Jakke kirjoitti:Eikös se ollut niin, että vielä jonkin aikaa sitten JT:t uskoivat syvimpien halujen ja ajatusten sijaitsevan ihan kirjaimellisessa sydämessä. Muistini mukaan tuo opetus kumottiin joskus.... oliko 80-luvun puolella?
Näinhän se meni:
Vartiotorniseura esittää karttavansa muinaisia pakanallisia tapoja ja ajatuksia. Tässä eräs esimerkki tällaisesta kartettavasta pakannallisesta ajattelusta:
”Muinaiset egyptiläiset pitivät kirjaimellista sydäntä älyn ja tunteiden tyyssijana. Lisäksi he ajattelivat, että sillä on oma tahto. Babylonialaiset sanoivat, että sydämessä asuu sekä äly että rakkaus. Kreikkalainen filosofi Aristoteles opetti, että se on aistien tyyssija ja sielun valta-alue. Ajan kuluessa ja tiedon lisääntyessä nämä käsitykset kuitenkin hylättiin. Lopulta sydän alettiin tuntea sinä, mikä se todellisuudessa on, pumppuna joka panee veren kiertämään koko elimistössä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1986 sivu 17)
Milloin ’aika oli kulunut ja tieto lisääntynyt’ tästä asiasta esimerkiksi Vartiotorniseuralle, eli milloin Vartiotorniseura ’lopulta alkoi tuntea sydämen sinä, mikä se todellisuudessa on’?
Aika oli kulunut ja tieto lisääntynyt nimenomaan kesäkuun 1986 kirjoituksessa, josta tuo lainaus on. Koska tuo vuonna 1986 pakanalliseksi havaittu ajatus sitten otettiin käyttöön Vartiotorniseurassa? Tuo pakanallinen ajatus esitettiin vuoden 1970 konventissa, josta englanninkielinen Vartiotorni-lehti kertoo seuraavaa:
“Also focusing attention on the heart was the edifying talk ‘Serving Jehovah with a Complete Heart.’ When the Bible refers to the heart, it was explained, the literal heart and not the mind or a figurative heart is meant. So, as the Bible says, the heart, yes, one’s literal heart, can impel and incite. (Ex. 35:21, 26, 29) How vital it is, therefore, that we guard the heart by always filling it with good impressions!” (w70 Oct. 1 p. 603)
Suomenkielellä tuota konventtiantia muisteltiin tällä tavalla:
”Se mitä sanottiin sydämestä, oli myös vaikuttavaa. Havaitsitko uuden ajatuksen? Oli kiinnostavaa oppia, että Raamatun viittaukset ihmissydämeen koskevat lihallista sydäntämme, eivätkä ole pelkästään kuvaannollisia. Mutta asia, mistä olemme keskustelleet täällä Beetelissä vielä enemmän, on kehotus tutkia sydäntämme säännöllisesti ja olla rehellisiä itseämme kohtaan siinä, miksi mitäkin teemme, kehotus eritellä heikkoutemme ja työskennellä niiden voittamiseksi. Tällä tavalla sydämemme saa Jehovan hyväksymyksen.” (km-FI 10/1970)
Konventin jälkeen tuo pakanallinen näkemys tuotiin vielä esille seuraavana kesänä, Vartiotorni-lehden tutkittavaksi tarkoitetussa artikkelissa:
”Sanan ’sydän’ käyttö Raamatussa rajoittuu vain muutamin poikkeuksin ihmisen sydämen toimintoihin hänen halujensa, tunteittensa ja mieltymystensä voimanpesänä, paikkana, joka sisältää kyvyt muodostaa vaikuttimet. Raamattu ei puhu vertauskuvallisesta eli hengellisestä sydämestä lihallisen eli kirjaimellisen sydämen vastakohtana enempää kuin se puhuu vertauskuvallisesta mielestäkään, joten me emme halua tehdä sitä erehdystä, että pitäisimme kirjaimellista sydäntä pelkästään lihallisena pumppuna, niin kuin tavanomainen fysiologia nykyään pitää. Useimmat psykiatrit ja psykologit ovat taipuvaisia antamaan mielelle liian suuren merkityksen ja katsovat lihallisella sydämellä olevan tuskin mitään vaikutusta ja pitävät sanaa ’sydän’ vain kielikuvana, kun sitä käytetään muuten kuin sen elimen tunnistamisessa, joka pumppuaa vertamme.
Sydän on siitä huolimatta hämmästyttävän taidokkaasti yhteydessä aivoihin hermoston välityksellä ja hyvin varustettu tuntohermonpäillä. Sydämen aistimukset rekisteröityvät aivoihin. Tällöin sydän vaikuttaa mieleen haluillaan ja mieltymyksillään tullessaan johtopäätöksiin, jotka ovat tekemisissä vaikuttimien kanssa. Päinvastaisessa virtauksessa mieli ravitsee sydäntä aisteista tulleitten herätteiden tulkinnoilla ja tehdyillä johtopäätöksillä, jotka perustuvat sen joko sillä hetkellä tai muistista saamaan tietoon. Sydämen ja mielen välillä vallitsee läheinen keskinäinen suhde, mutta ne ovat kaksi eri kykyä, jotka keskittyvät eri paikkoihin. Sydän on hienosti suunniteltu lihaspumppu, mutta vielä merkittävämpää on, että meidän tunneperäiset ja vaikuttimia muodostavat kykymme rakentuvat siinä. Rakkaus, viha, halu (hyvä ja paha), jostain seikasta pitäminen enemmän kuin toisesta, kunnianhimo, pelko – itse asiassa kaikki, mikä on omiaan muodostamaan meille vaikuttimia mieltymyksiemme ja halujemme suhteen, saa alkunsa sydämestä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1971 sivu 244)
Se, koska lääketiede on nuo ikivanhat harhaluulot hylännyt on tietysti vaikeasti määritettävissä, mutta tässä jotain osviittaa:
”Physicians, as well as citizens, of many cultures had their own beliefs concerning the nature of the heart and circulatory system. While the Greeks believed that the heart was the seat of the spirit, the Egyptians believed the heart was the center of the emotions and the intellect. The Chinese believed the heart was the center for happiness. Even our modern society continues to put emotions under the control of the heart, speaking of having a broken heart when a loved one leaves, or stealing one's heart around Valentine's Day. These beliefs continued to be taught and taken as law until an English physician named William Harvey challenged them in the late 1620's.”
http://biology.about.com/library/organs ... system.htm
Eli Vartiotorniseuran vuonna 1970 omaksuma näkemys oli lääketieteessä hylätty jo neljättä vuosisataa aiemmin. Samanlaista lääketieteen ”uusinnovaatiota” harjoitettiin vajaa vuosikymmen tätä aiemmin, silloin esittettiin siirtoveren vaikuttavan ihmisen luonteeseen:
”Those who are more inclined to rest their confidence in the learning of men than in the wisdom of God may feel that the care exercised in the selection of blood donors makes it possible to avoid all these dangers. But consider the facts. It will probably shock you to learn that the blood of dead people is being transfused into the bodies of hospital patients, but reports from Russia and Spain show that it is exactly what is done there; and even in the United States of America experiments have been conducted with transfusion of cadaver blood! Of course, that probably is not the practice in your community. But the magazine Time as of May 26, 1961, reports the case of a 49-year-old woman in the Pontiac General Hospital who was given two pints of blood from the cadaver of a 12-year-old boy who had drowned in a nearby lake and who had been dead from two and a half to three hours. Also, that as long ago as 1935 a doctor in a Chicago suburb had used a technique like that of the Russians, and that this American doctor accounted for about thirty-five cadaver-blood transfusions in two years. Perhaps the donor is one’s own living relative, a reputable, clean-living individual. Does that assure safety? No; it will not remove the danger of a reaction due to incompatibility; nor does it guarantee that the individual may not be the carrier of some disease, perhaps even unknown to himself. In most cases, however, one who receives blood has no idea who the donor is. Some of it may come from healthy persons; some from alcoholics and degenerates. Criminals in jail are given the opportunity to donate their blood. For example, the New York Times of April 6, 1961, reported: “Inmates of Sing Sing Prison at Ossining will give blood to the Red Cross today.” A commendable act? Perhaps not as beneficial to their fellow men as the community is led to believe.” (w61 Sept. 15 p.563-564).
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
