Orpona muusikkona seurakunnassa

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

Olen aikuistuva nuori lähtöisin jehovantodistaja-perheestä. Vielä olen kuitenkin seurakunnassa mukana tyhjällä sydämellä. Olen ollut viimeaikoina hämilläni ja miettinyt että mihin itse ihan oikeasti uskon.

Kuten täällä sivustolla aika monen muunkin kohdalla, minunkin äidilläni on melkoisia vaikeuksia alkoholin kanssa. Alkoholiongelman peittely ja seurakunnassa näytteleminen on luonnollisesti jo varhain lyönyt leimansa siihen, että minun on vaikeaa uskoa että kaikilla muillakin seurakunnassa menisi niin mahdottoman hyvin… En ala tässä perhetilanteita kummemmin erittelemään, mutta äitini alkoholinkäyttö masensi minua suunnattomasti.
Näin monta kertaa, ja näen vielä, että hänelle se pullo on ollut lähes poikkeuksetta tärkeämpi, kuin aito äidillinen läsnäolo oman tyttärensä kanssa. Eräs asia kuitenkin on josta olen kiitollinen hänelle suunnattomasti. Hän vaikkei itse kyennyt tarjoamaan tunneperäistä suojaa, hän vei minut paikkaan josta sellaista saisin. Hän kiikutti minut konservatorioon, opiskelemaan konserttikanteleen soittoa. Musiikista tuli henkinen pelastusköyteni, johon tarrasin lujasti kiinni. Se on toisaalta pitänyt minut ”kilttinä” poissa ”huonosta seurasta”. En ole kokeillut alkoholia, tupakkaa tms.

Epäilykset todistajuutta kohtaan heräsivät, kun Vartiotornin tunne-julistukset eivät käyneetkään kohdallani toteen. Vartiotornissahan (etenkin tutkittavissa kirjoituksissa) seurakuntalaisille kerrotaan millaisia tunteita he kokevat… tai ainakin heidän tulisi kokea. Esimerkiksi sellaiset tavat sanoa, kuin ”miten miellyttävää onkaan saada kuulua tähän ihmeelliseen yksimieliseen järjestöön” tai ”tunnemme siksi sydämestä lähtevää iloa, että…” saavat pohtimaan, että onko itsessä jotain vialla, kun näitä onnen-/rakkaudentunteita ei tule. Minäkin odotin, että kastepäivänä tulisi sitten niitä tunteita. Eiväthän tunteet käskemällä kuitenkaan tule… Varsinkin kun huomasin omakohtaisesti, miten eriäviä mielipiteitä kammotaan kuin tautia.
Esitin kerran eräälle tienraivaaja-sisarelle erään omista epäilyksistäni, joka sattui koskemaan evoluution ja luomisen yhteensovittamista. Hänen suhtautumisensa paljasti minulle paljon. Hän oikein puuskahti kimpaantuneena ”miten sinä noin ajattelet”-sävyyn ja esitti niin määrätietoisesti sellaisen perustelutulvan, ettei siihen ollut vastaan sanomista.
Mutta edelleen tuntuu, etten vain kykene ymmärtämään kaikkia asioita samoin. Tai vaikka ymmärtäisinkin, niin joidenkin opetusten hyväksyminen tuntuu niin mahdottomalta.

Elin hiljaiseloa masennuksen täydellisessä pimeydessä. Tiesin että minun oli paha olla, mutta syytä siihen en nähnyt. Hiljakseen siitä ajattelin ”hakeutua tuonpuoleiseen”, jota myös yritin. Sen jälkeen olin hämilläni ja vihainen. Ajattelin, että nyt on tilaisuuteni tehdä jotain ”radikaalia” ja olla kerrankin kapinallinen. Aloin säveltää Requiemia, eli kuolinmessua. Eli kirkollista teosta, jossa on ”latinankielinen, epäraamatullinen, liturginen teksti”. Kuitenkaan en uskaltanut siitä sanoa vanhimmille, vaikka pieni erottamistoivo sen messun johdosta mielessä kyti. Suunnitelma sen kertomisesta vanhimmille kuitenkin on.

Jo entisestäänkin vaivaavaa masennustani syvensi saman edellä mainitsemani sisaren suoltamat sanat, jotka osuivat suoraan ainoaan senhetkiseen lohtuuni ja syyhyni elää. Ai niin, ja käynhän vielä musiikkilukiotakin, jossa musiikin harrastaminen vie todella paljon. Ja olen koulun tapahtumissa ollut mukana innokkaasti, ja viimeisin niistä oli eräs kirkkomusiikillinen projekti sekin. Sisar siis arvosteli melko voimakkain sanoin musiikkiharrastukseeni kuukausittain käyttämääni aikaa. Vieläkin hänen äänensä kumisee päässäni ”käytät kuukaudessa ainakin…(hän arvioiden laski koulutuntejani ja soittotuntejani) … ainakin 50 tuntia musiikkiin, ja kenttäpalvelukseen todella minimaalisen siihen nähden.” Sitten sain tietäväisiä neuvoja, kuinka aika tulisi käyttää paremmin. Sisaren sysäämän painostavan lastin uuvuttamana hakeuduin psykoterapiaan. Kun terapia-asia tuli hänen korviinsa hän sanoi ”hienoa, että saat ammattiapua, kun oikeasti oletkin vakavasti sairas”. Tunsin silloin olevani hänen nöyryytettävänään…
Aloin vähitellen kuitenkin nähdä mistä kaikki ahdistus ja masennus kertoivat.

Suureksi huojennuksekseni uskaltauduin (vastoin kaikkia Seuran ohjeita) puhumaan hengellisestä pahoinvoinnistani erään rohkaisevan koulutoverin :D kanssa, joka on tosissaan mukana kristinuskossa. Meillä on suunnitelmissa käydä kirkossa jumalanpalveluksessa/messussa (emme ole ihan vielä käyneet, paitsi koulun kevätkirkossa). Ja yhdessä pohdiskelemme hengellisyyttä.
Jotainhan sitä pitäisi tietysti tilalle saada, jos lähtisi tai joutuisi erotetuksi. Mutta on orpo olo, kun todistajien keskuudessa kaikki muut uskonnot olivat niin vääriä, kuin vain voi olla. Ja sitten vielä pettyminen siihen ”ainoaan oikeaan totuuteen”. Vaikka mikäpä uskonto se täydellinen olisi… Musiikki-ihmisenä täytyy kyllä kertoa, että hävettää todistajien puolesta, kun kokouksien musiikit tulevat valmiilta nauhalta. Musiikkihan on Jumalan suoma lahja, niin miksi sitä tällä lailla ”raiskataan”. Ja jos joku sitten haluaisi musiikin avulla ilmaista hengellisyyttään, niin käsketään mennä kentälle. Mutta ihmisethän ovat erilaisia. Eivät kaikki voi, pysty tai kykene ilmaisemaan sitä samalla tavalla.

Minua pelottaa tavattomasti, koska uskonnollisuus on minulle tärkeä asia, ja siinä on kuitenkin kyse niin suurista asioista. Pelkään myös, että vanhempani hylkäävät minut jos uskonto tässä myllerryksessä vaihtuu. Takaraivoon iskostettu Harmagedon kummittelee myös ajoittain jonkin verran, ei paljon kuitenkaan.
Silti minusta tuntuu, että hengellisyyteni on kasvanut valtavasti näissä ristiriidoissa. Etenkin keskustelut sen koulutoverin kanssa ovat olleet hengellisesti rakentavampia, kuin mikään muu tähän mennessä. Ja sitä paitsi, sen tulokset ovat olleet todellisia. Ennen en rukoillut juuri koskaan, mutta nyt sitä tekee todella iloiten ja päivittäin, lisäksi luen Raamattua aina kun jaksan ja ehdin, mitä sitäkään en ole aikaisemmin juuri tehnyt. Olen ajatellut ottaa ”aikalisän” uskonnollisiin pohdintoihin, mutta ne puskevat sinnikkäästi esille vaikka haluaisi antaa asian hautua kaikessa rauhassa. Mitäs täällä oltaisiin mieltä, miten edetä pohdinnoissa eteenpäin? On ollut hieno huomata, että ei tarvitse olla yksin näiden ajatusten kanssa. Täällä on ollut ilo lukea samankaltaisista tapauksista ja epäilyksen aiheista. Kiitoksia tästä sivustosta.
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kiitos hienosta kirjoituksestasi. On hyvä, että Sinulla on edes yksi luotettava ystävä. Masennus on hyvin tyypillistä, sillä jehovantodistajuus ei koskaan palkitse vaan vaatii yhä lisää ja lisää ponnisteluja, muka miellyttääksemme Jehovaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Musiikkiharrastuksesi ja opiskelusi musiikkilukiossa on erinomainen vastapaino etsiessäsi uutta tietä, mitä kulkea. Samaan varmaan pyrkii auttamaan ystäväsi. Kanteleensoitossa ja sen opiskelussa ei ole mitään pahaa. Sisar erhetyi rankimman jälkeen. Aivan yhtä hyvin hän voisi mennä huomauttelemaan Veikko Leinoselle tämän saksofoninsoitosta, miksei mene.

On helppo hyökätä aikuisena nuoren ihmisen kimppuun, etsisi vertaisiaan ja Leinosesta voisi hyvinkin aloittaa, tosin saattaisi mennä pupu pöksyyn pelkästä ajattelusta. Voimia ja iloa elämääsi.

Edit. niitä mulle tyypillisiä kirjoitusvihreitä
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 02.08.2011 10:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Kiitos kirjoituksestasi.Hienoa että osaat käsitellä asiaa noin analyyttisesti. Se varmasti auttaa tulevaisuudessa niin lahkon asioitten, kuin muittenkin asioitten tullessa kohdalle. Tervetuloa kirjautuneeksi ja kirjoitathan vielä lisääkin :)
Let me go Master I hate you so
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kultakala kirjoitti:Jotainhan sitä pitäisi tietysti tilalle saada, jos lähtisi tai joutuisi erotetuksi.
Ehkä tärkein tilallesaatava ovat todelliset ystävät, teeskentelevien ja näennäisten saliystävien tilalle.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Kontrolloiduissa uskonnollisissa yhteisöissä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne kuuluvat valitettavan usein yhteisön kokonaispakettiin. Syyllisyys on tehokas hallitsemiskeino, ja jäsenistään mustasukkaiset uskonnot ja lahkot ovat huomanneet sen jo aikapäiviä sitten. Tienraivaajan syyllistävät puheenvuorot ovat vain tuon perinteen jatke, ja sinä yksi syyllistettävä sielu lisää monien joukossa.

Eikö se Jeesus puhunut siitä että usko vapauttaa. Voisi kysyä että miten hyvin se sopii jehovantodistajuuteen. Oman kokemukseni mukaan sillä on kaikkea muuta kuin vapauttava vaikutus. Se ei ole helppo taakka kannettavaksi, ja siinä - henkilökohtaisen uskon sijaan - tuntuu siltä että se miltä näyttää seurakunnan ja sen ihmisten silmissä, on se tärkein juttu.

Tsemppiä sinulle etsintään, mitä ikinä sitten etsit, ja mitä ikinä löydät. Elämä on täynnä löytämisen ja etsimisen riemua riippumatta henkilökohtaisesta elämänkatsomuksesta. Nauti myös siitä. Äläkä koskaan lopeta sinulle rakasta harrastustasi. Jos jehovantodistajien Jumala on niin ankara että se haluaa rajoittaa sinulle rakkaita asioita, niin sinun Jumalan ei tarvitse olla niin ankara.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

Konserttikantele sopii oivallisesti Jehovan henkilökohtaiseen musiikkimakuun vaikka harvinainen soitin onkin. Jehovalla on ollut kovasti nielemistä rock musiikin kanssa, vaikka esim. Prince on erittäin lahjakas, Hank Marvinista puhumattakaan. Amerikassa jumalat ovat mieltyneet kovasti rytmimusiikkiin.

Jatka vaan pohdintoja rauhassa yhdessä ystäviesi kanssa, ei jumalan tarvitse olla niin kiittämätön ja vaativa kuin Jehova on - rajottuneine musiikkmieltymyksineen.
Varjo seuraa, halusit tai et.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Tony »

lavanpalvelija kirjoitti:Konserttikantele sopii oivallisesti Jehovan henkilökohtaiseen musiikkimakuun vaikka harvinainen soitin onkin. Jehovalla on ollut kovasti nielemistä rock musiikin kanssa, vaikka esim. Prince on erittäin lahjakas, Hank Marvinista puhumattakaan. Amerikassa jumalat ovat mieltyneet kovasti rytmimusiikkiin.
Heh, näinhän se vähän menee.

Rauno Repomiehen Jumala kannattaa HIFK:ä ja kuuntelee Eino Gröniä. Erittäin nokkelasti huumorin kautta tuotu esille että ihmiset tuppaavat vääntämään Jumalan mieleisekseen ja pitävät omaa Jumalaansa muidenkin jumalana.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

Kiintoisaa mitä mainitsitte kanteleesta :)
Sen käyttö eri musiikkityyleissä yleistyy soittimen itsensäkin yleistymisen myötä.
Olen lukenut eräästä heavy-yhtyeestäkin, jossa on mukana sähkökantele.
Että edistystä tapahtuu... sinällään mielenkiintoinen yhdistelmä kantele ja heavy-musiikki :)

Tässäpä tuoreita kuulumisia, :)
Eilen juttelimme erään sisaren kanssa puhelimessa, joka "vainunnut" heränneet epäilyni.
Hän kiristi sitä haluani pohdiskella rauhassa asiota sanomalla, että "niin kauan kuin huojuu kahden vaiheilla, ei oikeastaan ole kummallakaan `puolella`" Näin siis ilmeisesti kiristetään valitsemaan "puolensa" nopeasti, eli painostetaan.
Ja päätös muka pitäisi tämmöisen paineen alaisena tehdä hätäisesti... saamatta rauhassa "todistaa asioita itselleen".
Herää kysymys: onko tällainen paineen lisääminen rakkaudellista? Heh...

Luin myöhään eilen illalla loppuun sen sinulta "Jaakko Ahvenainen" saamani kirjan "Nykyajan suuren baabelin orjat", joka todella vaatii penkomaan vielä asioita todistajien historiasta. Monet asiat kirjassa herättivät tyrmistystä, mutta ne kuvaukset seurakuntaelämästä ja ihmisten kokemukset pakottivat vain toteamaan vedet silmissä, että näinhän sen on itsekkin huomannut, mutta eihän sitä ikinä ole halunnut niin kritisoivasti ajatella. Jamelkoisen hätkähdyttävä ja herättävä se ajatus "järjestönpalvonnasta"...
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
RaM

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja RaM »

Siltä varalta ettet ole vielä tutustunut tähän kirjaan, niin lukaise nuo kolme valmiiksi käännettyä lukua.
http://www.jttuki.info/Franz/index.html
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Me varmaan tukehdutamme Sinut kaikenlaisella luettavalla, mutta tähänkin kannattanee tutustua: http://veljesseura.org/?q=node/23
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

Tony S kirjoitti:
[url=http://www.youtube.com/watch?v=8Zm3H249e0I] Erittäin nokkelasti huumorin kautta tuotu esille että ihmiset tuppaavat vääntämään Jumalan mieleisekseen ja pitävät omaa Jumalaansa muidenkin jumalana.
MIstään muusta ei voi ollakaan kysymys kuin ihmisen oma mielikuva Jumalasta. Jos se ei ole mieleinen joku on vääntänyt väkisin oman Jumalansa myös lähimmäisensä jumalaksi.
Varjo seuraa, halusit tai et.
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

Kultakala kirjoitti: Ja päätös muka pitäisi tämmöisen paineen alaisena tehdä hätäisesti... saamatta rauhassa "todistaa asioita itselleen".
Herää kysymys: onko tällainen paineen lisääminen rakkaudellista? Heh...
.
Tämä on suoraan sisäistettyä uskonnon myyntitekniikkaa. Mitään todellista kiirettä ja hätää ei ole. Uutta Harmagedoniakaan ei ole näköpiirissä. kun tapahtumaa edeltävät tunnusprofetiatkin ovat osoittautuneet vääriksi.
Varjo seuraa, halusit tai et.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

lavanpalvelija kirjoitti:...kun tapahtumaa edeltävät tunnusprofetiatkin ovat osoittautuneet vääriksi.
Esimerkiksi vuosina 1914, 1918, 1920, 1935, 1941, 1951, 1954, 1975, 1984, 1989, 1994 ja 2000. Eli jokainen odote on ollut jullikka.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

Vaikuttaisi siltä, että jos kerran jonkinlaisesta "maailmanlopusta" puhuu, niin pakko sille on jotakin päivämääriä tai vuosilukuja "ennustaa" (että antaisi uskottavan vaikutelman, ainakin siihen määräaikaan asti).
Eihän ketään muuten kiinnostaisi tai jännittäisi kuinka käy...
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
martta
Viestit: 21
Liittynyt: 10.12.2010 17:16

Re: Orpona muusikkona seurakunnassa

Viesti Kirjoittaja martta »

Kultakala kirjoitti:Vartiotornin tunne-julistukset eivät käyneetkään kohdallani toteen. Vartiotornissahan (etenkin tutkittavissa kirjoituksissa) seurakuntalaisille kerrotaan millaisia tunteita he kokevat… tai ainakin heidän tulisi kokea. Esimerkiksi sellaiset tavat sanoa, kuin ”miten miellyttävää onkaan saada kuulua tähän ihmeelliseen yksimieliseen järjestöön” tai ”tunnemme siksi sydämestä lähtevää iloa, että…” saavat pohtimaan, että onko itsessä jotain vialla, kun näitä onnen-/rakkaudentunteita ei tule. Minäkin odotin, että kastepäivänä tulisi sitten niitä tunteita. Eiväthän tunteet käskemällä kuitenkaan tule… Varsinkin kun huomasin omakohtaisesti, miten eriäviä mielipiteitä kammotaan kuin tautia.

Niin tuttua. Jossain vaiheessa minulle alkoi tulla melkein fyysistä pahoinvointia, kun kuulin lavalta luettavan Vartiotornista "eikö tämä saakin sydämemme sykähtämään" -tyylistä soopaa. Varhaisteininä kummastelin laillasi, että miten niin, ei tunnu yhtään miltään, korkeintaan oli pitkästyttävää. Tuntui, että puhujat ja vastausvuoroja käyttäneet seurakuntalaiset puhuivat kauhean epäluontevasti, eivät he kokousajan ulkopuolella käyttäneet sellaisia ilmaisuja. (Jälkeenpäin ajatellen eivät myöskään eläneet puheidensa mukaan.) Hieman vanhempana tajusin kysyä itseltäni, kuinkahan moni seurakunnassa tai vaikka konventissa oikeasti tuntee mitään sinne päinkään kuin "pitäisi" ja miksi kaikki kuitenkin joukolla hymistelevät ja taputtavat moisille tunnejulistuksille. Koitin kuvitella, miten puheenjohtaja reagoisi, jos joku viittaisi ja vastaisi ihan rauhallisesti kerrankin rehellisesti: "Ei saa, ei kerta kaikkiaan sykähdytä yhtään."
Kasteella käyminen ja sen jälkeiset onnittelut olivat lähinnä hämmentäviä, olisi tehnyt mieli sanoa onnittelijoillekin että eihän minusta tunnu miltään, paitsi tyhjältä, älä onnittele. Minulle ei koskaan kehittynyt uskoa tai edes tarvetta siihen, ja oli kamalaa kun kellekään, edes äidille tai kavereille, ei voinut sanoa mitä ajattelee tai kysyä mitään. Erottuani yksi suurimpia helpotuksia oli juuri se, että voi paitsi ajatella, myös puhua vapaasti.
Vastaa Viestiin