No kuule terve

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
liabiliteetti
Viestit: 94
Liittynyt: 04.01.2008 12:05

No kuule terve

Viesti Kirjoittaja liabiliteetti »

Itsehän en ole entinen JT vaan olen katsonut vierestä kun tässä tusinan verran vuosia sitten äitimuori hurahti tuohon remmiin. Isäni on ateisti, veljeni, kuten minäkin aikoinani, kävivät kaverien painostuksen alla rippikoulun. Ukko on suurimman osan ajasta ulkomailla ja muori ravaa tietysti kaikenmaailman kinkerit läpi ja kulkee ahkerasti kentällä.

Niin, en ollut siis vielä kunnolla murrosiässä kun muori hurahti lahkoon ja ukko kun ei ollut ikinä kotona (eikä siitä kyllä muutenkaan oikein roolimalliksi olisi ollutkaan), voitte varmaan arvata että kasvuympäristö oli vähintäänkin erikoinen ja poika on vähän rikki.

Kirkossa istumista ja koulun uskonnontunteja olen vihannut niin kauan kuin muistan. Kirkosta en kuitenkaan eronnut heti tilaisuuden tullen, vaan vasta 21-vuotiaana, kun kerran katsoin kunnolla peiliin ja tajusin että eihän tällä naamalla saa niin turhamaista naista että tarvitsisi sitä kirkkohääkorttia pitää hihassa. :lol:

Kun muutin omilleni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan 20-vuotiaana, tuntui kun olisi vasta alkanut elävänsä. Oi sitä vapauden tunnetta kun ei tarvinnut koulusta tulla kotiin jossa ''kotihihhuli" rummuttaa elämänohjeita tai keittiössä häärätessään kuuntelee nauhoitettuja puheita niin kovaa että ikkunat kalkattaa.

Onneksi netin ja teidän luopioiden (;)) ansiosta olen suurinpiirtein kirjoilla siitä mitä tuo yksi huima puuhailee. Tuskinpa tuo ikinä järkiinsä tulee mutta ainakin saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja...
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: No kuule terve

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

liabiliteetti kirjoitti: Tuskinpa tuo ikinä järkiinsä tulee mutta ainakin saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja...
Mitä enemmän on elämän- ja jt-vuosia takana, sitä epätodennäköisempää todistajuuden hylkääminen on, etenkin jos on aikuisena kääntynyt todistajaksi. Toki suuri apu ympärillä oleville on todistajuuden eri mekanismien ymmärtäminen.

Tekstistäsi päätellen osaat pääsääntöisesti ottaa asian sen edellyttämällä keveydellä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
liabiliteetti
Viestit: 94
Liittynyt: 04.01.2008 12:05

Viesti Kirjoittaja liabiliteetti »

Tekee mieli vähän tarinoida taas tässä saunan lämpiämistä odotellessa.

Muorin hurahtamisesta on ollut arvaamatonta hyötyäkin. Tässä Top-3 hyödyt:

3. Jeppulat eivät käy ovella. Ilmeisesti sana kiertää toisiin seurakuntiinkin.

2. 1 jeppula + 1 savolainen jäpäkyörä = rajaton huumorin lähde.

1. Muorin ollessa juhannuskonventissa käytämme kavereiden kanssa vanhempieni asuntoa (ukkohan siis on ulkomailla) ns. cityjuhannuksen tukikohtana. Kun kaikki vetäytyvät mökeille ympäri järvien rantoja, keskeisellä kaupunkisijainnilla olevasta tukikohdasta on helppoa selvittää puhelimella missä on parhaat ötkeet ja hankkia itselleen ja köörille kutsu paikalle. Kuokkimisvälimatka-ajoja kertyy kymmeniä kilometrejä vähemmän kuin jos olisi itsekin jossain mökissä keskellä ei-mitään.
Vastaa Viestiin