Tuomari Rutherfordin väärät opetukset

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

RaM

Tuomari Rutherfordin väärät opetukset

Viesti Kirjoittaja RaM »

Russelilla ja nykyisillä Jehovan todistajilla ei opillisesti olisi kovinkaan paljoa yhteistä tänä aikana. Toisaalta sitä voi pitää selviönä, kun tiedetään tuomari Rutherfordin valtaanpäästyään pyrkineen määrätietoisesti eroon russelilaisuudesta ja monista Russelin opeista. Häntä ärsytti sunnattomasti, kun 20-luvulla Raamatuntutkijat tunnettiin parhaiten nimellä Russelilaiset. Siksi tuomari päätti vaihtaa kokonaan uuden nimen - Jehovan todistajat.

Myös Rutherfordilla oli paljon erilaisia opillisia käsityksiä Jehovan äänitorvena, kuin miten nykyiset äänitorvet asiat näkevät. Tässä keskustelussa voitaisiin tuoda esille tälläisiä oppimuutoksia.

Tuon itse ensimmäiseksi esille yhden, jolla olen todistajia ennenkin kiusannut.... tuhatvuotiskauden päätös ja silloin tapahtuva loppukoetus.
Ilmestyksessä kirjoitetaan näin:
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
20:9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.


Mistä nuo hyökkäävät kansat tulevat ja kuinka suurella joukolla?

Vartiotorni 01.10.74 kirjoittaa siitä näin:
Sotaa ei siis käydä Jumalan suvereenisuutta vastaan herättäen kuolleista Googin ja Maagogin luontoinen kansa, vaan joissakin täydellisiksi tulleissa ihmisissä herää sama henki, jota Googin ja Maagogin joukko ilmaisi tuhat vuotta aikaisemmin.
Kysymyksessä olisi siis tuhatvuotiskaudella kapinoimaan alkaneiden ihmisten joukko. Tätä joukon määrää koitetaan vähätellä eikä meren hiekka tässä enää monien selittelijöiden mukaan tarkoita muuta kuin luvultaan määräämätöntä ryhmää. Vartiotornissa 01.12.02 todetaankin aiheesta näin:
Ilmaus ”kuin meren hiekka” ei aina merkitse rajatonta, tähtitieteellistä lukua, eikä sillä aina kuvata jotakin suunnattoman suurta. Se viittaa usein tuntemattomaan mutta melko suureen lukuun. Näin ollen on järkevää uskoa, että kapinallinen ihmisjoukko, joka kannattaa Saatanaa hänen viimeisessä hyökkäyksessään Jumalan kansaa vastaan, ei ole suunnattoman suuri, mutta kylläkin huomattava ja tarpeeksi suuri ollakseen uhka. Noiden ihmisten määrä on kuitenkin toistaiseksi tuntematon.
Kirjassa 'Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä' todetaan näin:
21 Vastatakseen noihin kysymyksiin Jehova päästää Saatanan ja hänen demoninsa vapaaksi syvyydestä, jossa ne ovat olleet 1 000 vuotta. Mikä on tulos? Raamattu osoittaa, että Saatana onnistuu kääntämään jotkut ihmiset pois Jehovan palveluksesta. He ovat kuin ”meren hiekka”, mikä merkitsee sitä, että heidän lukumääränsä on epämääräinen.


Tuomari Rutherfordilla oli kuitenkin kokonaan toisenlainen käsitys.
Ilmestyskirjaa selittävän 'Valo' kirjasarjan toisessa osassa (s.222-224) hän opettaa Jehovan johdatuksella näin:
Näyttääkö näinollen järkevältä, että maan kansat, jotka tuhannen vuoden aikana ovat saaneet kokea Jumalan hyvyyttä ja tulleet ennalleenasetetuiksi terveyteen, onneen ja yltäkylläisyyteen sekä saaneet tietää, että Saatana on ollut heidän onnettomuuksiensa aiheuttaja, näyttääkö nyt järkevältä, että monetkaan heistä antaisivat silloin eksyttää itseään ja seuraisivat Saatanaa? Ei, se ei näytä ollenkaan järkevältä eikä uskottavalta. Mutta tässä raamatunkohdassahan sanotaan, että niiden luku, jotka seuraavat Saatanaa "on kuin meren hiekka", mikä osoittaa, että niitä tulee olemaan suunnaton joukko...

Kuinka tämä Saatanan joukko sitten ilmaantuu näyttämölle? ja mistä nuo kansanjoukot tulevat? Järkevin vastaus tähän on, että tätä suurta sotalaumaa on pidetty säilytettynä kuolemassa Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana, ja että se nyt, tuhannen vuoden kuluttua, herätetään haudasta. Tähän joukkoon kuuluvat Juudas sekä koko Juudas-aines, fariseukset, se suuri ulkokullattujen joukko, josta Jeesus maanpäällä ollessaan sanoi, että se on ansainnut gehennan; siihen kuuluvat kaikki heidän aateveljensä kaikkina aikoina ja varsinkin tänä maailmanlopun aikana, jolloin on äärettömän suuri joukko ulkokullatuja, jotka vääristelevät tahallisesti Jumalaa...
Että nämä kaikki tullaan herättämään haudoistaan, sen vahvistavat lisäksi kahdeksannen säkeistön sanat "Googista ja Maagoogista"...
Kun heidät herätetään kuolleista Kristuksen hallituksen lopulla, niin he ovat silloinkin jumalattomia ja vastustavat edelleenkin Jumalaa ja hänen valtakuntaansa.. juuri nämä muodostavat sen suuren joukon, joka kokoontuu taisteluun Herran pyhiä vastaan.


Kappas vain. Siinähän on kaikki keikahtaneet kokonaan nurinkurin. Pitäisiköhän nuo Rutherfordin 'Valo' kirjat muuttaa nimelle 'Vanha valo'... :twisted:
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Tuomari Rutherfordin väärät opetukset

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

RaM kirjoitti:Kappas vain. Siinähän on kaikki keikahtaneet kokonaan nurinkurin. Pitäisiköhän nuo Rutherfordin 'Valo' kirjat muuttaa nimelle 'Vanha valo'...
Juu, eikä vaan kertaalleen vanha. Tuo kirjaparihan oli Ilmestyskirjan uusioselitys Täyttyneen salaisuuden tilalle. Sen jälkeen Ilmestyskirja on selitetty vielä toisen ja kolmannenkin kerran uusiksi.

Neljättä uusioselityskierrosta odotellessa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
m.näätinki
Viestit: 79
Liittynyt: 08.06.2007 01:07
Paikkakunta: Lohja

Juomari Rutherfordin

Viesti Kirjoittaja m.näätinki »

kirjoitukset olivat suoraan verrannollisia viskipullon tyhjentymiseen.Mitä vähemmän oli pullonpohjalla tavaraa sitä sekopäisempiä ja omituisempia oli selitykset.
Kun oli raittiuskausia,jos niitä nyt yleensä olikaan,ei tekstiä suollettu painoon.

Ai,ettettekö usko?
Tehkää koe.
Iso kolmenvartin nassakka pöydälle ja tietsikka auki.Luulenpa että Rutherfordin "lapset"- ja "valo"-kirja saa seuraa ennenkuin viimeinen pisara on mennyt kurkusta alas.

(p.s.Olen nyt töissä ja siksi täs kirjoittelen.Heh :lol: !)
Vastaa Viestiin