Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Marjolie » 22.01.2013 15:45

Olen ollut erotettuna Jehovan Todistajista jo 4 vuotta. Erosin itse, koska asuin samassa asunnossa nykyisen aviomieheni kanssa. Olen tuntenut todistajia lapsesta asti. Meillä kävi aina sellainen lämmin ja mukavahenkinen pariskunta, joilla oli pieniä lapsia. Muutama sukulaisistanikin on Jehovan Todistajia. Äitini tutki silloin heidän kanssaan ja minä olin vasta 6 vuotias. Tultuani vanhemmaksi, menin ammattikouluun. Olin käynyt Jehovan Todistajien kokouksissa lapsesta asti, joten se ei ollut minulle uutta. Ammattikouluaikoina tutustuin eräisiin Tienraivaajiin, jotka alkoivat tutkia kanssani ja vuonna 2002 menin kasteelle jos en vallan väärin muista tuota vuosilukua. Meistä tuli hyviä ystäviä, mutta he muuttivat toiselle paikkakunnalle ja tunsin sen jälkeen ettei ollut oikein ketään samanhenkistä kaveria jonka kanssa olisi voinut jutella. Muutenkin tunsin itseni ulkopuoliseksi heidän lähtönsä jälkeen. Olihan siellä muutama ihana ihminen, joita on vieläkin ikävä ja joita mietin vieläkin. Yritin tutustua seurakunnan nuoriinkin 2005, mutta jotenkin minusta tuntui etten ollut haluttu heidän piiriinsä. Olin tuolloin vasta 21. Isäni ja äitini erosivat ja äitini muutti toiseen asuntoon. Äitinikin meni kasteelle jossain vaiheessa. Eron jälkeen äitini tapasi nykyisen miehensä. Hänet erotettiin koska oli esiaviollisissa suhteissa tämän kanssa. Tämä tieto mursi minua vähitellen. Olin raivoissani äidilleni, koska oli tehnyt niin. En voinut sen koomin pitää äitiini yhteyttä.

Kukaan muu seurakunnasta ei ilmeisesti ymmärtänyt mitä vaihetta kävin lävitse. Sillä kukaan ei KUKAAN kysynyt, miten voin, miten jaksan. Ei edes vanhimmat. Eikä kukaan pyytänyt kyläänkään. Tämä asia on painanut mieltäni siitä asti. Eräs perhe oli jonka luona kävin kylässä ja tätini huolehti minusta välillä, mutta ketään muuta ei kiinnostanut. Sitten menin työharjotteluun 2007 ja tapasin nykyisen aviomieheni siellä. Rakastuminen tapahtui nopeasti ja hän muutti aika nopeasti luokseni asumaan 2008. Sitten saimme kuulla että meille on tulossa lapsi. Jonkun aikaa kävin vielä seurakunnan kokouksissa kun olin mieheni kanssa samassa asunnossa, mutta sitten omatuntoni sanoi ettei se ollut oikein. Eräs vanhin oli laittanut postilaatikkooni viestin jossa luki jotain tyyliin etten ollut käynyt kokouksissa ja postilaatikossani lukee nykyään toinen nimi ym ym. Ihmettelin vain että kyllä sitten läsnäolini kiinnosti, kun minua ei enää näkynyt kokouksissa. Alkoi muidenkin seurakuntalaisten huoli, kun minua ei näkynyt. Kirjoitin sitten tälle vanhimmalle, että olen raskaana ja asun avoliitossa ja ymmärsin nämä erottamis menettelyt. Kirjoitin hänelle myös siitä, että jos jonkun sukulainen erotetaan, niin ei ole hyvä että hänet jätetään yksin asian kanssa, niin kuin minulle kävi. Eniten minua on jäänyt ihmetyttämään tuo käytös, että ensin olet näkymätön kun olet seurakunnassa läsnä, sitten kun sinua ei näy, niin kaikki on huolissaan että mitäs nyt.

Nykyään olen onnellisesti naimisissa ja kahden pienen tytön äiti. Opiskelen uutta ammattia. Välillä mietin seurakuntalaisia, niitä jotka ovat lähellä sydäntäni ja mietin palaamista, mutta en ole siitä aivan sata varma. Kaksi vanhinta kävi kyselemässä asiaa, mutta sanoivat sitten etteivät he tunne minua nykyään että onko minulla joitain "huonoja" vaikutteita jotka estäisivät takaisin hyväksymisen. Siitä jäi minulle vähän sellainen epämiellyttävä tunne. Itse tunnen Jumalan läsnäolon lähelläni, joten hän ei ole ainakaan minua hylännyt.

Että tämmönen oli tämä minun tarina. Oli kiva saada purkaa tuntojaan edes jonnekkin.

Kynsilakka
Viestit: 108
Liittynyt: 21.01.2010 17:24

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Kynsilakka » 22.01.2013 16:27

Tervetuloa kirjoittelemaan. :)

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 22.01.2013 16:37

Marjolie kirjoitti:Välillä mietin seurakuntalaisia, niitä jotka ovat lähellä sydäntäni ja mietin palaamista, mutta en ole siitä aivan sata varma. Kaksi vanhinta kävi kyselemässä asiaa, mutta sanoivat sitten etteivät he tunne minua nykyään että onko minulla joitain "huonoja" vaikutteita jotka estäisivät takaisin hyväksymisen. Siitä jäi minulle vähän sellainen epämiellyttävä tunne.
Hienoa, että kirjoitit, tervetuloa! Jotkut JT-ystävät ovat itselläkin niitä harvoja asioita mitä lämmöllä tulee muistelluksi. Monet todistajat ovat vilpittömiä ja hyviä ihmisiä. Ystävyyssuhteilla kiristävän hallinnon alaisuuteen ei kuitenkaan kannata taipua. Aina on se toivo, että entiset ystävät hylkäävät tämän epäinhimillisen karttamisjärjestelyn tai sitten tulevat kokonaan ulos. Kokemusta on. Hallintoelin tekee kaikkensa, että minkäänlainen toisinajattelu ei hiipisi järjestöön, mutta häviölle tulevat internet-aikakaudella jäämään.
Video ei ollut ohjeistusvideo.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 22.01.2013 16:48

Marjolie kirjoitti:Kukaan muu seurakunnasta ei ilmeisesti ymmärtänyt mitä vaihetta kävin lävitse. Sillä kukaan ei KUKAAN kysynyt, miten voin, miten jaksan. Ei edes vanhimmat. Eikä kukaan pyytänyt kyläänkään.
Koska kävit kokouksissa ja ilmeisesti raportoit. Vt-seuralle ovat numerot tärkeämpiä kuin itse henkilöt. Henkilöt ovat tärkeitä ainoastaan puheiden ja kirjoitusten sisällössä, eli kuten kirjoitit:
Eräs vanhin oli laittanut postilaatikkooni viestin jossa luki jotain tyyliin etten ollut käynyt kokouksissa ja postilaatikossani lukee nykyään toinen nimi ym ym.
Olit poistumassa seurakunnan aktiivisesta jäsenmäärästä, siinä vaiheessa seurakunnan numeronikkari herää. Ilmiö tunnetaan kautta maailman.

kadotettu
Viestit: 8
Liittynyt: 21.01.2013 18:47

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja kadotettu » 22.01.2013 17:09

Minunkin kokemukseni mukaan seurakunnan vanhimpia ja järjestöä kiinnostavat vain numerot. Markkinataloudessa on samoja piirteitä. Uusia tuotteita yritetään markkinoida ja myydä mahdollisimman laajalle levikille. Kun raha vaihtaa omistajaa on myyjä jo unohtanut ostajan. Hän alkaa saalistaa seuraavaa hyväuskoista uhria.

Samalla tavoin jehovantodistajat unohtavat nykyiset tutkisteluoppilaansa kun nämä menevät kasteelle. Aletaan etsiä uusia koulittavaksi järjestön kahleisiin.

Kun uusi ihminen tulee seurakuntaan hänet otetaan vastaan prameilevasta portista ja hänelle näytetään valtakunnansalin ja jt yhteisön kauneutta. Kun hänestä tulee seurakunnan vakikalustoa hänet lähetetään seurakunnan nurkkaan. Nurkan vieressä on takaovi, joka on hieman raollaan. Kun yrität hiljaa hipsiä takaovesta pois, alkavat vanhimmat kiinnostua ja huutelevat perään tulemaan takaisin. Huutelevat tarkoittaa tässä yhteydessä 'uhkailevat'.

Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Marjolie » 23.01.2013 00:12

Tulipa tässä kesän aikana käytyä kokouksessa ja eräs vanhin tuli ottamaan yhteystietojani ylös, jotta he voisivat tulla käymään luonani ja keskustella asioista. Mutta eipä näkynyt...mikä onkin eriskummallista toimintaa vanhimmistolta. Kun opiskeluni takia muutettiin toiselle paikkakunnalle, niin vahingossa eräät vanhimmat osuivat ovelleni. Nämä sitten kävivät uudelleen keskustelemassa, mutta ne eivät käyneet joiden alunalkaen piti käydä. Mietityttää vaan mitä Jumala on mieltä siitä asiasta.

Mievaan
Viestit: 489
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Mievaan » 23.01.2013 01:58

*vilkuttaa toinen "näkymätön"* Mä en edes saanu nauttia tosta tervetuloa-hypestä, kun kasvoin jt. perheessä ja puoliväkisin/painostuksen myötä menin kasteelle. Muista hyvin miten uudet otettiin vastaan ja niitä kutsuttiin kylään ja pyydettiin aina istumaan viereensä salilla jne. Varsinkin teininä tapahtui erittäin ikäviä asioita perheessä ja mut jätettiin ihan yksin. Kaikki käänsivät selän vaihdoin jopa seurakuntaa muutaman kerran, mutta pienet piirit ja juorut levis ennen ku ite siirryin uutteen seurakuntaan. Eipä ne musta pahemmin oo moniin vuosiin välittäny vaikka en oo näyttäny naamaa salilla tai jättäny raporttia. Näköjään mun kohalla ihan sama oonko toimelias vai toimeton, sama evvk-asenne "ystävillä"...tais tulla katkeraa tekstiä heheheh

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Kivikko » 25.01.2013 16:52

Ehkä vähän offtopic, mutta näkymättömyydestä tuli mieleen oma seurusteluaikani nykyisen puolisoni kanssa. Asuin silloin eri paikkakunnalla mieheni kanssa, joten olin viikonloppuisin aina miehen paikkakunnalla seurustelemassa ihan tavalliseen JT-tapaan kuitenkin. Eli sunnuntain kokoukset kävin vieraassa srk:ssa, ja joka toinen torstai jäi välistä vuorotyöni vuoksi, joten lopputulos oli se, että kävin oman srk:n salilla hurjat 2x/kk. Kirjantutkisteluissa kävin joka viikko, mutta sitähän ei muu srk tiennyt kun eivät olleet itse näkemässä. Olin tuolloin siis ihan melko aktiivinen.

Silloisen oman srk:n ihmiset eivät tulleet minulta kertaakaan vuoden aikana kysymään kunnolla että miten minulla menee, mutta ystävältäni kyselivät että onko poikaystäväni maailmallinen = olenko huonoa seuraa. Ystäväni sai kunnon naurut, että ei ole. Kertoi sitten vähän että missä mennään niin hiljenivät supinatkin. Tosin ystäväni pitää minua edelleenkin jostain syystä loistavana seurana, molemmat olemmekin pakanoituneina toimettomia.

Näin se menee, persoonista viis, kunhan käyt kokouksissa istumassa ja näyttäytymässä niin kulissit pysyvät pystyssä ja kaikki on hyvin.

Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Marjolie » 26.01.2013 09:52

Niin se menee. Ensin pidetään näkymättömänä ja sitten otetaankin iloiten vastaan kun toinen palaa takaisin. Ei mene ihan nappiin tämä touhu. Mietin tässä yks päivä et, missä mahtaa olla vika, kun siinä seurakunnassa aika moni naimisissa oleva on löytänyt itselleen uuden kumppanin (ei jehovan todistajan) ja sen takia on sittemmin erotettu. Mutta ovat kumminkin palanneet seurakuntaan.

paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja paula » 09.02.2013 22:56

Tervetuloa kirjoittelemaan!
Ehkäpä vanhimmat eivät halunneetkaan yrittää käännyttää sinua ja hakivat siihen hyvää syytä, ole onnellinen että saat olla rauhassa. Monet vanhimmatkaan eivät oikeasti voi puhtaasta sydämestään suositella todistajuutta kun itsekin haikailevat muuta.
Kun vanhimmat tulivat pitämään mulle paimennuskäyntiä kun oli käynyt äänestämässä... he selittelivät että heidän piti tulla kun minun oma tyttäreni oli kannellut tekemisistäni. ja sitten heillä oli heti anteeksi antamis keino kun rupean käymään taas kokouksissa... minulta ei edes kysytty miksi äänestin?? Kiitos heille, koska sitten rupesin reagoimaan...erokirje meni toiselle ihan kädestä käteen(tämä muuten vuodatti kyyneleitä- olikohan kateellinen mulle?)

Kaikkea hyvää sun uuteen elämään

limoviikuna
Viestit: 3
Liittynyt: 09.11.2013 17:46

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja limoviikuna » 09.11.2013 18:28

Kynsilakka kirjoitti:Tervetuloa kirjoittelemaan. :)
Ei Jumala ole sinua hylännyt. Hän rakstaa edelleen, vaikka järjestö karttaa sinua. Kristittynä tohdon siunata sinua. Luota vain Jumalan johdatukseen ja rukoile. Voit myös itsenäisesti lukea Raamttua kotona.

SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon » 10.11.2013 21:45

Tervetuloa kirjoittelemaan! Vaikuttaa, että elämäsi on suhteellisen tasaista ja tyydyttävää. Mikä saa sinut pohtimaan paluuta takaisin?

Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Marjolie » 25.02.2016 22:39

SuurinBabylon kirjoitti:Tervetuloa kirjoittelemaan! Vaikuttaa, että elämäsi on suhteellisen tasaista ja tyydyttävää. Mikä saa sinut pohtimaan paluuta takaisin?
En luultavastikkaan halua palata takaisin. Lueskellessani näitä kirjoituksia, mieleeni on tullut että onko Jehovan todistajat sittenkään se "ainoa oikea" uskonto niin kuin he väittävät. Eihän Jaakobillakaan ollut aikojen alussa mitään seurakuntaa missä hän kävi. Hän uskoi Jumalaan ja käyttäytyi niin hyvin kun pystyi. Päädyin ajattelemaan, että tarvitseeko ihminen todellisuudessa seurakuntaa laisinkaan, jos vain uskoo Jumalaan ja käytöstavat on kohdillaan niin eikö se silloin riitä?

Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja Marjolie » 25.02.2016 22:42

limoviikuna kirjoitti:
Kynsilakka kirjoitti:Tervetuloa kirjoittelemaan. :)
Ei Jumala ole sinua hylännyt. Hän rakstaa edelleen, vaikka järjestö karttaa sinua. Kristittynä tohdon siunata sinua. Luota vain Jumalan johdatukseen ja rukoile. Voit myös itsenäisesti lukea Raamttua kotona.
Minulla on ollut koko ajan sellainen tunne, että Jumala on ollut kanssani vaikka Jehovan todistajista lähdinkin. Eikö joskus ollut kirjoitusta sellaisesta, että jokaisella uskonnolla olisi oma enkelinsä? Jos sittenkään Jehovan todistajilla ei ole oikeaa Jumalaa ohjaamassa vaan joku enkeleistä jotka heitettiin aikanaan alas taivaasta. Korjatkaa jos olen väärässä :)

paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Minun tarinani Jehovan Todistajuudesta

Viesti Kirjoittaja paula » 26.02.2016 22:25

Jos johonkin uskon niin siihen ettei Jumala todellakaan ole vain todistajien omistama. Ja jos ainoa Jumala on sellainen minkälaisen kuvan todistajat antaa en minä sellaisen todistaja halua olla :shock: . (jännää että itse esittävän jumalansa olevan jotenkin erityisen rakastava :twisted: )

Elä rauhassa omasi näköistä elämää :)

Vastaa Viestiin