Elämäni on tällä hetkellä lähestulkoon normaalia enkä mielestäni pode suurempia traumoja siitä huolimatta, että olin kolmannen polven jt ja "mukana" toiminnassa vauvasta saakka. Jotain ehkä menneistä ajoista kertoo se, että en muista tuosta eroamiskesästä oikeastaan mitään enkä siitä hetkestä, kun kirjeen lähetin. Ehkä sitä haluaa vain unohtaa menneen p*skan?
Katkeroitunut olen sen sijaan jollain tasolla, sillä koen menettäneeni paljon nuoruudessani rampatessani ovelta ovelle sekä nuokkuessani kokouksissa. Lisäksi jt-järjestön idioottimaisten sääntöjen vuoksi menetin koko elämäni, sillä nuorena ja vanhempana ihmiselle niin tärkeä ystävistä ja sukulaisista koostuva tukiverkko hylkäsi minut täysin erottuani. Ehkä siinä punnittiin sen ystävyyden todellinen laatu, ehdotonta se ei ainakaan ollut toisin kuin ystävyys niiden henkilöiden kanssa, joihin olen tutustunut siirryttyäni normielämään.
Yritän olla muistelematta noita aikoja ja keskittyä tulevaisuuteen, koska mennyttä ei voi muuttaa. Pitää vain yrittää kääntää kaikki kokemukset siten, että niistä oppii ja tulee vahvemmaksi. Tällä hetkellä vietän vapaa-aikaani kuten haluan, eli politiikka, feminismi, eläinten oikeudet sekä urheilu kiinnostavat paljon.
Toivottavasti tämä foorumi herättäisi mahdollisimman monet nuoret ja vanhemmatkin ajattelemaan omilla aivoillaan sekä tekemään ainoan oikean päätöksen jättää hömppälömppä-seurakunta ja alkaa elämään sitä ainoaa elämää, joka meillä jokaisella on.
Peace out.
