Mein kampf - taisteluni

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Filippos » 30.11.2011 00:57

Mua kiinnostaisi nimenomaan käytännöntasolla suhtautuminen minuun ja tulevaan lapseen. Millaisia sääntöjä seura viljelee tällaisessa tilanteessa olevien kanssa toimimisesta? Isäni ainoa syytö tähän mennessä on ollut se, että elän naisen kanssa ilman avioliittio = synti. Onko tuo synti nyt pyyhkytynyt pois? mitä muita vastaavia syytöksiä he voivat kehitellä?

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 30.11.2011 02:22

Filippos kirjoitti:, Millaisia sääntöjä seura viljelee tällaisessa tilanteessa olevien kanssa toimimisesta?
Aikuista lasta tulee kartaa ilman tekosyitä.
Isäni ainoa syytö tähän mennessä on ollut se, että elän naisen kanssa ilman avioliittio = synti.
Tällöin faijasi on pyyhkinyt peräänsä Vt-seuran karttamisohjeella, mikä sinänsä on hieno piirre faijassasi.
Onko tuo synti nyt pyyhkytynyt pois? mitä muita vastaavia syytöksiä he voivat kehitellä?
Karttamisssääntö on laajimmin rikottu erotusperusteinen sääntö Vt-liturgiassa. faijasi määrää kuinka hän toimii, karttamisesta on lähdettävä ja mitä enemmän hän luistaa, sitä suurempi helpotus teidän suhteellenne.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.

Bunica
Viestit: 130
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Bunica » 30.11.2011 18:36

Filippos kirjoitti:Tuli mieleeni kysyä nyt, kun olen mennyt naimisiin maistraatissa tuossa pari viikkoa sitten
Lämpimät onnittelut sinulle ja vaimollesi! Ja hyvin voivaa odotusta :)

Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Filippos » 01.12.2011 00:37

Bunica: Kiitos! :)

Kaarmis
Viestit: 3910
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 01.12.2011 20:55

Onnittelut myöskin minulta, molemmista, ja uskon että sinusta tulee totaalisen paljon parempi isä kuin omastasi!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Filippos » 01.12.2011 22:33

Kiitoksia vain kovasti, eiköhän tässä opetella kaikki mahdolliset oppaat isyydestäkin. :)

paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja paula » 01.12.2011 22:41

Oikein hyvää uutta elämää sinulle ja perheellesi. Vaalikaa rakkautta, lakiuskonnon ja selvästi häiriintyneen isäsi mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.....

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Kivikko » 04.12.2011 14:46

Jos et ole oppinut isältäsi sitä, millainen hyvän isän tulisi olla, olet ainakin oppinut sen, millainen ei kannata olla. Tämäkin auttaa olemaan hyvä isä lapsellesi (ja ehkä myös hyvä mies vaimollesi).
Samoin olet oppinut järjestön kautta sen, mikä ei ole terve kasvualusta, ja osaat jo välttää suuria virheitä. Ei siis todellakaan mikään huono perusta perheelle.
Kaikkea hyvää jatkossa.

sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja sinner74 » 05.12.2011 23:53

Filippos kirjoitti:Mua kiinnostaisi nimenomaan käytännöntasolla suhtautuminen minuun ja tulevaan lapseen. Millaisia sääntöjä seura viljelee tällaisessa tilanteessa olevien kanssa toimimisesta? Isäni ainoa syytö tähän mennessä on ollut se, että elän naisen kanssa ilman avioliittio = synti. Onko tuo synti nyt pyyhkytynyt pois? mitä muita vastaavia syytöksiä he voivat kehitellä?
Pikku Filipposta pukkaa? Onneksi olkoon!

Isäsi soveltaa jt-liturgiaa "paikallisiin tarpeisiin", kuten omalla isällänikin oli ennenaikaan tapana.
And Justice For All

Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Filippos » 26.10.2012 16:30

Laitanpa tännekin tämän:

Kirjoitin pari viikkoa sitten äidilleni kirjeen, jonka toivon edes hieman edesauttavan oman elämäni hallintaa näin perheen perustamisen jälkeen. Julkaisen sen tässä (terapeuttini suosituksesta), osana surutyötäni, jota teen edelleen.



Oulussa 5.10.2012


Rakas äitini

Minulla on ollut jo vuosia tarkoitus kirjoittaa sinulle ajatuksistani, jotka ovat avanneet silmäni ja joiden vuoksi olemme tilanteessa, missä kukaan ei toivoisi olevan. En ole halunnut, enkä edelleenkään halua loukata minulle rakkaita vanhempiani ja sisaruksiani. Minä en osaa, enkä halua syyttää teitä kaiken järjen ja inhimillisyyden vastaisesta poikanne totaalisesta hylkäämisestä, koska tiedänhän itsekin ajatusmallit ja toimintatavat, joita seura kaikessa viisaudessaan jatkuvasti opettaa. Minua surettaa suunnattomasti joka kerta, kun kuulen teidän perustelevan ratkaisujanne juuri niin kuin uusimmissa Vartiotorneissa, Herätkäissä ja Valtakunnanpalveluksissa sanotaan. Sanamuodot ja itse perustelut ovat hämmentävän samanlaisia. Olen hieman yllättyenkin huomannut, että vastaavaa käyttäytymistä tapahtuu perheissä, jotka kuuluvat lestadiolaisiiin, helluntailaisiin, mormoneihin ja kyllä, myös joihinkin tiukimpiin evankelisluterilaisiin, sekä moniin monituisiin muihinkin ryhmiin. Minun ja nykyisten läheisteni moraalitajuun ei tuollainen menettely mahdu millään - ja kyllä, tieto on kaikesta, niin teidän periaatteistanne, kuin minunkin, sekä toiminnastani.

Muistat varmaankin viime kevään jossain Vartiotornissa kirjoituksen, jossa oli kokemus nuoresta miehestä, joka erotettiin seurakunnasta. Jos muistan oikein (tarkistanet itse, jos haluat), niin noin 10:n vuoden jälkeen tuo jo mieheksi kasvanut oli lopulta tullut nöyränä takaisin. Varmasti toivoa antava kokemus?
Mutta jos muistat tuon miehen kertomat perustelut paluulleen, voitko ihan rehellisesti sanoa hänen ratkaisunsa johtuneen oikeista vaikuttimista?
Hän ei sanallakaan maininnut kaipuusta totuuteen tai Jehovaan, eikä edes seurakunnan yhteyteen. Ainoa, mikä tuon miehen laittoi henkisin piinoin luopumaan omasta maailmankatsomuksestaan ja vastahakoisesti nöyrtymään seurakunnan vanhimpien edessä oli se, ettei hänen vanhempansa ja perheen jäsenensä pitänyt mitään yhteyttä KYMMENEEN vuoteen!
Minä, jos kuka, tiedän millaista tuon miehen elämä on ollut: jatkuvaa kaipuuta ihan oikeasti rakkaimpia ihmisiä kohtaan, jotka vain kylmästi kääntävät selkänsä. Pahimmillaan lyövät vielä raukkaa painavalla "sanan säilällä". Ei ole mikään ihme, että mies palaa takaisin, vaikka ei usko lahkon "totuuteen" enää pätkääkään. Tuo jos mikä on henkistä väkivaltaa, josta olen saanut kuulla aivan liian monia kokemuksia toimiessani Uskontojen Uhrien Tuki ry:n vapaaehtoisena. Yksikin väkivallanteko, sekä henkinen, että fyysinen, on liikaa ja loukkaa äärimmäisen törkeästi jokaisen ihmisen, sinun, mutta myöskin minun, uskonnonvapautta.

Vielä joitakin aikoja sitten, ennen kuin perustin oman perheeni, johon kuuluu mahtavan ymmärryskyvyn omaava vaimoni ja pieni suloinen poikani; silloin kun minulla ei vielä ollut aviomiehen ja isän vastuita ja vastasin itse itsestäni. Silloin kun kaikki rakkaani olivat minut hylänneet, pystyin vielä pitämään yllä tätä erittäin epätoivoista toivetta: Vielä jonain päivänä tekin ymmärtäisitte, ettette te voi hallita ihmisen uskoa henkisen ja hengellisen väkivallan voimin. Silloin pyrin olemaan teitä kohtaan äärimmäisen ymmärtäväinen ja toivoin, että joskus tajuaisitte, kuinka hirvittäviä kärsimyksiä te aiheutatte sekä itsellenne, että myöskin minulle. Tiedän, että siskoni ja veljenikin ovat kärsineet, mutta tiedän senkin, että hekin ovat vain noudattaneet teiltä - vanhemmiltamme - saatua opetusta myöskin seuran julmien opetusten mukaisesti. Silloin olin vain minä, joka kärsin ajoittain vakavistakin ja vaarallisista masennuskausista.

Nyt minulla on oma perheeni, joita rakastan enemmän kuin mitään tässä maailmassa. En voi enää jatkaa kuten ennen, koska se, mitä te minulle aiheutatte heijastuu jo nytkin jonkin verran myös perheeseeni. En aio enää sietää ainoatakaan loukkausta isältä. Hänen puhelunsa ovat olleet vuosien saatossa toinen toistaan järkyttävämpiä. Vähemmästäkin on tässä maassa moni ahdistunut ja tehnyt sellaista, mitä ei kenenkään haluaisi tekevän. Myös sinulta tulevat lausahdukset, joissa ohitat minut, eivät loukkaa vain minua, vaan koko perhettäni.

Tässä vaiheessa en enää usko teidän tulevan järkiinne, joten minun on pakko sanoa teille viimeiset hyvästit. Me emme halua teiltä enää ainuttakaan yhteydenottoa, emmekä halua teidän pääsevän vaikuttamaan meidän perheemme elämään enää yhtään enempää.

Te olette osaltanne (ette todellakaan ole ainoita) osoittaneet Jehovan todistajien olevan yksi tämän maailman pahimmista vitsauksista. Jehovan todistajat, jos ketkä, ovat "vailla luonnollista kiintymystä", ainakin jos seuran opetuksia on uskominen.

Rakkain, surullisin, toivottomin kyynelin sävyttämin terveisin
-Poikanne

PS. En voi mitenkään uskoa Vartiotorniseuran erään "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" puheessaan kertomaan mielikuvaan Harmagedonin jälkeisestä ajasta, jolloin "uskolliset" saavat siivota kuolleiden mätäneviä ruumiita joukkohautoihin iloisina ja nauravaisina tietäen, että oma lapsi tai lapsenlapsi saattaa olla ruumiiden joukossa. Voitko sinä?
(Puheen pitäjä on edelleenkin Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen). Käyn silloin tällöin lukemassa Vartiotorniseuran virallisilta sivuilta löytyvää aineistoa ja ihmettelen, kuinka käsittämätöntä valheiden siivittämää tekstiä voidaan uskonnon nimissä julkaista.

Ariadna
Viestit: 2176
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 26.10.2012 17:00

Voi Filippos, olen pahoillani puolestasi.

Uskonnon mahti on karmivaa ja luulenkin, että voit saada samanlaisen vastauksen kuin Noomi, kirjoittaessaan iloisen uutisen äidilleen, siis pitkän pitkän monia vuosia kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Mikään muu mahti kuin VT-seura ei noiden ihmisten mieltä saa muuttumaan. Niin surullista.

http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... omi#p47478

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 27.10.2012 01:32

Mulle tulee mieleen vanha sanonta, että parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä. Tosin nuorella iällä tuollainen päätös on erittäin raskas, mutta yhtä hyvin se voi kääntyä kokonaisuuden kannalta voitoksi. Kultin mielenhallinnassa olevien iäkkäämpien todistajien asenteet muuttuvat yleensä ainaostaan silloin kun Vt-seura niitä muuttaa. Karttamissääntö ei ole muutoslistalla lainkaan kärjessä, säännön poisto kun avaisi matopurkkia entisestään.

Metkaa, että Vt-seura moittii sellaisia jotka vain tavan vuoksi ottavat osaa jumalanpalvelukseen, mutta ihannoi sellaisia joilla tuo tapa kohdistuu heidän saliinsa. Mulle on syntynyt susta sellainen kuva, että et ole taipuvainen teeskentelemään tai toimimaan kokemasi todellisuuden vastaisesti, joten näen kirjeesi tässä valossa hyvin perusteltuna.

Muista yleinen lohdutus; mikä ei tapa, se vahvistaa.

SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon » 29.10.2012 20:26

Kiitos tarinastasi. Kuten moni täällä on jo todennut, aika sanattomaksi vetää. Täytyy onnitella sinua jo hyvin nuorella iällä osoittamastasi rohkeudestasi jättää kaikki tuo taakse.

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mein kampf - taisteluni

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 29.10.2012 21:03

Filippos kirjoitti:Laitanpa tännekin tämän:

Kirjoitin pari viikkoa sitten äidilleni kirjeen, jonka toivon edes hieman edesauttavan oman elämäni hallintaa näin perheen perustamisen jälkeen. Julkaisen sen tässä (terapeuttini suosituksesta), osana surutyötäni, jota teen edelleen.
Hienosti kirjoitettu! Toivotaan että kirje saisi aikaan hyviä asioita, ennemmin tai myöhemmin.
Video ei ollut ohjeistusvideo.

Vastaa Viestiin