hijt esittäytyy

[hijt]

Noniin. Sain viimeinkin aikaiseksi rekisteröityä seurattuani viikkotolkulla näitä keskusteluja. En ole koskaan ollut mikään tarinoitsija, joten ehkä se oli se suurin syy. Kerron nyt lyhyesti jotain itsestäni. Tarinaani ei liity mitään suurempaa dramatiikkaa, toisin kuin monilla muilla joiden juttuja olen täällä lukenut.

Synnyin 1983 JT-perheeseen Lapissa. Isäni on ties monennenko polven JT, äitini oli tullut mukaan joskus 16-vuotiaana. Äitini, joka oli tienraivaaja, kuljetti minua mukanaan kentällä pikkulapsesta saakka aina siihen asti kun menin kouluun. Isästä tuli myöhemmin vanhin, mutta häneltä vietiin tämä "etu" kun erehtyi kerran juomaan hieman liikaa viinaa kiinnostuneen kanssa. Näin se oli meillä aina, isä oli oikeastaan aika rento, äiti taas äärettömän jyrkkä mitä JT-asioihin tulee. Muistan kun lapsena mietin että olen varmasti ainoa, jonka isä ei pidä perhetutkistelua, minua oikeastaan hävetti tuo asia.

Yläasteelle asti olin aika hengellinen, mutta yläasteen aikana alkoi jo into laantua. Kävin kuitenkin peruskoulun päätyttyä 1999 Oulun kesän konventissa kasteella. Syy oli lähinnä se, että minua hävetti vastata kieltävästi ainaisiin "joko olet käynyt kasteella?"-kysymyksiin, varsinkin kun suurin osa samanikäisistä oli jo kastettuja.

Seuraavana syksynä lähdin kuitenkin jo toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja siinä ei mennyt kauaakaan kun alkoi usko JT-asioihin mennä. Sain koulusta paljon hyviä "maailmallisia" kavereita, joiden kanssa vietin paljon mieluummin aikaa kun opiskelukaupungin ylimielisten JT-siskojen kanssa. Jossain vaiheessa rupesin lintsaamaan kokouksista ja minusta liikkui sitten pian jo juttuja että olen huonoa seuraa ja jopa hyvät ystäväni, jotka olin tuntenu lapsesta saakka, rupesivat välttelemään minua. Tuossa tilanteessa helpotti muutto vähän etelämmäs isompaan kaupunkiin, ja siten pääsy uusiin ympyröihin. Tutustuin uusiin ihmisiin, pääasiassa JT:ihin, jotka olivat huomattavasti rennompia kuin lappilaiset JT:t.

17-vuotiaana tunnustin parhaalle ystävälleni (JT) että en usko enää ja haluaisin erota järjestöstä. Ystäväni meinasi, että ei kannata. Eikä itsellänikään olisi rohkeus vielä siinä vaiheessa riittänyt.

Tuosta tunnustuksesta meni kuitenkin vielä 4 vuotta lopullisen päätöksen tekoon. Koko tuon ajan elin täydellistä kaksoiselämää. Maailmalliset poikaystävät, tupakka ja baarit tulivat kuvioihin. Jostain ihmeen syystä vanhempani eivät saaneet minua koskaan mistään kiinni, vaikka asuin osan tuosta ajasta kotona. Lintsasin kokouksista aina kun pystyin, mikä oli aika hankalaa kun omat vanhemmat olivat samassa seurakunnassa.

Aloitin sitten AMK-opiskelut, ja toisena opiskeluvuonna ilmoitin lähteväni opiskelijavaihtoon ulkomaille. Äitini oli ymmärrettävästi kovastikin vastaan ja sanoi että miten häntä hävettää puhua toisille JT:lle suunnitelmistani. Pidin kuitenkin pääni ja lähdin. Tapasin sitten mukavan ulkomaalaisen nuoren miehen, josta tuli poikaystäväni. En kertonut JT-taustastani hänelle mitään vasta kuin 2 viikkoa ennen kotiin paluuta, koska asiasta kertominen tuntui äärimmäisen vaikealta. Hän asetti ehdon, joko eroat JT:sta tai suhteemme ei jatku. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta se oli juuri mitä tarvitsin. Heti Suomeen palattuani ilmoitin päätöksestäni. Reaktio ei ollut nätti. Äitini, joka on aina ollut hieman epätasapainoinen, sekosi täysin. Sain kuulla äidiltäni mm. kuinka olisi paljon helpompaa jos olisin kuollut kuin erotettu. Erinomaisen loogisesti äitini sanoi myös, että jos hän ei olisi JT, hän olisi jo hypännyt sillalta jokeen. Sanoin että äiti, jos et olisi JT, et todellakaan puhuisi tuollaisia. Ei mennyt perille. Yrittipä vielä lahjoa minua, jos palaisin takaisin järjestöön.

Omat asiani alkoivat kuitenkin mennä aina vaan paremmin. Aika pian erottamiseni jälkeen pystyin muuttamaan poikaystäväni luo tänne Keski-Eurooppaan, ja sain heti oman alani töitä. Isäni ja pikkusiskoni pitivät vielä minuun yhteyttä, äitini katkaisi välit täysin. Muuton jälkeinen vuosi oli aika rankka, itkin paljon ja näin joka yö unta vanhemmistani. Äitini oli unissa aina yhtä inhottava. Ajattelin myös paljon Harmagedonia ja sitä miten minulle käy. Poikaystäväni oli kuitenkin tärkeänä tukena, ja nykyään olen jo päässyt asiasta yli. Eräs ystäväni, joka yhä roikkuu järjestössä, sanoikin osuvasti, että näyttää siltä että olen paljon tasapainoisempi ja minulla menee paljon paremmin kuin JT:na ikinä. Pitää täysin paikkaansa.

Eniten minua surettaa ehkä se, että pikkusiskoni, joka oli jo hyvää vauhtia menossa maailmaan, teki täyskäännöksen ja kävi kasteella toissa kesänä. Toisaalta olen ajatellut asiasta myös niin, että jos siskoni olisi mennyt maailmaan, äitini ei olisi enää sitä kestänyt. En todellakaan toivo sellaista äidilleni, joten ehkä näin on parasta. Kun kävin viime kesänä kotikaupungissani puolentoista vuoden jälkeen (äitini kieltäytyi tapaamasta minua), siskoni näytti olevan onnellinen jälleennäkemisestä ja oli kaikin puolin "normaali". Jotain tapahtui kuitenkin sen jälkeen, koska hänkin lopetti yhteydenpidon. Isästänikään, joka ennen soitteli säännöllisesti, en ole kuullut 3 kuukauteen mitään. Liekö nämä uudet tiukentuneet säännöt, mitä erotettuihin sukulaisiin tulee. Tai ehkä minun pitäisi vain soittaa ja kysyä mikä on, mutta minullakin on ylpeyteni. Surullistahan tuo on, että perhesuhteet menivät, mutta toisaalta sain uuden, paljon paremman elämän tilalle. Poikaystäväni vanhemmat suhtautuvat minuun kuin omaan tyttäreensä, mikä on myös auttanut. Minusta näyttää tosiaan siltä, että täällä maailmassa on paljon enemmän tosi rakkautta kuin JT:ssa ikinä.

Hmm, ei tämä nyt ollutkaan niin lyhyesti kerrottu kuin ajattelin. Toivottavasti jaksoitte lukea.

[Lehtiveli]

Jaksettiin lukea!

Tervetuloa, ja toivottavasti jaksat kertoilla lisää kokemuksia. Osaatko arvioida kauanko seurailit keskusteluja ennen rekisteröitymistä?

[Jaakob]

Tervetuloa palstalle

[AchanBeroean]

Aloitin sitten AMK-opiskelut, ja toisena opiskeluvuonna ilmoitin lähteväni opiskelijavaihtoon ulkomaille. Äitini oli ymmärrettävästi kovastikin vastaan ja sanoi että miten häntä hävettää puhua toisille JT:lle suunnitelmistani. Pidin kuitenkin pääni ja lähdin. Tapasin sitten mukavan ulkomaalaisen nuoren miehen, josta tuli poikaystäväni. En kertonut JT-taustastani hänelle mitään vasta kuin 2 viikkoa ennen kotiin paluuta, koska asiasta kertominen tuntui äärimmäisen vaikealta.

Minullakin lahkosta eroon liittyi nuo samat kaksi askelta; opiskelun aloittaminen ja opiskelijavaihto ulkomailla. En usko sen olevan sattumaa, vaan arvelen, että ulkomaanvaihto on juuri lahkosta eroajalle alitajuista muutoksen etsintää ja etäisyyden ottamista. Opiskelukin on askel lahkosta, sillä kunnolliseen ammattiin opiskeleva saa elämäänsä muita vaikutteita ja tukipilareita kuin vain lahkon sosiaalisen piirin.

Suosittelen, että teet edelleen työtä lahkoajattelusta poisoppimiseksi, vaikka oletkin jättänyt jo lahkon, niin että et heikkona hetkenäkään tai elämänmuutoksissa enää tunne tarvetta palata oksennuksellesi takaisin lahkoon.

[hijt]

Jaksettiin lukea!

Tervetuloa, ja toivottavasti jaksat kertoilla lisää kokemuksia. Osaatko arvioida kauanko seurailit keskusteluja ennen rekisteröitymistä?

Kiitos. En tiedä onko mulla niin hirveästi "kokemuksia". Keskusteluihin olen ajatellut kyllä osallistua. Olisikohan ollut parisen kuukautta mitä olen tällä palstalla pyörinyt ennen rekisteröitymistä.

[hijt]

Suosittelen, että teet edelleen työtä lahkoajattelusta poisoppimiseksi, vaikka oletkin jättänyt jo lahkon, niin että et heikkona hetkenäkään tai elämänmuutoksissa enää tunne tarvetta palata oksennuksellesi takaisin lahkoon.

Itse asiassa ajattelin pitkään jehovantodistajuudesta oikeastaan vaan positiivista, ja olin aina puolustuskannalla, jos jollakin oli jotakin negatiivista sanottavaa järjestöstä tai sen opeista. Kunnes sitten löysin tämän foorumin. Luin täällä myös ne suomennetut pätkät Raymond Franzin kirjasta ja tilasin heti itselleni oman kappaleen. Tuli tosi oksettava olo kun luin niiistä kaikista inhottavuuksista mihin JT-johto on sekaantunut.

[Jakke]

Itse asiassa ajattelin pitkään jehovantodistajuudesta oikeastaan vaan positiivista, ja olin aina puolustuskannalla, jos jollakin oli jotakin negatiivista sanottavaa järjestöstä tai sen opeista. Kunnes sitten löysin tämän foorumin.

Vähän sama juttu oli itsellänikin. Vaikken mihinkään jumaliin oikein tosissani koskaan uskonutkaan, niin vielä erottamiseni jälkeen pidin JT-uskoa kuitenkin enimmäkseen positiivisena asiana. Vasta muiden kokemuksia netissä luettuani aloin ihan tosissani avata silmiäni ja nähdä asiat niin kuin ne ovat. Itse kun pääsin suhteellisen vähällä, niin en tajunnut ollenkaan sitä, että joillakin muilla on ollut todella rankkaa.

Minullekin äitini sanoi ihan samalla tavalla kuin sinullekin, että "olis parempi kun olisit kuollut jne..." Aika rankka heitto omalta äidiltä

Tervetuloa vaan palstalle!

[hijt]

Vähän sama juttu oli itsellänikin. Vaikken mihinkään jumaliin oikein tosissani koskaan uskonutkaan, niin vielä erottamiseni jälkeen pidin JT-uskoa kuitenkin enimmäkseen positiivisena asiana. Vasta muiden kokemuksia netissä luettuani aloin ihan tosissani avata silmiäni ja nähdä asiat niin kuin ne ovat. Itse kun pääsin suhteellisen vähällä, niin en tajunnut ollenkaan sitä, että joillakin muilla on ollut todella rankkaa.

Niinpä. En minä ainakaan lapsena/varhaisnuorena kaivannut mitään maailmasta. Seurakunnassamme oli huomattavan paljon samanikäisiä nuoria, joiden kanssa harrastimme paljon, yövyimme toistemme luona ym. Hankalahan sitä on negatiivisesti ajatella kun on noin mukavat muistot. Tätä foorumia selaillessa on sitten se toinen todellisuus alkanut aueta. Otetaan vaikka tuo pedofilia-skandaali. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan että JT-järjestössä pesisi jotakin sellaista! Mutta niinhän se on, että jos ei ikinä kyseenalaista mitään tai ota selvää asioista, ja nielee vaan kiltisti kaiken mitä lavalta sanotaan, sitä elää oikeastaan ihan täydellisessä pimeydessä.

Minullekin äitini sanoi ihan samalla tavalla kuin sinullekin, että "olis parempi kun olisit kuollut jne..." Aika rankka heitto omalta äidiltä

Joo, onhan se rankkaa kun uskonto vääristää tuolla tavalla vanhempi-lapsi-suhteet. Siitä on normaalius kaukana! En silti voi ajatella pahaa äidistäni, tiedän että hän vilpittömästi uskoo toimintansa olevan oikein, onhan se juuri niin kuten Seura neuvoo. Hänellä ei ole mitään muuta kuin vilpitön uskonsa järjestön sanaan.

[Witless]

Noin selkeää tekstiä lukee ihan mielikseen. Kiitos ja onnea!