Onko Jumala vastuussa luonnononnettomuuksista? Herätkää 9.07

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

XXX

Onko Jumala vastuussa luonnononnettomuuksista? Herätkää 9.07

Viesti Kirjoittaja XXX »

Herätkää 9.2007

ONKO JUMALA VASTUUSSA LUONNONONNETTOMUUKSISTA? S.3-9

Kun näet kuvia raunioituneista kodeista, kuolonuhreista ja epätoivoisista ihmisistä, mietitkö joskus, miksi Jumala sallii näin paljon kärsimystä? …
Luojana Jehova Jumalalla on kyky nähdä ennalta kaikki, mikä voi aiheuttaa vahinkoa, ja hänellä on myös voimaa puuttua asioihin. Kun lisäksi ajatellaan niitä hyviä ominaisuuksia, joita Raamattu kuvailee hänellä olevan, monet ihmiset ymmärrettävästikin miettivät, miksi hän sallii luonnononnettomuuksia.* Miljoonat vilpittömät kyselijät ovat havainneet, että Jumala itse on antanut tähän kysymykseen hyvin järkevän vastauksen kirjoitetussa Sanassaan (2.Timoteukselle 3:16).
Raamattu kertoo, että … Lyhyesti sanottuna ihmiskunta kokonaisuutena on päättänyt olla oman itsensä herra ja vallita kodikseen saamaansa maapalloa ilman Jumalan ohjausta. Jehova on kuitenkin rakkauden Jumala, joka kunnioittaa tahdonvapauden periaatetta, ja siksi hän ei pakota ihmisiä alistumaan suvereeniuteensa, vaikka heidän valintansa aiheuttaisikin heille vahinkoa.
Jumala ei kuitenkaan hylännyt ihmisperhettä. … hän antoi ihmisille kyvyn hankkia tietoa maapallosta ja sen kiertokulusta, ja tämä tietämys on vaihtelevassa määrin auttanut heitä ennakoimaan äärimmäisiä sääilmiöitä ja muita mahdollisia vaaroja kuten tulivuorenpurkauksia. …
Tämän tiedon perusteella joissakin maissa on valistettu yleisöä ja kehitetty parempia rakennusmenetelmiä ja varoitusjärjestelmiä.
Katastrofin vakavuus ei aina riipu luonnonilmiön voimakkuudesta. Suurempi vaikutus on usein sillä, minkä verran alueella on asutusta. …
Tilannetta pahentavat myös nopea, hallitsematon kaupungistuminen
Ihmisten oma toiminta voi muuttaa myös maanjäristyksen suuronnettomuudeksi, sillä eniten kuolemantapauksia ja loukkaantumisia ei aiheuta purkautuva energia vaan sortuvat rakennukset. Seismologeilla onkin tapana sanoa, että ihmisiä eivät tapa maanjäristykset vaan rakennukset. ...
On siis selvästikin otettava huomioon poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät – joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Ihmisen toiminta tuo mieleen Raamatussa mainitun tosiasian: ihminen ei kykene ohjaamaan askeleitaan (Jeremia 10:23). Vielä eräs inhimillinen tekijä on ihmisen asenne niin luonnon varoitusmerkkeihin kuin viranomaistenkin varoituksiin.
on tunnustettava, että luonnononnettomuudet eivät välttämättä ilmoita itsestään. ”Aika ja sattuma kohtaavat - - kaikkia”, sanotaan Saarnaajan 9:11:ssä.
_____
* Maanjäristykset, äärimmäiset sääilmiöt, tulivuorenpurkaukset ja muut luonnonilmiöt eivät itsessään ole onnettomuuksia. Sellaisiksi ne muuttuvat vasta sitten, kun ne vahingoittavat ihmisiä ja omaisuutta.

ONNETTOMUUDET LOPPUVAT PIAN
Maanjäristykset, sodat, nälänhädät ja sairaudet – muun muassa nämä olisivat Jeesuksen ennustuksen mukaan ominaisia ”asiainjärjestelmän päättymisen” ajalle, jota elämme nykyään (Matteus 24:3,7,8; Luukas 21:7,10,11). Ne eivät tietenkään ole Jumalan aiheuttamia. Niistä ei ole vastuussa Jeesus eikä hänen Isänsä, Jehova Jumala.
Sen sijaan Jumala kantaa vastuun siitä, mitä nuo ennustetut tapahtumat ja ilmiöt enteilevät: Jumalan valtakunta – taivaallinen hallitus, jonka johdossa on Jeesus Kristus – tulee ja kaikki Jehovan suvereenisuuden vastustajat tuhotaan (Daniel 2:44; 7:13,14). Sen jälkeen maapallo muutetaan rauhan tyyssijaksi, missä ei ole pelkoa luonnononnettomuuksista.

_____

YHTEENVETO

Oheinen kirjoitus toteaa, että luonnonmullistukset, kuten maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset eivät sinänsä ole onnettomuuksia. Niiden aiheuttamat vahingolliset seuraukset ovat vasta onnettomuus. Luonnonmullistukset kuuluvat siis maapallon normaaleihin toimintoihin. Jumala on luonut maapallon tällaiseksi, joten hän suunnittelijana ja tekijänä on vastuussa maapallon toiminnoista. Mutta onko hän vastuussa näiden toimintojen aiheuttamista tuhoisista seurauksista?
Onko hän kertonut niistä vaaroista ja riskeistä, joita tietyillä maapallon alueilla on? Oheinen kirjoitus toteaa, että Jumala on antanut ihmisille kyvyn hankkia tietoa näistä vaaroista ja riskeistä. Tarkoittaako tämä sitä, että tämän hankitun tietämyksen perusteella Jumalalla ei ole vastuuta, jos nämä vaarat aiheuttavat ihmisille onnettomuuksia? Itse asiassa on vasta viimeaikoina opittu jossain määrin ennakoimaan maanjäristyksiä. Tässä tietämyksessä ollaan kuitenkin vasta alkuasteella. Mahdollisesti maanjäristyksiä ei opita koskaan ennakoimaan täydellä varmuudella. Oheinen kirjoituskin toteaa: ”on tunnustettava, että luonnononnettomuudet eivät välttämättä ilmoita itsestään”.

Onko vastuu siis yksinomaan vain maapallolla asuvien ihmisten? Onko kaupunkirakentaminen ja väärä rakennustapa yksi keskeinen syy mistä ihmisiä voi syyttää? Kielsikö Jumala kaupunkirakentamisen? Eikö Jerusalem ollut Jumalan tahdon mukainen kaupunki, johon oli keskittynyt paljon ihmisiä pienelle alalle? Iranissa tapahtunut maanjäristys tuhosi kyliä, jotka oli rakennettu perinteisellä, mahdollisesti jo muinoin Jerusalemissa käytetyllä tavalla. Nämä kylät sortuivat aiheuttaen monien asukkaiden kuoleman. Kuka oli vastuussa onnettomuudesta?
Pompeji oli roomalainen kaupunki, joka hautautui 5-6 m:n paksuisen tuhkakerroksen alle tulivuori Vesuviuksen purkautuessa v.79. Kuka oli vastuussa tästä onnettomuudesta, jossa kuoli paljon ihmisiä? Jos vain ihmiset olivat vastuussa, mikä oli heidän tekemänsä virhe tai laiminlyönti, josta heitä voidaan syyttää? Olivatko he laiminlyöneet varoitukset tulivuoren aiheuttamasta vaarasta, kun kaupunki oli rakennettu näin lähelle tulivuorta? Oliko Jumala varoittanut ja antanut opastusta maapallon toimintojen aiheuttamista vaaroista? Kuka oli siis vastuussa tapahtuneesta onnettomuudesta?

Oheinen kirjoitus luo toivoa siitä, että luonnononnettomuudet tulevat loppumaan pian. Nyt tapahtuvista maanjäristyksistä ei, kirjoituksen mukaan, Jumala kuitenkaan ole vastuussa. Ne on vain tunnusmerkki nykyisen maailmanhallinnon lopusta ja uuden Jumalan hallitseman maailman alusta, jossa ei ole pelkoa luonnononnettomuuksista. Kirjoitus tarkoittanee, että Jumala ei tänä aikana ole vastuussa maanjäristysten seurauksista, kuten kirjoituksen alkuosa antoi ymmärtää. Luonnollisesti Jumala on vastuussa luomansa maapallon toiminnoista, kuten nykyisinkin tapahtuvista maanjäristyksistä. Ei ihminen voi olla niistä vastuussa, koska ihmiset eivät voi niitä saada aikaan.
Ei voi olla tulematta mieleen epäily, että Raamatun oheisessa yhteydessä mainitsemat maanjäristykset eivät tarkoitakaan kirjaimellisia maanjäristyksiä. Eihän maanjäristykset liity mitenkään maailmanhallintoa koskevaan kiistaan, koska ne eivät ole mitenkään riippuvaisia maailman hallintotavasta. Sen sijaan olisi ymmärrettävämpää, että maajäristykset kuvaavat vakiintuneitten hallitusten järkkymistä ihmishallinnon lopunaikana. Toisaalla Raamatussa ”maa” tarkoittaa, Jehovan todistajien tulkinnan mukaan, juuri vakiintunutta ihmishallintoa.

Mutta entä tulevaisuus? Kirjoituksen mukaan ”luonnononnettomuudet tulevat loppumaan”. Koska maanjäristykset ovat luonnon tapahtumia, jotka kuuluvat osana maapallon toimintoihin, niin kuin tulivuorenpurkauksetkin, tulee niitä siis silloinkin olemaan. Ne eivät vain silloin aiheuta maapallon asukkaille onnettomuutta. Miksi eivät? Antaako Jumala silloin opastusta maapallon vaarallisten alueiden asuttamisesta ja turvallisesta rakennustekniikasta? Suojeleeko hän myös ihmisiä silloin erityisellä tavalla?

Mitä vastaamme siis kysymykseen: Onko Jumala vastuussa luonnononnettomuuksista?
Vastuuta ei mitä ilmeisemmin voi yksistään ihmisten syyksi laittaa. Joissakin tapauksissa laiminlyöntejä ja piittaamattomuutta on havaittavissa, jotka ovat osaltaan pahentaneet tilannetta. Mutta ainakin osavastuu on myös Jumalalla. Hän ei ole lainkaan opastanut ihmisiä ottamaan huomioon maapallon vaaraa aiheuttavat toiminnot, kuten maanjäristykset. Oheinen kirjoituskin lisäksi toteaa: ”Luojana Jehova Jumalalla on kyky nähdä ennalta kaikki, mikä voi aiheuttaa vahinkoa, ja hänellä on myös voimaa puuttua asioihin”. Tämän mukaan Jumalan vastuu on hyvinkin suuri. Jos hän tietää mitä on tulossa ja jos hän pystyy estämään onnettomuudet, jotka hänen luomansa maapallo toimintoineen aiheuttaa, mutta ei kuitenkaan tee mitään, ei hän voi olla täysin vapaa vastuusta.

Joten tulemme jälleen tähän peruskysymykseen:
Miksi Jumala sallii onnettomuuksia, kärsimyksiä ja pahuutta?
Kirjoitus toteaa: ”Monet uskonnolliset johtajat eivät tiedä, miksi Jumala sallii luonnononnettomuuksia.” Näyttääkö siltä, että tämä kirjoitus ratkaisi tämän kysymyksen ja me sen luettuamme tiedämme vastauksen?
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Onko Jumala vastuussa luonnononnettomuuksista? Herätkää

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Vastuukysymys luonnononnettomuuksista on mielenkiintoinen.

5. Moos. 22:8
"Kun rakennat uuden talon, varusta katto reunuksella. Ellet tee reunusta ja joku putoaa katolta, vastuu hänen verestään tulee sinun ja talosi kannettavaksi."
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko Jumala vastuussa luonnononnettomuuksista? Herätkää

Viesti Kirjoittaja Witless »

XXX kirjoitti: Miksi Jumala sallii onnettomuuksia, kärsimyksiä ja pahuutta?
Siksi kun on se kiista kysymys.
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
PoterO

Viesti Kirjoittaja PoterO »

”Luojana Jehova Jumalalla on kyky nähdä ennalta kaikki, mikä voi aiheuttaa vahinkoa, ja hänellä on myös voimaa puuttua asioihin”.
Estettävissä olevan ja ennalta nähdyn vahingon estämättä jättäminen on väliinpitämättömyyttä.

”Luojana Jehova Jumalalla on kyky nähdä ennalta kaikki, mikä voi aiheuttaa vahinkoa, ja hänellä on myös voimaa puuttua asioihin”.

Joten Jehova Jumala on väliinpitämätön.
PoterO

Viesti Kirjoittaja PoterO »

Lyhyesti sanottuna ihmiskunta kokonaisuutena on päättänyt olla oman itsensä herra ja vallita kodikseen saamaansa maapalloa ilman Jumalan ohjausta.
Missähän välissä ihmiskunta kokonaisuutena on tuollaisen valinnan päässyt tekemään? Vai yritetäänkö tässä kierrellä sitä miten Raamatun mukaan Jumala rankaisee esi-isien rikkomukset näitä seuraaville sukupolville?
Vastaa Viestiin