Yksi langennut täällä

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Bulleriina
Viestit: 1
Liittynyt: 28.01.2013 23:25

Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja Bulleriina » 29.01.2013 00:07

Olen 27-vuotias entinen jt-nainen. Minun tarinani on tämä. Vähän pitkäksi venähti, sori :D

Äitini oli alkanut tutkimaan raamattu Jehovan todistajien kanssa reilu vuosi ennen syntymääni. Minua odottaessaan hänet kastettiin. Isäni oli tutkinut myös, mutta ei sitoutunut uskoon sen kummemmin. Minulla on 10 vuotta vanhempi sisko ja pikku- ja isoveli.
Lapsena kokoukset tuntuivat mukavilta sosiaalisilta tilanteilta. Seurakunnassa oli muita lapsia, joita oli mukava tavata(ainakin vielä silloin). Minulla oli piirustusvihko mukana, jotta jaksoin istua paikoillani kaksi tuntia. Ilkeää oli, että valtakunnan salille piti kävellä reilu puoli tuntia. Lapsena vielä haalari päällä pakkasilla ei tullut kylmä. Vanhempana hame ja sukkahousut jalassa jalat palelivat.
Seurakunnassani oli vanhempi nainen, jonka luona kävin muutaman kerran kylässä. Hänellä oli piano, jota innoissani kävin pimputtelemassa. Jossakin välissä huomasin, kun kukaan ei enää tervehtinyt häntä valtakunnansalilla. Sitäkin iloisemmin tervehdin häntä ja hän vaikutti aina todella iloiselta tästä. Minulla oli paha mieli hänen puolestaan. Myöhemmin äitini sanoi minulle, etten saisi tervehtiä häntä enää, koska hän oli erotettu. Siitä lähtien en enää häntä tervehtinyt ja muistan hänen surullisen ilmeensä tämän vuoksi. Se oli kaiketi ensimmäinen kerta kun törmäsin tähän erotettujen ja eronneiden kohtaloon.
Olin varsin innokas pikku Jehovan todistaja. Seitsemän vuotiaana, kun juuri ja juuri osasin lukea, minusta tuli kastamaton valtakunnan saarnaaja.Olin innoissani. Sain paljon kannustusta ja kehuja. Samoihin aikoihin aloitin puheiden pitämisen. Olin luonteva esiintyjä jo pienenä ja pidin puheitten pitämisestä. Samaa ei voi sanoa veljistäni, jotka vastahakoisesti niitä menivät esittämään.En ollut tarhassa pienenä, joten ensimmäiset kosketukset oikeassa elämässä olemisesta alkoivat kun menin kouluun. Hyvin pian opin, että uskonto asia olisi kai sellainen jota ei niinkään kannata mainostaa.
Olin hyvin eläväinen lapsi ja mielipiteitteni ulos tuominen ei tähän päivään mennessä ole tuottanut vaikeuksia. Niinpä sitten tuli lauottua muutamia ”totuuksia” myös koulukavereille. Omalla luokallani luokkakaverit ottivat asian mielestäni hyvin. Omituisena pidettiin varmasti. Riitatilanteissa sitten sai kuulla niitä ”Jehova” huutoja. Sillä minut tunnettiin kai rinnakkaisluokillakin. Jopa muilla, alemmilla ja ylemmillä luokilla. Pahaltahan se tuntui ja välillä oma uskonto hävettikin. Aina piti olla erilainen eikä voinut osallistua muiden tavoin asioihin. Eniten harmittaa, että kaverisuhteita ei juuri pystynyt muodostamaan. Oma äitini edusti hyvin tiukkaa Jehovan todistaja linjaa eikä halunnut minun olevan tekemisissä ”maailmallisten” lasten kanssa. Oli surullista kuulla luokkakavereitten syntymäpäiväkutsuista, joihin kaikki muut olivat osallistuneet. Sain toki kutsuja, mutta en saanut mennä. Tuntui epäoikeudenmukaiselta.

Yläasteella oli hieman erilaista. Uskonto ei tullut niin vahvasti esille ja monet uudet koulukaverit eivät tienneet uskonnostani. En sitä ehkä niin paljoa halunnut tuodakaan esille. Kuitenkin osallistumiseni kouluajan ulkopuolella vietettyyn yhteiseen aikaan osoitti eron. En saanut tavata koulukavereitani tai viettää heidän kanssaan aikaa. Yritys oli toki kova, mutta äitini onnistui eväämään melkein kaikki mahdollisuudet. Toimin monesti salaa äidiltäni nähdessäni kavereitani. Omassa seurakunnassa en oikein ystävystynyt muiden tyttöjen kanssa. Minulla oli kaksi ystävää seurakunnassa, molemmat yksinhuoltajien lapsia.
Ollessani seitsemännen luokan puolessa välissä, seurakuntaamme muutti uusi perhe. Perheen isällä oli uusi vaimo ja tämän kanssa uusia lapsia sekä edellisestä liitosta tytär. Minun ikäiseni. Isä tuli vanhimman tehtäviin seurakuntaamme. Tytär sattui tulemaan vielä samalle luokalle kanssani. Hän oli hyvin eläväinen ja ystävystyimme nopeasti. Hän myös vei minut "pahoille teille", poltatti minulla ensimäisen tupakan jne. Hän itse kertoi kuinka esim veti lääkkeitä ja viinaa sekä oli erittäin kiinnostunut pojista.
Ystävyys kääntyikin sitten toiste päin. Olin ilmeisesti ollut hänelle vain keino päästä lähemäs veljeäni(jota kovasti yritti iskeä). Kun homma ei onnistunut, kääntyi hän minua vastaan. Seurakunnan nuoret alkoivat välttelemään minua kokouksissa. Esim. kun muut seisoivat ringissä, tullessani siihen siirtyivät muualle puhumatta minulle. Tyttö kun levitti juttuja, kuinka minä vedin tupakkaa ja käytin lääkkeitä. Sen lisäksi hän kertoi eräälle seurakunnan tytölle, että olin haukkunut häntä ym. Kyseisen tytön isä oli arvostettu vanhin seurakunnassa, jonka jälkeen hänen vanhempansakin kääntyivät minua vastaan. Eräissä viivajaisissa tyttö yllytti muita olemaan puhumatta minulle kun tulen paikalle. Mutta eipä tässä kaikki. Tämä tyttö rupesi kahden muun luokkalaiseni kanssa kiusaamaan minua. Koko ylä-aste muuttui helvetiksi. Potkimista, tavaroiden tuhoamista ym. Sitten kun minulla vain oli mahdollisuus kerran olla mukana kiusaamassa häntä, tein sen. Tyttöpä kertoi isälleen jonka jälkeen tämä soitti minulle tekevänsä paimennuskäynnin luonani. Tyttö oli aikaisemmin kertonut isänsä(joka oli hyvin äkkipikaista sorttia) hakkaavan häntä. Niinpä sanoinkin hänelle, että sinä sitä paimennuskäynti tarvisit kun lapsiasi hakkaat.
Koska olin yksinhuoltajan lapsi(äiti ja isä erosivat kun olin n. 9 v.), kuuluin alakastiin. Aloin kyllästymää n seurakunnan kylmyyteen ja ammattikouluun mennessäni tutustuinkin uusiin ihmisiin ja muodostin uuden kaveripiirin. Kyllä siinä sitten mentiinkin. Taisin tehdä kaiken tyhmän, mitä vain voi tehdä.
Pian tajusin, että jään kiinni koska tahansa. Tuskaisena mietin, mitä teen. Tiesin, että en kykene elämään "kiltisti" kuten haluttiin. Niinpä päätin erota. Siinä vaiheessa tosin sillä ajatuksella, että myöhemmin palaan. Onneksi niin ei koskaan käynyt. Sisareni ilmoitti, etten saa nähdä hänen lapsiaan jos eroan. Muutama sisar kävi tapaamassa minua ja käännyttämässä takaisin. Pidin päätöksestäni kiinni, kävin tapaamassa vanhimpia ja ilmoitin eroavani. Taisin järkyttää heidät monilla ajatuksillani siinä vaiheessa, koska eivät edes yrittäneet käännyttää minua takaisin.

Erosin tuolloin, mutta uskoin kuitenkin vielä kaikkiin asioihin. Tästä alkoi vuosia kestänyt elämä "viimeisiä päiviä" eläen. En halunnut panostaa kouluun tai tulevaan, koska olin varma, että kuolen muiden syntisten tavoin pian. Toistuvia painajaisia demoneista, itkukohtauksia ja toivottomuutta. Vedin elämää pikkuisen liian täysillä. Melkein tuhosin sen lopullisesti. Sitten kävikin niin, että työnantajani kanssa juttelimme Arkkienkeli Mikaelista. Olin JT opetuksien mukaan sitä mieltä, että on Jeesus. Työnanatjani nauroi minulle ja pyysi minua todistamaan asian. Pähkäilin ja pähkäilin kunnes tajusin, että en todella pysty. Tästä alkoi raivokas asioiden tutkiminen, joka johti siihen, että tajusin tulleeni kusetetuksi. Aivopestyksi. Petetyksi ja valehdelluksi. En enää tiennyt mitä uskoa tai ajatella.

Tuosta lähtien on elämäni helpottunut. Pikku hiljaa katosivat demoni unet ja pelot, kuolemanpelko. Aloin suunnittelemaan tulevaa, ehkäpä sinne korkeakouluunkin voisin vielä mennä :) Päätin aikoinanni, että uskon vain siihen, minkä voin jollain tapaa todistaa ja mikä oikealta tuntuu. Niin oma elämänkatsomus muodostui. Yksi minusta todella tärkeä asia on se(pakko tää nyt on sanoa :D ), että voin olla seksuaalinen ihminen nykyään tuntematta itseäni jotenkin likaiseksi. Ihmisen seksuaalisuuden rajoittaminen on yksi kamalimmista ja ihmisen psyykkeeseen vaikuttavista asioista. Sen kun on luonto meihin kirjoittanut.

Äitini on vain nimellisesti mukana, vuosiin ei ole kokouksissa käynyt. Koskaan ei minua hylännyt. Sisareni on edelleen JT ja pidämme jonkin verran yhteyttä, mutta senkin verran vain koska siskoni "venyttää omaatuntoaan". Pikkuveljeni ei koskaan mennyt kasteelle tai edes uskonut koko hömppään, isoveljeni erotettiin olleessaan n. 19-vuotias.

Huh huh. Tulipa paljon tekstiä. Varmasti olisi paljon enemmänkin vuodatettavaa, mutta nämä nyt ainakin halusin pois harteiltani.

erasmios36

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja erasmios36 » 29.01.2013 11:59

Hei ja tervetuloa joukkoon. Melkein oli kuin omaa elämääni olisi lukenut. Tsemppiä!!

p0ter0
Viestit: 443
Liittynyt: 16.09.2012 12:08

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja p0ter0 » 29.01.2013 13:03

Kuppikuntaisuus on kyllä todellinen ongelma Jehovan todistajien sisälläkin, vaikka virallisesti muuta hehkutetaankin. Onhan toki harvakseltaan niitäkin, joita kuppikuntaisuus ei rajoita.

Mievaan
Viestit: 489
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja Mievaan » 29.01.2013 17:52

Tervetuloa palstalle. Monia pätkiä, kuin omasta elämästä...Itseä helpotti tajuta, ettei ole yksin ikävien muistojen kanssa. Monet kärsivät sisällä, aivan liian kauan, eikä "odota Jehovaa"-kannustukset paljon lämmitä. Itsekin ihmettelin missä se "rakkaus keskuudessa" on...En vaan milään löytänyt sitä sieltä vaikka kuinka yritin etsiä. Tsemppiä

Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja Mag Mell » 30.01.2013 23:49

Tervetuloa palstalle! :D
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.

tosiuskomaton
Viestit: 82
Liittynyt: 15.03.2011 21:28

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja tosiuskomaton » 31.01.2013 08:53

Tervetuloa kirjoittelemaan! :)

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 31.01.2013 11:53

Bulleriina kirjoitti:Pikku hiljaa katosivat demoni unet ja pelot, kuolemanpelko.
Nuo pelot ja painajaiset tuntuvat olevan enemmän kuin tavallisia JT-kuvioissa ja eroamisvaiheessa erityisesti. Kertoo paljon siitä, että JT-järjestöä hallitaan pelolla ja syyllistämisellä. Ankeita vaiheita on ollut, onneksi olet uskaltanut ajatella itse. Tervetuloa kirjoittelemaan mun puolestani myös!
Video ei ollut ohjeistusvideo.

loikkarisusi
Viestit: 166
Liittynyt: 19.09.2012 19:20

Re: Yksi langennut täällä

Viesti Kirjoittaja loikkarisusi » 03.02.2013 17:08

Tervetuloa palstalle!

Minunkin elämääni on paljon yhtymäkohtia. Onneksi olet nyt päässyt irti noista vanhoista opetuksista ^^

Vastaa Viestiin