Onkos muilla tällaista vaivaa?

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
M.Oraalinvartija
Viestit: 4
Liittynyt: 12.02.2013 16:21

Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja M.Oraalinvartija »

Tajusin vasta tänään, juuri äsken ammattiauttajan penkillä kärsiväni uskonnollisesta lapsuudestani. Minä kun olin ajatellut sen olevan ehkä pakko-oireista häiriötäni (voihan sekin johtua siitä!) tai estoisuuttani.

Aloitetaanpa. Olen siis syntynyt jt-perheeseen (ties kuinka monennessa polvessa, siitä ei ole tietoa). Perheeni sisäiset ongelmat kasautuivat käsittääkseni aivan varhaislapsuudessani ja koulunalkaessa kukaan perheenjäsenistämme ei enää kuulunut todistajiin. Osasta annettiin salilla jopa kehoitus karttaa seuraa. Minä olin niin pieni etten ole kärsinyt siitä niinkään. Kärsin riitelevistä vanhemmista ja toisen vanhemman alkoholiongelmasta. Väkivaltaakin vanhempieni liittoon kuului, jota toisinaan jouduin todistamaan.

Muistan pienenä lukeneeni ja alleviivanneeni julkaisuja, olen käynyt kokouksissa perheen kanssa (ja ne on ollut mukavia). Teininä pohdin kiperiä kysymyksiä ja ilmeisesti olen ollut sen verran vieraantunut vanhemmistani että olen lukenut isoäitini minulle antamaa "Nuoret kysyvät"-kirjaa. Siitä tietenkin opin mitä kaikkea tulisi tehdä ja olla tekemättä. Pyrin siihen silloin, ilmeisesti otin sen verran kirjaimellisesti että pyrin alitajuisesti siihen edelleen.

En ole koskaan itse ollut todistaja, voiko niin sanoa? En tietenkään ole käynyt kasteella niin nuorena enkä ole ryhtynyt todistajaksi myöskään aikuisena. Kuitenkin arvot ja maailmankatsomus on tullut suoraan kotoa jo silloin pienenä. En ole ikinä syönyt verta tai ottanut verta muutenkaan. Ei siihen mitään syytä ole, muuta kuin että tuntuu inhottavalta ajatella toisen verta minussa tai että söisin jonkun verta. Tiedä sitten vaikuttaako tässä uskontokaan enää.

Kärsin moraalinvartioinnistani. Olen hylännyt ystäviä sen vuoksi, puuttunut heidän puolisoilleen tekemiin moraalittomuuksiin ja lopulta katkaissut välini. Pidän sellaisia ihmisiä huonoina ja epäluotettavina. Ikävä kyllä tuomitsen myös mieheni edellisen suhteen aikana tapahtuneesta pettämisestä ja muista hyvinkin luonnollisista asioista, jotka on tietenkin kielletty. Näen ehkä hänet sellaisena miehen esimerkkinä etten meinaa hyväksyä sellaista. Pornonkatselu on kuin punainen vaate minulle, suhtaudun siihen kuin hän pettäisi minua. Tämä ahdistaa!! Haluan mieheni elävän normaalia (?) miehen elämää avioliitossakin, eikä minun moraalinvartiointi pitäisi ulottua häneen ollenkaan. Mieheni on mitä parhain ja rakastavin ihminen, mitä maa päällään kantaa, saisin luvan olla onnellinen. Mutta minä mietin vain sitä, kuinka hän himoiten katselee muita naisia eikä siis ollenkaan eikä laisinkaan rakasta tai kunnioita minua sen vuoksi. Tämä on järjetöntä kyllä, meidän pääasiallisin riidanaiheemme. Tai siis minulle suurin loukkaantumisenaihe.

Valvon omaakin moraaliani, mutta minähän sentään olen jo valmiiksi huono ihminen ja kadun syvästi kaikkia pahoja ajatuksiakin, etukäteenkin jo. En kuitenkaan himoitse muita, hyi sentään, oksettaa ajatuskin muista miehistä. En saattaisi. Inhoaisin itseäni niin paljon että tappaisin itseni. Tai hetkinen, en tappaisikaan, koska sekin on väärin ja liian helppo tie pois ahdingosta, minun pitää suoraselkäisesti kantaa vastuuni. Ai niin en olekaan tehnyt mitään. Mutta ajattelin! Ajattelin itseni tappamista, ja taas syyllistyn siitä.

Jatkuva syyllisyys, olen huono, teen väärin, sinä teet väärin, kaikki tekee väärin. Tuomitsen kaikki ja itsenikin. Kärsin pakko-oireisesta häiriöstä. Välillä on aikoja kun oireilen paljon, joskus vähemmän.

Ja silti jännää, en ole koskaan ajatellut jehovan todistajia syyllisinä tähän kaikkeen, vaan he ovat edustaneet kaikkea hyvää ja hyveellistä ajatuksissani.

Onko teillä samansuuntaisia ajatuksia?

PS. Olen ollut järkyttynyt kun isäni otti uuden naisystävän sen jälkeen kun erosi äidistäni. Nyt olen alkanut oppia hyväksymään asian, mutta alkuun asia yökötti minua todella paljon. Myös koko avoliittoni ajan koin syyllisyyttä ja avioon astuminen oli pakollinen ja helpottava asia. Onneksi myös rakastan miestäni todella paljon.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

M.Oraalinvartija kirjoitti:Tajusin vasta tänään, juuri äsken ammattiauttajan penkillä kärsiväni uskonnollisesta lapsuudestani. Minä kun olin ajatellut sen olevan ehkä pakko-oireista häiriötäni (voihan sekin johtua siitä!) tai estoisuuttani.
Tervetuloa palstalle!
M.Oraalinvartija kirjoitti:Mieheni on mitä parhain ja rakastavin ihminen, mitä maa päällään kantaa, saisin luvan olla onnellinen. Mutta minä mietin vain sitä, kuinka hän himoiten katselee muita naisia eikä siis ollenkaan eikä laisinkaan rakasta tai kunnioita minua sen vuoksi. Tämä on järjetöntä kyllä, meidän pääasiallisin riidanaiheemme. Tai siis minulle suurin loukkaantumisenaihe.
Eipä ole itselleni tullut vielä tähän ikään vastaan sellaista miestä joka ei katselisi. Eikä naista joka ei siitä ainakin jossain määrin tykkäisi pahaa. Tämä taitaa olla niitä sukupuolten välisiä geneettisiä eroja.
M.Oraalinvartija kirjoitti:Ja silti jännää, en ole koskaan ajatellut jehovan todistajia syyllisinä tähän kaikkeen, vaan he ovat edustaneet kaikkea hyvää ja hyveellistä ajatuksissani.
Kyllä pahasti vaikuttaa siltä, että Jehova kostaa toiseen ja kolmanteen polveen asti. Lahkon ideologia on ihmisessä niin syvällä ja niin mustavalkoinen, että kyllä se varmasti heijastuu lapsiin ja lapsenlapsiin. Eikä jää jälkipolviin, kyllä siitä usein saa osansa koko suku.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
M.Oraalinvartija
Viestit: 4
Liittynyt: 12.02.2013 16:21

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja M.Oraalinvartija »

Hah, varmasti löytyy niitäkin jotka ei siitä pahastu, ja minäpä aion tehdä töitä sen eteen että ymmärrän tuollaiset biologiset jutut mieheltä. Sen mukana tulee varmasti vapautuminen, ja voin lakata jatkuvan mieheni kyttäämisen. Meillä on myös teini-ikäinen poika jota kyttään. Hän ei varmaan tiedä sitä, mutta mieheni tietää. Ja minua ahdistaa.

Siksi, koska minulla tämä on mennyt aivan överiksi, aion parantua.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

M.Oraalinvartija kirjoitti:Tajusin vasta tänään, juuri äsken ammattiauttajan penkillä kärsiväni uskonnollisesta lapsuudestani. Minä kun olin ajatellut sen olevan ehkä pakko-oireista häiriötäni (voihan sekin johtua siitä!) tai estoisuuttani.
Luettuani tekstisi kääntyisin hippasen samalle kannalle...
M.Oraalinvartija kirjoitti: --- Teininä pohdin kiperiä kysymyksiä ja ilmeisesti olen ollut sen verran vieraantunut vanhemmistani että olen lukenut isoäitini minulle antamaa "Nuoret kysyvät"-kirjaa. Siitä tietenkin opin mitä kaikkea tulisi tehdä ja olla tekemättä. Pyrin siihen silloin, ilmeisesti otin sen verran kirjaimellisesti että pyrin alitajuisesti siihen edelleen.
Vaarallinen kirja vakavasti otettavaksi, tuo.
M.Oraalinvartija kirjoitti: --- Ikävä kyllä tuomitsen myös mieheni edellisen suhteen aikana tapahtuneesta pettämisestä ja muista hyvinkin luonnollisista asioista, jotka on tietenkin kielletty. Näen ehkä hänet sellaisena miehen esimerkkinä etten meinaa hyväksyä sellaista. Pornonkatselu on kuin punainen vaate minulle, suhtaudun siihen kuin hän pettäisi minua. Tämä ahdistaa!!
Ei mies sillä tavalla petä. Viisari vaan joskus alkaa miehellä näyttämään yläviistoon, vaatien toimenpiteitä... Omilla toimenpiteilläsi voisit tietysti helpottaa asiaa, jolloin pornonkatselu lääkkeenä asiaan ei olis niin tarpeellista?
M.Oraalinvartija kirjoitti: Valvon omaakin moraaliani, mutta minähän sentään olen jo valmiiksi huono ihminen ja kadun syvästi kaikkia pahoja ajatuksiakin, etukäteenkin jo.
Ei ole terveellistä ihmisen tuntea itseään huonoksi, mutta uskonnot nimenomaan pyrkivät tähän.
Varma en siis voi olla, johtuuko nuo "oireesi" jehovantodistajien opeista, mutta kuulostaa niin tutulta uskonnon opetuksista johtuvalta kiltin tytön oireyhtymältä tuo.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
p0ter0
Viestit: 443
Liittynyt: 16.09.2012 12:08

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja p0ter0 »

Pornon katseluun, itsetyydytykseen ja sen semmoiseen olisi hyvä suhtautua samalla tavalla, kuin esimerkiksi videopelien pelaamiseen tai muiden elokuvien katseluun. Videopeleissä ammuskelu ei tarkoita, että pelaaja ammuskelisi oikeassa elämässä, eikä pornon katselu tarkoita pettämistä oikeassa elämässä. Pornossa tai peleissä esitetyt objektit kun eivät ole oikeita ihmisiä, vaan kuviteltuja roolihahmoja. Tietysti liiallisuuksiin meneminen - kuten aina - voi olla merkki ongelmista tai jopa aiheuttaa ongelmia.

Oletko koskaan kokeillut katsoa pornoa yhdessä miehesi kanssa? Se voisi ainakin avata uutta näkökantaa molemmin puolin jos keskustelu ei johda eteenpäin.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

M.Oraalinvartija kirjoitti:Kuitenkin arvot ja maailmankatsomus on tullut suoraan kotoa jo silloin pienenä.
Näin se pakkaa menemään kuten itse kukin voi kohdallaan havaita. Siitä hulluimmasta Vt-osasta arvoja ja maailmankatsomusta kun pääsin eroon, niin heti helpotti.
En ole ikinä syönyt verta tai ottanut verta muutenkaan.
Itse söin verimakkaraa oikein tarkoituksella, toki verta voi kukin halutessaan yhtä hyvin karttaa. Nykyään kiinnostun aiheesta ainoastaan jos joku ryhtyy minulle vakuuttamaan, että joku jumala on antanut asiasta ohjeen.

Silla on melko vaativa harrastuksen tossa vieraidenkin moraalinvartioinnissa. Mulla on nimittäin sellainen tunne, että siitä voi seurata sen verran haittaa, että sillä mahdollisesti saavutettu hyöty kattaa harvoin, jos silloinkaan, nuo haitat. Mutta tekstisi perusteella asia tuntuisi onneksi olevan nk. työn alla.
Pornonkatselu on kuin punainen vaate minulle, suhtaudun siihen kuin hän pettäisi minua. Tämä ahdistaa!! Haluan mieheni elävän normaalia (?) miehen elämää avioliitossakin...
En tietenkään osaa sanoa mikä on normaalia miehen elämää, mutta on hyvin tavallista, että mies "katselee ympärilleen", toiset avoimemmin, toiset peitellymmin.
Mieheni on mitä parhain ja rakastavin ihminen, mitä maa päällään kantaa...Mutta minä mietin vain sitä, kuinka hän himoiten katselee muita naisia eikä siis ollenkaan eikä laisinkaan rakasta tai kunnioita minua sen vuoksi.
Taidat olla mustis naisille, joita miehesi ei koskaan tule tuntemaaan/tapaamaan?
Valvon omaakin moraaliani, mutta minähän sentään olen jo valmiiksi huono ihminen ja kadun syvästi kaikkia pahoja ajatuksiakin, etukäteenkin jo.
Tuo muistuttaa asennetta, jollainen helposti kehittyy Vt-ympäristössä. Riittämättömyyden, epätäydellisyyden ja syyllisyyden tunne ei ole lainkaan vieras jt-aikana eikä sen jälkeenkään jos jää kiinni menneeseen.
PS. Olen ollut järkyttynyt kun isäni otti uuden naisystävän sen jälkeen kun erosi äidistäni.
Niin, että mustis vielä isästäsikin?

Ainakin nostat kissan pöydälle, se on hienoa.
M.Oraalinvartija
Viestit: 4
Liittynyt: 12.02.2013 16:21

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja M.Oraalinvartija »

Niin, sen nyt olen tullut huomanneeksi että ONNEKSI omilla toimillani ei ole mitään merkitystä siihen katsooko mies pornoa vai ei. Sitä kuuluisaa aviovuodetta käytetään ihan säännöllisesti :) Jollei, sehän voisikin aiheuttaa sitä mustasukkaisuutta, jota en ainakaan ihan tuosta noin vain tunnusta kokevani. Ainakaan suoraan.

Minua iljettää enemmänkin se pornon katselu, kuin että olisin suoraan mustasukkainen. Tiedänhän toki itsekin ettei se mitään pettämistä ole eikä meidän liitto onneksi siitä ihan kriisiytynyt olekaan. Ongelmahan on siis minun "estoisuus" tämän pornonkatselun kanssa. Voin sanoa ettei kyllä nappaa yhtään itse alkaa katselemaan, mies katsokoon ja minä koetan vain elää sen asian kanssa. Silloin kyllä otti itsetunnon päälle kun pyydettiin pukeutumaan kuten videoissa :( Koin riittämättömyyttä, vaikka ymmärrän että mies halusi vain tosielämän pornonaista, siis minua :D

Isästäni en ole mustasukkainen, vaan toivon todella hänen saavan onnen uuden naisen kanssa. Ehkäpä olin vain järkyttynyt siitä, että minun isä, miehistä kaikkein parhain ja erehtymättömin ja juuri se, joka opetti minulle minkälaisia miehet on ja tulee olla, ottaa jonkun toisen naisen kuin aviovaimonsa, minun äitini. En toivo heidän yhteenpaluutaan sillä liitto oli lopulta toimimaton kaikkien kannalta. Nyt alan olla jo tottuneempi isän uuteen kumppaniin.

Luulen, että minut tuntevat ihmiset pitää minua tiukkapipona ja ilonpilaajana. En halua olla sellainen. Kamalaa, että sitten olen ajatuksissani sormi pystyssä sanomassa soosoo, jollen oikeasti sitä ääneen sanoisikaan.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Oletko koskaan kokeillut katsoa pornoa yhdessä miehesi kanssa? Se voisi ainakin avata uutta näkökantaa molemmin puolin jos keskustelu ei johda eteenpäin.
Niih. Miehistä pornoa jonkun tilaston mukaan katselee 74% ja naisista 32%. Eli voi se jotain kiksejä antaa kauniimmallekin sukupuolelle, kunhan on ensin karistanu ennakkokäsityksensä pois...

Pornoakin on moneen junaan, eikä se silti koskaan voita ehtaa tavaraa. Joten hyvää fiilistä vaan sinne lakanoiden väliin (tai keittiön pöydälle, mistäs minä tiedän...) :wink:
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

M.Oraalinvartija kirjoitti:Luulen, että minut tuntevat ihmiset pitää minua tiukkapipona ja ilonpilaajana. En halua olla sellainen. Kamalaa, että sitten olen ajatuksissani sormi pystyssä sanomassa soosoo, jollen oikeasti sitä ääneen sanoisikaan.
Mulle tuli vielä mieleen mustavalkoisuus, johon Vt-seura seuraajiansa kannustaa.
M.Oraalinvartija
Viestit: 4
Liittynyt: 12.02.2013 16:21

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja M.Oraalinvartija »

Joo kyllä minä varmaan sellainen mustavalkoinen taidan olla. En kyllä haluaisi olla.

Eniten kaikesta kärsin minä itse, kun minusta tuntuu että kaikki toimii väärin ja on jotenkin minun vastuullani huolehtia ettei niin kävisi. Ja tuo kiltin tytön syndrooma on kyllä tuttua.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

M.Oraalinvartija kirjoitti:Joo kyllä minä varmaan sellainen mustavalkoinen taidan olla. En kyllä haluaisi olla.

Eniten kaikesta kärsin minä itse, kun minusta tuntuu että kaikki toimii väärin ja on jotenkin minun vastuullani huolehtia ettei niin kävisi. Ja tuo kiltin tytön syndrooma on kyllä tuttua.
Mulla on jo luonteessa hyvä mustavalkoinen pohja, joten jehovantodistajuus sai sen kukkaan. Mustavalkoisuus kukki vielä monotuksen jälkeenkin ja varsinaisesti pääsin asiasta eroon vasta kun kykenin lopettamaan kuuluisan "mitäs jos sittenkin" -ajattelun ja sijoitin Vt-seuran ja jt-ajattelun siihen asemaan, jonka ne ansaitsevat.

Näin se toimi minulla, muista en osaa sanoa, en ole pyskologi.
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

Lapsena oppii nopeesti asiota ja ne jää mieleen. Kaikki ne puheet on taatusti jääny pikkuisen tytön mieleen. Niistä tuli osa sinua, myös perheen ongelmat saatto vaikuttaa asiaan. Kyllä suosittelen et pääset purkamaan asiaan jollekin ammatilaiselle, asiat selkenee. Itsekin olin aluksi aika tuomitseva, mutta hitaasti silmät aukesivat ja siihen auttoi suuresti oma ei jt. mies ja ehkä myös kun ikää on tullut lisää. Itse olen yrittänyt katsella asioita eritavoilla. Vaikka ekaksi joku asia näyttää niin väärältä itsestä, olen yrittänyt kyseinalaistaa sen ja ymmärtää miksi joku päätyy siihen ratkaisuun. En enää ole niin tuomari, jokainen elää omaa elämää ja saa ja pitääkin tehdä virheitä. VT-oppien mukaan on vain musta ja valkoinen, nykyisin en yhdy siihen. On paljo asioita mitkä on harmaata ja riippuu henkilöstä miten ne näkee=)
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Onkos muilla tällaista vaivaa?

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Itse olin kyllä todella tarkka moraalinvartia järjestöstä eron jälkeen. Kauhistelin pettämistä tai yleensäkin miehen ja naisen ystävyyttä. No mitäpä muutakaan olisin voinut?! Verta en itsekään käytä enkä luullakseni ottaisi edes verensiirtoa (helppohan se nyt on sanoa ;D). Mulla oli miehen kanssa hirveästi riitoja asioista ja varsinkin valehtelusta.

Mutta ensinmäinen asia minkä opin oli se: että en voi toista hallita. Jos toinen haluaa tehdä jotain niin onhan hälle siihen oikeus ihmisenä. Kummallakaan kumppanilla ei ole oikeus määrätä toista ja toisen tekoja. Toinen oli: että ihmisiin ei ole pakko luottaa/uskoa, mutta ei kaikkea tarvitse epäilläkään.

Noiden jälkeen elämä oli helpompaa. Olen myös ottanut sen asenteen ettei pidä tuomita liian nopeaan jos ollenkaan. Koska kukaan ei ole täydellinen (ihan tavallisessa merkityksessä-- ei jt merkityksessä).

Jos pää ei voi hyvin niin kroppakaan ei voi. Niin se vaan menee ja itselleen tekee palveluksen, kun pakottaa itsensä olemaan stressaamatta ja lopeta turhien miettimisen. Koska harvalle asialle mitään voi. Kivinen on tie, mutta kasvattaapahan kuntoa =D
Vastaa Viestiin