Ikää on nyt 25 vuotta ja sukupuoli nainen. JT-ura alkoi neljävuotiaana, kun äiti heikkona hetkenä uskoon hurahti. Yh-äidin lapsena ei paljon vaihtoehtoja ollut, äiti piti seurakuntaa turvallisena kasvuympäristönä. Kavereita sai olla vain "meikäläisten" piiristä jne. Ajatus siitä, että jumala tietää kaikki ajatukset ja teot oli pienenä tosi ahdistava. Muistan iltaisin käyneen syntilistaa läpi pitkään yöhön asti, varsinkin ajatusrikoksia tein paljon. Näitä äitille joskus tunnustin ja sain remmiä. Hullua
Ala-asteikäisenä aloitin ns. kaksoiselämän, josta paljon varoiteltiin. Ajattelin pahoja, näpistelin tavaroita, kiroilin ja luin kiellettyä kirjallisuutta. Toisaalta olin kokouksissa täydellinen jt-lapsi, kuuliainen ja kaiken nielevä. Äiti jäi kokouksista pois samoihin aikoihin, mutta vaati minua siellä käymään ja niiden periaatteiden mukaan elämään. Suuntasin kaiken energiani uskontoon, saarnasin koulussa kavereille ja muistan säälineeni heitä, koska eivät tajunneet että voisivat elää ikuisesti. 11-vuotiaana menin kasteelle. Ajattelin, että hukuttaudun kastealtaaseen, koska olin tehnyt niin paljon syntiä että minun osalta ikuisen elämän kortti on jo pelattu. Aika lapsekas ajatus, eihän siinä saanut kun vähän vettä henkeen
Sitten tuli murrosikä kuohuineen. Tupakkaa, viinaa ja krapulassa kokouksiin. Pidin täydellisen jt-nuoren kulisseja aika hyvin yllä, olin osa-aikaisena tienraivaajana ja jätin valheellisia raportteja jne. Tuttua hommaa varmaan monille. Sitten ku kulissit petti, romahti kaikki. Lopullisen eron jehovan todistajista suoritin psykiatriselta osastolta käsin.
Noin 13-vuotiaana, eroni aikoihin, aloin tajuta millaista paskaa koko järjestö suoltaa. Mutta kun joku oppi on takaraivoon hakattu, on siitä vaikea päästä eroon. Vaikka tiesin, että jumalaa tuskin on edes olemassa, pelko oli silti selkäytimessä pitkään. 17-vuotiaana hoksasin yksi ilta että piru vie, jumalaa ei OIKEASTI ole olemassa eikä minun tarvi joka ilta syntilistaa kerrata
Tänään minulla menee ihan hyvin. Työ, perhe, harrastukset ja IHANAN normaali elämä.
Nykyään ymmärrän, miten järjestö koukuttaa pariinsa uusia jäseniä ja pitää ne, sen harjoittama aivopesu on omaa luokkaansa. Tsemppiä vaan kaikille sen kahleista irti pyrkiville. Kuplan ulkopuolella on valtavan kaunis maailma.
Toisten kertomuksia lukiessa ei voi olla ihmettelemättä tiettyjä samankaltaisuuksia, samat kuviot käydään läpi eri muodossa. Mun mielestä suuri askel asian ylipääsemisessä on ymmärtää, miten voi olla mahdollista että me normaalit, älykkäät ja fiksut ihmiset ollaan tuollaiseen jouduttu. Siis tajuta miten järjestö OIKEASTI toimii.
