Tässä Victor moi

[Victor]

Olen hengaillut tällä foorumilla jo jonkin aikaa ja nyt sain kirjauduttua sisään. Itse en ole koskaan ollut Jehovantodistaja mutta sukuni sitäkin tiiviimmin. Muutin jo tosi nuorena pois kotoa ja tuossa kriisissä äitini kääntyi lahkoon. Olen aina ollut kiltti ja mukautuvainen, joten arvelen muuton olleen pelastukseni. Olen aika varma, että olisin itsekin kääntynyt myös tuolloin, sillä etsin silloin(kin) kovasti "omaa" maailmankatsomustani.

Olen vuosia pitänyt lahkoa varsin harmittomana, sopivina henkilöille, jotka kaipaavat elämäänsä jonkun ylemmän auktoriteetin sanomaan kuinka pitää elää ja olla (vrt. lapset). Äitini tapauksessa lahko on saattanut olla jopa hyödyllinen, antanut hänelle turvalliset, ulkoa ohjatut raamit elää tässä alati moniarvoistuvassa yhteiskunnassa, ilman omaan ajatteluun perustuvaa moraalia tms.

Se, mikä vuosien varrella on todella ottanut pattiin on hurmoshenkinen saarnaaminen lasten kuullen ym. sairaat jt-mielipiteet. Nyt lapset ovat jo teinejä, eivätkä enää mielellään vieraile äitini luona, miksiköhän? Ja jopa minäkin olen päässyt kiltteydestäni ja pystyn paremmin asettamaan hänelle rajoja esim. puhelinkeskusteluissa.

Tämä foorumi on todella pudottanut suomukset silmiltäni lahkon suhteen. Onneksi rakas isoäitini ei ole koskaan käynyt kasteella, vaikka on ollut kiinnostunut varmaan jo kuuskytluvulta saakka. Eipä hänkään tiennyt mitään näistä veri-, rokotus- tai elinsiirtouudistuksista, puhumattakaan epäinhimillisistä karttamissäännöistä. Mienaan, kun saattaa kohtapuolin olla isoja leikkauksia hänellä edessä. Mutta kuunteli ja halusi tietää. Äidilleni en taida viitsiä esittää kuitenkaan jt-kritiikkiä, hän kun on todella yksinäinen ihminen ja ilman jt-kontakteja jäisi varmasti täysin tuuliajolle.

Hyvää jatkoa kaikille, Veljesseura rules!

[Jaakob]

Tervetuloa palstalle

[Markku Meilo]

Äidilleni en taida viitsiä esittää kuitenkaan jt-kritiikkiä, hän kun on todella yksinäinen ihminen ja ilman jt-kontakteja jäisi varmasti täysin tuuliajolle.

Samaa mieltä asiassa, Vt-seurassa on nyt jo riittävästi mielenterveysongelmaisia, miksi hankkia lisää asiakkaita jo nyt ylikuormitetulle sairaanhoidon saralle.

Omat lapseni joutuivat hakauksiin isoäitinsä kanssa kun Vt-seuran normeja ryhdyttiin soveltamaan vastoin lasteni ajatuksia. (Minut oli erotettu jo vuosia ennen lasten syntymää, enkä ole koskaan puhunut lapsilleni sanaakaan Raamatusta, vaikka tuolloin elättelin paluuhaluja.) Pojan kanssa riita tuli hiusten liiallisesta pituudesta ja tytön olisi pitänyt pukeutua hameeseen, farkkujen asemesta. Noihin ja pariin muuhunkin asiaan loppui lasteni yhteydenpito isoäitiinsä.

[Taskulamppu]

Kiitos kertomuksestasi, näitä on aina kiinnostava lukea!

Äidilleni en taida viitsiä esittää kuitenkaan jt-kritiikkiä, hän kun on todella yksinäinen ihminen ja ilman jt-kontakteja jäisi varmasti täysin tuuliajolle.

Joo, tuosta olen samaa mieltä. Mitä kauemmin ihminen on ollut JT-aivopesun alaisena, sitä vähemmän hänellä on vaihtoehtoja ulkomaailmassa, ja sitä traumaattisempaa on maailmakatsomuksen vaihtaminen. Tämä on vaikeaa ihan jokaiselle, mutta iän myötä se käy vielä kauheammaksi, koska sitä enemmän on ihmisellä menetettävää. Kun ihminen on tarpeeksi vanha, ei hänellä ole enää mitään, millä paikata vanhaa, murentunutta maailmankuvaa.

Tästä syystä en esim. haluaisi, että appiukkoni menettää uskonsa. Tottakai ottaa päähän, kun hän kuvittelee, että minä ja hänen poikansa ollaan ihan hakoteillä ja matkalla lopulliseen olemattomuuteen, ja se että joudumme kuuntelemaan epäreiluja mielipiteitä elämänvalinnoistamme. Tämän ärsytyksen takia mieheni otti suorastaan tehtäväkseen valistaa isäänsä, mutta myöhemmin miehenikin tajusi, mitä ko. asiasta seuraisi:

Appiukkoni menettäisi myöhemmällä iällä kaiken, mitä hänellä on. Ystävänsä, maailmankatsomuksensa. Hän joutuisi rakentamaan koko elämänsä täysin alusta, mikä olisi liian rankkaa eläkeikäiselle ihmiselle. Hänelle ei jäisi enää mitään eikä ketään. Jokainen jää tyhjän päälle menetettyään maailmankatsomuksensa, ja mitä myöhemmin se tapahtuu, sitä tuhoisampaa ja toivottomampaa se on.

Ehkä on parempi elää harhassa kuin todellisuudessa, jos harha on mielenterveyden ja elämän laadun kannalta parempi vaihtoehto. Koska tämä elämä saattaa olla kaikki, mitä meillä on.

[Lehtiveli]

Tervetuloa vaan, ja toivottavasti saamme nauttia laadukkaista, hyvin kirjoitetuista viesteistäsi myös jatkossa!

[Markku Meilo]

Appiukkoni menettäisi myöhemmällä iällä kaiken, mitä hänellä on.

Äiti on ollut palavasieluinen jt semmoset 60 vuotta ja kun ikää on 80+, niin olisi epäinhimillistä viedä niin merkittävä osa elämänsisältöä ja jättää aukko, jota vanha ihminen tuskin kykenisi täyttämään.

Pakko kertoa todellinen tapaus elävästä elämästä. Oli semmonen hieman vajaa 90 pariskunta, jossa mies oli todella 'nuori ikäisekseen'. Vaimo oli mukava, mutta huomattavan tosikkomainen. Miehellä oli vielä reilusti yli 80-vuotiaana firma taloyhtiömme kellarissa ja istuin joskus siellä iltaa hänen kanssaan ja teimme hyvin siivosti kuppia. Lisäksi tämä mies poltti tupakkaa.

Kun sitten viimeiset krempat alkoivat miehellä, niin vaimo vei miehen lääkäriin ja tuli tuohtuneena takaisin ja kertoi tapahtuneen minulle. Juttu alkoi; "Markku, voitko uskoa mitä lääkäri sanoi kun mainitsin hänelle, että P**** polttaa vielä tupakkaa ja naukkailee viinaakin?" No enhän tietty tiennyt, joten S**** jatkoi silminnähden tuohtuneen oloisena: "Kuule, lääkäri sanoi, että emme me ota pois vanhalta mieheltä hänen viimeisiä ilojaan." "Voitko kuvitella, että lääkäri sanoo noin" - oli vielä tuohtunut jatko.

Semmoselle lääkärille minäkin hakeudun kun se aika tulee.

[Victor]

Arvatkaapa oliko suosittua, kun siskoni (mielenterveyskuntoutuja) kävi yksin kenttäilemässä? Hänellä on varsin omaperäinen näkemys Jehovantodistajuudestakin .

Olen tuota joskus pohtinut, että minkä tyyppinen ihminen hurahtaa JT:ksi? Onko siinä mukana jotain naivismia ja juuri tuota odotusta ulkoa ohjaamiselle? Sisäistä epävarmuutta? Tämähän pätee myös muihin tiukkoihin lakiuskontoinin.

Entäs tuo turhamaisuuspuoli? Ainakin kaikki tuntemani naisJT:t ovat kovia tälläämään ja konventtikoltut ovat aina vimpan päälle uutta. Ajatusleikkinä vain, että jos JT:t painottaisivat ulkoista vaatimattomuutta niin porukka saattasi olla aikas lailla eriä kuin nyt. Oliskohan? Olisi aika vaikeaa kuvitella äitiäni vaikkapa körttiläisenä.

[AchanBeroean]

Itse en ole koskaan ollut Jehovantodistaja mutta sukuni sitäkin tiiviimmin. Muutin jo tosi nuorena pois kotoa ja tuossa kriisissä äitini kääntyi lahkoon.
...

Äidilleni en taida viitsiä esittää kuitenkaan jt-kritiikkiä, hän kun on todella yksinäinen ihminen ja ilman jt-kontakteja jäisi varmasti täysin tuuliajolle.

Kun itse olin jehovantodistaja ja siskoni ei ollut, niin toimivimmaksi strategiaksi kitkattomaan yhteydenpitoon osoittautuin ns. tulitauko eli minä en saarnannut Jehovan oppia, eikä hän vastaoppia.

Kritiikin esittäminen ei ole viisasta, jos siitä tulle vain konfliktia. Toinen asia on viestittää, että vaikka ei kritisoi lahkoa, niin silti pitää sitä kyseenalaisena ja haitallisena.

Olen pohtinut tuota dilemmaa, eikö vanhojakin lahkolaisia kannattaisi ravistella lahkounesta. Itse tunnen erään nyt kuusikymppisen entisen jehovantodistajalahkolaisen, joka oltuaan jehovantodistajana parhaat vuotensa yli viisikymppiseksi ja toimittuaan myös ilmeisesti vuosikymmeniä vanhimpana, vaiheittain irrottautui lahkosta. Esimerkit rohkaisevat ja olen itse taipuvainen ajattelemaan, että lahkosta irtautuminen kannattaa aina. Mutta irtautumisen täytyy lähteä henkilöstä itsestään.

[Markku Meilo]

Olen tuota joskus pohtinut, että minkä tyyppinen ihminen hurahtaa JT:ksi? Onko siinä mukana jotain naivismia ja juuri tuota odotusta ulkoa ohjaamiselle? Sisäistä epävarmuutta? Tämähän pätee myös muihin tiukkoihin lakiuskontoinin.

Olisko aikuisena kääntyvillä kyseessä kaksi perussyytä, vahva sisäinen ja ulkoinen epävarmuuden (tms) tila. Ulkoisesta tulee mieleen toisen maailmansodan jälkeinen kasvuhuippu, joka (ellen väärin muista) oli maksimissaan 26 %. Sisäisiä en lähde erittelemäänkään sen tarkemmin.

Toki tietämättömyys on eräs perusedellytys, sen ohella, että on riittävän laiska asioiden tarkistelussa. Ripaus nöyryyttä ja auktoriteettiuskoa on hyvä katalysaattori, sitä riitti sodan jälkeen.

Entäs tuo turhamaisuuspuoli? Ainakin kaikki tuntemani naisJT:t ovat kovia tälläämään ja konventtikoltut ovat aina vimpan päälle uutta.

Amerikkalaista vaikutetta.

Ajatusleikkinä vain, että jos JT:t painottaisivat ulkoista vaatimattomuutta niin porukka saattasi olla aikas lailla eriä kuin nyt. Oliskohan? Olisi aika vaikeaa kuvitella äitiäni vaikkapa körttiläisenä.

Niin tai jos ulkoisen vaatimattomuuden painottamisen asemesta annettaisiin ihmisten pukeutua haluamallaan tavalla. Jos Jehova ihastui aikoinaan kaiken maailman koltuissa kekkuloiviin sandaalihemmoihin ja Jehova kuvaillaan muuttumattomaksi, niin paras asuvalinta on sillä selvitetty.

[Lehtiveli]

Kyllähän se amerikkalaisuus JT-hommeleista läpi paistaa, varsinkin konventissa. Joskin pientä vaihtelua on maantieteellisesti: Oulun konventeissa ollaan tällätty ja siistejä, naiset viimeisenpäälle puettuna. Helsingissä muuten sama, mutta naiset näyttävät pukeutuvan enemmän huorahtavasti.

Lieköhän Ison Maailman Muoti hieman enemmän vaikuttanut etelän ihmisiin?

[Victor]

>>Olen pohtinut tuota dilemmaa, eikö vanhojakin lahkolaisia kannattaisi ravistella lahkounesta.


Juuri tuota samaa olen mielessäni pyöritellyt. Mielestäni, tällä nykyihmisen mahdollisuudella tietoon, on hengen laiskuutta olla etsimättä ja kyseenalaistamatta sitä. Varsikin kun on kyseessä "totuus, joka ei pala tulessakaan". Tosin viihde kyllä turruttaa allekirjoittanuttakin.

Näen tässä myös ihmisenä kehittymisen kysymyksen. Kenelle olen vastuussa elämästäni? Teenkö virheitä elämässäni ja opin niistä ehkä jotain, ja mahdollisuus omista motiiveistani tekojeni takana ts. itsetuntemus lisääntyy. Ajattelen, että itsetuntemus on kuitenkin paras avain onnelliseen elämään.

Vai "meneekö demoni minuun", kun olen epätäydellinen ja mokaan?

Tällä elämänkatsomuksella siis pohdin, että onko minun siis eettisesti oikein olla kritisoimatta jt-oppeja. Tai ei ehkä oppejakaan, kyllähän ihmiset saavat uskoa miten haluavat, mutta noita vt-seuran arveluttavia käytäntöjä.

Siis, että kumpi olisi pahempaa/parempaa elämää tietää vai olla tietämättä? Jatkaa porskuttaen jt:na vai joutua kunnon kriisiin vanhoilla päivillään ja löytää jotakin todella omaa? Itse diggailen kriisejä ja niiden antamia mahdollisuuksia, mutta kaikillahan näin ei ole.

En kyllä myöskään yliarvioi omaa vaikutusvaltaani suhteessa mutsin uskonasioihin. Mutta voihan sitä kysyä joitain herätteleviä kysymyksiä...

[hijt]

Äitini tapauksessa lahko on saattanut olla jopa hyödyllinen, antanut hänelle turvalliset, ulkoa ohjatut raamit elää tässä alati moniarvoistuvassa yhteiskunnassa, ilman omaan ajatteluun perustuvaa moraalia tms.--Äidilleni en taida viitsiä esittää kuitenkaan jt-kritiikkiä, hän kun on todella yksinäinen ihminen ja ilman jt-kontakteja jäisi varmasti täysin tuuliajolle.

Mun äiti on kans sellainen, melkein koko elämänsä lahkolle omistanut ja läpeensä aivopesty ja lisäksi vielä jotakuinkin epätasapainoinen mieleltänsä. Jos sen jokin lahkosta erottaisi niin kai se siitä sekoaisi. Siispä hyväksyn sen tosiasian ettei äitini halua olla missään kontaktissa minuun enkä yritä ottaa häneen yhteyttä saati koettaa saada häntä ymmärtämään lahkon mielettömyyksiä.

Tervetuloa palstalle!

[wolframium]

Mun äiti on kans sellainen, melkein koko elämänsä lahkolle omistanut ja läpeensä aivopesty ja lisäksi vielä jotakuinkin epätasapainoinen mieleltänsä. Jos sen jokin lahkosta erottaisi niin kai se siitä sekoaisi.

Joo-o, meitä on kohta sen verran monta, että voidaan perustaa uusi alajaosto Veljesseuraan; Epätasapainoisten Jehovantodistajaäitien uhrien rekisteröity yhdistys

[Ninth]

Mun äiti on kans sellainen, melkein koko elämänsä lahkolle omistanut ja läpeensä aivopesty ja lisäksi vielä jotakuinkin epätasapainoinen mieleltänsä. Jos sen jokin lahkosta erottaisi niin kai se siitä sekoaisi.

Joo-o, meitä on kohta sen verran monta, että voidaan perustaa uusi alajaosto Veljesseuraan; Epätasapainoisten Jehovantodistajaäitien uhrien rekisteröity yhdistys

I'm in.

Olen tosiaan itsekin miettinyt, että aion pitäytyä kritisoimasta lahkoa vanhemman kuullen tai vanhemmalle, koska lahkosta irtaantumisesta olisi sille varmasti paljon enemmän vahinkoa kuin lahkossa pysymisestä.

[Aamu]

Mun äiti on kans sellainen, melkein koko elämänsä lahkolle omistanut ja läpeensä aivopesty ja lisäksi vielä jotakuinkin epätasapainoinen mieleltänsä. Jos sen jokin lahkosta erottaisi niin kai se siitä sekoaisi.

Joo-o, meitä on kohta sen verran monta, että voidaan perustaa uusi alajaosto Veljesseuraan; Epätasapainoisten Jehovantodistajaäitien uhrien rekisteröity yhdistys

I'm in.

Olen tosiaan itsekin miettinyt, että aion pitäytyä kritisoimasta lahkoa vanhemman kuullen tai vanhemmalle, koska lahkosta irtaantumisesta olisi sille varmasti paljon enemmän vahinkoa kuin lahkossa pysymisestä.

Joo, joining the club myöskin. Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä sitä, että on ehkä parasta antaa toisen uskoa niinkuin haluaa, vaikka tätä kyllä jaksan toitottaa varsinkin silloin, jos minua yritetään käännyttää johonkin. Minusta tuntuu että (ehkä keskustelujemme johdosta, ehkä muutenkin) äitini tietää sisimmässään, ettei todistajien oppi ole se oikea, mutta hän haluaa mieluummin elää kaunista unelmaa kuin astua karuun todellisuuteen. Seurakunta merkitsee hänelle myös ystäviä ja puuhaa. Vasta viime aikoina olen pystynyt suomaan sen hänelle vaikken häntä täysin ymmärräkään. Minua pelottavat lähinnä käytännön seikat; mitä jos hän kuolee koska kieltäytyi verensiirrosta tms. Voisinko antaa itselleni sen anteeksi? (itsekäs ajattelutapa, tiedän.) Myös se on hyvin surullinen ajatus, että hän kuolee onnellisena uskoen pääsevänsä paratiisiin, jota ei sitten koskaan ehkä tulekaan. Ehkä tämän takia toivon, että todistajat olisivat sittenkin oikeassa.

Samoin kuin Victor aloitusviestissään kirjoitti, minäkin pidin aiemmin todistajia harmittomana ja höpsöille äideille sopivana lahkona, kunnes tutustuin asiaan paremmin. Muuttuneista opeista ja varsinkaan karttamissäännöistä en tiennyt mitään. Tervetuloja vaan minunkin puolestani Victorille, hienoa että välität läheisistäsi.