loikkarisuden tarina

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

loikkarisusi
Viestit: 166
Liittynyt: 19.09.2012 19:20

loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja loikkarisusi »

Hei!

Äitini on jt ja isäni ateisti, mutta koska uskonto niin onnettomasti periytyy äidin kautta niin olen sen painavaa myllynkiveä kaulassani raahannut noin 20 vuotta.

Lapsena en tietenkään mitään tajunnut, vaan seurasin äitiäni mekaanisesti kokouksiin ja kentälle. Mutta heti, kun aloin siinä kymmenen korvilla ajatella ihan itse omilla aivoillani, selvisi pian etteivät syyllistäminen ja vanhentuneet opit voi olla osa tosi uskontoa. En myöskään ole koskaan ollut uskonnollinen, joten teeskentely äitini vuoksi tuntui tympeältä. Menin kasteellekin vihkiytymättä 12-vuotiaana koska sitä tulkittiin minulta odotettavan, mitä olikin sitten myöhemmin aikaa katua.

Pahinta oli se, kuinka en voinut edes lukea niitä kirjoja mitä halusin lukea. Esimerkiksi fantasiakirjat tuomittiin demonisina (no, sehän ei tietenkään estänyt esimerkillisiä pariskuntia jonottamasta Harry Pottereita), vaikka ne siihen aikaan vanhempien luona asuessani olivat ainoa pakotie seurakunnan määrittelemästä ahdasmielisestä "Totuudesta". Minua inhotti myös jo varhain suhtautuminen esimerkiksi homoseksuaaleihin ja nk.maailmallisiin. Seurakunnan tekopyhyys inhotti myös suunnattomasti, ja aloinkin viettää aikaani yhä enemmän "huonossa" seurassa. Ainoastaan silloin koin olevani onnellinen ja noudattavani omia, en jonkun etäisen jumalan periaatteita.

Valehtelua, teeskentelyä ja kaksoiselämää kuluikin sitten seuraavat kymmenen vuotta. Ajattelin eroa jatkuvasti, samoin itsemurhaa. Henkisesti epävakaan äitini mielenterveys heilahteli laidasta laitaan, enkä yksinkertaisesti uskaltanut erota, koska pelkäsin sen koituvan hänen "lopukseen" (kuten hän ohimennen mainitsikin varmasti käyvän jos joskus luopuisin ns.totuudesta). Elämäntapani sai minut vihaamaan itseäni, seurakuntaa ja varsinkin jehovaa. Itkin aina katkerasti, kun joku erosi, koska se en voinut olla minä.

Kotoa muuttaminen oli suuri käännekohta. Saatoin vedota opintoihini kokouksissa käymisen vähentämiseksi, ja ainoan läheisen todistajaystäväni muutto auttoi jäämään helpommin toimettomaksi. Syiksi kerroin milloin mitäkin soopaa, joka kumma kyllä tuntui menevän läpi. Vastasin tiedusteluihin aina hilpeästi hymyillen.

Ahdistukseni kasvoi lopulta siinä määrin, että käytettyäni yli puolet elämästäni tietoiseen teeskentelyyn päätin muutaman seuraavan vuoden aikana etääntyä seurakunnasta ja lopulta jättää sen kokonaan. Lopulta muutin töihin ulkomaille enkä palattuani enää halunnut takaisin tympeään synnyinkaupunkiini. Pian erosin virallisesti kirjeitse täysin toimettoman kauden jatkuttua yhteensä noin vuoden ajan. Joku vanhin siinä soitteli, jolloin olin erityisen ystävällinen ja toivottelin hyvää jatkoa.

Tuntuu mahtavalta olla vihdoin vapaa järjestön kahleista :)
Viimeksi muokannut loikkarisusi, 25.09.2012 12:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Kiitos tarinastasi, koskettavaa. Ootko kuunnellu Timo Rautiaisen "vastavirtaan"? Voisin kuvitella että se kolahtais suhunkin.

"Menin kasteellekin vihkiytymättä 12-vuotiaana "
Heh, vihkiytymättä. Yritin rukoilla ennen kastettani (18v) mutta kahden sekunnin jälkeen purskahdin nauruun... Ei vittu, ihminen (minä) joka ei koskaan ollu uskonu jumalaan yrittää rukoilla. Ei se jumala sieltä persereiästään yhtäkkiä putkahda tietoisuuteen vaikka kuinka nöyrä ateisti olis. :)

Kiva kun kuitenkin olit/olet niille ystävällinen. Ei ne pahuuttaan usko, toisin kuin esimerkiksi Veikko Leinonen ja Hallintoelin jotka oikeesti tietävät valehtelevansa mennentullenjavieläpalatessaan. Mutta ei niille maan matosille voi olla vihaisia. Säälintunne lähinnä vain tulee ensiksi mieleen.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
loikkarisusi
Viestit: 166
Liittynyt: 19.09.2012 19:20

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja loikkarisusi »

Kaarmis kirjoitti: Yritin rukoilla ennen kastettani (18v) mutta kahden sekunnin jälkeen purskahdin nauruun... Ei vittu, ihminen (minä) joka ei koskaan ollu uskonu jumalaan yrittää rukoilla. Ei se jumala sieltä persereiästään yhtäkkiä putkahda tietoisuuteen vaikka kuinka nöyrä ateisti olis. :)

Kiva kun kuitenkin olit/olet niille ystävällinen. Ei ne pahuuttaan usko, toisin kuin esimerkiksi Veikko Leinonen ja Hallintoelin jotka oikeesti tietävät valehtelevansa mennentullenjavieläpalatessaan. Mutta ei niille maan matosille voi olla vihaisia. Säälintunne lähinnä vain tulee ensiksi mieleen.
Joo, muistan myös että kun kastepuheessa mainostettiin sitä kuinka kasteessa vertauskuvallisesti kuollaan vanhalle elämäntavalle ja aletaan elää uskossa niin pinnan alta noustessani ajattelinkin "nyt sitten olen lopullisesti kuollut".

Niin, uskon monen jt:n olevan ihan vilpittömiäkin ja jopa mukavia ihmisiä :( Sehän tässä surettaakin.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

loikkarisusi kirjoitti:Niin, uskon monen jt:n olevan ihan vilpittömiäkin ja jopa mukavia ihmisiä :( Sehän tässä surettaakin.
En heti saa mieleeni yhtään uskonnollista kulttia, jonka porukoissa ei olisi vilpittömiäkin ihmisiä. Itse asiassa oletan rivijäsenistön yleensäkin vilpittömäksi, niin surullista kun se tosiaankin on.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Tervetuloa, loikkarisusi!
loikkarisusi kirjoitti:Henkisesti epävakaan äitini mielenterveys heilahteli laidasta laitaan, enkä yksinkertaisesti uskaltanut erota, koska pelkäsin sen koituvan hänen "lopukseen" (kuten hän ohimennen mainitsikin varmasti käyvän jos joskus luopuisin ns.totuudesta).
Tämä osasto on hyvin tuttua. Olen joutunut käymään samaa tasapainoilua, joka jatkuu edelleen. JT-käännynnäisellä äidilläni on ollut mielenterveytensä kanssa dramaattisia vaiheita. Vaikka äitini tietää, että olen eronnut nimenomaan periaatteellisista syistä, niin mikäli omat "luopioajatukseni" kaikessa karmeudessaan hänelle paljastuisivat, jälki voisi olla rumaa. Meillä on onneksi edelleen ihan hyvä kontakti olemassa. Tämän iäkkään mutta suunnilleen järjissään olevan ihmisen mielenterveyden kannalta ainut vaihtoehto on säilyttää Amerikan Yhdysvalloissa rakennettu kiiltokuva hamaan loppuun asti, tästä olen aika varma. Muista JT-sukulaisista (kuten systeristäni) ei ole väliä, koska yhteydenpito sieltä suunnasta näyttää olevan lopussa.
loikkarisusi kirjoitti:Seurakunnan tekopyhyys inhotti myös suunnattomasti, ja aloinkin viettää aikaani yhä enemmän "huonossa" seurassa. Ainoastaan silloin koin olevani onnellinen ja noudattavani omia, en jonkun etäisen jumalan periaatteita.
Tämäkin kuulostaa jossain määrin tutulta. Monen eri epäilyksen asteen jälkeen, ennen aivan lopullista päätöstä, vähän vapaampaa ajattelua löytyi myös nimellisesti "totuudessa" olevien vapaampien sielujen parista. Viime vaiheissa ihan Jiiteiden sisältä tuli harrastuksen kautta vastaan muita soittajanrenttuja, joiden maailmankuvaan mahtui vähän enemmänkin kuin Vartiotorni. Siinä kohtaa koin ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinlaisia aitoja onnellisuuden tunteita. Näiden henkisesti vähän vapaampien taiteilijasielujen ynnä v*ttumaisten vanhinten sekä ei-niin-tapettavilta vaikuttavien "maailmallisten" yhdistelmä avasi pikku hiljaa suljetun mielen lopullisesti. Lopullinen päätös tulikin sitten yhden yksinkertaisen ajatuksen kautta yhdessä pikku hetkessä. Loppu oli helppoa.
loikkarisusi kirjoitti:Lopulta muutin töihin ulkomaille enkä palattuani enää halunnut takaisin tympeään synnyinkaupunkiini.
Maiseman vaihtoakin voi kyllä lämpimästi suositella kaikille eroa harkitseville.
loikkarisusi kirjoitti:Tuntuu mahtavalta olla vihdoin vapaa järjestön kahleista :)
Onnea!
Video ei ollut ohjeistusvideo.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

loikkarisusi kirjoitti:Tuntuu mahtavalta olla vihdoin vapaa järjestön kahleista :)
Kysessä on nimenomaan kahleet, eivätkä mitkään Jehovan suojelevat siivet (kuten minulle lapsena opetettiin). Onnea uuteen elämään! En tahtoisi kuulostaa kliseiseltä, mutta elämä alkaa Vartiotornin jälkeen. :)
loikkarisusi
Viestit: 166
Liittynyt: 19.09.2012 19:20

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja loikkarisusi »

Kiitos kaikille palautteesta! ^^
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Tervetuloa=) Moni asia oli kuin omasta elämästäni, vaikkakin kituuttelin muutaman vuoden pidempään, ennen kun menin kasteelle.

"Valehtelua, teeskentelyä ja kaksoiselämää kuluikin sitten seuraavat kymmenen vuotta. Ajattelin eroa jatkuvasti, samoin itsemurhaa. Henkisesti epävakaan äitini mielenterveys heilahteli laidasta laitaan, enkä yksinkertaisesti uskaltanut erota, koska pelkäsin sen koituvan hänen "lopukseen" (kuten hän ohimennen mainitsikin varmasti käyvän jos joskus luopuisin ns.totuudesta). Elämäntapani sai minut vihaamaan itseäni, seurakuntaa ja varsinkin jehovaa." Niiin totta.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Näyttää olevan jopa muodikasta vedota henkisesti epävakaaseen äitiin. Olisiko aika ottaa elämä omiin käsiin? Me kaikki ollaan täällä vain tämän kerran, ja ne vitun äidit tuntuu elävän satavuotiaiksi. Jos ne delaa siihen että poika ajattelee eri tavoin, se on aikakin lähteä. Sori, huono syy roikkua paskassa nilkkojaan myöten vaan six että vanha muori pääsis elämään letkuilla. Kaikkien meidän on kuoltava joskus, ja mikä olis sen parempi tekosyy heittää lusikka nurkkaan ku et pääsis sitäkautta aiheuttamaan huonoa omaatuntoa jälkipolville?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Kaarmis kirjoitti:Näyttää olevan jopa muodikasta vedota henkisesti epävakaaseen äitiin. Olisiko aika ottaa elämä omiin käsiin?
Hmmm. En ainakaan itse sääli äitiäni siksi että se olisi jotenkin muotia. Äitejä on vain yksi, omani ei ole tehnyt itselleni JT-kasvatuksen lisäksi mitään pahaa, onpa jopa ollut kannustava eroamiseni jälkeen. "Vitut läheisistä" on itselleni todella vieras ajatus.
Kaarmis kirjoitti:Me kaikki ollaan täällä vain tämän kerran, ja ne vitun äidit tuntuu elävän satavuotiaiksi. Jos ne delaa siihen että poika ajattelee eri tavoin, se on aikakin lähteä.
Me kaikki ollaan kovin erilaisia.
Kaarmis kirjoitti:Sori, huono syy roikkua paskassa nilkkojaan myöten vaan six että vanha muori pääsis elämään letkuilla.
En onneksi joudu enää ollenkaan "roikkumaan paskassa" äitini takia. Voin elää täysin kuten haluan. Äitini terveyden takia jätän äärimmäisimmät mielipiteeni kertomatta. Ei ole mitään tarvetta kostaa, koska äitini on uhri myös. Jos haluaisin jotenkin kostaa heittämällä paskaa äitini silmille, ei tuntuisi kovin hyvältä. Kahdeksan New Yorkissa sijaitsevan miehen silmille saattaisin vähän jätöksiä viskatakin, en tosin käsiaseisiin tarttuisi edes näidenkään lierojen tapauksessa.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
loikkarisusi
Viestit: 166
Liittynyt: 19.09.2012 19:20

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja loikkarisusi »

Tietoinen luulosairauteen perustuva lapsensa pelottelu ja laitoshoidossa diagnosoidun sairauden aiheuttamat pelkotilat ovat mielestäni kaksi eri asiaa, joista jälkimmäiseen on syytäkin suhtautua vakavasti. Äitini sairaus oli pitkään minulle ainoa syy olla eroamatta, ei siis mikään tekosyy. Erosin vasta, kun hän oli ollut vuosia poissa sairaalasta ja siis mieleltään vakaampi ja valmis vastaanottamaan erouutisen. Nyt hänen suhtautumisensa oli selvästikin parempi myös siksi, etten tehnyt irtiottoa kerralla ja yhtäkkiä, minkä edelleen näen parhaana menettelytapana omassa tapauksessani. Mutta kuten edellinen kirjoittaja toteaa, ihmisiä, tilanteita ja ajattelutapoja on toki monenlaisia :)
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Jotenkin tuntuu, että monilla tuntemillani jt.llä on taustalla jonkinlainen mielenterveys-sairaus. Siitä en voi sanoa onko syynä sairauden puhkeamiselle rankka uskonnollinen kontrolli vai vetoaako jt.n oppi paremmin sellaisiin henkilöihin. Käärmis on oikessa siinä ettei aikuinen ihminen voi siirtää vastuuta roikkumisestaan omien äitinsä ongelmille. Mua nyt ei pätkääkän haittaa et oo edelleen kirjoilla. Ei sinne salille o pakko mennä, eikä kenttää tehdä. Uskokaan ei tarvitse, jos vaan pitää tiedon itsellään. Karttaminen on varmasti vaan yhtä syvällä järjestössä, kun ehkäsykielto vanhoillislestadiolaisuudessa. Ei oo oikeeta eikä väärää tapaa, jokainen tehköön miten tuntee itselle sopivaks.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Mievaan kirjoitti:Jotenkin tuntuu, että monilla tuntemillani jt.llä on taustalla jonkinlainen mielenterveys-sairaus. Siitä en voi sanoa onko syynä sairauden puhkeamiselle rankka uskonnollinen kontrolli vai vetoaako jt.n oppi paremmin sellaisiin henkilöihin. Käärmis on oikessa siinä ettei aikuinen ihminen voi siirtää vastuuta roikkumisestaan omien äitinsä ongelmille. Mua nyt ei pätkääkän haittaa et oo edelleen kirjoilla. Ei sinne salille o pakko mennä, eikä kenttää tehdä. Uskokaan ei tarvitse, jos vaan pitää tiedon itsellään. Karttaminen on varmasti vaan yhtä syvällä järjestössä, kun ehkäsykielto vanhoillislestadiolaisuudessa. Ei oo oikeeta eikä väärää tapaa, jokainen tehköön miten tuntee itselle sopivaks.
Olet oikeassa, ei ole oikeaa tai väärää tapaa, tai korjaan; on olemassa väärä tapa, tehdä niinkuin Käärmis sanoo.

Roikkuminen ei ole väärä tapa, muutan käsitystäni sitten kun jeppubeetel ottaa rahat yhteiskunnalta myös noiden roikkujien päänahasta.

Tehkää kaikki niinkuin teiltä hyvältä tuntuu, en todellakaan halua olla neuvoineni aiheuttamassa pahaa oloa kenellekään. Mun selkäranka (mikäli sellaista nyt enää löytyy) on liian hento kantamaan muiden murheita!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Tervetuloa Loikkarisusi miunkin puolestani :)
Let me go Master I hate you so
AmyFarrahFowler

Re: loikkarisuden tarina

Viesti Kirjoittaja AmyFarrahFowler »

Vaikka hieman vanha ketju onkin, kirjoittelen tähän silti.

Minuun kolahti erityisesti tuo "vihkiytymättä" kasteelle meneminen jota "tunnuttiin odottavan", vai miten sen nyt ilmaisitkaan. Tuo on kuin täysin minun elämästäni. Myös minä olin 12 vuotias kun menin kasteelle, yritin kovasti vihkiytyä ja olla "kunnollinen". Perheessämme oli huolia vanhemman veljeni juomisen ja "maailmallisen seuran" johdosta, ja lapsena pyrinkin tekemään kaikkeni, ettei myös minusta olisi vanhemmilleni vaivaa. Kasteelle menin, koska ajattelin sen kuitenkin olevan edessä jossakin vaiheessa, ja osoittaisin ainakin olevani "kunnollinen tyttö" kun minusta voi sen jälkeen käyttää oikein nimitystä "sisar".

En varsinaisesti kadu mitään aiemmassa elämässäni, en toki nykyisessäkään, mutta jälkeenpäin ajateltuna olen suurimman osan elämästäni vain miellyttänyt muita. Havahduin tähän noin 6-7 vuotta sitten, ja se on muuten ollut erittäin huojentava havainto.
Vastaa Viestiin