Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Maiscimus
Viestit: 29
Liittynyt: 12.01.2011 01:08
Paikkakunta: Helsinki

Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Maiscimus »

Tervehdys hyvät naiset ja herrat. Olen jo useamman vuoden seurannut teidän kirjoituksianne enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Nyt päätin ehkä eilisen Silminnäkijän motivoimana liittyä iloiseen ja syntiseen joukkoonne. Olen 21-vuotias nainen pk-seudulta, teini-iässä järjestöstä irtaantunut.

Minun oma tarinani ei oikeastaan ole kovin kummoinen. Synnyin perheeseen, missä äiti oli jehovan todistaja ja isä maailmallinen. Isovanhempani ja muu perhe äitini puolelta olivat aktiivisia todistajia ja isoisäni oli eläessään seurakuntani vanhin. Äitini jotenkin onnistui "nuoruuden kukoistuksen" aikana (opiskellessa tottakai ;>) avioitumaan järjestön ulkopuolelta isäni kanssa.

Lapsena äitini ja isoäitini kasvattivat minut ja veljeni jehovan todistajiksi ja kävimme tunnollisesti salilla ja kentällä. Voi, miten pelkäsinkään ja inhosin kentällä käyntiä. Mutta koska isääni ei laskettu kunnon ihmiseksi, myös suhtautuminen minuun ja perheenjäseniini oli hieman ylenkatsovaa ja syrjivää seurakunnan sisällä. Äitini oli hyvä ystävä lähinnä nuorten naimattomien naisten kanssa (lienekkö varoittava esimerkki). Mutta koska minulle oli syntymästäni saakka iskostettu tietynlaiset moraalikäsitykset, en tietenkään tuntenut kuuluvani joukkoon myöskään missään muuallakaan. Oli minulla hyviä ystäviä lapsena -sekä seurakunnasta että koulusta. Mutta kummassa tahansa olin, olin aina erilainen ja outolintu.

Pelkäsin koulussa, että minua pilkattaisiin uskonnon takia. Muistelen vielä kuitenkin lämmöllä ala-asteen luokanopettajaani, joka oli ymmärtäväinen mies ja juuri ehkä hän sai minuun juurrutettua edes jonkinlaista yhteisöllisyyden tunnetta herkässä iässä. Koulukin meni hyvin.
Monien muiden tapaan pelkäsin. Pelkäsin harmageddonia, Saatanaa, demoneita, huonoa seuraa, Jehovaa, turmeltuneita ihmisiä, saatananpalvojia ja sitä pimeää aukkoa sisälläni, jota jumalan sana ja rakkaus eivät kyenneet valaisemaan. Pelkäsin Smurffeja (jossain vaiheessa liikkui huhu, että demoni olisi saanut smurffipehmolelun puhumaan ja siitä lähtien ne olivat meidän seurakunnassa hiljaisessa pannassa), vieraita uskontoja, jopa puuhelmiä (nehän saattoivat olla rukousnauhoja). Isoäitini on erittäin kontrolloiva nainen, joka piti huolen, että tutkittua tuli -jossei ollut tarpeeksi herranterttu, perästä kuului. Äitikin patisti tunnollisesti kentälle.

Mutta kaikesta tästä huolimatta minulla oli noin yleisesti ottaen hyvä lapsuus. Asetelmaa kevensi tietenkin isäni uskonnollinen sitoutumattomuus sekä hänen sukulaisensa. Toisaalta, elin kokoajan kahden tulen välissä tuntien syyllisyyttä lähes kroonisesti. Ja itkin monet yöunet isäni takia: olisinko minä onnellinen paratiisissa, jos kaikkivaltias Jehovajumala olisi valmis nirhaaman rakkaan isäni? En voi vieläkään muistella noita ajatuksia ilman tunnekuohua.

Kaikki muuttui dramaattisesti kun täytin 13. Minusta alkoi viimein tulla minä. Lakkasin pelkäämästä hevimusiikkia ja uskalsin viimein kuunnella faijan Metallica-levyjä -ihan yksin! Mutta uskokaa pois, en minä niitä uskaltanut säilyttää omassa huoneessa: vaikka ne oli kopioituja levyjä, niissähän olisi silti saattanut olla demoneita... :twisted: Aloitin yläasteen ja muutuin kauniiksi. Ja rupesin ajattelemaan itse. Se oli seuraavan vuoden vain passiivista vastarintaa. Tutkin äitini lisäksi erään seurakuntani naisen kanssa, joka teki kyllä kaikkensa vaikuttaakseen murrosikäiseen herkkään psyykkeeseen. Mutta epäilyksen siemen oli itänyt jo liian kauan eikä tuossa vaiheessa ollut enää mitään tehtävissä.

Asiat lähtivät oikeastaan rullaamaan erään samanikäisen todistajatytön kautta. 14-vuotiaana rakastuin maailmalliseen poikaan ja annoin palaa. Mutta koska minulla oli ystäväni, joka turvasi selustani ja minä hänen, kykenin täydelliseen kaksoiselämään ainakin jonkin aikaa. Onneksi isäni tajusi jossain vaiheessa kysyä minulta, että mitä minulla on meneillään pääni sisällä: olisin varmaan hajonnut pidemmän päälle. Sitten lopetin kerta rytinällä kokouksissa käymisen ja saarnaamisen n. 15-vuotiaana. Samoihin aikoihin ryyppäsin, aloin seurustella pentagrammeja ja saatanaristejä käyttävän ikäiseni goottipojun kanssa, joka joi sianverta (sitä saa pakastettuna :lol: ). Ahmin okkultisia teoksia, pelasin aakkoslaudalla, ennustin tarot-korteista, luin horoskooppeja, wicca-kirjoja ja harrastin numerologiaa. Ja demonit eivät vieläkään seuranneet minua perässä! Olin niin onnellinen. Olinkin pelännyt turhaan!

Minun repäisyäni seurasi äitini identiteettikriisi, jonka myötä hän tuli kaapista ulos bi-seksuaalina. Veljenikin otti minusta mallia ja jäi pois. Olen vieläkin ylpeä, että teiniuhmallani sain pelastettua tuosta kamalasta kultista myös äitini ja veljeni. Väliin mahtui paljon äitini syyllistäiviä itkuhepuleita ja veljeni ja minun suhteen viileyttä, mutta kaikki päätyi meidän osaltamme hyvin. Isoäidilleni tämä oli hirvittävä isku, eikä hän ole koskaan toipunut siitä täysin. Hän kuitenkin pitää meihin yhteyttä hyvin paljon edelleen ja käyn auttelemassa häntä -ei 83-vuotias mummeli enää oikein pärjää yksin. Äidin kaapistatulon, avioeron ja kaiken tämän seurauksena on toki ollut paljon perhedraamaa, itkua, hammastenkiristystä ja syyllistämistä. Suurin syy, miksi olen vältellyt avointa "luopioitselua" onkin isoäitini psyyke ja sydän.

Ei oma pesäeronikaan ollut niin kivuton kun aluksi kuvittelin. Näin painajaisia harmageddonista ja demoneista. Muistan vieläkin yksityiskohtaiset väkivaltakuvailut ja inhorealismin lasten korvin kuultuna. Ja tottakai vuosia tolkutettu pakkosiveys-propaganda sitten kostautui suhteellisen holtittomana seksuaalikäyttäytymisellä. Mutta aika aikaa kutakin, mitään en kadu. Uskon, että kaikkien Valossa eläneiden ihmisten täytyy jossain vaiheessa kurkistaa pimeyteen ja todeta, ettei siellä ole mitään pelättävää.

Vielä olisi paljon sanottavaa ja ajateltavaa, mutta tämä riittänee tältä erää. Vaikka olen veljeni kanssa asiaa jonkin verran läpi käynyt, vielä on paljon läpikäytävää. Harvalle uudelle tuttavuudelle esimerkiksi kerron kovin avoimesti taustastani, en oikein osaa sanoa miksi. Ketään yksityishenkilöä kohtaan en tunne katkeruutta, mutta toivoisin, että veljet ja sisaret ajattelisivat edes vähän, mitä ja miten lasten kuullen sanovat ja julistavat, sillä lapsen mieli on kuin hapero pesusieni. Todennäköisesti turha toivo. Mutta jo pelkästään tämän kaiken pukeminen sanoiksi tuntuu jo helvetin hyvältä.
It is better to be hated for what you are than to be loved for something you are not.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Hieno kirjoitus. Tervetuloa matkalle mukaan, matkalle vapauteen, missä oletkin ollut.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Maiscimus kirjoitti:Ja itkin monet yöunet isäni takia: olisinko minä onnellinen paratiisissa, jos kaikkivaltias Jehovajumala olisi valmis nirhaaman rakkaan isäni? En voi vieläkään muistella noita ajatuksia ilman tunnekuohua.
Tuttua, samanlaisessa kuuluisassa "jakautuneessa huonekunnassa" lapsuuteni viettäneenä muistan sen tuskailun siitä kuinka faijan käy. Tosin kai aavistin jotain minkä vasta nyt käsitän, en mitenkään voimakkaasti toivonut faijan kääntyvän todistajaksi, koska faijan kautta sain vapauksia joita mutsi ei sallinut.
Ei oma pesäeronikaan ollut niin kivuton kun aluksi kuvittelin. Näin painajaisia harmageddonista ja demoneista.
Elättelin paluuajatuksia noin 25 vuotta ja sinä aikana uskonnolliset painajaiset vain lisääntyivät. Kun sitten eli 15 vuotta sitten sain nettiliittymän, niin pääsin irti paluuajatuksista sekä "alan" painajaisista. Nykyään on tilanne meillä se, että emo näkee huomattavasti useammin painajaisia kuin minä, eli nyt "kärsin" toisen painajaisista omieni asemesta - heh.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Natsku »

Tervetuloa mukaan! Erittäin koskettava tarina, toivon sinulle jatkossa kaikkea hyvää! :)
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Tunsin samoin kuin aloittaja! Pelkäsin parin sukulaiseni puolesta. Harmagedon tulee ja vie ne. Ei ollut helppoa, vaikka muuten en niin demonien pelossa ja yms. ollutkaan.

Myös painajaiset seuraili minua, kun jätin uskonnon. Sukulaisten pilkan ja lopun tuleminen. Sekä ihme unet että olin yhteyksissä sukulaisiin, mutta yhtäkkiä he sanoivatkin että lähde pois et kuulu enää meihin. Ja yleensä nämä oli siskon häät (on jo naimisissa ollut muutaman vuoden =/).

Samoja ongelmia löytyy valitettavasti. Itse myös kartoin tänne kirjoittelu sekä kurkkaamista alkuun. Mutta onnekseni tämä sysäs vähän eteenpäin ajatteluani ja jotenkin pääsin eteenpäin maailmallisuudessani. En myöskään halua että sukulaiset kuulee näistä "kamalista kytköksistä". Luulevat minun palaavan takaisin.. parempi heille!
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Kiitos hienosti kirjoitetusta esittelystä.
Mielenkiintoista huomata, miten meillä kaikilla "pahiksilla" tuo kapina ja ero menee niin samalla tyylillä, ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Tervetuloa kirjautuneeksi ja toivottavasti jaksat kirjoitella vielä lisääkin noita juttujasi.
Let me go Master I hate you so
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Kiitos tuoreesta, elämänmakuisesta kirjoituksestasi! Ja onnea loppuelämääsi! :D
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Maiscimus
Viestit: 29
Liittynyt: 12.01.2011 01:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Maiscimus »

Helpottava huomata, etten ole ainut demonipainajisista kärsinyt. Vanhetessa ne alkoivat onneksi tasaisesti vähentyä, mutta kyllä niitä näkee vieläkin pari kertaa vuodessa. Pistän kyllä pääni pantiksi siitä, että olen lähes varmasti ainut puuhelmiä pelännyt hysteerikko :lol: ehkä Ihmiskunta etsii jumalaa-kirja olisi kannattanut jättää lukematta 7-8-vuotiaana.

Olin muuten melkein jo unohtanut tuon jakaunut huonekunta-käsitteen. Takaraivossa kyllä oli joku visio siitä, että meidän perheen tilanteelle oli joku oikeen spesiifi termi...
It is better to be hated for what you are than to be loved for something you are not.
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Itse olen ollut todella herkkä noiden suhteen ja olen vieläkin! Ei kaikki todistajat tosin ole kummituskammoisia ;) eräs tuttu pystyi katsomaan kaikki kauhuelokuvat sekä dokkarit ja muut vastaavat ilman mitään pelkoja. Tai niin väitti.

Jännä että niitä ei saa pelätä, mutta silti ei saa ostaa mitään käytettyä tai siinä on varmasti jotain! Huh!
Maiscimus
Viestit: 29
Liittynyt: 12.01.2011 01:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Maiscimus »

Itse pidän kylllä kauhuelokuvista ja sen sellaisesta, mutta silti minäkin podin jossain välissä ihan mieletöntä kummituskammoa. En olisi varmaan muutama vuosi sitten pystynyt asumaan yksin tässä naksahtelevassa kaksiossa. Parasta minun kohdalla oli shokkihoito: seitanmusiikki soimaan ja aakkoslauta pöydälle :twisted: Pelotti, mutta kun mitään ei käynyt, tuli voittajafiilis.

Sellainen muistikuva on, että jossakin kirjantutkistelu-illassa joku heitti kehään ajatuksen, että veljien ja sisarten väliset kirppikset ovat niin paljon turvallisempia kun tietää, ettei tavaroiden mukana voi tulla demoneita. Ja minun kanssa tutkinut sisar ylisti erästä vanhinta, kun se otti riskin ja osti isältäni auton (isäni on pahamainen motoristi, sillä on jopa TATUOINTEJA!) ja selitti demonimahdollisuutta sillä, että vaikka isäni ei kärsisi niistä, se saattaa johtua siitä, että hän on niin paatunut maailmallinen, että on niille immuuni. Voi hyvää päivää. Tuo mielipide taitaa kyllä olla verrattaen marginaalinen, toivon niin. Harvalla julistajalla on varaa ostaa hieno käyttämätön, demoniton menopeli enkä ole toistaiseksi kuullut myöskään hengellisestä autotorista :roll:
It is better to be hated for what you are than to be loved for something you are not.
kirjallisuusveli
Viestit: 903
Liittynyt: 29.04.2007 16:43

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja kirjallisuusveli »

Harva nuoremman tai siis tuoreemman sukupolven todistaja on päässyt tähän päivään kuulematta urbaanilegendoja kirppiksiltä ostetuiden tavaroiden kylkiäisinä tulleista demoneista. Olen minäkin siis koittanut välttää hellareilta periytyvää roinaa.

Mun kuulemani stoorit demoneista kuitenkin liittyy kaveriin, joka niihin törmäsi erotettuna. En pysty stooreja todentamaan sen enempää kuin kiistämäänkään. Tukka kyllä nousi pystyyn noin niinkun kuvaannollisesti, kun niitä kuulin.

Mitä taas sitten uniin ja painajais -sellaisiin tulee, niin varsinaisia painajaisia demoneineen en ole nähnyt, mutta se kaiketi johtuu siitä, etten koskaan oppinut demonikammoiseksi. Mun harvahkoissa unissani sen sijaan seikkailee meidän srk:n esivalvoja. En kiusallanikaan kutsu niitä unia kuitenkaan painajaisksi :)

Mulle nää unet kuitenkin on viite selvittämättä jääneistä asioista, jotka painavat alitajunnassa. Eilispäivänä tv:stä viel opin senkin, että alitajunta pirkules on huumorintajuton. Jottain tarttee siis vissiin asialle tehrä. Pitääkö mun ottaa yhteyttä entiseen esivalvojaan, vaiko odottaa hänen kuolemaans? ..
"There's a point in your life when you'll realize who matters, who never did, and who always will."
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Itse olen sitä aikakautta jolloin pannassa oli muumit, smurffit jopa silmäkorut! Joku oli semmoiseen hirttynyt?! Kirppareilta ostettiin vaatteita, mutta muut sai lentää roskiin. Jos paljon riitoja oli niin kaikki roskiin niin johan helpotti... niin helposti sitä ihminen itseään manipuloi!

Mulla on vieläkin kirpparikammo ja aika harvoin mukaan mitään lähtee. Tosin voi johtua myös siitä että siellä oli pakko nuoruus viettää myyjänä lama aikana. Enää ei kaiketi onnistuis heh.

Itselläni on jotain kokemuksia "kummituksista" että sinällään uskon johonkin. Eikä kukaan ole niitä voinut järjellä selittää vielä, vaikka toki suurin osa niistäkin on ihan selviä asioita. Kaikki ei!

Ei monet pahat unet ole ns. pelottavia vaan ahdistavia.. varsinkin jos herää! Silloin on outo fiilis ja mieluiten laittaa valot päälle =D
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Natsku »

Maiscimus kirjoitti: ja selitti demonimahdollisuutta sillä, että vaikka isäni ei kärsisi niistä, se saattaa johtua siitä, että hän on niin paatunut maailmallinen, että on niille immuuni.
Eikä! :lol: :lol:

Mun äiti taas väitti, että mun epäonni ja vaikeudet johtuu mun hienosta lappilaisesta korusta, jossa on demoni... :evil: :twisted: Olihan se JT:n demonikammo ihan hysteeristä. Kuinkahan moni oli kokenut joidenkin "henkivoimien" olemassaolon, ja kuinkahan moni vain levitteli perättömiä juttuja innoissaan, hehkuvin silmin? :twisted: Käsittämätöntä! :shock:
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Natsku kirjoitti:
Maiscimus kirjoitti: ja selitti demonimahdollisuutta sillä, että vaikka isäni ei kärsisi niistä, se saattaa johtua siitä, että hän on niin paatunut maailmallinen, että on niille immuuni.
Eikä! :lol: :lol:

Mun äiti taas väitti, että mun epäonni ja vaikeudet johtuu mun hienosta lappilaisesta korusta, jossa on demoni... :evil: :twisted: Olihan se JT:n demonikammo ihan hysteeristä. Kuinkahan moni oli kokenut joidenkin "henkivoimien" olemassaolon, ja kuinkahan moni vain levitteli perättömiä juttuja innoissaan, hehkuvin silmin? :twisted: Käsittämätöntä! :shock:

Miulla oli monta vuotta rottinkihylly, jota sanoin demonihyllyksi, koska siinä oli äitini ja hänen jt-ystävättärensä mukaan demoni. Annoin sen Wolframiumille, joten hän kärsii nyt sitten saatanallisesta piinasta. Nuorena seurakuntamme vanhin tuhosi kaikki Scorpions-bändin levyt koska niissä oli demoni, taikka ainakin saatanallista musiikkia. Harmittaa hieman, mutta hyväähän hän vain tarkoitti.
Let me go Master I hate you so
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Uskalsin viimein katsoa pimeään.

Viesti Kirjoittaja Natsku »

rippeli kirjoitti:

Miulla oli monta vuotta rottinkihylly, jota sanoin demonihyllyksi, koska siinä oli äitini ja hänen jt-ystävättärensä mukaan demoni. Annoin sen Wolframiumille, joten hän kärsii nyt sitten saatanallisesta piinasta.
Ihan uteliaisuudesta, kuinka tuon rottinkihyllyn demonisuus tuli esille? :lol:
Vastaa Viestiin