Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Valkoinen hevonen ja sen ratsastaja, jakeet 11-21

Aikaisemmin Johannes on nähnyt taivaan oven avattuna (4:2), sitten hän näki taivaan temppelin ovet avoinna (11:19) ja nyt koko taivas on avoinna hänen edessään. Juuri tämäntyyppisissä yksityiskohdissa näkyy Ilm:n spiraalimaisuus. Se, että koko taivas on nyt avoinna, merkitsee jotain erityisen merkittävää.

Näin myös tapahtuu, jae 11, Johannes saa nähdä lopun tapahtumien huippuhetken. Esiin ilmestyy valkoinen hevonen, jonka selässä istuu ratsastaja. Me voimme tunnistaa hänet Kristukseksi, joka omaa monta arvonimeä. ”Uskollinen ja Totinen” (totuudellinen), on niistä yksi, jolla Johannes häntä tässä kutsuu.

Hän ei tule pilvessä, kuten koko UT:n todistuksen perusteella voisi otaksua, vaan sotaratsun selässä. Tämä ei vielä ennakoi maailmanloppua, vaan viimeistä suurta taistelua lohikäärmettä ja petoa vastaan.

Nikolainen täsmentää tekstin ajatuksen kulkua: ”ennen kuin Karitsan häät voivat alkaa, toimitetaan erottelu, tuomio (krinei), ja voidakseen vanhurskaudessa tuomita – niin kuin taivaalliselle Ihmisen Pojalle kuuluu (Dan 7:13 s.) – Kristuksen on ensin sodittava (polemei) ja voitettava Jumalan ja hänen seurakuntansa viholliset” (SUTS). Sama ajatuskulku toistetaan myös uudemmassa selityksessä (AUT), mutta sen yhteyteen lisätään pari viitettä VT:iin, tekstin sanamuotoja koskien (Ps 96:13 ja Jes 11:4).

Sekin on huomattava, että ”Uskollinen ja Totuudellinen” kuuluvat Jumalan epiteetteihin ja arvonimiin. Sen, että nämä samat on annettu myös Kristukselle, ei pitäisi olla mitään uutta. Sanoihan Jeesus itsekin: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh 10:30). Myös rabbit selittivät amet (totuus) sanan Jumalan pyhäksi sinetiksi, koska siinä esiintyvät heprean kirjaimiston ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen kirjain (Joma 69b, vrt. Joh 6:27), SUTS.

Jae 12 kuvaa sotaan lähtevän Kristuksen ulkomuotoa. Kuvausta Kristuksen silmistä ei voi olla huomaamatta. Vertaus onkin muualla Raamatussa harvinainen (AUT), mutta Ilm:ssa se on mainittu (1:14 ja 2:18). Aiemmin esiintynyt vertauskuvallista ilmausta heijastava ”niin kuin” on tässä jätetty pois.

Jakeessa 14:14 Ihmisen Poika istui pilven päällä päässään kultainen voittajan seppele (stefanos). Nyt hänellä on päässään vallanhaltijan monta kruunua (diadeemata polla). Kun lohikäärmeellä mainittiin seitsemän kruunua ja pedolla kymmenen, on Kristuksella niitä enemmän (SUTS), mikä kuvastaa hänen valtansa suuruutta edellisiin nähden.

Entä kysymys nimestä, joka Kristuksella on ja jota ei tiedä kukaan muu.? Perikoopissa esiintyy kolme arvonimeä: ”Uskollinen ja Totinen” (jae 11), ””Jumalan Sana”, Logos (jae 13) ja ”kuningasten Kuningas ja herrain Herra” (jae 16). Mainituista ”Logos” on tärkein, huomauttaa Nikolainen (SUTS), koska tämän nimen kautta on kaikki luotu ja kaikki tullaan lopettamaan, mutta sitä ei nyt tarkoiteta.

Kristuksen persoona kätkeytyy samanlaiseen salaperäisyyden verhoon kuin antikristuksenkin. Rist’in mukaan tästä voitaisiin päätyä nimeen Jeesus, jonka lukuarvo on 888, muodostaen näin kiintoisan mystisen vastakohdan antikristuksen nimen lukuarvolle 666 (SUTS). Luku kahdeksan kuvaa uutta alkua ja aionia (aikakautta). Tälle löytyy montakin perustelua Raamatusta, joista nostettakoon esille Jeesuksen ylösnousemus (Iso Raamatun tietosanakirja, nide 2, palstat 3246-3247).
Jeesus-nimi on hyvin poikkeuksellinen, ei harvinaisuutensa, vaan UT:n Jeesukselle annettuna ominaisuutensa vuoksi. Jeesus on esikoinen kuolleista nousseitten joukossa (Kol 1:18). Hänen nimessään on voima. Sen kautta herätettiin kuolleita, parannettiin sairaita, ajettiin ulos demoneita, eikä mitään muuta nimeä ole taivaan alla, jossa voisimme pelastua (Apt 4:12). Vieläpä tulee aika, jolloin Jeesuksen nimeen on kaikkien polvien notkistuttava (Fil 2:10), SUTS.

Jae 13 Esittelee Kristuksen vaatetusta. ”Vereen kastettu viitta” (KR92). on oleellinen koko perikoopin kannalta. Kenen verestä on kysymys ja miksi?. Jakeessa 14 esitetään Kristuksen sotajoukko, joka sekin ratsastaa valkeilla hevosilla ja valkeisiin vaatteisiin puettuna, mutta niissä ei verta mainita. Kristusta seuraavan enkeleistä muodostuvan sotajoukon vaatteet ovat puhtaat: kosto kuuluu ainoastaan Jumalalle, ei ihmisille eikä edes enkeleille.

”Vereen kastettu viitta”, asiallisesti ottaen lähes koko jae selittyy Jesajan kirjasta käsin (Jes 63:1-6). Kysymykseen ei tule Jeesuksen oma veri, ei marttyyrien veri, ei edes hänen vihollistensa veri, joka olisi hänen pukunsa tahrinut. Kyseessä on kuva Taistelijasta. Tekstiyhteys antaa viitteen, että Kristus käy taistelun yksin. Siihen eivät osallistu sen enempää enkelit kuin ihmisetkään ja juuri tässä on ratkaiseva ero juutalaiseen sekä qumranilaiseen ilmestyskirjallisuuteen (AUT). Kristuksen toinen ja merkityksellisin arvonimi Logos, Jumalan Sana, esiteltiin jo edellä.

Voimme siirtyä suoraan jakeeseen 15, joka sekin selittyy Jes 63:1-6 käsin täydennettynä Ps 2: 9:lla. (Jae 14 on jo käsitelty edellä jakeen 13 yhteydessä.) Nyt esitellään aseet. Suusta lähtevä kaksiteräinen terävä miekka on sana (Jes 49:2), jolla Kristus voittaa vastustajansa. Jumalan Sanalla maailmat luotiin, Jumalan Sanalla ne myös tuhotaan (Jes11:4, 2 Tess 2:8). Psalmista 2 on rautainen valtikka, joka myös mainitaan. Johannes on taidokkaasti käyttänyt VT:n rikasta kuvakieltä (SUTS).

Jae 16 toistaa 17:14:ssa esitetyn. Vaippaan tai viittaan, kuten KR92 kääntää, on kirjoitettu Kristuksen kolmas tässä perikoopissa esiintyvä arvonimi: ”Kuningasten Kuningas ja herrain Herra”. Se korostaa hänen asemaansa ja arvoaan kaikkiin hänen kilpailijoihinsa nähden.

Jakeesta 17 alkaa luvun viimeinen perikooppi. Kuvausta käydystä taistelusta ei ole, mutta lopputuloksen kuuluttaa jo ennakkoon enkeli, joka seisoo auringossa, toisin sanoen taivaan kannen lakipisteessä (SUTS). Näin kaikki voisivat hänet nähdä. Kuin automaattisesti syntyy assosiaatio keskitaivaalla lentäneeseen kotkaan (8:13) ja enkeliin, joka julisti iankaikkisen evankeliumin (14:6). Haaskansyöjälinnuille osoitettu huuto on Hesekieliltä (Hes 39:1-20), mutta Johannes palaa aiheeseen myöhemmin, kyseessähän on Googin ja Maagogin taistelu ja tuho.

Tämän AUT tulkitsee toisin. Enkelin paikka onkin epävarma. Onko hän raamatunkäännöskomitean ehdottamalla tavalla ”ylhäällä auringossa” vai, kuten Kraft tulkitsee, taistelukenttää valaisevassa laskevassa auringossa, jää avoimeksi.

”Pidot on valmistettu sanoma’ on karmea vastakohta kutsulle Karitsan hääaterialle. Mutta tämäkin on ’Jumalan suuri ateria”, vaikka, jae 18, pitoruokana onkin antikristusta seuranneiden kuninkaiden, ’sotapäälliköiden’ ja heidän armeijoidensa ’liha’ – taistelukentälle jääneet ruumiit”, sanoo Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 19 Johannes havaitsee antikristuksen ja maan kuninkaat joukkoineen valmiina sotimaan Kristusta ja hänen enkeleitään vastaan. Nyt kyseeseen tulee Harmagedonin taistelu, mistä on ilmoitettu jo ennakolta (16:16). Kristuksen joukko on alkutekstissä yksikössä, mutta antikristuksen monikossa (GNT). Tästä Nikolainen päättele tekstin saattavan viitata Kristuksen vastustajien määrälliseen ylivoimaan (AUT).

Tällä seikalla ei ole mitään merkitystä lopputulokseen. Kuten edellä todettiin, Kristus taistelee yksin ja voittaa ennen kuin taistelu on edes päässyt alkuun. Nikolainen sanoo hyvin painokkaasti, ettei kyse missään tapauksessa ole ”Jumalan kansan taistelusta muita kansoja vastaan”, kuten juutalaisessa ilmestyskirjallisuudessa on. Kaikki viittaukset uskonsotaan ovat poissuljetut. ”Jumalan sanan miekka suorittaa kaiken” (AUT).

Varsinaista Harmagedonin taistelua ei kuvat, mutta sen lopputulosta täydennetään vielä jakeessa 20. Syystä, että valheprofeetta, pedon palvelija, on ollut koko ajan taka-alalla jae kertaa hänen tekemisensä ydinkohdat: eksyttävät ihmeteot ja kuvanpalvonnan (SUTS). Molemmat (ne kaksi – hoi dyo) hirviöt otettiin kiinni ja heitettiin elävinä (dzoontes) rikkiä palavaan tuliseen järveen.

Muut, jakeessa 21, saavat surmansa Hesekielin esittämän näyn mukaan (Hes 39:4-5, 17-20). ”Tulinen järvi” kuuluu Ilm:n omintakeisiin kielikuviin. Sen alkuperä on Sodoman ja Gomorran hävityksessä (1 Moos 19, vrt. Hes 38:22). Myös Jesajan kirjasta löytyy tähän viittauksia (Jes 30:33, 34:9, 66:24), samoin Dan 7:11:ssa, mutta sillä tarkoitetaan samaa kuin evankeliumien ”Gehennan tulella” (Mark 9:43, Matt 5:22).

Ero, minkä Johannes tekee ”petojen” tulevan rangaistuksen ja ”muiden surmattujen” kohtalon välillä viittaa tulevaan yleiseen ylösnousemukseen. Surmatut tullaan vielä herättämään kuolleista kuulemaan tuomiolauselmansa viimeisellä tuomiolla (20:12-15 ).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 20

Lienee pakko todeta, että Ilm:n loppuluvut ovat varsin sekavia tulkita. Mitään ei voi pitää itsestään selvyytenä, ei edes tuhatvuotista valtakuntaa. Juuri tämä onkin aiheuttanut eniten skismoja eri tulkitsijoiden välillä ja luterilaisista tunnustuskirjoista tämä katkelma on poistettu juutalaisuuteen perustuen. Johannes on kuitenkin halunnut esityksestään mahdollisimman täydellisen ja ottanut myös tämän mukaan, liittyen alkukristilliseen ja raamatulliseen traditioon.

Aivan selkeästi tulkitsijat jakautuvat kahteen pääryhmään: kiliastit ja antikiliastit, joista ensin mainitut pitävät ehdottomasti kiinni 1000-vuotisesta valtakunnasta ja jonka jälkimäiset hylkäävät koko 1000-vuotisen valtakunnan tai vähintäänkin allegorisoivat tulkinnan. Toki kiliastien ohessa voitaisiin käyttää rinnakkaistermiä millenistit (AUT). Yksi kiliastinen tulkinta on luterilaisuudessa ehdottomasti torjuttu: Uskovat eivät missään tapauksessa saa valtuuksia tuhota tai teurastaa jumalatomia (Giertz).

Nykyajan kiliasteista kohdistuu huomio Jehovan todistajiin, mutta he eivät suinkaan ole ainoa uskonnollinen ryhmä, jotka tätä oppia kannattavat. Kiliasteja löytyy yhtä hyvin katolisuuden kuin luterilaisuuden eri ryhmistä ja muista protenstanttisista ryhmistäkin. Ortodoksit tekevät poikkeuksen luterilaisuuden tapaan. Heille Ilm. on ollut hyvin pitkälle kiistanalainen ja ”pitkin hampain” se on UT:n kaanoniinkin hyväksytty lähinnä syystä estää kirkon enempi hajaannus, mikä ortodoksien kunniaksi mainittakoon.

Kaksi muutakin ongelmaa nouse esille, joihin Johannes pyrkii vastaamaan. Ensimmäinen koskee Saatanan kohtaloa. Sehän on toistaiseksi avoin, kuten kysymys jo kuolleitten kristittyjen kohtalostakin. Kaiken kaikkiaan taustalla saattaa hyvinkin olla raamatullinen traditio: messiaaninen valtakunta (Hes 37), Googin ja Maagogin sota (Hes 38-39), uusi Jerusalem (Hes 40).

Eikä Johannes liioin tingi omasta teologisesta näkemyksestäänkään. Jumalanvastainen taistelu tapahtuu sekin kahdella tasolla: metafyysisellä enkelten ja demonien maailmassa (Ilm 12, 20) ja historiallis-poliittisella tasolla (Ilm 13, 19), tulkitse Kraft (AUT).

Tuhatvuotinen valtakunta, jakeet 1-6

Jae 1 esittelee enkelin, joka tulee alas taivaasta kahleet mukanaan ja lisäksi syvyyden avain. Lukija saattaisi odottaa Kristusta, mutta enkeleillä on Ilm:ssa kaiken aikaa ollut merkittävä osuus. Tämä enkeli on esiintynyt jo aiemmin (9:1-2), SUTS. Kuitenkin uudempi tulkinta mainitsee tässä yhteydessä Mikaelin, saman arkkienkelin, joka heitti Saatanan taivaasta (12:7-9), AUT. Kuitenkaan mitään ehdottoman varmaa ei voida enkelin persoonasta sanoa, mutta hänellä on hallussaan syvyyden (abyssos) avain. Myös

Kristusta on erinäisistä teologisista syistä esitetty Saatanan vangitsijaksi, mutta tekstiyhteys ei tällaista tulkintaa tue, sillä se liittää vangitsemisen Kristuksen tulemuksen yhteyteen (SUTS). Yleisen mytologian mukaan Saatanalla on hallussaan syvyyden kuilu, mutta tällaista dualismia ei Ilm hyväksy (AUT). Avaimet annettiin enkelille. Ne ovat siis Jumalan ja Kristuksen hallussa (vrt. 9:1).

Jakeet 2 ja 3 lienee taas paras käsitellä yhdessä. Jae 2 on kiintoisa. Enkeli, kuka hän sitten onkin, ottaa Saatanan kiinni noin vain ja ilman sen suurempaa dramatiikkaa sitoo hänet kahleisiin ja heittää syvyyteen (vrt. Jes 24:21-22). Tämän lisäksi on muitakin lähinnä apokryfisia lähteitä myöhäisjuutalaisuuden ajoilta, kuten ”Manassen rukous”, ”Salomon oodit” ja etenkin ”Heenokin apokalypsi” (SUTS).
Saatanaa ei vielä tuhota. Abyssos, syvyys, on maailman alin loukko, demoonien vankila ja sen syvin monttu on varattu Saatanan säilytyspaikaksi määräajaksi, joksi ilmoitetaan 1000 vuotta. Samankaltaisia myyttisiä kertomuksia hyvän ja pahan välisestä taistelusta on mm. babylonialainen Marduk-Diamat ja egyptiläinen Osiris-Seth.

Nämä ja monet muut voidaan katsoa vanhojen itämaisten uskontojen mytologiaan kuuluviksi. Ilm:n Saatanan sitominen ei kuitenkaan ole tulkittava suoraksi lainaksi yleisitämaisista myyteistä (SUTS). Tämä 1000 vuotta on kiintoisa ja siihen palaan hetken kuluttua. Katsastetaan sitä enne hieman Saatanaa.

Saatanalla on monta nimeä, mitkä kuvastavat hänen merkitystään. Tehdäänpä luettelo jo mainitun lisäksi: ”Lohikäärme”, Se vanha käärme”, ”Muinaisaikojen käärme”, ”Kiusaaja”, ”Panettelija”, ”Syyttäjä”, ”Perkele” (Diabolos), ”Beliar”, ”Azazel”, ”Pimeyden ruhtinas”, ”Valheen isä”… ja ties mitä vielä. Samalla kaikki nämä nimet kertovat jotain hänen ominaisuuksistaan.

Koska Saatana on nyt pois, eikä petoa ja väärää profeettaakaan ole, merkitsee tämä maailman puhdistumista (SUTS). Mutta mistä? Millaista tämä aika on? Tätä ei kerrota. Ainoastaan se kerrotaan, ettei Satana voi johtaa kansoja harhaan. Tarkoittaako tämä rauhan aikaa soditta vai kaiken epäjumalanpalveluksen hylkäämistä? Se jää avoimeksi (AUT). Se lienee selvää, etteivät Saatanan eri nimistä johdetut ominaisuudet enää voine ihmisiä rasittaa.

Palataan seuraavaksi käsitteeseen 1000 vuotta. On totta, että jo VT tuntee sen (Ps 90:4). Tämä ei sinänsä ole erikoista, sillä tuhannen vuoden aikajakso on yleisitämainen. Luku 1000, kuten kymmenjärjestelmäkin on intialaista perua, mistä se siirtyi Persiaan ja sieltä taas israelilaisuuteen (SUTS).

Myöhäisjuutalainen rabbiininen teologia yhdisti käsitteen luomisen seitsenpäiväiseen viikkoon (1 Moos 1:31) kehittäen opin maailmanhistoriallisesta viikosta, joka jakautui kuuteen 1000 vuoden työn ja toimen jaksoon sekä yhteen 1000 vuotta kestävään levon jaksoon, sapattiin, jolloin paratiisi palautuu maan päälle (SUTS).

Persialainen eskatologia, ennen juutalaista, jakoi maailman ajan kahteentoista tuhatvuotisjaksoon, joista viimeiset kolme tuhatvuotisjaksoa muodostavat messiaanisten hahmojen hallitseman kauden (SUTS). Tämä ei toki ole ainoa, myös muita vastaavia kertomuksia löytyy eri kulttuureista. Lähinnä vaikutteita on tullut parsilaisten zarathustralaisuudesta (AUT). Myöhäisjuutalaisuus ja sen apokalypsit pitivät kuitenkin kiinni seitsenjakoisuudesta (SUTS). Ei 1000-vuotinen valtakunta olekaan aivan ongelmaton tulkita, vaikka se olennaisesti Ilm:aan kuuluukin.

Edes se, että 6000 vuoden jälkeen seuraa 1000 vuotinen valtakunta, ei ole Johannekselle itsestään selvyys. Tekstiä tarkemmin tutkittaessa voidaan havaita, ettei Johannes ole edes tällaiseen viitannut. Tämän sijaan on selvää, että tuhat vuotta on varsinaisen messiaanisen valtakunnan kestoaika, ei siis ensisijaisesti Saatanalle määrätyn rangaistuksen aika, tulkitsee Kraft (AUT). Paino tulee nimenomaan messiaanisen ajan osalle.

Jae 4 asettaa lisäkysymyksiä. Johannes näkee valtaistuimia, mutta lukumäärää ei mainita, ei liioin sitä, missä ne sijaitsevat: taivaassa vai maan päällä. Niille istuutuville annetaan tuomiovalta, mutta keiden suhteen, jää sanomatta, samoin se keistä nämä Kristuksen kanssahallitsijat muodostuvat, on joissakin tulkinnoissa kiistanalainen. Se sanotaan että he ”virkosivat” eloon. ”Virota eloon” on hyvin merkityksellinen sanonta: se merkitsee kuolleista virkoamista, ylösnousemusta, mikä jakeessa 5 mainitaankin.

Näyn avain löytynee Dan 7:9:stä, jossa mainitaan ”valtaistuimia asetettiin ja Vanhaikäinen istuutui” ja 7:21-22:sta, ”sarvi jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät, kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja pyhät saivat omakseen valtakunnan”. Epäselväksi ei jääne, mistä Johannes on näkynsä perusteet saanut.

Valtaistuimille istuutujat ovat henkilöitä (”sieluja” – psykhai), jotka olivat ”teloitetut Jeesuksen todistuksen (martyria) ja Jumalan sanan (logos) tähden”, mutta myös niitä, jotka ”eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä”.

He ovat siis samoja marttyyreita, jotka esiintyivät jo aiemmin alttarin alla (6:9) ja heidän jälkeensä samanlaisen kuoleman kokeneita, mutta heidänkin on ensin noustava kuolleista (vrt. Hes 37). Toisaalta he ovat myös niitä, jotka ovat säilyttäneet uskonsa ja nuhteettomuutensa Kristuksen edessä (AUT). Heidänkin tulee ensin nousta kuolleista, virota eloon. Ylösnousseiden lukumäärää, kuten ei valtaistuimienkaan lukumäärää mainita. ”Kristuksen voitto on hänen seurakuntansa voitto” (SUTS).

Ilm 3:21 sisälsi Kristuksen lupauksen, että hänen kanssahallitsijoinaan samalla valtaistuimella saavat toimia ”voittajat” ja 5:9-10 sisältyvässä ylistyslaulussa mainitaan kaikista maailman kansoista koostuva joukko, jonka Karitsa (Kristus) on ostanut verellään kuninkaiksi ja papeikseen ja jotka tulevat hallitsemaan maan päällä. Kuoleman tapa ei ole määräävä tekijä ja Paavalin mukaan kuolemaa ei edes tarvita (ks. 1 Tess 4:17).

Vaikka ratkaisematta jääkin, missä viime kädessä kristityt tulevat hallitsemaan maan päällä, vaiko jossakin ”yläilmoissa”, lienee tulkittava, että edellä mainitut valtaistuimetkin sijaitsevat siellä, missä varsinainen hallitseminen tapahtuu: siis maan päällä (5:10). Tosin tämä on herättänyt kiistoja kiliastien ja muiden kesken.

Kuitenkin hallitusajaksi on määrätty ”tuhannen vuotta yhdessä Kristuksen kanssa”. Mutta keitä hallitaan ja liittyykö tähän myös tuomiovalta? Tähän Nikolainen toteaa, että ”tuomitseminen ja hallitseminen kuuluvat yhteen: ne ovat kristittyjen ’yleisen kuninkuuden’ (hebasileusan) toimi” (SUTS). Keitä tuomitaan, ei sanota, mutta ajatus lienee sama, minkä Paavali 1 Kor 6:3:ssa esittää: ”Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita”.

On vielä palattava sielu-käsitteeseen. Se kristillinen ihmiskäsitys, jota Johannes käyttää ei oikeuta tulkintaan kreikkalaisen sielun kuolemattomuutta koskevan opin pohjalta. Myös VT tuntee kuolleet sieluina, mutta ei autuaina ja katoamattomasta elämästä osallisina. Ihminen kuolee, mutta ei ”vilahda” mihinkään katoamattomuuteen. Jae 4 korostaa Kristukselle uskollisina pysyneiden sielujen ”virkoavan eloon” (edzeesan), koska ilman ylösnousemusta ei niillä olisi osuutta iankaikkiseen elämään. Eloon virkoaminen (heprean ”tehijjaa”) on ”ylösnousemisen keskeisiä termejä” (SUTS).

Jae 5 oikeastaan toistaa edellä sanotun. Kristuksen tulemukseen ja Saatanan sitomiseen liittyvä ylösnousemus ei koske muita kuin Kristukselle uskollisia. Ne muut, jotka ovat Harmagedonin taistelun yhteydessä kuolleet jäävät kuoleman valtaan. Johanneksen teologiaan sisältyy kaksi ylösnousemusta: ensimmäinen ja yleinen, eikä näitä tule sekoittaa toisiinsa (SUTS).

Jae 6 alkaa harvinaisella makarismilla: ”Autuas ja pyhä” (makarios kai hagios). Samanlaisena se esiintyy ns. ”Riemujuhlien kirjassa”, Jub 2:23, huomauttaa Nikolainen kommentaarinsa alaviitteessä (SUTS). Tämän autuaaksijulistuksen saavat omistaa ne, joilla on osa (meros, noudattaa Johannes-kirjallisuudelle ominaista tyyliä, SUTS) ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Mainitulla kahdella ylösnousemuksella on paitsi ajallinen, myös merkitysero. Onniteltavia ovat ensimmäiseen heräävät, sillä heitä ei enää toinen kuolema koske. He tulevat nousemaan kuolemattomuuteen. Tämä sisältää ensimmäisen ylösnousemuksen merkityksen (SUTS).

Esiin nousee kaksi seikkaa, jotka vaativat lähempää tarkastelua. Ensimmäinen koskee kysymystä ylösnousemuksesta, toinen puolestaan kysymystä tuhatvuotisesta valtakunnasta. Ylösnousemuksen osalta on selvää, että Ilm opettaa kahta peräkkäistä ylösnousemusta, mutta entä muu Raamattu, varsinkin Uusi testamentti. Selvitetään tätä ensin.

VT:n osalta todettakoon sen opettavan kahta erillistä ylösnousemusta: vanhurskaiden ylösnousemus esitetään Jes 26:19:ssa, yleinen ylösnousemus puolestaan on kirjattu Dan 12:2:ssa. UT:ssa Sekä Jeesus että Paavali puhuvat ainoastaan vanhurskaiden ylösnousemuksesta (Luuk 14:14 ja 1 Tess 4:15-16). Lisäksi Fil 3:11:ssa Paavali toivoo ehkä pääsevänsä ylösnousemiseen kuolleista. Tiedämme jo Paavalin omankin sanan perusteella hänen olleen fariseus (Apt 23:6, Fil 3:5) ja fariseukset uskoivat ylösnousemukseen, on Fil 3:11 pohjalta pääteltävä Paavalin puhuvan tässä vanhurskaiden ylösnousemuksesta, muutoin ei hän olisi asiaa ottanut esille (SUTS).

Vallan eri asia on, onko Paavali tai Jeesus edellyttänyt kahta peräkkäistä ylösnousemusta. Näinkin voidaan tulkita 1 Kor 15:23-28:n perusteella. Paavalin tulkintalinja on: ensin Kristus yksin, sitten Kristuksen omat hänen tullessaan ja lopulta kaikki muut, kunhan Kristus on ensin hallinnut. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema (1 Kor 15:26, vrt. Jes 25:8).

Ei ole epäselvyyttä siitä, että Paavalin teologiassa on ero Kristuksen hallitsemisen ja Jumalan ”kaikki kaikessa olemisen välillä”. Tämä edellyttää Kristuksen valtakunnan alkavan hänen takaisintulossaan ja päättyvän hänen kukistettua kaikki viholliset, joista kuolema on viimeinen (SUTS). Näin Paavali on tuntenut tuhatvuotisen valtakunnan, joskaan sen pituudesta hän ei ole puhunut. Siinä sekä Paavali että Johannes ovat samoilla linjoilla, että ”kaksi ylösnousemusta ja messiaaninen välivaltakunta kuuluvat erottamattomasti yhteen” (SUTS).

Kun edellä sanottu summataan on lopputuloksena: ”Yleensä UT ei rinnakkain mainitse kahta ylösnousemusta, vaan puhuu joko pyhien, vanhurskasten, ylösnousemuksesta tai yleisestä ylösnousemuksesta, jotka tällöin molemmat liittyvät Kristuksen tulemiseen. Kahdessa kohdassa, kun kysymykseen on juurta jaksain syvennytty, UT opettaa, että ylösnousemuksia on Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen vielä kaksi”, sanoo Nikolainen (SUTS).
Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta on nähty juutalaisena ja sen vuoksi hylättävänä. Oppi on pohjimmiltaan hyvin vanha. Se on johdettu yleisitämaisesta traditiosta, mikä luvun alussa jo mainittiin. Mitä pidemmälle myöhäisjuutalaisuus eteni, sen tiiviimmin tähän oppiin yhdistettiin voideltu taivaallinen soturikuningas, jonka avulla onnelliset ajat sekä kansallinen itsenäisyys saavutetaan, kunnes lopulta puhdasoppinen juutalaisuus tuhoaa kaikki pahat maan päältä. Tämä korostuu varsinkin Qumranin teksteistä (esim. ”Valon lasten sota pimeyden lapsia vastaan), mutta myös joissakin UT:n teksteissä (ks. Joh 6:15).

VT:sta alkanut juutalainen apokalyptiikka erotti toisistaan maallisen pimeän aionin tulevasta, tuonpuoleisesta aionista (maailmanajasta, aikakaudesta). Vastaavasti profeettakirjallisuuden julistus sisällytti ”Herran päivän” aloittavan Jumalan teokratian ja onnellisen ajan maan päällä (SUTS).

Näiden kahden toivon yhdistämisestä kehittyi ajatus maanpäällisestä messiaanisesta valtakunnasta ennen tuonpuoleista Jumalan valtakuntaa. Aionien raja kulkee näiden kahden välissä. Voisimme puhua kolmesta aikakaudesta: pimenevästä, puhdistavasta ja täydellisestä. Mutta onko messiaaninen valtakunta (aikakausi) 1000 vuotta? Ei välttämättä. Se voi olla pidempi tai lyhyempi. Esim. 4 Esra tietää sen kestoksi 400 vuotta, kun Elian apokalypsi 300-luvulta jKr kestoksi 40 vuotta (SUTS).

Jo tässä vaiheessa lukijalle tulisi olla mahdollista hahmottaa messiaanisen valtakunnan kehityshistoria aikahistoriallisesta ja miksei teologisestakin näkökulmasta käsin. Asia ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin perinteinen kirkollinenkin tulkintatapa on antanut ymmärtää.

”On täysin kiistatonta, että Ilm 20 on luonut hyvin samanlaisen yhdistelmän kuin juutalainen apokalyptiikka”, toteaa Nikolainen jatkaen, että Johanneksen näkyjen järjestys voidaan johtaa yhdestä ainoasta profeettakirjasta, Hesekielistä, käsin. H. Bietenhard on tehnyt tästä oheiset rinnastukset (SUTS):

Ilm 17 maailmankaupungin tuho – Hes 27 Tyyron tuho
Ilm 19 antikristuksen valtakunnan tuho – Hes 28-35 ennustukset eri valtakuntia vastaan
Ilm 20 tuhatvuotisen valtakunnan kuvaus – Hes 37:15-28 messiaaninen valtakunta
Ilm 20:7-10 Googin ja Maagogin sota – Hes 38-38 sama
Ilm 20:11-15 viimeinen tuomio – Hes 39:21-29 kansojen tuomio
Ilm 21 Uudet taivaat ja uusi maa – Hes puuttuu Hesekieliltä
Ilm 21-22 uusi Jerusalem – Hes 40-44 sama

Syy, miksi Johannes on Hesekielin eskatologiaan yhtynyt, on Nikolaisen mukaan siinä, että ”Kristuksen historia määrää maailmanhistoriaa” (SUTS). Sen estämättä, että kaikki tämä on hyvin loogista, selkeää ja järkeenkäypää, tähän sisältyy suunnaton vaara joutua harhaan. Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta johtaa yksityiskohdissaan hyvinkin suuriin vaikeuksiin (SUTS).

Ajatellaanpa vaikka seuraavaa: Mikäli Ilm:n näyt selitetään edes osin kirjaimellisina, häviää olemasta se paikka, mihin tuhatvuotinen valtakunta voitaisiin sijoittaa. Mikäli taas nähdään, ettei nykyinen maailma ole tuhatvuotiseen valtakuntaan siirryttäessä juurikaan muuttunut, joutuu Kristuksen toisen tulemuksen tosiasiallisuus hyvin kyseenalaiseksi. Kuta kuinkin näin Nikolainen pohtii ja lisää tähän erään merkittävän näkökulman, Aleksandrian koulukunnan käyttöönottaman allegorisen (vertauskuvallisen) tulkintatavan, joka on mahdollistanut Ilm:n täysin mielivaltaisen tulkinnan (SUTS).

Lainaan kuudennen jakeen tarkastelun lopuksi suoraan Nikolaisen johtopäätösten tiivistelmän tuhatvuotisesta valtakunnasta, mutta pyrin jaksottamaan sen luettavampaan muotoon:

”Tuhatvuotinen valtakunta on elimellinen osa Ilm:n eskatologiaa eikä se ole tuntematon muulle UT:llekaan. Sen yksityiskohdat voidaan johtaa VT:n myöhäisjuutalaisuuden ja myös UT:n omasta eskatologiasta, ja sen aiheuttamat ristiriidat selvittyvätkin sen ’raamatullisuudesta’, ts. useampien Raamatun ajatusten esillä pidosta samanaikaisesti (eikä siis jostakin juutalaisuudesta!).

Juutalaisesta apokalyptiikasta poiketen on kuitenkin Johannes hyvin pidättyväinen tuhatvuotisen valtakunnan kuvaamisessa. Hän ei näe Kristuksen tai hänen kuolleista nousseitten kanssahallitsijoittensa edes asettuvan maan päälle, puhumatta siitä, että hän kuvaisi, miten onnellista ja rauhanomaista tai hedelmällistä ja kuolematonta elämää maan päällä silloin on. Kaikki paratiisin maalailu puuttuu. Paratiisi sijoitetaan vasta uuden maan uuteen Jerusalemiin!

Jos tuhatvuotinen valtakunta merkitsisi vain rauhan ajanjaksoa Kristuksen, rauhanruhtinaan, lopetettua viimeinkin sodat, ’riittäisi’ se ihmisten tämänpuoleisten toiveitten toteutumaksi. Jos siinä lisäksi olisi viittaus evankelioimis- ja lähetystyöhön, koskapa Kristuksen kanssahallitsijat ovat myös Jumalan ja Kristuksen pappeja, merkitsisi tuhatvuotinen valtakunta myös kirkkojen toiveiden täyttymystä. Mutta nämäkin ajatukset ovat vain arvailua.” (SUTS).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Saatanan lopullinen tuho, jakeet 7-10

Aiemmin todettiin Saatanan sitominen ja heittäminen vankeuteen määräajaksi. Nyt, jakeessa 7, hänet vapautetaan sieltä. Voidaan hyvinkin ajatella vapauttajana toimivan saman enkelin, joka hänet vankeuteensa sitoi ja sulki, mutta tietenkin varsinaisen käskyn antaa Jumala. Onko Saatanan vankeuden aika tuhat vuotta, tästä Augustinus on huomauttanut, ettei aikamäärää tarvitse käsittää kirjaimellisesti, sillä ”tuhat vuotta on ’täydellisen pitkän ajan’ ilmaisu” (SUTS).

Jakeessa 8 Saatana on jälleen vapautettuna mielipuuhassaan eksyttämässä ihmisiä ja johtamassa heitä harhaan, mikä on KR33/38 ”villitsemistä” parempi ilmaus. Kansat eivät ”villiinny” – ne johdetaan harhaan (planeesai). Tarkoitusperä ilmoitetaan: uusi sota on edessä ja sen avulla on ”pyhät” tuhottava. Goog ja Maagog ovat mielenkiintoinen nimipari.

Alkujaan Maagog mainitaan Jaafetin poikana (1 Moos 10:2), mutta LXX rinnasti Googin ja Maagogin ruhtinaiksi tai kansoiksi. Hesekiel lienee tarkoittanut skyyttalaisia, mutta myöhempi juutalainen kirjallisuus on nähnyt ne pohjoisesta hyökkäävinä kauhua herättävinä kansoina (SUTS).

Johannes ei kuitenkaan ajattele mitään aikansa tiettyä olemassa olevaa kansaa, eikä tässä kohtaa Ilmestystä voida puhua historiallisista kansoista, joten spekulointi Israelille (mitä tällä sitten tarkoitetaankaan, nykyistä Israelin valtiota vai ns. ”uutta Israelia”, uuden liiton kansaa) historiallisina vihamielisinä kansoina on lähinnä mielivaltaisen tulkinnan tuote.

Kun näitä Ilm:n lopputapahtumia tulkitsee, tulee ottaa huomioon, ettei niitä pidä asettaan mihinkään tiettyyn aikajärjestykseen eikä vertailla aiemmin esitettyyn, muutoin ajaudutaan ylivoimaisiin vaikeuksiin (AUT). On myös oltava tietoinen siitä myöhäisjuutalaisesta apokalyptiikasta, jonka juuret löytyvät VT:n profeettakirjallisuudesta ja jolla on ollut vaikutusta Ilm:aan, kuten Heenokin ja Eliaan apokalypseilla sekä qumranilaiseen apokalyptiikkaan, mihin aiemmin on viitattu, ja nähtävä näiden ero Ilm:n apokalyptiikkaan.

On vallan turhaa, jopa virheellistäkin, lähteä pohtimaan sellaisia kysymyksiä, kuten: mistä maan laidoille sijoittunut suunnaton kansojenpaljous on tullut, kun kansat ovat jo tuhotut? tai missä pyhien leiri sijaitsee? Tämän hetken tulkinnan ainoa varsinainen ongelma on siinä, onko Johannes tarkoituksella kaksinkertaistanut lopputapahtumat, kuten Kraft arvelee, vai ainoastaan yhdistänyt erilaisia ja keskenään ristiriitaisia traditioita, kuten useimmat selittäjät ovat tulkinneet (AUT).

Hesekielissä Jumala kutsuu Googin Israelin vuorille (Hes 38:8, 39:2), kun Ilm:ssa tämä saa aikaan Saatana. Mitään varsinaista ristiriitaa ei silti ole syystä, että Saatanan on toteutettava Jumalan tahtoa, vaikka omaksi tuhokseen (SUTS). Voitaisiinko puhua jahvistisesta addiktiosta Saatanan osalta? Jumala on Saatanalle se myrkky, josta hän ei eroon pääse, teki mitä tahansa.

Jae 9 ei sisällä mitään dramatiikkaa. Johannes kuvaa Saatanan viimeisen rynnistyksen ja sen tuloksen varsin pelkistetysti. ”To platos tees gees”, ”yli maan avaruuden” on KR3/38 käännöksessä suomennettu epätarkasti. Nikolainen arvelee tarkoitettavan pikemminkin ”maan avaraa tasoa”, jolla tarkoitetaan tunnettua asuttua maata, eli Rooman imperiumia lähiympäristöineen. Tämän keskuksena on Palestiina (Juudean ylätasanko), jonka ytimessä puolestaan sijaitsee Jerusalem ja siellä ”pyhien leiri” (SUTS). KR92 kääntääkin mainitun kohdan: ”nousevat maan tasangolle”.

Edellä mainitun raamatullisena lähtökohtana on septuagintakäännös Hab 1:16:sta, joskin asiallisesti Hesekiel 38:12 mainitsee Israelin ”maan napana”. Lisää tukea saadaan psalmeista, joissa ”rakastettu kaupunki” on Jerusalemin nimitys. Googin ja Maagogin osalta Johannes yhtyy myöhäisjuutalaisuuden rabbiiniseen ja apokalyptiseen traditioon.

Vaan keistä tämä ”pyhien sotaleiri” koostuu? Ovatko he ylösnousseita kristittyjä vai uusia käännynnäisiä, kyselee Nikolainen ja toteaa viimemainittujen saavan paremman tuen tulkinnassa (SUTS). On kuitenkin huomattava Johanneksen mieltymys käyttää useampia lähteitä samanaikaisesti, mikä luonnollisesti aiheuttaa vaikeuksia selityksissä (SUTS).

Mitään taistelua ei Johannes kuvaa. Tuli iskee taivaasta ja tuhoaa hyökkääjät. Kuvaus muistuttaa Elia-kertomusta (2 Kun 1:10, 12) Jeesus ei Elian keinoa tahtonut käyttää (Luuk 9:54-55) Ilm:n kertomus selittyy Hesekielin Goog-perinteestä käsin: Googin ja Maagogin osa on sama kuin Sodoman ja Gomorran, Hes 38:22 (SUTS).

Jakeessa 10 Saatanan valta päättyy lopullisesti. Ilm:n kerronta on lähes ilmeetöntä. Todetaan ainoastaan että Satana pääsee ”ystäviensä seuraan” rikin katkuiseen tulijärveen. Monet ovat pahentuneet tähän jakeeseen, erityisesti sen loputtomiin kestävään kidutukseen.

Juuri ”helvetin tulen” kieltäminen on ollut synnyttämässä monia lahkoja. Se on nähty absurdiksi pelotteluksi monien kirkollistenkin liikkeiden sisällä. Sekään väärä käsitys ei ole vieras, että on katsottu Saatanan tässä helvetillisessä paikassa piinaavan ihmisiä, vaikka nimenomaisesti Raamattu sanoo tämän paikan valmistetun Perkeleelle ja hänen enkeleilleen (Matt 25:41), Johannes on siirtynyt Hesekielin traditiosta seuraamaan Matteuksen esittämää Jeesuksen sanojen traditiota (AUT).

Onkin sitten aivan eri asia, miten kirjaimellisesti Ilm:n tulijärvi tulee ottaa. Taustallahan on, kuten useampaankin kertaan on todettu Sodoman ja Gomorran hävitys, joiden päälle satoi tulta ja tulikiveä, siis rikkiä. Siinailla on kuumia rikkipitoisia lähteitä ja Jordanin laaksosta sekä Kuolleen meren ympäristössä on lukuisia kuumia rikkilähteitä edelleenkin.

Persian zarathustralaisuudesta tunnetaan myytti maailman hävittämisestä tulella (Jaakko Hämeen-Anttila). Muinaisitämaisen mytologian mukaan tuli toimii puhdistajana ja toisaalta sitä on myös käytetty teloituskeinona eri muinaiskulttuureissa (tulinen pätsi), mikä Dan 3:ssakin mainitaan. Näistä kulttuureista se sittemmin lienee siirtynyt Raamatun kielikuviin kuvaamaan jumalallista rangaistusta. Tuli on Raamatussa ennen muuta Jumalan tuomion ja vihan ilmauksena (Iso Raamatun tietosanakirja, nide 3, palstat 5819-5820).

Viimeinen tuomio, jakeet 11-15

Vihdoin tuomari saapuu, jae 11. Johannes näkee suuren valkean valtaistuimen ja sillä istujan. Hänen edestään pakenevat taivas ja maa. Niille ei ole sijaa, koska Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, joka on tarkoitettu vanhurskaille, Jumalan hyväksymille (vrt. 3 Piet 13). Enkelit kapinallaan saastuttivat taivaat, maan saastuminen jäi ihmisen osaksi. Nyt kaikki saastunut on tarkoitus poistaa ja alkaa ikään kuin alusta.

Valtaistuimella istujan kasvot ovat niin kirkkaat, että ne tekevät valtaistuimestakin valkean, mutta kuka istuu valtaistuimella? Tulkinnat vaihtelevat. Nikolainen on Jumalan kannalla (Matt 6:4, 18:35, Room 14:10, Jaak 4:12), koska se on UT:n läpäisevä ajatus, mutta huomauttaa myös Kristuksen esiintyvän tuomarina UT:ssa (Matt 7:22-23, 25:31-46, Apt 17:31, 2 Kor 5:10, Joh 5:22). Selittäjistä mm. Giertz on Kristuksen kannalla (SUTS, AUT, Giertz).

Oma näkemykseni tuomarista eroaa Nikolaisesta. Pidän Giertzin tulkintaa oikeampana. Perustelen sitä jo Nikolaisen mainitsemilla Kristuksen tuomariuteen viittavilla raamatunkohdilla, mutta myös sillä aiemmin esitetyllä tulkinnalla, että vasta voitettuaan kaikki viholliset – kuolema viimeisimpänä, Kristus luovuttaa valtansa Jumalalle (1 Kor 15:24).

Lisäksi, mikäli Nikolaisen (sekä SUTS että AUT) ottama kanta katsottaisiin lähinnä oikeaksi, tulisi myös kaikkien kolmen uskontunnustuksen (Apostolisen, Nikean ja Athanasiuksen) Kristusta koskevat kohdat muuttaa näiltä osin. Tämä tuskin olisi edes nykyisten kristillisten pääkirkkokuntien piirissä mahdollista, koska jouduttaisiin puuttumaan vanhan kirkon järjestykseen 300-luvulta.

Palaan vielä jakeen loppuosaan, taivaan ja maan katoamiseen, joka on yhdenmukainen evankeliumien apokalypsin kanssa (Mark 13:31). Nämä kuvat ovat sanonnaltaan psalmien kieltä (Ps 102:26-27, 104:29-30), huomauttaa Nikolainen (SUTS).


Jakeessa 12 Toinen, yleinen, ylösnousemus on tapahtunut: kuolleet on herätetty ja he ovat valtaistuimen edessä. Ylösnousemusta ei kuvata, mutta sanonta ”suuret ja pienet” tarkoittaa kuten aiemminkin kaikkia. Nyt ei ole yhtäkään kuollutta. Kaikkien on tultava tuomiolle (SUTS).

Ilm poikkeaa tässä rabbiinisesta tulkinnasta, joka edellytti, ettei sentään kaikkia tarvinnut tuomiolle herättää. Näitä olivat mm. vedenpaisumuksessa hukkuneet ja Sodoman sekä Gomorran asukkaat – hehän olivat jo saaneet tuomionsa. Tuomion kirjat ovat tärkeitä juutalaisessa apokalyptiikassa Danielista alkaen (SUTS).

Myös egyptiläisiltä tunnetaan oma Kuolleiden kirjansa, eräänlainen syntiluettelo. Se muistuttaa paljon juutalaisessa apokalyptiikassa mainittuja kirjoja ja Baarukin ilmestyksessä (Baar 24:1) tämä mainitaankin (SUTS). Egyptiläisessä mytologiassa vainajan sydän punnitaan vaakakupissa, jonka vastapainona on höyhen. Mikäli sydän on höyhentä raskaampi, hänen osanaan on kadotus (Holthoer: ”Muinaisen Egyptin kulttuuri” s 151).

Vastaavasti rabbiinisessa tulkinnassa ihmisen hyvät ja pahat teot laitetaan kumpikin Jumalan omaan vaakakuppiin (AUT). Pahat teot kuvataan mustilla tai tummilla kivillä ja hyvät valkoisilla tai vaaleilla. Ikuinen autuus löytyy, mikäli vaaka painuu valkoisen puolelle. Yhtäläisyydet egyptiläiseen mytologiaan ovat ilmeiset.

Samankaltaisuuksia juutalaisuuden ja kristinuskon kertomuksille löytyy yllättävän paljon muinaisitämaisten korkeakulttuurien piiristä jo vuosituhansia ennen juutalaisuuden syntyä. Aivan ilmeistä on, että ihmistä on kaikkina aikoina askarruttanut kysymykset kuolemasta ja elämästä, eri luonnon ilmiöistä ja niiden syistä, kuten myös mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen.

Ilm:n esitys poikkeaa näistä. Se esittelee taivaallisen kirjanpidon. Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan. Matteus 25:31-46 on Ilm:ssa esitetyn Johanneksen näyn kanssa täysin yhteneväinen esityksessään. Toinen kirja on kuitenkin toista tärkeämpi, Elämän kirja (to biblion tees dzooees), sillä siihen kirjaan merkityt kuuluvat pelastettujen joukkoon, muut eivät kuulu. ”Nimen pyyhkiminen elämänkirjasta on tiennyt ankarinta uhkausta tai rangaistusta” (SUTS).

VT:ssa elämänkirja saa tekojenkirjan luonteen siinä merkityksessä, että synnin tekeminen vaikutti nimen poispyyhkimiseen siitä (2 Moos 32:33), kun taas UT:ssa syntien anteeksiantamus muodostaa elämänkirjaan ottamisen varsinaisen perusteen (SUTS).

Se ei olekaan ”vanhurskaiden” kirja, vaan ”armahdettujen syntisten” kirja, missä se eroaa juutalaisesta ansio-oppikäsitteestä (SUTS). VT:n korostaessa ihmisen hankkimia ansioita Jumalan miellyttämiseksi, on UT:n korostus vastaanotettavassa anteeksiantamuksen lahjassa, armossa uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tai vielä pelkistetymmin teot vastaan armo ja usko (vrt. Ef 2:8-9).

Jakeen 13 korostus on siinä, että kaikki varmasti herätetään kuolleista. Meri mainitaan erikseen, sillä se on erityisen etäinen paikka Jumalasta. Kaiketi pelkistetysti voisi sanoa käsitteellä ”heittää joku meren syvyyteen” tarkoitettavan paitsi kuolemantuomiota myös saattamista mahdollisimman kauas Jumalasta. Meri oli myös paikka, josta kaikki hirviöt ilmaantuivat, niiden tyyssija niin VT:ssa kuin Ilm:ssakin.
Kuolema ja Tuonela personifioituinakin tarkoittavat samaa asiaa, mutta kahdella eri tavalla ilmaistuina ja korostavat näin sitä jo mainittua, ettei yhtäkään ihmistä unohdeta herättää. Nikolainen kiinnittää huomiota myös siihen väärään tulkintaan, että toinen ylösnousemus merkitsisi ainoastaan kadotustuomiota (SUTS).

Näin asia ei ole, sillä nyt herätettyjen joukossa on niitäkin, joiden osana on ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Tähän viittaa se, että kirjat avattiin ja kukin tuomittiin tekojensa mukaan. ”Tuomion käsitteeseen kuuluu, että se erottaa ja jakaa (krinein)”, toteaa Nikolainen SUTS), tai kuten itse sanoisin: tuomio voi olla joko vapauttava tai langettava.

Johannes näkee sittenkin kaksi ryhmää (jae 15) ne, joiden osana on kadotus, koska nimet puuttuvat elämänkirjasta ja ne, joiden nimet siitä löytyvät. Ryhmät syntyvät ”kahdenkertaisen kirjanpidon perusteella”. Koko tuomio onkin kirjojen avaamista ja tuomiolauselmien lukemista (SUTS).

Koska kaikki ovat kuolleista herätetyt, on kuolema menettänyt valtansa, eikä sitä enää tarvita. Se hävitetään, kuten Jes 25:8 ilmoittaa ja minkä Paavali toistaa 1 Kor 15:26:ssa.
”Tulinen järvi toisena kuolemana” ilmaisee ainoastaan sen, että kuolema on lopullisesti poistettu, ei muuta (SUTS). Taustalla on muinaisitämainen mytologia, joka jo mainitussa zarathustralaisuudessakin ilmeni.

”Helvettioppi on yksi rakennuskivistä UT:n ajatusmaailmassa, eikä sitä voi kokonaisuutta rikkomatta poistaa. Sen olemassaolo torjuu yhtä hyvin opin kiirastulesta, so. väliaikaisesta puhdistuksesta tulessa, kuin ajatukset apokatastasiksesta, so. kaiken palauttamisesta hyväksi jälleen – saatanaakin myöten.”, päättää Nikolainen luvun kommentoinnin, mutta ei malta olla vielä lisäämättä toteamustaan ja varoitustaan: ”Helvetillä peloittaminen ei ketään pelasta. Helvetin vaivan kuvauksessa on oltava yhtä pidättyväinen kuin Johannes.” (SUTS).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 21

Uusi taivas ja uusi maa, jakeet 1- 8

Esillä oleva jakso pitää sisällään Ilm:n viimeisen näyn. Kaikki tätä seuraava esitys on oikeastaan jo kerrotun toistoa. Tästä syystä ja myös jaejakoon nähden eri tutkijat mm. Kraft ovat päätelleet Ilm:n varsinaisesti päättyneen tähän. Näin loppu olisi myöhempää lisäystä, mutta mitään eksaktia varmuutta tästä ei tietenkään ole (AUT).

Jakeen 1 ”uusi taivas ja uusi maa” ovat käsitteinä vanhatestamentillisia (ks. Jes 65:17, 66:22), jota juutalainen apokalyptiikka on edelleen kehitellyt. Itse asiassa uuden luominen on koko Raamatun läpi käypä ajatus. Jumala on koko ajan tekemässä jotain uutta koskipa se sitten ihmisen uudistumista tai luomakunnan rakenteiden muutoksia. On tietenkin rohkeaa väittää Jumalan olevan evoluutiossa mukana, mutta sellainen vaikutelma syntyy Raamatunkin pohjalta tarkasteltuna. Jumala ei ole staattinen vaan dynaaminen.

Kun Jumala alussa loi taivaan ja maan (1 Moos 1:1) ja kun synti ja kuolema ovat poissa, on uusi asiaintila mahdollinen. Kun nyt lopussa entinen taivas ja entinen maa ovat hävinneet, jää tilaa Jumalan luoda uusi taivas ja uusi maa. Kristillinen teologia on paljonkin pohtinut, uudistaako Jumala entiset, minkä syy on LXX käännöksessä (AUT). Tällaisesta ei ole kysymys, vaan aivan uuden luomisesta, jossa taivas ei enää ole Jumalan asuinpaikka vaan se avaruus, johon myös maa kuuluu (SUTS).

Sama koskee myös merta. Sitäkään ei entisenä tarvita, mutta muinaisten kauhujen tyyssijana sekin mainitaan kadonneeksi. Platonilta on tieto, että foinikialaisia lukuunottamatta kaikki muut itämaiset kansat pelkäsivät fatalistisesti merta (vrt. Joona 1), koska siellä asuivat kaoottiset tuhovoimat (SUTS).

Nikolainen toteaakin uuden maailman odotuksen olevan ”tavallaan yleisinhimillinen toive”, mutta Ilm:ssa se ei tarkoita aionien kiertokulkua, paluuta lähtöpisteeseen, josta uusi kierros taas alkaa (SUTS).

Juutalaisuus tunsi myös uuden luomisen kahdessa eri muodossa: joko vanhan uudistamisena tai kokonaan uuden luomisena. Zarathustralainen eskatologia oli uudistamisen kannalla. Sama kahtalainen tulkinta jatkuu apokryfikirjoissa, kuitenkin siten, että esim. Heenok on uuden luomisen kannalla. UT:ssa tätä kantaa edustaa Ilm:n lisäksi 2 Piet 3:10,13, vastaavasti Baarukin ilmestys puhuu uudistamisesta (SUTS).

Jakeessa 2 Johannes näkee Jumalan luota taivaasta laskeutuvan uuden Jerusalemin, pyhän kaupungin (vrt. Jes 52:1), uuden maan päälle ja vertaa sitä morsiameen, joka on kaunistautunut sulhastaan varten. Tämä Ilm:n näky poikkeaa juutalaisesta käsityksestä siinä, että juutalaisuudessa ajateltiin Jerusalemin kohoavan taivaaseen (vrt. Matt 11:23 Jeesuksen sanat Kapernaumista). Se otaksuttiin olevan jo ennalta olemassa odottamassa sopivaa aikaa. Näin ei Johannes näe. Näkökulma on aivan uusi.

Jerusalem on saanut VT:ssa eri merkityksiä eri yhteyksissä. Se on mainittu syntisenä ja hävitettynä, mutta silti uudelleen rakennettavana ja puhdistettuna, esim. Jes 54-55, Hes 40-48. Juuri Hesekielin kertomuksen aiheistoa Johannes Ilm:n loppuluvuissa seuraileekin. (SUTS).


Juutalainen apokalyptiikka tuntee hyvin uuden Jerusalemin vertaamisen naiseen. Taustalla ovat vanhat sanonnat ”tytär Siionista ja tytär Jerusalemista” ja VT:n hyvin tuntevana entisenä fariseuksena myös Paavali Gal 4:26:ssa puhuu Jerusalemista ”meidän äitinämme”. Johannes on tässä vanhan tradition kanssa samoilla linjoilla (SUTS).

Mihinkään tarkempiin erittelyihin Jerusalemin kielikuvista tuskin on syytä tässä mennä, vaikka niitäkin on esitetty. Riittää se Johanneksen varsinainen tarkoitus asettaa vastakkain Jumalaton Babylon ja uusi Jerusalem: portto ja puhdas neitsyt morsiamena (SUTS).

Visiota seuraa auditio jakeessa 3. Johannes kuulee voimakkaan, mutta selkeän äänen valtaistuimelta. Kenelle ääni kuuluu, ei kerrota, mutta se ei ole Jumalan eikä Kristuksen. Kuuluipa se kenelle tahansa, se kuitenkin lainaa Hes 37:27:n sanoja. Majaa (asumusta KR92) merkitsevä kreikan sana ”skeenee” sisältää aivan samat konsonantit kuin heprean Jumalan läsnäoloa tarkoittava sana ”shekiinaa”, huomauttaa Nikolainen (SUTS, AUT).

Nikolainen näkee tässä eron juutalaisen opetuksen ja kristillisen toivon välillä. Edellinen opetti Jumalan jäävän omaan yksinäiseen ylhäisyyteensä, kun taas kristillinen toivo saattaa hänet ihmisten keskuuteen palauttaen näin paratiisin olotilan. Jumala on nyt niin lähellä ihmisiä kuin olla saattaa, persoonallisessa kosketuksessa heidän kanssaan. Tätä tarkoittaa kristillinen pelastus (AUT). Käytännössähän Johannes tässä rohkaisee mitä voimakkaimmin vainon alla eläviä seurakuntalaisia.

Johannes nojaa näyssään tiukasti VT:n ennustuksiin jakeessa 4, kuten koko kirjassaan. Hän ei lähde spekuloimaan tai maalailemaan kiiltokuvia taivaallisen elämän autuudesta. Hän toteuttaa taivaallisen elon huipentumana Psalmin 73:28 sanaa: ” minun onneni on olla Jumalaa lähellä”.

Ne raamatunkohdat, jotka jakeen 4 taustalla ovat, ovat lähinnä Jesajalta (Jes 25-26 luvut).
Kyynelten poispyyhkiminen on Jesaja 25:8:sta, missä mainitaan myös Jumalan kansan alennustilan poistaminen. Myös Paavali on viitannut tähän 1 Kor 15:26, 54:ssa. Edelleen Jes 35:10, 65:17 ja myös 2 Kor 5:17 voidaan katsoa olevan jakeen 4 taustalla (AUIT).

Jakeissa 5 - 8 puhuu Jumala. Nikolainen osittaa jakeen kahtia 5b aloittaa jälkimmäisen osan jakeen selityksessä käskysanalla: kirjoita. Kyseessä on edelleen auditio, mutta puhuja on vaihtunut. Ilm noudattaa mielenkiintoisaa järjestystä puhujiin nähden.

Johannes tai näkijä lausuvat alkusanat, minkä jälkeen puhuu Kristus, sitten tulee enkelten vuoro. Heidän jälkeensä puhuu Jumala itse ja hänen jälkeensä taas enkeli, mutta loppusanat lausuu Kristus, joka on aloittanutkin, ellei oteta huomioon aivan lyhyttä kirjoittajan tai näkijän lausumaa päätössanaa kirjan viimeisessä jakeessa.

Jakeen 5 aloittaa siis hieman yllättäen Jumala. Tekemisen verbi (poioo, teen) vahvistaa myös sen, että kyse on uuden luomisesta, eikä vanhan ennallistamisesta. Varsinainen ilmoitus on kuitenkin Jesajan kirjasta (Jes 43:19, ks. myös Jes 65:17-19). Tässä yhteydessä Nikolainen huomauttaa eräästä huomiota ansaitsevasta seikasta: iankaikkisen elämän kuvaus saa luvussa 21 negaation muodon. Se on tavallaan välttämätöntäkin (SUTS).

Tälle löytyy vertailukohtia juutalaisesta apokalyptiikasta, vaikkapa Slaavilaisesta Heenokin kirjasta: ”heillä on oleva paratiisi, kirkas ja turmeltumaton, sillä kaikki katoavaiset menevät pois, ja on oleva iankaikkinen elämä” (65:10). Iankaikkinen eroaa ajallisesta, mutta kristillinen toivo ei toisaalta myöskään spekuloi sillä, ”mitä silmä ei ole nähnyt”, huomauttaa Nikolainen (SUTS).

Jakeen 5 loppuosan käsky: ”Kirjoita” on viides tällainen käsky. Samalla se palauttaa näkijän Jumalan ajasta kirjoittajan aikaan (tätä voidaan perustella alkutekstin kieliopillisilla muodoilla, aiemmin (5a) futuurinen preesens (poioo, teen, nyt aoristi grapson, kirjoita). Mitä pitää kirjoittaa? Johanneksen pitää kirjoittaa: ”Nämä sanat ovat luotettavat ja todet” (hutoi hoi logoi pistoi kai aleethinoi eisin). ”Sanat” (”hoi logoi”) ovat Johanneksen näkyjä, mutta tämän voi sanoa toisinkin: Jumala kelpuuttaa Johanneksen kirjoittamaan, vaikka asiallisesti on kysymys Jumalan omista teoista ja niiden ilmoittamisesta, ”sanoista”. Näin Ilm tulee VT:n pyhien kirjoitusten rinnalle, selittää Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 6 Jumalan puhe jatkuu. Huomio kiinnittyy heti sanontaan ”Se on tapahtunut”. Tämä assosioituu Jeesuksen sanoihin ristillä: ”Se on täytetty” (Joh 19:30). Johanneksen näkökulmasta, kuten kirjan lukijoidenkin, kaikki on vielä edessäpäin – toteutumatonta, mutta tulevaa. Jumalan näkökulmasta kaikki ovat tapahtuneet, mistä perfekti (gegonan), kuten Jeesuksen sanoissakin: ”on täytetty” (tetelestai), SUTS.

Tiettyä ihmetystä saattaa herättää Jumalan sanonta itsestään A ja O, alku ja loppu. Tällä ilmaistaan se, että Jumala on ajan Herra. Hän määrää ja hallitsee sitä: tekee alun ja lopun. Sama on sanottu aiemmin Kristuksesta (1:17 ja 2:8) ja sanotaan vielä 22:13:ssa (SUTS). Mitään ristiriitaa tässä ei ole ainakaan johannekselaisen teologian perusteella (Joh 1:1-3).

Jumala ei silti ole ihmismaailman ulko- tai yläpuolella. Ilm:n käsitys on tässä ihmiskeskeinen. Jumala juottaa janoiset ilmaiseksi elämän veden lähteestä (tuu hydatos tees dzoees). Tässä korostuu veden merkitys elämän yläpitäjänä, eikä Vähä-Aasiassa, kuten Palestiinassakaan, vesi ole aivan itsestään selvyys. Hyvästä vedestä maksetaan korkeaakin hintaa, mutta Jumala lupaa tämän ilmaiseksi. Taustalla on Jes 55:1, mutta samalla uskollisille (7:17) annetun lupauksen täyttymys (SUTS).

Jakeeseen 7 sisältyy Jumalan lupaus voittajille. Voittajiahan ovat ne, jotka kestävät uskollisina loppuun asti. Tässä toistuu sama teema kuin muissakin apokalypseissa: voittajat palkitaan. Palkinto on sama, mikä aikoinaan kuului maalliselle Israelille. Nyt sen saavat kaikki voittajat kansallisuuteen katsomatta: heistä tulee Jumalan lapsia, minkä lisäksi he saavat ikuisen elämän Jumalan läsnäolossa. Vanhatestamentillinen tausta löytyy 2 Kun 7:14 ja Ps 89:27:sta, jotka ovat ainoat kohdat, joissa ”Jumalasta puhutaan yksityisen ihmisen isänä” (SUTS).

Ilmeistä kuitenkin on, että tarkoitus on rohkaista uskovia kestämään ankarimmissakin vainoissa aina kuolemaan asti. Marttyyriutta ei ihannoida, eikä se ole ansio, jonka kautta saavutettaisiin uuden Jerusalemin onnellisuus ja iankaikkinen elämä. Tämä autuus ja elämä kuuluu jokaiselle Kristukseen uskovalle hänen kuolintavastaan riippumatta.

Kun ensin on puhuttu lupauksen sisällön myönteisistä puolista voittajille, sisällytetään siihen jakeessa 8 myös kielteiset puolet niille, jotka luopuvat uskostaan tai muutoin toimivat Jumalan tahdon vastaisesti. Nämä negatiiviset piirteet uhkauksen muodossa muistuttavat Raamatun paheiden luetteloa (SUTS).

Pelkurit ja epäuskoiset mainitaan ensimmäisinä. Siis ne, jotka kielsivät uskonsa tai eivät saamaansa uskontarjousta edes ottaneet vastaan. Hyvin lähelle tätä tulevat Jeesuksen sanat Matt 10:32:ssa ” jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa” (ks. Luuk 12:8, 1 Joh 2:23, 1 Joh 4:15). Tästä seuraa, ettei Kristuskaan tunnusta sitä, joka ei tunnusta häntä.

Tunnustaminen ei tarkoita jatkuvaa saarnaamista ja oman uskon verbaalia esilletuomista, vaan pikemminkin 1 Piet 3:15 esitettyä kehotusta: ”olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla”, missä pelko tarkoittaa Jumalan syvää kunnioittamista ja myös kanssaihmisen huomioonottamista. Näin suljetaan pois uskolla ylpeily, ”tosiuskovaisuus”.

”Saastaiset” (bdelyssoo) viitannee keisarikulttiin ja sen palvontaan. Epäjumalanpalvonta mainitaan aivan erikseen, samoin velhous (noituus), mitkä molemmat jo VT:ssa kiellettiin. Dekalogin säädöksiä noudattelevat maininnat murhaajista ja avionrikkojista. Kymmenen käskyä ovat siis voimassa. Valehtelijat kuuluvat ilman muuta joukkoon, onhan Perkele valheen isä: ” Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh 8:44). Näitä tekevien ja harjoittavien osana on oleva tulta ja rikkiä liekehtivä järvi, siis ikuinen ero Jumalasta. Toinen kuolema merkitsee päätöksen olevan lopullinen. Jumala on puhunut. Koko ”syntiluettelossa” ovat viime kädessä vastakkain totuus ja valhe, Kristus ja Perkele.

Uusi Jerusalem, 21:8 – 22:5

Uusi Jerusalem-jakso on tavallaan yksityiskohtaisempaa jatkoa jo kuvatulle. Nikolainen jaksotta kuvauksen seuraavasti: uuden Jerusalemin ulkonäkö (21:9-14), kaupungin koko (21:15-17), kaupungin rakennusmateriaali (21:24-27) kaupungin sisin ja keskus (21:22-23), kaupungin asukkaat (21:24-27) ja vielä kuvaus paratiisista (22:1-5), AUT. Koska jaksot ovat edellä esitetty, en niitä enää käy tekstissä toistamaan.

Nyt esilläoleva jakso pidättäytyy Johanneksen ottamaan linjaan noudattaa VT:n tekstiä pohjana. Nyt taustalla on erityisesti Hesekiel. Juuri Ilm:n ankkurointi eri VT:n teksteihin niitä sen enemmälti erittelemättä aiheuttaa koko kirjassa ilmenevät ristiriitaisuudet ja sisäiset jännitteet, mikä Ilm luettaessa ja tulkittaessa on välttämättömyytenä otettava huomioon. Tätä korostan erityisesti.

Jakeissa 9 Johannes saa oppaakseen yhden maljanäyn enkeleistä uuteen Jerusalemiin. Jae on melko hankala tulkita vaikean kielellisen rakenteensa johdosta. Mutta kuitenkin maljaenkeli tulee kysymykseen syystä, että jo yksi heistä toimi Johanneksen apuna näyssä naisesta helakanpunaisen pedon selässä (17:1-3), Raamatun käännös ei tässä ole kirjaimellinen. Kirjaimellinen käännös edellyttäisi, että maljojen sijasta seitsemän maljaenkeliä enkeliä olisivat täynnä ”seitsemän viimeistä vitsausta”. Verbi ”täynnä” (gemontoon) on jätetty pois KR92 käännöksestä seitsemän viimeisen vitsauksen edestä, AUT).

Jerusalemista puhutaan nyt morsiamena ja Karitsan vaimona. Kielikuvien vaihtelu naisesta kaupunkiin ei ole varsinainen ristiriita. Tässä vain korostetaan Jumalan taivaallisen Jerusalemin suunnatonta eroa verrattuna ihmisten maalliseen Portto-Roomaan, joka sekin on jo aiemmin saanut lisämääreen Babylon. Termiä ”morsian” (nymfee) käytetään, koska häät ovat Johanneksen näkökulmasta edessäpäin, vaikka itse asiassa tarkoitetaankin ”Karitsan vaimoa”, kristillistä seurakuntaa (SUTS). Tällaisiin kielikuvien sisäisiin jännitteisiin ja vaihteluihin ei Ilm:ssa tule kompastua. Näyt ovat näkyjä ja kuvat vaihtelevat. On täysin turhaa spekuloida sillä miten kaupungista tulee morsian, vaimo tai äiti.

Siirrytään jakeeseen 10. Näyn taustalta löytyy Hes 40:1-2. Pyhä kaupunki mainitaan Jes 52:1:ssa. Nikolainen kiinnittää huomiota joihinkin yksityiskohtiin, joita hän pitää merkittävinä. Jerusalemia katsellaan vuorelta, Babylon esitellään erämaassa. Korkea vuori on Jumalan ilmestymisen ja ilmoituksen paikka. Hesekiel näkee vuoreltaan temppelin, mutta uudesta Jerusalemista ei Johannes sellaista havaitse (SUTS).

Taivaallisella Jerusalemilla on huomattava merkitys sikäli, että sen esikuva on oppi muinaisen Sumerin uskonnossa. Siinä taivaallinen Babylon oli maallisen Babylonin prototyyppi zikkurat-torneineen (vrt. 1 Moos 11). Sumerilaisilta oppi siirtyi todennäköisesti kaldealaisten ja babylonialaisten kautta juutalaisuuteen eksiilissä, missä se ajan myötä vakiintui taivaassa olevan Jerusalemin maanpäällisenä analogiana. Tätä sumerilaista historiatietoa Johanneksella tuskin oli hallussaan eikä muutakaan astraaliteologiaa, mutta koska analogiat muodollisesti ovat olemassa, muodostuu ainakin periaatteessa tärkeäksi se, mikä erotta Ilm:n taivasnäyt muista vastaavuuksista (SUTS).

Jakeessa 11 onkin aika lähteä katsomaan uutta kaupunkia, mutta rinnalle on syytä ottaa Hes 43:1-2 ja 4-5. Leimaa antavana piirteenä on sen häikäisevä loiste, kuten em. Hesekielin kohdassakin annetaan ymmärtää (kaikkialla Raamatussa Jumalaa ympäröi häikäisevä kirkkaus, valo, vaikka sitä ei nimenomaisesti mainittaisikaan). Nikolainen pitää merkittävänä Hesekielin ja Johanneksen näkyjen eroja.

”Herran kirkkaus” on Hesekielillä Jumalan edustaja, eräänlainen henkilöitymä, mutta Jumalasta erillään oleva. Johanneksella Jumala itse persoonallisesti tulee kansansa keskelle asumaan. Tästä syystä ei temppeliäkään tarvita. Koko kaupunki on täynnä Jumalan läsnäoloa ja samalla hänen kirkkauttaan (doksa), joten aurinkokin on tarpeeton (21:23), AUT ja kaupunki välkehtii timantin tavoin (foosteer on tässä hohde - ei valaisin, kuten tavallisesti) SUTS. Kristallinkirkkaasta jaspiksesta ovat tutkijat yksimielisiä. Se tarkoittaa timanttia (AUT).

Taivaallinen kaupunki ei luonnollisestikaan tarvitsisi muureja, mutta koska tuonaikaisilla kaupungeilla tapasi sellainen olla, kiinnittää Johannes niihin huomionsa seuraavaksi, jae 12. Vastaavanlainen kokemus löytyy Hesekieliltä (Hes 40:5). Muurit myös hahmottavat kaupungin. Vastaavasti myyttisessä Baabelissa on 12 porttia, mutta uuden Jerusalemin portteja vartio enkeli (Jes 62:6), yksi kullakin portilla. Luku 12 on merkityksellinen siinä, että ilmansuuntia on yhtä monta, samoin eläinradan tähtikuvioita (SUTS).

Portit ovat nimetyt Israelin sukukuntien mukaan (vrt. Hes 48:31-35), joskaan nimiä ei Johannes mainitse, mutta aina kolme porttia avautuu kuhunkin pääilmansuuntaan. Portti (pyloon) on kassisessa kreikassa merkinnyt porttirakennusta, mutta koineessa, (yleiskreikassa, jota käytettiin n. 300 eKr-400 jKr pyloon oli saanut merkityksen ”avara portti”, esim. LXX ja UT), SUTS.

Porttien luettelon Johannes esittää Hesekielistä poikkeavasti, jae 13. Itä – pohjoinen – etelä – länsi. Tällä seikalla ei ole erityistä merkitystä tekstinkään kannalta, mutta sitäkin on pohdittu, miksi näin on. Portit ja niiden jatkeena olevat muurit jakavat uuden Jerusalemin kahteentoista osaan, jae 14. ja jokaisella muurinosalla on näkyvä peruskivi (themelion). Myös näihin kiviin on hakattu nimet. Ne ovat Karitsan (Kristuksen) kahdentoista apostolin nimet, mutta taaskaan nimiä ei mainita.

Tämä tietenkin kiinnostaisi ainakin siinä merkityksessä, että UT:n apostoliluettelot poikkeavat toisistaan ja toisaalta kuka on saanut Juudas Iskariotin paikan, mutta tälläkään seikalla ei ole syytä spekuloida. Ilmeisesti ajatuksena on korostaa seurakunnan, Kristuksen kirkon, rakennetun apostolien ja profeettojen perustukselle (Matt 16:18, 18:18), mikä Paavalillekin oli selviö (Ef 2:20). Tässäkin huomio kiinnittyy siihen, ettei edes Pietaria mainita, vaikka toimikin apostolien ”nokkamiehenä”, hän jää yhdeksi toisten joukkoon (SUTS).

Tätä nyt Johanneksen toistamaa kirkko-oppia haluaa Nikolainen erityisesti korostaa: ”on erittäin tärkeää, että apostolit ovat eskatologisia suureita, historian henkilöitä tosin, mutteivät ihmisiä joiden nimet ehdottomasti pitäisi tietää, vaan Karitsan eli ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen itsensä valitsemia uuden Jumalan kansan kantaisiä”, vrt. Matt 19:28 (SUTS). Uusi Jerusalem on myös sen (1 Moos 7) mainitun inhimillisen rakennusyrityksen vastakohta, mikä Baabelin tornina mainitaan. Se mitä ihmiset eivät voineet toteuttaa, toteutuu Jumalan lahjana ja tekona uudessa Jerusalemissa kaikkien kansojen ja kielien lopullisena kokoontumispaikkana, Kraft (AUT).

Enkelillä, joka toimii Johanneksen oppaana, on mukanaan mittakeppi, ruoko, jae 15. taivaallisen kaupungin ulkomuodonvoi havaita vuoreltakin, mutta mittasuhteiden selvittäminen vaatii mittausta ja sen enkeli tekee. Vanhatestamentillinen esikuva on Hes 40:3 s. sekä Sak 2. Mittaaminen ei ole summittaisempaa, mitä Hesekielillä, mutta niin tämä jae, kuin edeltäjänsäkin, Ilm 11, missä Johannes toimi mittamiehenä, ilmentävät Jumalan kansan kokoamista ja erottamista (SUTS).

Jakeesta 16 selviää mittauksen tuloksena kaupungin olevan neliö, mikä antiikissa symboloi täydellisyyttä. Herodotokselta on tieto muinaisen Babylonin olleen 120 stadionia pitkän ja leveän. Näin uusi Jerusalem on pinta-alaltaan kymmenentuhatta kertaa suurempi (12000 stadionia kanttiinsa, stadionin ollessa noin 179-213 metriä). Myöskin korkeudeksi saadaan 12000 stadionia, joten kaupunki on kuutio, mikä sekin on täydellisyyden symboli. Nikolaisen mukaan näin korkeaksi, lähes 2500 kilometriä) rakennettu kaupunki edustaa jo avaruutta, uutta maailmankaikkeutta (AUT). Johannes asetta toistuvasti vertailuun ja vastakkain muinaisen Babelin ja uuden Jerusalemin.

Se, mikä yllättää on muurien paksuus, jakeessa 17. Näin suurella ja korkealla kaupungilla on vain 144 kyynärää paksut muurit, metreissä 72. Tietenkin on ymmärrettävä, että mittaaminen Ilm:ssa on tulkittava ainoastaan symbolisena, kuten useimmat sen luvuistakin. Mieleen nousee eittämättä eräs toinen luku, 144 000, sama mikä saadaan kun porttien lukumäärä kerrotaan kaupungin sivun pituudella. Se tulkittiin kuvaavan kokonaisuutta, pelastettujen täyttä joukkoa.

Johannes asetta toistuvasti vertailuun ja vastakkain muinaisen Babelin ja uuden Jerusalemin. Voitaisiinko muurien paksuudesta päätellä niidenkin olevan täydelliset? Näin kaikki se uusi, minkä Jumala on luonut palauttaa takaisin aiemman paratiisin täydellisyyden, jonka ihminen viime kädessä omalla toiminnallaan tuhosi. Kyynärä, jota enkeli muurien paksuutta mitatessaan käytti ilmoitetaan ihmisten mittayksiköksi. Vertailunpohjaksi voidaan ottaa myös Jerusalemin historiallisen temppelin pyhin (1 Kun 6:20) tai Kristuksen seurakunnan symbolinen luku 12 x 12000 (Ilm 7). Näky mittaamisesta ajaa kahta asiaa: ”Jumalan kansan, seurakunnan, kokoamista ja täyttymyksen valtavuutta, täydellisyyttä”, Nikolainen, (SUTS).

Jakeesta 18 siirrytään kaupungin rakennusmateriaalien kuvaukseen, jotka kaikki kuvaavat uuden Jerusalemin kirkkautta ja loistoa. Mitään mainintaa rakennuksista ei ole. Rakennuksista tärkeimmästä, temppelistäkin, sanotaan (21:22) ”temppeliä en kaupungissa nähnyt”. Perusmateriaalit ovat jaspis, jolla tarkoitettaneen timanttia ja lasinkirkas (hyalos katharoo) kulta. Perustusten päällä olevasta muurin ylärakenteesta käytetään hyvin harvinaista ja vaikeaselkoista sanaa (endoomeesis), jonka UT:n kreikkalais-suomalainen sanakirja kääntää sanoilla: ”rakennus, rakennelma”, mutta, jolle Nikolainen antaa selityksensä alaviitteessä myös merkityksen ”aallonmurtaja” teknisenä terminä (SUTS). Tietenkään aallonmurtajasta ei tässä ole kyse, mutta tulkoon tämäkin nyanssi esille.

Jakeissa 19-20 kerrotaan ensin muurin perustusten olevan jaspista, joka tässä tulkinnassa on saanut merkityksen ”timantti”. Tämän lisäksi perustusten koristeina mainitaan yksitoista muuta kallisarvoista (jalo)kiveä. Oikeastaan on turha lähteä niitä luettelemaan, sillä meille ei ole säilynyt varmaa tietoa siitä, mitä mainituilla kallisarvoisilla kivillä nimenomaisesti tuolloin on tarkoitettu. Suurin syy lienee siinä, ettei antiikissa kyetty yhdistämään jalokivien heprean- ja kreikankielisiä nimityksiä (AUT). Nimetkin ovat ajan myötä muuttaneet merkitystään. Riittää todeta niiden edustavan ja korostavan uuden kaupunkiluomuksen täydellistä kauneutta ja suunnatonta arvoa vastakohtana kaikelle entiselle maalliselle (vrt. Tob 13:16-17).

Huomio kiinnittyy taas lukuun kaksitoista. Myös ylimmäisen papin rintakilpeä koristivat 12 jalokiveä edustaen Israelin kahtatoista heimoa. Tässä perustuksiin asetettuina ne lienevät omistetut apostoleille, mutta kuten rintakilven nimistäkään ei kerrota mikä kutakin sukukuntaa edusti, ei Johanneskaan mainitse, miten tässä mainitut jalokivet jakautuivat apostolien kesken (SUTS).

Jakeelle 21 ei löydy vertailukohtaa VT:sta. Helmiä ei vielä silloin tunnettu (AUT). Vasta myöhempi kaupankäynti myöhäisjuutalaisuudessa toi helmet tunnetuksi niin, että Jeesuskin saattoi käyttää niitä vertauskuvissaan (Matt 13:46). Myöhäisjuutalainen kirjallisuus tunsi helmet ja helmikoristeet. Tunnettu on rabbi Jochananin (200-luvulla jKr) saarna: ”Kerran on Pyhä –siunattu olkoon hän – tuottava 30 kyynärän pituisia ja levyisiä jalokiviä ja helmiä ja kaivauttava niihin 10 kyynärän levyiset ja 20 kyynärän korkuiset aukot, jotka tulevat olemaan Jerusalemin porteissa” (Sanhedrintraktaatti 100a), SUTS.

Niin Ilm:n kuin rabbi Jochanan taustalta löytyy Jesajan kirjan kuvaus tulevasta Jerusalemista: ”minä teen sinun harjasi rubiineista ja porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä” (Jes 54:12). Kaupungin pääkadun materiaalit on jo aiemmin kuvattu, mutta itse kadun taustalla arvellaan olevan mielikuva kaduksi kuvitellusta Linnunradasta (SUTS).

Se, ettei temppeliä kaupungissa havaittu, jae 22, mainittiinkin jo. Johanneksen havainto on merkityksellinen vastakohtana juutalaiselle apokryfiselle kirjallisuudelle, jossa temppelillä oli keskeinen asema. Temppelin tekevät tarpeettomaksi Jumalan ja Kristus-Karitsan läsnäolo. Näin koko kaupunki on yhtä temppeliä. Tähän temppelittömyyteen on vaikuttanut myös johannekselainen traditio jatkamalla ja kehittämällä stefanolaista varhaiskristillisyyttä (vrt. Joh 2:18-22) ja mihin Hebrealaiskirjeen teologia yhtyy (Hebr 9:22-23), AUT.

Aurinko ja kuu valon lähteinä ovat tulleet tarpeettomiksi, jae 23, sillä Jumalan kirkkaus (doksa) valaisee kaupungin lamppunaan (ho lykhnos) Karitsan häikäisevä valo. Kuvaus on Jesajalta ”Ei ole enää aurinko sinun valonasi päivällä, eikä valaise sinua kuun kumotus, vaan Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi” (Jes 60:19). Toki myöhäisjuutalainen apokalyptiikka tunsi tämän, mutta Ilm:n korostus tuonpuoleisuudesta on kaikkia muita apokalypseja voimakkaampi, on Nikolaisen huomautus (SUTS). Jumalan uudessa luomakunnassa ei ole ”vaihteen varjoa”. Kaikki on yhtä kirkkautta.

Jakeet 24-26 voidaan selittää yhdessä. Kaikki oleellinen on sanottu tekstissä. Vain joihinkin täsmentäviin ja tulkinnallisiin seikkoihin on syytä puuttua. Heti alkuun on taas kerran huomautettava, ettei Johannes ole tarkoittanut samaa, mitä juutalainen apokalyptiikka. Kun kansat (ta ethnee) vaeltavat uudessa kirkkaudessa ja kuninkaat tuovat sinne kunniansa kuten kansat kalleutensa, on väärin tulkita tämän tarkoittavan vanhaan pakanakansojen maailmaan tulleesta uudesta Jerusalemista, kuten mm. Charles tulkitsee (SUTS).

Mitään vanhaa ei kerta kaikkiaan uudisteta. Kaikki vanha on kadonnut, uusi on tullut sijaan ihmisiä myöten (2 Kor 5:17), vaikka jakeen 24 yllättävä ilmoitus voidaankin selittää vanhatestamentillisesta perinteestä käsin (SUTS, AUT), vrt. Jes 60:10-13, mistä käsin kansojen ja kuninkaiden kunnia ja kalleudetkin selittyvät. Kaupungin porttejakaan ei tarvitse sulkea, kuten tavallisesti yöajaksi tehtiin, sillä mitään pahaa ei enää ole. Kaikki on tullut täydelliseksi. Vielä toistetaan se, mikä jo jakeessa 23 oikeastaan ilmaistiin: Kirkkaudessa vallitsee aina päivä. Yötä ei enää ole. Me pohjolassa voimme ymmärtää tämän kielikuvan, mutta Välimeren seudun ihmisille se varsinkin Johanneksen aikaan on ollut täysin käsittämätön.

Mitä jakeessa 27 sanotaan tekee mahdottomaksi ajatuksen kahdesta eri ihmisryhmästä, pakanoista ja heitä käännyttävistä kristityistä, toteaa Nikolainen (SUTS). Vai voisimmeko puhua yhtä mahdottomana kahdesta ihmisryhmästä maallisista, joita taivaalliset opettavat. Molemmat ajatuksenakin ovat absurdeja. Lähetystyön ja uuden oppimisen aika on ohi. Kaikki julistustyö on päättynyt, mutta ylistys on jatkuvaa. Eikä uuden Jerusalemin porteista kulje kukaan muu, paitsi hän, jonka nimi löytyy Karitsan elämänkirjasta (vrt. 20:12-15), SUTS.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 22

Edellisen luvun jäsentelyyn sisältyi nyt käsillä olevan luvun jakeet 1-5, joten tämä ”paratiisikuvauksen” perikooppi on syytä selittää ensin ja vasta tämän jälkeen otsikoida luku 22 tarkemmin. Johdannoksi tälle perikoopille voidaan todeta juutalaisuuden tunteneen ainakin kolme paratiisia, jopa neljä katsantotavoista riippuen: 1) ensimmäisten ihmisten alkukoti (1 Moos 2), 2) messiaanisena aikana maan päälle palaava paratiisi (mm. Hes 47), 3) tuonpuoleisuuden, uuden maailman paratiisi (mm. Slaavilainen Heenokin kirja luku 8 ), mistä omana haaranaan on vielä erotettava rabbiininen paratiisi (esim. rabbi Jochanan ben Zakkain opetus välitilassa odottavasta onnesta) ja 4) kuoleman jälkeen esiintyvästä pelastuksen paikasta Jeesuksen opetuksessa (Luuk 23:43). Eikä Ilm:n paratiisi suinkaan ole eloton. Se noudattelee Hes 47:1-12 näkyä (SUTS).

Jakeessa 1 Johannes ei paratiisikuvauksessaan puutu yksityiskohtiin, kuten VT:n näyissä on laita (Hes 47). Vanhatestamentillinen Edenin nelihaarainen virta (1 Moos 2:10) on tässä kirkas, puhdas, elämän vettä virtaava joki, jonka alkulähde on Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kuvauksen taustalta voidaan löytää myös viittaukset Joel 4:18 ja Sak 14:8:aan. Jumalan kaupungin läpi virtaavana se kuvaa iankaikkista elämää (SUTS).

Myös jae 2 viittaa voimakkaasti iankaikkiseen elämään ja paratiisin täydellisyyteen. ”Hyvän ja pahan tiedon puu” on poistettu, mutta elämän puu (ksylon dzooees) sieltä löytyy hyvin keskeiseltä paikalta, kuten ensimmäisessäkin paratiisissa, vrt. 1 Moos 2:9 (paratiisi on persialainen lainasana, jonka alkuperäinen merkitys on puisto, puutarha). Ongelmaa on tuottanut se, kuinka monta elämän puuta paratiisissa oikeastaan onkaan ja tulkinnat vaihtelevat. Nikolainen pitää todennäköisimpänä Johanneksen ottaneen Hes 47 monista puista tietoisesti yhden paratiisiin palautettavaksi, mutta muutoin käyttänyt Hesekielin sanontoja (SUTS).

Hesekieliltä on myös se, että puu kantaa joka kuukausi hedelmät ja omaa parantavat lehdet. Tähän näkyyn rabbiininen kirjallisuuskin on yhtynyt (SUTS). Elämä puulla, sen hedelmillä ja parantavilla lehdillä tarkoitetaan aivan samaa kuin edellä elämän veden virran selityksessä, iankaikkista elämää, johon eivät enää maalliset kärsimykset ja vaivat vaikuta. Siinä Johannes poikkeaa Hesekielistä, ettei Jumalan kaupunki ole tarkoitettu yksin israelilaisille, vaan kaikille kansoille ja ihmisille. Elämän ja terveyden lahjat kuuluvat kaikille elämän kirjaan kirjatuille.

Jakeessa 3 Johannes haluaa vielä korostaa paratiisin merkitystä menneeseen maailmaan verrattuna. Kaikki kirous (katathema vert. anathema), tuhon omaksi vihitty jonka alla vielä eletään, on pois (Sak 14:11). Vasta sen jälkeen kun paratiisi syntiinlankeemuksen seurauksena oli menetetty, kirottiin maa. Nyt tämä kirous on uudessa luomuksessa poistunut. Synnin kirouksesta palataan vapaaseen elämään, joka kaikilta osiltaan ylittää entisen paratiisinkin olotilan (SUTS)

Ilm alkoi näyllä Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta (ho thronos, huom. yksikkö) ja päättyy siihen. ”Jumalan valtaistuin on kaikkeuden pysyvä kiinteä piste”, sanoo Nikolainen. Tästä valtaistuimesta selittyy kummankin paratiisin varsinainen ”työ”, Jumalan palveleminen, jumalanpalvelus (latreusuusin) ei koskaan lakkaa (SUTS).

Nyt Jumalaakin voidaan katsoa ”kasvoista kasvoihin”, mikä ihmiselle on aiemmin ollut mahdotonta (2 Moos 33:20,23), mutta hänen toiveissaan (Ps 83:8 LXX), on nyt mahdollistunut, eikä tähän liity mitään mystiikkaa. Kasvokkain Jumalan kanssa olo on tulkittava eskatologiasta käsin. Jumalan nimi, joka jo aiemmin kirjoitettiin hänen omiensa otsaan sekä oikeus syödä elämän puusta mainitaan vielä (2:7, 3:12, 14:1), SUTS.

Vielä oikeastaan kolmannen kerran todetaan uuden Jerusalemin yöttömyys, jae 5. Erityisiä valon lähteitä ei tarvita, koska Jumalan kirkkaus täyttää kaiken. Ikuinen elämä ja ikuinen valkeus kuuluvat yhteen (Baarukin apok. 48:50). Kuten jo aiemmin on todettu, iankaikkinen elämä on Jumalan palvelemista (duuloi, jae 3), mutta myös hänen kanssaan kuninkaina hallitsemista (basileusuusin). Näin Ilm vielä yhtyy VT:n ilmestyksen näkemyksiin (Dan 7:27). Tämä palveleminen ja hallinta jatkuvat ikuisuuksiin, ajan raja ei tule enää vastaan (SUTS).


Herra Jeesus tulee pian, jakeet 22:6-21

Tätä päätösjaksoa on pidetty toisena alkuperäisen kirjeen lopetuksen laajennuksena. Useat selittäjät, Kraft heidän mukanaan, ovat katsoneet jakson kirjoittajia olleen useita, mitä taas Nikolainen ei pidä todennäköisenä. Hänelle riittää, että kirjoittaja erilaista aineistoa (liturgista ja eettistä) hyväkseen käyttäen on tekstin yksin muotoillut. Varsinaisen ongelman muodostaakin se, kuka missäkin jakeessa toimii puhujana. Useimmat selittäjät kannattavat vuoropuhelun ajatusta, jossa Kristus ja Johannes vuorottelevat, mutta toisaalta sekään mahdollisuus, että joissakin jakeissa puhujana toimisi enkeli (mm. Kraft) ei ole täysin poissuljettu (AUT).

Tällaiseen ”enkeli-mahdolisuuteen” tarjoutuu tilaisuus heti jakeessa 6, jossa puhujaa ei nimenomaisesti mainita. Mikäli enkeli edellytetään puhujaksi, hän olisi sama opas-enkeli, joka Johannekselle on uutta Jerusalemiakin esitellyt, mutta mikäli puhuja olisikin Kristus, silloin Logos itse takaisi logoin luotettavuuden (Nikolaiselle tyypillinen sanaleikittely: Sana takaa sanansa). Niin tai näin, Ilm 21:5 sanat toistetaan tässä (AUT).

KR33/38:n tekstissä kirjaimellisesti käännetty määre ”profeettain henkien Jumala” on KR92 käännöksessä muotoiltu vapaammin ”joka antaa Henkensä profeetoille” –asiallisesti käännös on oikea, mutta ei sanatarkka (ho kyrios, ho Theos toon pneumatoon toon profeetoon, GNT). Alkuperäinen heprealainen teksti (4 Moos 27:16) toteaa tässä yhteydessä yksinomaan sen, että Herran Jumalan käsissä on kaikkien elollisten henki. LXX-käännöksessä teksti muuttui ”kaikkien henkien ja kaiken lihan Jumalaksi” (AUT), mistä edelleen johdettiin ”Henkien Herra” yhdeksi Jumalan epiteeteistä ja Jumalan nimityksistä. Tämä määre esiintyy etenkin etiopialaisessa Heenokin kirjassa.

Varhaiskirkossa kysymys profeettojen julistuksen ja Hengen vaikuttaman hurmospuheen, kuten muunkin julistuksen välisistä suhteista oli ongelmallinen. Tämä on ilmeisesti vaikuttanut Ilm:n kirjoittajan sanavalintoihin. Paavali on myös vedonnut Jeesukseen sanoessaan profeettojen voivan hallita henkilahjojaan (1 Kor 14:32, vrt. Luuk 10:20), AUT.

”Jumala on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää” vie ajatuksen takaisin kirjan alkuun (1:1). Tärkeä sana on ”pian”. Se toistaa koko kirjan pääteeman: Kristus tulee pian, jae 7, (ks. 1:1, 2:16, 3:11, 12:20, 22:7,12,20) tällä kertaa Kristuksen sanomana, minkä lisäksi seuraa kirjan kuudes makarismi, (vrt. 1:3, tässä aloituksen makarismin toistona).

”Pian” tarkoittaa Kristuksen tulemusta aivan lähitulevaisuudessa, mikä tuohon aikaan oli yleinen odotus, mutta voidaan tässä myös tulkita rohkaisuksi kestävyyteen ja miltä pian tulemisen perustalta seurakuntalaisten tuli ottaa saamansa kirjoitus vastaan ja tehdä siitä oikeat johtopäätökset käytännön elämässään.

Jakeessa 8 ennustuksen kuulija ilmoittaa nimensä, kuten Dan:n lopussa. Ero on siinä, Että Danien on muinaisuuden henkilö, joka ei ole elänyt kirjoitusajankohtana, mutta Johannes elää keskellä aikaa ja ihmisiä, joille hän kirjoittaa. Tässä merkityksessä hän on reaalinen henkilö, eikä omaa sitä myyttisyyttä, mitä Danielin nimen taakse kätkeytyy. Samalla Johannes antaa ikään kuin todistuksen näkemästään ja kuulemastaan.

22:8:ssa toistuu sama, mikä jo 19:10:ssa oli esillä: heittäytyminen maahan enkelin edessä. Jakeessa 9 oikaistaan toistamiseen virheellinen käsitys enkeleihin suhtautumisessa. Enkeleitä ei tule palvoa. He ovat samassa asemassa kuin profeetat ja muut Kristukseen uskovat. Raamatun oppi enkeleistä palvelevina, ei palvottavina, henkiolentoina tulee korostetusti esille. Vain Jumalaa tule kumartaen palvoa. Tässä juutalaisuuden ja kristinuskon näkemykset yhtyvät (AUT).

Jae 10 viittaa suoraan Danielin kirjaan. Siellä kirjoitus käskettiin lukita, mutta tässä se nimenomaisesti kielletään. Syy lienee siinä, että Antiokos IV Epifaneen ajoista, jolloin Daniel pseudonyymiksi jääneen kirjoittajan (tai kirjoittajien) toimesta muinoin eläneen auktoriteetin nimissä kirjoitettiin, Johanneksen aikaan on suhteellisen pitkä matka. Messiaan tuloa kyllä odotettiin, mutta hän ei ollut vielä ilmaantunut, mutta Johanneksen aikana hän oli jo tullut ja nyt häntä odotettiin pian saapuvaksi takaisin. Asiasta oli tullut ajankohtaisempi. ”Viimeinen aika” oli alkanut, eikä ollut syytä lukita kirjoitusta (AUT).

Jakeen 11 tulkitsisin siten, että niin vääryydentekijä kuin vanhurskaskin jatkakoot oman valintansa mukaisesti elämäänsä kumpikin uskollisena linjalleen. Vanhurskailla tarkoitettaneen tässä Kristukseen uskovia, ja sittemmin uskovaisia yleensä. Näitten viimemainittujen erityisenä pahennuksena on ollut maailman ”syntisyys”. Tämän ei kuitenkaan tulisi herättää erityistä pahennusta, saati oman paremmuutensa korottamista yli muiden. Tietenkin ”synti” pitää kitkeä, mutta se ei ole viime kädessä ihmisten, vaan Jumalan asia. Näinhän Ilm opettaa.

Luonnollisesti Nikolainen tarkastelee kysymystä laajemmin. Jae antaisi hänen mukaansa aiheen olettaa, ettei kääntymykselle ole enää aikaa. Ilmeisempää on kuitenkin, että kirjoittaja käyttää ns. ”profeetallisen paaduttamisen motivointia”, jonka lähtökohta löytyy Hesekielin kirjasta: ”Kuulkoon, joka kuulee, ja olkoon kuulematta, joka ei kuule” (Hes 3:27). Sama asia todetaan myös Dan 12:10 (AUT), mutta näkisin evankeliumien Jeesuksen sanoissa: ” Jolla on korvat, se kuulkoon” saman kaiun (Matt 11:15, 13:9, 43, ym.).

Jakeet 12 ja 13 voitaneen tulkita yhdessä. Ensimmäinen sisältää Jeesuksen vastauksen ”Minä tulen pian ja palkkani on kanssani”. Tällekin löytyy vertailukohta VT:sta (Jes 43:10). Palkan maksaminen tekojen, siis ansioiden, on vanhatestamentillinen (Ps 28:4, 62:13, Jer 17:10), mutta sisältynyt myös varhaiskristilliseen kehotuspuheeseen. Huomio kiinnittyy siihen, että tuomarina on Kristus toisin kuin 20:11 olevassa viimeisen tuomion näyssä, jossa tätä tointa hoiti Jumala.

Tämä ei sisällä teologista ristiriitaa, toteaa Nikolainen. UT:ssa molemmat toimivat tuomareina (mm. Matt 16:27, 2 Kor 5:10). ”Jumalan ja Kristuksen ykseys käy ilmi myös siitä, että kirjan alkuluvuissa Jumalasta sanottu (1:8) koskee myös Kristusta: ’Minä olen A ja O (Alfa ja Oomega)’ jatko: ’ensimmäinen ja viimeinen’ on kuitenkin edellä (1:17) Jeesuksen itsetodistusta. Tämän toisto: ’alku ja loppu’ on tällä kertaa 21:6 Jumalan todistusta itsestään.” Jumalalle ja Kristukselle annettujen määritysten tausta on vanhatestamentillinen sekin (Jes 41:4, 44:6, 48:12), AUT.

Jakeessa 14 oleva seitsemäs ja samalla Ilm:n viimeinen makarismi toistaa riemuitsevasta seurakunnasta annetun kuvauksen (7:14). Jatkon: ”ja valkaisseet ne Karitsan veressä” poisjättäminen vahvistaa, ettei kysymys ole ainoastaan marttyyreista (Kraft). Se ”vaatteiden pesemisen” rinnakkainen lukutapa: ”jotka tekevät hänen käskyjensä mukaan”, johtuu kirjoitusvirheestä, eikä voi olla alkuperäinen, huomauttaa Nikolainen (AUT). Käskyjen tekemisen sijaan odottaisi niiden noudattamista. Oikeus elämän puun antimiin ja kulkea porteista on oikeastaan pyhille luvattu, Kristuksen uhriin perustuva, palkka. Paratiisi ja uusi Jerusalem ovat sulautuneet yhteen, eikä tuhatvuotisen valtakunnan välivaiheesta mainita, (SUTS).

Porteista kulkemisen vastakohtana, jae 15, mainitaan ulkopuolelle jäävät. Termi ”koirat”, jota kirjoittaja käyttää on juutalaisia hyvin loukkaava. Mitään pahempaa loukkausta ei ole, kuin sanoa ihmistä koiraksi ja siaksi juutalaisuuden kannalta. Mutta tätä terminologiaa Jeesus juuri käytti (Matt 7:6) Samoin Didakhee 9:5, tosin kyseeseen tuli kastamattomien sulkeminen pois ehtoolliselta. Juutalaiset itse nimittivät pakanoita koiriksi (Mark 7:27-28), kuten myös poikaprostituoituja (5 Moos 23:19 mainitse ”koiranpalkan”). Keitä tässä paheluettelossa oikeastaan ”koirilla” tarkoitetaan, jää epäselväksi. Muutoin luettelo on aiemman päätösjakson (21:7-8) toisto. ”Valheen tekijät” kokoaa kaikki ulkopuoliset saman otsikon alle. Valhe on johannekselaisessa kirjallisuudessa kaiken synnin alku, (AUT).

Jakeessa 16 esitetään kirjan päätössanat samoin kuin kirjan alussa: ”Minä Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa”. Jatko on juutalaiselle messiastraditiolle hyvin tunnettu. ”Daavidin juurivesa” (Sak 6:12 ja Jes 11:1 ” Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa”). ”Vesa” oli rabbeille tuttu yhtenä messiaan pseudonyymeista. Samoin ”Aamutähti, Kointähti” (4 Moos 24:17), mutta se oli myös yksi Rooman imperiumin symboleista –Julius Caesarin jumalallisen (polveutui Venuksesta) syntyperän perusteella.

Jae 17 on välijae, joka esittää seurakunnan vastauksen Kristuksen ilmoitukseen: ”Minä tulen pian”. ”Henki” tässä yhteydessä tarkoittaa Pyhää Henkeä kristillisen seurakunnan ja kirkon opastajana, mutta erityisesti profetian Henkeä. ”Morsian” on Kristuksen eskatologisen seurakunnan nimitys. Kehotukset ”tule” viittaavat varhaiskristillisen jumalanpalveluksen ehtoollisen viettoon, mutta myös siihen taivaalliseen, jota vielä ennakoidaan (AUT).

Jakeesta 18 alkavat Johanneksen päätössanat, joka ensiksi vakuuttaa kirjansa ennussanat todeksi. Sanoman aitouden takaa viime kädessä Kristus (jae 20). Se kirouksenomainen uhkaus, mikä jakeeseen 17 on liitetty, on kansanomaisessa hurskaudessa usein väärinymmärretty, jopa koko Raamattua koskevaksi. Johannes tai kirjoittaja, jae 19, haluavat ainoastaan muistuttaa kirjan kopioitsijoita, joita tuohon aikaan ja noissa oloissa oli mahdotonta valvoa.

Pikku yksityiskohtana Nikolainen mainitsee Eusebiukselta peräisin olevan tiedon Ireneuksen samankaltaisesta uhkauksesta harhaopettajia vastaan kirjoittamastaan kirjeessä. Historian ironiaksi on katsottava, ettei em. kirjeestä sitten oikeastaan muuta jäljelle jäänytkään. Taustalla uhkauksessa on 5 Moos 4:2. Erikoista Ilm:n varoitukselle on se, että kirjeen tekstin täydentäjiä uhataan kirjeessä mainituilla eskatologisilla vitsauksilla, mutta tekstin karsijoita kirjan julistaman pelastuksen menetyksellä, (AUT).

Ilm:n perusajatus (1:7) kerrataan jakeessa 20 jumalanpalvelusliturgian vuorosanoin. Kirjan lopputoivotus jakeessa 21:”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa” on Paavalilta tuttua tekstiä ja näin myös yhteisalkukristillinen, päättää Nikolainen kommentointinsa (AUT).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kuten hän, joka edellisen referaatin on jaksanut lukea, homaa, se on torso. Ainoastaan vajaan kolmanneksen olen pystynyt tarkistamaan uudelleen. Loppu on aiemmin täällä esitettyä ja majaillee nyt bittien avaruudessa. Ajattelin ensin laatia koko sepustuksen valmiiksi ja varmaan näin teenkin, mutta jätän nyt esillä olevan ihan vapaasti arvioitavaksi ja kommentoitavaksi.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

KR-92 Ilmestys 1:7 -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen.

Tämä kohta on ymmärtääkseni ilmeisesti ensimmäinen jossa tulkinnat eriävät eri tulkitsijoiden välillä kuten Jaakko Ahvenainen toikin esille.

Otetaanpa aluksi kaksi ( tulkintoja voi olla useita ) erilaista tulkintaa ja kolmas vertailtavaksi.

1.) Kirjaimellisesti tulkittuna tämän täyttyminen edellyttäisi ( ruumiillisen ) ylösnousemuksen tapahtumista verrattain lyhyessä ajassa ( päivässä ) silloin kun Jeesus tulee ( tuomiopäivänä ). Ilmestyskirja kertoo kuitenkin pidemmästä ajanjaksosta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta joten yhdenpäivän pituinen tuomiopäivä ei tule ilmisesti kysymykseen ja toisaalta kerrotaan tulevan lopulllinen tuomio tuhatvuotisen valtakunnan lopulla kun Saatana pääsee tuokioksi sitomísestaan. Yhden päivän tuomiopäivä vaikuttaa myös tarkoituksettomalta uudelleenluomiselta sillä jos kymmenet miljardit ihmiset luodaan päivässä ja heistä osa ei saa ikuista elämää on kyse heidän kohdallaan sellaisesta inhimillisestä katastrofista joka vaikuttaa niin julmalta ettei se sovi yhteen Jumalan rakkauden kanssa.

Jos taas [ viimeisessä tuomiossa ] kysymys ei ole ruumiillisesta ylösnousemisesta vaan jonkinlaisesta kuolemanjälkeisestä tietoisuuteen heräämisestä sieluna/henkenä ( sieluoppi ) niin että todellakín osa herätetään taivaaseen "kuninkaiksi ja papeiksi" niin keitä he tulevat, kuten Ilmestys kertoo: hallitsemaan?
Mainittuihin seikkoihin jo Russell kiinnitti huomiota.

2.) Vertauskuvallisesti tulkiten täyttyminen tapahtuisi ( tulevaisuudessa ) kun lävistäjät eli Juutalaisten papisto ja kansan enemmistö ( Roomalaisilla on ainoastaan sivuosa ) tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi kaikkien kansojen tapaan vaikeroiden eli tuomiota peläten. Tämä ei kuitenkaan näytä toteutuvan sillä myöhemmin Ilmestyksessä todetaan etteivät kansat kadu ja tunnusta Jeesusta.

3.a) "kaikkien silmät, niidenkin jotka hänet lävistivät tarkoittaa kirjaimellisesti ainoastaan aikaa jolloin Jeesus tulee ilmestyksen kuvaileminen tapahtumien ja merkkien edeltävässä parousiassa eli
( näkymättömässä ) läsnäolossa lopulta _kaikkien_ ( tuolloin elävien ) näkyvänä ja havaittavana ( ennen kuolleiden ruumiillista ylösnousemusta ) jolloin myös Juutalaiset kollektiivisena joukkona ja kansakuntana muiden joukossa "vaikeroivat" nähdessään olleensa väärässä Jeesuksen suhteen: "joka oli, ja joka on ja tulee olemaan!"
sekä:
3.b) "näkeminen ja vaikeroiminen" tarkoittaa vaikeroiville kansakuntaan tai heimoon katsomatta totuuden kohtaamista ja näkemistä sekä siihen liittyvää tuomiojulistusta; "teidän huoneenne on jäävä tyhjäksi" sanoman realisoitumista suurenahdistuksen jo puhjettua ja lähestyessä Harmagedonia sillä: "
Eihän jokainen joka sanoo:" Herra, Herra" tule pääsemään Taivasten Valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaissa olevan Isän tahdon."

Jotkut esittävät Ilmestyksen lukutavasta kiintoisia huomioita joidenmukaan tulisi huomoida nimenomaan usein toistuva luku seitsemän:
- seurakuntia on seitsemän
- lamppuja on seitsemän
- tähtiä on seitsemän
- seurakunnan enkeleitä on seitsemän
- sinettejä on seitsemän
- pasuunan soittoja on seitsemän

Niinpä tulkittaessa tulisi ensimmäisen sinetin aukausun yhteydessä katsoa mitä tapahtuu ensimmäisen enkelin soittaessa pasuunaa, toisen sinetin aukausun yhteydessä tulisi katsoa mitä toisen enkelin soittaessa pasuunaa tapahtuu jne.
Jehovan todistajat eivät nykyisin ajattele "seitsemän seurakunnan" vertauskuvaavan seitsemää erilaista seurakuntakautta jotka päättyisivät niinsanottuun "Laodikealaiseen aikakauteen" mutta näin on joskus oletettu olevan kuten Russellin kirjoituksista huomataan.

Tuo luku seitsemän kuitenkin toistuu usein joten sillä on oma merkityksensä, itse seitsemänhän merkitsee Raamatussa tradition mukaista täydellisyyttä tai täyttymystä.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Nytynytnyt jarrua vähän, tässä pitäis tehdä töitäkin jossain välissä... ;D
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Malachi Constant
Viestit: 218
Liittynyt: 24.12.2008 18:44
Paikkakunta: Titan
Viesti:

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Malachi Constant »

Arvokasta työtä, Jaakko. Pariin jo jt-aikoina hiertäneeseen kysymykseen koskien lukuja 19-21 "Ilmestyksen uskomattomassa huipentumassa" sain uutta valoa.
All of the true things that I am about to tell you are shameless lies. - The Books of Bokonon
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Pro et contralle. Luonnollisesti tässä vaiheessa kaikki tulkintamahdollisuudet ovat avoinna, myös allegoriset (vertauskuvalliset). Jeesuksen paluuta on kuitenkin kaikissa tapauksissa pidetty näkyvänä, poislukien Jehovan todistajien myöhemmän tulkinnan tästä.

Omasta puolestani annan aiheen mieluusti muhia, kunnes Make ja Ariadna pääsevät mukaan. Minulle Jehovan todistajien tulkinnan esittäminen tässä keskustelussa on enemmän kuin suotavaa. Voin vain sanoa, ettei se välttämättä kovin ainutlaatuista ole.
Malachi Constant
Viestit: 218
Liittynyt: 24.12.2008 18:44
Paikkakunta: Titan
Viesti:

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Malachi Constant »

Jotenkin juuri ilmestyskirjassa on minulla ollut aina heikko kohta, niin ymmärtämisessä kuin halussa yrittää... vt-seuran nuoruudesta asti syöttämä sekametelisoopa, jolle seuran silläkin kirjalla pönkitetyn väitetyn auktoriteetin takia heillä on ollut paavillista hitautta korjata virheitään muuten kuin yksittäisten virkkeiden tulkintoja rukaten, laajempien rakenteiden sijaan, lienee tämän aiheuttanut. Lisäksi kiinnostukseni jo jt-aikoina painottui enemmän vanhan testamentin kirjoihin - ne ehkä olivat enemmän esilläkin silloin vähän ennen Harmagedonia.
All of the true things that I am about to tell you are shameless lies. - The Books of Bokonon
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Malachi Constant kirjoitti:Lisäksi kiinnostukseni jo jt-aikoina painottui enemmän vanhan testamentin kirjoihin - ne ehkä olivat enemmän esilläkin silloin vähän ennen Harmagedonia.
Eikä aiheetta. Onhan Uusi tedtamentti kohdistettu lähinnä voidelluille, mutta tätä aiheellisempi syy piilee siinä, että apokalyptinen kirjallisuus pohjaa vankasti Vanhaan testamenttiin ja sen kirjoitusten uudelleentulkintaan.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 13

Kaksi petoa, jakeet 1-18

Lukua 13 voidaan pitää Ilm:n yhtenä merkillisimmistä luvuista. Se jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen, jakeet 1-10 kuvaavat merestä nousevaa petoa ja toinen maasta ilmestyvää, jakeet 11-18. Ne muistuttavat toisiaan, mutta erojakin löytyy. Yhtymäkohtana on, että kumpikin saa voimansa ja valtuutensa Lohikäärmeeltä, Saatanalta. Samalla alkaa seitsemän näyn sarja, jotka jokainen alkavat sanoilla: ”Ja minä näin”.

Nyt nähtävä näky perustuu hyvin vankasti Dan 7:ään. Vallan mainiosti voisin laatia rinnastukset Ilm:n ja Dan:n petoihin, mutta sitä en tee. Jätän tämän lukijoille. Puitteet silti annan. Lähtökohdaksi ottaisin Dan 7:3, mistä jatkaisin aina Dan 7:8:aan asti, tämä mukaan luettuna ja jae jakeelta. Toki nämä pedot eroavat toisistaan. Se, minkä Dan esittää yksittäisenä, siitä Ilm on tehnyt koosteen, mutta tunnusmerkit täsmäävät.

Ilmestykseen pätee sama, mikä Danieliinkin, jonka sanoman tiivistelmä on: ensin esiin tulevat historialliset valtakunnat ja viimeisenä Kristuksen iankaikkinen valtakunta. Ensin suuret muinaiset valtakunnat: Babylonian leijona, Meedian karhu, Persian pantteri ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Aleksanteri Suuren petomainen valtakunta, jonka jatkajaksi muodostui Rooman imperiumi ja sen peni sarvi, Syyrian Antiokos IV Epifanes oli se, joka häpäisi Jerusalemin temppelin kesäkuun 25. päivänä 167 eKr ja jonka kunnian Juudas Makkabilainen palautti joulukuun 25. päivänä 164 eKr. kunnes roomalaiset lopullisesti ottivat koko Palestiinan hallintaansa päättäen juutalaisten vajaan vuosisadan kestäneen itsenäisyyden.

Tätä taustaa vasten luki hurskas juutalainen Danielinsa, jolloin neljäs peto tulkittiin ilman epäilyä Rooman valtakunnaksi. Lisätueksi tuli se, että Meedia luettiin osaksi Persiaa, sillä Meedialla ei ollut silloisessa historiassa mitään merkittävää roolia suurvaltana. Tällainen oli tilanne Johanneksen aikaan Patmoksella (SUTS, ks. Danielin kirjan kommentointini).

Peto, jonka Johannes ensimmäisenä näki on kiistatta kaikkien edellä mainittujen yhdistelmä. Mitään aikahistoriallista pohjaa tällä ei tietenkään ole. Ilm:n näkökulmasta Rooman maailmanvallan jälkeen seuraava maailmanvalta kuulukin sitten ”Ihmisen Pojalle”. Jumalan suoman ”jatkoajan” puitteissa on tietenkin pyrittävä selvittämään ensimmäisen pedon mysteeri ja sen tunnusmerkit, jotta se lopullisesti tullessaan voitaisiin tunnistaa, toteaa Nikolainen (SUTS).

Merestä nouseva peto, jakeet 1-10

Jakeet 1-2. Henkiolentona Saatana voi tietenkin ottaa haluamansa hahmon, pukeutua vaikka ”valkeuden enkeliksi” (2 Kor 11:14), mutta toimiessaan sekin tarvitsee ihmisiä. Merestä nousevalla pedolla ovat kaikki Saatanan tunnusmerkit. Se on varsinainen vallan anastaja, sillä kruunu(t) kuvastavat valtaa ja se taas kuuluu Kristukselle. Pedon tarkoituksena on ilmeinen hämäys, tekeytyminen joksikin muuksi, mitä se ei ole. Se nousee merestä, ts. syvyydestä, joka on tyypillinen demonisten olentojen paikka.

Pedon seitsemän päätä täsmäävät lohikäärmeen päihin. Ero lohikäärmeeseen on vain siinä, että pedon kruunut ovat sen sarvissa, ei päissä, kuten lohikäärmeellä. Tavallaan peto on lohikäärmeen peilikuva, eräänlainen projisoituma (Kraft). Päät ja sarvet ovat Danielilta. Niitä on vain hieman yhdistelty laskemalla yhteen kolmen ensimmäisen eläimen päät ja neljännen neljä päätä (AUT). Aiemmin Nikolainen arveli taustalla olevan Rooman seitsemän kukkulaa. Kuitenkin näyn ollessa kyseessä ja apokryfisen kirjallisuuden muutoinkin esillä, vaikutta uudempi (AUT) tulkinta mielekkäämmältä.

Niin SUTS kuin AUTkin tulkitsevat herjaavat nimet (Dan suuret sanat) Rooman keisarikulttiin kuuluviksi. Olkoot esimerkkeinä vaikkapa ”Augustus”, Kunnioitettava, ”Divus”, jumalallinen tai Domitianuksen itselleen vaatima puhuttelu ”Dominus et Deus”, Herra ja jumala, joka joissakin kirjoituksissa on saanut muodon ”teidän Herranne ja jumalanne”. Mikäli keisari ei kaikkia jumalallisia arvonimiä oivaltanut ottaa, tarjosivat hänen liehittelijänsä niitä, varsinkin harhaluusoille Domitianukselle. Kristittyjen kannalta katsottuna tämä oli ja on jumalanpilkkaa, johon ei voitu eikä voida suostua (SUTS, AUT).

Siitä ei liene epäilystä, etteikö Ilm:n kirjoittamisen kohteena olisi harjoitettu keisarikultti. Tällä kultilla on pitkät perinteet, jotka jatkuvat henkilöpalvontana edelleen. Länteen tämän idean toi Aleksanteri Suuri ja sen innokas kannattaja oli Antiokos IV Epifanes, kuten lisänimikin jo ilmaisee (jumaluuden ilmestys). Alku juontaa muinaiseen Egyptiin, sieltä Sumeriin ja Akkadiin, Babyloniaan ja niin edelleen, mutta mikään mahdottomuus ei ole, että sen juuret ulottuvat vieläkin kauemmas ihmisen alkuhämäriin. Tätähän jo 1 Moos 3 oleva syntiinlankeemuskertomus edellyttää.

Sen vallan, voiman ja valtakunnan, jonka lohikäärme antoi merestä nousseelle pedolle ei voida tulkita muuksi kuin Kristuksen taivaallisen valtaistuimelle nousun irvikuvaksi (5:12), mutta valitettavan todelliseksi sellaiseksi. Yhteenvetona Nikolainen toteaa hyvin jyrkästi Rooman keisarin olevan Saatanan palvelijan, hänen valtakuntansa Saatanan valtaistuimen ja suuren valtansa Perkeleen lahjaa (SUTS). Sittemmin Rooman imperiumin kukistuttua ja toisaalta nimenomaan katolisen kirkon saatua valtaa nämä keisariin kohdistuneet palvonnan piirteet osoitettiin Rooman piispalle, Paaville, mihin näkemykseen edelleen varsinkin lahkoliikkeiden piirissä yhdytään, mutta tällainen tulkinta menee liian pitkälle.

Sinänsä Ilm on Jeesuksen, Pietarin ja Paavalin linjoilla tässä asiassa. On kristillisestä näkökulmasta aivan oikein korostaa, että valtiokin on Jumalan palvelija. Mikäli se astuu tämän rajan yli, siitä tulee Ilmestyskirjan peto, saatanallinen systeemi riippumatta siitä onko kyseessä totalitarismi vai demokratia. Teokratia tässä ajassa on itsepetosta ja suuri harha.

Jakeen 3 alkutekstistä (GNT) puutuva sana ”eidon” (näin) olisi ehdottomasti lisättävä ainakin käännökseen, kuten onkin tehty (KR33/38, KR92), sillä Johannes näki pedon päässä merkittävän tunnuksen. Sitä on kuolettavasti haavoitettu, mutta haava on parantunut. Tässä SUTS näkee kaksi asiaa:

Ensinnäkin yhä selvemmäksi käy, että peto on antikristus, joka mitä ilmeisemmin on jäljittelevinään teurastettua Karitsaa, Kristusta. Lohmeyer esittää tästä omat tulkintansa: petokin on kokenut väkivaltaisen kuoleman ja noussut kuolleista, tai se on ollut valekuollut, tai sitten kyseessä on petos.

Johanneksen käyttämä kieli ei Nikolaisen mukaan anna täyttä selvyyttä, mutta hän kallistuu aksioomaan, että doketismista, näennäisyydestä, on kyse. Peto ja Kristus eivät ole rinnasteisia. Peto on tulkittu Jumalan voittamaksi alkuhirviöksi, mutta ei lopetetuksi. Tämän tulkinnan takana on Hermann Gunkelin tunnettu tulkinta, johon monet selittäjistä ovat yhtyneet. Kyseeseen tulisi maailmanloppua seuraava alkukaaokseen palaaminen, jota ainakin teoreettisesti voisi jatkua loputtomiin. Uuta alkuräjähdystä seuraisi siis uusi maailmanloppu, jota seuraisi taas uusi alkuräjähdys, näin olen tämän käsittänyt (SUTS).
"Peto ja sen kuva" muodostavat antikristuksen, olen taipuvainen tässä esitetylle kannalle, vartiotornin mukaan peto kuitenkin edustaa maailman poliittista valtaa ( kansakuntia ja valtioita ) ja "pedon kuva" sen yhteenliittymää eli YK:ta joka lopulta kääntyy "porttoa" joka ratsastaa ( ensimmäisellä ) pedolla eli "Suurta Babylonia" vastaan
jYleisin on käsitys, että pedon kukin pää edustaisi yhtä Rooman keisareista. Tässä yhteydessä kyseeseen tulisivat uusina antikristuksina lähinnä uudet Caessar ja Nero, tai miksei myös Domitianus kaikki väkivaltaisen kuoleman kohdanneina. Ainakin taru Neron heräämisestä oli Johanneksen aikaan varsi voimakkaasti elävä, jopa niin, että Domitianus nähtiin uutena Nerona (RKH, nide 9, s 218).

Sama ilveily jatkuu jakeessa 4. ”Hera, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa”, sanoo 2 Moos 15:11. Nyt tätä samaa retorista kysymystä toistavat lohikäärmeen ja pedon palvelijat. Johanneksen ironian kohteena on keisarikultti, joka olemukseltaan on saatananpalvontaa, toteaa Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 5 voimme ihmetellä miten seitsenpäisellä pedolla on yksi suu. Tällaiset yksityiskohdat eivät ole tarpeen selittää. Paljon oleellisempaa on, mitä suu puhuu. Suuret ja herjaavat sanat ovat Dan:sta. Itse asiassa Jumalan, hänen asuinsijansa ja palvelusväkensä herjaaminen ovat pedon työttä, valtuudet tulevat Saatanalta, mutta eivät rajattomat.

Saman Dan:ssa esiintyvä ja myös jo usein Ilm:ssa tuttu luku on taas esillä. Tällä kertaa se mainitaan 42 kuukautena. Tämä tarkoittaa edelleen sitä, että pahuuden valta on Jumalan hallinnassa. Sillä on oma hetkensä ja aikansa, joskin aika on ankara kristityille. Aika on tietenkin apokalyptinen, mutta se on silti kulloisestakin pituudestaan huolimatta rajoitettu. Se on määräaika.

Jakeet 6 ja 7 kuuluvat yhteen. Saatanan ihmishahmoinen peto voi pilkata Jumalaa ja kaikkea jumalallista mielin määrin, minkä se toki tekeekin. Lähinnä tulkinnallinen ongelma on siinä, mitä Jumalan majalla tarkoitetaan. Se on tulkittu temppeliksi. Mistään konkreettisesta temppelistä ei ole kyse, vaan taivaasta Jumalan asuinsijana (AUT, SUTS) ja taaskin taustalla on Dan ( 8:10-11, mutta myös 2 Tess 2:4).

Niin ikään taistelu pyhiä, eli kristillistä seurakuntaa vastaan (jae 7) on Danielilta, joka toisaalta on katsottu viittaavan Domitianuksen vainoihin, eivätkä edes niihin pääty (AUT). Jakeesta käy hyvin ilmi, ettei kristillinen seurakunta (kuten ei Saatanankaan seurakunta) ole johonkin tiettyyn paikkaan tai tiettyyn uskonnolliseen ryhmään sidottu. Kysymys on maailmanlaajuisen ihmisyhteisön muodostamasta joukosta. Se nyt vain on jakautunut kahteen leiriin, joista toisen osan muodostaa Saatanan seurakunta ja tietenkin edellytetään kummankin osapuolen tuntevan omansa. Saatanallinen kristittyjen vaino on selviö, kuten sekin, etteivät kristityt sinänsä säästy vainoilta. Jotkut heistä menehtyvät niissä, mutta kirkko säilyy.
Jeesus ei nähnyt keisareita antikristuksellisina hahmoina eikä varsinaisina kilpailijoina, hän näki kuitenkin keisareissa ja näiden vasalleissa heikkoutta ja suoranaista luonteen alhaisuutta kuten joissakin Herodeksissa, kristityt taas eivät olleet niin helposti höynäytettävissä että olisivat pitäneet keisareita edes jumalallisina kuin ehkä vasta Konstantinuksen aikaan erityisesti Keisarin saapuessa kutsumaansa Nikean kirkolliskokoukseen.
Jae 8 osoittaa pedon vallan: kaikki maan päällä asuvat kumartavat sitä, mutta sillä rajoituksella, etteivät kristityt näin tee. Karitsan elämän kirjaan kirjoitettu nimi ei ole fraasi, huomauttaa Nikolainen. Se on toisaalta ennaltamääräämisen (predestinaation) ja toisaalta uskon huomioonottamista. Ajatus on Kraftin.
Predestinaation ja uskon välistä korrelaatiota miettiessä täytyy muistaa Jumalan pelastavan kenet pelastaa "ettei yksikään hukkuisi" ja että pelastus tulee ansiotta.
Omasta puolestani totean, että minulle ennaltamäärääminen johonkin, joko jumalalliseen tai saatanalliseen rooliin, on tuntunut vieraalta, siitäkin huolimatta, että Jeesus tähän Juudas Iskariotin kohdalla yhtyi (Joh 17:12). Vastaavasti päinvastaisella kannalla ovat syntiinlankeemuskertomuksen kanssa useat muut raamatunkohdat, jotka korostavat vähintäänkin ihmisen mahdollisuutta ainakin osittaiseen omaan valintaan (esim. Snl 28:13 ” Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon”). Kaikille tämä Jumalan tahto tehdään tiettäväksi, jae 9. On sitten eri kysymys kuullun ymmärtämisestä tai suostumisesta siihen.
Biblia esittää ymmärrettävimmin vastauksen kysymykseen ennaltamääräämisestä Ilm.13:10 Joka vankiuteen vie, se vankiuteen menee, joka miekalla tappaa, se miekalla tapetetaan. Tässä on pyhäin kärsivällisyys ja usko. , missä tulee esiin valinta ja valinnan seuraukset.
Jae 10 päättää tämän perikoopin ja on ollut vaikeasti tulkittava, johtuen eri käsikirjoitusten erilaisesta lukutavasta. Sen enempää muihin lukutapoihin puuttumatta Nikolaisen on sitä mieltä, että Aleksandrinus on alkuperäinen, KR33/38 lukutapa on saanut lisäjuonteita Matt 26:52:sta ja luonnollisesti vaikuttanut siihen viittaaviin käsikirjoituksiin ja tulkintaan. Tästä tulkinnasta voi johtaa sen päätelmän, että siihen sisältyisi eräänlainen vainoojiin kohdistuva uhkaus.

Parempi käännös jakeelle 10 olisikin: ”Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan”, kuten KR92 kääntää. Tausta tälle löytyy Jer 15:2:sta. Tosin, se myönnettäköön, tähänkin lukutapaan ja etenkin mainittuun Jeremiaan kohtaan liittyy tietynlainen fatalismi.

Maasta nouseva peto, jakeet 11-18

Maasta nouseva peto, jota myös profeetaksi on nimitetty, muistuttaa kaksine sarvineen Jumalan Karitsaa, Kristusta, eräänlaista krstuskloonia, mutta sen puheet ja toiminta viittaavat pois Jumalasta, Saatanaan, jae 11. Tätä toista petoa ei, kuten ensimmäistäkään, voida täsmentää miksikään tietyksi ihmiseksi, mutta ihminen se on – saatanallinen ihminen, kuten ensimmäinenkin peto.

Jae 12 kertoo sen tehtävän. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua ensimmäisen propagandapäälliköksi. Sille on annettu ensimmäisen pedon valta, jota se julkisesti yhdessä ensimmäisen kanssa käyttää tämän hyväksynnällä, sillä tavoitteet ovat samat. Oikeastaan voisi myös puhua demagogista, kansan kiihottajasta ja yllyttäjästä. Näet tällä pedolla, tai kuten sen nimeän, profeetalla, on taito puhua ja tehdä sellaisia tunnusmerkkejä, että ihmiset uskovat, jae 13. Tuli taivaasta viittaa Eliaan taisteluun Baalin profeettoja vastaan (1 Kun 17). Idea piilee siinä, että tämän valeprofeetan tähtäin on saattaa pedolle jumalallista kunniaa.

Oikeastaan kyse on triadista. Saatanan pyrkimyksestä mahdollisimman täydellisesti jäljitellä Jumalan olemusta, joka paljastuu epäaidoksi jäljitelmäksi, mutta tätä ei välttämättä huomata – ja miten huomattaisiin, ei Raamattu ole välttämättä tämänkään ajan ”bestseller”.

Jakeet 14 ja 15 voidaan tulkita yhdessä. Se Jumalan valta, joka tälle väärälle profeetalle suodaan, sallii hänen tehdä sellaisia ihmeitä, joita tavalliset maan tallaajat hämmästelevät. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaikkapa omaan aikaamme verrattuna. Ovathan esim. erilaiset ennustelijat ja horoskoopit monille aivan vakavissaan otettuja.
Herättää kysymyksen miksi Jumala sallii näin voimakkaan vallan väärinkäytön ja sen että tämän vallan käyttäjä esiintyy "Valkeuden" lähteenä saaden "tulenkin taivaasta lankeamaan"?
Ovatko ihmiset ja heistä suuri enemmistö niin epäkelpoja ja ennenkaikkea miksi että menevät tähän ansaan ja tuhoon, Jeesus kuitenkin varoittaa tästä "valittuja" ( Mat. 24) joskin pitää mahdollisena jopa näiden erehtymisen.
Nikolainen lähtee siitä (AUT), että Johanneksen mieleen ovat nousseet aikansa roomalaiset ylipapit, mikä tulkinta on Kraftin. Näin jälkikäteen tietäen roomalaisten taikauskon, ei myöskään mikään ihme ollut ihme vaan ihmeteltävä asia, johon uskottiin. Edes tämä ajatus ei ole kovin kaukaista perua suomalaisillekaan. Salomies kirkkohistoriassaan kertoo, miten ”ihmeitä” esiteltiin Turun tuomiokirkon vihkiäisten yhteydessä katolisena aikana. Tällaisessa tilanteessa Johanneksen aikaan elettiin.

Pedon kuvan eli patsaan teettäminen on osa palvontamenoja ja se, että siitä tuli puhuva on pelkkä kikka ja kuvastaa taikuutta, jonka jo egyptiläiset arkkitehdit tunsivat rakentaessaan Memnonin monoliitit, papeistaan puhumattakaan. Tässä tapauksessa ääniefekti perustui ilman kosteuteen ja lämpenemiseen, mutta Roomassa, sanoo Nikolainen, ääni perustui joko papiston vatsastapuhumisen taitoon tai yksinkertaisesti joku asteli sisään onttoon patsaaseen ja puhui sieltä (SUTS, AUT). Samalla tuli tarkattua ihmisten käyttäytymistä, jotka eivät rukoillen patsasta kunnioittaneet, tapettiin (jae 15). Kuva on Danielilta (Dan 3).
Nykyajan sovellus voisi olla kuvaruudun välityksellä tuleva informaatio.
Ongelmallisena Nikolainen pitää mainintaa pedon merkistä, jae 16, mutta tämä jae tulee tulkita seuraavien jakeiden yhteydessä (jakeet 16-18). Se on selvää, että tässäkin jäljitellään Ilm 7:ssa mainittua Jumalan sinetillä merkittyjä. Lopun aikoina ei voi olla tunnustamatta ”väriään”. Sitä on joko kristitty tai sitten ei, mutta merkki on ongelmallinen. Se on otettava joko käteen tai otsaan voidakseen myydä tai ostaa. Merkki on aikojen saatossa saanut mitä ihmeellisimpiä tulkintoja.

Sekään ei ole varmuudella selvää, millaista merkkiä Johannes on tarkoittanut. Onko kyseessä tatuointi vai polttomerkki. Otsamerkki Nikolaisen mukaan merkitsisi jonkinlaista pantaa (AUT). Tatuointi tai polttomerkki tulisi kyseeseen lähinnä kädessä. Ja mikä itse asiassa on ”pedon merkki”, 666, sen Johannes edellyttää kirjeensä vastaanottajille tunnetuksi, mutta jo Ireneukselle se oli mysteeri. Ihmistä se joka tapauksessa tarkoittaa.

Tähän lukusymboliikkaan palataan hieman myöhemmin, mutta jo tässä yhteydessä on selvää, että tällaisen merkin käyttö on ollut noihin aikoihin yleistä. Pompeijin Vesuviuksen tuhkaan peitetyistä raunioista on löytynyt kirjoitus: ”Rakastan tyttöä, jonka luku on 545”. Tällainen ei ratkaise arvoitusta. Pedon kohdalla luku 666 voi viitata niin Neroon kuin Domitianukseenkin, riippuen minkä kielen sanastoa gematriassa (lukumystiikassa) käytetään: heprean, kreikan vaiko latinan. Nämä kielet tulevat lähinnä kyseeseen (AUT, SUTS).

Lukusymboliikalla on arvuuteltu myöhemminkin yhdistäen ne eri ihmisiin historian eri aikoina. Tällaisesta leikistä ei Ilm:ssa ole kysymys. On selvää, että Johannes on olettanut luvun 666 olleen Aasian seurakunnissa tunnettu. Joka tapauksessa 666 jää kolmesti alle Jumalan täydellisyyden luvun, joka tässä tapauksessa on 777.

Luku 666 ei kuitenkaan ole ihmismielistä kadonnut. Sitä on yhdistelty ja yhdistellään mitä erilaisimpiin henkilöihin ja asioihin. Joku on nähnyt tämän ”pedon luvun” pankkikortissa, sirukorteista tai lähitulevaisuudessa ihmisiinkin asetettavista sirutunnisteista puhumattakaan, mutta ani harva on huomannut tämä luvun olleen kaupan käytössä jo vuosia.

Ellen perin väärässä ole, jokaisen tuotteen viivakoodin alusta, keskeltä ja lopusta löytyy numero 6, eli laskettuna yhteen lukumäärä, saadaan 666, mutta tällaisen tulkitseminen pedon merkiksi menee liian pitkälle. On ilmeistä, jae 18, että meiltä puuttuvat tarpeelliset tiedot tämän luvun täsmälliselle ymmärtämiselle ja ratkaisemiselle. Se ei sentään ole yllätys, että lukua 616 on pidetty pedon lukuna (jo Irenaeus tiesi tämän), mutta sen merkitys lukuun 666 nähden on jäänyt hyvin vähäiseksi (SUTS).
Nikolainen on kuitenkin selitysteokseensa (SUTS) laatinut vallan mainion lukupyramidin, jonka tähän lainaan ja samalla myös Iso Raamatun tietosanakirjan keskeisimmät osat tähän liittyen. Lähempiä perusteluja tälle en anna. Olkoot ne itse kunkin harkittavissa.

Lähden liikkeelle viimemainitusta: Luku 2 kuuluu parinmuodostumiseen. Se kuvaa täydennystä, yhteyttä, yhteenkuuluvaisuutta, mutta myös ilmaisee Jumalan tahdon. Luku 3 on Jumalan täydellisyyden, kokonaisuuden, luku. 4 liittyy maailmaan. Se on luodun maailmankaikkeuden luku ja samalla Jumalan ilmoituksen tunnusluku. Luku 6 kuuluu ihmiselle. Luku 7 on jumalyhteyden ja täydellisyyden luku, joka samalla ilmentää myös pyhyyttä ja täydellisyyttä. Luku 12 kuvaa kaikkia luotuja ja Jumalan kansaa, mutta myös tämän kansan täydellisyyttä edistävää. 2 x 12 (24) vanhinta puolestaan edustavat VT:n ja UT:n Jumalan kansan universaalisuutta kuvaavaa lukua. 12.000 on Jumalan kansan universaali luku, eikä se kerrannaisineen muuksi muutu (12 x 12.000 = 144.000), IRT, nide 2, palstat 3236-3251.

Seuraavaksi rakennetaan lukupyramidi, joka perustuu kolmioluvuille, joista oleellisin on luku 8. Lukujen 1-36 summa on 666, josta puolestaan 36 on lukujen 1-8 summa, millä perusteella antikristukseksi on laskettu Rooman kahdeksas keisari, mutta ensin lukupyramidiin (SUTS).

                           1
                        2 3 4
                    5 6 7 8 9
         10 11 12 13 14 15 16
   17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36

Kun jokaisen rivin laskee yhteen ja saadun tuloksen summaa, pitäisi laskutoimituksesta seurata luku 666, mutta tarkistetaan tämä vielä luvun 8 kolmiopyramidilla:

   1
 234
5678

Tämän pyramidin lukujen summa edellisellä laskukaavalla tulee olla 36. On siis otaksuttu kahdeksannen keisarin olevan Ilm:ssä kuvatun antikristuksen, kuka hän saattaisi olla ja mistä keisarista tulisi lähteä liikkeelle. ILMESTYS antaa viitteitä, s 41 (Sama luettelo on myös RKH, nide 9 s 218). Luettelo alkaa Augustuksesta (27 eKr – 14 jKr), häntä seuraavat: Tiberius (14-37), Caligula (37-41), Claudius (41-54), Nero (54-68), Vespasianus (69-79), Titus (79-81) ja Domitianus (81-96), jota pidettiin Neron inkarnaationa. Vähäpätöisiä vallantavoittelijoita vuonna 68-69 ei Johannes laskenut mukaan. Heitä olivat: Galba, Otho ja Vitellius, eikä heitä edes kaikissa Rooman provinsseissa keisareiksi tunnustettu. Ei hassumpaa, mutta myös Domitianuksen jälkeen vainot jatkuivat, joskin Domitianuksen seuraajan, Nervan, aikana niihin tuli tauko. Tähän palataan myöhemmin luvun 17 yhteydessä. Domitianuksen aikaan useimmat selittäjistä otaksuvat Johanneksen nähneen näkynsä ja kirjoituttaneen ne.
Kiintoisa lukupyramidi, pedon lukua on yritetty sovittaa historian saatossa moneen kohteeseen.
efedrin
Viestit: 64
Liittynyt: 24.11.2015 20:17

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja efedrin »

UM käyttää "tunnusmerkein" sanaa Ilm. 1:1 jakeessa. Tämäkin lienee lisäys joka ei ole mitenkään puolustettavissa?

"Ja hän lähetti enkelinsä ja esitti sen tunnusmerkein hänen välityksellään orjalleen Johannekselle"
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

efedrin kirjoitti:UM käyttää "tunnusmerkein" sanaa Ilm. 1:1 jakeessa. Tämäkin lienee lisäys joka ei ole mitenkään puolustettavissa?
"Ja hän lähetti enkelinsä ja esitti sen tunnusmerkein hänen välityksellään orjalleen Johannekselle"
καὶ ἐσήμανεν ἀποστείλας διὰ τοῦ ἀγγέλου αὐτοῦ τῷ δούλῳ αὐτοῦ Ἰωάννῃ
ja antoi sen tiedoksi lähettämänsä enkelin kautta palvelijalleen Johannekselle

Näin tuon kohdan kääntäisin. Mitään "tunnusmerkkiä" tai siihen viittaavaa sanaa en tekstistä löydä. Tämä on näitä UMK:n ikiomia ihmeellisyyksiä. Ken löytää, kertokoon. Jehovan todistajat kääntävät mielellään sanan "doulos" orjaksi, mikä ei sinänsä ole väärin, mutta tässä sana "palvelija" sopii tekstiyhteyteen ja nykykieleen paremmin.
Vastaa Viestiin