Käyttäjä liian_yksin esittäytyy

[liian_yksin]

Halusin tuoda oman taustani esiin, vaikka en itse ole ollut jehovan todistaja. Tälle sivustolle kirjauduin, koska perheeni on joutunut jehovan todistajien piiriin. Itse olen 24-vuotias nainen, joka on viime vuosina/vuonna joutunut kokemaan mielestään vähän liikaa... Perheessäni äiti on jehovan todistaja. Pienen paikkakuntamme jehovan todistajat olivat vierailleet kotonani jo siitä lähtien, kun sinne muutimme. Aluksi äiti ei heidän kanssaan halunnut puhua, mutta pikku hiljaa, salakavalasti, (kuten tämä järjestö toimiikin), äitini alkoi käymään keskusteluja jehovan todistajien kanssa. Pari vuotta sitten äitini otti kasteen ja sitä ennen olin käynyt äidin kanssa kiivaita keskusteluja järjestön toiminnan järjettömyydestä, mutta siinä vaiheessa äidin kohdalla oli jo liian myöhäistä. Muun muassa täältä veljesseurasta ja uskontojen uhrien ry:n kautta hain tuossa tilanteessa tietoa.

Perheessämme oli ollut aina pieniä ongelmia, kuten kaikilla, ja näitä uskon meillä vieralleiden todistajien käyttäneen hyväksi. Äiti oli yksinäinen ja hän kantoi huolta perheestä ja meistä lapsista. Helppo saalis näin jälkeen päin ajatellen, hieman teetä ja sympatiaa. Molemmat isovanhempani ovat kuolleet viimeisen vuoden aikana, jonka lisäksi olen menettänyt ne ainoat sukulaiset, joita minulla on ollut, erinäisten kiistojen vuoksi. Nyt perheemme nuorimmainen on alkanut käydä todistajien kokouksissa ja tunnen olevani hyvin voimaton. Itse olen naimisissa ja mieheni on ainoa syy, miksi jaksan tätä kaikkea. Joudun ajattelemaan elämääni itsekkäästi eli elän lähinnä omaa elämääni, enkä yritä ajatella äitini ja siskoni elämää. Muuten en jaksaisi. Olen koko perheeni kanssa hyvissä väleissä, mutta liian usein puhe kääntyy jehovan/raamatun oppeihin. Asiat eivät enää koskaan ole kuin ennen.

Moni tätä lukeva voi pitää minua itsekkäänä, eikä koe, että elämässäni olisi mitään valitettavaa. Ehkä ei olekaan, koska oma elämäni jatkuu, vaikka hieman köyhempänä. Kuulun itse kuitenkin kirkkoon ja kannatan ihmisten vapaata valintaa, myös siinä, kuinka toteuttaa omaa uskoaan Jumalaan. Koin silti, että äitini on muuttunut paljon, vaikka muistan niin elävästi, kuinka hän aina sanoi, että hänen liittymisensä jehoviin ja tapa uskoa ei vaikuta meihin muihin. Mutta totta kai se vaikuttaa. Itselleni on todella tärkeitä asioita esim. erilaiset perheen juhlat, kuten joulu tai muut seremoniat esim. hautaaminen. Kun ajattelen, että omat lapseni eivät voi näitä juhlia viettää mummonsa (ja näillä näkymin tätinsä) kanssa tai en saa haudata omaa äitiäni "kunnolla", tuntuu se todella pahalta. Pelkään myös äitini ja siskoni hengen puolesta siinä mielessä, että mitä jos he joutuvat onnettomuuteen? Tai siskoni synnyttää lapsen ja menettää paljon verta? Pidän jehovan todistajia mitä suuremmin lahkona, koska he rajoittavat seurakuntalaistensa elämää, kuitenkin niin, että ulkoisesti toiminta vaikuttaa ok:lta. Tunnen äitini kautta paljon paikkakunnan todistajia ja he ovat mukavia ihmisiä, mutta nimenomaan ihmisinä. Olen kerran käynyt heidän kokouksessaan äidin sitä aina halutessa. Kerta riitti minulle ja olen onnellinen, että olin muuttanut jo siinä vaiheessa pois kotoa, kun äiti alkoi toimintaan täysillä mukaan.

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea liian pitkän tekstini ja toivon voimia niille henkilöille, jotka minun tavallani kokevat tavallaan "läsnäolevat" perheenjäsenensä/sukulaisensa/ystävänsä menetetyiksi.

[Voimantorni]

Halusin tuoda oman taustani esiin, vaikka en itse ole ollut jehovan todistaja. Tälle sivustolle kirjauduin, koska perheeni on joutunut jehovan todistajien piiriin.

Tervetuloa! Ja kiitokset kokemuksestasi.
Täällä meitä on monia erilaisissa tilanteissa eläviä, joiden kaikkien elämää ilmiö nimeltä jehovantodistajuus on tavalla tai toisella sivunnut.

Aluksi äiti ei heidän kanssaan halunnut puhua, mutta pikku hiljaa, salakavalasti, (kuten tämä järjestö toimiikin), äitini alkoi käymään keskusteluja jehovan todistajien kanssa. Pari vuotta sitten äitini otti kasteen ja sitä ennen olin käynyt äidin kanssa kiivaita keskusteluja järjestön toiminnan järjettömyydestä, mutta siinä vaiheessa äidin kohdalla oli jo liian myöhäistä.

Tässä jälleen yksi osoitus siitä, että Jehovan todistajat eivät suinkaan vain "vaihda ajatuksia ovenavaajien kanssa" tai tarjoa kirjallisuuttaan siitä kiinnostuneille; Jt-liike vaatii enemmän. Paljon enemmän. Kyseessä on lahko, jolla on selvääkin selvemmät päämäärät muokata pahaa aavistamattomien ihmisten ajattelua omanlaisekseen ja pyydystää ihminen lopulta kokonaan mukaan lahkon oravanpyörään. Toistuvat uusintakäynnit ja "edistyvät raamatuntutkistelut" (todellisuudessa järjestön oman kirjallisuuden tutkiminen) ohjaavat voimakkaasti asioista tietämättömän ihmisen maailmankuvaa ja valintoja.

Olen vilpittömän pahoillani siitä, että äidillesi kävi näin. Itselleni kävi aikoinani samalla tavalla.

Perheessämme oli ollut aina pieniä ongelmia, kuten kaikilla, ja näitä uskon meillä vieralleiden todistajien käyttäneen hyväksi.

Lahkot ovat kuin vesimassat padossa. Niiden edustajat koulutetaan etsimään herkeämättä ja häpeilemättä ihmisten elämän heikkoja kohtia samoin kuin vesi painostaa ankarasti padossa olevia murtumia päästäkseen lopulta siirtymään alueelle, jonne sillä ei olisi oikeutusta mennä. Jt-lahko tarvitsee lisää työntekijöitä ja lahjoitusten jakajia riveihinsä, ja kaikki keinot pyritään käyttämään hyväksi, jotta uusia jäseniä saataisiin liittymään Jehovan todistajiin. Tässä tuore ja valitettava esimerkki moraalittomasta tavasta pyrkiä hyödyntämään ihmisten heikkoja hetkiä:

"Erityisesti vanhinten tulisi auttaa ei-uskovia puolisoita ja tarttua valppaasti todistamistilaisuuksiin. Sellainenkin, joka ei ole ilmaissut haluavansa keskustella Raamatusta, voi kuunnella raamatullista rohkaisua ollessaan sairaalassa tai kohdatessaan vakavia terveysongelmia. Jos jakautuneessa huonekunnassa sattuu jokin kriisi, esimerkiksi perheenjäsenen kuolema, vanhimmat voivat pyytää ei-uskovan mukaan keskusteluun, kun he lohduttavat perhettä." (Valtakunnan palveluksemme marraskuu 2010 s. 5, 6)

Tällaisella ei ole mitään tekemistä vilpittömyyden, ihmisten kunnioittamisen tai rakkauden työn kanssa. Sen sijaan toisten elämänkriisit ja haavoittuvat kohdat pyritään käyttämään hyväksi kuin haahkalinnut.

Äiti oli yksinäinen ja hän kantoi huolta perheestä ja meistä lapsista. Helppo saalis näin jälkeen päin ajatellen, hieman teetä ja sympatiaa

Nimenomaan näin. Itse olin niin ikään klassinen tapaus lahkoon hurahtaessani. Nuori aikuinen ilman sen kummempaa elämänkokemusta, joka oli juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ja jolla ei ollut vielä muodostunut paikallisia sosiaalisia suhteita. Tuntuihan se hienolta ja ihmeelliseltäkin, kun Jehovan todistajat osoittivat yhtäkkiä huomiota ja kiinnostusta, tarjoten samalla vastauksia kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kysymyksiin maan ja taivaan väliltä. Kuulin asioista ainoastaan lahkon esittämän puolueellisen ja vääristellyn näkökulman. Ja koska en valitettavasti osannut tuolloin olla riittävän kriittinen enkä tiennyt Jt-liikkeen todellisia puolia, niin eipä se sitten kai ihme ole, jos ihminen hakee elämäntarkoitusta ja turvaa lahkon piiristä ja antaa lopulta myöten sen vetovoimalle. Useiden lahkojen tavoin myös Jt-lahkon mainospuheet ja lupaukset ovat juurikin niin kauniita kuin niiden tarkoituskin on olla. Toivottavasti äitisikin jossain vaiheessa havahtuisi näkemään tuon amerikkalaisen kiiltokuvan läpi ja huomaamaan sen, kuinka kaukana ihminen tarpeineen lahkolle loppujen lopuksi onkaan.

Joudun ajattelemaan elämääni itsekkäästi eli elän lähinnä omaa elämääni, enkä yritä ajatella äitini ja siskoni elämää. Muuten en jaksaisi.

Kannattaakin vain pyrkiä huolehtimaan siitä, että ajattelee ja ohjaa elämäänsä omilla aivoillaan; muuten sen tulee tekemään joku muu puolestasi. Jokaisella ihmisellä on luonnollinen oikeus tehdä päätökset elämästään itse, mutta valitettavasti lahkot eivät tätä perusoikeutta sallisi jäsenilleen. Pysy sinä lujana ja tee se, minkä voit perheesi hyväksi. Päätökset ovat viime kädessä kuitenkin heidän. Tämän ymmärtäminen huojensi omaakin tunnettani, kun todellisuuteen herättyäni yritin kertoa järjestön ristiriidoista ja valheista läheisille Jehovan todistajille, jotka torjuivat kaiken kritiikin kuin muuri ja syyttivät järjestön ohjauksessa minua luopioksi ja saatanan omaksi. Eihän sille sitten mitään voi, mitä joku toinen päättää elämällään tehdä.

Olen koko perheeni kanssa hyvissä väleissä, mutta liian usein puhe kääntyy jehovan/raamatun oppeihin. Asiat eivät enää koskaan ole kuin ennen.

Muista, että sinulla on oikeus kertoa heille, jos et halua kuunnella lahkon propagandaa. Pyri olemaan heille se sama perheenjäsen kuin aiemminkin, vaikka valitettavasti saatatkin tällä hetkellä olla heidän kauttaan myös lahkon seuraava maalitaulu ja uhri, jota yritetään lassota lahkon oppiin mukaan. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua joskus myöhemmässä vaiheessa, jos vain jaksat olla heille läsnä ja osoittaa välittäväsi heistä (mikäli he kunnioittavat sinun rajojasi). Itselläni oli jokunen lapsuuden ystävä, jotka olivat elämässäni läsnä kaikki Jt-vuoteni, vaikka eivät voineetkaan ymmärtää ratkaisuani liittyä Jt-liikkeeseen (ja minä totisesti saarnasin heille, varsinkin ensimmäisinä Jt-vuosinani). Nyt olen kiittänyt heitä siitä, että he osoittivat olevansa tosi ystäviä, vaikka minuun olikin hankala suhtautua niinä kymmenenä vuotena, jotka lahkon juoksupoikana toimin.

Moni tätä lukeva voi pitää minua itsekkäänä, eikä koe, että elämässäni olisi mitään valitettavaa.

Toisaalta moni jehovantodistajuuden todelliset puolet tiedostava ymmärtää sinua ja huolenaihettasi täysin.

Tunnen äitini kautta paljon paikkakunnan todistajia ja he ovat mukavia ihmisiä, mutta nimenomaan ihmisinä.

Monet Jehovan todistajat ovatkin mukavia ja hienoja ihmisiä; surullista on nimenomaan se, että heidät on saatu uskomaan valheella ylläpidettyihin "totuuksiin" ja ehdolliseen rakkauteen. Toki sinä olet siinä mielessä hyvässä asemassa, kun et ole koskaan ollutkaan Jt-jäsen, että sinua heidän ei tarvitse karttaa samoin kuin järjestöstä pois lähteneitä.

Jaksamista, voimia ja valoisaa kevättä sinulle!

[rippeli]

Kiitos kirjoituksestasi.
Mielenkiintoinen näkökanta tähän "tosiuskontoon".
Harva ymmärtää sen hädän, mitä lähimmäiset tuntevat kun joku hurahtaa lahkon orjaksi.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

[liian_yksin]

Kiitos Voimantorni ja rippeli, kun jaksoitte lukea tarinani! Tuntuu helpottavalta, kun joku ymmärtää ja jaksaa ottaa osaa/kantaa. Vaikka toisaalta taas tämä vääryys ei maan päältä hetkessä katoa. Tämänkaltaisilla lahkoilla kun on juurensa liian syvällä ja se leviää pelottavan vahvana. Parempaan huomiseen täytyy uskoa, että pysyisi järjissään.

Voimantorni: sanasi ovat hyvin rohkaisevia ja saavat tuntemaan itseni vahvemmaksi. Neuvojesi avulla pääsen varmasti yli monesta vaikeasta hetkestä ja tilanteesta. Kiitos!

Tiedän olevani heidän maalitaulunsa, kuten senkin, että liittymiseni ja muiden perheenjäsenten liittyminen jehoviin olisi äitini hartain toive. On hyvä, että tunnistan heidän liittymishoukuttelunsa. Minua yritetään kaiken hauskan ja harmittomalta näyttävän aktiviteetin (esim. nuorten peli- ja liikuntakokoontumiset) kautta saattaa tuntemaan todistajia. Se lähinnä huvittaa minua ja osaan näistä tarjouksista kieltäytyä.

rippeli: "Toivotaan parasta ja pelätään pahinta" on todella hyvin sanottu. Toivottavasti toivo toteutuu monen kohdalla, eivätkä he enää elä tietämättään pahimmassa tai mikä parasta, välttyisivät tuolta pahalta jo etukäteen.

Mukava kuulla, että voi tuoda jotain uutta näkökantaa asioihin ja toivon, että siitä olisi jollekulle myös hyötyä.

Tuo yksi, ja ainoksi jäävä kerta tutustua, todistajien salikokoontumiseen aukaisi viimeistään silmäni. Juuri sillä kertaa kyseisen seurakunnan (jos seurakunta nyt on oikea nimitys) jäsenyyteen otettiin takaisin eräs perheenäiti. Tunsin hänet etäisesti (kuten pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa) ja ennen kokousta kukaan ei puhunut hänelle ja hän istui lapsineen salin perällä hyvin vaivautuneena. Sittten kokouksen edetessä yksi vanhimmista ilmoitti "ilouutisen", että tämä nainen oli jälleen seurakunnan jäsen. Oli aivan järkyttävää, kuinka nyt ne ihmiset, jotka tuota naista olivat karttaneet ennen kokousta ja kohdelleet kuin ilmaa, kapsahtivat kokouksen jälkeen hänen kaulaansa ja olivat kuin revetä onnesta. Sairasta, ei voi muuta sanoa. Siitä toiminnasta on lähimmäisen rakkaus ja kaikki raamatun hyvä sanoma kaukana, ahdistavaa.

Kokemus oli kuitenkin mielenkiintoinen ja olen tavallaan iloinen siitä, että otin kokoukseen osaa. Näin minulle varmistui mielipiteeni ja näin selvästi (ulkopuolisena tarkasteltuna), mitä lahkoon kuuluminen on: pelkoa vailla pakopaikkaa.

[Aamu]

Ohhoh, taas tuli kyyneleet silmiin tätä lukiessa... Ja omaa äitiä ikävä, hän kun edelleen porskuttaa lahkossa mukana, ja on pahoillaan kun minä sieltä liukenin.

Moni tätä lukeva voi pitää minua itsekkäänä, eikä koe, että elämässäni olisi mitään valitettavaa. Ehkä ei olekaan, koska oma elämäni jatkuu, vaikka hieman köyhempänä. Kuulun itse kuitenkin kirkkoon ja kannatan ihmisten vapaata valintaa, myös siinä, kuinka toteuttaa omaa uskoaan Jumalaan. Koin silti, että äitini on muuttunut paljon, vaikka muistan niin elävästi, kuinka hän aina sanoi, että hänen liittymisensä jehoviin ja tapa uskoa ei vaikuta meihin muihin. Mutta totta kai se vaikuttaa.

Sä et todellakaan ole itsekäs, sähän olet huolissaan läheisestä! Mulla on sama ongelma ollut jo vuosia -kuinka saada henkilö pois vaarallisesta lahkosta yksilön- ja uskonnonvapautta loukkaamatta. Kuten kirjoitit, asiat eivät enää koskaan ole kuin ennen. Vaikutukset ovat laajemmat kuin kyseinen henkilö edes itse tajuaa. Eikö todistajia sitäpaitsi kehoteta vaikuttamaan (uskonnollisesti) myös vastustaviin perheenjäseniin, jos ei muutoin niin esimerkillään? Oman kokemukseni mukaan oppikysymyksistä riitely ei ainakaan tuota toivottua tulosta. Luulen, että omankin äitini silmät olisi saatava avautumaan Seuran ulkokultaisuudelle, mutta...

Pidän jehovan todistajia mitä suuremmin lahkona, koska he rajoittavat seurakuntalaistensa elämää, kuitenkin niin, että ulkoisesti toiminta vaikuttaa ok:lta. Tunnen äitini kautta paljon paikkakunnan todistajia ja he ovat mukavia ihmisiä, mutta nimenomaan ihmisinä.

...miten sen tekisi, kun todistajathan ovat niin mukavia ihmisiä? Ja ovathan he, useimmat ihan vilpittömästi. Mutta mukavat ihmiset eivät muuta opinkappaleiden tai Seuran luonnetta. Isäni ei ole mukana todistajissa, mutta hän pitää heidän toimintaansa harmittomana, mitä se ei todellakaan ole! Se on ovelasti saatu näyttämään siltä, enkä ihan ymmärrä tämän toiminnan motiiveja. Miksi ihmiset halutaan huijata mukaan moiseen touhuun? Huijaus on niin pitkälle viety että se pelottaa; ihmisten viatonta uskoa ja kaipuuta uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen käytetään hyväksi -rahanko takia?

Kiitos jakamisesta ja jaksamista.

[liian_yksin]

Aamu: kiitos, että kerroit tarinaasi ja vastasit omaani! En saanut unta ja piti tulla tänne katsomaan, josko uusia viestejä on tullut, kiva oli löytää sellainen sinulta.

Jotenkin hassua, että voi olla samanlaisia ajatuksia myös niiden kanssa, jotka ovat joskus olleet todistajia, kun itse ei onneksi ole ollut. Ja toisaalta pelottavaa, miten niin lyhyessä ajassa on saanut oppia lahkon todellisen karvan. Ja täällä keskusteluissa ne tosiasiat vain vahvistuu.

Samankaltaisuutta tarinoistamme löytyy siinä, että oma isäni ei myöskään ole todistaja. Pelkään vahvasti, että hänkin saattaa vielä kääntyä, vaikka isä on todella perisuomalainen, jäyhä mies. En uskoisi hänestä sellaista, mutta nyt kun olen nähnyt liikkeen voiman, pelkään pahimman ehkä vielä tapahtuvan...

Kun kysyit, miksi ihmisiä huijataan toimintaan mukaan, mietin, että kyse on varmaan vain ihmisen luonteesta. Toisilla on halu (ja hulluus) alistaa toista eläväää olentoa tahtoonsa ja sitten niillä toisilla on jokin henk. koht. syy, miksi alistuvat. Syy voi olla, vaikka luonteessa (herkkä, helposti vaikutettavissa...) tai vaikeassa elämäntilanteessa. Homma onkin aivan erilainen, kun syntyy lahkoperheeseen: omaan ajatteluun ei edes opi!

Toivon Aamu sinulle parempaa huomista ja jaksamisia!
Kevät on jo ovella ja toivon, että Sinun omassa elämässäsi on sellaisia voimavaroja, että et joudu liikaa äitisi kohtaloa suremaan. Siihen pyrin itsekin. Toivon, että äitimme vielä näkevät sen OIKEAN totuuden, eli lahkon taakse, ja saamme heidät takaisin. Ja mehän otamme äitimme sitten ilolla vastaan, vaikka heidän ystävänsä heidät hylkäävät!

[Aamu]

Kun kysyit, miksi ihmisiä huijataan toimintaan mukaan, mietin, että kyse on varmaan vain ihmisen luonteesta. Toisilla on halu (ja hulluus) alistaa toista eläväää olentoa tahtoonsa ja sitten niillä toisilla on jokin henk. koht. syy, miksi alistuvat. Syy voi olla, vaikka luonteessa (herkkä, helposti vaikutettavissa...) tai vaikeassa elämäntilanteessa. Homma onkin aivan erilainen, kun syntyy lahkoperheeseen: omaan ajatteluun ei edes opi!

Juuri näin se menee. Luulen että monille on vaikeaa myös myöntää erehtyneensä ja olleensa väärässä, erityisen vaikeaa se varmasti on, jos on saanut toisia vakuuttumaan omasta asiastaan tai hyväksymään sen, että minä teen nyt näin. Seuran keskuudessa tämä on tietysti moninkertaista, minkä vuoksi lahkon lienee mahdotonta ajaa itseään alas, vaikka joku saisikin idean päähänsä.

Mitä isiimme tulee, luulen että "perisuomalaisiin jäyhiin miehiin" tekee vaikutuksen todistajien vakuuttavuus; heillähän on vastaukset kaikkeen ja paljon kirjojakin ovat lukeneet ja julkaisseetkin, kyllä heidän täytyy olla asiantuntijoita. Parempi kuitenkin pysyä kaukana ihmisistä, jotka tietävät paljon asiasta, josta sinä et tiedä mitään; näin säilyy molemminpuolinen kunnioitus. Oma isäni ajattelee tämänsuuntaisesti, enkä ole huolissani siitä että hänestäkin tulisi jt -verikieltokortti hänelläkin kuitenkin on, sillä se verikieltovideo oli hänestä täyttä asiaa: täytyyhän lääkäreiden sanaa uskoa.

Äitien järkiintymistä odotellessa toivon kaikkea hyvää myös sinulle! Yv:tä saa myös laittaa.

[Maiscimus]

Sinun tarinasi liippasi melko läheltä omaa tilannettani, vaikka olinkin lapsena JT niinkuin veljeni ja äitini.

Minun mummoni on mukana edelleen, ollut 50-luvun lopulta saakka ja ymmärtääkseni hän tuli mukaan kuvioihin hieman samanlaisissa olosuhteissa kun sinun äitisikin. Tiedän, ettei ole enää toivoakaan siitä, että hän ns. tulisi järkiinsä. Mummo on yli kahdeksankymppinen ja jehovantodistajuus sitkeästi osana hänen identiteettiään. Uskon, että hän älykkäänä ihmisenä on tähän mennessä huomannut koko järjestön älyttömyyden, mutta suojellaakseen omaa psyykettään ja identiteettiään hänen on jatkettava mukana. Mutta kuinka minua surettaakaan! Harva 83-vuotias ihminen pelkää yhtälailla kuolemaa kuin hän ja häneltä on jäänyt monta psykologista kehitysvaihetta puolitiehen sen takia niinkuin monella muulla vanhalla jehovantodistajalla. Lisäksi hänen mukanaolo kiristää koko perheen ilmapiiriä kun me muut emme elä niinkuin hän olisi toivonut, mistä sitten seuraa jatkuvaa itkua, hammastenkiristystä ja syyllistämistä. Mutta koska hän on ollut myös rakastava, lempeä ja ihana isoäiti, on minun ja äitini vuoro pitää hänestä nyt huolta kun hän on vanha ja heikko. Ei tämä kuitenkaan kokoajan helppoa ole.

Tuo nyt meni omaksi tilittämiseksi Ymmärrän huolesi, mutta äidilläsi on vielä toivoa! Onko hän mennyt uusiin ns. jt-naimisiin tai onko hänellä muuten suuren luokan sidoksia jehovantodistajiin? Pidä äitisi ja siskosi lähellä. Voi olla, että jonakin päivänä heidän silmänsä todella avautuvat.

[paula]

Voimia sinulle!
Pidä myös huoli omasta jaksamisestasi, loppupelissä et voi vaikuttaa minne äitisi ja siskosi haluaa uskoa tai mitä uskontoa suorittaa. Niin raskasta kuin läheisten huonojen valintojen seuraaminen onkin se on heidän omissa käsissään. Ja kun yrität puhua heille järkeä niin he ovat jo saaneet oppia että itse saatana vaikuttaa kauttasi huokuttamalla pois tosi uskonnosta....sairasta ja surullista.
Kun minä tein virallisen päätöksen jättää jt touhut niin aikuinen tyttäreni piti minulle puhuttelua ja vakuutti että hän ei tule olemaan kanssani tekemisissä jotta palaisin takaisin seurakuntaan. Aika hyvin hän on sanansa pitänyt

Rakenna omaa elämääsi mielekkääksi
t. viisikymppinen äiti jota kaikki lapset karttavat

[liian_yksin]

Kiirettä on pitänyt nyt tässä ihan omassakin elämässä viime aikoina koulun takia joten en ole ehtinyt vastaamaan teidän viesteihinne. Kiitos näin aluksi ihan tasapuolisesti kuitenkin kaikille!

Seuraavassa hieman uusimpia käänteitä:
Siskoni piti viikkoja sitten ensimmäisen harjoituspuheensa seurakunnassa. Se on toinen syy, miksi en ole vähään aikaan halunnut ajatella koko jt-touhua.
Satuin itse asiassa juuri käymään silloin kotona, kun siskoni oli harjottelemassa puhettaan vanhempien jt naisten kanssa. Nuorempi näistä naisista ei paljon kehdannut minua katsoa heidän juuri ollessa lähdössä, vaikka hänen kanssaan ollaan ihan tuttavallisesti pystytty ympäri pyöreitä aina puhumaan ja naureskelemaan. Vähän huvitti ja oli outo juttu. Tuli mieleen, että hän käyttäytyi, kuin olisi jotain pahaa tehnyt(ja näinhän mielestäni olikin), vaikka en mitenkään ollut vihainen edes. Vanhempi naisista vaihtoi kuulumiset kanssani aivan kuin normaalistikin. Olen niin sosiaalinen ihminen, ettei minua häiritse kenenkään suuntautumiset, kunhan saan olla sitä mitä olen.

Jokin aikaa sitten järkytyin myös, kun kahvipöydässä äitini kommentista sain sen käsityksen, että isä oli ollut kokouksessa mukana kuulemassa äidin pitämää puhetta. Tämäkin asia tuli niin puskista, että en viitsinyt asiaan pyytää tarkennusta, eli oliko isä ollut todella kokouksessa, koska muuten olisi voinut mennä pinna.

Suunnittelevat myös kesän konventtiin menoa koko perheen voimin(äiti, sisko ja isä). Saapa nähdä, kuinka käy.

Sain myös elävän esimerkin aiemmin lukemastani asiasta, kun kuulin yhden äidin puhelun. Puhelun jälkeen äiti sanoi minulle, että siskoni ja hänen jt luokkakaverillaan oli ollut jotain erimielisyyksiä. Erimielisyydet koskivat sitä, että siskoni jt kaveri viettää muiden lähipaikkakunnan jt kavereiden kanssa myös paljon aikaa ja siskoni koki olonsa ulkopuoliseksi. Tämä tuli mieleen, kun luin jostain, että jt saattavat kohdella huonommin seurakuntalaisia, jotka eivät ole ollet seurakunnassa jo lapsesta asti. Kuten siskoni ei tietenkään ole ollut.

Maiscimus: Äitini ei ole siis jt kanssa naimisissa ja koko suvussamme ei ole myöskään muita jt kuin äitini(ja kohta varmaan kastettu sisko ja ehkäpä isäkin). Niin ja tilitä aivan vapaasti omaa elämääsi, kaikkien tarinat koen mielenkiintoiseksi, varsinkin jos ne linkittyvät jotenkin omiin tilanteisiini. Ne antavat tietämättömämmälle uusia näkökulmia!

paula: Tulipa taas kerran aika surullinen olo, kun luin kohtalostasi: omat lapset hylkäävät. aivan käsittämätöntä. On oikeastaan itse vaikea kuvitella sitä miltä tuntuu, kun kaikki läheiset hylkäävät. Uskomatonta touhua... Toivon, että olet löytänyt elämääsi jotain uutta mielekästä ja lohdullista sisältöä, joka vie nuo pahat muistot ja tilanteet mielestä. Todella vaikea tällaisiin asioihin ulkopuolisten on mitään järkevää sanoa, vaikka toivoisin voivani...

[Jaakko Ahvenainen]

Kiitos kirjoittamisistasi, "liian_yksin". Joskus elämässä käy niin, että pitää pelastaa se, mikä pelastettavissa on. Uskonnonvapauden vallitessa ei aikuisille ihmisille voi tehdä mitään heidän valinnoissaan, joten vaihtoehdoksi jää oma ja oman perheensä pelastautuminen. Ei tämä ole itsekkyyttä, vaan aivan tervettä itsestään huolehtimista. Nyt lapsuutesi perheen, äitisi, siskosi, kukaties isäsi, kohdalla tapahtuu erkaantuminen. Elämä on joskus kurjaa, mutta kyllä se siitä ajallaan kirkastuu. Olet nuori ja Sinulla on vielä paljon edessäsi.
Voimia Sinulle ja omalle perheellesi.

[liian_yksin]

Jaakko Ahvenainen: Yhdyn täysin tuohon sanomaasi ja kiitos lohduttavista sekä rohkaisevista sanoistasi! Elämä tosiaan jatkuu, mutta vain erilaisena, mitä olisi joskus uskonut. Kaikkea hyvää myös sinun elämään!!

Se on vaan kumma, että koskaan näitä asioita ei uskoisi omalle kohdalle sattuvan: "eihän toki minun perheeni". Näin kävi ja tällä mennään eteen päin.
Toisaalta ajattelen, että olisi helmpompaa, jos reilun vuoden sisällä kuolleet isovanhempani eläisivät (olisi järjellisiä ihmisiä vähän enemmän ympärillä eikä tarvitsisi surra heidän poissaoloaan), mutta tässäkin tilanteessa on se karmea puoli, että toisaalta näin on parempi. Eli isovanhempien ei tarvitse seurata toimintaa, jota eivät eläessään tyttäreltään toivoneet tai hyväksyneet (aiheuttaisi surua ja riitaa molemmin puolin) ja pahana pitäisivät erityisesti sitä, jos tietäisivät siskoni vedetyn tähän mukaan...