Saat ajatella omilla aivoillasi..

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
_JN
Viestit: 9
Liittynyt: 30.12.2011 21:52

Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja _JN » 01.01.2012 02:05

Hei!
Tulipa nyt mieleen tässä rekisteröityä tänne vaikka en itse ex-jt olekkaan. Olen siis jt perheestä kyllä ja kaikki muut paitsi isäni kuuluvat tähän lahkoon, itse nyt tässä pari päivää sitten ilmoitin äitilleni etten halua liittyä kyseiseen järjestöön johon hän vain vastasi että asia selvä elät sitten vain kerran.

Olisikin se mennyt noin helposti mutta nyt onkin sitten alkanut minun asenteiden tutkiminen ja niiden vääräksi osoittamisen yritys. On koitettu löytää syytä muualta siihen etten minä halua kuulua uskontoon jossa omien aivojen käyttö on kielletty vaikka sanovatkin että se on sallittua ja toivottavaakin. Äitilleni mainitsin mm. yhdeksi syyksi tämän maailmanloppujen ennustelun, äitini vastaus tähän oli että eihän sitä saisi niin sanoa että maailmanloppu on tulossa tiettyyn aikaan kun ei sitä tiedetä..

Tällä hetkellä siis vain äitini tietää että en halua ryhtyä Jehovan todistajaksi mutta edessä olisi vielä sisaruksille kertominen joka ei tule olemaan niin helppoa.. Äitini ajatteli että jos minun pitäisi mennä puhumaan vanhimmille näistä epäilyksistäni jotta saataisiin niihin selko. Itse kyllä tiedän ettei se onnistu koska vanhimmat perustelisivat kaiken raamatulla mutta kun se on minulle vain kirja, yhtä hyvin voisivat koittaa perustella Hemingwayn kirjalla minulle sitä miksi pitää sulkea silmänsä virheiltä.

Toivottavasti tästä nyt saa jotain selvää ja kysyä saa tietenkin. :)

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8106
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 01.01.2012 14:20

Voisin vaikka vannoa, että kohtuullisen "ryöpytyksen" kohteeksi joudut, mutta pidä pintasi. "Ilmaista juustoa saa vain hiirenloukusta" (Vanha venäläinen sananlasku). Ei tule tehdä itselleen väkivaltaa (henkistäkään), eikä sallia sitä toistenkaan tekevän. Vaikea juttu nuorelle ihmiselle. Toivotan parasta.

rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja rippeli » 01.01.2012 20:12

Onnea tälle vuodelle! Jos tarvitset apua niin olet kyllä aivan oikeassa paikassa.
Let me go Master I hate you so

_JN
Viestit: 9
Liittynyt: 30.12.2011 21:52

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja _JN » 01.01.2012 23:45

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Voisin vaikka vannoa, että kohtuullisen "ryöpytyksen" kohteeksi joudut, mutta pidä pintasi. "Ilmaista juustoa saa vain hiirenloukusta" (Vanha venäläinen sananlasku). Ei tule tehdä itselleen väkivaltaa (henkistäkään), eikä sallia sitä toistenkaan tekevän. Vaikea juttu nuorelle ihmiselle. Toivotan parasta.
Varmasti on tulossa vaikka mitä vastaan mutta onneksi asun jo omillani ja olen aina paremmin tullut juttuun "maailmallisten" kanssa joten Jehovan todistajista ei kovin paljoa ystäviä löydy, useat heistä tuntuvat niin ihmeen epäaidoilta.
rippeli kirjoitti:Onnea tälle vuodelle! Jos tarvitset apua niin olet kyllä aivan oikeassa paikassa.
Kiitos! Kyllä nämä sivut ovat olleet kovassa käytössä jo viimeiset pari kuukautta ja huvittaa kun ajattelee sitä, millainen reaktio oli kun paljon nuorempana ensimmäisen kerran törmäsi veljesseuraan. :D

sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja sinner74 » 02.01.2012 10:16

Tervetuloa palstalle!

Hienoa että osaat ja ennenkaikkea uskallat ajatella omilla aivoillasi. Luulen että perheesi natisee aikansa päätöksesi johdosta, mutta kyllä se pikkuhiljaa rauhoittuu. Kun jätät käymättä kasteella, ainakin saat pitää varmasti perheesi, vaikka olisitkin heidän kanssaan eri mieltä uskonasioista.
And Justice For All

lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija » 02.01.2012 16:50

_JN kirjoitti: Kiitos! Kyllä nämä sivut ovat olleet kovassa käytössä jo viimeiset pari kuukautta ja huvittaa kun ajattelee sitä, millainen reaktio oli kun paljon nuorempana ensimmäisen kerran törmäsi veljesseuraan. :D
Kyllä sä oot jo siinä iässä, että olisi syytä yritellä aikuistumista. Ei se ilmeisesti ole kellekään ollut helppoa. Kasteelle menemistä en suosittele edes kokeilumielessä. Omalla kohdallani se oli paha munaus mennessäni 13 vuotiaana kasteelle. Se on vähän kuin joku valan teko, josta ei voi yksinkertaisesti mennä helposti puihin.
Varjo seuraa, halusit tai et.

_JN
Viestit: 9
Liittynyt: 30.12.2011 21:52

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja _JN » 02.01.2012 20:00

sinner74 kirjoitti:Tervetuloa palstalle!

Hienoa että osaat ja ennenkaikkea uskallat ajatella omilla aivoillasi. Luulen että perheesi natisee aikansa päätöksesi johdosta, mutta kyllä se pikkuhiljaa rauhoittuu. Kun jätät käymättä kasteella, ainakin saat pitää varmasti perheesi, vaikka olisitkin heidän kanssaan eri mieltä uskonasioista.
Kiitos. :) Varmasti tulen kuulemaan natisemista ja varsinkin eniten sisarusten puolelta mutta tämä on minun päätökseni ja sen takana tulen seisomaan!
lavanpalvelija kirjoitti: Kyllä sä oot jo siinä iässä, että olisi syytä yritellä aikuistumista. Ei se ilmeisesti ole kellekään ollut helppoa. Kasteelle menemistä en suosittele edes kokeilumielessä. Omalla kohdallani se oli paha munaus mennessäni 13 vuotiaana kasteelle. Se on vähän kuin joku valan teko, josta ei voi yksinkertaisesti mennä helposti puihin.
Olisi kiva tietää mitä tarkoitat aikuistumisella? Kasteelle en todellakaan ole menossa.

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8106
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 02.01.2012 21:55

Uusi tuttu on aina hieman hakusessa, kun ei oikein tunneta, mutta älä huolestu. Tule vain rohkeasti kirjoittelemaan ja ottamaan kantaa keskusteluun. Olet tehnyt vakaan päätöksesi ja se on onniteltavaa. Pysy siinä ja näytä "kyntesi". Eiköhän tämä tästä. :D

lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija » 03.01.2012 11:23

_JN kirjoitti: Olisi kiva tietää mitä tarkoitat aikuistumisella? Kasteelle en todellakaan ole menossa.
Tarkoitan sillä erityisesti omaa autonomiaasi suhteessa perheeseesi ja vallitsevaan kulttuuriin. Aikuistumisprosessia voimme kutsua myös ihmiseksikasvamisyrityksiksi, joka käy usein erheenkin kautta. Ihmiseksi kasvaminen kattaa koko elinkaaren.
Viimeksi muokannut Tony, 03.01.2012 12:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lainaus korj.
Varjo seuraa, halusit tai et.

_JN
Viestit: 9
Liittynyt: 30.12.2011 21:52

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja _JN » 03.01.2012 18:48

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Uusi tuttu on aina hieman hakusessa, kun ei oikein tunneta, mutta älä huolestu. Tule vain rohkeasti kirjoittelemaan ja ottamaan kantaa keskusteluun. Olet tehnyt vakaan päätöksesi ja se on onniteltavaa. Pysy siinä ja näytä "kyntesi". Eiköhän tämä tästä. :D
Jeps. Uusi lapsi hiekkalaatikolla. :D

paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Saat ajatella omilla aivoillasi..

Viesti Kirjoittaja paula » 04.01.2012 00:20

tervetuloa palstalle ja onnea oman tiesi kulkemiseen

Vastaa Viestiin