Ex-jt-keskusteluissa pohditaan usein "käännynnäisten" ja "syntymäjehovien" eroja. Minä en oikein tiedä, kumpaan ryhmään kuuluisin, koska olen kasvanut lapsena sisään Jehovan todistajien kulttuuriin ja uskontoon, jotka taitavat tosin olla aika sisäkkäisiä järjestelmiä.
Olen taustoiltani nuoren aikuisen ikärajojen sisällä oleva nainen, joka on kasvanut ex-luterilaisessa Jehovan todistaja -perheessä, sosiaalistunut Jehovan todistajaksi ja myöhemmin lähtenyt sekä perheestä että todistajista. En muista lapsuudestani juuri mitään muita uskonnollisia elementtejä kuin kokoukset ja kenttäpalveluksen. Yhteiskunnan tarjoamaan "pakkoluterilaisuutta" tuli myös havaittua muun muassa eskarissa ja peruskoulussa.
En tiedä, mahdoinkohan koskaan aivan täysin niellä Jehovan todistajien oppeja, vai pidinkö oman pääni joissain asioissa. Ainakin aloin kapinoida murrosikäisenä. Menin kuitenkin kasteelle, koska luulin Jehovan todistajlla olevan Totuus, vaikka en siihen itse enää henkilökohtaisesti uskonutkaan. En sen puoleen uskonut Jumalaankaan.
Ammatinvalinnan aikoihin olisin halunnut korkeakouluun. Sehän ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska maailmanloppu oli ihan ovella. Siksi menin amiksen tasoiseen oppilaitokseen. Valmistuin ja jäin työttömäksi. Sen jälkeen kyllästyin kenttäilyyn ja jatkuvaan työttämän arkeen. Hakeuduin ammattikorkeakouluun ja sain kuulla loputtomasti kommentteja siitä, että ihan korkeakouluun menen.
Pelastuksekseni taisi koitua se, että muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Huomasin uuteen seurakuntaan tutustuessani uuden ryhmän olevankin hengeltään oudon kylmä ja nuoriso vaikutti jollain tavoin tekopyhältä ja pinnalliselta. Parin ahdistavan vuoden jälkeen olin niin umpikujassa, etten keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin erota Jehovan todistajista. Vaikka ulkopuolinen maailma pelotti, todistajien maailma ahdisti niin paljon, että sieltä oli päästävä ulos.
En muista kovinkaan paljoa eroani seuraanneesta vuodesta. Sen jälkeisiä ajanjaksoja leimaa ahdistus, koska oma identiteettini oli hävinnyt silloin, kun sanouduin irti Jehovan todistajista. Aloin koota itseäni tekemällä työtä ja opiskelemalla. Ns. ammattiapuun en silloin juurikaan luottanut, koska en kokenut tulleeni ymmärretyksi. Sen sijaan löysin vesipostin ja rekisteröidyin sinne nimimerkillä almi. En ole paljoa keskustellut, mutta olenpahan lukenut ketjuja.
Myöhemmin ahdistus on vähentynyt, ja tietty ulkopuolisuuden ja toiseuden olo on väistynyt. Omasta erostani on aikaa pian kahdeksan vuotta ja nyt tuntuu siltä, että elämä voittaa. Sitttenkin. Ja entisenä uskontokriittisenä telaketjufeministinä olen muuten kääntänyt takkini, koska minusta on aikojen saatossa kasvanut ortodoksi ja teologi.
