DANIEL 4
Daniel 4 on sen verran vekkuli luku, että sietää hieman laajemman johdannon.. Mitkään Raamatun ulkopuoliset lähteet eivät tue Nebukadnessarin 7 vuotta kestävää psyykkistä sairautta (DA).
Tätä tosiasiaa vasten myös Nebukadnessarin uni vaikuttaa hyvin kuvitteelliselta ja sen selitys samoin, vaikka vaikuttaakin hyvin loogiselta. Tästä johtuu, että koko lukua on pidettävä lähes täysin taruna, legendana (oma kommentti).
Seuraavassa lainaan suoraan Erkki Koskenniemen näkemyksiä hänen nettiluennostaan, joka on luettavissa osoitteesta (lähdemerkintä DA) http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/ ... anielB.htm
” Vanhan testamentin ulkopuoliset lähteet eivät tunne sellaista 7 vuoden jaksoa Nebukadnessarin hallituskaudesta, jona tämän olisi täytynyt olla poissa hallitsijan tehtävistään mielisairauden johdosta. R.K. Harrison siteeraa Sir Henry Rawlinsonin löytämää piirtokirjoitusta, jonka hän katsoo puhuvan Nebukadnessarin mielisairaudesta: "For four years the seat of my kingdom in my city ... did not rejoice my heart. In all my dominions I did not build a high place of power, the precious treasures of my kingdom I did not lay out. In the worship of Merodach my lord, the joy of my heart in Babylon, the city of my sovereignity, I did not sing his praises and I did not furnish his altars nor did I clear out the canals."
Tämä teksti (samoin kuin Eusebiuksen mainintaa Praep. Evang. IX, 41) ei kuitenkaan todista Dan 4:n historiallisuutta.
Yleisesti tutkijat antavat seuraavan - mielestäni vakuuttavan - selityksen Dan 4-tradition syntymiselle:
T.G. Pinches julkaisi vuonna 1882 nk. "Nabonidin kronikan", joka kertoo siitä, kuinka Nabonid vietti useita vuosia Teemassa Arabian niemimaassa jättäen poikansa sijaishallitsijaksi Babyloniaan eikä näin kyennyt hoitamaan uskonnollisia velvollisuuksiaan Uuden Vuoden rituaaleissa. Monet tutkijat ajattelivat tällaisen käyttäytymisen muuttuneen kansan suussa tarinaksi, että kuningas oli mieleltänsä sairas.
Kun Sidney Smith vuonna 1924 julkaisi piirtokirjoituksen "Verse Account of Nabonidus" tutkijat varmistuivat oletuksesta, että Dan 4-tradition taustalla on Nabonidin oleskelu Teemassa. Piirtokirjoituksessa kritisoidaan kovin sanoin Nabonidusta ja pidetään oikeutettuna sitä, että Persian kuningas Kyyros sai valtaansa Babylonian. Nabonidin käyttäytyminen kuvataan lähes mielettömäksi ja hulluksi. Kirjoittajat ovat Marduk-jumalan pappeja, joita ilmeisesti oli yritetty saada luopumaan jumalastaan ja asettamaan Sin-jumala Babylonian pääjumalaksi.
Tämä voidaan todentaa D.S. Ricen vuonna 1956 julkaisemalla Harran-piirtokirjoituksella "Nabonid ja hänen jumalansa", missä Sin-jumalaa ylistetään Nabonidin suojelujumalana ja kritisoidaan hänen vastustajiaan (= Mardukin papit).
Lopullinen sinetti oletukselle, että Nabonid on Dan 4 tradition taustalla saatiin, kun J.T. Milik julkaisi vuonna 1956 Qumranista (luola 4) löydetyn arameankielisen fragmentin "Nabonidin rukouksen". Fragmentti on kirjoitettu joskus 1. vuosisadan puolessa välissä (eKr), mutta se on mitä todennäköisimmin kopio jostakin vanhemmasta kirjoituksesta. Se muistuttaa monessa suhteessa sekä kielellisesti että sisällöllisesti Dan 4:ää:
"The words of the prayer that Nabonidus, the king of A(ssyria and Ba)bylon, the (great) king, prayed (when he was smitten) with a bad inflammation by the decree of the (Most High God) in (the city of) Tema. ('With a bad inflammation) I was smitten for seven years and from (men) I was put away. But when I confessed my sins and my faults, He (God) allowed me (to have) a soothsayer. This was a Jewish (man of the exiles in Babylon. He) explained (it) and wrote (me) to render honor and g(reat glor)y to the name of the (Most High God. Thus he wrote: "When) you were smitten with a b(ad) inflammation in (the city of) Tema (by the decree of the Most High God) for seven years, (you we)re praying to gods of silver and gold, (of bronze), iron, wood, stone, (and) clay ... that th(ese) gods ..."
Naboniduksen vaiheet hallitsijana on tämän hetkisen tietämyksemme mukaan ainoa mahdollisuus selittää tradition Dan 4 synty. Erityisesti Qumranista löydetty fragmentti antaa aiheen olettaa, että Dan 4 on alunperin lähtenyt kehittymään Naboniduksen Teemassa olosta ja traditiossa vähitellen muovautunut nykyiseen asuunsa. Nebukadnessarin hallituskaudesta emme missään tapauksessa tunne sellaista ajanjaksoa, jona hän olisi ollut mielenterveydellisten vaikeuksien takia poissa hallitsijan tehtävistään.” (DA)
Jaan luvun neljään osioon: 1-7a Nebukadnessaria kauhistuttanut uni, 7b-15 Nebukadnessar ilmaisee unensa Danielille, 16-24 Unen selitys, 25-34 Unen toteutuminen ja loppupäätelmät.
1-7a
Kaava on varsin samankaltainen, kuin kuninkaan ensimmäisen unen kohdalla. Ensin kaikki Baabelin viisaat kutsutaan sitä selittämään, jotka eivät kuitenkaan saata unta selittää, vaikka kuningas kertookin sen heille. Lopulta esiin astuu todellinen viisas, Daniel (vrt. Hes. 28:3) eli Baabelin ja yhden kuninkaan palvoman jumalan (Beel) nimeen nimetty Beltsassar (1992 KR:ssa mainittu Beltesassar, joka onkin nimen parempi käännös) (selitys minun).
Beltsassar, jakeet 5-6, on ajateltu sisältävän tässä babylonialaisen Beel-jumalan nimen. Tämä on virheellinen teksti. Todellisuudessa kyseessä on merkitys balaat-shar-usur: ”suojele kuninkaan elämää”, joka kreikaksi käännetään Baltasar.
7b-15
Kuninkaan uni muistuttaa Hesekielissä esitettyä (Hes. 31: 3 ss). Enkelit taivaassa asuvina ovat pyhiä, jae 10. Kuitenkaan ei sanota kuka toteuttaa enkelin käskyn jae 11. Tämä jää arvelujen varaan, mutta kenties kyseeseen tulevat taivaalliset olennot.
Kanto on Nebukadnessar ja se, että hänet on sidottu rauta- ja vaskikahlein, jae 12, tarkoittaa, ettei häntä voida siirtää muualle, sekä sitä, että hän saa pitää kruununsa kenenkään sitä tavoittelematta (vrt. jae 23).
Vanhastaan on psyykkinen sairaus käsitetty pahan hengen tai demooni(e)n aiheuttamaksi. Jotakin vierasta on astunut ihmisen terveen persoonallisuuden sijaan, kuten saastainen henki eli vieras sielu. Vertauskuvallisesti sanottuna ihmisen sydän on muuttunut joksikin muuksi.
Keskiajalla psykiatrisia sairaaloita kutsuttiin ”Pyhän Hengen huoneiksi”. Varsin viitteellinen nimitys sekin.
Ihmisen mieli voi muistuttaa koiran tai suden tai minkä tahansa muun luontokappaleen mieltä nykypsykiatriankin mukaan, kuten Raimo Mäkelä, Suomen Raamattuopiston entinen toiminnanjohtaja, osoittaa:
”Nebukadnessar sairastui pakkomielteeseen, jossa hän koki itsensä eläimeksi. Se on diagnostisoitavissa monomaniaksi, jossa vain yksi merkittävä persoonallisuuden alue on häiriintynyt. Siitä on käytetty nimitystä lykantropia ("susi-ihmisyys" < lykos ‘susi’ + anthroopos ‘ihminen’) t. boantropia ("nautaihmisyys" < boos/buus ‘nauta, härkä, lehmä’ + anthroopos) t. aviantropia ("lintuihmisyys" < avis ‘lintu’ + anthroopos), ja sellaista esiintyi antiikissa usein.
Laajan johdanto-opin Vanhaan testamenttiin kirjoittanut kanadalainen R. K. Harrison (1970) kertoo itse kohdanneensa brittiläisessä mielisairaalassa 1946-47 potilaan, joka käyttäytyi aivan samalla tavalla kuin Nebukadnessar.”
(viite: http://www.sro.fi/opetuksia/mielenterve ... ssarin.htm )
Edellinen sopii asiayhteyteen erinomaisesti, kun Nebukadnessarin nimen paikalle vaihdetaan Nabonaid (ks. luvun johdanto).
Aika, jae 7, on taas vertauskuvallinen luku. Apokalyptisessa kirjallisuudessa se tulkitaan joko vuosiksi (kuten tässä ) tai vuosiviikoiksi, jolloin aika on vuosi, seitsemän aikaa on (7 x 7 vuotta = 49 vuotta ) tai aika, kaksi aikaa ja puoliaikaa on 3,5 vuotta, mutta yhtä hyvin se voi olla myös todellista aikaa kuvaava, tulkintatavasta ja asiayhteydestä riippuen (oma tulkinta).
Jakeen 14 ”pyhät” tarkoittaa enkeleitä, joilla on omaa vaikutusvaltaa Jumalan neuvostossa. ”Nebukadnessarin” sairaus on näin ollen taivaallinen päätös, jonka enkelit edeltä tietävät.
16-24
Vaikka uni merkitsikin kuninkaalle onnettomuutta, oli tällaisissa tapauksissa käytäntönä toivottaa, että se kohtaisi asianomaisen vihollisia, ei häntä itseään (jae 16). Esimerkiksi pahaenteisen tähdenlennon nähtyään oli etiopialaisilla tapana toivottaa, että meteori putoaisi vihollisen maahan.
”Ylimmäinen”, jae 21 ja ”Korkein”, jae 22 tarkoittavat Jumalaa, mutta myös ”Taivasta”, jae 23, joka myöhemmässä juutalaisessa kirjallisuudessa esiintyy yhä useammin Jumalan peitenimenä. Puhuessaan vieraille kansoille juutalaisilla oli tapana hyvin mieluusti käyttää juuri tätä nimeä ja sanontaa ”taivaan valtakunta” (vrt. Esra 1:2; Mark. 1:30; Luuk. 15:18; Joh. 3:27).
Uni sisälsi onnettomuutta tietävän ennustuksen, mutta onnettomuus saattaisi olla vältettävissä parannuksen teoilla ja hyvillä töillä. Tästä syystä myöhäisjuutalaisuudessa erityisesti opastetaan almujen antamiseen ja vaivaisten armahtamiseen, jae 24. Alkukielessä on tässä kohdin sana sidqaa, vanhurskaus, joka nyt tulkitaan almujen antamiseksi ja hyviksi töiksi.
Hyvillä töillä käsitettiin mm. vaikeuksissa olevien auttamista rahalainalla, Köyhien ruokkimista ja hautaamista, sairaiden luona käymistä, yms.
25-34
Tämä jakso ei sisällä mitään erityistä selitettävää. Jakeissa 26-27 löytyy ehkä jotain. Itämaisten suurkuninkaiden tavoin on Nebukadnessarkin mahtava rakentaja ja rakennuttaja. Säilyneissä kirjoituksissa ei juuri muusta puhutakaan ja syystäkin: ovathan Nebukadnessarin riippuvat puutarhat yksi vanhan maailman seitsemästä ihmeestä. Sotaretkistä tuskin mainitaan, rakennelmista sitäkin enemmän.
Tätä taustaa vasten ei jakeissa 26-27 ole mitään ihmeteltävää. Historiallisestikin on perusteltua, että Nebukadnessar ihastelee kättensä töitä palatsinsa kattotasanteelta.
Jae 28 on oleellisesti tekstiin liittyvää, mutta pelkkää retoriikkaa ja legendaa suhteessa Nebukadnessariin, kuten koko luku hänen rakennusintoaan lukuunottamatta. Danielin kirjoittaja pukee tämän kreikkalaisen hybriksen viittaan (ylpeily, ylimielisyys), joka ei anna sijaa Jumalalle ja tästä syystä kohtaa rangaistus mielisairauden muodossa.
Vasta Jumalan kaikkivaltiuden tunnustaminen ja nöyrtyminen määräajan kuluttua palauttaa kuninkaan terveyden ja vallan, mutta kuten johdannossa todettiin mielisairautta ei voida yhdistää Nebukadnessariin, vaan Nabunaidiin, jonka tiedetään oleskelleen vuosia Teeman keitaalla (ks. luvun johdanto, DA).
(jakson 25-34 selitys pääosin minun).
Eksegetiikan esileikki, kyseenalainen Daniel
Valvoja: Moderaattorit
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 5
DANIEL 5
Vaikka olettaisimmekin Dan. 4:n olevan totta, hyppäisimme kuitenkin Dan. 5:ssä noin sata vuotta eteenpäin ja jättäisimme huomiotta neljä kuningasta siirtyessämme Belsassariin.
Ohittaisimme seuraavat: Amel-Marduk( Evil-Merodak) 562 - 560 eaa. Nergal-šar-usur (Nergal-sharezer) eli Neriglissar 560 - 556 eaa.; Labaši-Marduk (Labasi-Merduk) 556 eaa.; Nabu-na'id (Nabunaid) 556 - 539 eaa. (tunnetaan mielisairaana, DA).
Belsassar on Nabunaidin poika joka hallitsi isänsä rinnalla tämän ollessa estyneenä hoitamaan kuninkuuttaan ja ollen täten myös Baabelin viimeinen kuningas (IRT osa 3, palsta 7120, RKH osa 5, s. 544 kuvateksti).
Vaikka Danielin kirja antaakin sen kuvan, että Belsassar olisi suoraan Nebukadnessarin poika, tämä ei edelliseen viitaten pidä paikkaansa. Tosin Uuras Sarnivaara esittää puolustukseksi sen, että pokana pidettiin myös myöhemmän sukupolven jälkeläistä (esim. Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38 ), kuten Jeesustakin kutsuttiin Daavidin pojaksi (DA).
Tällainen puolustelu ei tässä asiayhteydessä ole kuitenkaan perusteltu, vaan osoittaa todeksi sen, mitä aiemmin on Danielin kirjan syntyhistoriallisesta täsmällisyydestä sanottu.
Aivan luvun lopussa esiintyy myös mystinen Daarejaves meedialainen. Kuka hän on? Siteeraan suoraan Erkki Koskenniemeä (DA):
” Dan 5:30-6:1 kertoo, että Daarejaves meedialainen sai Babylonian valtakunnan haltuunsa Belsassarin kuoleman jälkeen. Todellisuudessa Babylonian valtakunta ei kuitenkaan joutunut Meedian vaan Persian haltuun.
Kyyros nimittäin valloitti Babylonian vuonna 539 eKr. Tämä on johtanut tutkijat vaikean ongelman eteen. Kuka oikein on Daarejaves meedialainen? H.H. Rowley on käsitellyt tätä ongelmaa laajasti ja lopulta päätynyt tulokseen, että Daarejaves on hallitsijahahmo, joka on syntynyt traditiossa, kun Persian kuninkaat Kyyros ja Dareios I Suuri (Hystaspes) on samaistettu keskenään.
Rowleyn tutkimus on hyvä yritys selvittää, kuka meedialainen Daarejaves oikein oli. Hänen ratkaisuansa tukevat eräät tosiasiat. Dareios I Suuren täytyi tukahduttaa kaksi kapinaa Babyloniassa, joiden pääagitaattorit väittivät olevansa Nabonidin poikia (vrt. Belsassar!).
He olivat omaksuneet itselleen hallitsijanimen Nebukadnessar. Kyyros oli noin 62 vuoden ikäinen (vrt. Dan 6:1) valloitettuaan Babylonian. Se, että danielilaisessa traditiossa Meedian katsotaan olevan Babylonian vallan kukistaja, johtuu luultavastikin siitä, että Vanhan testamentin profeettakirjoissa oli niin ennustettu (Jes 13:17, 21:2 ja Jer 51:11,28-29).
Danielilaisessa traditiossa Meedia ja Persia näyttävät olevan läheisessä yhteydessä keskenään, kuten esim. Dan 8:n kuva kaksisarvisesta oinaasta (Meedian ja Persian kuninkaat) osoittaa.”
Päälähteenä on edelleen A. F. Puukon kommentaari.
Luku voidaan jakaa neljään osioon: 1-4 Belsassar käskee tuoda pitoihinsa Jerusalemin temppelin pyhät astiat, 5-12 Mystinen käsi piirtää seinään mystiset sanat, joita Daniel kutsutaan selittämään, 13-28 Danielin selitys, 29-31 Valta vaihtuu.
1-4
Belsassarin teko on pyhyyden loukkaus. Se tuottaa Jumalan tuomion samoin kuin Antiokus IV Epifaneelle. Belsassar häpäisee ainoastaan Jerusalemin temppelin pyhät astia, Antiokus koko temppelin. Silti teot ovat rinnasteiset.
En tässä yhteydessä malta olla mainitsematta, että jokainen teko, jonka katsotaan loukkaavan Jumalaa, on nähty tuomittavaksi ja Jumalan rangaistuksen alaiseksi nykyäänkin, vaikka sille ei välttämättä raamatullista perustetta ole (Matt. 12:31).
Joka tapauksessa hetki lyö, myös seleukidihallitsijalle, vaikka ajankohta sijoitetaankin aiemmas (RS s. 320).
Spekulaatio sillä, kuka on Nebukadnessarin seuraaja selviää katsomalla 2.Kun. 25:27-30. Hän on Evil-Merodak, joka vapauttaa Joojakimin vankeudesta 562 eKr ja asettaa tämän oman hovinsa pöytään jopa toisia kuninkaita korkeammalle sijalle ja suo tälle elatuksen elämänsä loppuun. Täten Raamatullakin voidaan perustella, ettei Belsassar ole Nebukadnessarin välitön perillinen.
Belsassar on yksi Nabunaidin pojista, kenties vanhin ja kruununprinssi, mutta hän ei ehtinyt varsinaiseksi hallitsijaksi asti ennen valtakunnan tuhoutumista.
Myöskään Babylonin valloittaminen ei edennyt samalla nopeudella, mitä Dan. 5:ssä esitetään, jae 31. Kyyroksen vuonna 539 eKr lyötyä Baabelin armeijan Tigrisin varrella ja parisen viikkoa sen jälkeen taistelutta valloittamalla Baabelin lähellä olleen Sipparin kaupungin, joutui Nabunaid Kyyroksen sotapäällikkö Gobryasin haltuun ja Baabel valloitettiin ilman sotatoimia. Nelisen kuukautta myöhemmin Kyyros marssi kaupunkiin vuonna 538 eKr.
Samaan tapaan Danielin kirjoittajan kanssa tästä asiasta kertovat myös Herodotos ja Ksenofon, kumpikin kreikkalaisia. Heidän mukaansa Kyyros yllätti babylonialaiset heidän erään juhlansa aikana. Herodotos pitää Nabunaidia (Labynetia) Nebukadnessarin poikana.
On todennäköistä, että Danielin kirjoittaja ja Herodotos pohjaavat näkemyksensä samaan ylimalkaiseen kansanperinteeseen, johon on mahdollisesti kuulunut myös kertomus ihmeellisestä kirjoituksesta, jakeet 5 ss.
Pyhien astioiden vieminen Jerusalemista, jae 2, tapahtui jo osittain Joojakinin aikana 597 eKr (2. Kun. 24:13) ja lopullisesti kaupungin valloituksen jälkeen (2. Kun. 25:13 ss.).
Pyhät astiat häpäistiin ottamalla ne arkiseen käyttöön, jopa juominkeihin, joissa esitettiin ylistyksiä metallisille. puisille ja kivisille epäjumalille.
5-12
On arvosteltu sitä, että kuninkaan juhlaan ottivat osaa myös naiset, kuninkaan haaremi, mikä ei ollut babylonialainen tapa, mutta kylläkin helleeninen. Tämäkin kertonee jotain tekstin ajasta (oma kommentti).
Vaikka ollaankin kuninkaallisissa juomingeissa, kukapa ei pelästyisi moista näkyä, josta jäljelle jää luettava, mutta käsittämätön teksti. Jo tutuksi tullutta kaava noudattaen kutsutaan ensin apuun valtakunnan viisaat, joille luvataan suorastaan ruhtinaalliset lahjat tekstin tulkinnasta.
Kun nämä eivät osaa tekstiä avata, puuttuu kuninkaan äiti asiaan. Hän ei ole mukana juomingeissa, mutta kuultuaan melun ja poikansa hädän, rientää rauhoittamaan ja neuvomaan tätä ja pyytää kutsua Daniel paikalle.
13-28
Näin tehdään ja Daniel saapuu. Kuninkaan puheesta ilmenee juopuneen hätäännys ja miksi ei ilmenisi. Danielille luvataan sama palkkio kuin viisaillekin: puetaan purppuraan, laitetaan kultakäädyt kaulaan (ikään kuin nykyinen ritarimerkki) ja tullaan korottamaan kuninkaasta kolmanneksi.
Tähän liittyy eräs seikka, joka toteutuu vasta jakeessa 29, mutta jonka jo tässä yhteydessä lainaan taas Koskenniemeltä:
” Erääseen yksityiskohtaan on syytä kiinnittää huomiota Belsassar-episodissa (= Dan 5). Belsassar sanoo Danielille, että tämä on oleva valtakunnan kolmanneksi korkein virkamies (5:29). Miksi kolmanneksi korkein?
Siksi, että Belsassarin isä Nabonid oli jättänyt poikansa sijaishallitsijaksi Babyloniaan ja siirtynyt itse Teemaan, luultavastikin sen vuoksi, ettei hänen ollut onnistunut nostattaa Sin-jumalaa Babylonian pääjumalaksi Mardukin tilalle.
Tämä yritys sai papiston taholta ankaran vastustuksen. Täten Belsassar oli valtakunnan toinen mies ja Daniel hänen jälkeensä vasta kolmas!” (DA).
Puukon mukaan Daniel esiintyy tässä okkultistina. Hän kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat, joihin sisältyy taikavoima ja jota kukaan muu ei kykene hallitsemaan. Tämä on mahdollista Danielille, koska hänessä asuu ”jumalien henki”.
Epäsuorasti kaikki on Israelin Jumalan ylistystä, koska vain Hänen edustajansa voi omata kyvyt, joihin pakanajumalien edustajat eivät kykene.
Danielin esiintyminen on hyvin varmaa ja vakuuttavaa, mutta tekee sijaa ainoalle tosi Jumalalle. Ensiksi hän ilmoittaa motiivin, syyn, miksi pelottavat sanat ovat seinään kirjoitetut.
Motiiviksi paljastuu Belsassarin harjoittama epäjumalien palvonta ja piittaamattomuus ainoasta todellisesta Jumalasta, vaikka hänen tulisi olla siitä hyvin tietoinen. Viittaus Nebukadnessariin on välttämätön kertomuksen yhtenäisyyden kannalta, vaikka todellisuudessa paikalla tulisi olla Nabunaid (oma tulkinta).
Erityisesti tämä korostuu jakeessa 23, jossa epäjumalien palvonta osoitetaan järjettömyydeksi, koska nämä jumalat eivät näe, kuule, eivätkä tiedä mitään ja jotka tämän vuoksi ovat tyhjänpäiväistäkin tyhjänpäiväisempiä. Tämän järjettömyyden sijaan nostetaan ainoa tosi Jumala, jonka kädessä on jopa kuninkaan henki, mikä ennakoinee luvun loppua (oma tulkinta).
Mutta itse mystinen teksti! Millaiseksi tosi Jumala on kuninkaan arvioinut? Tämän Daniel selittää.
”Mene” on tulkittu ”hän on lukenut”, ”tekel” – ”hän on punninnut” ja ”peres” – ”hän on pirstonut”. Puukko aprikoi oikeammaksi tulkita sanat painomittoina: miina, sekeli ja peres (parsu, puolimiina).
Miina vastaisi Nebukadnessaria, sekeli Belsassaria (eli vähäarvoista Meedian valtakuntaa) ja peres, puolimiina Kyyrosta eli Persian valtakuntaa; ”ufarsin” = ” ja (kaksi) puolimiinaa” tarkoittaisi yhdistettyä Meediaa ja Persiaa (vrt. 6:8, 12, 15; 8:20).
”Peres”- sanassa nähdään joka tapauksessa viittaus Persiaan. Kertomuksen jatko edellyttääkin, että Nebukadnessarin ja Belsassarin valtakunnan välissä on Meedian valtakunta ennen Kyyroksen Persiaa. (7:1; 8:1; 9:1; 10:1).
29-31
Daniel saa kuninkaan lupaaman palkkion käätyineen ja korotuksineen. Belsassar surmataan vielä samana yönä ja valta siirtyy Daarejaves meedialaiselle, mikä tietenkin on virhe, sillä hänen paikallaan on historiallisesti Koores (Kyyros).
Vaikka olettaisimmekin Dan. 4:n olevan totta, hyppäisimme kuitenkin Dan. 5:ssä noin sata vuotta eteenpäin ja jättäisimme huomiotta neljä kuningasta siirtyessämme Belsassariin.
Ohittaisimme seuraavat: Amel-Marduk( Evil-Merodak) 562 - 560 eaa. Nergal-šar-usur (Nergal-sharezer) eli Neriglissar 560 - 556 eaa.; Labaši-Marduk (Labasi-Merduk) 556 eaa.; Nabu-na'id (Nabunaid) 556 - 539 eaa. (tunnetaan mielisairaana, DA).
Belsassar on Nabunaidin poika joka hallitsi isänsä rinnalla tämän ollessa estyneenä hoitamaan kuninkuuttaan ja ollen täten myös Baabelin viimeinen kuningas (IRT osa 3, palsta 7120, RKH osa 5, s. 544 kuvateksti).
Vaikka Danielin kirja antaakin sen kuvan, että Belsassar olisi suoraan Nebukadnessarin poika, tämä ei edelliseen viitaten pidä paikkaansa. Tosin Uuras Sarnivaara esittää puolustukseksi sen, että pokana pidettiin myös myöhemmän sukupolven jälkeläistä (esim. Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38 ), kuten Jeesustakin kutsuttiin Daavidin pojaksi (DA).
Tällainen puolustelu ei tässä asiayhteydessä ole kuitenkaan perusteltu, vaan osoittaa todeksi sen, mitä aiemmin on Danielin kirjan syntyhistoriallisesta täsmällisyydestä sanottu.
Aivan luvun lopussa esiintyy myös mystinen Daarejaves meedialainen. Kuka hän on? Siteeraan suoraan Erkki Koskenniemeä (DA):
” Dan 5:30-6:1 kertoo, että Daarejaves meedialainen sai Babylonian valtakunnan haltuunsa Belsassarin kuoleman jälkeen. Todellisuudessa Babylonian valtakunta ei kuitenkaan joutunut Meedian vaan Persian haltuun.
Kyyros nimittäin valloitti Babylonian vuonna 539 eKr. Tämä on johtanut tutkijat vaikean ongelman eteen. Kuka oikein on Daarejaves meedialainen? H.H. Rowley on käsitellyt tätä ongelmaa laajasti ja lopulta päätynyt tulokseen, että Daarejaves on hallitsijahahmo, joka on syntynyt traditiossa, kun Persian kuninkaat Kyyros ja Dareios I Suuri (Hystaspes) on samaistettu keskenään.
Rowleyn tutkimus on hyvä yritys selvittää, kuka meedialainen Daarejaves oikein oli. Hänen ratkaisuansa tukevat eräät tosiasiat. Dareios I Suuren täytyi tukahduttaa kaksi kapinaa Babyloniassa, joiden pääagitaattorit väittivät olevansa Nabonidin poikia (vrt. Belsassar!).
He olivat omaksuneet itselleen hallitsijanimen Nebukadnessar. Kyyros oli noin 62 vuoden ikäinen (vrt. Dan 6:1) valloitettuaan Babylonian. Se, että danielilaisessa traditiossa Meedian katsotaan olevan Babylonian vallan kukistaja, johtuu luultavastikin siitä, että Vanhan testamentin profeettakirjoissa oli niin ennustettu (Jes 13:17, 21:2 ja Jer 51:11,28-29).
Danielilaisessa traditiossa Meedia ja Persia näyttävät olevan läheisessä yhteydessä keskenään, kuten esim. Dan 8:n kuva kaksisarvisesta oinaasta (Meedian ja Persian kuninkaat) osoittaa.”
Päälähteenä on edelleen A. F. Puukon kommentaari.
Luku voidaan jakaa neljään osioon: 1-4 Belsassar käskee tuoda pitoihinsa Jerusalemin temppelin pyhät astiat, 5-12 Mystinen käsi piirtää seinään mystiset sanat, joita Daniel kutsutaan selittämään, 13-28 Danielin selitys, 29-31 Valta vaihtuu.
1-4
Belsassarin teko on pyhyyden loukkaus. Se tuottaa Jumalan tuomion samoin kuin Antiokus IV Epifaneelle. Belsassar häpäisee ainoastaan Jerusalemin temppelin pyhät astia, Antiokus koko temppelin. Silti teot ovat rinnasteiset.
En tässä yhteydessä malta olla mainitsematta, että jokainen teko, jonka katsotaan loukkaavan Jumalaa, on nähty tuomittavaksi ja Jumalan rangaistuksen alaiseksi nykyäänkin, vaikka sille ei välttämättä raamatullista perustetta ole (Matt. 12:31).
Joka tapauksessa hetki lyö, myös seleukidihallitsijalle, vaikka ajankohta sijoitetaankin aiemmas (RS s. 320).
Spekulaatio sillä, kuka on Nebukadnessarin seuraaja selviää katsomalla 2.Kun. 25:27-30. Hän on Evil-Merodak, joka vapauttaa Joojakimin vankeudesta 562 eKr ja asettaa tämän oman hovinsa pöytään jopa toisia kuninkaita korkeammalle sijalle ja suo tälle elatuksen elämänsä loppuun. Täten Raamatullakin voidaan perustella, ettei Belsassar ole Nebukadnessarin välitön perillinen.
Belsassar on yksi Nabunaidin pojista, kenties vanhin ja kruununprinssi, mutta hän ei ehtinyt varsinaiseksi hallitsijaksi asti ennen valtakunnan tuhoutumista.
Myöskään Babylonin valloittaminen ei edennyt samalla nopeudella, mitä Dan. 5:ssä esitetään, jae 31. Kyyroksen vuonna 539 eKr lyötyä Baabelin armeijan Tigrisin varrella ja parisen viikkoa sen jälkeen taistelutta valloittamalla Baabelin lähellä olleen Sipparin kaupungin, joutui Nabunaid Kyyroksen sotapäällikkö Gobryasin haltuun ja Baabel valloitettiin ilman sotatoimia. Nelisen kuukautta myöhemmin Kyyros marssi kaupunkiin vuonna 538 eKr.
Samaan tapaan Danielin kirjoittajan kanssa tästä asiasta kertovat myös Herodotos ja Ksenofon, kumpikin kreikkalaisia. Heidän mukaansa Kyyros yllätti babylonialaiset heidän erään juhlansa aikana. Herodotos pitää Nabunaidia (Labynetia) Nebukadnessarin poikana.
On todennäköistä, että Danielin kirjoittaja ja Herodotos pohjaavat näkemyksensä samaan ylimalkaiseen kansanperinteeseen, johon on mahdollisesti kuulunut myös kertomus ihmeellisestä kirjoituksesta, jakeet 5 ss.
Pyhien astioiden vieminen Jerusalemista, jae 2, tapahtui jo osittain Joojakinin aikana 597 eKr (2. Kun. 24:13) ja lopullisesti kaupungin valloituksen jälkeen (2. Kun. 25:13 ss.).
Pyhät astiat häpäistiin ottamalla ne arkiseen käyttöön, jopa juominkeihin, joissa esitettiin ylistyksiä metallisille. puisille ja kivisille epäjumalille.
5-12
On arvosteltu sitä, että kuninkaan juhlaan ottivat osaa myös naiset, kuninkaan haaremi, mikä ei ollut babylonialainen tapa, mutta kylläkin helleeninen. Tämäkin kertonee jotain tekstin ajasta (oma kommentti).
Vaikka ollaankin kuninkaallisissa juomingeissa, kukapa ei pelästyisi moista näkyä, josta jäljelle jää luettava, mutta käsittämätön teksti. Jo tutuksi tullutta kaava noudattaen kutsutaan ensin apuun valtakunnan viisaat, joille luvataan suorastaan ruhtinaalliset lahjat tekstin tulkinnasta.
Kun nämä eivät osaa tekstiä avata, puuttuu kuninkaan äiti asiaan. Hän ei ole mukana juomingeissa, mutta kuultuaan melun ja poikansa hädän, rientää rauhoittamaan ja neuvomaan tätä ja pyytää kutsua Daniel paikalle.
13-28
Näin tehdään ja Daniel saapuu. Kuninkaan puheesta ilmenee juopuneen hätäännys ja miksi ei ilmenisi. Danielille luvataan sama palkkio kuin viisaillekin: puetaan purppuraan, laitetaan kultakäädyt kaulaan (ikään kuin nykyinen ritarimerkki) ja tullaan korottamaan kuninkaasta kolmanneksi.
Tähän liittyy eräs seikka, joka toteutuu vasta jakeessa 29, mutta jonka jo tässä yhteydessä lainaan taas Koskenniemeltä:
” Erääseen yksityiskohtaan on syytä kiinnittää huomiota Belsassar-episodissa (= Dan 5). Belsassar sanoo Danielille, että tämä on oleva valtakunnan kolmanneksi korkein virkamies (5:29). Miksi kolmanneksi korkein?
Siksi, että Belsassarin isä Nabonid oli jättänyt poikansa sijaishallitsijaksi Babyloniaan ja siirtynyt itse Teemaan, luultavastikin sen vuoksi, ettei hänen ollut onnistunut nostattaa Sin-jumalaa Babylonian pääjumalaksi Mardukin tilalle.
Tämä yritys sai papiston taholta ankaran vastustuksen. Täten Belsassar oli valtakunnan toinen mies ja Daniel hänen jälkeensä vasta kolmas!” (DA).
Puukon mukaan Daniel esiintyy tässä okkultistina. Hän kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat, joihin sisältyy taikavoima ja jota kukaan muu ei kykene hallitsemaan. Tämä on mahdollista Danielille, koska hänessä asuu ”jumalien henki”.
Epäsuorasti kaikki on Israelin Jumalan ylistystä, koska vain Hänen edustajansa voi omata kyvyt, joihin pakanajumalien edustajat eivät kykene.
Danielin esiintyminen on hyvin varmaa ja vakuuttavaa, mutta tekee sijaa ainoalle tosi Jumalalle. Ensiksi hän ilmoittaa motiivin, syyn, miksi pelottavat sanat ovat seinään kirjoitetut.
Motiiviksi paljastuu Belsassarin harjoittama epäjumalien palvonta ja piittaamattomuus ainoasta todellisesta Jumalasta, vaikka hänen tulisi olla siitä hyvin tietoinen. Viittaus Nebukadnessariin on välttämätön kertomuksen yhtenäisyyden kannalta, vaikka todellisuudessa paikalla tulisi olla Nabunaid (oma tulkinta).
Erityisesti tämä korostuu jakeessa 23, jossa epäjumalien palvonta osoitetaan järjettömyydeksi, koska nämä jumalat eivät näe, kuule, eivätkä tiedä mitään ja jotka tämän vuoksi ovat tyhjänpäiväistäkin tyhjänpäiväisempiä. Tämän järjettömyyden sijaan nostetaan ainoa tosi Jumala, jonka kädessä on jopa kuninkaan henki, mikä ennakoinee luvun loppua (oma tulkinta).
Mutta itse mystinen teksti! Millaiseksi tosi Jumala on kuninkaan arvioinut? Tämän Daniel selittää.
”Mene” on tulkittu ”hän on lukenut”, ”tekel” – ”hän on punninnut” ja ”peres” – ”hän on pirstonut”. Puukko aprikoi oikeammaksi tulkita sanat painomittoina: miina, sekeli ja peres (parsu, puolimiina).
Miina vastaisi Nebukadnessaria, sekeli Belsassaria (eli vähäarvoista Meedian valtakuntaa) ja peres, puolimiina Kyyrosta eli Persian valtakuntaa; ”ufarsin” = ” ja (kaksi) puolimiinaa” tarkoittaisi yhdistettyä Meediaa ja Persiaa (vrt. 6:8, 12, 15; 8:20).
”Peres”- sanassa nähdään joka tapauksessa viittaus Persiaan. Kertomuksen jatko edellyttääkin, että Nebukadnessarin ja Belsassarin valtakunnan välissä on Meedian valtakunta ennen Kyyroksen Persiaa. (7:1; 8:1; 9:1; 10:1).
29-31
Daniel saa kuninkaan lupaaman palkkion käätyineen ja korotuksineen. Belsassar surmataan vielä samana yönä ja valta siirtyy Daarejaves meedialaiselle, mikä tietenkin on virhe, sillä hänen paikallaan on historiallisesti Koores (Kyyros).
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 6
DANIEL 6
Danielin 6. luku päättää kirjan ensimmäisen jakson, joka sisältää kerrontaa Danielista ja hänen kolmesta ystävästään., kuten johdannossa todettiin. Samalla se on viimeinen luku, jossa Danielia puhutellaan kolmannessa persoonassa.
6. luku sisältää myös monia samankaltaisuuksia Esterin kirjaan, joka itse asiassa kuuluu kirjoituksiin, ei historiallisiin kirjoihin, kuten Septuagintassa tai suomalaisessa Raamatussa kuten Danielkin heprealaisessa tekstilaitoksessa.
En tässä yhteydessä lähden tämän enempää asiaa perustelemaan, vaikka niputtaisin Danielin, Esterin ja Makkabilaiskirjat samaan ajankohtaan ja Danielin ja Esterin osin samaan kategoriaan kuuluviksi. Tämä syystä, että haluan pitäytyä yksin Danielin selityksessä. Muut ovat sitten asia erikseen.
Joka tapauksessa olemme siirtyneen babylonialaisesta ajasta persialaiseen aikaan Danielin 6:nne luvussa. Kuten edellisen luvun johdannossa osoitin, aikahyppy on noin vuosisata tai vähintäänkin useita vuosikymmeniä riippuen siitä, mistä ajanlasku aloitetaan ja mihin se päätetään (Nerbukadnessar 605 – Dareios I Hystapas 521, Raamatun Daarejaves).
Vuoden 1992 KR kääntää jalopeuret leijoniksi, mikä on sanan oikea käännös. Käytän tätä muotoa, vaikka muutoin noudatan jo johdannossa mainitsemaani KR33/38 tekstiä (minulle jalopeura aiheutti jo lapsuudessani melkoista ihmetystä).
Jaan luvun neljään osioon: 1-9 Kateuden seuraamukset, 10-17 Hurskas ei luovuta, 18-24 Uskon seuraamus, 25-28 Isien uskon merkitys.
Selityksen ensisijaisena lähteenä on edelleen johdannossakin mainittu A. F. Puukon kommentaari.
1-9
Mitä jakeissa 1. ss. on kerrottu ei voi koskea Daarejaves meedialaista. Häntä historia ei tunne. Kyseeseen tulee ainoastaan Dareios I .
Satraappien (maaherrojen) lukumäärä, 120, herättää kummastusta. Tosin Esterin kirjassa edellytetään 127:ää maaherraa (Ester 1:1), samoin septuaginta, mutta näitä lukuja pidän liioiteltuina, kuten monia muitakin lukuja Vanhassa testamentissa.
Valtakunnan muissa korkeissa virkamiehissä herää kateus Danielia kohtaan. Syykin ilmoitetaan: kuningas aikoo asettaa Danielin heidän esimiehekseen, jae 3. Ankarasta etsimisestä huolimatta Danielissa ei havaita mitään, mikä saattaisi hänet vaaraan, jae 4.
Silloin oivalletaan Danielin uskonto. Uskonto tässä yhteydessä on sanatarkasti ” hänen Jumalansa laki” (aram. daat). Sitähän Daniel on koko ikänsä tinkimättä noudattanut.
Lain sisältö olisi kuningasta hivelevä: häntä on kuukauden ajan palvottava ainoana jumalana ja jokainen, joka tätä rikkoo on heitettävä leijonille.
Ylimmän virkamiehistön toiminnan seuraamuksena saadaan aikaan, että kuningas säätää peruuttamattoman lain, joka vastoin babylonialaista tapaa on meedialais-persialaisen käytännön mukaan peruuttamaton, ja jota myös kuninkaan on noudatettava. (Ks. viite Esterin kirjaan 1:19; 8:8 ).
10-17
Rukouksen suunta (arab. qibla) oli juutalaisilla Jerusalem, jossa vanhastaan oli Jumalan asuinsija, temppeli ja mihin Joosian ajasta asti kultti oli yksinomaan keskitetty( vrt. 1. Kun. 8:44; 5. Moos. 12: 13 ss.). Puukko tietää kertoa enemmänkin: Aluksi myös islamilaiset kääntyivät rukoillessaan Jerusalemia kohti. Vasta myöhemmin profeetta Muhammadin käskystä rukouksen suunnaksi määräytyi Mekka.
Yläsali asunnon ylimmässä kerroksessa on rauhallinen paikka ja sivussa asunnon arkipäiväisestä hälystä (vrt. 1. Kun. 17:19; Apt. 1:13; 10:9). Vuorokauden kolme rukoushetkeä asettuvat oman aikamme klo 9, 12 ja 15, Näistä ensimmäinen viittaa aamu-uhrin ajankohtaan ja klo 15 iltauhrin. Väliin jää keskipäivän rukoushetki. Mahdollisesti juuri näitä rukoushetkiä tarkoitetaan Psalmissa 55:18.
Polvistuminen rukousasentona mainitaan jo Salomon temppeliä vihittäessä (1. Kun. 8:54), joten meidän päiviimme asti periytyneenä se on todella vanha.
Juuri Jahvelle osoittamastaan hurskaudesta ja uskollisuudesta saadaan Daniel kiinni. Tätä hyväksi käyttäen vastustajat kiirehtivät kuninkaan luo ja vaativat käskyä, jota laki myös tässä tapauksessa tarkoittaa, täytäntöön pantavaksi, ei suoraan vaan kiertoteitse Danielia syyttäen.
Tähän kuningas, joka suosi Danielia, ei millään tavalla ollut osannut varautua, jae 14, mutta painostuksen, oman sanansa ja persialaisen tavan tähden hänen oli määräyksensä täytäntöön pantava. Sinetöity kivi leijonien luolan suulle asetettuna merkitsee vain sitä, ettei kukaan sivullinen enää saattanut puuttua asioiden kulkuun (vrt. Matt. 27:66).
18-24
Jakeen 18 ”naisia” sanan merkitys ei Puukon mukaan ole yksiselitteinen. Sillä on saatettu tarkoittaa myös ruokia, soittimia, jne – jotain iloa ja nautintoa tuottavaa. Joka tapauksessa kuningas kieltää itseltään kaikki nautinnot ja viettää valvotun yön.
Jakeen 24 teksti viittaa vanhaan juutalaiseen yhteisvastuulliseen rangaistustapaan. Isän rikkomuksista vastaavat koko perhekunta aina neljänteen polveen. Kenties juuri tähän perustuu rangaistus Danielin syyttäjiä kohtaan (vrt. 2. Moos. 20: 5). Profeetat ovat kuitenkin arvostelleet tätä moosekselaista säädöstä aiheestakin, toteaa Puukko (RS s. 324).
Tässä kohdin olen itse ajatellut sitä kasvatuksellista perintöä, jonka lapsi / lapset saavat vanhemmiltaan ja usein sitä itse tiedostamattaan omille lapsilleen toistavat ja näin perintöjen ketju jatkuu. Tämä lienee lukijoille tuttua, mutta muutoin yhdyn profeettojen arvosteluun moista ukaasia vastaan.
25-28
Jakeen 25 alkutervehdys ”suuri olkoon teidän rauhanne” on jo selitetty 3:31 yhteydessä, mutta toistettakoon. Tämähän merkitsee nykysuomella ”voikaa hyvin”. Kuninkaan julistus päätyy lopulta ainoan kaikkivaltiaan ja tosi Jumalan ylistykseen, kuten Nebukadnessarinkin kohdalla oli (4:34).
Näin Danielin kirjan kertomuksia sisältävä puolisko (luvut 1-6) on tullut selitetyksi sen tietämyksen mukaan, mikä käytettävissäni on ollut ja minkä kohtuudella olen katsonut kirjattavaksi. Seuraavaksi onkin aika paneutua näkyihin.
Danielin 6. luku päättää kirjan ensimmäisen jakson, joka sisältää kerrontaa Danielista ja hänen kolmesta ystävästään., kuten johdannossa todettiin. Samalla se on viimeinen luku, jossa Danielia puhutellaan kolmannessa persoonassa.
6. luku sisältää myös monia samankaltaisuuksia Esterin kirjaan, joka itse asiassa kuuluu kirjoituksiin, ei historiallisiin kirjoihin, kuten Septuagintassa tai suomalaisessa Raamatussa kuten Danielkin heprealaisessa tekstilaitoksessa.
En tässä yhteydessä lähden tämän enempää asiaa perustelemaan, vaikka niputtaisin Danielin, Esterin ja Makkabilaiskirjat samaan ajankohtaan ja Danielin ja Esterin osin samaan kategoriaan kuuluviksi. Tämä syystä, että haluan pitäytyä yksin Danielin selityksessä. Muut ovat sitten asia erikseen.
Joka tapauksessa olemme siirtyneen babylonialaisesta ajasta persialaiseen aikaan Danielin 6:nne luvussa. Kuten edellisen luvun johdannossa osoitin, aikahyppy on noin vuosisata tai vähintäänkin useita vuosikymmeniä riippuen siitä, mistä ajanlasku aloitetaan ja mihin se päätetään (Nerbukadnessar 605 – Dareios I Hystapas 521, Raamatun Daarejaves).
Vuoden 1992 KR kääntää jalopeuret leijoniksi, mikä on sanan oikea käännös. Käytän tätä muotoa, vaikka muutoin noudatan jo johdannossa mainitsemaani KR33/38 tekstiä (minulle jalopeura aiheutti jo lapsuudessani melkoista ihmetystä).
Jaan luvun neljään osioon: 1-9 Kateuden seuraamukset, 10-17 Hurskas ei luovuta, 18-24 Uskon seuraamus, 25-28 Isien uskon merkitys.
Selityksen ensisijaisena lähteenä on edelleen johdannossakin mainittu A. F. Puukon kommentaari.
1-9
Mitä jakeissa 1. ss. on kerrottu ei voi koskea Daarejaves meedialaista. Häntä historia ei tunne. Kyseeseen tulee ainoastaan Dareios I .
Satraappien (maaherrojen) lukumäärä, 120, herättää kummastusta. Tosin Esterin kirjassa edellytetään 127:ää maaherraa (Ester 1:1), samoin septuaginta, mutta näitä lukuja pidän liioiteltuina, kuten monia muitakin lukuja Vanhassa testamentissa.
Valtakunnan muissa korkeissa virkamiehissä herää kateus Danielia kohtaan. Syykin ilmoitetaan: kuningas aikoo asettaa Danielin heidän esimiehekseen, jae 3. Ankarasta etsimisestä huolimatta Danielissa ei havaita mitään, mikä saattaisi hänet vaaraan, jae 4.
Silloin oivalletaan Danielin uskonto. Uskonto tässä yhteydessä on sanatarkasti ” hänen Jumalansa laki” (aram. daat). Sitähän Daniel on koko ikänsä tinkimättä noudattanut.
Lain sisältö olisi kuningasta hivelevä: häntä on kuukauden ajan palvottava ainoana jumalana ja jokainen, joka tätä rikkoo on heitettävä leijonille.
Ylimmän virkamiehistön toiminnan seuraamuksena saadaan aikaan, että kuningas säätää peruuttamattoman lain, joka vastoin babylonialaista tapaa on meedialais-persialaisen käytännön mukaan peruuttamaton, ja jota myös kuninkaan on noudatettava. (Ks. viite Esterin kirjaan 1:19; 8:8 ).
10-17
Rukouksen suunta (arab. qibla) oli juutalaisilla Jerusalem, jossa vanhastaan oli Jumalan asuinsija, temppeli ja mihin Joosian ajasta asti kultti oli yksinomaan keskitetty( vrt. 1. Kun. 8:44; 5. Moos. 12: 13 ss.). Puukko tietää kertoa enemmänkin: Aluksi myös islamilaiset kääntyivät rukoillessaan Jerusalemia kohti. Vasta myöhemmin profeetta Muhammadin käskystä rukouksen suunnaksi määräytyi Mekka.
Yläsali asunnon ylimmässä kerroksessa on rauhallinen paikka ja sivussa asunnon arkipäiväisestä hälystä (vrt. 1. Kun. 17:19; Apt. 1:13; 10:9). Vuorokauden kolme rukoushetkeä asettuvat oman aikamme klo 9, 12 ja 15, Näistä ensimmäinen viittaa aamu-uhrin ajankohtaan ja klo 15 iltauhrin. Väliin jää keskipäivän rukoushetki. Mahdollisesti juuri näitä rukoushetkiä tarkoitetaan Psalmissa 55:18.
Polvistuminen rukousasentona mainitaan jo Salomon temppeliä vihittäessä (1. Kun. 8:54), joten meidän päiviimme asti periytyneenä se on todella vanha.
Juuri Jahvelle osoittamastaan hurskaudesta ja uskollisuudesta saadaan Daniel kiinni. Tätä hyväksi käyttäen vastustajat kiirehtivät kuninkaan luo ja vaativat käskyä, jota laki myös tässä tapauksessa tarkoittaa, täytäntöön pantavaksi, ei suoraan vaan kiertoteitse Danielia syyttäen.
Tähän kuningas, joka suosi Danielia, ei millään tavalla ollut osannut varautua, jae 14, mutta painostuksen, oman sanansa ja persialaisen tavan tähden hänen oli määräyksensä täytäntöön pantava. Sinetöity kivi leijonien luolan suulle asetettuna merkitsee vain sitä, ettei kukaan sivullinen enää saattanut puuttua asioiden kulkuun (vrt. Matt. 27:66).
18-24
Jakeen 18 ”naisia” sanan merkitys ei Puukon mukaan ole yksiselitteinen. Sillä on saatettu tarkoittaa myös ruokia, soittimia, jne – jotain iloa ja nautintoa tuottavaa. Joka tapauksessa kuningas kieltää itseltään kaikki nautinnot ja viettää valvotun yön.
Jakeen 24 teksti viittaa vanhaan juutalaiseen yhteisvastuulliseen rangaistustapaan. Isän rikkomuksista vastaavat koko perhekunta aina neljänteen polveen. Kenties juuri tähän perustuu rangaistus Danielin syyttäjiä kohtaan (vrt. 2. Moos. 20: 5). Profeetat ovat kuitenkin arvostelleet tätä moosekselaista säädöstä aiheestakin, toteaa Puukko (RS s. 324).
Tässä kohdin olen itse ajatellut sitä kasvatuksellista perintöä, jonka lapsi / lapset saavat vanhemmiltaan ja usein sitä itse tiedostamattaan omille lapsilleen toistavat ja näin perintöjen ketju jatkuu. Tämä lienee lukijoille tuttua, mutta muutoin yhdyn profeettojen arvosteluun moista ukaasia vastaan.
25-28
Jakeen 25 alkutervehdys ”suuri olkoon teidän rauhanne” on jo selitetty 3:31 yhteydessä, mutta toistettakoon. Tämähän merkitsee nykysuomella ”voikaa hyvin”. Kuninkaan julistus päätyy lopulta ainoan kaikkivaltiaan ja tosi Jumalan ylistykseen, kuten Nebukadnessarinkin kohdalla oli (4:34).
Näin Danielin kirjan kertomuksia sisältävä puolisko (luvut 1-6) on tullut selitetyksi sen tietämyksen mukaan, mikä käytettävissäni on ollut ja minkä kohtuudella olen katsonut kirjattavaksi. Seuraavaksi onkin aika paneutua näkyihin.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 7
DANIEL 7
Lienee aluksi paikallaan kerrata käytetyt lähteet. Pohjatekstinä käytän KR33/38 tekstiä, koska se tulee lähemmäs UM-käännöstä ja on käännöstavaltaan samankaltainen. Selityksen päälähteenä on edelleen A. F. Puukon kommentaari, Raamatun selitysteos, osa 4 (RS). Lisäksi seuraan Raamattu ja sen kulttuurihistorian osaa 5 (RKH), Iso Raamatun tietosanakirja, osat 1-3 (IRT) sekä Watch Tower Bible and Tractat ´Society of Pensylvania, Kiinnitä huomiota Danielin prtofetiaan (dp-FI) ja Erkki Koskenniemen nettiluentoa, josta siteeraan kappaleen suoraan 7:nne luvun johdannoksi. Puukon kommentaaria käytän ensisijaisena.
Tätä ennen todettakoon, että eksiilin (pakkosiirtolaisuuden) jälkeen alkoi juutalaisissa elää yhä voimistuva toivo Messias-kuninkaasta, joka voittaisi kaikki viholliset ja hallitsisi maata jälleen. Tämä toivo vahvistui ollen voimakkaimmillaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikaan, kunnes alkoi hiipua ja käytännöllisesti katosi v 70 jKr Jerusalemin tuhoon
Danielin kirjasta tunnetaan ns. neli-monarkia-oppi, jota Erkki koskenniemi on selittänyt. Tästä opista käsin avautuvat jotkin käsiteltävän toisen jakson näkemykset.
” Dan 2:ssa ja Dan 7:ssa puhutaan neljästä valtakunnasta, jotka seuraavat toinen toistaan, kunnes lopulta Jumalan valtakunta toteutuu maan päällä. Tämä ns. neli-monarkia -oppi tavataan jo pre-makkabealaisella ajalla Aemilius Suralla (n. 190 ja 175 eKr. välillä), jota roomalainen historioitsija Velleius Paterculus (i 6, 6) siteeraa:
"The Assyrians were the first of all races to hold power, then the Medes, after them the Persians, and then the Macedonians. Then, when the two kings, Philip and Antiochus (III), of Macedonian origin, had been completely conquered, soon after the overthrow of Carthage, the supreme command passed to the Roman people. Between this time and the beginning of the reign of Ninus, king of the Assyrians, who was the first to hold power, lies an interval of 1995 years."
400-luvulla eKr. elänyt Herodotos (i, 95, 130) mainitsee kolme ensimmäistä valtakuntaa: Assyria, Meedia ja Persia. Samoin 300-luvulla eKr. elänyt Ktesias tuntee tämän järjestyksen (Diodorus Siculus ii 1-34). Aleksanteri Suuren valloitettua Persian tähän kolmen valtakunnan sarjaan oli helppo liittää neljäs.
Neli-monarkia -oppi tavataan myös mm. iranilaisessa avesta-kirjallisuudessa. Avestan pyhää kirjaa ei meille valitettavasti ole säilynyt, mutta sen midrastyyppiset kommentaarit ns. Zandit ovat. Zand-i Vohuman Yasn eli Bahman Yast puhuu Dan 2:n tavoin neljästä aikakaudesta, joita kuvataan metallisiksi: kulta, hopea, vaski ja rauta (vrt. Dan 2:n järjestys!). Nämä ajanjaksot ilmaisevat neljää kuningaskuntaa/kuningasta, joista erityisesti neljäs eli viimeinen on kaikkein pahin ja demonisin:
"Jener Stamm des Baumes, den du gesehen hast, und jene vier Äste sind die vier Zeitalter, die kommen werden. Jener aus Gold ist, wenn ich und du zusammen Rat pflegen, die Zeit, da König Vistasp die Religion annimmt und die Gestalt der Dämonen zerstört, und da sie in die Verbannung und die Verborgenheit gehen. Und jener aus Silber ist die Herrschaft des Artaxser, des kayanischen Königs, und jener aus Stahl ist die Herrschaft des Xosrau Anosurvan, des Sohnes des Kavad, und jener, der aus Eisen gemischt war, ist die Missregierung der Dämonen mit zerteiltem Haar von dem Geschlecht des Hesim." (I, 3-5).
Huolimatta siitä, että Bahman Yast on kirjoitettu kirjalliseen muotoon vasta 800-luvulla jKr. (!), sen sisältämä materiaali on hyvin vanhaa. Sen pohjana on meille säilymätön Avesta-traktaatti. Erityisesti luvussa 1 esiintyvän neli-monarkia -opin katsotaan olevan hyvin vanha. Tämä neli-monarkia -oppi, missä neljäs valtakunta edustaa pahuuden ilmentymää, on luultavastikin toiminut Lähi-Idässä ideologisena ja uskonnollisena aseena "länttä" (esim. Makedonia, Rooma) kohtaan.
Danielin kirjassa pre-makkabealainen neli-monarkia -oppi on aktualisoitu uskonnolliseksi ja ideologiseksi aseeksi Antiokus IV Epifaneeta vastaan, joka neljännen valtakunnan edustajana edustaa todellisen pahuuden ilmentymää. Tämä makkabealaisajan aktualisointi näkyy erityisesti Dan 7:23-27:ssa.
Dan 7:ssa neli-monarkia -oppiin liittyy kiinteästi Ihmisen Poika, joka luultavastikin edustaa Korkeimman pyhiä, jotka saavat periä vallan neljännen valtakunnan kukistuttua Jumalan voimasta (7:13-14,17s). Tämä sama tulkinta näkyy myös Dan 2:ssa, jossa tosin ei puhuta Ihmisen Pojasta vaan Jumalan pystyttämästä kukistumattomasta valtakunnasta (2:44).”
1-8
Oleellista ei ole unen tarkka näköaika. Kuten Nebukadnessarin unessa (luku 2 selityksineen) tässäkin Danielin näkemässä unessa neljää valtakuntaa edustavat järjestyksessä: Babylonian, Meedian, Persian ja Aleksanteri Suuren helleeninen - ja edellisistä kulttuurisesti poikkeava - maailmanvalta.
Suurimman huomion näyssä saa neljäs valtakunta, johtuen siitä, että sen perintönä on syntynyt Syyrian suuri valtakunta, jonka kuningasta Antiokos Epifaneeta ”pieni sarvi” jakeessa 8 tarkoittaa.
Unen päivittyminen Belsassarin 1:een hallitusvuoteen merkitsee, että kirjoittaja on katsonut hänet kuninkaaksi, mitä hän olikin isänsä Nabunaidin rinnalla tämän viipyessä eri syistä Teeman keitaalla.. Belsassar ei täten ole ainoastaan kruununprinssi.
Jakeen 3 alkumeri on Jumalalle vastakkaisten kaoottisten voimien paikka. Tästä syystä sieltä nousevat valtakunnat ovat petojen kaltaisia ja Jumalalle vihamielisiä. Pedot, jae 4) ovat mytologisia olentoja – eivät eläimiä. Ne edustavat valtakuntia ja niiden kuninkaita.
Babyloniaa kuvataan kotkansiipisenä leijonana. Tällainen sekakuvio esiintyi yleisesti babylonialaisesa taiteessa. Jer. 49:19; 50:17 vertaa Nebukadnessaria leijonaan ja Jer. 48:40 hänen kuvansa vaihtuu kotkaan.
Jo kauan ennen kirjoitettua historiaa tiedämme, että surmatun eläimen taljaan, tai kotkansulkiin pukeutumalla katsottiin saavutettavan jotain kyseisen eläimen urhoollisista ominaisuuksista – tämähän näkyy jäänteenä useista nykyajan vaakunoistakin ja sama pätee valtakunnan tai kuninkaan kuvaamiseen kyseisen eläimen hahmossa (tämän kappaleen kommentti minun).
Myös dp-Fi yhdistää kotkansiipisen leijonan Babyloniaan (s.132), joka syöksyy eteenpäin ”kotkan siivin” valloitusretkillään. Siipien repäiseminen tässä teoksessa tulkitaan valloitusvauhdin hidastumiseksi ja lopulta tyrehtymiseksi. Ihmissydämisenä siipensä menettänyt leijona on heikko, kuten Nabunaidin aikaan.
Puukon tulkinta on hieman toinen: Siipensä menettänyt kahdella jalalla kuljeksiva ihmissydäminen leijona on otaksuttavasti Nebukadnessarin (luku 4) kuvaus. Ylpeytensä vuoksi järjen valonsa (Danielin kirjoittajan on oltava tekstilleen uskollinen) ja valtansa menettänyt hallitsija. Mutta katuvaisena ja Danielin Jumalan tunnustavana saa järkensä, siis inhimillisen olemuksensa, takaisin ja valtakuntansa (RS s 325).
Toisen pedon, karhun kaltaisen, jae 5, Puukko tulkitsee Meediaksi, joka ajatellaan hyvin vallanhaluiseksi ja saaliinhimoiseksi (vrt. Jes. 13:17 s.). Sen nostaminen toiselle kyljelleen tarkoittaa sen yksipuolista asennoitumista ja myös heikkoutta Babyloniaan verrattuna (vrt. 2:39). Kolme kylkiluuta karhun suussa, hammasten välissä, Puukko arvelee joksikin valtiollisen historian tuntemattomaksi jääneeksi tapahtumaksi.
dp-FI tulkitsee viimemainitun asian toisin ja katsoo karhun edustavan Meedia-Persian hallitsijoita, joka alkoi meedialaisesta Dareioksesta ja Kyyros Suuresta päättyen Dareios III:een. Kolme kylkiluuta voisivat merkitä valtakunnan laajenemista kolmeen ilmansuuntaan: pohjoiseen Babyloniaan, länteen Vähä-aasiaan ja Traakiaan ja lopulta etelään Egyptiä valloittamaan. Karhun kylkiasento tässä kuvaa sen valmiutta hyökkäämään? (dp-FI s. 133).
Näkemys on sinänsä mielenkiintoinen paitsi, ettei Dareios meedialainen ole historian henkilö, kuten edellä on todettu. Tulkintaa ei myöskään voida pitää ehdottoman vääränä, koska se kuuluu samaan kategoriaan olettamuksia kuin Puukonkin tulkinta, vaikuttaen toki loogisemmalta.
Heikkous piilee juuri Dareios meedialaisessa ja siinä, ettei Meedialla ollut mitään tekemistä Babylonian valloituksessa, eikä muissakaan, mutta näin yhdistettynä näkemyksen saa ainakin sovitettua laihahkosti Raamatun tekstiin yleinen historia unohtaen. Myös kirjan funktio on toinen. dp-FI ei ole kommentaari sanan varsinaisessa merkityksessä. (dp-FI:n kommentit minun).
Jatkan Puukon kommentaarista. Toinen, pantterin kaltainen nelisiipinen peto, on Persia. Neljä siipeä osoittaa sen valtapyrkimysten ja voiman laajenemista kaikkiin ilmansuuntiin. Pedon neljä päätä ovat eittämättä ne neljä kuningasta, jotka kirjoittaja tuntee: Kyyros, Dareios, Kserkses ja Artakserkses. Toiset ovat jääneet hänelle mahdollisesti tuntemattomiksi.
Neljäs peto: kauhea ja väkevä edustaa Aleksanteri Suuren maailmanvaltaa. Se poikkeaa edellisestä kultuurisesti. Muiden kolmen edustaessa oriennttista kulttuuria, Aleksanterin valtakunta on helleninen ja sen myötä kreikkalaisen kulttuurin ja elämäntavan vaikutukset leviävät.
Tosiasiallisesti arvioisin Aleksanterin maailmanvalloituksen yhteydessä vallinneen melkoisen kulttuurien sekoituksen. Mielestäni Puukko on selityksessään hieman yksipuolinen (RS s. 325). Paljon luonnollisemmalta vaikuttaisi, että eri kulttuurien kohdatessa, ne sekoittuvat toisiinsa.
Kymmenen sarvea, jae 24, tarkoittaa kymmentä kuningasta laskettuna Aleksanteri Suuresta Antiokos IV Epifaneeseen kattaen vuodet 336 – 176/175 eKr riippuen mistä lähteestä katsotaan (RS, IRT), joihin Puukon luettelossa ei enää Antiokos IV Epifanes mahdu, vaan kymmenenneksi jää Demetrios I Soter tai hänen veljensä.
Vertailemieni luetteloiden eroavuus johtuu siitä, että Puukko ottaa huomioon jokaisen hallitsijan, vaikka näitä loppuaikoina saattoi olla kolmekin samana vuonna. Iso Raamatun tietosanakirja jättää nämä vuoden 176 kuninkuuskahakat väliin ja siirtyy suoraan Antiokos IV Epifaneen, josta sen luettelossa tulee 10. kuningas.
Näin Antiokos IV Epifaneesta tulee ”pieni sarvi”, joka onnistuu raivaamaan kolme edeltäjäänsä pois. Nämä ovat Seleukos IV Filopator, jonka hänen ministerinsä murhasi. Myös Heliodoros, vallan anastaja, murhattiin. Tätä juutalaispiireissä arveltiin Antiokos IV Epifaneen alullepanemaksi, vaikka itse teon tekijäksi on mainittu pergamolainen Eumenes.
Kolmas tieltä raivattu onkin sitten Seleukoksen poika ja oikea vallanperijä, Demetrios I Soter, joka oli panttivankina Roomassa tai tämän veli, jonka tappo laitetaan Antiokoksen tiliin.
Pieneksi häntä kutsutaan, koska hänen valtansa alku oli heikko. Tähän saattaa viitata myös se IRT:ssa , osa 1, palstat 388-389 oleva tieto, että hän olisi ollut vuosina 189-175 eKr vankina Roomassa. sekä ne lukuisat valtakamppailut, joita tuohon aikaan Syyrian herruudesta esiintyi (osin omaa tulkintaa).
Pieni sarvi, jolla on kuin ihmisen silmät kuvannee Antiokoksen viisautta ja kavaluutta. Herjauksia puhuva suu viittaa Jumalan pilkkaan ja hyökkäykseen juutalaista uskontoa vastaan.
Se tiedetään, että seleukidien käymät monet sodat Egyptin ptolemaioksia vastaan ja muut sodat, mm. Roomaa vastaan olivat köyhdyttäneet syyrialaiset seleukidit. Valtaan päästyään Antiokos IV Epifaneen (175-164 ) täytyi saada valtion kassa kuntoon ja vahvistaa poliittista asemaansa. Tämän hän arveli voivansa tehdä sopeuttamalla hallintoalueensa yhtenäiskulttuurin valtaan.
Juutalaisten keskuudessa oli ryhmiä, joihin hellenistinen kulttuuri oli saanut voimakkaan jalansijan (vrt. Uuden testamentin sadukeukset), jotka tukivat Antiokoksen pyrkimyksiä. Kuitenkin valtaväestö vieroksui näitä haluten säilyttää oman uskontonsa.
Antiokos ei jäänyt odottamaan, vaan ryhtyi toimin. Ensin hän asetutti Jerusalemiin ylipapiksi oman miehensä. Ediktillään lakkautti temppelin jokapäiväiset uhrit, kielsi sapatinvieton sekä ympärileikkauksen ja vaati juutalaisten pyhien kirjojen polttamista. Tottelemattomat luonnollisesti tapettiin.
Uskonnollinen sorto huipentui Zeuksen alttarin pystyttämiseen temppelin polttouhrialttarin paikalle ja Zeuksen kuvapatsaan tuomiseen temppeliin. (Edellä sanotussa viittaan osaksi RKH s. 547 ). Tätä kuvaa ”hävityksen kauhistus”.
9-14
Vaikka joissakin uskonsuunnissa ja -lahkoissa Saatanaa nimitetään ”tämän maailman ruhtinaaksi”, on Jumala viime kädessä hän, joka ratkaisee kansojen ja maailmanhistorian kulun (Saatana-käsitys syntyi vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen nykymuotoisena, kuten monet muutkin nykyisin varsin keskeiset raamatunkäsitteet).
”Vanhaikäinen” on Jumalan apokalyptinen nimitys, jae 9. Hän on ensimmäinen ja viimeinen (Jes. 44:6). Hän on hallinnut aina muinaisuudesta asti (Ps. 55:20).
Jumalan valtaistuimen kuvaus on todennäköisesti peräisin Hesekielin näystä (Hes. 1:4 ss.). Tuli ja valo on aina liitetty Jumalaan ja hänen olemukseensa. Tässä ne kuvaavat hänen asumustaan, jae 10 (vrt. 2:22). Muuta inhimillistä käsitystä ihmisellä ei ole tätä kuvaamaan.
Jumalan seurassa on hänen ”armeijansa”, enkelit, jotka lukemattomana joukkona ovat valmiit toteuttamaan Jumalan käskyt. Avattavat kirjat ovat syytöskirjelmänkaltaisia, eräänlaisia ”rikospöytäkirjoja”, joihin taivaallisen oikeuden päätökset on merkitty.
Jakeessa 11 siirrytään viimeiseen petoon ja sen herjaavaan sarveen. Pedolla ilmeisestikin tarkoitetaan viimeistä, neljättä valtakuntaa ja sarvella sen taivaita herjaavaa kuningasta. Tältä valtakunnalta otetaan valta ja herjaava kuningas tapetaan ja tulessa poltetaan (vrt. Assurin tuomiota Jes. 30:33). Tuli kuvaa mahdollisesti ”puhdistavaa tulta”, joka polttaa pois kaiken saastan (viimeisen lauseen tulkinta minun).
Saman tuhon, jakeessa 12, kokevat muutkin Danielissa mainitut valtakunnat. Tässä korostuu se, että kaikella pakanavallalla on määräaikansa, jonka Jumala yksin asettaa, mahtavimmallakin. Tätä tarkoittaa puhe elämän pituuden määräytymisestä (tulkinta minun).
Jakeen 13, ”Ihmisen Pojan kaltainen (aram. bar-enaash, itse asiassa ihminen), on myös apokalyptinen termi, kuten ”Vanhaikäinen”, tarkoittaen tässä Messiasta. Termi esiintyy yleisenä kaikessa apakalyptisessa kirjallisuudessa alkaen Danielista Messiaan nimityksenä (vrt. Heenok 46:2 ss.; 48:2 ss. jne).
Messias on ihmisen kaltainen, mutta alkuperältään taivaallinen olento, joka tässä tulee taivaan pilvissä maan päälle. Jeesus käyttää tätä Danielin ilmausta itsestään useaan otteeseen Uudessa testamentissa (Matt. 8:20; 9:6; 10:23; 11:19; Mark. 14:62, jne).
Danielin kirjassa pedot edustavat sekä kuninkaita että valtakuntia. Samoin Ihmisen poika on sekä yksilöllinen että yleiskäsite. Viimemainittu tulkitaan enkelin selityksessä (7:18, 27 ) ”Korkeimman pyhien kansaksi”. Tämä kansa on henkinen, taivaallinen. Kaikki muut kansat ovat maallisia, eläinten kaltaisia.
”Korkeimman pyhät” ovat hurskaita, koettelemuksensa kestäneitä juutalaisia, jotka saavat vallan heidän vastustajansa , jumalattoman kuninkaan, lopullisesti tuhoutuessa, jae 26.
Näin syntynyttä valtakuntaa kuvataan kuten Jumalan valtakuntaa. Se on iankaikkinen, jakeet 14, 27; vrt. 3:33; 4:31; 6:26).
15-28
Tämä jakso Puukon kommentaarissa on niin tiivis, että joudun siteeraamaan sitä kuta kuinkin sanasta sanaan. En katso tätä haitaksi, sillä materiaalini on vähäistä, eikä liikkumavaraa näin ollen ole.
Jakso käsittää enkelin antaman virallisen selityksen sille, mitä edellä on jo hyvin pitkälle selitetty. jakeen 17 neljä kuningasta on käytetty merkityksessä ”neljä valtakuntaa”, kuten septuaginta kohdan kääntää.
Tämän jälkeen apokryyfiselle kirjallisuudelle tyypillisesti, jae 18, maallisten valtakuntien merkitys lakkaa ja näiden valta ja kunnia annetaan Jumalan valtakunnalle, jonka omistajina ovat ”Korkeimman pyhät”, eli hurskaat juutalaiset.
”Korkeimman pyhät” ovat Jumalan uskotut ystävät, hurskaat juutalaiset, jotka täyttävät hänen tahtonsa, mistä pakanat tai luopiot eivät välitä.
Neljäs peto kymmenine sarvineen, jakeet 19-24, on Aleksanteri Suuren valtakunta. Kun sarvien edestä putoaa kolme sarvea, edustaa tämä yhdestoista Antiokos IV Epifanesta, pientä sarvea, joka on jo aiemmin selitetty.
Ajat tarkoittavat juutalaisten juhla-aikoja jakeessa 25. Laki on Jumalan laki – toora selityksineen ja merkitsee samaa kuin juutalainen uskonto.
”Aika” on apokalyptinen vuosi (vrt. 4:13) ja usein Danielin kirjassa sekä myöhemminkin tavattava määre ”ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi” tarkoittaa tässä yhteydessä kolmen ja puolenvuoden aikaa, minkä Jerusalemin temppeli on häpäistynä.
”Kaksi aikaa” jakeessa 25 on aramiksi ”ajat”, mutta septuaginta kääntää sen kreikan duaalin (kaksois-sijamuodon, kaksikon) mukaisesti. Kaikki suuret tapahtumat järkyttävät ihmistä ja painuvat syvälle hänen muistiinsa.
Jakeen 28 huomautus kertomuksen päättymisestä tarkoittanee, että araminkielistä tekstiä joka nyt päättyy, ei alun alkaenkaan ole kirjoitettu hepreaksi, vaan koko aramilainen jakso on käsitettävä täysin itsenäiseksi.
Mitä itse lisäisin: jakeen 26 oikeus on taivaallinen oikeus, jakeen 27 valtakunnalla tarkoitetaan Jumalan tai Messiaan valtakuntaa. Nämä käsitteet ovat rinnakkaisia ja tämä valtakunta annetaan hurskaille juutalaisille, jotka ovat pitäneet isien uskon ja joita nyt kutsutaan ”Korkeimman pyhiksi”.
Aikojen loppu tai lopun ajalla on apokalyptinen termi, jolla ei ole varsinaista käsitettä ”maallisessa” ajassa. Sen tarkoitus on korostaa, että hurskaat sittenkin, kärsimyksistään huolimatta, ovat voittajia hieman samaan tapaan kuin sananparressa: ”Rehellisyys maan perii”.
Lienee aluksi paikallaan kerrata käytetyt lähteet. Pohjatekstinä käytän KR33/38 tekstiä, koska se tulee lähemmäs UM-käännöstä ja on käännöstavaltaan samankaltainen. Selityksen päälähteenä on edelleen A. F. Puukon kommentaari, Raamatun selitysteos, osa 4 (RS). Lisäksi seuraan Raamattu ja sen kulttuurihistorian osaa 5 (RKH), Iso Raamatun tietosanakirja, osat 1-3 (IRT) sekä Watch Tower Bible and Tractat ´Society of Pensylvania, Kiinnitä huomiota Danielin prtofetiaan (dp-FI) ja Erkki Koskenniemen nettiluentoa, josta siteeraan kappaleen suoraan 7:nne luvun johdannoksi. Puukon kommentaaria käytän ensisijaisena.
Tätä ennen todettakoon, että eksiilin (pakkosiirtolaisuuden) jälkeen alkoi juutalaisissa elää yhä voimistuva toivo Messias-kuninkaasta, joka voittaisi kaikki viholliset ja hallitsisi maata jälleen. Tämä toivo vahvistui ollen voimakkaimmillaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikaan, kunnes alkoi hiipua ja käytännöllisesti katosi v 70 jKr Jerusalemin tuhoon
Danielin kirjasta tunnetaan ns. neli-monarkia-oppi, jota Erkki koskenniemi on selittänyt. Tästä opista käsin avautuvat jotkin käsiteltävän toisen jakson näkemykset.
” Dan 2:ssa ja Dan 7:ssa puhutaan neljästä valtakunnasta, jotka seuraavat toinen toistaan, kunnes lopulta Jumalan valtakunta toteutuu maan päällä. Tämä ns. neli-monarkia -oppi tavataan jo pre-makkabealaisella ajalla Aemilius Suralla (n. 190 ja 175 eKr. välillä), jota roomalainen historioitsija Velleius Paterculus (i 6, 6) siteeraa:
"The Assyrians were the first of all races to hold power, then the Medes, after them the Persians, and then the Macedonians. Then, when the two kings, Philip and Antiochus (III), of Macedonian origin, had been completely conquered, soon after the overthrow of Carthage, the supreme command passed to the Roman people. Between this time and the beginning of the reign of Ninus, king of the Assyrians, who was the first to hold power, lies an interval of 1995 years."
400-luvulla eKr. elänyt Herodotos (i, 95, 130) mainitsee kolme ensimmäistä valtakuntaa: Assyria, Meedia ja Persia. Samoin 300-luvulla eKr. elänyt Ktesias tuntee tämän järjestyksen (Diodorus Siculus ii 1-34). Aleksanteri Suuren valloitettua Persian tähän kolmen valtakunnan sarjaan oli helppo liittää neljäs.
Neli-monarkia -oppi tavataan myös mm. iranilaisessa avesta-kirjallisuudessa. Avestan pyhää kirjaa ei meille valitettavasti ole säilynyt, mutta sen midrastyyppiset kommentaarit ns. Zandit ovat. Zand-i Vohuman Yasn eli Bahman Yast puhuu Dan 2:n tavoin neljästä aikakaudesta, joita kuvataan metallisiksi: kulta, hopea, vaski ja rauta (vrt. Dan 2:n järjestys!). Nämä ajanjaksot ilmaisevat neljää kuningaskuntaa/kuningasta, joista erityisesti neljäs eli viimeinen on kaikkein pahin ja demonisin:
"Jener Stamm des Baumes, den du gesehen hast, und jene vier Äste sind die vier Zeitalter, die kommen werden. Jener aus Gold ist, wenn ich und du zusammen Rat pflegen, die Zeit, da König Vistasp die Religion annimmt und die Gestalt der Dämonen zerstört, und da sie in die Verbannung und die Verborgenheit gehen. Und jener aus Silber ist die Herrschaft des Artaxser, des kayanischen Königs, und jener aus Stahl ist die Herrschaft des Xosrau Anosurvan, des Sohnes des Kavad, und jener, der aus Eisen gemischt war, ist die Missregierung der Dämonen mit zerteiltem Haar von dem Geschlecht des Hesim." (I, 3-5).
Huolimatta siitä, että Bahman Yast on kirjoitettu kirjalliseen muotoon vasta 800-luvulla jKr. (!), sen sisältämä materiaali on hyvin vanhaa. Sen pohjana on meille säilymätön Avesta-traktaatti. Erityisesti luvussa 1 esiintyvän neli-monarkia -opin katsotaan olevan hyvin vanha. Tämä neli-monarkia -oppi, missä neljäs valtakunta edustaa pahuuden ilmentymää, on luultavastikin toiminut Lähi-Idässä ideologisena ja uskonnollisena aseena "länttä" (esim. Makedonia, Rooma) kohtaan.
Danielin kirjassa pre-makkabealainen neli-monarkia -oppi on aktualisoitu uskonnolliseksi ja ideologiseksi aseeksi Antiokus IV Epifaneeta vastaan, joka neljännen valtakunnan edustajana edustaa todellisen pahuuden ilmentymää. Tämä makkabealaisajan aktualisointi näkyy erityisesti Dan 7:23-27:ssa.
Dan 7:ssa neli-monarkia -oppiin liittyy kiinteästi Ihmisen Poika, joka luultavastikin edustaa Korkeimman pyhiä, jotka saavat periä vallan neljännen valtakunnan kukistuttua Jumalan voimasta (7:13-14,17s). Tämä sama tulkinta näkyy myös Dan 2:ssa, jossa tosin ei puhuta Ihmisen Pojasta vaan Jumalan pystyttämästä kukistumattomasta valtakunnasta (2:44).”
1-8
Oleellista ei ole unen tarkka näköaika. Kuten Nebukadnessarin unessa (luku 2 selityksineen) tässäkin Danielin näkemässä unessa neljää valtakuntaa edustavat järjestyksessä: Babylonian, Meedian, Persian ja Aleksanteri Suuren helleeninen - ja edellisistä kulttuurisesti poikkeava - maailmanvalta.
Suurimman huomion näyssä saa neljäs valtakunta, johtuen siitä, että sen perintönä on syntynyt Syyrian suuri valtakunta, jonka kuningasta Antiokos Epifaneeta ”pieni sarvi” jakeessa 8 tarkoittaa.
Unen päivittyminen Belsassarin 1:een hallitusvuoteen merkitsee, että kirjoittaja on katsonut hänet kuninkaaksi, mitä hän olikin isänsä Nabunaidin rinnalla tämän viipyessä eri syistä Teeman keitaalla.. Belsassar ei täten ole ainoastaan kruununprinssi.
Jakeen 3 alkumeri on Jumalalle vastakkaisten kaoottisten voimien paikka. Tästä syystä sieltä nousevat valtakunnat ovat petojen kaltaisia ja Jumalalle vihamielisiä. Pedot, jae 4) ovat mytologisia olentoja – eivät eläimiä. Ne edustavat valtakuntia ja niiden kuninkaita.
Babyloniaa kuvataan kotkansiipisenä leijonana. Tällainen sekakuvio esiintyi yleisesti babylonialaisesa taiteessa. Jer. 49:19; 50:17 vertaa Nebukadnessaria leijonaan ja Jer. 48:40 hänen kuvansa vaihtuu kotkaan.
Jo kauan ennen kirjoitettua historiaa tiedämme, että surmatun eläimen taljaan, tai kotkansulkiin pukeutumalla katsottiin saavutettavan jotain kyseisen eläimen urhoollisista ominaisuuksista – tämähän näkyy jäänteenä useista nykyajan vaakunoistakin ja sama pätee valtakunnan tai kuninkaan kuvaamiseen kyseisen eläimen hahmossa (tämän kappaleen kommentti minun).
Myös dp-Fi yhdistää kotkansiipisen leijonan Babyloniaan (s.132), joka syöksyy eteenpäin ”kotkan siivin” valloitusretkillään. Siipien repäiseminen tässä teoksessa tulkitaan valloitusvauhdin hidastumiseksi ja lopulta tyrehtymiseksi. Ihmissydämisenä siipensä menettänyt leijona on heikko, kuten Nabunaidin aikaan.
Puukon tulkinta on hieman toinen: Siipensä menettänyt kahdella jalalla kuljeksiva ihmissydäminen leijona on otaksuttavasti Nebukadnessarin (luku 4) kuvaus. Ylpeytensä vuoksi järjen valonsa (Danielin kirjoittajan on oltava tekstilleen uskollinen) ja valtansa menettänyt hallitsija. Mutta katuvaisena ja Danielin Jumalan tunnustavana saa järkensä, siis inhimillisen olemuksensa, takaisin ja valtakuntansa (RS s 325).
Toisen pedon, karhun kaltaisen, jae 5, Puukko tulkitsee Meediaksi, joka ajatellaan hyvin vallanhaluiseksi ja saaliinhimoiseksi (vrt. Jes. 13:17 s.). Sen nostaminen toiselle kyljelleen tarkoittaa sen yksipuolista asennoitumista ja myös heikkoutta Babyloniaan verrattuna (vrt. 2:39). Kolme kylkiluuta karhun suussa, hammasten välissä, Puukko arvelee joksikin valtiollisen historian tuntemattomaksi jääneeksi tapahtumaksi.
dp-FI tulkitsee viimemainitun asian toisin ja katsoo karhun edustavan Meedia-Persian hallitsijoita, joka alkoi meedialaisesta Dareioksesta ja Kyyros Suuresta päättyen Dareios III:een. Kolme kylkiluuta voisivat merkitä valtakunnan laajenemista kolmeen ilmansuuntaan: pohjoiseen Babyloniaan, länteen Vähä-aasiaan ja Traakiaan ja lopulta etelään Egyptiä valloittamaan. Karhun kylkiasento tässä kuvaa sen valmiutta hyökkäämään? (dp-FI s. 133).
Näkemys on sinänsä mielenkiintoinen paitsi, ettei Dareios meedialainen ole historian henkilö, kuten edellä on todettu. Tulkintaa ei myöskään voida pitää ehdottoman vääränä, koska se kuuluu samaan kategoriaan olettamuksia kuin Puukonkin tulkinta, vaikuttaen toki loogisemmalta.
Heikkous piilee juuri Dareios meedialaisessa ja siinä, ettei Meedialla ollut mitään tekemistä Babylonian valloituksessa, eikä muissakaan, mutta näin yhdistettynä näkemyksen saa ainakin sovitettua laihahkosti Raamatun tekstiin yleinen historia unohtaen. Myös kirjan funktio on toinen. dp-FI ei ole kommentaari sanan varsinaisessa merkityksessä. (dp-FI:n kommentit minun).
Jatkan Puukon kommentaarista. Toinen, pantterin kaltainen nelisiipinen peto, on Persia. Neljä siipeä osoittaa sen valtapyrkimysten ja voiman laajenemista kaikkiin ilmansuuntiin. Pedon neljä päätä ovat eittämättä ne neljä kuningasta, jotka kirjoittaja tuntee: Kyyros, Dareios, Kserkses ja Artakserkses. Toiset ovat jääneet hänelle mahdollisesti tuntemattomiksi.
Neljäs peto: kauhea ja väkevä edustaa Aleksanteri Suuren maailmanvaltaa. Se poikkeaa edellisestä kultuurisesti. Muiden kolmen edustaessa oriennttista kulttuuria, Aleksanterin valtakunta on helleninen ja sen myötä kreikkalaisen kulttuurin ja elämäntavan vaikutukset leviävät.
Tosiasiallisesti arvioisin Aleksanterin maailmanvalloituksen yhteydessä vallinneen melkoisen kulttuurien sekoituksen. Mielestäni Puukko on selityksessään hieman yksipuolinen (RS s. 325). Paljon luonnollisemmalta vaikuttaisi, että eri kulttuurien kohdatessa, ne sekoittuvat toisiinsa.
Kymmenen sarvea, jae 24, tarkoittaa kymmentä kuningasta laskettuna Aleksanteri Suuresta Antiokos IV Epifaneeseen kattaen vuodet 336 – 176/175 eKr riippuen mistä lähteestä katsotaan (RS, IRT), joihin Puukon luettelossa ei enää Antiokos IV Epifanes mahdu, vaan kymmenenneksi jää Demetrios I Soter tai hänen veljensä.
Vertailemieni luetteloiden eroavuus johtuu siitä, että Puukko ottaa huomioon jokaisen hallitsijan, vaikka näitä loppuaikoina saattoi olla kolmekin samana vuonna. Iso Raamatun tietosanakirja jättää nämä vuoden 176 kuninkuuskahakat väliin ja siirtyy suoraan Antiokos IV Epifaneen, josta sen luettelossa tulee 10. kuningas.
Näin Antiokos IV Epifaneesta tulee ”pieni sarvi”, joka onnistuu raivaamaan kolme edeltäjäänsä pois. Nämä ovat Seleukos IV Filopator, jonka hänen ministerinsä murhasi. Myös Heliodoros, vallan anastaja, murhattiin. Tätä juutalaispiireissä arveltiin Antiokos IV Epifaneen alullepanemaksi, vaikka itse teon tekijäksi on mainittu pergamolainen Eumenes.
Kolmas tieltä raivattu onkin sitten Seleukoksen poika ja oikea vallanperijä, Demetrios I Soter, joka oli panttivankina Roomassa tai tämän veli, jonka tappo laitetaan Antiokoksen tiliin.
Pieneksi häntä kutsutaan, koska hänen valtansa alku oli heikko. Tähän saattaa viitata myös se IRT:ssa , osa 1, palstat 388-389 oleva tieto, että hän olisi ollut vuosina 189-175 eKr vankina Roomassa. sekä ne lukuisat valtakamppailut, joita tuohon aikaan Syyrian herruudesta esiintyi (osin omaa tulkintaa).
Pieni sarvi, jolla on kuin ihmisen silmät kuvannee Antiokoksen viisautta ja kavaluutta. Herjauksia puhuva suu viittaa Jumalan pilkkaan ja hyökkäykseen juutalaista uskontoa vastaan.
Se tiedetään, että seleukidien käymät monet sodat Egyptin ptolemaioksia vastaan ja muut sodat, mm. Roomaa vastaan olivat köyhdyttäneet syyrialaiset seleukidit. Valtaan päästyään Antiokos IV Epifaneen (175-164 ) täytyi saada valtion kassa kuntoon ja vahvistaa poliittista asemaansa. Tämän hän arveli voivansa tehdä sopeuttamalla hallintoalueensa yhtenäiskulttuurin valtaan.
Juutalaisten keskuudessa oli ryhmiä, joihin hellenistinen kulttuuri oli saanut voimakkaan jalansijan (vrt. Uuden testamentin sadukeukset), jotka tukivat Antiokoksen pyrkimyksiä. Kuitenkin valtaväestö vieroksui näitä haluten säilyttää oman uskontonsa.
Antiokos ei jäänyt odottamaan, vaan ryhtyi toimin. Ensin hän asetutti Jerusalemiin ylipapiksi oman miehensä. Ediktillään lakkautti temppelin jokapäiväiset uhrit, kielsi sapatinvieton sekä ympärileikkauksen ja vaati juutalaisten pyhien kirjojen polttamista. Tottelemattomat luonnollisesti tapettiin.
Uskonnollinen sorto huipentui Zeuksen alttarin pystyttämiseen temppelin polttouhrialttarin paikalle ja Zeuksen kuvapatsaan tuomiseen temppeliin. (Edellä sanotussa viittaan osaksi RKH s. 547 ). Tätä kuvaa ”hävityksen kauhistus”.
9-14
Vaikka joissakin uskonsuunnissa ja -lahkoissa Saatanaa nimitetään ”tämän maailman ruhtinaaksi”, on Jumala viime kädessä hän, joka ratkaisee kansojen ja maailmanhistorian kulun (Saatana-käsitys syntyi vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen nykymuotoisena, kuten monet muutkin nykyisin varsin keskeiset raamatunkäsitteet).
”Vanhaikäinen” on Jumalan apokalyptinen nimitys, jae 9. Hän on ensimmäinen ja viimeinen (Jes. 44:6). Hän on hallinnut aina muinaisuudesta asti (Ps. 55:20).
Jumalan valtaistuimen kuvaus on todennäköisesti peräisin Hesekielin näystä (Hes. 1:4 ss.). Tuli ja valo on aina liitetty Jumalaan ja hänen olemukseensa. Tässä ne kuvaavat hänen asumustaan, jae 10 (vrt. 2:22). Muuta inhimillistä käsitystä ihmisellä ei ole tätä kuvaamaan.
Jumalan seurassa on hänen ”armeijansa”, enkelit, jotka lukemattomana joukkona ovat valmiit toteuttamaan Jumalan käskyt. Avattavat kirjat ovat syytöskirjelmänkaltaisia, eräänlaisia ”rikospöytäkirjoja”, joihin taivaallisen oikeuden päätökset on merkitty.
Jakeessa 11 siirrytään viimeiseen petoon ja sen herjaavaan sarveen. Pedolla ilmeisestikin tarkoitetaan viimeistä, neljättä valtakuntaa ja sarvella sen taivaita herjaavaa kuningasta. Tältä valtakunnalta otetaan valta ja herjaava kuningas tapetaan ja tulessa poltetaan (vrt. Assurin tuomiota Jes. 30:33). Tuli kuvaa mahdollisesti ”puhdistavaa tulta”, joka polttaa pois kaiken saastan (viimeisen lauseen tulkinta minun).
Saman tuhon, jakeessa 12, kokevat muutkin Danielissa mainitut valtakunnat. Tässä korostuu se, että kaikella pakanavallalla on määräaikansa, jonka Jumala yksin asettaa, mahtavimmallakin. Tätä tarkoittaa puhe elämän pituuden määräytymisestä (tulkinta minun).
Jakeen 13, ”Ihmisen Pojan kaltainen (aram. bar-enaash, itse asiassa ihminen), on myös apokalyptinen termi, kuten ”Vanhaikäinen”, tarkoittaen tässä Messiasta. Termi esiintyy yleisenä kaikessa apakalyptisessa kirjallisuudessa alkaen Danielista Messiaan nimityksenä (vrt. Heenok 46:2 ss.; 48:2 ss. jne).
Messias on ihmisen kaltainen, mutta alkuperältään taivaallinen olento, joka tässä tulee taivaan pilvissä maan päälle. Jeesus käyttää tätä Danielin ilmausta itsestään useaan otteeseen Uudessa testamentissa (Matt. 8:20; 9:6; 10:23; 11:19; Mark. 14:62, jne).
Danielin kirjassa pedot edustavat sekä kuninkaita että valtakuntia. Samoin Ihmisen poika on sekä yksilöllinen että yleiskäsite. Viimemainittu tulkitaan enkelin selityksessä (7:18, 27 ) ”Korkeimman pyhien kansaksi”. Tämä kansa on henkinen, taivaallinen. Kaikki muut kansat ovat maallisia, eläinten kaltaisia.
”Korkeimman pyhät” ovat hurskaita, koettelemuksensa kestäneitä juutalaisia, jotka saavat vallan heidän vastustajansa , jumalattoman kuninkaan, lopullisesti tuhoutuessa, jae 26.
Näin syntynyttä valtakuntaa kuvataan kuten Jumalan valtakuntaa. Se on iankaikkinen, jakeet 14, 27; vrt. 3:33; 4:31; 6:26).
15-28
Tämä jakso Puukon kommentaarissa on niin tiivis, että joudun siteeraamaan sitä kuta kuinkin sanasta sanaan. En katso tätä haitaksi, sillä materiaalini on vähäistä, eikä liikkumavaraa näin ollen ole.
Jakso käsittää enkelin antaman virallisen selityksen sille, mitä edellä on jo hyvin pitkälle selitetty. jakeen 17 neljä kuningasta on käytetty merkityksessä ”neljä valtakuntaa”, kuten septuaginta kohdan kääntää.
Tämän jälkeen apokryyfiselle kirjallisuudelle tyypillisesti, jae 18, maallisten valtakuntien merkitys lakkaa ja näiden valta ja kunnia annetaan Jumalan valtakunnalle, jonka omistajina ovat ”Korkeimman pyhät”, eli hurskaat juutalaiset.
”Korkeimman pyhät” ovat Jumalan uskotut ystävät, hurskaat juutalaiset, jotka täyttävät hänen tahtonsa, mistä pakanat tai luopiot eivät välitä.
Neljäs peto kymmenine sarvineen, jakeet 19-24, on Aleksanteri Suuren valtakunta. Kun sarvien edestä putoaa kolme sarvea, edustaa tämä yhdestoista Antiokos IV Epifanesta, pientä sarvea, joka on jo aiemmin selitetty.
Ajat tarkoittavat juutalaisten juhla-aikoja jakeessa 25. Laki on Jumalan laki – toora selityksineen ja merkitsee samaa kuin juutalainen uskonto.
”Aika” on apokalyptinen vuosi (vrt. 4:13) ja usein Danielin kirjassa sekä myöhemminkin tavattava määre ”ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi” tarkoittaa tässä yhteydessä kolmen ja puolenvuoden aikaa, minkä Jerusalemin temppeli on häpäistynä.
”Kaksi aikaa” jakeessa 25 on aramiksi ”ajat”, mutta septuaginta kääntää sen kreikan duaalin (kaksois-sijamuodon, kaksikon) mukaisesti. Kaikki suuret tapahtumat järkyttävät ihmistä ja painuvat syvälle hänen muistiinsa.
Jakeen 28 huomautus kertomuksen päättymisestä tarkoittanee, että araminkielistä tekstiä joka nyt päättyy, ei alun alkaenkaan ole kirjoitettu hepreaksi, vaan koko aramilainen jakso on käsitettävä täysin itsenäiseksi.
Mitä itse lisäisin: jakeen 26 oikeus on taivaallinen oikeus, jakeen 27 valtakunnalla tarkoitetaan Jumalan tai Messiaan valtakuntaa. Nämä käsitteet ovat rinnakkaisia ja tämä valtakunta annetaan hurskaille juutalaisille, jotka ovat pitäneet isien uskon ja joita nyt kutsutaan ”Korkeimman pyhiksi”.
Aikojen loppu tai lopun ajalla on apokalyptinen termi, jolla ei ole varsinaista käsitettä ”maallisessa” ajassa. Sen tarkoitus on korostaa, että hurskaat sittenkin, kärsimyksistään huolimatta, ovat voittajia hieman samaan tapaan kuin sananparressa: ”Rehellisyys maan perii”.
-
RaM
Huimaa yksittäistä panostusta Danielin analysoimiseksi. Kiitos tähänastisesta.
Huilaa hetki ja kerro mielipiteesi eräästä itseäni silmiinpistäneestä asiasta. Mikä oli tuohon aikaan keskimääräinen ihmisen ikä ja mikä se oli Danielin kohdalla normaalin ajanlaskutavan mukaan (Nebukadnessar valtaan n. 606-605 eaa.) tai sitten todistajien 20 vuoden oppieroavuuden (tuo vuosi on 625 eaa.) mukaan.
Huilaa hetki ja kerro mielipiteesi eräästä itseäni silmiinpistäneestä asiasta. Mikä oli tuohon aikaan keskimääräinen ihmisen ikä ja mikä se oli Danielin kohdalla normaalin ajanlaskutavan mukaan (Nebukadnessar valtaan n. 606-605 eaa.) tai sitten todistajien 20 vuoden oppieroavuuden (tuo vuosi on 625 eaa.) mukaan.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Ei tässä mitään. Pääasiallisesti olen siteeranut A. F. Puukon selitystä ja koittanut oheen kaivaa joitakin yksittäisiä tietoja. Ihan normaalia raamatunselitystä hieman historialla höystettynä.RaM kirjoitti:Huimaa yksittäistä panostusta Danielin analysoimiseksi. Kiitos tähänastisesta.
Huilaa hetki ja kerro mielipiteesi eräästä itseäni silmiinpistäneestä asiasta. Mikä oli tuohon aikaan keskimääräinen ihmisen ikä ja mikä se oli Danielin kohdalla normaalin ajanlaskutavan mukaan (Nebukadnessar valtaan n. 606-605 eaa.) tai sitten todistajien 20 vuoden oppieroavuuden (tuo vuosi on 625 eaa.) mukaan.
Ihmisten keskimääräistä ikää vaikkapa vuosilta 600 - 160 eKr on aika mahdotonta minun sanoa. En kerta kaikkiaan tiedä, mutta sivistynyt arvaus liikkuu kaikkine lapsi- ja muine kuolleisuuksineen siinä 35-40 vuoden haarukasa.
Toki oli niitäkin, jotka saivat elää suotuisan elämän, silloin elinikä viittaisi noin 60-70 vuoteen, ja ainahan on ollut poikkeuksia.
Koska Daniel on kuvitteellinen henkilö, en voi arvioida, mutta mikäli olisi kyseesä todellinen henkilö ikä olisi ollut liki sata vuotta, mikä ei tietenkään ole todellisuutta. Uudesta testamentista tunnemme hurskaan leskivaimo Hannan, jonka ikä Jeesus-lapsen kohdatessaan sanotaan olleen 84 vuota. Uudesta testamentista tunnemme opetuslapsi Johanneksen, jolle ikää on arvioitu noin 90 vuotta.
Mitä taas Jehovan todistajien 20 vuoden aikaheittoon tulee, otaksun sen johtuvan varsin pitkälti vuodesta 1914. Nämäkin heitot näyttävät koskettavan vain kaikkein oleellisimpia vuosia, kuten Jerusalemin hävitystä. dp-FI mainitsee sivullaan 64 Nebukadnessarin neljänneksi hallitusvuodeksi 620, jolloin ensimmäinen olisi ollut 624/623. Todellisuudessa se oli 606/605. Aikaheittoa tulee noin 18 vuotta.
Jehovan todistajien kohdalla näyttää olevan, että ajanlasku alkaa vuodesta 1914 taaksepäin tai eteenpäin Raamatun ja omien otaksumien lukuja mielivaltaisesti käsitellen, mutta Markku Meilo osaisi vastata tähän paljon paremmin.
Olen pahoilani, etten tällä kertaa osaa paremmin vastata.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 03.06.2007 15:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
RaM
Olet aivan oikeilla jäljillä. Ihmisen ikä oli tuhon aikaan siinä 50 vuoden pinnassa eli kovin vanhoiksi eivät eläneet. Muualla kuin raamatun tarinoissa.
Jos Danielin arvioidaan tuon ajan 'nuorukaisena' olleen noin 20 vuotias joutuessaan vankeuteen, niin Kyyroksen aikana ikää olisi ollut mittarissa jo sellainen 90 vuotta. Danielin kirja esittää Danielin touhunneen aktiivisena pappana ja kirjoittajana vielä Kyyroksen jälkeenkin.
Jehovan todistajien 20 vuoden heitto tulee laskukaavasta Babylonian valloitus 539 eaa. - 2 vuotta (vapautus) + 70 vuotta (väärä tulkinta 70 vuoden autioituksesta) = 607 eaa. Jerusalemin hävitys (väärä tulkinta hävityksen tarpeellisuudesta autioituksen suhteen).
Jehovan todistajien kronologian mukaan Danielin olisi pitänyt kirjoitella tarinoitaan Persian aikana vielä yli 110 vuotiaana ukkona. Yli 2 kertaa vanhemana kuin tuon ajan ihmiset normaalisti.
Aikamoinen ukko olisi ollut, eikö vain...
Jos Danielin arvioidaan tuon ajan 'nuorukaisena' olleen noin 20 vuotias joutuessaan vankeuteen, niin Kyyroksen aikana ikää olisi ollut mittarissa jo sellainen 90 vuotta. Danielin kirja esittää Danielin touhunneen aktiivisena pappana ja kirjoittajana vielä Kyyroksen jälkeenkin.
Jehovan todistajien 20 vuoden heitto tulee laskukaavasta Babylonian valloitus 539 eaa. - 2 vuotta (vapautus) + 70 vuotta (väärä tulkinta 70 vuoden autioituksesta) = 607 eaa. Jerusalemin hävitys (väärä tulkinta hävityksen tarpeellisuudesta autioituksen suhteen).
Jehovan todistajien kronologian mukaan Danielin olisi pitänyt kirjoitella tarinoitaan Persian aikana vielä yli 110 vuotiaana ukkona. Yli 2 kertaa vanhemana kuin tuon ajan ihmiset normaalisti.
Aikamoinen ukko olisi ollut, eikö vain...
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Kannatan edellisen kirjoittajan näkemystä, 50 ikävuotta on muistamani mukaan korkein arvio, jonka olen noille huitteille nähnyt mainittavan. Mitä lapsikuolleisuuteen tulee, niin oletetun ihmisen luomisen ja oletetun vedenpaisumuksen aikoihin olen vuosittaiseksi väestönkasvuksi nähnyt arvioidun 0,05%. Tuollainen kasvuluku on täydessä ristiriidassa Raamatun antaman väestökasvun kuvan kanssa.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ihmisten keskimääräistä ikää vaikkapa vuosilta 600 - 160 eKr on aika mahdotonta minun sanoa. En kerta kaikkiaan tiedä, mutta sivistynyt arvaus liikkuu kaikkine lapsi- ja muine kuolleisuuksineen siinä 35-40 vuoden haarukasa.
Välillä tulee mieleen, että Raamatun luoma maailmankuva rakentuu liian suuressa määrin senaikuisille poikkeuksille, ihmeiden lisäksi tietysti.Toki oli niitäkin, jotka saivat elää suotuisan elämän, silloin elinikä viittaisi noin 60-70 vuoteen, ja ainahan on ollut poikkeuksia.
Vt-seuralla on kaksi oleellista ja tietoista ajanlaskuun liittyvää linssiinviilausta, kuinka ollakaan molemmat liittyvät Danielinkirjaan. Hyvä ystäväni RaM tuntee tuntee tämänkin asian siinä missä minäkin. Olet Jaska siinä oikeassa, että Vt-seuran maailmanloppukaruselli on alusta loppuun pyörinyt pitkälti vuoden 1914 ympärillä, alkuun siitäkin huolimatta, että laskuvirheen johdosta laskelma osoitti vuoteen 1943 asti vuoteen 1915.Jehovan todistajien kohdalla näyttää olevan, että ajanlasku alkaa vuodesta 1914 taaksepäin tai eteenpäin Raamatun ja omien otaksumien lukuja mielivaltaisesti käsitellen...
Britti Brownin vuonna 1823 julkaisema seitsemän ajan laskenta oli millerismin raunioille rakentuneen (second) adventistiliikkeen oljenkorsi, jonka ympärille Russell rakensi koko elämänsä, mukaan otettiin pyramidologiaakin. En nyt ehdi asiaa sen paremmin kommentoimaan, mutta maailmanloppukarusellista mainitsen sen verran, että miltai jokainen vuosilukuun kiinnitetty lopunennustus on ollut laskennallinen, lopun ajan merkit ovat ainoastaan pelottelukeinon asemassa. Tässä 1914 karusellin oman aikamme maailmanloput:
1951=1914+37
1954=1914+40
1984=1914+70
1989=1914+75
1994=1914+80
Mitä se vaatimattomuus tekikään - heh. No näillä meidän vuosilla ei se olisi pahitteeksi.Olen pahoilani, etten tällä kertaa osaa paremmin vastata.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
RaM
Totta. Esitin asian huolimattomasti. Ihmisen keski-ikä on ollut hyvin alhainen noina varhaisina kovina aikoina. Muinaisessa Kreikassa hyväosainen ihminen saattoi elää jopa +60 vuotiaaksi, mutta vastaavasti Egyptissä tuohon ikään ei liene monikaan selvinnyt. Jumalan kansa nyt oli tietenkin poikkeus. Siellä elettin paratiisin täydellisyden rippeillä ja Jumalan kansan voimalla vaikka kuinka.Markku Meilo kirjoitti:Kannatan edellisen kirjoittajan näkemystä, 50 ikävuotta on muistamani mukaan korkein arvio, jonka olen noille huitteille nähnyt mainittavan. Mitä lapsikuolleisuuteen tulee, niin oletetun ihmisen luomisen ja oletetun vedenpaisumuksen aikoihin olen vuosittaiseksi väestönkasvuksi nähnyt arvioidun 0,05%. Tuollainen kasvuluku on täydessä ristiriidassa Raamatun antaman väestökasvun kuvan kanssa.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ihmisten keskimääräistä ikää vaikkapa vuosilta 600 - 160 eKr on aika mahdotonta minun sanoa. En kerta kaikkiaan tiedä, mutta sivistynyt arvaus liikkuu kaikkine lapsi- ja muine kuolleisuuksineen siinä 35-40 vuoden haarukasa.
Tavoittelin tuolla ikäasialla oikeastaan sitä, että tuolloin Danielin tapahtumien aikana, 500-luvulla eaa. ihminen saattoi parhaimmillaan elää käsitykseni mukaan sen + 50 vuotta. Se ei siis ole mikään varsinainen keski-ikä. Daniel, jonka voisi ajatella hovissa eläneenä edustaneen tuota pitkäikäisyyttä, tuplaa sen kuitenkin ja todistajien kronologian mukaan.. jopa varsin reilusti. Se lienee kuitenkin asia, josta todistajuudessa on turha keskustella. Tuollainen 'spekulointi' ihmisen iällä on tässä tapauksessa varmaankin tarpeetonta. Vaikka kaikkien muiden seuran kronologiaan littyvien vuosien selvittäminen on hyvinkin tärkeää.
Ei saa kiinnittää huomiota vääriin asioihin.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 8
DANIEL 8
KR92:ssa oinas on vaihtunut pässiksi ja kauris vuohipukiksi, kuten UM-käännöksessä hieman myöhemmin. Tällä ei sinänsä ole merkitystä itse näyn kannalta. Käytän kuitenkin vanhoja nimityksiä.
Itse selitys ei ole erityisen vaikea ottaen huomioon aikakauden (160-luku eKr). Apokalyptiselle kirjallisuudelle on aina tyypillistä puhua lopun ajoista tai viimeisistä ajoista, jotka tulevat pian, mikä tietenkin on innoittanut monia tekemään erinäisiä laskelmia Jumalan puuttumisesta maailman kulkuun tai Kristuksen paluun täsmällisestä ajankohdasta.
Nämä laskelmat eivät ole onnistuneet ja niitä on toistuvasti joko jouduttu korjaamaan tai sitten ne on hylätty. Myös Daniel 8:ssa puhutaan lopun ajoista, mutta palaamme näihin erilaisiin aikalaskelmiin vielä useampaankin kertaan luvussa 9.
Myöskään näyn näkemisen ajankohdalla, Belsasarin kolmantena vuotena, ei ole erityistä merkitystä. Mutta missä Daniel näkynsä näkee. Eelamin maakunta voidaan sijoittaa nykyiseen Etelä-Iraniin. Persianlahden pohjukasta sen koillispuolelle.
Tigris-joesta itään tähän laskevien sivujokien Kerkan ja Karun välisellä tasangolla sijaitsi muinoinen Susan Kaupunki, noin 240 km Persian lahdesta (IRT, osa 3, palstat 5399 – 5400), jossa oli Persian kuninkaiden loistelias talvipalatsi, Susan linna, nykyinen Suus. Siteeraan taas suoraan Erkki Koskenniemeä:
” Danielin kirjaa lukiessa ei voi välttyä huomaamasta, miten makkabealaisaika luo taustan monelle Danielin nimissä tallennetulle "ennustukselle".
Dan 8 kuvaa, kuinka Aleksanteri Suuri kukistaa Persian (jj. 5-7), Aleksanterin valtakunnan hajaantumisen hänen kuolemansa jälkeen (j. 8 ) ja kuinka yhdestä diadokkivaltiosta (= Seleukidi) nousee esiin jumalaton kuningas (= Antiokus IV), joka taistelee Jumalan omia vastaan (jj. 9-12).
Jj. 13-14 puhuvat Jerusalemin pyhäkön saastuttamisesta, jota kesti 1150 päivää eli runsaat kolme vuotta ("hävityksen kauhistus" oli temppelissä vuosina 167-164). Vastaavalla tavalla Dan 11:5ss:ssa käydään läpi Seleukidi-valtakunnan historiaa ja 11:21ss:sta alkaen Antiokus IV:n vaiheita.
Nämä tarkat kuvaukset on kirjoitettu ylös vasta makkabealaisaikana. Ne pohjautuvat vanhempiin Danielin nimissä tallennettuihin traditioihin, jotka on tulkittu ajan historiallisesta tilanteesta käsin ja aktualisoitu.
Makkabealaisajan ahdinko johti Danielin nimissä kulkevien apokalyptisten traditioiden kokoamiseen ja aktualisoimiseen. Tässä merkityksessä Danielin kirjaa voidaan pitää monikerroksisena teoksena.”
(http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/ ... anielB.htm )
Jaksossa 8:1-14 Daniel näkee toisen näkynsä. Missä hän sen näkee, ei kerrota, mutta näyssään hänet johdetaan persialaisen hovin talvipalatsiin. Apokalyptisille näyille ei ole oleellista fyysinen paikka, vaan näky itsessään. Se on kuitenkin sijoitettava johonkin aikaan. Tässä tapauksessa Babylonian viimeisiin vuosiin.
Näyn aikana näkijä on tahdoton ja hänet voidaan siirtää minne tahansa paikkaan (vrt. kuvausta Hes. 8:1-3; 40:1-3). Näin Danielkin joutuu Baabelista Eelamin pääkaupunkiin Susaan Uulai-joen rannalle, jonka Puukko määrittelee Eulaueukseksi, nykyiseksi Disful-Karun-joeksi hieman itään Susasta.
Oinaan (pässi) erikoruiset sarvet kuvaavat erisuuruisia valtakuntia, joista myöhemmin syntynyt Persia on edeltäjäänsä Meediaa mahtavampi.
Persian kuningasten sotaretkistä länteen, pohjoiseen ja etelään mainitaan tai niihin viitataan (mukaan lukien ns. persialaissodat 499-448 eKr, mm. Marathon, Thermopyllai, Salamis), mutta sotaretket itään aina Intiaan asti ovat kirjoittajalle joko tuntemattomat tai hän ei niistä välitä.
5-8
Lännestä tuleva kauris on Aleksanteri Suuri. Hänen hämmästyttävän nopeaa voittokulkuaan kuvataan ikään kuin ”jalkojen maahan koskettamatta”. Kuta kuinkin samaa kuvaa käyttää myös Deuterojesaja (Jes. 41:3) Kyyroksen valloitusretkistä.
Jae 6 s. kuvaa Persian valtakunnan kukistumista Aleksanterin rajussa ja arvaamattomassa hyökkäyksessä. Kirjoittaja ei kiinnitä huomiota aikaisempiin kaukana lännessä Graneikos- ja Issosksessa tapahtuneisiin taisteluihin. Syy on ymmärrettävä: näyn mukaan lopullinen ratkaisu tapahtuu Persian pääkaupungissa, Persepolissa.
Juuri saavutettuaan valtansa huipun, Aleksanteri Suuri kuoli yllättäen 323 eKr, jae 8. Aleksanterin kuoleman jälkeen myös hänen yksi kuuluisimmista sotapäälliköistään, Antigonos, joka oli saanut suuria alueita Aasiasta kaatui Ipsoksen taistelussa 301, jakautui valtakunta neljän kenraalin kesken.
Länteen muodostui Makedonia-Kreikka, pohjoiseen Vähä-Aasia Paflagoniaa ja Pontosta myöten, Itään muu Aasia, Foinikiaa ja osaa Syyriasta lukuunottamatta ja etelään Egypti. Nämä olivat kauriin (vuohipukin) neljä suurta sarvea taivaan neljää tuulta (ilmansuuntaa) kohti.
9-12
Jakeen 9, alussa vähäinen sarvi on tietenkin Antiokos IV Epifanes, joka saa muita suuremman huomion osakseen Danielissa. Hän polveutuu Seleukosten suvusta ollen näin syntyperältään kuninkaallinen.
Seleukidien valtakunta käsitti varsin laajan alueen: Babylonian ja Syyrian, mutta jatkuvaa kiistaa käytiin Egyptin Ptolemaiosten kanssa Palestiinasta, joka lopulta siirtyi Syyrian valtapiiriin Antiokos III Suuren aikana noin 198 eKr. tämän voitettua Ptolemaios V Epifaneen.
Jos Ptolemaiosten aika olikin ollut juutalaisille suhteellisen leppoisaa, muuttui tilanne nyt radikaalisti. Roomaa vastaan käytyjen tappiollisten sotaretkien köyhdyttämät Seleukokset alkoivat verottaa ankarammin hallitsemiaan provinsseja (RKH, osa 5, s. 546).
Palataan Antiokos IV Epifaneeseen. Hänen hyökkäilyistään Egyptiä vastaan kerrotaan 11:25 ja 1. Makk. 1:16 sekä tunkeutumisestaan Persiaan löytyy mainintoja 1. Makk. 3:31,37; 6:1 ss.
Ihana maa on Palestiina. Antiokoksen hyökkäyksestä sitä vastaa kerrotaan 11:16,41 ja erityisesti Jerusalemia vastaan 1. Makk. 1:20 ss. Jakeessa 10 kerrotaan Antiokoksen yrityksestä syrjäyttää juutalainen uskonto hellenistisellä, mistä seurauksena oli voimakasta vastarintaa juutalaisten taholta.
Taivaan sotajoukko ja tähdet, jakeessa 10, lienee selitettävä pakanoiden palvomiksi tähtijumaliksi. Sotajoukon ruhtinas, jae 11, on Jumala, joka on yläpuolella kaikkia muita taivaallisia joukkoja ja ruhtinaita.
Häntäkin vastaan suuntautuu Antiokoksen ylpeä vimma temppelin jumalanpalveluselämään puuttumisen muodossa. Varsinkin jokapäiväisen uhrin poistaminen katsotaan kohdistuvan suoraan Jumalaan, jolle nämä olivat tarkoitetut. Eikä tätä vähentänyt itse temppelin häpäiseminen tuomalla sinne vieraan jumalan alttari ja kuva (1. Makk. 1:41-54).
Jakeen 12 alkuperäinen heprealainen teksti on ilmeisesti turmeltunut siinä määrin, ettei siitä saada täyttä selkoa. ”Sotajoukko” on siinä käsittämätön ja se puuttuu kreikkalaisista teksteistä. Luultavasti tarkoitetaan jokapäiväisen uhrin rikollisella alttiiksi antamisella tuholle sitä, että oikean uhrin sijaan ryhdyttiin käyttämään pakanallisia uhreja.
KR92 kääntääkin jakeen mielekkäämmin: ” Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan.”
Antiokoksen jumalattomuutta kuvaa, että Jahven polttouhrialttarille pystytettiin pienempi alttari, jolla oli kreikkalainen jumalankuva (hävityksen kauhistus) ja jonka alttarin päällä otaksuttavasti uhrattiin saastaisia sika-uhreja (vrt. 1. Makk. 1:47, 54, 59). Jakeen 12 totuudella tarkoitetaan oikeaa juutalaisten uskontoa.
13-14
”Pyhä” tarkoittaa tässä enkeliä (vrt. 4:14). ”Sotajoukko” on myös tässä harhaan johtava lisäys. Puukko arvelee kenties vastaavan heprealaisen sanan syntyneen toisesta sitä lähellä olevasta sanasta ja Ihanaa maata, Palestiinaa, merkitsevästä sanasta. Sanonnan tulisi kuulua: ””pyhäkön ja pyhän maan alttiiksi antamisesta”.
KR33/38:ssa jae 13 ei vaikuta mielekkäältä ” Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui: "Kuinka pitkää aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon alttiiksi antamisesta tallattavaksi?".
KR92 kääntääkin jakeen 13 ” Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!".
Päivittäiset uhrit toimitettiin illalla ja aamulla. Niitä tuli yhteensä 2300, mikä vastaa 1150 vuorokautta, apokryfisessa laskennassa runsaat 3 vuotta (vrt. 7:25). Tämän keskeytyksen jälkeen uhripalvelus temppelissä toimisi taas säännöllisenä, jae 14.
15-27
Miehen muotoinen olento osoittautuu yhdeksi ylienkeleistä, Gabrieliksi. Hän saa käskyn selittää näky. Taivaallisen olennon ilmestyminen ihmiselle aiheuttaa hänessä lähes poikkeuksetta pelkoa ja syvää kunnioitusta, mitä maahan lankeaminen tarkoittaa. Danielkin vaipuu horrokseen, kasvot maata kohti.
Kuitenkin ainoastaan Jumalalle voidaan osoittaa näin suurta kunnioitusta. Siksi enkeli nostaa Danielin jaloilleen, jakeet 17,18 (selitys minun). Gabriel on tässä ensimmäinen nimeltä mainittu enkeli Vanhassa testamentissa. Seuraavaksi mainitaan Mikael (10:13, 21; 12:1). Raafael mainitaan apokryyfisessa Tobiaan kirjassa 3:17, ym.
Kuten muuallakin Raamatussa, enkeli on sanansaattaja, Jumalan lähettiläs. Joittenkin, kuten adventistien tai Jehovan todistajien, käsitys, että Mikael olisi sama kuin Kristus ei saa Raamatusta tukea. Kyse on pelkästä ihmiskäsityksestä. Nytkin Gabriel esiintyy taivaallisen viestin tuojana.
Näyn selitys, jakeet 20-22, on jo käsitelty. Apokalyptisen kirjallisuuden tyypillinen ilmentymä, viimeinen vihan aika suunnattomine ahdistuksineen ennen suurta vapautusta, esiintyy tässäkin, jae 19. Oikeastaan se ulottui aina Jerusalemin hävityksestä Antiokos Epifaneen aikaan ( vrt. 9:16 ).
Kuitenkin erityistä lopun aikaa ilmentää tämän suuren sortajan aika. Hänen kukistuttuaan alkaisi ihana pelastuksen aika ( vrt. 7:26 s.).
Jakeen 23 luopiot, Puukko arvelee pakanoiksi ja uskonnon vainoissa kestämättömiksi juutalaisiksi. Mielestäni pakanat voitaisiin jättää pois. Eiväthän he sanan varsinaisessa merkityksessä ole luopuneet mistään. Toisaalta pidän koko luopio-sanaa hieman outona. Jos pakanuudesta käännyttiin juutalaisuuteen, kääntynyt ei suinkaan ollut luopio vaan käännynnäinen, vaikka hän olikin vaihtanut uskontoaan ikään kuin huonommasta parempaan?
Jakeet 23-25 ovat Antiokos Epifaneen luonteen ja väkivallantekojen kuvausta. Hänen röyhkeytensä, jae 23, ilmenee varsinkin hyökkäyksessä juutalaista uskontoa vastaan ja taitavissa juonissaan edeltäjiensä syrjäyttämisessä (Ks. luvun 7 selitystä). ja muissa teoissaan (vrt. jae 25 ja 11:21).
”Väkevät”, joille hän tuottaa turmion, jae 24, ovat luultavasti väkivaltaisesti ja juonimalla syrjäytetyt hallitsijat. ( vrt. 7:20). ”Pyhien kansa” ovat juutalaiset. Sanontaa ”hän tuottaa turmion monille”, jae 25, kuvaa esimerkiksi se, että hän antoi kerrankin veronkantajiensa vakuuttaa juutalaisille rauhaa, mutta nämä joutuivatkin verisen hyökkäyksen uhreiksi (1. Makk. 1:39 ss.).
Ruhtinasten ruhtinas on Jumala, jonka sallimuksesta ja tuomitsemana pilkkaajat murskataan (vrt. 12:1; 2. Makk. 9:5 s.). Antiokos kuoli Persiassa pitkän ja vaikean sairauden murtamana (1: Makk. 6:8 ss.).
Jakeen 26 vakuutus näyn todenperäisyydestä on tarpeen vainoa kärsiville, että he jaksaisivat kärsivällisinä odottaa sen toteutumista. Näky tulee lukita, jotta se pysyisi salassa ja koska se viittaa kaukaisiin, tuleviin aikoihin tai sanoisinko epämääräiseen tulevaisuuteen ( 12:4; Jes. 29:11).
Näyn luonteen vuoksi Daniel ei voinut käsittää sitä, jae 27. Otaksuttavasti hän ajatteli Jeremian ennustusta seitsemästäkymmenestä vuodesta, joka ei millään muotoa vaikuttanut näkyyn sopivalta (vrt. lukua 9, jossa palaan tarkemmin tähän Danielin lukumystiikkaan).
KR92:ssa oinas on vaihtunut pässiksi ja kauris vuohipukiksi, kuten UM-käännöksessä hieman myöhemmin. Tällä ei sinänsä ole merkitystä itse näyn kannalta. Käytän kuitenkin vanhoja nimityksiä.
Itse selitys ei ole erityisen vaikea ottaen huomioon aikakauden (160-luku eKr). Apokalyptiselle kirjallisuudelle on aina tyypillistä puhua lopun ajoista tai viimeisistä ajoista, jotka tulevat pian, mikä tietenkin on innoittanut monia tekemään erinäisiä laskelmia Jumalan puuttumisesta maailman kulkuun tai Kristuksen paluun täsmällisestä ajankohdasta.
Nämä laskelmat eivät ole onnistuneet ja niitä on toistuvasti joko jouduttu korjaamaan tai sitten ne on hylätty. Myös Daniel 8:ssa puhutaan lopun ajoista, mutta palaamme näihin erilaisiin aikalaskelmiin vielä useampaankin kertaan luvussa 9.
Myöskään näyn näkemisen ajankohdalla, Belsasarin kolmantena vuotena, ei ole erityistä merkitystä. Mutta missä Daniel näkynsä näkee. Eelamin maakunta voidaan sijoittaa nykyiseen Etelä-Iraniin. Persianlahden pohjukasta sen koillispuolelle.
Tigris-joesta itään tähän laskevien sivujokien Kerkan ja Karun välisellä tasangolla sijaitsi muinoinen Susan Kaupunki, noin 240 km Persian lahdesta (IRT, osa 3, palstat 5399 – 5400), jossa oli Persian kuninkaiden loistelias talvipalatsi, Susan linna, nykyinen Suus. Siteeraan taas suoraan Erkki Koskenniemeä:
” Danielin kirjaa lukiessa ei voi välttyä huomaamasta, miten makkabealaisaika luo taustan monelle Danielin nimissä tallennetulle "ennustukselle".
Dan 8 kuvaa, kuinka Aleksanteri Suuri kukistaa Persian (jj. 5-7), Aleksanterin valtakunnan hajaantumisen hänen kuolemansa jälkeen (j. 8 ) ja kuinka yhdestä diadokkivaltiosta (= Seleukidi) nousee esiin jumalaton kuningas (= Antiokus IV), joka taistelee Jumalan omia vastaan (jj. 9-12).
Jj. 13-14 puhuvat Jerusalemin pyhäkön saastuttamisesta, jota kesti 1150 päivää eli runsaat kolme vuotta ("hävityksen kauhistus" oli temppelissä vuosina 167-164). Vastaavalla tavalla Dan 11:5ss:ssa käydään läpi Seleukidi-valtakunnan historiaa ja 11:21ss:sta alkaen Antiokus IV:n vaiheita.
Nämä tarkat kuvaukset on kirjoitettu ylös vasta makkabealaisaikana. Ne pohjautuvat vanhempiin Danielin nimissä tallennettuihin traditioihin, jotka on tulkittu ajan historiallisesta tilanteesta käsin ja aktualisoitu.
Makkabealaisajan ahdinko johti Danielin nimissä kulkevien apokalyptisten traditioiden kokoamiseen ja aktualisoimiseen. Tässä merkityksessä Danielin kirjaa voidaan pitää monikerroksisena teoksena.”
(http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/ ... anielB.htm )
Jaksossa 8:1-14 Daniel näkee toisen näkynsä. Missä hän sen näkee, ei kerrota, mutta näyssään hänet johdetaan persialaisen hovin talvipalatsiin. Apokalyptisille näyille ei ole oleellista fyysinen paikka, vaan näky itsessään. Se on kuitenkin sijoitettava johonkin aikaan. Tässä tapauksessa Babylonian viimeisiin vuosiin.
Näyn aikana näkijä on tahdoton ja hänet voidaan siirtää minne tahansa paikkaan (vrt. kuvausta Hes. 8:1-3; 40:1-3). Näin Danielkin joutuu Baabelista Eelamin pääkaupunkiin Susaan Uulai-joen rannalle, jonka Puukko määrittelee Eulaueukseksi, nykyiseksi Disful-Karun-joeksi hieman itään Susasta.
Oinaan (pässi) erikoruiset sarvet kuvaavat erisuuruisia valtakuntia, joista myöhemmin syntynyt Persia on edeltäjäänsä Meediaa mahtavampi.
Persian kuningasten sotaretkistä länteen, pohjoiseen ja etelään mainitaan tai niihin viitataan (mukaan lukien ns. persialaissodat 499-448 eKr, mm. Marathon, Thermopyllai, Salamis), mutta sotaretket itään aina Intiaan asti ovat kirjoittajalle joko tuntemattomat tai hän ei niistä välitä.
5-8
Lännestä tuleva kauris on Aleksanteri Suuri. Hänen hämmästyttävän nopeaa voittokulkuaan kuvataan ikään kuin ”jalkojen maahan koskettamatta”. Kuta kuinkin samaa kuvaa käyttää myös Deuterojesaja (Jes. 41:3) Kyyroksen valloitusretkistä.
Jae 6 s. kuvaa Persian valtakunnan kukistumista Aleksanterin rajussa ja arvaamattomassa hyökkäyksessä. Kirjoittaja ei kiinnitä huomiota aikaisempiin kaukana lännessä Graneikos- ja Issosksessa tapahtuneisiin taisteluihin. Syy on ymmärrettävä: näyn mukaan lopullinen ratkaisu tapahtuu Persian pääkaupungissa, Persepolissa.
Juuri saavutettuaan valtansa huipun, Aleksanteri Suuri kuoli yllättäen 323 eKr, jae 8. Aleksanterin kuoleman jälkeen myös hänen yksi kuuluisimmista sotapäälliköistään, Antigonos, joka oli saanut suuria alueita Aasiasta kaatui Ipsoksen taistelussa 301, jakautui valtakunta neljän kenraalin kesken.
Länteen muodostui Makedonia-Kreikka, pohjoiseen Vähä-Aasia Paflagoniaa ja Pontosta myöten, Itään muu Aasia, Foinikiaa ja osaa Syyriasta lukuunottamatta ja etelään Egypti. Nämä olivat kauriin (vuohipukin) neljä suurta sarvea taivaan neljää tuulta (ilmansuuntaa) kohti.
9-12
Jakeen 9, alussa vähäinen sarvi on tietenkin Antiokos IV Epifanes, joka saa muita suuremman huomion osakseen Danielissa. Hän polveutuu Seleukosten suvusta ollen näin syntyperältään kuninkaallinen.
Seleukidien valtakunta käsitti varsin laajan alueen: Babylonian ja Syyrian, mutta jatkuvaa kiistaa käytiin Egyptin Ptolemaiosten kanssa Palestiinasta, joka lopulta siirtyi Syyrian valtapiiriin Antiokos III Suuren aikana noin 198 eKr. tämän voitettua Ptolemaios V Epifaneen.
Jos Ptolemaiosten aika olikin ollut juutalaisille suhteellisen leppoisaa, muuttui tilanne nyt radikaalisti. Roomaa vastaan käytyjen tappiollisten sotaretkien köyhdyttämät Seleukokset alkoivat verottaa ankarammin hallitsemiaan provinsseja (RKH, osa 5, s. 546).
Palataan Antiokos IV Epifaneeseen. Hänen hyökkäilyistään Egyptiä vastaan kerrotaan 11:25 ja 1. Makk. 1:16 sekä tunkeutumisestaan Persiaan löytyy mainintoja 1. Makk. 3:31,37; 6:1 ss.
Ihana maa on Palestiina. Antiokoksen hyökkäyksestä sitä vastaa kerrotaan 11:16,41 ja erityisesti Jerusalemia vastaan 1. Makk. 1:20 ss. Jakeessa 10 kerrotaan Antiokoksen yrityksestä syrjäyttää juutalainen uskonto hellenistisellä, mistä seurauksena oli voimakasta vastarintaa juutalaisten taholta.
Taivaan sotajoukko ja tähdet, jakeessa 10, lienee selitettävä pakanoiden palvomiksi tähtijumaliksi. Sotajoukon ruhtinas, jae 11, on Jumala, joka on yläpuolella kaikkia muita taivaallisia joukkoja ja ruhtinaita.
Häntäkin vastaan suuntautuu Antiokoksen ylpeä vimma temppelin jumalanpalveluselämään puuttumisen muodossa. Varsinkin jokapäiväisen uhrin poistaminen katsotaan kohdistuvan suoraan Jumalaan, jolle nämä olivat tarkoitetut. Eikä tätä vähentänyt itse temppelin häpäiseminen tuomalla sinne vieraan jumalan alttari ja kuva (1. Makk. 1:41-54).
Jakeen 12 alkuperäinen heprealainen teksti on ilmeisesti turmeltunut siinä määrin, ettei siitä saada täyttä selkoa. ”Sotajoukko” on siinä käsittämätön ja se puuttuu kreikkalaisista teksteistä. Luultavasti tarkoitetaan jokapäiväisen uhrin rikollisella alttiiksi antamisella tuholle sitä, että oikean uhrin sijaan ryhdyttiin käyttämään pakanallisia uhreja.
KR92 kääntääkin jakeen mielekkäämmin: ” Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan.”
Antiokoksen jumalattomuutta kuvaa, että Jahven polttouhrialttarille pystytettiin pienempi alttari, jolla oli kreikkalainen jumalankuva (hävityksen kauhistus) ja jonka alttarin päällä otaksuttavasti uhrattiin saastaisia sika-uhreja (vrt. 1. Makk. 1:47, 54, 59). Jakeen 12 totuudella tarkoitetaan oikeaa juutalaisten uskontoa.
13-14
”Pyhä” tarkoittaa tässä enkeliä (vrt. 4:14). ”Sotajoukko” on myös tässä harhaan johtava lisäys. Puukko arvelee kenties vastaavan heprealaisen sanan syntyneen toisesta sitä lähellä olevasta sanasta ja Ihanaa maata, Palestiinaa, merkitsevästä sanasta. Sanonnan tulisi kuulua: ””pyhäkön ja pyhän maan alttiiksi antamisesta”.
KR33/38:ssa jae 13 ei vaikuta mielekkäältä ” Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui: "Kuinka pitkää aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon alttiiksi antamisesta tallattavaksi?".
KR92 kääntääkin jakeen 13 ” Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!".
Päivittäiset uhrit toimitettiin illalla ja aamulla. Niitä tuli yhteensä 2300, mikä vastaa 1150 vuorokautta, apokryfisessa laskennassa runsaat 3 vuotta (vrt. 7:25). Tämän keskeytyksen jälkeen uhripalvelus temppelissä toimisi taas säännöllisenä, jae 14.
15-27
Miehen muotoinen olento osoittautuu yhdeksi ylienkeleistä, Gabrieliksi. Hän saa käskyn selittää näky. Taivaallisen olennon ilmestyminen ihmiselle aiheuttaa hänessä lähes poikkeuksetta pelkoa ja syvää kunnioitusta, mitä maahan lankeaminen tarkoittaa. Danielkin vaipuu horrokseen, kasvot maata kohti.
Kuitenkin ainoastaan Jumalalle voidaan osoittaa näin suurta kunnioitusta. Siksi enkeli nostaa Danielin jaloilleen, jakeet 17,18 (selitys minun). Gabriel on tässä ensimmäinen nimeltä mainittu enkeli Vanhassa testamentissa. Seuraavaksi mainitaan Mikael (10:13, 21; 12:1). Raafael mainitaan apokryyfisessa Tobiaan kirjassa 3:17, ym.
Kuten muuallakin Raamatussa, enkeli on sanansaattaja, Jumalan lähettiläs. Joittenkin, kuten adventistien tai Jehovan todistajien, käsitys, että Mikael olisi sama kuin Kristus ei saa Raamatusta tukea. Kyse on pelkästä ihmiskäsityksestä. Nytkin Gabriel esiintyy taivaallisen viestin tuojana.
Näyn selitys, jakeet 20-22, on jo käsitelty. Apokalyptisen kirjallisuuden tyypillinen ilmentymä, viimeinen vihan aika suunnattomine ahdistuksineen ennen suurta vapautusta, esiintyy tässäkin, jae 19. Oikeastaan se ulottui aina Jerusalemin hävityksestä Antiokos Epifaneen aikaan ( vrt. 9:16 ).
Kuitenkin erityistä lopun aikaa ilmentää tämän suuren sortajan aika. Hänen kukistuttuaan alkaisi ihana pelastuksen aika ( vrt. 7:26 s.).
Jakeen 23 luopiot, Puukko arvelee pakanoiksi ja uskonnon vainoissa kestämättömiksi juutalaisiksi. Mielestäni pakanat voitaisiin jättää pois. Eiväthän he sanan varsinaisessa merkityksessä ole luopuneet mistään. Toisaalta pidän koko luopio-sanaa hieman outona. Jos pakanuudesta käännyttiin juutalaisuuteen, kääntynyt ei suinkaan ollut luopio vaan käännynnäinen, vaikka hän olikin vaihtanut uskontoaan ikään kuin huonommasta parempaan?
Jakeet 23-25 ovat Antiokos Epifaneen luonteen ja väkivallantekojen kuvausta. Hänen röyhkeytensä, jae 23, ilmenee varsinkin hyökkäyksessä juutalaista uskontoa vastaan ja taitavissa juonissaan edeltäjiensä syrjäyttämisessä (Ks. luvun 7 selitystä). ja muissa teoissaan (vrt. jae 25 ja 11:21).
”Väkevät”, joille hän tuottaa turmion, jae 24, ovat luultavasti väkivaltaisesti ja juonimalla syrjäytetyt hallitsijat. ( vrt. 7:20). ”Pyhien kansa” ovat juutalaiset. Sanontaa ”hän tuottaa turmion monille”, jae 25, kuvaa esimerkiksi se, että hän antoi kerrankin veronkantajiensa vakuuttaa juutalaisille rauhaa, mutta nämä joutuivatkin verisen hyökkäyksen uhreiksi (1. Makk. 1:39 ss.).
Ruhtinasten ruhtinas on Jumala, jonka sallimuksesta ja tuomitsemana pilkkaajat murskataan (vrt. 12:1; 2. Makk. 9:5 s.). Antiokos kuoli Persiassa pitkän ja vaikean sairauden murtamana (1: Makk. 6:8 ss.).
Jakeen 26 vakuutus näyn todenperäisyydestä on tarpeen vainoa kärsiville, että he jaksaisivat kärsivällisinä odottaa sen toteutumista. Näky tulee lukita, jotta se pysyisi salassa ja koska se viittaa kaukaisiin, tuleviin aikoihin tai sanoisinko epämääräiseen tulevaisuuteen ( 12:4; Jes. 29:11).
Näyn luonteen vuoksi Daniel ei voinut käsittää sitä, jae 27. Otaksuttavasti hän ajatteli Jeremian ennustusta seitsemästäkymmenestä vuodesta, joka ei millään muotoa vaikuttanut näkyyn sopivalta (vrt. lukua 9, jossa palaan tarkemmin tähän Danielin lukumystiikkaan).
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 18.06.2007 23:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 9
DANIEL 9
Luku 70 on danielilaisessa traditiossa hyvin merkittävä. Tästä Jer. 25:11,12 ja 29:10 lainatusta tekstistä kirjoittaja on saanut apokalyptiset 70 vuosiviikkoa, eli 7 x 70 vuotta käsittävän 490 vuoden jakson, jota sitten on tulkittu milloin mitenkin.
Tähän vuosilukujen kiemuraan yritän perehdyttää lukijan sen eri variaatioineen ja tulkintoineen. Seurailen Puukon tekstiä ja teen siihen eri lähteistä löytämiäni täsmennyksiä ja kommentteja. Vaikka paino onkin tässä lukumystiikassa, en jätä käsittelemättä muutakaan tekstiä.
Dan. 9:n teksti seurailee kutakuinkin seuraavaa jaksotusta:
1-3 Daniel tutkii kirjoituksia ja löytää Jeremian ennustuksen, 4-14 Seurauksena edellisestä on rukous ja yleinen synnintunnustus, 15-20 Seuraa harras pyyntö Jerusalemin ja koko Israelin pelastumiseksi, 21-27 Kesken rukouksen Daniel saa näyn, jossa enkeli Gabriel tulee selittämään Danielin mietiskelyä.
Luvun näky pyrkii selittämään Jer. 25:11,12 ja 29:10 mainitut 70 eksiilin vuotta. Sama asia hieman toisesta näkökulmasta mainitaan 2 Aikak 36:21 ” Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.”
Jer. 29:10 edellyttää kansan palaavan pakkosiirtolaisuuden jälkeen Jerusalemiin, kuten tapahtuikin, mutta kestikö tuo eksiili täsmälleen 70 vuotta? Mistä ajankohdasta lähdemme liikkeelle, on oleellinen kysymys.
Mikäli aloitamme vuodesta 606/605 (Nebukadnessarin 1. vuosi) ja vähennämme 70 vuotta, päädymme vuoteen 536/535 eKr. Olemme varsin lähelle Kyyroksen ediktiä 539 Serubbaabelin ja noin 50.000 muuta matkaa Jerusalemiin (538 eKr).
Jos taas aloitamme laskumme ensimmäisestä varsinaisesta eksiilistä vuonna 597, päädymme vuoteen 527 eKr, jolloin Jerusalemissa ei vielä ole tapahtunut käytännöllisesti yhtään mitään. Ainoastaan Serubbaabelin mukana lähteneet etsivät sijaa itselleen.
Jerusalemin tuhosta vuonna 586 laskettuna päädymme vuoteen 516 eKr, joka on Jerusalemin temppelin vihkimisvuosi.. Palaamme laskuihin myöhemmin. Olen vain edellä pyrkinyt osoittamaan, miten erilaisia ajatuksia, mielikuvia ja tulkintoja eri lähtökohdat saattavat tuottaa samasta asiasta.
Puukon mukaan jakeet 4b-19 ovat mitä ilmeisimmin myöhempi lisäys. Tämän osoittavat liitoslauseet jakeet 4a ja 20.
1-3
Jo aikaisemmin on todettu, ettei Dareios meedialaista ainakaan Persian historiasta tunneta. Epävarmaksi jää, tarkoitetaanko mahdollisesti Dareios I, Kserkseen, Raamatun Ahasveroksen isää. Nämä kaksi viimemainittua nimeä vastaavat varmuudella toisiaan.
Jos taas tarkoitettaisiin kirjaimellisesti Daarejavesta Ahasveroksen poikaa, kyseeseen tulisi kaiketi Dareios II Nothos (423-404), jolloin väliin jäisi Artahsasta I Longimanus (465-424). Jakeiden 1-2 teksti vaikuttaa mahdottomalta (oma kommentti).
Jeremian tekstin lukeminen saa Danielissa aikaan samantapaisen reaktion, mikä 2. Kun. 22:ssa on kuningas Joosian reaktio lainkirjan suhteen. Paasto on rukouksen tuki ja säkiin pukeutuminen tuhkakasassa istuen kuvaa syvää katumusta. Tämä valmistaa rukoilijaa Jumalan kohtaamiseen (omaa tulkintaa).
4-14
Rukoilija puhuu Jerusalemin ja Palestiinan kannalta ja näyttää olevan tällä kertaa selvästi Palestiinassa, eikä Babyloniassa. Koko rukous (4b-19) muistuttaa sisällöllisesti Vanhan testamentin apokryfikirjojen Asariaan ja Kolmen miehen kiitosvirttä.
Rukoilija tuntee olevansa vastuussa kansansakin synneistä puhuen monikossa, ”me”. Rukous on seurakuntarukouksen tapainen. ”Isät”, jakeissa 6,8, eivät nyt, kuten muualla, tarkoita patriarkkoja, vaan myöhempiä kansanjohtajia.
”Läheiset”, jae 7, ovat rukoilijaa lähellä olevia kanssaihmisiä, Palestiinassa asuvia, mikä on ajateltu tässä rukoilijan asuinpaikaksi. Vielä selvemmin tämä ilmenee jakeesta 16 ”jotka meidän ympärillämme ovat”.
Israelilaisten lakikokoelmien loppuun sisällytettiin yleensä kirouksia ja uhkauksia lainrikkojille (vrt. 3. Moos. 26; 5. Moos. 28 ja varsinkin 5. Moos 29:20). Näihin viitataan jakeessa 11. Jakeen 13 ”totuus” tarkoittaa myös tässä juutalaisten oikeaa uskontoa.
15-19
Arvokkainta tässä rukouksessa on syvä synnintunto ja vetoomus yksinomaan Jumalan armoon. Rukoilija ei tahdo esittää mitään omia ansioita, eikä liioin puolustusta (kuten esim. Uuden testamentin fariseukset). Kuitenkin hän rohkenee muistuttaa Jerusalemin olevan Jumalan oma kaupunki ja Israel hänen kansansa. Väikkyneekö mielessä vielä Jer. 29: 10-11 sana (viimeinen lause minun).
20-27
Gabriel ei ole uusi ilmestys (vrt. 8:15-18 ). Nyt hän tulee toistamiseen iltauhrin aikaan, joka samalla on rukouksen pääaika (vrt. Juudit 9:1; Apt. 3:1; 10:3,30). Jakeen 23 liikkeelle lähtenyt ”sana” on Jumalan sana, joka jakeissa 24-27 palautuu jumalallisena vastauksena.
Sana ja näky merkitsevä samaa asiaa: ilmestystä. ”Viikko” on nyt vuosiviikko, seitsemän vuotta. Jeremian ennustamat 70 vuotta muuttuvat Gabrielin selityksessä 490 vuodeksi.
Tämä aika on säädetty Israelille ja Jerusalemille. Tämän Jeremian ennustaman ajan jälkeen päättyy luopumus, jolla tässä tarkoitetaan Antiokos IV Epifaneen toimeenpanemaa temppelin häpäisyä (vrt. 8:12, 13, 30).
” Kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan” (8:23) on sama asia, joka jakeessa 24 sanotaan ””synti sinetillä lukitaan”. Synnin tekeminen on nyt kertakaikkisesti loppu.
Viimeisen vihan aika loppuu pahojen tekojen sovitukseen. Alkaa pelastuksen aika, mitä iankaikkisen vanhurskauden tuominen maan päälle tarkoittaa. Se, että profeetallinen näky suljetaan sinetillä tarkoittaa sen totuudellisuutta ja varmaa täyttymystä.
Kaikkein pyhimmän voiteleminen ei voine tarkoittaa muuta kuin temppelin uudelleen vihkimistä, mikä tapahtui Juudas Makkabilaisen toimesta vuonna 165 eKr (vrt. 1. Makk. 4:52-59 ).
Edellä olen seurannut Puukon tulkintaa jakeeseen 24 asti, tämä mukaan luettuna. Nyt alkaa varsinainen selitysten ja tulkintojen kirjo., sillä kuten Koskenniemikin omassa raamattuluennossaan sanoo, alkuperäinen teksti 9:24-27, on erinomaisen vaikeatajuinen ja tietenkin se vaikuttaa myös tulkintaan.
Seuraan aluksi Puukon tulkintaa. Tämän jälkeen katson, mitä dp-FI siitä sanoo ja vaihdan Santalan tulkintaan, mutta päätän Koskenniemeen ja eräänlaiseen omaan yhteenvetooni. Haluan tehdä näin luettavuuden ja tulkintojen eriävyyksien vuoksi, että lukijan olisi helpompi pysyä mukana.
(25-27)
Puukko lähtee tulkinnassaan siitä, että ennustuksen alku on sijoitettava Jerusalemin hävitykseen vuonna 586 ja päätettävä vuoteen 165 temppelin uudelleen vihkimiseen, todeten ettei aika, 490 vuotta oikein täsmää, vaan on noin 70 vuotta liian pitkä.
Tätä pidetään luonnollisena, koska mitään kiinteää ajanlaskua ei ollut ja aikakin on varsin pitkä, joten luvut pyöristettiin. Aika on esitetty tarkemmin kolmessa jaksossa: ensimmäinen 7 vuosiviikkoa, 49 vuotta, mikä on melko tarkasti aika 586-538 vastaten aikaa, jolloin Jerusalemin jälleenrakentaminen ja juutalaisten paluu Baabelista alkoi.
”Voideltu ruhtinas” ei liene Kyyros, vaan sen ajan ylimmäinen pappi Joosua (Jeesua) Joosadakin poika, joka miellettiin kansan kirkolliseksi ja valtiolliseksi päämieheksi (vrt. Esra 3:2; Hagg. 1:1; Sak. 3:1 ss.).
Toinen jakso 62 vuosiviikkoa, 434 vuotta, johtaa keskelle makkabilaisaikaa. Vaikka ajat ovatkin vaikeat ja temppeliä loukataan, voidaan se kuitenkin ottaa käyttöön. Jerusalem toipuu. Voideltu, joka jakeessa 26 tuhotaan, otaksutaan ylipappi Onias III:ksi, joka pantiin viralta ja teloitettiin 171 eKr Antiokiassa.
Hänen kuolemansa jälkeen syntyi Jerusalemissa hellenismiä kannattavien juutalaisten toimesta juutalaisten keskinäistä mellakointia, joihin syyrialaiset ilmeisen mielellään sekaantuivat ja koko kaupunki temppeleineen sai kärsiä.
Aika vuodesta 538 – 171 ei ole tarkalleen 434 vuotta, vaan on taas summittaisessa arviossa tullut noin 70 vuotta liian pitkäksi, aprikoi Puukko.
Hyökkäävä ruhtinas tulkitaan Antiokos IV Epifaneeksi, joka kohtaa päiviensä lopun ”tulvassa”, mikä tarkoittaa sotaa ja kaikkinaista tuhoa.
Kolmas jakso vuosiviikko, 7 vuotta, on tarkoin määrättävissä käsittäen vuodet 171 – 164 eKr. Sen puolikas 3,5 vuotta on aika vuodesta 168 vuoteen 164, minkä ajan temppeli oli saastutettuna.
Puukolla on ilmeisiä vaikeuksia saada 490:tä vuotta mahtumaan omaan aikahaarukkaansa. Virhe kumuloituu jokaisessa aikajaksossa. On pakko ”survoa” se sinne viittaamalla epämääräiseen kronologiaan ja vuosilukujen pyöristyksiin (oma kommentti).
Liitto on juutalainen uskonto, jonka harjoittaminen pahimman vainon aikana oli lähes mahdotonta ja vaarallista. Sanat ”hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä” näyttäisi edellyttävän temppelin häpäisemistä kreikkalaisen tekstin mukaan. Heprealainen alkuteksti on epävarma.
Lopulta kuitenkin Jumalan tuomio kohtaa Jumalan pilkkaajaa ja uskonnon sortajaa Antiokosta ja pelastuksen aika alkaa. Tämä on Danielin kirjan kirjoittajan harras odotus, minkä hän otaksuu toteutuvan vuoden 164 alkupuoliskolla (vrt. 11:31; 12:11; 1.Makk. 1:59; 2. Makk. 6:2).
”Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan!” (dp-FI) edustaa fundamentalistista, perinteistä, raamatuntulkintaa höystettynä Jehovan todistajien näkemyksin. Se nimeää Danielin todelliseksi kirjan kirjoittajaksi, joka elää Baabelin vankeudessa 600-500-luvulla eKr ja sieltä käsin näkee näkynsä.
UM kääntää Dan. 9:24:ssä ”Seitsemänkymmentä viikkoa” (kuten KR33/38, mutta huomauttaa KR92 käännöksen ”Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa”), jotka tulkitaan vuosiviikoiksi ja jaksotetaan samoin kuin Puukon tulkinnassa samoiksi kolmeksi eripituiseksi aikajaksoksi.
Tekstissä mainitaan Kyyros ja hänen ediktinsä vuodelta 537. Samoin mainitaan Artakserkses Longimanus (475/474) ja hänen seitsemäs hallitusvuotensa (474 eaa). Tällöin Esra saa luvan lähteä Jerusalemiin, mutta ilman valtuuksia kaupungin rakentamiseen.
Hänen valtuutensa rajoitetaan ainoastaan ”Jehovan huoneen kaunistamiseen”. Myös Artakserkseen 20. vuosi mainitaan. Silloin, 13 vuotta Esran jälkeen, matkaan lähtee Nehemia, jonka arvellaan tulleen Jerusalemiin vuoden 455 eaa lopulla.
Nämä 490 vuotta lasketaan alkavaksi Nehemian saapumisesta Jerusalemiin, siis vuodesta 455 eaa ja niiden päättyminen määritellään vuoteen 36 ya. Voideltu tulkitaan perinteisesti Messiaaksi. Täten Danielin 9. luku tulkitaan messiasennustuksena, kuten traditionaalisessa tulkinnassa on tapana.
Laskukaava kulkee näin: 455 – 49 = 406, jolloin Jerusalem on jälleenrakennettu. Seuraavasta vuodesta (405) vähennetään 434 vuotta ja tullaan vuoteen 29 ya, jolloin Messias ilmaantuu. Vuoteen 29 lisätään 7 vuotta ja olemme vuodessa 36 ya, jolloin Jeremiaan ennustus on täyttynyt hyvä uutisen saavutettua apostoli Pietarin toimesta Corneliuksen ja hänen huonekuntansa ynnä muut paikalla olleet pakanat.
Tämän viimeisen 7 vuoden puolivälissä tapahtuu ratkaiseva ennustuksen täyttymys: Messias raivataan pois Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena hänet teloitetaan, siis vuonna 33 ya (dp-FI sivut 181-197).
Vaikka en olekaan puuttunut enemmälti mainitun lahkon erityispiirteisiin, vaikuttaa tämä selitys varsin oudolta. Artakserkseen valtaistuimelle nousun vuodeksi ilmoitetaan 475 ja ensimmäiseksi hallitusvuodeksi 474. Historia osoittaa toista. Artakserkseen valtaistuimelle nousun vuosi on 465 ja ensimmäinen hallitusvuosi 464 eKr.
Tiberiuksen 15:sta hallitusvuosi tulisi laskea vuodesta 12, jolloin hän oli Augustuksen kanssa rinnakkaishallitsijana, eikä vuodesta 14.
Yleisesti voidaan sanoa: Kun ajoituksen lähtökohta on väärä, on lopputuloskin.
Silti eniten ihmetystä herättää tulkinta vuodesta 36 jKr 490 vuoden ajanjakson päättymisenä. Aikalaskelmien täytyy olla keinotekoisesti rakennettuja, eikä niille voida löytää päteviä perusteluja.
Risto Santalan tulkinnan lähtökohtana on myös perinteinen, fundamentalistinen raamatuntulkinta, jossa keskitytään ennen muuta juutalaisten rabbien tulkintoihin ja muihin juutalaisiin kirjallisiin lähteisiin. Kirjassaan ”Kristinuskon Juuret I” Dan. 9. luku tulkitaan myös messiaanisesti.
Santala lähtee laskelmissaan liikkeelle määrittelemällä Artakserkses Longimanuksen (465-424) ja tämän seitsemännen vuoden 457 eKr. 490 vuoden laskenta alkaa tästä vuodesta (457), jolloin Esra saa ediktin rakentaa Jerusalemin temppeli.
Laskukaava poikkeaa edellisistä, vaikka perustuukin vuosiviikkoihin: Messiaan tuloon on aikaa 49 + 434 eli 483 vuotta. 483 – 457 = 26. Juuri vuotta 26 jKr pidetään yleisesti Messiaan ilmaantumisvuotena.
Samoin kuin edellisessäkin tulkinnassa, nähdään tässäkin Dan. 9:24-27 ennustettavan Messiaan ilmaantumisena aika, hänen päätehtävänsä ja mitä tuolloin tapahtuu Jerusalemin kaupungille ja pyhäkölle. (Santala: ”Kristinuskon Juuret I, sivut 93,94; IRT, osa 3, palsta 7121).
Messiaan päätehtävästä kerrotaan: ”Ennustuksemme käyttää kolme kertaa ’voidella’-käsitettä, josta messias-sana johtuu: ’kaikkein pyhin voidellaan’, ’voideltu ruhtinas’ saapuu ja ’voideltu tuhotaan’. Kuitenkin hänen myötään ’synti sinetillä lukitaan, pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan’.”
”Näin profetioitten täyttymys vahvistetaan ’sinetillä’. ’Leikkaamista’ merkitsevä käsite, jota käytetään ’voidellun’ eli ’messiaan’ tuhoamisesta, on liiton tekemistä tarkoittava termi sekä hepreassa että arabiassa. Messias saa aikaan uuden liiton sovituskuolemallaan. Tässä oli Kristuksen ensimmäisen tulemuksen päätarkoitus.” (Emt s. 94).
Entä loput 7 vuotta. Niihin ei oteta suoraan kantaa, mutta Messiaan tuhoamiseen ristinkuolemalla viitataan. Kun hänen ilmaantumiseensa vuoden 26 syksyllä viitataan ja siihen lisätään 3,5 vuotta seuraavaan kevääseen, päädymme vuoteen 30 jKr.
Vodesta 33, johon 490 vuoden aikajakso päättyisi tässä laskelmassa ei enää viitata. Sillä ei ole merkitystä Kristuksen ensimmäisen tulemisen kannalta. Vuosi 33 jKr viittaa Stefanuksen kivittämiseen (tämä kappale minun).
Koskenniemen tulkinta noudattelee historiallis-kriittistä tulkintatapaa. Siteeraan sitä suoraan, kuitenkin siten, että poistan tämän itsenäisen luennon jaottelua osoittavat viitteet tarpeettomina. Myös yhden sanavirheen korjaan ja muutamia muita epäolennaisuuksia.
”Olemme nähneet, kuinka tärkeä Jeremian ennustama 70-vuotinen pakkosiirtolaisuus on danielilaisessa traditiossa. 1:1-5 on rekonstruktio, jonka tarkoituksena on osoittaa, että Jeremian ennustama 70 vuotta oli todellisuutta. Dan 9:ssa luku 70 on tulkittu vuosiviikoiksi.
Mistä Jeremia sai luvun 70 (25:12, 29:10) on mahdotonta sanoa. 2Aik 36:21 perustelee 70 vuoden pakkosiirtolaisuutta sillä, että Luvattu maa saa hyvityksen kaikista niistä sapattivuosista, joita Herran kansa ei ollut viettänyt. Tämä Aikakirjojen tulkinta on Dan 9:24-27:ssa johtanut luvun 70 tulkitsemiseksi 70 vuosiviikoksi ts. 70x7= 490 vuodeksi.
Kuinka 70 vuosiviikkoa tulisi oikein ymmärtää? Puukko on ajautunut epätoivoiseen yritykseen yrittäessään väkisin runnoa 70 vuosiviikon päättymisen makkabealaisaikaan. Hän toteaa lakonisesti, että kirjoittaja arvioi ajan 70 vuotta liian pitkäksi! Saarnivaara aloittaa laskemisen vuodesta 457 eKr., jolloin Esra sai luvan mennä rakentamaan Jerusalemia (Esra 7) ja päätyy Jeesuksen Kristuksen toiminnan aikaan (!).
Dan 9:24-27 on vaikeatajuinen teksti (vrt. KR33/38:n käännöstä).* Mielestäni se tulisi kääntää seuraavasti:
»Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana
lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista
koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän
vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat.
Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu
tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä
ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun.
- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.
Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja
puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin.
Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen
saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon.»
(* Lisätty 33/38, koska niin raamatunkäännöskomitean ehdotus kuin KR92 kääntävät tekstin kuten yllä.)
Jeremialle tuli sana Juudan 70 vuotta kestävästä pakkosiirtolaisuudesta Joojakimin 4. hallitusvuotena (= 605 eKr., Jer 25:12) ja vuonna 597, jolloin Nebukadnessar vei Jerusalemin ylimystön pakkosiirtolaisuuteen (29:10).
Tämä profetia sisälsi epäilemättä myös toivon takaisinpaluusta ja Jerusalemin uudelleen rakentamisesta. Luultavastikin 7 vuosiviikkoa on laskettu alkavaksi vuodesta 587, jolloin Jerusalemin hävitys lopullisesti toteutui ja jolloin Jeremian lausuma 70-vuotinen pakkosiirtolaisuus alkoi (vrt. Dan 9:2).
7 vuosiviikkoa kuluu Jerusalemin jälleenrakentamiseen ja Voidellun ilmestymiseen. Nämä 49 vuotta ovat vuodet 586-537 eKr. ts. se aika, jolloin juudealaiset olivat pakkosiirtolaisuudessa.
Kehen henkilöön Dan 9:24-27:ssa viitataan sanalla "Voideltu, Messias" ei ole yksiselitteinen. Kolmea vaihtoehtoa on ehdotettu: 1)Persian kuningas Kyyros (Jes 45:1), 2) Daavidin sukuun kuuluva hallitsija (lähinnä kysymykseen tulee Serubbaabel, vrt. Hag 2:21-23, Sak 4:6-10 ja Siir 49:11) ja 3) Ylimmäinen pappi (Lev 4:3,5,16, 6:15:n mukaan ylimmäiset papit voideltiin tehtäväänsä).
Viimeinen vaihtoehto on sopusoinnussa Danielin kirjan sisällön kanssa. Dan on kiinnostunut erityisesti Jerusalemin temppelin kultista ja siihen liittyvistä tapahtumista.
Jerusalemin jälleenrakentaminen ja Voidellun ilmaantuminen avaa uuden ajanjakson, jota kestää 62 vuosiviikkoa eli 434 vuotta. Tämän ajan jälkeen Voideltu surmataan ja kaupunki hävitetään. 434 vuotta on tarkalleen sama luku kuin Kuningasten kirjojen esittämien Juudan kuningasten hallituskausien pituuksien summa (Salomosta Sidkiaan).
Tämä antaa aiheen olettaa, että ylimmäisten pappien johtaman Israelin on toivottu olevan ikäänkuin toisinto kuninkaiden ajasta, kuitenkin sillä tärkeällä erolla, että 62 vuosiviikon aika on toisin kuin kuninkaiden aika Salomosta Sidkiaan vanhurskauden ja kuuliaisuuden aikaa.
Näiden vuosiviikkojen jälkeen vihollisjoukot ruhtinaansa johdolla hyökkäävät Jerusalemin kimppuun (vrt. Goog ja Maagog, Hes 38-39) ja hävittävät sen. Voideltu saa surmansa eikä hänelle jää seuraajaa.
Vuoden 586 eKr. katastrofi toistuu! Seurauksena on 7 vuoden ankara taistelu, missä Jumalan liiton pitäjät joutuvat ahtaalle. Lopulta Jumala kuitenkin puuttuu tapahtumien kulkuun ja tuhoaa hävittäjän.
70 vuosiviikon jakso koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista kaksi jälkimmäistä toistaa mennyttä historiaa kuitenkin antiteesin omaisesti:
1. Jälleenrakennuksen ajan odottaminen, 7 vuosiviikkoa,
2. Voidellun aika, 62 vuosiviikkoa ja
3. Ahdistuksen aika, 1 vuosiviikko.
Tällainen kolmivaiheinen eskatologinen malli ei edellytä makkabealaisaikaa, vaan voi * aivan hyvin olla jo persialaisajalla syntynyt malli, jolla yritettiin selittää kansan sen hetkiset vaiheet. Kun kansa ylimmäisten pappiensa johdolla pysyy uskollisena Jumalan liitolle,
Jumala toistaa antiteesin tavoin vuoden 586 eKr. katastrofin. Seurauksena on Jumalan kukistumattoman valtakunnan perustaminen maan päälle.
( * korjattu alkuperäistekstin sana ”toi” sanaksi ”voi”).
Ei ole siis mikään ihme, jos tutkijoiden yritykset survoa 70 vuosiviikon malli makkabealaisaikaan ovat osoittautuneet hankaliksi!
Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Dan 9:24-27 on aktualisoitu makkabealaisaikaan, mistä lisäys "ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin" on osoituksena. Se viitannee Jerusalemin temppelin alennustilaan vuosina 167-164.”.
Yhteenvetona olemme huomanneet miten samasta tekstistä voidaan saada monenlaisia, toisistaan radikaalistikin poikkeavia tulkintoja. Mielestäni myös Dan. 9:1-2 teksti vaikuttaa mahdottomalta kirjaimellisesti otettuna. Kyseeseen ei voi tulla Daarejaves Ahasveroksen poika, mutta tiedämme Danielin historian heittelevän hyvinkin pahoin.
Puukko kompastuu aikalaskelmiensa pakottamiseen makkabilaisaikaan päättyviksi. Laskelmissaan hän lähtee Jerusalemin hävityksestä vuonna 586 eKr, joka sinänsä on oikeana pidettävä vuosi. Hänen mukaansa ennustukset koskevat nimenomaan makkabilaisaikaa, jolloin kirja on saanut lopullisen muotonsa. Daniel on lähes myyttinen henkilö, jonka nimiin kirja on kirjoitettu, mutta varsinainen kirjoittaja jää tuntemattomaksi.
Jehovan todistajien tulkinnassa (dp-FI) lähtökohtana on Nehemian lähtö Jerusalemiin, mutta vuosi (455) ei täsmää historian valossa. Daniel on taasen todellinen henkilö ja kirjan kirjoittaja, joka toimi profeettana vuodesta 618 noin vuoteen 536, jolloin kirjoitus päättyy, (”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”, si-FI, s. 138) ollen pakkosiirtolaisena ensin Baabelin ja sitten Persian hovissa.
Danielin kirjaa pidetään messiaanisena profetiana aina Harmagedonin ja maanpäällisen paratiisin ilmaantumiseen asti. Tulkinnasta paistaa selvästi läpi lahkon oma omintakeinen oppi. Tästä huolimatta tulkinta tulee varsin lähelle muuta perinteistä tulkintaa ainakin nyt käsillä olevassa luvussa.
Santala pitää niin ikään Danielia historiallisena henkilönä ja Danielin kirjan kirjoittajana sekä profeettana, joka ennen muuta juutalaisten lähteiden valossa tulkittuna ennustaa messiaan ilmaantumiseen maailmaan ja hänen tehtävänsä. Lähtökohtana on Esran Artakserkseeltä tämän seitsemäntenä vuotena (457 eKr) saama edikti. Danielin ennustus yltää aina Kristuksen kuolemaan vuonna 26 jKr, Jerusalemin hävitykseen vuonna 70 jKr ja paruusiaan asti.
Koskenniemelle Daniel ei välttämättä ole taruhahmo, vaan historian henkilö muinaisuudesta ja joku tuntemattomaksi jäänyt on hänen nimissään saattanut kirjan lopulliseen muotoonsa 160-luvulla eKr, vaikka se sisältääkin eri-ikäistä aineistoa. Kirjassa esitetty kolmivaiheinen eskatologinen malli ei myöskään edellytä makkabilaisaikaa, mutta on aktualisoitunut tuona aikana.
Erityispiirteen tuo ensinnäkin ensimmäinen aikajakso, 49 vuotta, jonka juutalaiset ovat Koskenniemen mukaan pakkosiirtolaisuudessa. Tämä ei tunnu uskottavalta. Paljon uskottavampaa olisi, jos eksiilin aika laskettaisiin vuodesta 605 eKr.
62 vuosiviikon 434 vuoden oivaltaminen täsmälleen samaksi ajanjaksoksi, mikä Salomosta Sidkiaan on. Tämä saattaisi merkitä sellaista lähestymistapaa tulkinnassa, että ylimmäisten pappien johtama Israel olisi entisten kuninkaiden aikojen toisinto tällä kertaa kuitenkin erolla, että se olisi vanhurskauden ja kuuliaisuuden aikaa.
Tätä seuraa seitsemän vuoden ankara taistelu, missä Jumalan liiton pitäjät joutuvat hyvin ahtaalle, kunnes Jumala puuttuu asioiden kulkuun ja tuhoaa hävittäjän.
70 vuosiviikon aika koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista kaksi jälkimmäistä toistaa mennyttä historiaa antiteesin omaisesti. Tämä on varsin omaperäinen tulkinta, mutta mielenkiintoinen.
Koskenniemi otaksuu seitsemän vuosiviikon laskemisen alkavaksi Jerusalemin hävityksestä vuonna 587 eKr.
Omissa seurakuntatulkinnoissani olen selittänyt Danielin kirjaa perinteisellä, fundamentalistisella tulkintatavalla. Se on tavallisen seurakuntalaisen kannalta parempi ja turvallisempi tie evankeliumin julistamiseen ja sanan harjoittamiseen. On sitten aivan eri asia, mitä niissä harvoissa "akateemisissa" keskusteluissa, joissa olen saanut olla mukana, on puhuttu.
Luku 70 on danielilaisessa traditiossa hyvin merkittävä. Tästä Jer. 25:11,12 ja 29:10 lainatusta tekstistä kirjoittaja on saanut apokalyptiset 70 vuosiviikkoa, eli 7 x 70 vuotta käsittävän 490 vuoden jakson, jota sitten on tulkittu milloin mitenkin.
Tähän vuosilukujen kiemuraan yritän perehdyttää lukijan sen eri variaatioineen ja tulkintoineen. Seurailen Puukon tekstiä ja teen siihen eri lähteistä löytämiäni täsmennyksiä ja kommentteja. Vaikka paino onkin tässä lukumystiikassa, en jätä käsittelemättä muutakaan tekstiä.
Dan. 9:n teksti seurailee kutakuinkin seuraavaa jaksotusta:
1-3 Daniel tutkii kirjoituksia ja löytää Jeremian ennustuksen, 4-14 Seurauksena edellisestä on rukous ja yleinen synnintunnustus, 15-20 Seuraa harras pyyntö Jerusalemin ja koko Israelin pelastumiseksi, 21-27 Kesken rukouksen Daniel saa näyn, jossa enkeli Gabriel tulee selittämään Danielin mietiskelyä.
Luvun näky pyrkii selittämään Jer. 25:11,12 ja 29:10 mainitut 70 eksiilin vuotta. Sama asia hieman toisesta näkökulmasta mainitaan 2 Aikak 36:21 ” Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.”
Jer. 29:10 edellyttää kansan palaavan pakkosiirtolaisuuden jälkeen Jerusalemiin, kuten tapahtuikin, mutta kestikö tuo eksiili täsmälleen 70 vuotta? Mistä ajankohdasta lähdemme liikkeelle, on oleellinen kysymys.
Mikäli aloitamme vuodesta 606/605 (Nebukadnessarin 1. vuosi) ja vähennämme 70 vuotta, päädymme vuoteen 536/535 eKr. Olemme varsin lähelle Kyyroksen ediktiä 539 Serubbaabelin ja noin 50.000 muuta matkaa Jerusalemiin (538 eKr).
Jos taas aloitamme laskumme ensimmäisestä varsinaisesta eksiilistä vuonna 597, päädymme vuoteen 527 eKr, jolloin Jerusalemissa ei vielä ole tapahtunut käytännöllisesti yhtään mitään. Ainoastaan Serubbaabelin mukana lähteneet etsivät sijaa itselleen.
Jerusalemin tuhosta vuonna 586 laskettuna päädymme vuoteen 516 eKr, joka on Jerusalemin temppelin vihkimisvuosi.. Palaamme laskuihin myöhemmin. Olen vain edellä pyrkinyt osoittamaan, miten erilaisia ajatuksia, mielikuvia ja tulkintoja eri lähtökohdat saattavat tuottaa samasta asiasta.
Puukon mukaan jakeet 4b-19 ovat mitä ilmeisimmin myöhempi lisäys. Tämän osoittavat liitoslauseet jakeet 4a ja 20.
1-3
Jo aikaisemmin on todettu, ettei Dareios meedialaista ainakaan Persian historiasta tunneta. Epävarmaksi jää, tarkoitetaanko mahdollisesti Dareios I, Kserkseen, Raamatun Ahasveroksen isää. Nämä kaksi viimemainittua nimeä vastaavat varmuudella toisiaan.
Jos taas tarkoitettaisiin kirjaimellisesti Daarejavesta Ahasveroksen poikaa, kyseeseen tulisi kaiketi Dareios II Nothos (423-404), jolloin väliin jäisi Artahsasta I Longimanus (465-424). Jakeiden 1-2 teksti vaikuttaa mahdottomalta (oma kommentti).
Jeremian tekstin lukeminen saa Danielissa aikaan samantapaisen reaktion, mikä 2. Kun. 22:ssa on kuningas Joosian reaktio lainkirjan suhteen. Paasto on rukouksen tuki ja säkiin pukeutuminen tuhkakasassa istuen kuvaa syvää katumusta. Tämä valmistaa rukoilijaa Jumalan kohtaamiseen (omaa tulkintaa).
4-14
Rukoilija puhuu Jerusalemin ja Palestiinan kannalta ja näyttää olevan tällä kertaa selvästi Palestiinassa, eikä Babyloniassa. Koko rukous (4b-19) muistuttaa sisällöllisesti Vanhan testamentin apokryfikirjojen Asariaan ja Kolmen miehen kiitosvirttä.
Rukoilija tuntee olevansa vastuussa kansansakin synneistä puhuen monikossa, ”me”. Rukous on seurakuntarukouksen tapainen. ”Isät”, jakeissa 6,8, eivät nyt, kuten muualla, tarkoita patriarkkoja, vaan myöhempiä kansanjohtajia.
”Läheiset”, jae 7, ovat rukoilijaa lähellä olevia kanssaihmisiä, Palestiinassa asuvia, mikä on ajateltu tässä rukoilijan asuinpaikaksi. Vielä selvemmin tämä ilmenee jakeesta 16 ”jotka meidän ympärillämme ovat”.
Israelilaisten lakikokoelmien loppuun sisällytettiin yleensä kirouksia ja uhkauksia lainrikkojille (vrt. 3. Moos. 26; 5. Moos. 28 ja varsinkin 5. Moos 29:20). Näihin viitataan jakeessa 11. Jakeen 13 ”totuus” tarkoittaa myös tässä juutalaisten oikeaa uskontoa.
15-19
Arvokkainta tässä rukouksessa on syvä synnintunto ja vetoomus yksinomaan Jumalan armoon. Rukoilija ei tahdo esittää mitään omia ansioita, eikä liioin puolustusta (kuten esim. Uuden testamentin fariseukset). Kuitenkin hän rohkenee muistuttaa Jerusalemin olevan Jumalan oma kaupunki ja Israel hänen kansansa. Väikkyneekö mielessä vielä Jer. 29: 10-11 sana (viimeinen lause minun).
20-27
Gabriel ei ole uusi ilmestys (vrt. 8:15-18 ). Nyt hän tulee toistamiseen iltauhrin aikaan, joka samalla on rukouksen pääaika (vrt. Juudit 9:1; Apt. 3:1; 10:3,30). Jakeen 23 liikkeelle lähtenyt ”sana” on Jumalan sana, joka jakeissa 24-27 palautuu jumalallisena vastauksena.
Sana ja näky merkitsevä samaa asiaa: ilmestystä. ”Viikko” on nyt vuosiviikko, seitsemän vuotta. Jeremian ennustamat 70 vuotta muuttuvat Gabrielin selityksessä 490 vuodeksi.
Tämä aika on säädetty Israelille ja Jerusalemille. Tämän Jeremian ennustaman ajan jälkeen päättyy luopumus, jolla tässä tarkoitetaan Antiokos IV Epifaneen toimeenpanemaa temppelin häpäisyä (vrt. 8:12, 13, 30).
” Kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan” (8:23) on sama asia, joka jakeessa 24 sanotaan ””synti sinetillä lukitaan”. Synnin tekeminen on nyt kertakaikkisesti loppu.
Viimeisen vihan aika loppuu pahojen tekojen sovitukseen. Alkaa pelastuksen aika, mitä iankaikkisen vanhurskauden tuominen maan päälle tarkoittaa. Se, että profeetallinen näky suljetaan sinetillä tarkoittaa sen totuudellisuutta ja varmaa täyttymystä.
Kaikkein pyhimmän voiteleminen ei voine tarkoittaa muuta kuin temppelin uudelleen vihkimistä, mikä tapahtui Juudas Makkabilaisen toimesta vuonna 165 eKr (vrt. 1. Makk. 4:52-59 ).
Edellä olen seurannut Puukon tulkintaa jakeeseen 24 asti, tämä mukaan luettuna. Nyt alkaa varsinainen selitysten ja tulkintojen kirjo., sillä kuten Koskenniemikin omassa raamattuluennossaan sanoo, alkuperäinen teksti 9:24-27, on erinomaisen vaikeatajuinen ja tietenkin se vaikuttaa myös tulkintaan.
Seuraan aluksi Puukon tulkintaa. Tämän jälkeen katson, mitä dp-FI siitä sanoo ja vaihdan Santalan tulkintaan, mutta päätän Koskenniemeen ja eräänlaiseen omaan yhteenvetooni. Haluan tehdä näin luettavuuden ja tulkintojen eriävyyksien vuoksi, että lukijan olisi helpompi pysyä mukana.
(25-27)
Puukko lähtee tulkinnassaan siitä, että ennustuksen alku on sijoitettava Jerusalemin hävitykseen vuonna 586 ja päätettävä vuoteen 165 temppelin uudelleen vihkimiseen, todeten ettei aika, 490 vuotta oikein täsmää, vaan on noin 70 vuotta liian pitkä.
Tätä pidetään luonnollisena, koska mitään kiinteää ajanlaskua ei ollut ja aikakin on varsin pitkä, joten luvut pyöristettiin. Aika on esitetty tarkemmin kolmessa jaksossa: ensimmäinen 7 vuosiviikkoa, 49 vuotta, mikä on melko tarkasti aika 586-538 vastaten aikaa, jolloin Jerusalemin jälleenrakentaminen ja juutalaisten paluu Baabelista alkoi.
”Voideltu ruhtinas” ei liene Kyyros, vaan sen ajan ylimmäinen pappi Joosua (Jeesua) Joosadakin poika, joka miellettiin kansan kirkolliseksi ja valtiolliseksi päämieheksi (vrt. Esra 3:2; Hagg. 1:1; Sak. 3:1 ss.).
Toinen jakso 62 vuosiviikkoa, 434 vuotta, johtaa keskelle makkabilaisaikaa. Vaikka ajat ovatkin vaikeat ja temppeliä loukataan, voidaan se kuitenkin ottaa käyttöön. Jerusalem toipuu. Voideltu, joka jakeessa 26 tuhotaan, otaksutaan ylipappi Onias III:ksi, joka pantiin viralta ja teloitettiin 171 eKr Antiokiassa.
Hänen kuolemansa jälkeen syntyi Jerusalemissa hellenismiä kannattavien juutalaisten toimesta juutalaisten keskinäistä mellakointia, joihin syyrialaiset ilmeisen mielellään sekaantuivat ja koko kaupunki temppeleineen sai kärsiä.
Aika vuodesta 538 – 171 ei ole tarkalleen 434 vuotta, vaan on taas summittaisessa arviossa tullut noin 70 vuotta liian pitkäksi, aprikoi Puukko.
Hyökkäävä ruhtinas tulkitaan Antiokos IV Epifaneeksi, joka kohtaa päiviensä lopun ”tulvassa”, mikä tarkoittaa sotaa ja kaikkinaista tuhoa.
Kolmas jakso vuosiviikko, 7 vuotta, on tarkoin määrättävissä käsittäen vuodet 171 – 164 eKr. Sen puolikas 3,5 vuotta on aika vuodesta 168 vuoteen 164, minkä ajan temppeli oli saastutettuna.
Puukolla on ilmeisiä vaikeuksia saada 490:tä vuotta mahtumaan omaan aikahaarukkaansa. Virhe kumuloituu jokaisessa aikajaksossa. On pakko ”survoa” se sinne viittaamalla epämääräiseen kronologiaan ja vuosilukujen pyöristyksiin (oma kommentti).
Liitto on juutalainen uskonto, jonka harjoittaminen pahimman vainon aikana oli lähes mahdotonta ja vaarallista. Sanat ”hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä” näyttäisi edellyttävän temppelin häpäisemistä kreikkalaisen tekstin mukaan. Heprealainen alkuteksti on epävarma.
Lopulta kuitenkin Jumalan tuomio kohtaa Jumalan pilkkaajaa ja uskonnon sortajaa Antiokosta ja pelastuksen aika alkaa. Tämä on Danielin kirjan kirjoittajan harras odotus, minkä hän otaksuu toteutuvan vuoden 164 alkupuoliskolla (vrt. 11:31; 12:11; 1.Makk. 1:59; 2. Makk. 6:2).
”Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan!” (dp-FI) edustaa fundamentalistista, perinteistä, raamatuntulkintaa höystettynä Jehovan todistajien näkemyksin. Se nimeää Danielin todelliseksi kirjan kirjoittajaksi, joka elää Baabelin vankeudessa 600-500-luvulla eKr ja sieltä käsin näkee näkynsä.
UM kääntää Dan. 9:24:ssä ”Seitsemänkymmentä viikkoa” (kuten KR33/38, mutta huomauttaa KR92 käännöksen ”Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa”), jotka tulkitaan vuosiviikoiksi ja jaksotetaan samoin kuin Puukon tulkinnassa samoiksi kolmeksi eripituiseksi aikajaksoksi.
Tekstissä mainitaan Kyyros ja hänen ediktinsä vuodelta 537. Samoin mainitaan Artakserkses Longimanus (475/474) ja hänen seitsemäs hallitusvuotensa (474 eaa). Tällöin Esra saa luvan lähteä Jerusalemiin, mutta ilman valtuuksia kaupungin rakentamiseen.
Hänen valtuutensa rajoitetaan ainoastaan ”Jehovan huoneen kaunistamiseen”. Myös Artakserkseen 20. vuosi mainitaan. Silloin, 13 vuotta Esran jälkeen, matkaan lähtee Nehemia, jonka arvellaan tulleen Jerusalemiin vuoden 455 eaa lopulla.
Nämä 490 vuotta lasketaan alkavaksi Nehemian saapumisesta Jerusalemiin, siis vuodesta 455 eaa ja niiden päättyminen määritellään vuoteen 36 ya. Voideltu tulkitaan perinteisesti Messiaaksi. Täten Danielin 9. luku tulkitaan messiasennustuksena, kuten traditionaalisessa tulkinnassa on tapana.
Laskukaava kulkee näin: 455 – 49 = 406, jolloin Jerusalem on jälleenrakennettu. Seuraavasta vuodesta (405) vähennetään 434 vuotta ja tullaan vuoteen 29 ya, jolloin Messias ilmaantuu. Vuoteen 29 lisätään 7 vuotta ja olemme vuodessa 36 ya, jolloin Jeremiaan ennustus on täyttynyt hyvä uutisen saavutettua apostoli Pietarin toimesta Corneliuksen ja hänen huonekuntansa ynnä muut paikalla olleet pakanat.
Tämän viimeisen 7 vuoden puolivälissä tapahtuu ratkaiseva ennustuksen täyttymys: Messias raivataan pois Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena hänet teloitetaan, siis vuonna 33 ya (dp-FI sivut 181-197).
Vaikka en olekaan puuttunut enemmälti mainitun lahkon erityispiirteisiin, vaikuttaa tämä selitys varsin oudolta. Artakserkseen valtaistuimelle nousun vuodeksi ilmoitetaan 475 ja ensimmäiseksi hallitusvuodeksi 474. Historia osoittaa toista. Artakserkseen valtaistuimelle nousun vuosi on 465 ja ensimmäinen hallitusvuosi 464 eKr.
Tiberiuksen 15:sta hallitusvuosi tulisi laskea vuodesta 12, jolloin hän oli Augustuksen kanssa rinnakkaishallitsijana, eikä vuodesta 14.
Yleisesti voidaan sanoa: Kun ajoituksen lähtökohta on väärä, on lopputuloskin.
Silti eniten ihmetystä herättää tulkinta vuodesta 36 jKr 490 vuoden ajanjakson päättymisenä. Aikalaskelmien täytyy olla keinotekoisesti rakennettuja, eikä niille voida löytää päteviä perusteluja.
Risto Santalan tulkinnan lähtökohtana on myös perinteinen, fundamentalistinen raamatuntulkinta, jossa keskitytään ennen muuta juutalaisten rabbien tulkintoihin ja muihin juutalaisiin kirjallisiin lähteisiin. Kirjassaan ”Kristinuskon Juuret I” Dan. 9. luku tulkitaan myös messiaanisesti.
Santala lähtee laskelmissaan liikkeelle määrittelemällä Artakserkses Longimanuksen (465-424) ja tämän seitsemännen vuoden 457 eKr. 490 vuoden laskenta alkaa tästä vuodesta (457), jolloin Esra saa ediktin rakentaa Jerusalemin temppeli.
Laskukaava poikkeaa edellisistä, vaikka perustuukin vuosiviikkoihin: Messiaan tuloon on aikaa 49 + 434 eli 483 vuotta. 483 – 457 = 26. Juuri vuotta 26 jKr pidetään yleisesti Messiaan ilmaantumisvuotena.
Samoin kuin edellisessäkin tulkinnassa, nähdään tässäkin Dan. 9:24-27 ennustettavan Messiaan ilmaantumisena aika, hänen päätehtävänsä ja mitä tuolloin tapahtuu Jerusalemin kaupungille ja pyhäkölle. (Santala: ”Kristinuskon Juuret I, sivut 93,94; IRT, osa 3, palsta 7121).
Messiaan päätehtävästä kerrotaan: ”Ennustuksemme käyttää kolme kertaa ’voidella’-käsitettä, josta messias-sana johtuu: ’kaikkein pyhin voidellaan’, ’voideltu ruhtinas’ saapuu ja ’voideltu tuhotaan’. Kuitenkin hänen myötään ’synti sinetillä lukitaan, pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan’.”
”Näin profetioitten täyttymys vahvistetaan ’sinetillä’. ’Leikkaamista’ merkitsevä käsite, jota käytetään ’voidellun’ eli ’messiaan’ tuhoamisesta, on liiton tekemistä tarkoittava termi sekä hepreassa että arabiassa. Messias saa aikaan uuden liiton sovituskuolemallaan. Tässä oli Kristuksen ensimmäisen tulemuksen päätarkoitus.” (Emt s. 94).
Entä loput 7 vuotta. Niihin ei oteta suoraan kantaa, mutta Messiaan tuhoamiseen ristinkuolemalla viitataan. Kun hänen ilmaantumiseensa vuoden 26 syksyllä viitataan ja siihen lisätään 3,5 vuotta seuraavaan kevääseen, päädymme vuoteen 30 jKr.
Vodesta 33, johon 490 vuoden aikajakso päättyisi tässä laskelmassa ei enää viitata. Sillä ei ole merkitystä Kristuksen ensimmäisen tulemisen kannalta. Vuosi 33 jKr viittaa Stefanuksen kivittämiseen (tämä kappale minun).
Koskenniemen tulkinta noudattelee historiallis-kriittistä tulkintatapaa. Siteeraan sitä suoraan, kuitenkin siten, että poistan tämän itsenäisen luennon jaottelua osoittavat viitteet tarpeettomina. Myös yhden sanavirheen korjaan ja muutamia muita epäolennaisuuksia.
”Olemme nähneet, kuinka tärkeä Jeremian ennustama 70-vuotinen pakkosiirtolaisuus on danielilaisessa traditiossa. 1:1-5 on rekonstruktio, jonka tarkoituksena on osoittaa, että Jeremian ennustama 70 vuotta oli todellisuutta. Dan 9:ssa luku 70 on tulkittu vuosiviikoiksi.
Mistä Jeremia sai luvun 70 (25:12, 29:10) on mahdotonta sanoa. 2Aik 36:21 perustelee 70 vuoden pakkosiirtolaisuutta sillä, että Luvattu maa saa hyvityksen kaikista niistä sapattivuosista, joita Herran kansa ei ollut viettänyt. Tämä Aikakirjojen tulkinta on Dan 9:24-27:ssa johtanut luvun 70 tulkitsemiseksi 70 vuosiviikoksi ts. 70x7= 490 vuodeksi.
Kuinka 70 vuosiviikkoa tulisi oikein ymmärtää? Puukko on ajautunut epätoivoiseen yritykseen yrittäessään väkisin runnoa 70 vuosiviikon päättymisen makkabealaisaikaan. Hän toteaa lakonisesti, että kirjoittaja arvioi ajan 70 vuotta liian pitkäksi! Saarnivaara aloittaa laskemisen vuodesta 457 eKr., jolloin Esra sai luvan mennä rakentamaan Jerusalemia (Esra 7) ja päätyy Jeesuksen Kristuksen toiminnan aikaan (!).
Dan 9:24-27 on vaikeatajuinen teksti (vrt. KR33/38:n käännöstä).* Mielestäni se tulisi kääntää seuraavasti:
»Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana
lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista
koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän
vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat.
Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu
tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä
ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun.
- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.
Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja
puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin.
Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen
saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon.»
(* Lisätty 33/38, koska niin raamatunkäännöskomitean ehdotus kuin KR92 kääntävät tekstin kuten yllä.)
Jeremialle tuli sana Juudan 70 vuotta kestävästä pakkosiirtolaisuudesta Joojakimin 4. hallitusvuotena (= 605 eKr., Jer 25:12) ja vuonna 597, jolloin Nebukadnessar vei Jerusalemin ylimystön pakkosiirtolaisuuteen (29:10).
Tämä profetia sisälsi epäilemättä myös toivon takaisinpaluusta ja Jerusalemin uudelleen rakentamisesta. Luultavastikin 7 vuosiviikkoa on laskettu alkavaksi vuodesta 587, jolloin Jerusalemin hävitys lopullisesti toteutui ja jolloin Jeremian lausuma 70-vuotinen pakkosiirtolaisuus alkoi (vrt. Dan 9:2).
7 vuosiviikkoa kuluu Jerusalemin jälleenrakentamiseen ja Voidellun ilmestymiseen. Nämä 49 vuotta ovat vuodet 586-537 eKr. ts. se aika, jolloin juudealaiset olivat pakkosiirtolaisuudessa.
Kehen henkilöön Dan 9:24-27:ssa viitataan sanalla "Voideltu, Messias" ei ole yksiselitteinen. Kolmea vaihtoehtoa on ehdotettu: 1)Persian kuningas Kyyros (Jes 45:1), 2) Daavidin sukuun kuuluva hallitsija (lähinnä kysymykseen tulee Serubbaabel, vrt. Hag 2:21-23, Sak 4:6-10 ja Siir 49:11) ja 3) Ylimmäinen pappi (Lev 4:3,5,16, 6:15:n mukaan ylimmäiset papit voideltiin tehtäväänsä).
Viimeinen vaihtoehto on sopusoinnussa Danielin kirjan sisällön kanssa. Dan on kiinnostunut erityisesti Jerusalemin temppelin kultista ja siihen liittyvistä tapahtumista.
Jerusalemin jälleenrakentaminen ja Voidellun ilmaantuminen avaa uuden ajanjakson, jota kestää 62 vuosiviikkoa eli 434 vuotta. Tämän ajan jälkeen Voideltu surmataan ja kaupunki hävitetään. 434 vuotta on tarkalleen sama luku kuin Kuningasten kirjojen esittämien Juudan kuningasten hallituskausien pituuksien summa (Salomosta Sidkiaan).
Tämä antaa aiheen olettaa, että ylimmäisten pappien johtaman Israelin on toivottu olevan ikäänkuin toisinto kuninkaiden ajasta, kuitenkin sillä tärkeällä erolla, että 62 vuosiviikon aika on toisin kuin kuninkaiden aika Salomosta Sidkiaan vanhurskauden ja kuuliaisuuden aikaa.
Näiden vuosiviikkojen jälkeen vihollisjoukot ruhtinaansa johdolla hyökkäävät Jerusalemin kimppuun (vrt. Goog ja Maagog, Hes 38-39) ja hävittävät sen. Voideltu saa surmansa eikä hänelle jää seuraajaa.
Vuoden 586 eKr. katastrofi toistuu! Seurauksena on 7 vuoden ankara taistelu, missä Jumalan liiton pitäjät joutuvat ahtaalle. Lopulta Jumala kuitenkin puuttuu tapahtumien kulkuun ja tuhoaa hävittäjän.
70 vuosiviikon jakso koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista kaksi jälkimmäistä toistaa mennyttä historiaa kuitenkin antiteesin omaisesti:
1. Jälleenrakennuksen ajan odottaminen, 7 vuosiviikkoa,
2. Voidellun aika, 62 vuosiviikkoa ja
3. Ahdistuksen aika, 1 vuosiviikko.
Tällainen kolmivaiheinen eskatologinen malli ei edellytä makkabealaisaikaa, vaan voi * aivan hyvin olla jo persialaisajalla syntynyt malli, jolla yritettiin selittää kansan sen hetkiset vaiheet. Kun kansa ylimmäisten pappiensa johdolla pysyy uskollisena Jumalan liitolle,
Jumala toistaa antiteesin tavoin vuoden 586 eKr. katastrofin. Seurauksena on Jumalan kukistumattoman valtakunnan perustaminen maan päälle.
( * korjattu alkuperäistekstin sana ”toi” sanaksi ”voi”).
Ei ole siis mikään ihme, jos tutkijoiden yritykset survoa 70 vuosiviikon malli makkabealaisaikaan ovat osoittautuneet hankaliksi!
Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Dan 9:24-27 on aktualisoitu makkabealaisaikaan, mistä lisäys "ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin" on osoituksena. Se viitannee Jerusalemin temppelin alennustilaan vuosina 167-164.”.
Yhteenvetona olemme huomanneet miten samasta tekstistä voidaan saada monenlaisia, toisistaan radikaalistikin poikkeavia tulkintoja. Mielestäni myös Dan. 9:1-2 teksti vaikuttaa mahdottomalta kirjaimellisesti otettuna. Kyseeseen ei voi tulla Daarejaves Ahasveroksen poika, mutta tiedämme Danielin historian heittelevän hyvinkin pahoin.
Puukko kompastuu aikalaskelmiensa pakottamiseen makkabilaisaikaan päättyviksi. Laskelmissaan hän lähtee Jerusalemin hävityksestä vuonna 586 eKr, joka sinänsä on oikeana pidettävä vuosi. Hänen mukaansa ennustukset koskevat nimenomaan makkabilaisaikaa, jolloin kirja on saanut lopullisen muotonsa. Daniel on lähes myyttinen henkilö, jonka nimiin kirja on kirjoitettu, mutta varsinainen kirjoittaja jää tuntemattomaksi.
Jehovan todistajien tulkinnassa (dp-FI) lähtökohtana on Nehemian lähtö Jerusalemiin, mutta vuosi (455) ei täsmää historian valossa. Daniel on taasen todellinen henkilö ja kirjan kirjoittaja, joka toimi profeettana vuodesta 618 noin vuoteen 536, jolloin kirjoitus päättyy, (”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”, si-FI, s. 138) ollen pakkosiirtolaisena ensin Baabelin ja sitten Persian hovissa.
Danielin kirjaa pidetään messiaanisena profetiana aina Harmagedonin ja maanpäällisen paratiisin ilmaantumiseen asti. Tulkinnasta paistaa selvästi läpi lahkon oma omintakeinen oppi. Tästä huolimatta tulkinta tulee varsin lähelle muuta perinteistä tulkintaa ainakin nyt käsillä olevassa luvussa.
Santala pitää niin ikään Danielia historiallisena henkilönä ja Danielin kirjan kirjoittajana sekä profeettana, joka ennen muuta juutalaisten lähteiden valossa tulkittuna ennustaa messiaan ilmaantumiseen maailmaan ja hänen tehtävänsä. Lähtökohtana on Esran Artakserkseeltä tämän seitsemäntenä vuotena (457 eKr) saama edikti. Danielin ennustus yltää aina Kristuksen kuolemaan vuonna 26 jKr, Jerusalemin hävitykseen vuonna 70 jKr ja paruusiaan asti.
Koskenniemelle Daniel ei välttämättä ole taruhahmo, vaan historian henkilö muinaisuudesta ja joku tuntemattomaksi jäänyt on hänen nimissään saattanut kirjan lopulliseen muotoonsa 160-luvulla eKr, vaikka se sisältääkin eri-ikäistä aineistoa. Kirjassa esitetty kolmivaiheinen eskatologinen malli ei myöskään edellytä makkabilaisaikaa, mutta on aktualisoitunut tuona aikana.
Erityispiirteen tuo ensinnäkin ensimmäinen aikajakso, 49 vuotta, jonka juutalaiset ovat Koskenniemen mukaan pakkosiirtolaisuudessa. Tämä ei tunnu uskottavalta. Paljon uskottavampaa olisi, jos eksiilin aika laskettaisiin vuodesta 605 eKr.
62 vuosiviikon 434 vuoden oivaltaminen täsmälleen samaksi ajanjaksoksi, mikä Salomosta Sidkiaan on. Tämä saattaisi merkitä sellaista lähestymistapaa tulkinnassa, että ylimmäisten pappien johtama Israel olisi entisten kuninkaiden aikojen toisinto tällä kertaa kuitenkin erolla, että se olisi vanhurskauden ja kuuliaisuuden aikaa.
Tätä seuraa seitsemän vuoden ankara taistelu, missä Jumalan liiton pitäjät joutuvat hyvin ahtaalle, kunnes Jumala puuttuu asioiden kulkuun ja tuhoaa hävittäjän.
70 vuosiviikon aika koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista kaksi jälkimmäistä toistaa mennyttä historiaa antiteesin omaisesti. Tämä on varsin omaperäinen tulkinta, mutta mielenkiintoinen.
Koskenniemi otaksuu seitsemän vuosiviikon laskemisen alkavaksi Jerusalemin hävityksestä vuonna 587 eKr.
Omissa seurakuntatulkinnoissani olen selittänyt Danielin kirjaa perinteisellä, fundamentalistisella tulkintatavalla. Se on tavallisen seurakuntalaisen kannalta parempi ja turvallisempi tie evankeliumin julistamiseen ja sanan harjoittamiseen. On sitten aivan eri asia, mitä niissä harvoissa "akateemisissa" keskusteluissa, joissa olen saanut olla mukana, on puhuttu.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 22.12.2012 11:49. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
HUOMAUTUS
Danielin lukua 9 koskevaa:
Olen tarkistanut joitakin yhteenvedon kohtia. Mikäi ilmeisiä virheitä löytyy, pyydän kertomaan niistä, vaikkapa tällä palstalla.
Huomasin myös melkoisen ristiriidan Dan. 9:1-2 tekstissä. Mikäli se otettaisiin kirjaimellisesti Daarejaves Ahasveroksen poika ei voisi tarkoittaa muuta kuin Dareios II Nothosta (423-404) ja väliin jäisi Artahsasta I Longimanus (465-424). Teksti on tältä osin ilmeisesti virheellinen.
Tämän olen kommentoinut yhteenvedon alkuun ja myös selitykseen jakeissa 1-3.
Mutta kommentoikaa.
Olen tarkistanut joitakin yhteenvedon kohtia. Mikäi ilmeisiä virheitä löytyy, pyydän kertomaan niistä, vaikkapa tällä palstalla.
Huomasin myös melkoisen ristiriidan Dan. 9:1-2 tekstissä. Mikäli se otettaisiin kirjaimellisesti Daarejaves Ahasveroksen poika ei voisi tarkoittaa muuta kuin Dareios II Nothosta (423-404) ja väliin jäisi Artahsasta I Longimanus (465-424). Teksti on tältä osin ilmeisesti virheellinen.
Tämän olen kommentoinut yhteenvedon alkuun ja myös selitykseen jakeissa 1-3.
Mutta kommentoikaa.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUKU 10
DANIEL 10
Daniel 10 aloittaa viimeisimmän ja laajimman näyn, joka käsittä myös luvut 11 ja 12. sisältäen yksityiskohtaisen katsauksen historian kulkuun Kyyroksesta Antiokos IV Epifaneeseen asti. Erityisesti Antiokosta tarkastellaan hyvinkin seikkaperäisesti. Näky päättyy aikaan, jossa kirjoittaja odottaa tämän sortajakuninkaan kuolemaa ja tätä seuraavaa pelastuksen ajan koittoa.
Jaksotan luvun kahteen osaan Puukon tavoin: 1-3 on eräänlaista johdantoa seuraavaan, 10:4-11:1 kuvataan enkelin olemusta ja ilmestymistä, joka käsittää pitkän jakson 11:2-12:3, jonka käsittelen näiden lukujen yhteydessä. Seurailen Puukon selitystä, mutta en malta olla laittamatta väliin omia huomioitanikaan.
1-3
Nämä jakeet, varsinkin jae 1, ovat johdantona seuraaviin jaksoihin. Oma huomioni kiinnittyy lähinnä kahteen seikkaan. Ensinnäkin aikaa on kulunut siitä, kun Daniel on tullut Kaldeaan. Baabel on mennyt ja uusi valtakunta, Persia, astunut sijaan. Jakeen 1 kirjoittaja on koko kirjan kirjoittaja, joka antaa Danielin jatkaa itsenäistä kerrontaansa jakeesta 2.
Kyyroksen kolmas hallitusvuosi kertoo sen, että Daniel on päättänyt jäädä paikoilleen, eikä palata muiden pakkosiirtolaisten mukana kotimaahansa. Monet muutkin juutalaiset menettelivät samoin. Mutta mikä saa Danielin paastoamaan kolme viikkoa? Mikä voi olla tällainen murhe? Tätä ei kerrota.
Juutalaisesta paastosta tiedämme, että sillä ilmaistiin surua ja murhetta, kuten tässä, (vrt. Job), mutta myös valmistautumista kohtaamaan Jumala ja hänen sanansa. Näin Puukko tämän selittääkin. Hänen mukaansa näin pitkä paasto kuvastaa erityistä valmistautumista ilmestyksen vastaanottamiseen (RS s. 332).
Kysyn kuitenkin, voidaanko tällaisella paastolla taivaallisen olennon ilmestystä edesauttaa, vai piileekö syy jossakin meille tuntemattomaksi jääneessä seikassa, vai onko sittenkin kyse taivaallisesta ennakkoilmoituksesta? Näet jakeen 1 ”sana” tarkoittaa tässä Jumalan sanaa ja ”suuri vaiva” viittaa juutalaisen uskonnon sortoon.
Puukon mukaan Daniel on kirjoitettu, kuten useampaan kertaan on toistettu, 160-luvulla eKr ja täsmentää ajankohdan talveksi 165-164 eKr. Tällöin emme olisikaan Persiassa vaan Palestiinassa keskellä juutalaisen uskonnon sortoa.
Toinen vähäisempi huomioni on se, että Daniel näyttää vakuuttuneen ruokansa uskonnollisesta puhtaudesta: vihannesten (1:12) ja veden sijaan on tullut liha ja viini, josta nyt pidättäydytään, kuten muistakin herkuista ja öljyllä voitelemisesta. Öljyllä voitelemista käytettiin ennen juhla-aterialle siirtymistä.
4-11:1
Mistä vuosi lasketaan? Tässä tapauksessa kevätpäivän tasauksesta, joten 1. kuun 24 päivä sattuu juutalaisen pesahin (pääsiäisen) ja happamattoman leivän juhlan jälkeen. Danielin paasto ei alkanut välittömästi uuden vuoden päivän jälkeen, vaan myöhemmin.
Yleensä suuri virta tarkoittaa Eufratia, mutta nyt olaan Tigriksen (Hiddekel) rannalla, ehken viettämässä jotain uskonnollista juhlaa (vrt. Apt. 16:13), mutta tämä on otaksuntaa. Siellä tapahtuu ilmestys, jonka yksin Daniel näkee ja kuulee, vaikka hänen toverinsa pötkivätkin peloissaan pakoon. Tässä on jotain samantapaista kuin Apt. 9:7, Sauluksella matkalla Damaskoon.
Kenet Daniel näkee! Teksti puhuu eräästä miehestä. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa. Hänen pukunsa on pellavaa, joka on tavallisesti papin puku, ja kupeella kultainen vyö. Uufas on jäänyt paikkana tuntemattomaksi. Kuitenkin sieltä on saatu erinomaista kultaa, koska taivaalliselle olennolle vain kaikkein paras on sopivaa.
Näöltään hän ei ole ihminen, vaikka ihmistä muistuttaakin: keholtaan hän näyttää krysoliitilta, läpinäkyvän vihertävältä, kasvot ovat kirkkaat kuin salaman leimahdus, silmät muistuttavat tulen lieskoja ja raajat kiillotettua vaskea. Hänen äänensä on mahtava, suuren kansanjoukon kaltainen.
Puukko ei epäile, etteikö kyseessä olisi enkeli Gabriel, kuten 8:15-18; 9:21-23. Myös Danielin voimat pettävä ja hän menee horroksiin, kunnes enkeli ravistelee hänet hereille. Danielin tajuisuus palaa vähitellen enkelin häntä vahvistaessa ja hän pääsee jaloilleen.
Jakeessa 13 Daniel saa kuulla hänen rukouksensa tulleen kuulluksi sitä hetkestä, jolloin hän alkoi paastota. Mikä on viivyttänyt enkelin tuloa 21 päivää? Hänellä on ollut muuta tekemistä. Tämäkin selviää. Kullakin valtakunnalla ajatellaan olevan oma enkelinsä pitämässä sen puolia.
Tässä kenties saattavat heijastua vanhat kansanjumalat. Gabriel on Israelin puolustaja ja hänen kanssaan on yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, Miikael, jae 26;12:1. Näiden eri kansakuntien enkelien taivaassa käymät kahakat katsotaan ratkaisevan maanpäällisten kansojen kohtalot.
Historian mukaan Kreikka (Aleksanteri Suuri) valloittaa Persian (Nabunaid ja Belsassar), mikä enkelioppiin sovellettuna tarkoittaa, että Gabriel voittaa ensin Persian enkelinruhtinaan, jae 13, ja Kerikan (Jaavanin) astuttua sijaan, tulee sen vuoro kukistua, jae 20, mikä on edellytys tien avaamiselle Israelin pelastukseen ja voittoon.
Jakeen 14 ”päivien lopulla” tarkoittaa tässäkin Antiokos IV Epifaneen ja häntä seuraavien seleukidihallitsijoiden kukistumista. (Selitys minun).
Antiokos Epifaneen syyrialainen valtakunta on jatkoa Aleksanteri Suuren valtakunnalle. Näitä näköaloja on Gabriel tullut Danielille selvittämään, jae 14 (vrt. 8:26). Jakeen 13 loppuosa on ilmeisesti kreikkalaisen tekstin perusteella tulkittava siten, että Miikael on ikään kuin jätetty Persian enkeliruhtinasta vartioimaan, jolloin Gabriel on päässyt lähtemään Danielin luo, jae 14.
Tämä Danielille annettava ilmoitus on niin tärkeä, että Gabrielin on ollut jätettävä hetkeksi meneillään oleva työnsä. Samalla tapaa, kuin serafin oli otettava alttarilta hehkuva hiili ja puhdistettava sillä Jesajan suu, että tämä voisi puhua (Jes 6:6 s.), samoin vain enkelin kosketus Danielin huuliin vasta mahdollistaa keskustelun Gabrielin kanssa, jae 16).
Enkeli palaa Persiaan, jae 20, mutta ilmoittaa sitä ennen, ” mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa” ,jae 21. Tällä käsitetään sitä kirjaa, joka on taivaassa oleva syytöskirja ja joka avataan taivaallisessa oikeudenkäynnissä. Kirjaan kirjoitetun perusteella tuomitaan pieni sarvi, pedoista pahin, kuolemaan.
Jakeen 11:1 sana ”häntä” tarkoittaa Miikaelia, mutta meedialainen Daarejaves jää arvauksen varaan. Septuagintassa on tämän sijalla Kyyros. Tällöin jae sisältäisi ajatuksen, että jo Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Gabriel ja Miikael auttoivat ja tukivat toisiaan hankkiessaan Jumalalta luvan juutalaisten kotiinpalaamiseksi.
Daniel 10 aloittaa viimeisimmän ja laajimman näyn, joka käsittä myös luvut 11 ja 12. sisältäen yksityiskohtaisen katsauksen historian kulkuun Kyyroksesta Antiokos IV Epifaneeseen asti. Erityisesti Antiokosta tarkastellaan hyvinkin seikkaperäisesti. Näky päättyy aikaan, jossa kirjoittaja odottaa tämän sortajakuninkaan kuolemaa ja tätä seuraavaa pelastuksen ajan koittoa.
Jaksotan luvun kahteen osaan Puukon tavoin: 1-3 on eräänlaista johdantoa seuraavaan, 10:4-11:1 kuvataan enkelin olemusta ja ilmestymistä, joka käsittää pitkän jakson 11:2-12:3, jonka käsittelen näiden lukujen yhteydessä. Seurailen Puukon selitystä, mutta en malta olla laittamatta väliin omia huomioitanikaan.
1-3
Nämä jakeet, varsinkin jae 1, ovat johdantona seuraaviin jaksoihin. Oma huomioni kiinnittyy lähinnä kahteen seikkaan. Ensinnäkin aikaa on kulunut siitä, kun Daniel on tullut Kaldeaan. Baabel on mennyt ja uusi valtakunta, Persia, astunut sijaan. Jakeen 1 kirjoittaja on koko kirjan kirjoittaja, joka antaa Danielin jatkaa itsenäistä kerrontaansa jakeesta 2.
Kyyroksen kolmas hallitusvuosi kertoo sen, että Daniel on päättänyt jäädä paikoilleen, eikä palata muiden pakkosiirtolaisten mukana kotimaahansa. Monet muutkin juutalaiset menettelivät samoin. Mutta mikä saa Danielin paastoamaan kolme viikkoa? Mikä voi olla tällainen murhe? Tätä ei kerrota.
Juutalaisesta paastosta tiedämme, että sillä ilmaistiin surua ja murhetta, kuten tässä, (vrt. Job), mutta myös valmistautumista kohtaamaan Jumala ja hänen sanansa. Näin Puukko tämän selittääkin. Hänen mukaansa näin pitkä paasto kuvastaa erityistä valmistautumista ilmestyksen vastaanottamiseen (RS s. 332).
Kysyn kuitenkin, voidaanko tällaisella paastolla taivaallisen olennon ilmestystä edesauttaa, vai piileekö syy jossakin meille tuntemattomaksi jääneessä seikassa, vai onko sittenkin kyse taivaallisesta ennakkoilmoituksesta? Näet jakeen 1 ”sana” tarkoittaa tässä Jumalan sanaa ja ”suuri vaiva” viittaa juutalaisen uskonnon sortoon.
Puukon mukaan Daniel on kirjoitettu, kuten useampaan kertaan on toistettu, 160-luvulla eKr ja täsmentää ajankohdan talveksi 165-164 eKr. Tällöin emme olisikaan Persiassa vaan Palestiinassa keskellä juutalaisen uskonnon sortoa.
Toinen vähäisempi huomioni on se, että Daniel näyttää vakuuttuneen ruokansa uskonnollisesta puhtaudesta: vihannesten (1:12) ja veden sijaan on tullut liha ja viini, josta nyt pidättäydytään, kuten muistakin herkuista ja öljyllä voitelemisesta. Öljyllä voitelemista käytettiin ennen juhla-aterialle siirtymistä.
4-11:1
Mistä vuosi lasketaan? Tässä tapauksessa kevätpäivän tasauksesta, joten 1. kuun 24 päivä sattuu juutalaisen pesahin (pääsiäisen) ja happamattoman leivän juhlan jälkeen. Danielin paasto ei alkanut välittömästi uuden vuoden päivän jälkeen, vaan myöhemmin.
Yleensä suuri virta tarkoittaa Eufratia, mutta nyt olaan Tigriksen (Hiddekel) rannalla, ehken viettämässä jotain uskonnollista juhlaa (vrt. Apt. 16:13), mutta tämä on otaksuntaa. Siellä tapahtuu ilmestys, jonka yksin Daniel näkee ja kuulee, vaikka hänen toverinsa pötkivätkin peloissaan pakoon. Tässä on jotain samantapaista kuin Apt. 9:7, Sauluksella matkalla Damaskoon.
Kenet Daniel näkee! Teksti puhuu eräästä miehestä. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa. Hänen pukunsa on pellavaa, joka on tavallisesti papin puku, ja kupeella kultainen vyö. Uufas on jäänyt paikkana tuntemattomaksi. Kuitenkin sieltä on saatu erinomaista kultaa, koska taivaalliselle olennolle vain kaikkein paras on sopivaa.
Näöltään hän ei ole ihminen, vaikka ihmistä muistuttaakin: keholtaan hän näyttää krysoliitilta, läpinäkyvän vihertävältä, kasvot ovat kirkkaat kuin salaman leimahdus, silmät muistuttavat tulen lieskoja ja raajat kiillotettua vaskea. Hänen äänensä on mahtava, suuren kansanjoukon kaltainen.
Puukko ei epäile, etteikö kyseessä olisi enkeli Gabriel, kuten 8:15-18; 9:21-23. Myös Danielin voimat pettävä ja hän menee horroksiin, kunnes enkeli ravistelee hänet hereille. Danielin tajuisuus palaa vähitellen enkelin häntä vahvistaessa ja hän pääsee jaloilleen.
Jakeessa 13 Daniel saa kuulla hänen rukouksensa tulleen kuulluksi sitä hetkestä, jolloin hän alkoi paastota. Mikä on viivyttänyt enkelin tuloa 21 päivää? Hänellä on ollut muuta tekemistä. Tämäkin selviää. Kullakin valtakunnalla ajatellaan olevan oma enkelinsä pitämässä sen puolia.
Tässä kenties saattavat heijastua vanhat kansanjumalat. Gabriel on Israelin puolustaja ja hänen kanssaan on yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, Miikael, jae 26;12:1. Näiden eri kansakuntien enkelien taivaassa käymät kahakat katsotaan ratkaisevan maanpäällisten kansojen kohtalot.
Historian mukaan Kreikka (Aleksanteri Suuri) valloittaa Persian (Nabunaid ja Belsassar), mikä enkelioppiin sovellettuna tarkoittaa, että Gabriel voittaa ensin Persian enkelinruhtinaan, jae 13, ja Kerikan (Jaavanin) astuttua sijaan, tulee sen vuoro kukistua, jae 20, mikä on edellytys tien avaamiselle Israelin pelastukseen ja voittoon.
Jakeen 14 ”päivien lopulla” tarkoittaa tässäkin Antiokos IV Epifaneen ja häntä seuraavien seleukidihallitsijoiden kukistumista. (Selitys minun).
Antiokos Epifaneen syyrialainen valtakunta on jatkoa Aleksanteri Suuren valtakunnalle. Näitä näköaloja on Gabriel tullut Danielille selvittämään, jae 14 (vrt. 8:26). Jakeen 13 loppuosa on ilmeisesti kreikkalaisen tekstin perusteella tulkittava siten, että Miikael on ikään kuin jätetty Persian enkeliruhtinasta vartioimaan, jolloin Gabriel on päässyt lähtemään Danielin luo, jae 14.
Tämä Danielille annettava ilmoitus on niin tärkeä, että Gabrielin on ollut jätettävä hetkeksi meneillään oleva työnsä. Samalla tapaa, kuin serafin oli otettava alttarilta hehkuva hiili ja puhdistettava sillä Jesajan suu, että tämä voisi puhua (Jes 6:6 s.), samoin vain enkelin kosketus Danielin huuliin vasta mahdollistaa keskustelun Gabrielin kanssa, jae 16).
Enkeli palaa Persiaan, jae 20, mutta ilmoittaa sitä ennen, ” mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa” ,jae 21. Tällä käsitetään sitä kirjaa, joka on taivaassa oleva syytöskirja ja joka avataan taivaallisessa oikeudenkäynnissä. Kirjaan kirjoitetun perusteella tuomitaan pieni sarvi, pedoista pahin, kuolemaan.
Jakeen 11:1 sana ”häntä” tarkoittaa Miikaelia, mutta meedialainen Daarejaves jää arvauksen varaan. Septuagintassa on tämän sijalla Kyyros. Tällöin jae sisältäisi ajatuksen, että jo Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Gabriel ja Miikael auttoivat ja tukivat toisiaan hankkiessaan Jumalalta luvan juutalaisten kotiinpalaamiseksi.
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ, LUVUT 11,2 - 12,3
DANIEL 11:2 – 12:3
Danielin luku 10 päättyy itse asiassa luvun11 ensimmäiseen jakeeseen. Näin käsiteltävä 11:sta luku käsittää jakeet 11:2-45. Jakeet 11:2-12:3 käsittävät enkelin selityksen, joten käsittelen tämän kokonaisuuden tässä yhteydessä.
Kyyros, Aleksanteri Suuri ja häntä seuranneet ns. diadokkijuninkaat käsitellään lyhyesti. Tämän sijaan Egyptin ptolemaiosten ja Syyrian seleukidien väliset sodat ennen Antiokos IV Epifanesta saavat huomattavasti laajemmalti sijaa (11:5-20).
Kerronnan painopiste on kuitenkin Antiokos Epifaneessa ja hänen aikaisissaan tapahtumissa Syyriassa sekä sotaretkissään Egyptiin ja juutalaisiin kohdistamassaan vainossa. Myös Antiokoksen kuolema mainitaan (11:21-45). Vieläkin täsmällisemmän kuvan tästä ajasta ja sen tapahtumista saa lukemalla Vanhan testamentin apokryyfikirjoihin kuuluvat 1. ja 2. Makkabialaiskirjat.
Pohjaan selityksen Puukon kommentaariin ja siteeraan sitä lähes suoraan. Vuosiluvut koskevat aikaa eKr, vaikka tätä ei erikseen mainita.
11:2
Puukko toteaa jakeesta 2 siinä opittavan historiaa ennustuksen muodossa todeten myös, ettei Daniel ja Vanha testamentti tunne kuin neljä Persian kuningasta. Kooreksen (Kyyros) lisäksi heitä ovat (vrt. Esra 4:5-7): Dareios I Hystaspes (521-486), Ahasveros (Kserkses I, 486/485-465) ja Artahsasta (Artakserkses I Longimanus, 465/464-424), joka näistä neljästä oli varakkain, mutta jonka sotaretkistä Kreikkaan ei ole mitään tietoa.
Koskenniemi antaa vastoin Puukon ja Gulinin selityksiä oman tuoreemman näkökulman käsillä olevasta jakeesta: ” Dan 11:2 näyttää toteavan, että Persian valtakunnassa olisi ollut ainoastaan neljä hallitsijaa. Todellisuudessa heitä oli kuitenkin 11!
Gulin antaa Dan 11:2:n tiedolle selityksen: "Kun V.T.:ssa satunnaisesti mainitaan nimeltä vain neljä Persian kuningasta, on tekijä 11:2 sitä mieltä, että koko Persian valtakausi käsitti ainoastaan neljän kuninkaan hallituskaudet."
Tällainen selitys on väkinäinen. Tuskin voidaan olettaa, että tekijä 11:2 ei olisi ollut tietoinen siitä, että Persian valtakausi Lähi-Idässä kesti yli 200 vuotta.
Todennäköisemmältä mielestäni näyttää ratkaisu, että Dan 11:n taustalla on vanha traditio, jota myöhemmin (s.o. makkabealaisajalla) on tulkittu uudessa valossa.
Dan 11:2 nimittäin korostaa Persian aktiivisuutta kukistaa Kreikka (= Jaavan), mikä ei sovi Aleksanteri Suuren aikaan. Silloinhan Kreikka oli aktiivisena osapuolena toteuttamassa imperialismia!
Sen sijaan 11:2 sopii hyvin yhteen 400-luvun eKr. alkupuoliskon tapahtumien kanssa, jolloin Persia yritti alistaa Kreikan valtansa alaisuuteen. Silloinhan käytiin kuuluisat Marathonin, Thermopylain ja Salamiin taistelut.
Mikäli traditio 11:2 juontaa juurensa 400-luvun alkupuolelta, olisi ymmärrettävää, miksi siinä puhutaan vain neljästä persialaisesta kuninkaasta. Nämä kuninkaat olisivat siten Kyyros, Kambyses, Darius I Suuri ja Kserkses I (11:1) ajoittaa näyn Daarejaves meedialaisen hallituskaudelle, jonka jälkeen Kyyroksen katsottiin nousevan valtaan, 6:28 ).
Dan 11:2:n kuvaamat tuntomerkit sopisivat todellakin Kserkses I:een, joka oli tunnetusti Kreikan vihaaja ja kuuluisa rikkaudestaan. Sen sijaan Darius III:een, jonka Aleksanteri Suuri kukisti, eivät Dan 11:2:n tuntomerkit sovi lainkaan.
Pidän mahdollisena, että persialaissotien aikana juutalaisten keskuudessa eli toivo, että Kreikka kykenisi kukistamaan Persian, minkä seurauksena juutalaisilla olisi mahdollisuus itsenäistyä.
Tässä yhteydessä on myös hyvä viitata Josefuksen tallettamaan kertomukseen, jonka mukaan Aleksanteri Suurelle olisi näytetty Danielin kirjaa, missä oli ennustettu, että Kreikan kuningas kukistaa Persian (Antiq.Iud. XI:337).
On hyvin mahdollista, että Aleksanteri Suurelle näytettiin tämä Danielin nimissä talletettu näky, jotta tämä suhtautuisi juutalaisiin myötämielisesti, kuten Josefus jatkossa mainitseekin.”.
11:3-21
Jakeen 3 sankarikuningas on Aleksanteri Suuri. Jakeessa 4 kuvataankin Aleksanteria ja hänen suunnattoman valtakuntansa jakautumista, jossa ”neljään taivaan tuuleen” tarkoittaa neljää ilmansuuntaa ja samalla neljää osaa: pohjoisessa Vähä-Aasia, idässä Syyria-Persia, etelässä Egypti ja lännessä Makedonia (RKH, osa 5 s. 545) .
Aleksanterilla tiedetään ollen poika, joka syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Hänestä tehtiin kuningas, mutta hänet murhattiin, eikä valtakunta joutunut hänen sukunsa haltuun. Suunnattoman valtakunnan rauha rakoili ja Aleksanterin kenraalit kävivät siitä ankaraa taistelua keskenään useiden vuosien ajan.
Jakeen 5 etelän kuningas on Ptolemaios I Soter (Lagi 323-285), Egyptin hallitsija, mutta vielä häntäkin mahtavammaksi tuli hänen sotapäällikkönsä ja liittolaisensa Seleukos I Nikator (312-281/280), Syyrian, Pohjan kuninkaiden kantaisä. Nimitykset ”pohjan” ja ”etelän” johtuvat luonnollisesti palestiinalaisesta näkökulmasta katsottuna.
Jakeessa 6 ”vuosien kuluttua” tarkoittaa varsin pitkää aikaa. Etelän ja pohjan kuninkaat eivät ole samat kuin jakeessa 5, vaan Ptolemaios II Filadelfos (285-247) ja Antiokos II Theos (261-247). Edellisen tytär Berenike naitettiin jälkimmäiselle 248, mutta tämä naimakuppa ei luonut sopua valtakuntien välille.
Antiokoksen hylkäämä ensimmäinen puoliso, Laodike, myrkytti 247 entisen miehensä Antiokos II Theoksen ja murhautti Berenikeen, tämän lapset ja seuralaiset. Berenikeen perheestä, ”hänen juurtensa versosta”, jae 7, nousee toinen.
Tämä on Berenikeen veli, Ptolemaios III Euergetes (247/246-221), joka käy menestyksellistä sotaa seleukideja vastaan valloittaen Välimeren rannalla olevan Seleukian linnoituksen, jakeet 7,8.
Jakeessa 9 Seleukos II Kallinikos (246-226) puolestaan hyökkää Egyptiin, mutta lyödään taistelussa ja hänen on palattava takaisin Antiokiaan. Seleukos II:lla on kaksi poikaa Puukon mukaan, jae 10. Kyseeseen tulevat Seleukos III Keraunos (226-223) ja Antiokos III Suuri (223/222-187).
”Seleukos III ehti olla vallassa vain lyhyen aikaa. Hänen oman armeijansa sotilaat murhasivat hänet Vähässä-Aasiassa, kun hän oli sotaretkellä Pergamonin Attalos I:stä vastaan” (Wikipedia).
Antiokos III Suuri hyökkää Egyptiin Ptolemaios IV Filopateria (221-204) vastaan valloittaen Rafian linnoituksen. Tästä kimpaantuneena Ptolemaios IV iskee takaisin ja tuottaa Antiokos Suurelle raskaat tappiot Rafiassa, jae 11. Saavutetusta voitosta huolimatta Ptolemaios IV ja Antiokos Suuri solmivat rauhan, jae 12.
Ptolemaios IV:n kuoltua Antiokos Suuri kerää entistä suuremmat sotavoimat ja hyökkää Ptolemaios V Epifanesta (204/203-181) vastaan. Sota kestää vuodesta 219 vuoteen 214. Antiokoksen joukkoihin liittyvät Makedonian Filipppos, egyptiläisiä kapinallisia, jopa juutalaisia ”väkivallan miehiä”, jakeet 13,14.
Jae 15 kertoo Antiokos Suuren uusista voitoista Egyptissä ja egyptiläisten lopullisesta lyömisestä 198 Hermonin juurella. Egyptiläisten ylipäällikkö, Skopas, vetäytyy Siidoniin, jossa Antiokos murskaa hänen joukkonsa ja Palestiina ”ihana maa”, joutuu syyrialaisten valtaan ja saa kärsiä paljon miehityksestä, jae 16.
Jakeen 14 juutalaiset ”väkivallan miehet” ovat ns. Tobiaan puoluetta, veronvuokraajia ja kansansa nylkijöitä. Omalla menettelyllään he myyvät kansansa Syyrialle ja siten, vaikkakin tahtomattaan, saavat aikaan Antiokos IV Epifaneen toimeenpanemat uskonvainot, mutta samalla myös menettävät valtansa ja kukistuvat.
Nyt Antiokos Suurella on muita suunnitelmia. Antaessaan tyttärensä Kleopatran 193 vaimoksi Ptolemaios V:lle on tarkoituksena sekaantua egyptiläisten asioihin ja viime kädessä voittaa heidät. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistu, jae 17.
Menetettyään mahdollisuutensa Egyptin suhteen, kääntyy Antiokos valloittamaan ”rantamaita” eli Vähää Aasiaa ja sen rannikkosaaria onnistuenkin siinä aluksi, mutta roomalaisten sotapäällikkö ja konsuli Lucius Cornelius Scipio tulee väliin ja voittaa Antiokos Epifaneen Magnesian luona 190 (IRT, osa 3, palsta 7120).
Syy on Antiokoksen. Hän on pilkallisesti torjunut roomalaisten ehdotukset ja menettää ylimielisyytensä palkkana kaikki jo sillä suunnalla valloittamansa alueet. Tappion kärsineenä hän vetäytyy Syyriaan mukanaan sotakorvaukset Roomalle, jae 18.
Voidakseen selviytyä näistä Antiokos Suuri keksii persialaisen Elymaisin maakunnan, missä sijaitsee rikkauksistaan kuulu Beelin temppelin. Tätä hän lähtee ryöstämään miehineen, mutta kärsii tappion ja kuolee taistelussa 187, jae 19.
Jae 20 kertoo Antokos Suuren seuraajasta, Seleukos IV Filopaterista (187-175), joka lähettää voutinsa Heliodoruksen Jerusalemin temppelin aarteita ryöstämään (2. Makk. 3), mutta Heliodorus murhaa kuninkaansa. (vrt. 7:8 ). ”Muutamien päivien kuluttua” merkitsee tässä lyhyttä aikaa, mitä Filopaterin hallitusaika onkin, kun sitä vertaa useimpiin hänen edeltäjiinsä.
11:21-45
Tässä jaksossa päähenkilönä on Antiokus IV Epifanes (175-164/163), jonka toimia verrataan tunnettuun historiaan, kuten edeltäjiään edellisessä jaksossa. Hän ei ole varsinainen kruununperillinen, mutta onnistuu saamaan vallan juonimalla kolme edeltäjäänsä pois tieltään., jae 21; (vrt. selitystä 7:24 kymmenestä sarvesta ja pienestä sarvesta).
Jakeen 22 voitettu sotajoukko on mitä ilmeisemmin Heliodoruksen joukkoja ja ”liiton ruhtinas” ylimmäinen pappi Onias III, joka pannaan viralta 174 ja murhataan 171. Antiokuksen kanssa liittoutuneet tarkoittavat hellenistismielisiä juutalaisia, jae 23, jotka toimillaan auttavat temppelikultin lopettamisessa.
Heitäkin kuningas petkuttaa. Karkotettuaan ensin Onias III:n ja tehtyään tämän veljen Jaasonin ylipapiksi, muuan Menelaos tarjoaa kuninkaalle virasta 300 hopeatalenttia, joka on suunnaton summa (Ks. 2. Aikak. 25:6I, saaden sen (vrt. 2. Makk. 4:22 ss.).
Palestiinan valloitus käy helposti, hyvin pienellä joukolla. Jakeessa 24 tarkoitetaan Antiokoksen toimeenpanemaa uskonnon vainoa. Tarkoitus on saattaa kaikki vallatut alueet saman hellenistisen yhtenäisuskonnon palvelijoiksi, mikä tuottaisi toivottuja varoja valtakunnan sodissa huvenneeseen kassaan.
Ne, jotka eivät tähän vapaaehtoisesti suostu, Antiokos haluaa lahjonnalla, pakottamalla ja väkivaltaa käyttäen suostuttaa. Kreikkalaiset jumalat ovat hurskaalle juutalaiselle mitä pahin loukkaus.
Antiokus IV Epifanes eroaa kaikista edeltäjistään juuri suvaitsemattomuudessaan, oveluudessaan ja julmuudessaan. Tämän lisäksi hän ei kaihda keinoja verottaa ankarasti maakuntiaan samalla lahjoen ylenpalttisesti kannattajiaan. Tätä hänen esi-isänsä eivät olleet tehneet.
Linnoitukset lienevät egyptiläisiä (vrt. 1. Makk.1:16). ”Säädetty aika” viittaa Jumalan määräämään aikaan, jota kukaan ei voi ylittää (vrt. Saarn. 3).
Jakeessa 25-28 kerrotaan Antiokoksen ensimmäisestä hyökkäyksestä Egyptiin 170/169. Egyptin kuninkaana on Ptolemaios VI Filometer (181-146/145), syyrialaisen Kleopatran poika. Ptolemaioksen taitamattomat neuvonantajat, ”ne, jotka syövät hänen pöydässään”, saavat kuninkaan houkutelluksi sotaan Syyriaa vastaan.
Sota päättyy Ptolemaioksen kannalta huonosti. Kasionin taistelussa Ala-Egyptissä kaatuu paljon egyptiläisiä (1. Makk. 1:18 ) ja samoihin aikoihin huudattaa hänen veljensä, itsenä kuninkaaksi Aleksandriassa.
Antiokos ja Ptolemaios syövät Egyptissä samassa pöydässä esiintyen sovinnonteossa, mutta todellisuudessa kumpikin juonii toistaan vastaan. Edellinen toivoo jälkimmäistä hyväksikäyttäen saadakseen Egyptin valtansa alle ja jälkimmäinen tekee sovinnon veljensä Fyskonin kanssa, voidakseen paremmin ahdistella Antiokosta. Mutta Jumalan määräämä aika ei ole vielä käsillä, jae 27.
Tällä välin Syyriassa on puhjennut levottomuuksia ja Antiokos joutuu palaamaan maahansa. Paluumatkalla hän poikkeaa Jerusalemiin, ryöstää sen temppelin ja aloittaa ”pyhän liiton” eli juutalaisen uskonnon vainoamisen, jae 28 (vrt. 1. Makk. 1:20-24; 2. Makk. 5: 11-21).
Jerusalemissa Jaason on kaapannut ylimmäisen papin vallan takaisin itselleen. Tästä aiheutuu verilöyly ja Antiokos palauttaa Menelaoksen asemaansa palaten sitten maahansa, jae 28 (Ks. 1. Makk. 1:20).
Jakeet 29-39 kertovat Antiokoksen toisesta sotaretkestä Egyptiin 168. Se päättyy kuitenkin varsin pian Antiokoksen häpeälliseen perääntymisen, jae 29. Kittiläiset ovat kyproslaisia, mutta tässä sillä tarkoitetaan yleisnimityksenä kaikkia Välimeren saarten ja rannikkojen asukkaita sekä roomalaisten laivastoa.
Rooman legaatti Popilius Laenas kohtaa Antiokoksen Aleksandrian edustalla ja vaatii Rooman senaatin nimissä Antiokosta jättämään Egypti rauhaan ja poistuman alueelta. Tähän Antiokoksen on pakko suostua.
Nöyryytettynä ja katkerana Antiokos kääntää patoutuneen vihansa juutalaisia vastaan, jakeet 30-35. Pyhän liiton hylkääjät, jae 30, ovat niitä, joita Antiokus on koittanut ja saanutkin houkuteltua puolelleen. Hurskaiden juutalaisten silmissä he ovat luopioita, jotka ovat hylänneet isien uskon ja omaksuneet juutalaisuudelle vieraita tapoja. He ovat hylkiöitä, joihin hurskaan viha oikeutetusti kohdistuu (ks. 1. Makk. 2:23-24).
Juutalaisen uskonnonharjoituksen lopettaminen ja varsinkin Zeus-Jupiterin kuvan asettaminen Jahven alttarille on jo useaan otteeseen jo todettu ”hävityksen kauhistukseksi” (ks. varsinkin 1. Makk.1:54, 59; 2. Makk.. 6:2). Uskostaan luopuneiden kuninkaalta saamat houkutteet ja edut (ks. 24, 39) luovat jännitteen jakautuneeseen juutalaisuuteen.
Valtaväestö tai enemmistö heistä pitää edelleen kiinni perinteisestä uskostaan ja on valmis mieluummin kärsimään marttyyrikuoleman, kuin luopumaan uskostaan pakonkaan edessä, jae 32.
Jakeen 33 ”taidolliset” ovat niitä hurskaita juutalaisia, jotka henkensäkin uhalla, neuvovat toisia kestävyyteen vainoissa ja ovat siitä eläviä esikuvia. Heitä rangaistaan ”ryöstöillä” eli valtio takavarikoi heidän omaisuutensa. Näihin aikoihin makkabilaiset savuttavat ensimmäisen voittonsa, jae 34.
Monet liittyvät heihin, mutta osa itsekkäistä vaikutteista, ei uskonnollisista syistä. Verrattuna siihen täydelliseen pelastukseen, jonka Jumala on antava, nuo voitot merkitsevät ainoastaan ”pientä menestystä”. On erottelun ja seulomisen aika, joka tuo ilmi kuka on oikea marttyyri ja uskovainen Jumalan määräämän ajan koittaessa, jae 35.
Jakeet 36-39 kertovat lähemmin Antiokoksen yrityksistä yhtenäisen valtiouskonnon luomiseksi. Kaikki jumalat, myös jumalien Jumala, Jahve, on hylättävä ja alistettava helleeniselle jumalalle.
Tämä ”linnoituksen jumala”, jae 38, on ilmeisesti kreikkalaisten ylijumala Zeus, joka vastaa roomalaisten Jupiter Capitolinusta, ”kaupunkien jumalaa”. Antiokos rakentaa pääkaupunkiinsa Antiokiaan Zeukselle omistetun komean temppelin ja lähettää roomalaisille kalliita lahjoja temppelin vihkiäisten kunniaksi. Naisten lempijumala, joka sekään ei ole kelvollinen lienee Tammus-Adonis, jae 37.
Juudan linnoituksiin Antiokus asettaa päälliköiksi epäjumalan palvojia ja palkitsee runsaskätisesti juutalaisia uskonluopioita, jae 39. Tämä on Jumalan säätämää vihan aikaa ja näin tulee tapahtua, jae 36; vrt. 8:19, mutta sen loppu ei ole enää kaukana.
Jakeissa 40-45 ei enää liikuta historiallisesti varmalla pohjalla, kuten edellä. Nyt siirrytään puhtaaseen ennustukseen, profetiaan, lopun ajan tapahtumien esitykseen. Jakeessa 40 kirjan tekijä odottaa Antiokoksen kolmatta iskua Egyptiin ja sen ohessa Palestiinaan. Juudan vanhoina vihollisina Edom, Mooab ja Ammon jätetään rauhaan, jae 41.
Sen sijan Egypti tuhoutuu täydellisesti, jae 42 ja voittajaan liittyvät Egyptin länsi ja eteläpuolen ympäryskansat, jae 43. Kuten Sanheribin Jerusalemin edustalta (Jes. 37:7) myös Antiokoksen pitää palata kesken voittojen omaan maahansa, jae 44.
Hän pystyttää loistotelttansa Siionin vuoren ja Välimeren puoliväliin, mistä käsin uhkaa sekä Jerusalemia että koko Palestiinaa, jae 45. Juuri silloin hänen hetkensä koittaa. Antiokos saisi saman tuomionsa samalla paikalla, missä profeetat ovat yleensä ennustaneet pakanavaltojen kaatuvan (ks. Hes. 39 s.; Jes. 10:33 s.; 17:12-14; 30:27-33; 31:5,8,9; Jooel 3; Sak. 12).
Tästä profetiasta on tietenkin sanottava, ettei se toteutunut Egyptin osalta, eikä Antiokos enää hyökännyt Palestiinaankaan, mutta Antiokos IV Epifanes kuoli vuonna 164 Persiassa Tabeen kaupungissa, minkä Danielin kirjoittaja osasi ennustaa lähes vuodelleen.
12:1-3
Se hirmuisten pelottava ahdistuksen aika, jollaista ei ole koskaan vielä ollut aina ihmiskunnan alkuhämärästä koittamisensa hetkeen, jae 1, on aika jolloin Antiokos IV Epifaneen ajateltiin seisovan Jerusalemin edessä sitä uhkaamassa (11:45).
Juuri silloin tulee pelastus. Israelin oma suojelija, enkeliruhtinas tai arkkienkeli Miikael, joksi häntä myös kutsutaan, rientää apuun. Kyse ei ole Kristuksesta, kuten jotkut asian tulkitsevat, vaan mahtavasta enkelistä (ks. Hebr. 1).
Danielin enkeliopin mukaisesti Miikael ryhtyy sotimaan Jumalan kansan, Israelin puolesta, eikä sovi unohtaa, että puhumme nyt Vanhassa testamentissa olevan kirjan selityksestä. Kaikki, joka ikinen, jonka nimi on kirjoitettuna Jumalan itsensä hurskaistaan pitämässä luettelossa, sillä tätä juuri ”kirjaan” tarkoittavat, pelastetaan.
Hurskaiden juutalaisten mielestä juuri Antiokus Epifanes, oli se pahan henkilöitymä, josta voitiin puhua sen kaikin epiteetein. Hänet Miikael voittaa, tuomitsee ja tuhoaa. Nyt, jae 2, luvataan selvemmin kuin koskaan aikaisemmin Vanhassa testamentissa, että kuolleet herätetään.
Tosin ei kaikkia. Ainoastaan hurskaat juutalaiset. Luopioiden, niiden jotka eivät vainon edessä kestäneet, vaan luopuivat isien uskosta, osana on häpeä ja iankaikkinen, loputon kauhistus, jae 2. Suhde Jumalaan ratkaisee kunkin kohtalon. Näin muodostuu kaksi ihmisluokkaa: toiset herätetyistä saavat iankaikkisen elämän, toiset menevät iankaikkiseen kadotukseen, kauhistukseen.
”Taidolliset”, jae 3, ovat ne hurskaat, jotka itse ovat kestäneet ja esimerkillään rohkaisseet toisiakin pysymään uskossa lujina loppuun asti. He ovat ne uskonsankarit, jotka ovat uskonsa vuoksi menettäneet henkensä, mutta ylösnousseina loistavat kuin sysipimeän aavikon taivaan tähdet kirkkaina sen yllä (tämä jakso on joiltakin osin omaa selitystäni, mutta ei radikaalisti poikkea Puukon selityksestä).
Danielin luku 10 päättyy itse asiassa luvun11 ensimmäiseen jakeeseen. Näin käsiteltävä 11:sta luku käsittää jakeet 11:2-45. Jakeet 11:2-12:3 käsittävät enkelin selityksen, joten käsittelen tämän kokonaisuuden tässä yhteydessä.
Kyyros, Aleksanteri Suuri ja häntä seuranneet ns. diadokkijuninkaat käsitellään lyhyesti. Tämän sijaan Egyptin ptolemaiosten ja Syyrian seleukidien väliset sodat ennen Antiokos IV Epifanesta saavat huomattavasti laajemmalti sijaa (11:5-20).
Kerronnan painopiste on kuitenkin Antiokos Epifaneessa ja hänen aikaisissaan tapahtumissa Syyriassa sekä sotaretkissään Egyptiin ja juutalaisiin kohdistamassaan vainossa. Myös Antiokoksen kuolema mainitaan (11:21-45). Vieläkin täsmällisemmän kuvan tästä ajasta ja sen tapahtumista saa lukemalla Vanhan testamentin apokryyfikirjoihin kuuluvat 1. ja 2. Makkabialaiskirjat.
Pohjaan selityksen Puukon kommentaariin ja siteeraan sitä lähes suoraan. Vuosiluvut koskevat aikaa eKr, vaikka tätä ei erikseen mainita.
11:2
Puukko toteaa jakeesta 2 siinä opittavan historiaa ennustuksen muodossa todeten myös, ettei Daniel ja Vanha testamentti tunne kuin neljä Persian kuningasta. Kooreksen (Kyyros) lisäksi heitä ovat (vrt. Esra 4:5-7): Dareios I Hystaspes (521-486), Ahasveros (Kserkses I, 486/485-465) ja Artahsasta (Artakserkses I Longimanus, 465/464-424), joka näistä neljästä oli varakkain, mutta jonka sotaretkistä Kreikkaan ei ole mitään tietoa.
Koskenniemi antaa vastoin Puukon ja Gulinin selityksiä oman tuoreemman näkökulman käsillä olevasta jakeesta: ” Dan 11:2 näyttää toteavan, että Persian valtakunnassa olisi ollut ainoastaan neljä hallitsijaa. Todellisuudessa heitä oli kuitenkin 11!
Gulin antaa Dan 11:2:n tiedolle selityksen: "Kun V.T.:ssa satunnaisesti mainitaan nimeltä vain neljä Persian kuningasta, on tekijä 11:2 sitä mieltä, että koko Persian valtakausi käsitti ainoastaan neljän kuninkaan hallituskaudet."
Tällainen selitys on väkinäinen. Tuskin voidaan olettaa, että tekijä 11:2 ei olisi ollut tietoinen siitä, että Persian valtakausi Lähi-Idässä kesti yli 200 vuotta.
Todennäköisemmältä mielestäni näyttää ratkaisu, että Dan 11:n taustalla on vanha traditio, jota myöhemmin (s.o. makkabealaisajalla) on tulkittu uudessa valossa.
Dan 11:2 nimittäin korostaa Persian aktiivisuutta kukistaa Kreikka (= Jaavan), mikä ei sovi Aleksanteri Suuren aikaan. Silloinhan Kreikka oli aktiivisena osapuolena toteuttamassa imperialismia!
Sen sijaan 11:2 sopii hyvin yhteen 400-luvun eKr. alkupuoliskon tapahtumien kanssa, jolloin Persia yritti alistaa Kreikan valtansa alaisuuteen. Silloinhan käytiin kuuluisat Marathonin, Thermopylain ja Salamiin taistelut.
Mikäli traditio 11:2 juontaa juurensa 400-luvun alkupuolelta, olisi ymmärrettävää, miksi siinä puhutaan vain neljästä persialaisesta kuninkaasta. Nämä kuninkaat olisivat siten Kyyros, Kambyses, Darius I Suuri ja Kserkses I (11:1) ajoittaa näyn Daarejaves meedialaisen hallituskaudelle, jonka jälkeen Kyyroksen katsottiin nousevan valtaan, 6:28 ).
Dan 11:2:n kuvaamat tuntomerkit sopisivat todellakin Kserkses I:een, joka oli tunnetusti Kreikan vihaaja ja kuuluisa rikkaudestaan. Sen sijaan Darius III:een, jonka Aleksanteri Suuri kukisti, eivät Dan 11:2:n tuntomerkit sovi lainkaan.
Pidän mahdollisena, että persialaissotien aikana juutalaisten keskuudessa eli toivo, että Kreikka kykenisi kukistamaan Persian, minkä seurauksena juutalaisilla olisi mahdollisuus itsenäistyä.
Tässä yhteydessä on myös hyvä viitata Josefuksen tallettamaan kertomukseen, jonka mukaan Aleksanteri Suurelle olisi näytetty Danielin kirjaa, missä oli ennustettu, että Kreikan kuningas kukistaa Persian (Antiq.Iud. XI:337).
On hyvin mahdollista, että Aleksanteri Suurelle näytettiin tämä Danielin nimissä talletettu näky, jotta tämä suhtautuisi juutalaisiin myötämielisesti, kuten Josefus jatkossa mainitseekin.”.
11:3-21
Jakeen 3 sankarikuningas on Aleksanteri Suuri. Jakeessa 4 kuvataankin Aleksanteria ja hänen suunnattoman valtakuntansa jakautumista, jossa ”neljään taivaan tuuleen” tarkoittaa neljää ilmansuuntaa ja samalla neljää osaa: pohjoisessa Vähä-Aasia, idässä Syyria-Persia, etelässä Egypti ja lännessä Makedonia (RKH, osa 5 s. 545) .
Aleksanterilla tiedetään ollen poika, joka syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Hänestä tehtiin kuningas, mutta hänet murhattiin, eikä valtakunta joutunut hänen sukunsa haltuun. Suunnattoman valtakunnan rauha rakoili ja Aleksanterin kenraalit kävivät siitä ankaraa taistelua keskenään useiden vuosien ajan.
Jakeen 5 etelän kuningas on Ptolemaios I Soter (Lagi 323-285), Egyptin hallitsija, mutta vielä häntäkin mahtavammaksi tuli hänen sotapäällikkönsä ja liittolaisensa Seleukos I Nikator (312-281/280), Syyrian, Pohjan kuninkaiden kantaisä. Nimitykset ”pohjan” ja ”etelän” johtuvat luonnollisesti palestiinalaisesta näkökulmasta katsottuna.
Jakeessa 6 ”vuosien kuluttua” tarkoittaa varsin pitkää aikaa. Etelän ja pohjan kuninkaat eivät ole samat kuin jakeessa 5, vaan Ptolemaios II Filadelfos (285-247) ja Antiokos II Theos (261-247). Edellisen tytär Berenike naitettiin jälkimmäiselle 248, mutta tämä naimakuppa ei luonut sopua valtakuntien välille.
Antiokoksen hylkäämä ensimmäinen puoliso, Laodike, myrkytti 247 entisen miehensä Antiokos II Theoksen ja murhautti Berenikeen, tämän lapset ja seuralaiset. Berenikeen perheestä, ”hänen juurtensa versosta”, jae 7, nousee toinen.
Tämä on Berenikeen veli, Ptolemaios III Euergetes (247/246-221), joka käy menestyksellistä sotaa seleukideja vastaan valloittaen Välimeren rannalla olevan Seleukian linnoituksen, jakeet 7,8.
Jakeessa 9 Seleukos II Kallinikos (246-226) puolestaan hyökkää Egyptiin, mutta lyödään taistelussa ja hänen on palattava takaisin Antiokiaan. Seleukos II:lla on kaksi poikaa Puukon mukaan, jae 10. Kyseeseen tulevat Seleukos III Keraunos (226-223) ja Antiokos III Suuri (223/222-187).
”Seleukos III ehti olla vallassa vain lyhyen aikaa. Hänen oman armeijansa sotilaat murhasivat hänet Vähässä-Aasiassa, kun hän oli sotaretkellä Pergamonin Attalos I:stä vastaan” (Wikipedia).
Antiokos III Suuri hyökkää Egyptiin Ptolemaios IV Filopateria (221-204) vastaan valloittaen Rafian linnoituksen. Tästä kimpaantuneena Ptolemaios IV iskee takaisin ja tuottaa Antiokos Suurelle raskaat tappiot Rafiassa, jae 11. Saavutetusta voitosta huolimatta Ptolemaios IV ja Antiokos Suuri solmivat rauhan, jae 12.
Ptolemaios IV:n kuoltua Antiokos Suuri kerää entistä suuremmat sotavoimat ja hyökkää Ptolemaios V Epifanesta (204/203-181) vastaan. Sota kestää vuodesta 219 vuoteen 214. Antiokoksen joukkoihin liittyvät Makedonian Filipppos, egyptiläisiä kapinallisia, jopa juutalaisia ”väkivallan miehiä”, jakeet 13,14.
Jae 15 kertoo Antiokos Suuren uusista voitoista Egyptissä ja egyptiläisten lopullisesta lyömisestä 198 Hermonin juurella. Egyptiläisten ylipäällikkö, Skopas, vetäytyy Siidoniin, jossa Antiokos murskaa hänen joukkonsa ja Palestiina ”ihana maa”, joutuu syyrialaisten valtaan ja saa kärsiä paljon miehityksestä, jae 16.
Jakeen 14 juutalaiset ”väkivallan miehet” ovat ns. Tobiaan puoluetta, veronvuokraajia ja kansansa nylkijöitä. Omalla menettelyllään he myyvät kansansa Syyrialle ja siten, vaikkakin tahtomattaan, saavat aikaan Antiokos IV Epifaneen toimeenpanemat uskonvainot, mutta samalla myös menettävät valtansa ja kukistuvat.
Nyt Antiokos Suurella on muita suunnitelmia. Antaessaan tyttärensä Kleopatran 193 vaimoksi Ptolemaios V:lle on tarkoituksena sekaantua egyptiläisten asioihin ja viime kädessä voittaa heidät. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistu, jae 17.
Menetettyään mahdollisuutensa Egyptin suhteen, kääntyy Antiokos valloittamaan ”rantamaita” eli Vähää Aasiaa ja sen rannikkosaaria onnistuenkin siinä aluksi, mutta roomalaisten sotapäällikkö ja konsuli Lucius Cornelius Scipio tulee väliin ja voittaa Antiokos Epifaneen Magnesian luona 190 (IRT, osa 3, palsta 7120).
Syy on Antiokoksen. Hän on pilkallisesti torjunut roomalaisten ehdotukset ja menettää ylimielisyytensä palkkana kaikki jo sillä suunnalla valloittamansa alueet. Tappion kärsineenä hän vetäytyy Syyriaan mukanaan sotakorvaukset Roomalle, jae 18.
Voidakseen selviytyä näistä Antiokos Suuri keksii persialaisen Elymaisin maakunnan, missä sijaitsee rikkauksistaan kuulu Beelin temppelin. Tätä hän lähtee ryöstämään miehineen, mutta kärsii tappion ja kuolee taistelussa 187, jae 19.
Jae 20 kertoo Antokos Suuren seuraajasta, Seleukos IV Filopaterista (187-175), joka lähettää voutinsa Heliodoruksen Jerusalemin temppelin aarteita ryöstämään (2. Makk. 3), mutta Heliodorus murhaa kuninkaansa. (vrt. 7:8 ). ”Muutamien päivien kuluttua” merkitsee tässä lyhyttä aikaa, mitä Filopaterin hallitusaika onkin, kun sitä vertaa useimpiin hänen edeltäjiinsä.
11:21-45
Tässä jaksossa päähenkilönä on Antiokus IV Epifanes (175-164/163), jonka toimia verrataan tunnettuun historiaan, kuten edeltäjiään edellisessä jaksossa. Hän ei ole varsinainen kruununperillinen, mutta onnistuu saamaan vallan juonimalla kolme edeltäjäänsä pois tieltään., jae 21; (vrt. selitystä 7:24 kymmenestä sarvesta ja pienestä sarvesta).
Jakeen 22 voitettu sotajoukko on mitä ilmeisemmin Heliodoruksen joukkoja ja ”liiton ruhtinas” ylimmäinen pappi Onias III, joka pannaan viralta 174 ja murhataan 171. Antiokuksen kanssa liittoutuneet tarkoittavat hellenistismielisiä juutalaisia, jae 23, jotka toimillaan auttavat temppelikultin lopettamisessa.
Heitäkin kuningas petkuttaa. Karkotettuaan ensin Onias III:n ja tehtyään tämän veljen Jaasonin ylipapiksi, muuan Menelaos tarjoaa kuninkaalle virasta 300 hopeatalenttia, joka on suunnaton summa (Ks. 2. Aikak. 25:6I, saaden sen (vrt. 2. Makk. 4:22 ss.).
Palestiinan valloitus käy helposti, hyvin pienellä joukolla. Jakeessa 24 tarkoitetaan Antiokoksen toimeenpanemaa uskonnon vainoa. Tarkoitus on saattaa kaikki vallatut alueet saman hellenistisen yhtenäisuskonnon palvelijoiksi, mikä tuottaisi toivottuja varoja valtakunnan sodissa huvenneeseen kassaan.
Ne, jotka eivät tähän vapaaehtoisesti suostu, Antiokos haluaa lahjonnalla, pakottamalla ja väkivaltaa käyttäen suostuttaa. Kreikkalaiset jumalat ovat hurskaalle juutalaiselle mitä pahin loukkaus.
Antiokus IV Epifanes eroaa kaikista edeltäjistään juuri suvaitsemattomuudessaan, oveluudessaan ja julmuudessaan. Tämän lisäksi hän ei kaihda keinoja verottaa ankarasti maakuntiaan samalla lahjoen ylenpalttisesti kannattajiaan. Tätä hänen esi-isänsä eivät olleet tehneet.
Linnoitukset lienevät egyptiläisiä (vrt. 1. Makk.1:16). ”Säädetty aika” viittaa Jumalan määräämään aikaan, jota kukaan ei voi ylittää (vrt. Saarn. 3).
Jakeessa 25-28 kerrotaan Antiokoksen ensimmäisestä hyökkäyksestä Egyptiin 170/169. Egyptin kuninkaana on Ptolemaios VI Filometer (181-146/145), syyrialaisen Kleopatran poika. Ptolemaioksen taitamattomat neuvonantajat, ”ne, jotka syövät hänen pöydässään”, saavat kuninkaan houkutelluksi sotaan Syyriaa vastaan.
Sota päättyy Ptolemaioksen kannalta huonosti. Kasionin taistelussa Ala-Egyptissä kaatuu paljon egyptiläisiä (1. Makk. 1:18 ) ja samoihin aikoihin huudattaa hänen veljensä, itsenä kuninkaaksi Aleksandriassa.
Antiokos ja Ptolemaios syövät Egyptissä samassa pöydässä esiintyen sovinnonteossa, mutta todellisuudessa kumpikin juonii toistaan vastaan. Edellinen toivoo jälkimmäistä hyväksikäyttäen saadakseen Egyptin valtansa alle ja jälkimmäinen tekee sovinnon veljensä Fyskonin kanssa, voidakseen paremmin ahdistella Antiokosta. Mutta Jumalan määräämä aika ei ole vielä käsillä, jae 27.
Tällä välin Syyriassa on puhjennut levottomuuksia ja Antiokos joutuu palaamaan maahansa. Paluumatkalla hän poikkeaa Jerusalemiin, ryöstää sen temppelin ja aloittaa ”pyhän liiton” eli juutalaisen uskonnon vainoamisen, jae 28 (vrt. 1. Makk. 1:20-24; 2. Makk. 5: 11-21).
Jerusalemissa Jaason on kaapannut ylimmäisen papin vallan takaisin itselleen. Tästä aiheutuu verilöyly ja Antiokos palauttaa Menelaoksen asemaansa palaten sitten maahansa, jae 28 (Ks. 1. Makk. 1:20).
Jakeet 29-39 kertovat Antiokoksen toisesta sotaretkestä Egyptiin 168. Se päättyy kuitenkin varsin pian Antiokoksen häpeälliseen perääntymisen, jae 29. Kittiläiset ovat kyproslaisia, mutta tässä sillä tarkoitetaan yleisnimityksenä kaikkia Välimeren saarten ja rannikkojen asukkaita sekä roomalaisten laivastoa.
Rooman legaatti Popilius Laenas kohtaa Antiokoksen Aleksandrian edustalla ja vaatii Rooman senaatin nimissä Antiokosta jättämään Egypti rauhaan ja poistuman alueelta. Tähän Antiokoksen on pakko suostua.
Nöyryytettynä ja katkerana Antiokos kääntää patoutuneen vihansa juutalaisia vastaan, jakeet 30-35. Pyhän liiton hylkääjät, jae 30, ovat niitä, joita Antiokus on koittanut ja saanutkin houkuteltua puolelleen. Hurskaiden juutalaisten silmissä he ovat luopioita, jotka ovat hylänneet isien uskon ja omaksuneet juutalaisuudelle vieraita tapoja. He ovat hylkiöitä, joihin hurskaan viha oikeutetusti kohdistuu (ks. 1. Makk. 2:23-24).
Juutalaisen uskonnonharjoituksen lopettaminen ja varsinkin Zeus-Jupiterin kuvan asettaminen Jahven alttarille on jo useaan otteeseen jo todettu ”hävityksen kauhistukseksi” (ks. varsinkin 1. Makk.1:54, 59; 2. Makk.. 6:2). Uskostaan luopuneiden kuninkaalta saamat houkutteet ja edut (ks. 24, 39) luovat jännitteen jakautuneeseen juutalaisuuteen.
Valtaväestö tai enemmistö heistä pitää edelleen kiinni perinteisestä uskostaan ja on valmis mieluummin kärsimään marttyyrikuoleman, kuin luopumaan uskostaan pakonkaan edessä, jae 32.
Jakeen 33 ”taidolliset” ovat niitä hurskaita juutalaisia, jotka henkensäkin uhalla, neuvovat toisia kestävyyteen vainoissa ja ovat siitä eläviä esikuvia. Heitä rangaistaan ”ryöstöillä” eli valtio takavarikoi heidän omaisuutensa. Näihin aikoihin makkabilaiset savuttavat ensimmäisen voittonsa, jae 34.
Monet liittyvät heihin, mutta osa itsekkäistä vaikutteista, ei uskonnollisista syistä. Verrattuna siihen täydelliseen pelastukseen, jonka Jumala on antava, nuo voitot merkitsevät ainoastaan ”pientä menestystä”. On erottelun ja seulomisen aika, joka tuo ilmi kuka on oikea marttyyri ja uskovainen Jumalan määräämän ajan koittaessa, jae 35.
Jakeet 36-39 kertovat lähemmin Antiokoksen yrityksistä yhtenäisen valtiouskonnon luomiseksi. Kaikki jumalat, myös jumalien Jumala, Jahve, on hylättävä ja alistettava helleeniselle jumalalle.
Tämä ”linnoituksen jumala”, jae 38, on ilmeisesti kreikkalaisten ylijumala Zeus, joka vastaa roomalaisten Jupiter Capitolinusta, ”kaupunkien jumalaa”. Antiokos rakentaa pääkaupunkiinsa Antiokiaan Zeukselle omistetun komean temppelin ja lähettää roomalaisille kalliita lahjoja temppelin vihkiäisten kunniaksi. Naisten lempijumala, joka sekään ei ole kelvollinen lienee Tammus-Adonis, jae 37.
Juudan linnoituksiin Antiokus asettaa päälliköiksi epäjumalan palvojia ja palkitsee runsaskätisesti juutalaisia uskonluopioita, jae 39. Tämä on Jumalan säätämää vihan aikaa ja näin tulee tapahtua, jae 36; vrt. 8:19, mutta sen loppu ei ole enää kaukana.
Jakeissa 40-45 ei enää liikuta historiallisesti varmalla pohjalla, kuten edellä. Nyt siirrytään puhtaaseen ennustukseen, profetiaan, lopun ajan tapahtumien esitykseen. Jakeessa 40 kirjan tekijä odottaa Antiokoksen kolmatta iskua Egyptiin ja sen ohessa Palestiinaan. Juudan vanhoina vihollisina Edom, Mooab ja Ammon jätetään rauhaan, jae 41.
Sen sijan Egypti tuhoutuu täydellisesti, jae 42 ja voittajaan liittyvät Egyptin länsi ja eteläpuolen ympäryskansat, jae 43. Kuten Sanheribin Jerusalemin edustalta (Jes. 37:7) myös Antiokoksen pitää palata kesken voittojen omaan maahansa, jae 44.
Hän pystyttää loistotelttansa Siionin vuoren ja Välimeren puoliväliin, mistä käsin uhkaa sekä Jerusalemia että koko Palestiinaa, jae 45. Juuri silloin hänen hetkensä koittaa. Antiokos saisi saman tuomionsa samalla paikalla, missä profeetat ovat yleensä ennustaneet pakanavaltojen kaatuvan (ks. Hes. 39 s.; Jes. 10:33 s.; 17:12-14; 30:27-33; 31:5,8,9; Jooel 3; Sak. 12).
Tästä profetiasta on tietenkin sanottava, ettei se toteutunut Egyptin osalta, eikä Antiokos enää hyökännyt Palestiinaankaan, mutta Antiokos IV Epifanes kuoli vuonna 164 Persiassa Tabeen kaupungissa, minkä Danielin kirjoittaja osasi ennustaa lähes vuodelleen.
12:1-3
Se hirmuisten pelottava ahdistuksen aika, jollaista ei ole koskaan vielä ollut aina ihmiskunnan alkuhämärästä koittamisensa hetkeen, jae 1, on aika jolloin Antiokos IV Epifaneen ajateltiin seisovan Jerusalemin edessä sitä uhkaamassa (11:45).
Juuri silloin tulee pelastus. Israelin oma suojelija, enkeliruhtinas tai arkkienkeli Miikael, joksi häntä myös kutsutaan, rientää apuun. Kyse ei ole Kristuksesta, kuten jotkut asian tulkitsevat, vaan mahtavasta enkelistä (ks. Hebr. 1).
Danielin enkeliopin mukaisesti Miikael ryhtyy sotimaan Jumalan kansan, Israelin puolesta, eikä sovi unohtaa, että puhumme nyt Vanhassa testamentissa olevan kirjan selityksestä. Kaikki, joka ikinen, jonka nimi on kirjoitettuna Jumalan itsensä hurskaistaan pitämässä luettelossa, sillä tätä juuri ”kirjaan” tarkoittavat, pelastetaan.
Hurskaiden juutalaisten mielestä juuri Antiokus Epifanes, oli se pahan henkilöitymä, josta voitiin puhua sen kaikin epiteetein. Hänet Miikael voittaa, tuomitsee ja tuhoaa. Nyt, jae 2, luvataan selvemmin kuin koskaan aikaisemmin Vanhassa testamentissa, että kuolleet herätetään.
Tosin ei kaikkia. Ainoastaan hurskaat juutalaiset. Luopioiden, niiden jotka eivät vainon edessä kestäneet, vaan luopuivat isien uskosta, osana on häpeä ja iankaikkinen, loputon kauhistus, jae 2. Suhde Jumalaan ratkaisee kunkin kohtalon. Näin muodostuu kaksi ihmisluokkaa: toiset herätetyistä saavat iankaikkisen elämän, toiset menevät iankaikkiseen kadotukseen, kauhistukseen.
”Taidolliset”, jae 3, ovat ne hurskaat, jotka itse ovat kestäneet ja esimerkillään rohkaisseet toisiakin pysymään uskossa lujina loppuun asti. He ovat ne uskonsankarit, jotka ovat uskonsa vuoksi menettäneet henkensä, mutta ylösnousseina loistavat kuin sysipimeän aavikon taivaan tähdet kirkkaina sen yllä (tämä jakso on joiltakin osin omaa selitystäni, mutta ei radikaalisti poikkea Puukon selityksestä).
-
Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
DANIELIN KIRJAN SELITYSTÄ LUKU 12:4-13 JA LOPPUSANAT
DANIEL 12:4-13
Tässä Danielin viimeisen jakson selityksessä siteeraan edelleen Puukon kommentaaria (eihän minulla juuri muutakaan ole) ja liitän loppuun Koskenniemen arvion kirjan nykyisestä muodosta.
12:4-13
Kirjan lukitseminen ja sinetöiminen tarkoittaa siihen sisältyvän apokalyptisen salaisuuden säilyttämistä lopun aikaan, että silloin ennustusten toteutuminen voitaisiin todentaa, jae 4; vrt. selitystä 8:26. Lopuksi Daniel saa vielä vastauksen kysymykseen, miten pitkään vainon aika vielä kestää, jae 5 s.
Jakeen 6 pellavapukuinen mies on Gabriel, joka koko näyn ajan on ollut läsnä. Nyt hän on vain muuttanut paikkaansa virran vesien keskelle, niiden yläpuolelle. Paikalla on kaikkiaan kolme enkeliä. Kolme on Jumalan luku, joten ilmestys on Jumalan lähettämä (omaa tulkintaa).
Kahdesta enkelistä johtaa viite 8:13-16. Tavallisesti vannottaessa nostetaan vain yksi käsi, se riittää, mutta tässä enkeli nostaa molemmat kätensä kohti taivasta (Jumalan asuinsijaa), ensin oikean, sitten vasemman ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi sanojensa todenperäisyydestä.
Vastaukseksi Daniel saa vainojen pituudesta 3,5 vuotta (ks. selitystä 7:25, missä esiintyy sama aikamäärä). Sama aika kestää 1290 päivää eli 43 kuukautta, siis 3 v 7 kk. Tämä vastaa 3,5 vuotta karkauskuukausi mukaan luettuna. Tämä on 140 päivää enemmän kuin 8:14 sanottu.
Jae 12 lisää tähän vielä 45 päivää, joten näyttää, että aika loppua kohden pitenee kahdesti. Tämä voi johtua useammastakin seikasta. Kenties syynä on erilaisista laskutavoista tai jostain välillä sattuneesta tapahtumasta, arvelee Puukko. Kuitenkin kyse on samasta tapahtumasta, samasta ajasta, siitä, minkä jokapäiväinen uhri oli keskeytettynä.
Ettei Daniel tätä ymmärtänyt johtuu siitä, että hänet on sijoitettu kauas puheena olevasta ajasta. Hänhän on Nebukadnessarin ajassa. Mutta tämän ajan käsittävät hyvin Antiokos IV Epifaneen aikana eläneet hurskaat juutalaiset, joille näky on varsinaisesti tarkoitettukin rohkaisuksi, jae 10, vrt. 11:35.
Sanonta ”kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut”, eli hurskaat on lopullisesti nujerrettu perustuu epävarmaan alkutekstiin. Septuaginta tulkitsee tämän pyhän kansan sortajan voiman loppuna. Mielestäni tämä aivan yhtä hyvin voitaisiin tulkita ”kun pyhän kansan käsivarren voima on murrettu”, jolla tarkoitetaan kansan ylpeyden ja omavoimaisuuden loppua. Tämä antaisi pidemmän eskatologisen näkökulman lähestyä asiaa, mutta voin olla väärässä.
Jakeessa 13 kehotetaan Danielia kaikella tyyneydellä odottamaan lopun aikaa, sillä hän saa varmasti nousta kuolleista ja ottaa osansa autuaitten perinnöstä.
Loppusanat
Haluan loppuun liittää vielä Erkki Koskenniemen näkemyksen Danielin kirjan nykyisestä muodosta. Siinä ohessa käytetään kaavaa, jolla Danielin kirja kielellisesti voidaan jakaa tiettyyn mallin. Tämä saattaa aluksi vaikuttaa hankalalta, mutta hetken perehtyminen asiaan selventää sitä ja koko Danielin kielellistä rytmiikkaa hyvin. Tällainen mallinnus on hyvin tavallista eksegetiikassa.
” Olemme huomanneet, kuinka Danielin kirjan syntyä ei voi selittää ilman makkabealaisteesiä. Kirjan lopullinen syntyaika on 160-luvulla eKr. Kuitenkin olemme todenneet myös, ettei tämä suinkaan edellytä sitä, että kaikki materiaali olisi peräisin makkabealaisajalta.
Monet Dan:n eskatologiset ja apokalyptiset teemat ovat peräisin jo pre-makkabealaiselta ajalta, jotka on sitten aktualisoitu makkabealaisajan historialliseen tilanteeseen soveltuvaksi. Tämä aktualisointi ei ole ollut mielivaltaista, vaan perustuu apokalyptisissa traditioissa elävään teemaan Jumalan valtakunnan perustamisesta ahdistuksen ajan jälkeen.
Näin tulee myös ymmärrettäväksi se voimakas uskonnollinen lataus, mikä Dan:ssa on. Dan ei ole immanentti-tasolla liikkuva ideologinen propagandakirjoitus Antiokus IV:ää vastaan, vaan transcendenttisella tasolla liikkuvan uskon dokumentti Korkeimman Jumalan voimasta puuttua tapahtumien kulkuun ja pelastaa omansa hävittäjän käsistä.
Kieli jakaa Dan:n mallin A - B - A mukaisesti (heprea - aramea - heprea). Arameankielinen osa seuraa mallia a-b-c-c-b-a (a= nelimonarkia-oppi, luvut 2 ja 7; b= Jumala pelastaa omansa, jotka uskonsa takia ovat joutuneet kuoleman vaaraan, luvut 3 ja 6; c= Babylonian kuninkaan jumalattomuus ja rangaistus, luvut 4 ja 5).
Tämä yhtenäinen malli arameankielisessä osassa viittaisi siihen, että se on oma kokonaisuutensa, joka on Dan:n lopullisessa redaktiossa liitetty mukaan. Tämä traditiokompleksi on luultavasti kokonaisuudessaan pre-makkabealainen lukuunottamatta luvun 7 makkabealaisajan aktualisointia.
Tähän viittaa myös kieliasu (ks. luku 2!). Luvut 8-12 perustuvat vanhempaan traditioon, jota Danielin nimissä on talletettu. Tällaisia traditioita ovat mm. 11:2:n maininta neljästä persialaisesta kuninkaasta ja luvun 9 apokalyptiset vuosiviikot. Näissä luvuissa on kuitenkin havaittavissa makkabealaisajan redaktiotyön vaikutus - toisin kuin arameankielisessä osassa.
Lopuksi voidaan kysyä, miksi Dan on Vanhan testamentin kaanonissa? Ja mikä merkitys kirjalla on meille kristityille? Ensinnäkin voidaan todeta, että Dan sisältää vanhaa apokalyptista materiaalia, jota löydetään myös muista Vanhan testamentin kanoonisista kirjoista (esim. Jes 24-27, Hes 38-39, Jooel 4 ja Sak 12 ja 14).
Dan edustaa siis oleelliselta osaltaan Vanhan testamentin yleistä apokalyptiikkaa, joka tosin on tulkittu makkabealaisajan näkökulmasta käsin. Toiseksi voidaan todeta, että makkabealaisaikaa voidaan pitää esikuvana siitä ahdistuksesta, joka Jumalan kansalle aikojen lopulla on tuleva (vrt. Hes 38-39 ja Sak 14).
Tämä on sovellettavissa luonnollisestikin myös Uuden testamentin kuvaamaan Jumalan kansaan, uuteen Israeliin, vaikka aseellinen vastarinta ei kuulukaan Uuden testamentin apokalyptiikan näkökulmaan lopun ajasta.
Dan osoittaa meille kristityille, ettei Raamatun apokalyptiikkaa tule ymmärtää pelkästään kuolleeksi kirjaimeksi, joka hautautuu menneitten sukupolvien toiveajatteluun, vaan kristillisellä kirkolla on oikeus - jopa velvollisuus - nähdä oma aikansa Raamatun apokalyptiikan valossa.
Dan:n kirjoittaja uskalsi tehdä sen uskallammeko me? On toki myönnettävä se, ettei Dan:n kirjoittajan unelma Jumalan kukistumattoman valtakunnan perustamisesta toteutunut niin kuin hän oli odottanut.
Tämä tosiasia ei kuitenkaan tee merkityksettömäksi sitä seikkaa, että makkabealaiskapinan ansiosta juutalaisuus - ja siten myös kristinusko! - on tänä päivänä elinvoimainen. Ja tähän seikkaan on epäilemättä Dan:n kirjoittajan aktualisoima apokalyptiikka vaikuttanut suuresti.
Meidän kristittyjen velvollisuus on arvioida oman aikamme Raamatun apokalyptisesta viitekehyksestä käsin. Tapahtukoon tämä kuitenkin Jeesuksen opastuksen avulla: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä." (Matt 24:36).
____________________________
Näin olen saanut päätöksee Danielin kirjan eräänlaisen kommentaarin, en itse, vaan referoimalla, siteeraamalla ja yhdistelemällä johdannossa mainitusta lähteistä löytyviä tietoja.
Omaksi osakseni on jäänyt lähinnä tuottamisen vaiva. Valmiina olleiden ajatusten saattaminen verkossa luettavaan muotoon.
Haluan kiittää Ariadnaa hienoista linkkivinkeistä ja RaMía oikaisuista. Jätän tämän tekstin lukijoiden arvioitavaksi ja toivon oikaisuja tekstistä löydettyihin virheellisyyksiin.
Toivon tämä esityksen auttavan jotakuta oivaltamaa edes hieman apokalyptisen kirjallisuuden saloja ja tulkintaa, ainakin tältä osin.
Minun on pakko lisätä eräs oma kokemukseni: Dan. 12:3 vanhurskaista sanotaan, että he ”loistavat kuin, niin kuin taivaan vahvuus loistaa… niin kuin tähdet”. Kolme vuosikymmentä sitten hetken aikaa Siinailla työskennellessäni kohdalleni osui myös tämä kokemus muutaman kerran.
Ollessani arolla, missä ei ollut yhtäkään valosaastetta, ainoastaan inhimillisesti täydellisen pimeyden ympäröimänä, saatoin katsella tähtitaivasta.
Kaikessa kauneudessaan se oli niin uskomattoman kiehtova, etten tuskin malttanut makuulle mennä. Sitä olisi halunnut katsella aamun valkenemiseen asti.
Varmaan jotain saman kaltaista Dan. 12:3 haluaa viestiä nykyihmiselle, jolle tämä on lähes käsittämätöntä.
Tässä Danielin viimeisen jakson selityksessä siteeraan edelleen Puukon kommentaaria (eihän minulla juuri muutakaan ole) ja liitän loppuun Koskenniemen arvion kirjan nykyisestä muodosta.
12:4-13
Kirjan lukitseminen ja sinetöiminen tarkoittaa siihen sisältyvän apokalyptisen salaisuuden säilyttämistä lopun aikaan, että silloin ennustusten toteutuminen voitaisiin todentaa, jae 4; vrt. selitystä 8:26. Lopuksi Daniel saa vielä vastauksen kysymykseen, miten pitkään vainon aika vielä kestää, jae 5 s.
Jakeen 6 pellavapukuinen mies on Gabriel, joka koko näyn ajan on ollut läsnä. Nyt hän on vain muuttanut paikkaansa virran vesien keskelle, niiden yläpuolelle. Paikalla on kaikkiaan kolme enkeliä. Kolme on Jumalan luku, joten ilmestys on Jumalan lähettämä (omaa tulkintaa).
Kahdesta enkelistä johtaa viite 8:13-16. Tavallisesti vannottaessa nostetaan vain yksi käsi, se riittää, mutta tässä enkeli nostaa molemmat kätensä kohti taivasta (Jumalan asuinsijaa), ensin oikean, sitten vasemman ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi sanojensa todenperäisyydestä.
Vastaukseksi Daniel saa vainojen pituudesta 3,5 vuotta (ks. selitystä 7:25, missä esiintyy sama aikamäärä). Sama aika kestää 1290 päivää eli 43 kuukautta, siis 3 v 7 kk. Tämä vastaa 3,5 vuotta karkauskuukausi mukaan luettuna. Tämä on 140 päivää enemmän kuin 8:14 sanottu.
Jae 12 lisää tähän vielä 45 päivää, joten näyttää, että aika loppua kohden pitenee kahdesti. Tämä voi johtua useammastakin seikasta. Kenties syynä on erilaisista laskutavoista tai jostain välillä sattuneesta tapahtumasta, arvelee Puukko. Kuitenkin kyse on samasta tapahtumasta, samasta ajasta, siitä, minkä jokapäiväinen uhri oli keskeytettynä.
Ettei Daniel tätä ymmärtänyt johtuu siitä, että hänet on sijoitettu kauas puheena olevasta ajasta. Hänhän on Nebukadnessarin ajassa. Mutta tämän ajan käsittävät hyvin Antiokos IV Epifaneen aikana eläneet hurskaat juutalaiset, joille näky on varsinaisesti tarkoitettukin rohkaisuksi, jae 10, vrt. 11:35.
Sanonta ”kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut”, eli hurskaat on lopullisesti nujerrettu perustuu epävarmaan alkutekstiin. Septuaginta tulkitsee tämän pyhän kansan sortajan voiman loppuna. Mielestäni tämä aivan yhtä hyvin voitaisiin tulkita ”kun pyhän kansan käsivarren voima on murrettu”, jolla tarkoitetaan kansan ylpeyden ja omavoimaisuuden loppua. Tämä antaisi pidemmän eskatologisen näkökulman lähestyä asiaa, mutta voin olla väärässä.
Jakeessa 13 kehotetaan Danielia kaikella tyyneydellä odottamaan lopun aikaa, sillä hän saa varmasti nousta kuolleista ja ottaa osansa autuaitten perinnöstä.
Loppusanat
Haluan loppuun liittää vielä Erkki Koskenniemen näkemyksen Danielin kirjan nykyisestä muodosta. Siinä ohessa käytetään kaavaa, jolla Danielin kirja kielellisesti voidaan jakaa tiettyyn mallin. Tämä saattaa aluksi vaikuttaa hankalalta, mutta hetken perehtyminen asiaan selventää sitä ja koko Danielin kielellistä rytmiikkaa hyvin. Tällainen mallinnus on hyvin tavallista eksegetiikassa.
” Olemme huomanneet, kuinka Danielin kirjan syntyä ei voi selittää ilman makkabealaisteesiä. Kirjan lopullinen syntyaika on 160-luvulla eKr. Kuitenkin olemme todenneet myös, ettei tämä suinkaan edellytä sitä, että kaikki materiaali olisi peräisin makkabealaisajalta.
Monet Dan:n eskatologiset ja apokalyptiset teemat ovat peräisin jo pre-makkabealaiselta ajalta, jotka on sitten aktualisoitu makkabealaisajan historialliseen tilanteeseen soveltuvaksi. Tämä aktualisointi ei ole ollut mielivaltaista, vaan perustuu apokalyptisissa traditioissa elävään teemaan Jumalan valtakunnan perustamisesta ahdistuksen ajan jälkeen.
Näin tulee myös ymmärrettäväksi se voimakas uskonnollinen lataus, mikä Dan:ssa on. Dan ei ole immanentti-tasolla liikkuva ideologinen propagandakirjoitus Antiokus IV:ää vastaan, vaan transcendenttisella tasolla liikkuvan uskon dokumentti Korkeimman Jumalan voimasta puuttua tapahtumien kulkuun ja pelastaa omansa hävittäjän käsistä.
Kieli jakaa Dan:n mallin A - B - A mukaisesti (heprea - aramea - heprea). Arameankielinen osa seuraa mallia a-b-c-c-b-a (a= nelimonarkia-oppi, luvut 2 ja 7; b= Jumala pelastaa omansa, jotka uskonsa takia ovat joutuneet kuoleman vaaraan, luvut 3 ja 6; c= Babylonian kuninkaan jumalattomuus ja rangaistus, luvut 4 ja 5).
Tämä yhtenäinen malli arameankielisessä osassa viittaisi siihen, että se on oma kokonaisuutensa, joka on Dan:n lopullisessa redaktiossa liitetty mukaan. Tämä traditiokompleksi on luultavasti kokonaisuudessaan pre-makkabealainen lukuunottamatta luvun 7 makkabealaisajan aktualisointia.
Tähän viittaa myös kieliasu (ks. luku 2!). Luvut 8-12 perustuvat vanhempaan traditioon, jota Danielin nimissä on talletettu. Tällaisia traditioita ovat mm. 11:2:n maininta neljästä persialaisesta kuninkaasta ja luvun 9 apokalyptiset vuosiviikot. Näissä luvuissa on kuitenkin havaittavissa makkabealaisajan redaktiotyön vaikutus - toisin kuin arameankielisessä osassa.
Lopuksi voidaan kysyä, miksi Dan on Vanhan testamentin kaanonissa? Ja mikä merkitys kirjalla on meille kristityille? Ensinnäkin voidaan todeta, että Dan sisältää vanhaa apokalyptista materiaalia, jota löydetään myös muista Vanhan testamentin kanoonisista kirjoista (esim. Jes 24-27, Hes 38-39, Jooel 4 ja Sak 12 ja 14).
Dan edustaa siis oleelliselta osaltaan Vanhan testamentin yleistä apokalyptiikkaa, joka tosin on tulkittu makkabealaisajan näkökulmasta käsin. Toiseksi voidaan todeta, että makkabealaisaikaa voidaan pitää esikuvana siitä ahdistuksesta, joka Jumalan kansalle aikojen lopulla on tuleva (vrt. Hes 38-39 ja Sak 14).
Tämä on sovellettavissa luonnollisestikin myös Uuden testamentin kuvaamaan Jumalan kansaan, uuteen Israeliin, vaikka aseellinen vastarinta ei kuulukaan Uuden testamentin apokalyptiikan näkökulmaan lopun ajasta.
Dan osoittaa meille kristityille, ettei Raamatun apokalyptiikkaa tule ymmärtää pelkästään kuolleeksi kirjaimeksi, joka hautautuu menneitten sukupolvien toiveajatteluun, vaan kristillisellä kirkolla on oikeus - jopa velvollisuus - nähdä oma aikansa Raamatun apokalyptiikan valossa.
Dan:n kirjoittaja uskalsi tehdä sen uskallammeko me? On toki myönnettävä se, ettei Dan:n kirjoittajan unelma Jumalan kukistumattoman valtakunnan perustamisesta toteutunut niin kuin hän oli odottanut.
Tämä tosiasia ei kuitenkaan tee merkityksettömäksi sitä seikkaa, että makkabealaiskapinan ansiosta juutalaisuus - ja siten myös kristinusko! - on tänä päivänä elinvoimainen. Ja tähän seikkaan on epäilemättä Dan:n kirjoittajan aktualisoima apokalyptiikka vaikuttanut suuresti.
Meidän kristittyjen velvollisuus on arvioida oman aikamme Raamatun apokalyptisesta viitekehyksestä käsin. Tapahtukoon tämä kuitenkin Jeesuksen opastuksen avulla: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä." (Matt 24:36).
____________________________
Näin olen saanut päätöksee Danielin kirjan eräänlaisen kommentaarin, en itse, vaan referoimalla, siteeraamalla ja yhdistelemällä johdannossa mainitusta lähteistä löytyviä tietoja.
Omaksi osakseni on jäänyt lähinnä tuottamisen vaiva. Valmiina olleiden ajatusten saattaminen verkossa luettavaan muotoon.
Haluan kiittää Ariadnaa hienoista linkkivinkeistä ja RaMía oikaisuista. Jätän tämän tekstin lukijoiden arvioitavaksi ja toivon oikaisuja tekstistä löydettyihin virheellisyyksiin.
Toivon tämä esityksen auttavan jotakuta oivaltamaa edes hieman apokalyptisen kirjallisuuden saloja ja tulkintaa, ainakin tältä osin.
Minun on pakko lisätä eräs oma kokemukseni: Dan. 12:3 vanhurskaista sanotaan, että he ”loistavat kuin, niin kuin taivaan vahvuus loistaa… niin kuin tähdet”. Kolme vuosikymmentä sitten hetken aikaa Siinailla työskennellessäni kohdalleni osui myös tämä kokemus muutaman kerran.
Ollessani arolla, missä ei ollut yhtäkään valosaastetta, ainoastaan inhimillisesti täydellisen pimeyden ympäröimänä, saatoin katsella tähtitaivasta.
Kaikessa kauneudessaan se oli niin uskomattoman kiehtova, etten tuskin malttanut makuulle mennä. Sitä olisi halunnut katsella aamun valkenemiseen asti.
Varmaan jotain saman kaltaista Dan. 12:3 haluaa viestiä nykyihmiselle, jolle tämä on lähes käsittämätöntä.