Elisendan tarina

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Elisenda
Viestit: 106
Liittynyt: 13.01.2014 19:40

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Elisenda » 05.02.2014 12:31

Niin. Nyt se on tehty, virallinen eroaminen siis. Ei siinä lopulta niin kauan mennytkään. Kuinka voi olla mukana sellaisessa, jonka huomaa aivan vääräksi? En vaan pystynyt enempää teeskentelemään. Olo on luonnollisesti helpottunut. Silti se oli todella paha rasti. Oli tosi kauheaa käydä läpi kaikki ne tunteet, syyllisyys, häpeä siitä, että on uskonut johonkin näin typerään ect. Jossain vaiheessa ajattelin, että olisi parempi kuolla kuin elää tällaisen olon kanssa. Mutta sekin meni ohi, niin kuin kaikki aikanaan.

Oli myös kova paikka selittää niille läheisille, jotka asiaan täysillä uskovat oma kantansa. Nähdä se puhdas pelko ja kauhistus kun ”Totuus” jätetään. Ja sitten ne todella laimeat selitykset miksi kannattaisi jäädä. Ihan kuin joku Pohjois-Korean asukas joka ikänsä on siellä asunut, yrittäisi selittää sellaiselle joka on nähnyt muun maailman, miksi tämä nyt on niin hyvä paikka elää ja asua. Tänne vaan takaisin. No ei tule kauppoja.

On huutava vääryys, että joku järjestö voi tukahduttaa esim. sisarusten välillä luonnollisesti vallitsevan kiintymyksen. Että kaikki on hyvin ja tykkään sinusta niin kauan kuin vaan uskot samalla lailla kuin minä ja olet samanlainen kuin minä. Tai ainakin teeskentelet. Tajuta oikeasti kuinka kaukana tällainen on todellisesta välittämisestä ja rakkaudesta. Kuitenkin, jos tämä on se hinta mikä vapaudesta täytyy maksaa, olen sen valmis maksamaan.

Ja kyllä se vapaus on maistunutkin hyvältä. Viime ajat olen oikeastaan vaan ollut ja ihmetellyt, että onko elämä tosiaan tämän näköistä? Saanko ihan oikeasti ajatella niin kuin haluan? Tuntuu kuin valtava paino olisi nostettu rinnan päältä. Sitä ei niin huomannut kun se oli siinä, mutta nyt kun se on poissa, kaikki on toisin. Hengittäminenkin on helpompaa. Tuntuu kuin olisi saanut uudet siivet selkäänsä. Vielä ne ovat vähän hentoiset, mutta kyllä ne siitä pikku hiljaa vahvistuvat ja kantavat huonojen päivien ylitse.
"Niin minun äitini itki hieman ja kuiskas miksi sä lähdet?
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 05.02.2014 13:21

Elisenda kirjoitti:Kuinka voi olla mukana sellaisessa, jonka huomaa aivan vääräksi? En vaan pystynyt enempää teeskentelemään.
Siinä oli kysymys ja vastaus heti perään. Teeskentelijöitä on kaiken aikaa enemmän kun kastetusta nuorisosta kulttiin jäävä osa jatkaa kulttuuritodistajina.

Näissä kulttuuritodistajissa on metkan epärehellistä joukkoa. Kun tuollaiselta huijauksen tajunneelta on kysytty motiivia, niin vastaus on usein ollut jämäkkä toteamus, että "vaikka tämä ei olisi totuus, niin tämä on minulle kuitenkin paras elämäntapa".

Kun sitten olen kysynyt mitä tuollainen jehovantodistaja ajattelee esimerkiksi helluntailaisesta, joka ajattelee vastaavalla tavalla? Ja olisiko jehovantodistajan mielestä helluntailaisen syytä kääntyä jehovantodistajaksi? Sekä miksi jehovantodistajat yleensäkään käännyttävät henkilöitä, jotka ilmaisevat tyytyväisyytensä uskontoonsa tai vaikka elämäntapaansa uskonnottomana?
.
.
.
.
.
.
.
.
Aivan oikein, jehovantodistajat eivät voi vastata kysymyksiin, koska käsittävät olevansa kaulaansa myöten liemessä, mutta teeskentelevät nauttivansa siitä.

Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Nimrod » 06.02.2014 06:45

Periaatteessa ainoa asia mistä vt-seura on rehellinen: www.veljesseura.org tuhoaa jäsenen uskon. Miten kukaan voisi selkeiden todisteiden tukeman totuuden vaihtaa valheisiin? Niin, miksi... Jaa mutta saatana panettelija nappaa meidät. :D
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8101
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 06.02.2014 10:51

Parhaat onnittelut ja kaikkea hyvää jatkossa. Alku tulee varmasti olemaan vaikeaa, mutta siitä selviää kyllä. Seuraavana Sinua lähestyvät vanhimmat joko pimputellen ovikelloasi, soittelemalla, tekstareilla, jne... Näin heitä on ohjeistettu. Heidä yhteydenottoyrityksiinsä ei ole mikään pakko vastata. Ovea ei tarvitse avata, puhelimen voi sulkea, viestit poistaa.

Näitten yhden, kahden yrityksen jälkeen seuraava onkin vuoden päästä, mutta ole vain luja ja rohkea. Ei taivas ainakaan toistaiseksi niskaamme putoa.

Niin, ja tännehän voi kirjoittaa iloistaan ja murheistaan. Hyvistä ja huonoista päivistä. Et siis missään tapauksessa jää ypöyksin.

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 06.02.2014 13:08

Elisenda kirjoitti:Niin. Nyt se on tehty, virallinen eroaminen siis.
Onnittelut! Tuskin tulee kaduttamaan.
Video ei ollut ohjeistusvideo.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 06.02.2014 13:35

Nimrod kirjoitti:Periaatteessa ainoa asia mistä vt-seura on rehellinen: http://www.veljesseura.org tuhoaa jäsenen uskon.
Tuo tuho tapantuu lainaamalla Vt-seuran omaa tuotantoa ja kiinnittämällä huomio Vt-seuran mädännäisyyteen.

Veli-Hopea
Viestit: 5325
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea » 06.02.2014 18:25

Onnittelut! Nyt vielä puuttuu että käy pissaamassa jonkun vanhimman postilaatikkoon :) ( tietenki vaa leikisti ) :p
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.

Kaarmis
Viestit: 3895
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 06.02.2014 20:00

Olen käynyt kyllä taittelemassa varastettuja huoltoaseman lippuja salin takapihalla, mutta kuseminen (tai paskominen) jonnekin vastaavaan paikkaan on vielä kokeilematta. Toisaalta, on hyvä että elämässä on vielä tavoitteita...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Elisenda
Viestit: 106
Liittynyt: 13.01.2014 19:40

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Elisenda » 06.02.2014 20:50

Kaarmis kirjoitti:Olen käynyt kyllä taittelemassa varastettuja huoltoaseman lippuja salin takapihalla, mutta kuseminen (tai paskominen) jonnekin vastaavaan paikkaan on vielä kokeilematta. Toisaalta, on hyvä että elämässä on vielä tavoitteita...
No te voitte Veli- Hopean kanssa kokeilla näitä juttuja. Itsellä ei oikein ole tarvetta. :-)
"Niin minun äitini itki hieman ja kuiskas miksi sä lähdet?
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti

Veli-Hopea
Viestit: 5325
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea » 06.02.2014 21:00

:wink:
Elisenda kirjoitti:
Kaarmis kirjoitti:Olen käynyt kyllä taittelemassa varastettuja huoltoaseman lippuja salin takapihalla, mutta kuseminen (tai paskominen) jonnekin vastaavaan paikkaan on vielä kokeilematta. Toisaalta, on hyvä että elämässä on vielä tavoitteita...
No te voitte Veli- Hopean kanssa kokeilla näitä juttuja. Itsellä ei oikein ole tarvetta. :-)
Nääh. Eturauhanen temppuilee ja puolet valuis kuitenki sukille :lol:
Mutta tää kehittää ideoita. Aina sitä voi auton kylkeen losottaa, se kun ei matalalla paineella edes vahingoita maalipintaa.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.

Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Nimrod » 07.02.2014 10:37

Markku Meilo kirjoitti:
Nimrod kirjoitti:Periaatteessa ainoa asia mistä vt-seura on rehellinen: http://www.veljesseura.org tuhoaa jäsenen uskon.
Tuo tuho tapantuu lainaamalla Vt-seuran omaa tuotantoa ja kiinnittämällä huomio Vt-seuran mädännäisyyteen.
Siispä jäseniä neuvotaan visusti olemaan painamatta luopioiden nappia :D

Elisenda, rohkaise mielesi,olet nimittäin tähänkin asti osoittanut henkistä vahvuutta.Olethan päässyt irti voimakasta mielenhallintaa harjoittavasta lahkosta. Suunta on vain ylöspäin. Keskity niihin elämän pieniin iloihin. Lahkon aiheuttama henkinen vahinko parantuu ajan kanssa. Olet vahvoilla :wink:
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Elisendan tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 07.02.2014 11:41

Nimrod kirjoitti:Siispä jäseniä neuvotaan visusti olemaan painamatta luopioiden nappia
Tottamooses, tietäähän sen kuinka siinä käy jos jehovantodistaja avaa matopurkin, josta esimerkiksi pedofilianpeittelymatojen ohella pursuaa ikioman epäjumalan aiempaa tuotantoa, joka on ristiriidassa sen kanssa mitä siitä on myöhemmin opetettu.

Vastaa Viestiin