Terveppä teile!

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
HannaJo
Viestit: 54
Liittynyt: 14.11.2012 11:53

Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja HannaJo » 14.11.2012 12:02

Enpä taida osata enää itseäni siitä näkökulmasta esitellä, että olen ex-jt. Olen joskus ikuisuuksia sitten syntynyt JT-perheeseen ja lähtenyt niin perheestä kun uskonnosta 22 vuotta sitten, 16 vuoden kypsässä iässä -eli heti kun täytin 16. Jostain syystöä olin keksinyt, että kun täyttää 16 ei vanhemmat enää voi määrätä asuinpaikasta. Joten langat siihen suuntaan on kovin vähäiset.
Nykyään tulen ihan ok juttuun "porukoiden" kanssa, muutaman kerran viikossa soitetaan semmoinen "millainen sää on" puhelu, mutta mitään henkilökohtaista sidettä vanhempiini mulla ei ollu siellä JT-kodissa lapsenakaan, niin mistäpä se olisi voinut tulla myöhemminkään?
Tänäpäivänä koen JT:t vain yhdeksi hörhöjoukoksi muiden turvallisuushakuisten hörhöjen joukossa, eli ihmiset joilta puuttuu perusturvallisuus hakevat turvaa jostain. Näiden hörhöjen jälkikasvu sitten taas ei ole tullu edes ajatelleeksi, että voisi olla muuta kuin JT; jos syntyy saamelaiseksi on saamelainen, jos syntyy todistajaperheeseen on Jehovantodistaja.

Ariadna
Viestit: 2159
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 14.11.2012 14:34

HannaJo kirjoitti:. Jostain syystöä olin keksinyt, että kun täyttää 16 ei vanhemmat enää voi määrätä asuinpaikasta.
Harvinaisen päättäväinen noin nuoreksi, varsinkin Jt-piireissä.

Tervetuloa :D

SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon » 14.11.2012 14:50

Tervetuloa foorumille! :)

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Kivikko » 14.11.2012 15:09

Tervetuloa, kiva kuulla että identiteetti voi muuttua ajan kanssa vielä pois ex-JT:n leimasta. Antaa toivoa meille muillekin.

Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Peeveli » 14.11.2012 22:39

Sama tarina kuin minullakin noilta osin, eli ei muutakuin tervetuloa :)
...Mess with the best, fuck the rest

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 15.11.2012 13:20

Tervetuloa!
Video ei ollut ohjeistusvideo.

HannaJo
Viestit: 54
Liittynyt: 14.11.2012 11:53

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja HannaJo » 15.11.2012 15:14

Kiitos vaan tervetulo-toivotuksista :)

Jaa...päättäväinen...sanoisin pikemminkin tuuliajolla niin pahoin, että olin rakentanu oman todellisuuden :D! Muo ei koskaan kasvatettu mitenkään, kai vanhukset kuvitteli, että uskonto on vähän niinkuin kansallisuus, tietyt ominaispiirteet sitten vaan on osa kulttuuria.
Kun mä jäin kiinni tupakan poltosta -epätoivoista huomion hakua kun lähtöpäätös oli jo tehty. Hain apua pahoinvointiini kokeilemalla varovasti kaiken sortin tempauksi, josko olis päässy vaikka psykiatriselle osastolle vähän lepäämään ja saanut huomiota- mulle tuotiin pino vVartsikan/herätkään vuosikertoja avattuna aiheen tupakointi kohdalta, mutta aiheesta ei puhuttu sanaakaan. Mulla ei ollu minkäänlaista turvaa kotona, niin mikäs muo esti lähtemästä omille teilleni ja miehen matkaan -sitten oli sentään joku; mustasukkainen ja omistushaluin mies!

Tuo ex-JT leima...musta tuntuu, että se on lujemmassa niillä, jotka on eläny aikuis elämää todistajana. Eihän mulla ollu mitään mikä sitoi muo järjestöön, ei kavereita (niin pieni paikkakunta, että olin koulun ainoa JT enimmäkseen, joten koulukaverit oli mun oikeita kavereita), ei kiinteitä tunnesiteitä perheeseen eikä sinapinsiemenen vertaa uskoa, joten en mä ole koskaan kovin vahvasti kokenu olevani EX-jt. Pikemminkin mä ilmaisen asian niin, että mun vanhemmat on Jehovantodistajia tai mä olen kasvanut Jehovantodistaja perheessä -sillä saakin vastuun sysättyä muualle ja se on ihan helppo kertoa kenelle tahansa. Olis paljon hankalampaa sanoa, että olen joskus itse ollut Jehovantodistaja!

YksinäinenSusi
Viestit: 3784
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi » 18.11.2012 19:43

HannaJo kirjoitti:Kiitos vaan tervetulo-toivotuksista :)



Pikemminkin mä ilmaisen asian niin, että mun vanhemmat on Jehovantodistajia tai mä olen kasvanut Jehovantodistaja perheessä -sillä saakin vastuun sysättyä muualle ja se on ihan helppo kertoa kenelle tahansa. Olis paljon hankalampaa sanoa, että olen joskus itse ollut Jehovantodistaja!
tässä on pointtia,tervetuloa
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.

SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon » 19.11.2012 03:00

Tervetuloa kirjoittelemaan myös omasta puolestani.

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 19.11.2012 08:39

HannaJo kirjoitti:Pikemminkin mä ilmaisen asian niin, että mun vanhemmat on Jehovantodistajia tai mä olen kasvanut Jehovantodistaja perheessä -sillä saakin vastuun sysättyä muualle ja se on ihan helppo kertoa kenelle tahansa. Olis paljon hankalampaa sanoa, että olen joskus itse ollut Jehovantodistaja!
Tämä oivallus helpotti omaa JT-menneisyyden kertomista. Miksi ihmeessä pitäisi hävetä asiaa, joka on jo äidinmaidossa syötetty? Muistan kun jostain syytä rohkenin jo teininä sanoa kotona, että ilman JT-kasvatusta minusta tuskin olisi todistajaa tullut. Sittemmin olen huomannut, että eipä koko JT-tausta kiinnosta kuin murto-osaa ihmisistä ja heitäkin yleensä aika vähän. Eli turha olla kaapissa asian kanssa.

"Ainoastaan itseoppinut on oppinut, muut ovat vain opetettuja." (Erno Paasilinna) No okei, ovathan ne lahkoon höynäytetytkin opetettuja, mutta opiskelleet kuitenkin itsenäisemmin kuin me kakarana kokouksiin väkisin viedyt.
Video ei ollut ohjeistusvideo.

HannaJo
Viestit: 54
Liittynyt: 14.11.2012 11:53

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja HannaJo » 19.11.2012 11:00

Vieraas kirjoitti: Sittemmin olen huomannut, että eipä koko JT-tausta kiinnosta kuin murto-osaa ihmisistä ja heitäkin yleensä aika vähän. Eli turha olla kaapissa asian kanssa.
Mä olen huomannu tän koskevan melkein koko ihmiselämän pimeän puolen kirjoa; ne asiat, mitkä on mulle hirmu mörköjä kiinnostaa muita tasan sen sekunnin, kun mä ne kerron, mutta ne ei huomenna muista kerroinko että mulla on ahdistuneisuushäiriö vai peräpukamat.
Tunnevammaiset tai läheisriippuvaiset, miten sen nyt haluaakin sanoa, vaan yleensä luulee (vai oisko oikeampi sana tuntee/kokee) että ympäröivän maailman ainoa tarkoitus on kytätä ja seurata heitä ja Jehovantodistaja tausta kyllä tukee tuota läheisriippuvuutta sen kaikissa mahdollisissa muodoissa, eli ollaan varmaan tavallista herkempiä miettimään, mitä muut meistä miettii!
Ihmisillä yleensä on OMA ELÄMÄ mutta JT-yhteisössä on totuttu tarkkailemaan muiden elämää sen sijaan, että elettäis sitä omaa ja kun ihminen aina peilaa maailmaa itsensä ja oman kokemusmaailmansa kautta, luulee sitten muidenkin toimivan niin.

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Terveppä teile!

Viesti Kirjoittaja Kivikko » 23.11.2012 11:50

Olen huomannut myös saman, etteivät muut ihmiset olekaan niin tuomitsevia erilaisuutta kohtaan kuin mitä järjestön sisäpuolella ollaan.
Menneisyys ei leimaa ihmistä, eikä se ketään liiaksi asti edes tunnu kiinnostavan. Oma rauha annetaan.
On ollut vapauttavaa huomata kuinka ei haittaakaan vaikka tekeekin jotain mistä ei ihan kaikki tykkää. Kukaan ei tuhoudu sen takia, eikä kaikkia tarvitse miellyttää kun kukaan ei sitä minulta enää odotakaan.

Vastaa Viestiin