Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Songbird
Viestit: 9
Liittynyt: 07.05.2014 22:09

Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Songbird » 07.05.2014 22:27

Tajusin kuukausiliitteen kirjoitusta lukiessani, että kaipaan keskustelua toisten vastaavan historian omaavien kanssa. Haluan myös kertoa vielä epäröiville, että seurakunnasta eroaminen oli paras koskaan tekemäni päätös.

Viisitoista vuotta seurakunnasta eroamisen jälkeen painajaismaiset rohkeuden keräämisen vuodet ovat enää ikävä muisto. Nykyinen elämäni on niin tasapainoista ja tavallista, että usein itsekin unohdan, mitä kaikkea aikanaan joutui kokemaan.

Synnyin jt-perheeseen. Lapsuuteni oli turvallinen ja siinä määrin onnellinen, kuin se pienen paikkakunnan eristetyssä uskonnollisessa yhteisössä voi olla. Isä oli vanhin ja koko perhe sen mukaisesti vahvasti toiminnassa mukana.

En muista koskaan olleeni kokouksista tai kirjallisuudesta innostunut. Kavereiden takia kokouksissa ja konventeissa oli ihan ok käydä, mutta pakko oli se todellinen syy. Lapsena oli usein pää tai vatsa kipeä kokousiltoina. Kasteella kävin neljätoistavuotiaana, parhaan ystäväni aloitteesta. Minkäänlaista suhdetta mihinkään jumalaan minulla ei ollut tuolloin eikä ole edelleenkään. Yritin kyllä, mutta muistan jo hyvin nuorena ajatelleen, etten pysty tuntemaan ja uskomaan niin syvästi ja aidosti kuin ympärilläni olevat ihmiset. Kentällä käynti oli yhtä kärsimystä. En itse uskonut ”totuuteen” ja tajusin muiden ihmisten suhtautumisesta, ettei sanottavamme ollut heidänkään korvissaan järin uskottavaa.

Olen aina lukenut paljon. Mielikuvitukseni kehittyi lukemisen myötä vilkkaaksi, mikä olikin monien kokousiltojen ja konventtipäivien pelastus. Lukioon en saanut mennä, vaikka tavoistani poiketen väittelin asiasta vanhempieni kanssa monta iltaa. Aika pian kasteella käymisen jälkeen aloin miettiä seurakunnasta eroamista, kun tulen täysi-ikäiseksi. Mikä olikin sitten paljon vaikeampi toteuttaa käytännössä.

Tein listan ystävistäni ja ylipäätään ihmisistä elämässäni ja vedin yli niiden nimet, joiden kanssa en enää koskaan tule olemaan tekemisissä. Jäljelle jäänyt lista oli lyhyt. Kuitenkin se suurin syy, miksi en uskaltanut tehdä lopullista päätöstä (ja joka nyt jälkeenpäin tuntuu niin naiivilta!), oli pelko isäni terveyden pettämisestä. Yksin muutettuani kuljin parin vuoden ajan eteenpäin kuin robotti. Huulilla hymy – iloinenhan piti aina olla – mutta illat ja yöt itkien ja miettien, miten pystyn elämään, jos jatkan itselleni valehtelua. Ja toisaalta miten pystyn elämään sen jälkeen, jos isäni terveys minun eropäätökseni vuoksi pettää.

Nuoruuden kokeiluni jäivät aika vaatimattomiksi. Hakeuduin ankaran omantuntoni ahdistamana jossain vaiheessa itse vanhinten puheille ja menetin hetkeksi sisarille myönnetyt valtaisat edut (en enää muista oliko naisilla muita ”oikeuksia” seurakunnassa kuin harjoituspuheiden pitäminen). Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, rakensin itsetuntoani ja kaveripiiriä ja vuotta myöhemmin kotikuntaan palattuani ilmoitin seurakunnan esivalvojalle ensin puhelimitse ja sitten kirjeitse eroavani seurakunnasta. Ensimmäisen vuoden eroamisen jälkeen itkin taas illat ja yöt, mutta tällä kertaa osaksi helpotuksesta. Muistan myös nähneeni aivan järkyttävän raakoja painajaisia, joissa olin vuorotellen tappaja tai tapettava.

Itselläni meni useita vuosia, ennen kuin pääsin ajatuksissani irti seurakunnan opeista. Jos muistan oikein, eniten pelkäsin pahoja henkiä. Mietin myös, oliko sittenkin mahdollista, että olisin ollut väärässä ja että ”totuus” todella olisi totuus. Tuota järjetöntä ajatusta pyöritellessäni, yhdistettynä siihen, etten koskaan kykenisi palaamaan entiseen, ahdistavaan elämään, ymmärsin, että pahinta, mitä seurakunnan opetusten mukaan minulle voi tapahtua on, että kuolen – ja ettei kuolemassa tapahdu mitään. Tadaa!

Kuten varmaan kaikki muutkin, opin lapsesta asti syyllistämään itseäni kaikesta ja potemaan huonoa omaatuntoa jokaisesta ajatuksestani. Vuosien opettelun jälkeen olen oppinut tunnistamaan piirteet itsessäni ja nauramaan niille. Miestäni pitää kiittää kärsivällisyydestä, että on jaksanut jo vuosia seurata normaalin elämän ja ajattelun opetteluani. On muuten outoa tutustua itseensä ihmisenä vasta aikuisena!

Tilanne tänä päivänä: Henkinen tasapaino, laaja ystäväpiiri, aviomies, korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka ja terveet harrastukset. Ei yhteyttä vanhempiin tai sisaruksiin. En osaa olla vihainen, lähinnä olen tilanteesta surullinen – silloin kun muistan asiaa ajatella. Omaa perhettään ja omia lähtökohtiaan ei voi valita. Onneksi sen, mitä elämällään tekee, voi valita. Ei tämä helppo tie ole ollut, mutta minulle ainoa oikea. "Elämän tie".
"Songbird, Songbird, see him fly, drop the children from the sky. When the young ones misbehave, escorts children to their grave. Never back-talk, never lie, or he'll drop you from the sky!"
―A Columbian nursery rhyme

Voimantorni
Viestit: 986
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni » 08.05.2014 04:48

Tervetuloa!

Ja onnittelut tekemästäsi hyvästä ratkaisusta. Tiukasta uskonyhteisöstä eroamisen tie ei yleensä ole helppo eikä kivuton, mutta usein se kannattaa. Varsinkin pidemmällä tähtäimellä katsottuna.
Songbird kirjoitti:En muista koskaan olleeni kokouksista tai kirjallisuudesta innostunut. Kavereiden takia kokouksissa ja konventeissa oli ihan ok käydä, mutta pakko oli se todellinen syy. Lapsena oli usein pää tai vatsa kipeä kokousiltoina.
Vaikuttaa jälleen kerran siltä, että Veikko Leinonen on puhunut p(ot)askaa väittäessään, että Jt-perheiden lapset tykkäävät käydä kokouksissa ja ovityössä. Ettei heitä tarvitse pakottaa näihin kuvioihin.
Songbird kirjoitti:Nykyinen elämäni on niin tasapainoista ja tavallista, että usein itsekin unohdan, mitä kaikkea aikanaan joutui kokemaan.

Tilanne tänä päivänä: Henkinen tasapaino, laaja ystäväpiiri, aviomies, korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka ja terveet harrastukset.
Vaikuttaa jälleen kerran siltä, että Vt-seura on puhunut p(ot)askaa maalaillessaan jatkuvasti yltiö-mustaa ja negatiivista kuvaa ulkopuolisesta maailmasta, ja varsinkin entisten todistajien kyvystä menestyä elämässään. Mutta mitäpä muutakaan se voisi? Järjestön johtoportaassa tiedetään varsin hyvin, että monilla Jehovan todistajilla on paha olla. Joten toki heille on uskoteltava, että järjestön ulkopuolella asiat olisivat vieläkin kauheammin. Myös Pohjois-Koreassa halutaan pitää kansalaiset täydellisessä kontrollissa, ja siksi johtajat myös siellä harjoittavat vastaavanlaista propagandaa (tosin vielä voimakkaammassa muodossa kuin jehovantodistajuudessa). Ja tähän kyseiseen propagandaan sisältyy lähinnä kaksi asiaa: oman kansan ehdoton ylivertaisuus ja koko muun maailman ehdoton rappio.
Songbird kirjoitti:Onneksi sen, mitä elämällään tekee, voi valita.
Juuri näin se on. Kiitos kokemuksestasi.

jext
Viestit: 92
Liittynyt: 03.05.2014 18:47

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja jext » 08.05.2014 07:35

Voin samaistua todella moneen asiaan kirjoituksessasi! Syyllisyys, kasteella käyminen ilman suhdetta Jumalaan, listojen tekeminen ihmisistä, jotka menettäisi, jos eroais tai erotettais...

Ja itse olen valvonut öitä miettiessäni, että entä jos kyseessä olisikin totuus. Mutta lopulta olen tullut siihen johtopäätäkseen, ettei minua oikeastaan kiinnosta. Kun elää tämän yhden elämän onnellisesti, ei tarvitse välttämättä mitä kuolemanjälkeistä elämää, vaikka sellainen olisikin saatavilla (mitä vahvasti epäilen).
Älä suostu olosuhteiden uhriksi.

Veli-Hopea
Viestit: 5325
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea » 08.05.2014 07:36

ettei sanottavamme ollut heidänkään korvissaan järin uskottavaa.
Mielenkiintoinen oivallus! Ei ole tullut mieleen asia näin, mutta en voi vastaankaan väittää. Hyvin muotoiltu, miksi moniakaan maailmassa ei tuo touhu kiinnosta. Looginen ja yksinkertainen syy.

;-)
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.

Vieraas
Viestit: 3192
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Vieraas » 08.05.2014 11:28

Songbird kirjoitti:Muistan myös nähneeni aivan järkyttävän raakoja painajaisia, joissa olin vuorotellen tappaja tai tapettava.
Sama täällä. Tämä näyttäisi olevan eronneiden joukossa enemmän sääntö kuin poikkeus, kertonee jotain siitä, mitä järjestö tekee psyykelle.

Tervetuloa!
Video ei ollut ohjeistusvideo.

rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja rippeli » 08.05.2014 11:45

Tervetuloa joukkoon!!
Hienosti kuvailit kuviot, joita kohtaa jos on vauvasta saakka jt-porukoissa.
Minäkin näin ja näen painajaisia, jossa mua ollaan tappamassa, tai olen tappamassa muita. Silleen jännä asia, että vaikka olen asunut eri puolilla Suomea ja ollut monessa eri seurakunnassa, niin unissani olen yleensä tappamassa lapsuusseurakuntani ihmisiä. Kaipa ne jäljet johtaa alitajunnassakin sylttytehtaalle.

Hienoa, että sulla menee hyvin nykyään ja vielä kerran tervetuloa kirjoittelemaan.
Let me go Master I hate you so

nabander
Viestit: 189
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja nabander » 09.05.2014 00:55

Olipas paljon samoja asioita kuin itselläkin.
Kaikennäköiset kokousta välttelevät sairaudet (harvoin menivät lävitse)
Lukuvimma ja vilkas mielikuvitus
Ei sitä kuuluisaa henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja vertailua muiden näennäisen vahvaan suhteeseen
Kenttäilyn vaikeus.

Mutta ilmeisesti olit "uskossasi" sen verran vahvempi että pistit pelin poikki jo varhain, noista lähtökohdista JT-hangaround jäsenenä roikkuminen ei olisi tehnyt hyvää. Iloitse siis siitä että olet saanut olla rehellinen itsellesi noinkin pitkään.

Kunnioittavasti teidän

Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Kivikko » 09.05.2014 10:37

Tervetuloa uusille!
jext kirjoitti:
Kun elää tämän yhden elämän onnellisesti, ei tarvitse välttämättä mitä kuolemanjälkeistä elämää, vaikka sellainen olisikin saatavilla (mitä vahvasti epäilen).
Tämän yhden tärkeän asian ymmärtäminen sai minut vapautumaan. En enää kaipaa järjestöltä mitään, se ei voi tarjota minulle enää mitään. Jos sattuukin niin että Raamatun Jumala olisi olemassa, pystyttäisi paratiisin ja haluaisi minut sinne, niin harkitsisin kyllä asiaa, tilanteen mukaan. JT opetusten mukainen paratiisi ei kuitenkaan kiinnosta. Nykyinen elämäni kiinnostaa ja siihen voin vaikuttaa.

Veli-Hopea
Viestit: 5325
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea » 09.05.2014 12:22

Jos sattuukin niin että Raamatun Jumala olisi olemassa, pystyttäisi paratiisin ja haluaisi minut sinne, niin harkitsisin kyllä asiaa
Aivan. Ja jos on ja oli kuka tahansa oikeassa, voisi kuvitella kaikkivaltiaan ymmärtävän miksi meistä moni ajattelee niinkuin ajattelee. Sokea kultakalakin tajuaa ettei esim täälläkirjoittavien tarkoituksena ole vaino taikka viha.

Suru, mielipaha ja pettymys muunmuuassa on motiivina ja/tai todennäköisesti korkealla sijoituksella.

Minä ihan mielelläni keskustelisin Jumalan kanssa kaikki asiat läpi, että ymmärtäisin . Ymmärrystä on turha järjestöstä etsiä. Sieltä kun ei saa tyydyttäviä vastauksia.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.

Songbird
Viestit: 9
Liittynyt: 07.05.2014 22:09

Re: Oma versioni samasta vanhasta tarinasta

Viesti Kirjoittaja Songbird » 09.05.2014 15:03

Kiitos kaikille lämpimistä toivotuksista! Seurakuntaan liittyessäni (eli syntyessäni) minulta jäikin tämä kuherruskuukausivaihe kokematta. Sen sijaan vaatimuksia ryhdyttiin kohdistamaan sitä myötä kun tajunta kehittyi.
nabander kirjoitti:Mutta ilmeisesti olit "uskossasi" sen verran vahvempi että pistit pelin poikki jo varhain
En ajattele tätä vahvuutena, oikeastaan päinvastoin: en kyennyt elämään kaksoiselämää muutamaa vuotta pitempään. Jälkeenpäin ajatellen onneksi, sillä ne olivat elämäni rankimmat vuodet.
jext kirjoitti:Mutta lopulta olen tullut siihen johtopäätäkseen, ettei minua oikeastaan kiinnosta.
Juuri näin itsekin ajattelen. Ehkä jotkut asiat olivat osittain ok, toiset todellakaan eivät. En jaksa käyttää aikaani tai energiaani niiden pyörittelemiseen. Aivan sama. Mielenkiinto ei vain riitä tuollaisten pohtimiseen, kun nykyään on tämä oma elämä elettävänä.
jext kirjoitti:Kun elää tämän yhden elämän onnellisesti, ei tarvitse välttämättä mitä kuolemanjälkeistä elämää, vaikka sellainen olisikin saatavilla (mitä vahvasti epäilen).
Amen to that.
Veli-Hopea kirjoitti:Suru, mielipaha ja pettymys muunmuuassa on motiivina ja/tai todennäköisesti korkealla sijoituksella.
Omalla kohdallani juurikin näin. Karttamissääntöä on todella vaikea käsitellä (en näköjään pysty käyttämään verbiä ymmärtää, saati sitten hyväksyä). Leinonen saa ihan vapaasti tulla suurennuslasin kanssa etsimään elämästäni niitä karttamisen perusteiksi lueteltuja syntejä. Toisaalta juuri perheenjäsenten minuun kohdistama karttaminen on omassa tuttavapiirissäni aiheuttanut voimakkaimmat negatiiviset reaktiot. Olisiko tarkoitushakuista? Seura trendikkäästi harjoittaa tiukentuneiden karttamissääntöjensä myötä negatiivista markkinointia?
"Songbird, Songbird, see him fly, drop the children from the sky. When the young ones misbehave, escorts children to their grave. Never back-talk, never lie, or he'll drop you from the sky!"
―A Columbian nursery rhyme

Vastaa Viestiin