Souda ja huopaa samanaikaisesti

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Souda ja huopaa samanaikaisesti

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kuuluisaa valon kirkastumisen ja edestakaisen oppimuuttelun ristiriitaa selitettiin luovimiseksi:

”Toisinaan Jehovan näkyvän järjestön esittämät selitykset ovat näyttäneet olevan muutoksia takaisin aikaisempiin näkökantoihin. Mutta niin ei ole ollut todellisuudessa. Tätä voitaisiin verrata siihen, mitä purjehtijat sanovat ”luovimiseksi”. Purjehtijat voivat purjeitten avulla saada veneen kulkemaan edestakaisin oikealle ja vasemmalle, mutta kaiken aikaa he kulkevat kohti määränpäätä vastatuulista huolimatta. ....Oikean ymmärryksen saaminen Roomalaiskirjeen 13:1–7:stä on yksi esimerkki ’luovimisesta’ kohti oikeaa näkemystä. Varhaiset raamatuntutkijat ymmärsivät aivan oikein, että ’esivallat’ olivat tämän maailman hallitusmiehiä. Tämän ymmärryksen perusteella he päättelivät, että jos kristitty kutsuttiin asepalvelukseen sota-aikana, niin hänen täytyisi palvella armeijassa, pukea ylleen univormu ja lähteä taisteluun. Mutta ajateltiin, että kun tuli kysymykseen lähimmäisen varsinainen tappaminen, niin hän voisi sen sijaan ampua ilmaan.
Oli kuitenkin täysin selvää, ettei apostoli Paavali voinut kannattaa sellaista menettelyä. Heräsi kysymys: voisivatko ’esivallat’ tarkoittaa sitten Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta? Jonkin aikaa Jumalan kansalla oli tämä näkökanta. Ja toisen maailmansodan levottomien vuosien aikana tämä ainakin vahvisti heitä ’tottelemaan Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä’, samalla kun he loivat itselleen pelottoman kristillisen puolueettomuuden hämmästyttävän maineen kautta maapallon. (Apostolien teot 5:28, 29) Siitä, että kristittyjen täytyy olla ennen kaikkea uskollisen tottelevaisia Suvereenille Herralle Jehovalle ja hänen messiaaniselle Kuninkaalleen Jeesukselle Kristukselle, ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Mutta ovatko he samalla ne ’esivallat’, joille meidän täytyy ’antaa vero, tulli ja kunnia’? – Roomalaisille 13:7.
Onneksi Jehova vuonna 1962 johti kansansa ymmärtämään suhteellisen alamaisuuden periaatteen. Ymmärrettiin, että vihkiytyneitten kristittyjen täytyy totella maallisia hallitsijoita ’esivaltoina’ ja tunnustaa ne iloiten ’Jumalan palvelijaksi’ heidän hyväkseen. (Roomalaisille 13:4) (Vartiotorni 1. toukokuuta 1982 sivut 27 ja 29)

Varhaisiin raamatuntutkijoiden asepalveluskantaan vetoaminen on puhdasta harhautusta, koska jo vuosikymmen ennen 1929 oppimuutosta Rutherford esitti (w18 June 1), että taisteluun ei tule mennä, vaan ensisijaisena kohteena tulee olla sairaalapalvelu ja – yllätys yllätys – esimerkiksi Punainen risti. Totaalikieltäytyminen taas tuli kuvaan vuonna 1951, siis kesken oppikautta ja poistui 1996 kesken nykyoppikautta.

Tähän väliin pientä kevennystä Raamatusta:

”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” (Sananlaskut 3:5, 6)

“...jotta emme enää olisi lapsia, jotka heittelehtivät kuin aaltojen ajamina ja joita jokainen opetuksen tuuli kuljettaa sinne tänne...” (Efesolaisille 4:14)

Tässä Vartiotorniseuran nykyviesti luovijalle:

”Nykyään meidän täytyy kuunnella jatkuvasti suurta Opettajaamme, Jehova Jumalaa. Meidän täytyy käyttää täysin hyväksemme ’uskollisen ja ymmärtäväisen orjan’ välityksellä annettuja apuvälineitä. Tämä varmistaa sen, että meillä on ’suora polku’ jaloillemme. – Matteus 24:45–47; Jesaja 30:20, 21.” (Vartiotorni 15 joulukuuta 2003 sivu 14)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Luovintaa

Viesti Kirjoittaja Tony »

En voinut olla muotoilematta mielikuvaa sanoiksi, joka tuosta kirjoituksesta päähäni pälkähti. Siinä vt-seuran hallintoelin on luovinta -käsitettä käyttäen lähtenyt vuosisadan alussa purjeveneellä merille. Jos lähtösatamana olisi ollut vaikkapa New York, niin mihin asti olisivat itsensä kuvaannollisesti luovineet tähän päivään mennessä, jos päämääränään olisi ollut vaikkapa Helsinki.

Itse saan aikaan vain mielikuvan, jossa hallintoelin pyörii vieläkin jossain Amerikan mantereen lähettyvillä ympyrää. Sen verran ovat kuitenkin eteenpäin päässeet etteivät voi enää takaisin palata, menettäisivät kasvonsa ja joutuisivat nöyrtymään, aloittamaan alusta ja tarkistamaan asenteensa, jolla ei tällä hetkellä luovita ei eteen, eikä taaksepäin.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Luovintaa

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Tony Syrjänen kirjoitti:Itse saan aikaan vain mielikuvan, jossa hallintoelin pyörii vieläkin jossain Amerikan mantereen lähettyvillä ympyrää. Sen verran ovat kuitenkin eteenpäin päässeet etteivät voi enää takaisin palata, menettäisivät kasvonsa ja joutuisivat nöyrtymään, aloittamaan alusta ja tarkistamaan asenteensa, jolla ei tällä hetkellä luovita ei eteen, eikä taaksepäin.
Minulle tulee sellainen mielikuva, että he luoviessaan ovat ajaneet karille, jonka nimi on 1914-kari. Vartiotorniseuran paatti on tukevasti kivillä, eikä irtoaminen ole kovin todennäköistä. Lisäksi paattiin on karilleajon takia tullut pahoja vuotoja, joten irrottautuminen karilta saattaisi upottaa koko paatin. Vartiotorniseuran paatilla on edessään vain huonoja vaihtoehtoja. Joko pysyä karilla tai irrottautua siitä vuotavalla paatilla.

8)
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Luovintaa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Johanneksen poika kirjoitti:Minulle tulee sellainen mielikuva,
Maantiellä pitkin päivää mietiskelin jotain pikkunokkelaa sun ja Tonyn mielikuvien lisäksi. En osannut sen paremmin hahmottaa kuin, että Vt-seura on se luoviva alus ja aluksen kulkureitti on kuin juosten kustu.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Luovintaa

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Tony Syrjänen kirjoitti: Itse saan aikaan vain mielikuvan, jossa hallintoelin pyörii vieläkin jossain Amerikan mantereen lähettyvillä ympyrää. Sen verran ovat kuitenkin eteenpäin päässeet etteivät voi enää takaisin palata, menettäisivät kasvonsa ja joutuisivat nöyrtymään, aloittamaan alusta ja tarkistamaan asenteensa, jolla ei tällä hetkellä luovita ei eteen, eikä taaksepäin.
Järjestö on niin kuin eräs uppoamaton loistoristeilijä, joka sijaitsee noin 6 km Atlantin pinnasta.
Vastaa Viestiin