Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 9

Viidennen torven näky, jakeet 1-12

Jakeen 1 Viidennen torven ääntä seuraa taivaalta pudonnut tähti. Se on aivan selvästi persoonallinen olento, enkeli. Mikään langennut enkeli tai peräti Saatana se ei ole, vaikka näinkin olen kuullut selitettävän ja kuten myös Giertz tämän selittää. Perustelu tälle on yksinkertainen: ainoastaan Jumalalla on avaimet kaikkiin paikkoihin. Nyt avain on annettu tälle enkelille, jonka on määrä toteuttaa Jumalan seuraava vitsaus. Näkemys ei ole yksin omani, vaan nojaa tukevasti Nikolaiseen (SUTS, AUT).

Jakeessa 2 enkeli avaa syvyyden kaivon. Kreikkalaisessa alkutekstissä käytetty terni (abyssos) tarkoitta pohjatonta syvyyttä. Se on lähellä niin tuonelaa (hepr. sheol, kreikk. haades) kuin helvettiäkin (gehenna), mutta ei ole silti näistä kumpikaan, vaan oma erityinen paikkansa. Enkelin avattua syvyyden kaivon kannen, nousi sieltä sankkaa savua, kuin suunnattomasta polttouunista, mikä tietenkin tuo mieleen Danielin ystävät polttouunissa Dan 3 ja 1 Moos 19:27-28, Sodoman ja Gomorran hävityksen SUTS).

Niin sankkaa on savu, että se pimittää auringon ja ilman ikään kuin suunnattomassa metsäpalossa (vrt. Ilm 17:8 ja 20:2). Nikolainen selittää syvyyden kaivon – yllättävästi – demonien ja langenneitten enkelten säilytyspaikaksi, eräänlaiseksi vankilaksi, jonne myös ”peto” ja ”lohikäärme” syöstään. Tämä on paikka, jota Heenokin Ilmestyksessä ylienkeli Uriel valvoo, Heen 19:1, 20:2 SUTS, AUT).

Jakeessa 3 savun seasta nousee sankka heinäsirkkojen parvi, joka jo sekin yksistään saattaa pimentää auringon aivan todellisestikin. Nyt kyseessä eivät ole ”oikeat” heinäsirkat, vaan demonit, jotka Jumalan sallimuksesta päästetään määräajaksi vankilastaan. Näky pohjaa VT:ssa 2 Moos 10:4-5 ja Joel 1-2 esitettyyn. Oikeiden heinäsirkkojen kalutessa hetkessä puhtaaksi kaiken vihannan, nämä eivät puutu siihen lainkaan.

Niille on annettu tehtäväksi, jae 4, olla koskematta mihinkään kasvillisuuteen, mutta aiheuttaa suunnatonta tuskaa maan ihmisille, samaan tapaan kuin jotkin skorpionilajit. Näitähän olen itsekin aamuisin kenkieni sisältä aikoinani ulos ravistellut, ellen olisi, olisi tuska jalassani ollut sietämätön ja lääkärin apua olisin joka tapauksessa tarvinnut. Ainoat, jotka tältä vitsaukselta käsketään säästää, ovat Jumalan sinetillä merkityt.

SUTS viittaa tässä sinetöimisen merkitykseen (7:3) ja Luuk 10:19 sekä Mark 16:17-18:aan, jossa Kristuksen lähellä olo karkottaa demonit. Myös muita UT:n kohta voi tässä yhteydessä nostaa esille, kuten Matt 8:28-32 (par. Mark 4:8-13, Luuk 29-33), jossa riivaajahenkien on pakko totella. Tälle vastakohtana taas voisi mainita Apt 19:14-16. Omin voimin ei kestetä.

Jae 5 edellyttää oikeastaan tulleen oikeastaan siinä määrin syntiseksi ja Jumalasta piittaamattomaksi, että siitä tulee riivaajien temmellyskenttä. Suunnatonta tuskan aikaa kestää viisi kuukautta. Se on hyvin ankara, skorpionin pistoon verrattava. Viisi kuukautta on taas VT:n yhteydestä tuttua: vedet tuhotulvassa (1 Moos 7:24), Myös Matt 25:15, Luuk 12:6,52 ; 14:19; 16:28 ja 1 Kor 14:19 Nikolainen viittaa (SUTS).

Jakeen 6 mukaan tuska on niin ankara, että ihmiset mieluimmin etsisivät kuolemaa (vrt. Jer 8:3: ”kuolema on oleva halutumpi koko sille jäännökselle tästä pahasta sukukunnasta, joka jää jäljelle”), mutta se pakenee (SUTS). Edes kuolemasta ei apua löydy. Kraft on huomauttanut ajan olevan kuta kuinkin heinäsirkkojen normaalin elinajan keväästä syksyyn. On selvää, että jostakin hyvin pahasta sairaudesta, pandemiasta, lienee kysymys (AUT).

Jakeet 7-10 kuuluvat niin läheisesti yhteen, että niiden selitys samassa kokonaisuudessa on perusteltu.. Niissä kuvataan tämän vitsauksen heinäsirkkoja lähemmin. Kuvaukset ovat eri aikoina saaneet inhimillisen mielikuvituksen lentoon, eikä oma aikamme ole tästä poikkeus. Koetan paneutua Ilm. omaan tekstiin niin hyvin kuin pystyn ja tukeutua tästä tekstistä nousevaan tulkintaan.

Se myönnettäköön, että taustalla on Joel 1-2 profetia, mutta mitä Johannes oikeasti näkee on sellaista, joille hän joutuu hakemaan sanoja. Oikeastaan olentojen näöllä ei ole merkitystä, vaan lopputuloksella. Mitä olentojen ulkonäköön tulee, hyvin lähellä on Joel 2:4:stä tuttu: ”Ne ovat näöltään kuin hevoset, ja niin kuin ratsut ne juoksevat”. Job 39:19-20 vertaa hevosia hyppiviin heinäsirkkoihin.

Ulkonäöstään huolimatta ne ovat hyvin tehtäväänsä varustettuja. Kukaties niiden kuvaus tarkoittaakin tätä. Ne ovat ihmisille vastustamattomat ja niillä on oma johtajansa, mihin Nikolainen huomauttaa, ettei heinäsirkoilla tällaista ole viitaten Snl 30:27:ään: ”Heinäsirkoilla ei ole kuningasta” (AUT), joten tälläkään perusteella syvyyden olennot eivät ole oikeita heinäsirkkoja.

Näiden sirkkojen kuninkaaksi mainitaan syvyyden enkeli: hepreaksi ”Abaddon”, kadottaja, kadotukseen viejä, jonka kreikkalainen nimi Apollyon myös mainitaan. Se juontuu Apollosta, joka ”kansanomaisessa nimietymologiassa yhdistettiin kadotukseen” (AUT). Kysymys ei ole siis Saatanasta. Tähän päättyy ensimmäinen ”voi!” –huuto.

Kuudennen torven näky, jakeet 13-21
Kuudennen enkelin puhallettua merkkisoiton alkaa toinen ”Voi!” –huuto täyttyä. Johannes kuulee äänen puhuvan ja paikallistaa sen taivaallisen suitsutusalttarin sarviin, alttarin kantokahvoihin. Näin se merkitsisi Jumalan puhetta (kuten myös Giertz tulkitsee) ja mahdollisesti vastauksen alttarilla olevien pyhien (Kristuksen uskovien) rukouksiin. Kraft pohdiskelee tässä yhteydessä, mahtaisiko sittenkin olla kysymys kahdesta alttarista, koska polttouhrialttariin liittyisi paremmin mielikuva tulesta ja tulenliekeistä (SUTS).

Ääni on ymmärrettävää puhetta, jae 14. Se sisältää erityisen tehtävän tai käskyn kuudennelle enkelille. Enää vitsaukset eivät vain vaivaa ihmisiä, vaan myös surmaavat heitä. Kun edellisen vitsauksen tunnuksena voidaan pitää savua, tämän vitsauksen tunnuksena on tuli, Kraft (AUT).

Eufrat-virran varrelle on sidottuna neljä kaikkialle maailmaan onnettomuutta tuottavaa enkeliä, tätähän luku neljä kuvaa. Nyt on aika päästää ne irti. Näky tulee lähelle (7:1) esitettyä. Ero on siinä, että (7:1:ssa) enkelit ovat pidättelemässä neljää tuulta, tässä neljä enkeliä ovat itse sidottuina (SUTS, AUT).

Lisäksi Nikolainen huomauttaa siitä, että vaikka Johannes varsin vapaasti muotoileekin näkyjä, joihin hän myöhemmin palaa, ei nyt ole kysymys samoista enkeleistä, jotka pidättelevät tuulia maan neljällä kulmalla. Nyt esitetyt enkelit ovat yhdessä paikassa Eufratilla, ja Eufratiakin voidaan pitää ilmansuuntana (AUT).
Joka tapauksessa näyn perustana on Hes 38 Googin sota. Sekään ei tapahdu sattumalta, jae 15, vaan omalla määräajallaan (Hes 38:8). Suunnaton ja tuhovoimainen ratsujoukko on Heskekieliltä ja Heenokin apokalypsista enkelien toiminta näiden liikekannallepanijoina (Heen 46). Samaisesta ilmestyksestä voidaan nähdä se yhteys, mikä juutalais-kristillisessä ilmestyskirjallisuudessa on parttilaisista roomalaisten vihollisina (SUTS).

Syyrialainen Esran apokalypsi sijoittaa neljän enkelin sijaan neljä kuningasta, on synnyttänyt otaksumia ilmestyskirjan pohjatekstistä. On arveltu alun perin tarkoitetun kuninkaita (hepr. melakim), joka sitten olisi myöhemmin muuttunut enkeleiksi (hepr. mal’akim). Kuitenkaan mitään heprealaista Ilmestyskirjan laitosta ei ole ollut olemassa, joten syyrialainen Esran ilmestys tukeutuu mahdollisesti Ilmestyskirjaan, päättelee Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 15 Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, miten kaikki pahakin on Jumalan täydessä hallinnassa valmiina juuri määrähetkelleen täytäntöönpantavana. Katastrofiin sisältyy toivon siemen. Vaikka kolmannes surmatuista olisikin vertauskuvallinen luku, on tuho silti suunnaton ja tarkoittanee pakanakansoja (SUTS).

Tässä yhteydessä on pakko huomauttaa, miten järkyttäviä ovat ne eri aikoina esiintyneet ja esiintyvät lukuisat maailmanlopun ennustajat ja heidän ennustuksensa, vaikka Raamattu aivan selvästi tässäkin kohtaa ilmoittaa suoraan sen, ettei maailmanloppu ole yhdenkään ihmisen ennustettavissa.

Vielä selvemmin tämä sanotaan evankeliumissa, Mark 13:32: ”siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä”. tai Apt 1:7 ja myös Paavalilla 1. Tess 5:1-2 – ja tästä huolimatta, mikä tekee asian vielä järkyttävämmäksi: miljoonat ihmiset uskovat enemmän ihmisten höpötyksiin kuin Raamatun sanaan antaen pettää itseään mielin määrin.

Jakeessa 16 ilmoitettu luku ei ole reaalinen vaan apokalyptinen ja se ei välttämättä tarkoita sotaa, vaan voisi olla myös ruttoepidemia arvelee W. Hadorn, johon Nikolainen viittaa (SUTS, AUT) ja toteaa, ettei vielä olla päästy 200 miljoonaiseen armeijaan, vaikka molempien osapuolten joukot laskettaisiin yhteen (SUTS, AUT).

Toisaalta tällä hetkellä maailman väkiluku on noin 6000 miljoonaa. Mikäli siitä saataisiin mobilisoitua 2%, olisi joukkojen suuruus 120 miljoonaa, eikä määrähetkeä ilmoiteta. Yksin Suomen 5 miljoonaisesta väestöstä voidaan tarpeen vaatiessa mobilisoida nyt noin 5 %. Mutta tällaiset spekuloinnit ovat turhia. Mikäli joukkoja tarvitaan sotimiseen, niitä löytyy riittämiin.

Johannes – ja tämä on pidettävä mielessä – näkee näkynsä omassa ajassaan ja silloinen kristikunta elää sen pikaisen toteutumisen odotuksessa. Me puolestamme näemme saman näyn oman aikamme kautta ja pyrimme tulkitsemaan sitä omista lähtökohdistamme käsin. Terve harkinta ja varovaisuus on silti tarpeen: me emme näe, me kuvittelemme näkevämme, kuten Johannes.

Jakeissa 17-19 kuvataan lähemmin tätä käsittämätöntä sotajoukkoa, joka on niin ikään saanut erilaiset mielikuvitukset vauhtiin. Niissä on nähty eri maiden armeijoita, erilaisia sotakoneita ja vaikka mitä. Onhan toki mahdollista, että Johannes näkee jotain sellaista, mille hän ei löydä sanoja, mutta todennäköisimpänä pidetään kuvauksen saneen osittain tukea Joelin kirjasta (1:6) ja Jobin Leviatan-kuvauksesta (Job 41:10-12) (AUT). Olkootkin nämä mitä tahansa, voidaan hyvällä syyllä sanoa ”helvetin päässeen irti”. Pääasiana tässä on, että kolmannes ihmiskunnasta saa surmansa. Ratsastajien kolme eri väriä: tulipunainen, tummansinertävä ja rikinkeltainen kuvaavat tulen värejä (AUT), mikä varsin sattuvasti sopii tähän kohtaan.

Jakeet 20-21 kuvaavat tämän vitsauksen lopputuloksen. Epäjumalien luettelo sekä syntien luettelo kertovat vitsauksesta eloonjääneiden asenteen ja suhtautumisen Jumalaan. Ne kaksi kolmannesta eloonjääneistä eivät tehneet parannusta synneistään, vaikka tällaisen vitsauksen olettaisikin saavan parannusta aikaan. Tästähän lopuksi vitsauksista puhuttaessa on kyse. Näissä kahdessa torvivitsausten loppujakeessa on viittaus Dan 5:24 mainittuihin epäjumaliin ja syntiluettelossa kymmeneen käskyyn. Paatumuksessa nähdään yhtäläisyys Egyptin Faraoon 2. Moos 7-14.

Velhous voidaan nostaa esille, koska taikauskosta oli tullut lähestulkoon roomalaisten kansallisuskonto, johon hyvinkin voidaan liittää kaikki edellä luetellut paheet. (SUTS). Nikolainen huomauttaa myös siitä, että kun kuudes sinettinäky kohdistui luontoon, kuudes torvinäky kohdistuu ihmiskuntaan. Tämän tietenkin jokainen huolellinen lukija voi itsekin todeta. On ilmeisen suurta harhaa otaksua Ilm. perusteella ihmiskunnan pelastavan itsensä ja planeettansa. Silti kuudeskaan torvinäky ei vielä merkitse maailmanloppua, vakavaa varoitusta kylläkin.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 10

Enkeli ja kirjakäärö, jakeet 1-11

Jo aiemmin olemme huomanneet, kun kaiken jo pitäisi olla lopussa, siirtyykin Johannekselle näytettävä näky taas uuteen ja sinänsä yllättävään, antaen lopun odottaa itseään. En voi välttyä ajattelemasta, että Jumala ikään kuin haluaa pitkittää loppuratkaisuaan, jottei kukaan vahingossakaan jäisi uskoville luvatusta voittopalkinnosta paitsi ja että jokainen saisi todella ansioittensa mukaan. Tämäkin hipoo inhimillisen ymmärryksen äärirajoja, koska kyseeseen tulevat kaikki ihmiset kaikkina aikoina niin kauan kuin heitä on ollut olemassa ja tulee olemaan.

Olen kuullut sitäkin pohdiskeltavan, miten kaukaiset nykyihmisen esi-isät ja –äidit. tähän joukkoon mahdetaan laskea. Vaikka tällainen saattaisi kuulostaa hyvinkin kiintoisalta pohdiskella, on se silti aivan tarpeetonta. Meille riittänee se, että Jumala tietää. Siksi toiseksi arvelen itse kunkin omalla kohdalla riittävän aivan tarpeeksi pohdittavaa suhtautumisessaan Ilm:n tekstiin tykönään, tarvitsematta pohdintaansa erityisiin ”sfääreihin” nostattaa.

Mutta itse tekstiin: luvut 10 ja 11:1-14 muodostavat eräänlaisen välijakson, ikään kuin antaen lukijan toipua äsken nähdyistä kauheuksista. 10. luku ei mainitse toista ”Voi”! –huutoa eikä seitsemättä torvea. Tässä suhteessa 6. sinettinäky ja 6. torvinäky lyövät kättä toisilleen. Johanneksen harkittu jaottelu näkyy tässäkin. Nyt hänellä on asiaa niille seitsemälle seurakunnalle ja tässä välissä se o sopivaa tuoda esiin.

Esiin tuleekin, jakeessa 1 ensi kirkas pilvi, joka vähitellen alkaa hahmottua mahtavaksi enkeliksi. Olemukseltaan hän muistuttaa Kristusta, mutta Kristus hän ei ole. Hän ainoastaan säteile sitä taivaallista kirkkautta, jota ei voida sanoin kuvata. Taustalla ovat VT:sta tutut näyt, etenkin Hes 1-3, mitä tulkintaa myös Rist tukee, mutta myös Dan 10:5-6 tullee kysymykseen. Sateenkaari heijastelee myös jotain Jumalan kirkkaudesta, mutta ei ole samanlainen kuin alussa nähty. Kaaren pohjana on Hes 1:28:sssa oleva näky (AUT). Samalla tämä kirkkaus korostaa enkelin tehtävän merkittävyyttä. Hänen asiansa on oltava hyvin merkityksellinen. Liekö kyseessä itse Gabriel? (SUTS).

Ero tässä kohtaa SUTS:in ja AUT: in tulkintojen välillä piilee kahdessa seikassa. Kun SUTS arvelee Johanneksen olevan maan päällä, eikä taivaassa, AUT ei edellytä paikan vaihdosta taivaasta maahan, perustellen sitä, että unissa ja näyissä näkijä voi siirtyä paikasta toiseen. Näkemys on Kraftin, jota Nikolainen lainaa.

Toiseksi SUTS arvelee kyseeseen tulevan enkeli Gabrielin nimietymologiaan vedoten, mutta AUT ei enää ole tulkinnassaan niinkään varma, pikemminkin hahmo muistuttaa Kristusta. Tähän taas kommentoisin alkutekstin puhuvan nimenomaan toisesta enkelistä (allon angelon, GNT), eikä Kristuksesta voida puhua enkelinä (vrt. Hebr 1-2). Kuka hän on, sitä teksti ei kerro. Sen sijaan ulkomuoto ja olemus paljastavat hänen mahtavuutensa. Näin oma kantani on enkelin puolella ja tätä näkemystä tukee myös Giertzin tulkinta.

Tällä kertaa myös käsi mainitaan alkutekstissä ja kädessä pikkuruinen avoin kirja, jae 2. Mittasuhteita ei Johannes ajattele. Ei sillä ole merkitystä, miten pieni kapeahko kirjanen (biblaridion) voi olla jättimäisen taivaallisen olennon kädessä, jonka oikea jalka tukee mereen ja vasen maahan, ehkä juuri Patmokseen, jolloin olennon kasvot olisivat kohti Jerusalemia, pään yltäessä pilviin (SUTS). AUT pitää tätä tekstin ylitulkintana. AUT:n mukaan enkelin jalkojen sijainti osoittaa ainoastaan sen, että koko maailma on hänen vaikutuspiirissään. Tämä tulkinta on lainattu Kraftilta.

Tärkeää tässä on tuo pieni avattu kirjanen. Se ei ole sama kuin 5:1:ssä oleva suuri kirjakäärö, joka oli Jumalan oikealla puolella ja sinetöity. Tämä on pieni ja avoinna enkelin kädessä, mikä merkitsee, että kaikki kirjaan kirjoitettu toteutuu välittömästi (SUTS). Näin mahtavalla enkelillä on luonnollisesti mahtava ääni, kuin leijonan karjunta, j 3. Myös Jumalan puhetta verrataan samoin (Hoos 11:10, Aam 1:2, 3:8), eikä perkeleenkään ääni jää jälkeen (1 Piet 5:8).

Enkelin voimalliseen huutoon, j 3, vastaa seitsemän ukkosen jyrähdystä, jotka SUTS ja Giertz tulkitsevat Psalmista 29 johdetuiksi. AUT puolestaan tulkitsee äänet samoiksi. Ukkosen seitsenkertainen jylinä vain toistaa enkelin sanoman, jumalallisen äänen kuulumisen. Se on ”Jumalan seitsemän hengen” puhetta (1:4) ja tulkittava profeetan tehtäväksi julistaa, kuten Johannes jakeessa 4 tekeekin. Hän alkaa kirjoittaa kuulemaansa muistiin, mutta tätä hänen ei sallita tehdä. Taivaallinen ääni käskee ”Sulje sinetillä se, mitä seitsemän ukkosta puhuivat”.

Kraftilta on selitys: ”Danielin kirjan käsitteistön perusteella tämä tarkoittaa sitä, ettei seitsemän ukkosen ilmoitus aivan vielä toteudu vaan lykkäytyy. Kuitenkin sen toteutuminen on lähellä. Odotusaika tulee olemaan varsin lyhyt. Nikolainen katsoo uudemmassa tulkinnassaan Kraftin saavan tukea näyn seuraavasta vaiheesta, enkelin juhlallisesta valasta (AUT).

[Vanhemmassa tulkinnassa Nikolaisen näkemys on toinen: ”Johannes tarkoittaa sellaisia ’sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua’ (2 Kor 12:4)”. Toisin sanoen sanat olisivat tarkoitetut vain Johannekselle.], SUTS.

Käden kohottaminen kohti taivasta, jae 5, Jumalan puoleen vannomisen tunnuksena löytyy myös 1 Moos 14:22 Aabrahamin kohdalla ja enkeli menettelee näin. Hänkin kohottaa oikean kätensä. Mielenkiintoinen on se Nikolaisen esittämä väittämä, että ”enkeli tai itse Kristus Jumalan tahdon ilmoittajana on senkin vuoksi teologisesti välttämättömyys, ettei Jumala voi vannoa valaa. Valassahan on päinvastoin vedottava Jumalaan.” (AUT).

Mutta onko tämä teologinen välttämättömyys! Miten sitten on selitettävissä ”Vannon itse kauttani, sanoo Herra” (1 Moos 22:16 Iisakin uhraamisen yhteydessä, tai Jer 22:5, 44:26)? En valitettavasti enää pääse Nikolaisen kanssa tästä keskustelemaan ja kuten sanoin, enkelin välittäjänä tässä hyväksyn, mutta yhdyn siihen Giertzin ja Nikolaisen vanhaan tulkintaan, ettei Kristuksesta ole kysymys. Ei myöskään ole kiistatta näytetty, että välittäjä vannomisessa on teologinen välttämättömyys.

Jakeiden 5 ja 6 vannova enkeli on varmasti yksi vaikuttavimmista Johanneksen näyistä, mutta sillekin löytyy rinnakkaiskohta Dan 12: 4-9 ja sama on myös valan sisältö: ”Aikaa ei enää ole”, ”Aika on loppunut”. Giertz huomauttaa, ettei aika ole absoluuttinen vaan fyysinen käsite, joka on riippuvainen massan määrästä ja liikkeen nopeudesta. Se syntyi luomisessa. Se on sidoksissa materiaan, eikä se ole ikuinen. Kivi on pudonnut alas. Tässä yhteydessä Nikolainen tekee merkittävän huomion: Johannes ei tee aikalaskelmia. Sellainen ei kuulu kristilliseen apokalyptiikkaan (SUTS). Enää Jumala ei pidättele tai viivytä tuomiotaan. Tätä tarkoittaa, ettei aikaa enää ole (vrt. Hab 2:3 on yhtä kuin Hebr 10: 7).
”Niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu” selittyy jakeesta itsestään. Se on viimeinen merkkisoitto. Jaken 7 kohdalla Nikolainen viittaa jälleen Kraftin kehittelemään olettamukseen salaisuuden sisällöstä, jolla Johannes tarkoittaisi samaa kuin Paavali 1 Kor 15:51-52: ”sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme”.

Torveen (tai pasuunaan) puhaltaminen löytyy molemmista teksteistä. ”Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä” vastaisi sanontaa: ”Aika on lopussa”. Kysymykseen tulisi kuolleiden ylösnousemus ajan loputtua, mikä kirjan jäsentelyssä mainitaankin kaksivaiheisena viimeisenä tapahtumana kaiken lopussa. Sitä ennen, ennen viimeistä merkkisoittoa, mainitaan eräs muu ylösnousemus. Tämä, perinteisestä poikkeava tulkinta, edellyttää kyseessä olevan profeettoja, Jumalan palvelijoita koskevasta ilosanomasta, ei profeetoille ilmoitetusta sanomasta (AUT). Aam 3:7:ssa profeettoja sanotaan Jumalan palvelijoiksi. Tähän joukkoon myös Johannes UT:n puolella liittyy.

Perinteisen tulkinnan mukaan seitsemännen pasuunan soitua Jumalan salaisuudet on pantu täytäntöön. Kreikkalainen alkuteksti ilmaisee sen yhtä voimakkaasti, kuin jo tapahtuneen, kuten myös VT:n profeetat tekivät ja jonka myös Paavali samoin 1 Kor 15:51 ja Room 11:25 esittää.

Salaisuus (mysterion) tarkoittaa Jumalan jo alusta alkaen hallussaan pitämää suunnitelmaa, ideaa maailman suhteen. Lopun täyttymyksessä lakkaa aikojen vaihtelu. Tämän kuuluttaminen on evankelioimista, mikä alkujaankin on kuulunut Jumalan valtakunnan ja sen kuninkaan saapumisen yhteyteen. Julistustehtävä, Jumalan salaisuuksien ilmoittaminen, kuului ennen muuta profeetoille, joista Johannes itsekin on yksi (SUTS).

Jakeissa 8-10 ensin tuttu ääni puhuttelee taas Johannesta taivaasta, (ehkä se on Kristus, kuten Charles arvelee) kehottaen häntä menemään enkelin luo ja ottamaan hänen kädessään oleva kirja. Tässä kertautuu sama, minkä Hesekielkin on kokenut (Hes 2:8-3:3). Johanneskin saa käskyn syödä kirja ja hänelle ilmoitetaan sen maistuvan makealta, mutta karvastelevan vatsassa. Näin Johannes myös tekee Kirja maistuu hunajalta, mutta vatsassa karvastelee.

Mitä tämä kaksinainen maku: makea-karvas tarkoittaa? Lieneekö se ilahduttavaa Johannekselle itselleen ja kärsimyksiä kirjoituksen vastaanottajille? Odottavatko nyt johanneksenaikaista seurakuntaa vielä ankarammat kärsimykset? Parempi lienee selitys, että ”samalla sanalla, kirjalla, on kaksi vaikutusta”, arvelee Nikolainen. Toisille se merkitsee elämää, toisille kuolemaa, kuten Paavalilla (2 Kor 2:16), SUTS.

Jakeen 11 käskyä on puolestaan selitetty monella tavoin. Enempää kantaa ei Nikolainen tähän ota, mutta toteaa kaksi mahdollisuutta: on mahdollista joko uudesta profetiasta tai sitten kutsumuksesta uudelleen profeetaksi. Tällaisia saumakohtia on ILM:ssä, eikä niitä ole tarve selitellä (AUT).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 11

Johannes mittamiehenä, jakeet 1-2

Jakeet 1-2 ovat monimerkityksisiä ja monin eri tavoin tulkittuja. Mikä on temppeli, jonka Johannes saa mitattavakseen? Mitä tarkoitusta varten hänen tulee mitata? Miten nämä kaksi jaetta tulisi tulkita?

Tähän asti Johannes on ollut passiivisessa roolissa, sivustaseuraajana. Nyt hän heti luvun 11 alussa saa aktiivisen osan. Hänelle annetaan mittakeppi ja käsketään mitata jumalan temppeli. Kuka on käskijänä? Tulkinnat vaihtelevat tulkitsijoitten mukaan. Nikolainen lähtee siitä, että käskijänä on Jumala (SUTS), mutta myös Kristusta on esitetty (Giertz).

Lähtökohtaa tulkinnalle on haettava VT:sta. Aloitamme mittakepistä. Se löytyy Hesekieliltä (Hes 40-42), jossa enkeli toimii mittamiehenä. Mittaaminen voi tarkoittaa kolmeakin eri asiaa: uudisrakennuksen suunnittelua, kuten edellisessä. Se voi olla myös jonkun erottamista tuhottavaksi, näin Jes 34. Mittaaminen voi tarkoittaa myös jonkun erottamista säästettäväksi, kuten Sak 2:1-5. Tämä viimemainittu tulee tässä kyseeseen (SUTS).

Myös ”Jumalan temppeli” on ongelmallinen. Mikä tämä temppeli oikeastaan on ja keitä ovat rukoilijat? Jerusalemin temppeliä ei enää ole. Se on tuhottu perustuksiaan myöten lähes kolme vuosikymmentä aiemmin. Palaako Johannes muistoissaan taaksepäin? Tämä ei vaikuta näystä puhuttaessa todennäköiseltä. Entä taivaallinen temppeli: eihän sitäkään ole olemassa (21:22). Rukoilijat liittyvät siksi kiinteästi temppeliin, että otaksun ratkaisun löytyvän temppelin ratkaisusta.

Nikolainen painottaa, että tulkinta on tehtävä allegorisesti, vertauskuvallisesti. Koska rakennukset ovat tuhoutuneet tai niitä ei ole ollutkaan, temppelin täytyy tarkoittaa Jumalan seurakuntaa, kirkkoa, kuten 7:3 sinetöityjen kohdalla. Tästäkin näkemykset vaihtelevat. O. Moen mukaan kyseessä olisi vastakohtapari Jumalan todellinen seurakunta – kansankirkko. Edellinen suojellaan, jälkimäinen ei. Tai kysymykseen tulisivat ainoastaan marttyyrit, joiden ruumis tosin tuhoutuu, mutta sielu säästetään (Rist). Tällaisiin tulkintoihin on vaikea yhtyä. Liian pitkälle vietynä allegorisointi vie väärille urille (SUTS).

Lohsen oivalluksen Nikolainen hyväksyy: kristillistä seurakuntaa on sanottu UT:ssa Jumalan temppeliksi ja tämä riittää (1 Kor 3:16, 2 Kor 6:16. Ef 2:19, 1 Piet 2:5), SUTS. Tämän seurakunnan, kirkon, tunteen yksin Jumala. Se on universaali, eikä sitä voi mikään kirkkokunta tai lahko itselleen yksin omia, kuten on aiemmin todettu.

Myöskin E. F. Scottin tulkinta on Nikolaiselle mahdollinen. Siinä taustalla on allegorian sijaan analogia. Kristuksen kirkon joutuessa äärimmäiseen hätään Jumala antaa sille turvapaikan. Kristuksen kirkko ei tuhoudu tulevissakaan katastrofeissa. Vastakkain ovat tällöin kristityt antikristillisen ajan koetuksissa (Hadorn), SUTS. AUT tuo edelliseen tulkintaan joitakin nyansseja, joita en katso tarpeelliseksi ottaa tähän mukaan, koska niillä ei mitään ratkaisevaa saavuteta jo esitettyyn nähden.

Kaksi todistajaa, jakeet 3-14

Edelleen puhujana on joko Jumala tai Kristus. Viimemainittua puoltaisi (Apt 1:8), mutta samalla on todettava, että se, joka todistaa Kristuksesta todistaa myös Jumalasta. Joka tapauksessa tämä jakso on yksi Ilm:n vaikeimmin tulkittavista. Kysymys on siitä, keitä nämä kaksi tunnetuksi edellytettyä todistajaa ovat. VT:n puolelta on esitetty seuraavia: Heenok, Mooses, Elia ja UT:n puolelta saattaisivat tulla kysymykseen Pietari ja Paavali, tai Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes , myöskään Stefanosta ei ole suljettu pois.

Sulkisin pois Heenokin, vaikka tunnetusti hurskas olikin ja temmattiin taivaaseen, jäljempänä esitetty kahden todistajien toiminta ja heille annetut valtuudet eivät viittaa häneen. Samoin perustein jättäisin ulkopuolelle myös Sebedeuksen pojat sekä Stefanoksen. Jäljelle jäisi näin kaksi paria: VT:n Mooses ja Elia sekä UT:n Pietari ja Paavali. Toisaalta, onko merkittävää se, keistä henkilöistä puhutaan vai se, mikä heidän tehtävänsä on. Painon laittaisin tehtävään, en henkilöihin – onhan kysymys ennustuksesta. Siihen, että Jeesus mainitsi Johannes Kastajan sinä toisena Eliaana, en kiinnittäisi erityisempää huomiota. Jeesuksen maininnan tulkitsisin mieluiten sen aikaiseen kansanhurskauteen ja traditioon liittyvänä selityksenä tai selvennyksenä.

Nikolainen (SUTS) mainitsee tässä yhteydessä useitakin ratkaisumalleja. Boussetilta on aksiooma, että taustalla on alkujaan juutalainen, mutta jo ennen Johannesta kristilliseen asuun muokattu malli, jossa Jerusalemin kohtaloon on yhdistetty antikristuksen odotus hieman synoptisen apokalypsin tapaan. Tämän taustalla on Dan ja Antiokus IV Epifanes.

Näyttöä niin parista Mooses-Elia, kuin Pietari-Paavali, jota varsinkin Munck puolustaa, on Raamatusta perustelut löydettävissä ja myös muihin pareihin löytyvät omat perustelunsa. En kuitenkaan katso näitä tässä yhteydessä tarpeellisiksi ryhtyä erityisemmin esittelemään. Maininta riittänee.

Vanhat kristilliset selittäjät kallistuivat otaksumaan Heenokia ja Eliaa ja uudemmat tulkitsijat ovat päätyneet Mooseksen ja Eliaan kannalle, jotka esiintyvät kirkastusvuorella, Matt 17:1-8 ja paralleelitekstit. Sama pari, Mooses ja Elia, esiintyvät myös VT:ssa, Mal 4:4-6, jolloin he edeltäisivät näitä kahta lopunajan profeettaa. Tähän Mooses-Elia –tulkintaan yhtyy myös Nikolainen (SUTS), samoin Giertz. Mutta, kuten sanottua, minulle ei ole oleellista ketkä nämä kaksi Kristuksen todistajaa ovat, ainoastaan heidän sanomallaan on merkitystä, sillä mistä he todistavat. He todistavat Kristuksesta.

Jae 3 mainitsee nämä todistajat säkkiin pukeutuneina. Tämä tulee ymmärtää siten, että heidän tehtävänsä on sama kuin Joonan. He saarnaavat parannusta (1 Moos 37:34, Joona 3:5, Matt 11:21). Itse asiassa he ovat viimeiset parannuksen saarnaajat. Se, että heitä on oltava kaksi on suora VT:n lainaus: kaikki on vähintään kahden todistajan oikeaksi todistettava (5 Moos 17:6, 19:5, Matt 18:6).

Näin pitkälle Jumala vielä menee, mutta sitten onkin ”malja täysi”. Pelastuksen ovet sulkeutuvat. Sisältyykö tähän se Aamokselle annettu Jumalan sana, jossa tämä sana otetaan pois, eikä sitä etsimällä etsienkään enää voida löytää, (Aam 8:11-14 ) en osaa sanoa, mutta KR33/38:ssa Aam 9 luvun otsikon ensimmäinen virke on jo sinällään oireellinen, kuten koko luku.

1260 päivän määräaika parannuksen saarnaamiselle on apokalyptinen luku Danielin kirjasta (Dan) ja se toistuu Ilm 11:ssa eri variantein, eikä sitä tule tulkita kirjaimellisesti. Luku osoittaa ainoastaan sen, että määräaika, olkoon se sitten mikä tahansa, on asetettu. Se, esiintyvätkö nämä kaksi todistajaa (profeettaa) ennen antikristusta vai hänen aikanaan tulee ratkaista laajemmassa tekstiyhteydessä, aprikoi Nikolainen (SUTS)

Myös todistajien toimialue on oma kysymyksensä, eikä sen tulkitseminen ole erityisen vaikea asia. Jos pitäydytään tiukasti historialliseen jerusalemkeskeiseen tulkintaan juutalaissotien aikoihin, he toimivat siellä ja tällekin löytyvät raamatulliset perustelut. Mikäli taa Jerusalem tulkitaan allegorisesti, mihin tulkintaan olen suostuvaisempi, profeettojen toimialueena on koko maailma, mikä heille uskotun julistustehtävän kannalta olisi mielekkäin ratkaisu (SUTS).

Jae 4 on lähes suoraan Sakarjalta otettu (4:3, 11-14). Ainoa ero on siinä, että Johannes on tulkinnut myös lampunjalan todistajia tarkoittavaksi ja tehnyt yhdestä kaksi, vaikka lampunjalka lamppuineen, öljyputkineen ja –säiliöineen olikin puiden välissä, mutta tämä on Johannekselle ominaista vapautta. Lampunjalat sopivat vallan mainiosti tähän kuvaukseen: Mooses ja Elia – laki ja profeetat. Rabbien tulkinta laista on, että se on ihmisten valo, mutta sama vertauskuvallisuus sopii yhtä hyvin Pietariin ja Paavaliin evankeliumin valon levittäjinä (SUTS).

Jakeet 5-6 on mielekkäintä selittää yhdessä. Nämä kaksi todistajaa ovat paitsi äärimmäisen kiusallisia läpeensä synnin paaduttamalle ihmiskunnalle myös vaarallisia. He omaavat jumalalliset valtuudet tukkia syyttäjien ja epäilijöiden suut ja epäilemättä he myös näin toimivat, mutta se on luettava eräänlaiseksi itsepuolustukseksi. Taas kerran VT tarjoaa tukea. 2 Moos 7-12 esittävät ne valtuudet, jotka Jumala antoi Moosekselle Egyptin suhteen, asettaen hänet jopa egyptiläisten edessä jumalalliseen asemaan (2 Moos 7:1). Vastaavasti Elian kohdalla toteutuu jotain samankaltaista (1 Kun 17, 2 Kun 1) kuningas Ahabin ja Ahasjan aikana. Mikään ei näitä väkeviä todistajia uhkaa, eikä mikään voi estää heidän julistustaan.

Jakeet 7-10 Mutta kun heidän julistuksensa määräaika on täyttynyt päästetään ”piru irti”. Syvyyden petoa ei lähemmin esitellä ja tuskin se esittelyä kaipaakaan, mutta yllättäen se tai hän ilmaantuu. Nyt kuvattu peto on Ilm yksi neljästä. Sitä onko hän sama persoona (persoona joka tapauksessa) emme tiedä.

Sota (polemos) on varsin voimakas ilmaus, mutta sitä alkuteksti käyttää pedon taistelussa näitä kahta todistajaa vastaan. Sekin, että peto (theerion) kuka lieneekin, voittaa, on Jumalan sallimus, mutta he, todistajat, ovat täyttäneet tai päättäneet (telesoon), heidät voitetaan ja teloitetaan (huomaa sanaleikki: theerion – telesoon: kieliopillisista puutteistaan huolimatta Ilm:n Johannesta voi hyvällä syyllä sanoa älyköksi).

Tähän väliin Nikolainen huomauttaa, että kaikki Ilm:n pedot ovat saatanan erilaisia ruumiillistumisia, jotka ovat saaneet lisäpontta historiasta, kuten Antiokos IV Epifaneesta tai Nerosta ja heidän kumppaneistaan. Se uusi muuhun apokalyptiseen traditioon on, että peto, joka tässä rinnastetaan samaksi kuin luvun 13 antikristus, itse toimii teloittajana (SUTS).

Se, että ruumiit jätetään hautaamatta Jerusalemin kadulle virumaan kuvaa toisaalta ruumiiden häpäisyä (SUTS), mutta toisaalta sitä vihaa, joka näihin profeettoihin on kohdistunut. Tätä täydentää vielä syntisen maailman suuri riemu jakeessa 9. Ettei ruumiita saada haudata ”kolmeen ja puoleen” päivään, on taas apokalyptinen luku. Niin peto kuin luku kolme ja puoli, ovat tutut jo Dan:sta (Dan 7:25). Mutta ihmiset: he riemuitsevat, koska heidän vaivaajansa ja ”kiusanhenkensä” ovat tuhotut. Ihmiskunta on taas vapaa omiin ilkeyksiinsä, tai ainakin niin luulee.

Vielä 1972 kolme ja puoli päivää on Nikolaiselle suuri ihmetys. Miten maailma näin nopeasti voisi tietää murhattujen todistajien ylösnousemuksesta! 35 vuotta myöhemmin tällainen ei enää tuota mitään päänvaivaa. Nikolainen ei – ja tuskinpa moni muukaan – voinut ennakoida teknologian kehitystä. Maailmamme on arvaamaton ja yllätyksiä täynnä.

Jakeessa 11 ilo osoittautuu perin lyhyeksi. Taas toistuu apokalyptinen kolme ja puoli, minkä jälkeen murhatut virkoavat eloon. Suuri pelko, mikä tästä syntyy on hyvin lähellä sitä, mitä vartiosotilaat Jeesuksen haudalla kokivat ja aikakin täsmää varsin tarkkaan (Matt 27:62-66, 28:4). On kuitenkin otettava huomioon, että näiden kahden aikamäärän välillä on tietty ero. Jeesuksen ylösnousemusta koskeva luku on alun perin Hoosealta (Hoos 6:2), mutta Ilm:n luku taas Danielilta.

Jakeeseen 12 sisältyy erikoisuus. Ei riitä, että Kristuksen todistajat herätetään kuolleista. Heidät otetaan, yhtä julkisesti kuin ovat raatoina kadulla maanneet ja ylösnousseet, taivaaseen samalla tapaa kuin Jeesuskin, pilvessä. Sekin on poikkeus, että ylöskutsujana on ”suuri ääni”. Ei missään muualla Raamatussa mainita näin. Tämän täytynee merkitä hyvin suurta julkisuutta. Kenties se on Jumalan viimeinen merkki, joka kaiutetaan kautta maailman, mutta viestin sisältö on karu: pelastuksenne on mennyt ohi, eikä uutta tilaisuutta enää tule!

AUT antaa lisävaloa asiaan. Taivaallinen ”suuri ääni” kuuluu Jumalalle, sillä hänellä on valta herättää kuolleet. Että ruumiita ei haudata tarkoittaa Kraftin mukaan sitä, että muutoin todistajilla ei olisi tilaisuutta nähdä todeksi sitä, mitä nyt tulevat näkemään.

Tähän ”ylöstempaamiseen” on kaksi tasaveroista lukutapaa käsikirjoituksissa, toteaa Nikolainen (SUTS), ”eekuusa – eekuusan”, viimemainittua käyttää GNT. Tämä koskee äänen kuulijoita: subjektina on oltava joko näkijä tai katselijat, jotka ilman muuta näkevät todistajien taivaaseenastumisen. Erikoista tässä on, että juuri Kristuksen todistajien viholliset saavat nähdä heidän ylöstempaamisensa ikään kuin todistukseksi heidän julistuksestaan (SUTS). Toisaalta kertomus seuraa varsin tarkoin Hes 37:9-10 esitettyä (AUT).

Jae 13 liittyy oleellisesti edelliseen. ”Sillä hetkellä” tarkoittaa samaan aikaan kahden todistajan ylöstempaamisen kanssa tapahtuu eräänlainen jumalallinen ilmestys. Se muistuttaa Jeesuksen kuolinhetkeä, mutta päinvastaisessa merkityksessä. Kymmenes osa ”suuresta kaupungista” tuhoutuu ja 7.000 saa surmansa maanjäristyksessä rangaistuksena todistajien murhasta. Mutta mistä kaupungista on kyse, sillä maailmanlaajuisena järistyksen seuraamukset ovat liian pienet! Nikolaisen mielessä väikkyy Rooma (SUTS), mutta siinä oli noihin aikoihin ainakin 500.000 asukasta, joten luku vaikuttaa pieneltä, mikäli Roomasta olisi kyse.

Toisaalta Jerusalem on tuhottu, vaikka teksti viittaakin siihen. Ennen tuhoa Jerusalemissa arvellaan asuneen noin 100.000 henkeä, jolloin 7.000 olisi varsin lähellä oleva luku (AUT), vai olisiko taas eskatologisesta luvusta kyse. Olen selityksessä seuraillut SUTSia. Vajaassa parissa vuosikymmenessä voi selityksissäkin tapahtua paljon, joten katsotaan, mitä sama selittäjä AUT:ssa näkee.

Vastoin edellisiä kommentaarejaan Nikolainen on muuttanut katsantokantaansa ja pitää nyt Jerusalemia perusteltuna suurkaupunkina. Sillä, että se on tuhottu, ei ole merkitystä, päinvastoin. Johannes ei tähtää huomiotaan tuhottuun Jerusalemiin, vaan edessä olevaan tuomioon (AUT). Raamatullisia argumentteja löytyy: VT:n profeetoissa Jerusalem rinnastetaan Sodomaan (Jer 23:14, Hes 16:46,49 sekä 5 Moos 32:22). Joel puhuu Jerusalemista Egyptinä (Joel 4:19). Kaikkein merkittävin on silti Jeesuksen sanojen perimätieto, jossa Jerusalem esitetään ainoan todellisena ja oikeana profeettojen surmaamispaikkana (Matt 23:37, Luuk 13:33).

Nikolainen esittää (SUTS), että tämän ylösnousemuksen kokeneet havahtuvat ja todella tekevät parannuksen kääntyen Jumalan puoleen. Tulkinta on hieman hataralla pohjalla ja sen Nikolainen korjaa uudemmassa kommentaarissaan (AUT). AUTn kannalla on myös Giertz.

AUT esittää ongelman ratkaisun ytimenä VT:n traditiohistoriallisen tulkinnan, jossa Jerusalem on kansojen kokoontumispaikka niin pyhiinvaelluksen kohteena kuin antikristillisten voimien ”viimeisen taistelun” paikkana.

Kun SUTS vielä selittää jakeen 13 taivaan Jumalalle kunnian antamisen todellisena parannuksena ja kääntymyksenä, on AUT täysin vastakkaisella kannalla. Ihmiset reagoivat kauhistumalla, mutta kääntymys, saati parannuksen teko on heistä kaukana. Se toki on pakko kaikkien tunnustaa, että Jumala on ollut oikeassa. Eikä tässä yhteydessä ole kyse mistään juutalaisten joukkokääntymisestä, joten nyt Carles’in ja Lohsen tulkinnat hylätään sen perusteella, ettei Ilm tunne paavalilaista teologiaa tässä suhteessa, kuten Munck huomauttaa.

En suinkaan halua Nikolaista arvostella missään suhteessa, minulta puuttuvat siihen edellytykset, päinvastoin ihailen tämän, silloin jo vanhan miehen, ääretöntä joustavuutta ja nöyryyttä raamatuntulkintojen edessä. Poikamaiseen tapaansa Nikolainen oli uuttera ja utelias havainnoimaan häntä nuorempien tutkijoitten saavutuksia, seuraamaan niitä ja tulkitsemaan niitä myös hyvinkin kriittisesti. Tämän välihuomautuksen jälkeen voikin hyvin mielin palata tekstiin ja jakeen 14 välikommenttiin, joka siirtää meidät aivan uuteen jaksoon Johanneksen näyissä, sillä toinen ”Voi!” - huuto on päättynyt ja sitä seuraa kolmas.

Jumala ottaa maailman kuninkuuden, jakeet 15-19

Jae 15 aloittaa uuden perikoopin, joka jatkuu aina luvun loppuun. Perikooppi on tietty Raamatun lukuihin sisältyvä vähintään jakeen, mutta tavallisimmin useamman jakeen sisältävä kokonaisuus, lukukappale. KR33/38:ssa sen tunnistaa helposti lihavoidusta alkukirjaimesta, mutta myös osittain luvun alla esitetystä otsikoinnista.

Jakeessa 15 seitsemäs enkeli puhaltaa torveensa. Nyt odottaisi kuolleitten ylösnousemusta ja maailman tuomiota, mutta Johannes yllättää taas. Näky siirtyykin taivaallisen valtaistuimen viereen. Sieltä kuuluukin mahtava pauhu (tai suuria ääniä, foonai megalai, kuten KR33/38 kääntää), jotka osoittautuvat neljän valtaistuinolennon ylistykseksi, johon, jakeissa 16-18 vastaavat ne 24 enkeliä mahan kumartuneina. Olemme jälleen keskellä taivaallista jumalanpalvelusta.

SUTS, jae 15, kiinnittää ensimmäiseksi huomion ylistyksen sanamuotoon ”on tullut” (egeneto). Vaikka mitään lopullista ei vielä ole tapahtunutkaan, vaan se on edessäpäin, on Jumalan ja Karitsan voitto niin varma, että siitä voidaan puhua menneessä aikamuodossa. ”Heen basileia tuu kosmuu”, maailman kuninkuus, ovat tässä samassa merkityksessä kuin Matt 4:8-9:ssä, ja jota Ilm 4:n hymnit ovat julistaneet. Sinänsä tekstin taustalla on Ps 2 ja Dan 7:14.

Tämän Nikolainen korjaa uudemmassa tulkinnassaan (AUT). Maailman kuninkuus ei tarkoita samaa kuin Matt:4:8:ssa oleva kaikkien valtakuntien näyttäminen. Kun ylistyksessä lausuttiin koko maailman kuninkuudesta, joka on tullut ”Herrallemme ja hänen Voidellulleen”, se jatkuu yksikössä monikon sijaan: ”Hän on hallitseva”. Tämä saattaa tuntua sanoilla saivartelulta, mutta on otettava huomioon se, että Jumala ja Kristus hallitsevat yhdessä samalla valtaistuimella ja ovat erottamattomat. Juuri tätä yksikkömuoto (basileusei) korostaa.

Nikolainen jatkaa selitystään: ”Jumalalla maailmankaikkeuden luojana on ehdoton ylivalta luomakunnassaan, mutta ihmisten maailma on kuitenkin kapinassa Luojaansa vastaan”, aivan kuten jo viitatussa Matt 4:8-9:stä käy ilmi – se on ”pimeyden sokaisema ja sen vallassa” (SUTS), mutta Jumalan ja Kristuksen voitto lopettaa tämän kapinan (AUT).

Jae 16 ei paljoakaan selitystä kaipaa. Se osoittaa vain sen, että taivaallinen jumalanpalvelus on ylistystä ja kiitosta. Sama koskee jaetta 17. Siinä ylistyksen kohteena on Herra Jumala, joka saa kolme määrettä: ”Kaikkeuden valtias (AUT), joka on ja joka oli”. Ensimmäinen sisältää Jumalan nimitykset, toinen hänen ”olemisensa” ja kolmas hänen uuden voittonsa (Lohmeyer). Attribuutti ”Hän, joka on tuleva” on tarkoituksellisesti jätetty pois. Kun Jumalan lopullinen kuninkuus on tullut, hän ei enää ”tule”, huomauttaa Nikolainen (SUTS).

Jaken 18 sanonta ”pakanakansat ovat vihan vallassa” tai ”Kansat ovat vihan vallassa” (kuten KR92) perustuu Psalmeihin 2 ja 99:1 LXX -käännökseen (”Kun Herra alkoi hallita, kansat vihastuivat”), AUT. Kansojen vihastumista seuraa ”Jumalan vihan hetki”, viimeinen tuomio, mistä vanhinten ylistyksen loppuosa antaa jo viitteitä.

Nikolainen jää pohtimaan, sisältyvätkö tuomittaviin myös kristittyinä kuolleet. Ilm 20 näet edellyttää kahta ylösnousemusta, ensin pyhien (kristittyjen) ja sitten tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen kaikkien. Siitä ei ole epäilystä, että kaikki herätetään ja jokaiselle luetaan hänen palkkansa (SUTS). Vastaus Nikolaisen pohdintaan seuraa aikanaan.

Vaikka palkanmaksusta puhutaankin, ei sillä ole mitään tekemistä sen enempää juutalaisen kuin muunkaan ansio-opin kanssa. Tarkoitus on tähdentää Jumalan oikeudenmukaista tuomiota. Tämä keskustelu käydään jo Matt 25:31-46, jossa avainsanaksi ansio-oppia vastaan tulee ”milloin”. Niin vapauttavan kuin langettavankin tuomion saaneilla on sama kysymys. Vaikuttaisi siltä kuin ensin mainitut eivät tietäisi tekemisistään, ehkä se viittaa heidän elämäntapaansa olla laskelmoimatta, ja vastaavasti viimemainitut olisivat niistä hyvinkin tietoisia, jolloin tekojen harkittu suoritus saisi erityisen painon.

Myös pienet ja suuret on aiheuttanut erilaisia pohdintoja. Ovatko pienet tavallisia hurskaita ja profeetat suuria? Vai onko kysymyksessä juutalaiskristityt erotuksena pakanakristityistä? Tai joistakin muista uskovien ryhmittymistä. Spekulointi tällä on mielestäni tarpeetonta ja tähän Paavalinkin viittaa (Gal 3:26-28, Kol 3:1-11). Sanonnalla tarkoitetaan yksinkertaisesti kaikkia Jumalan palvelijoita, vaikka AUT esittääkin tästä oman tulkintansa kristillisen yhteisön kolmena ryhmänä: profeetat, kaikki Kristukseen uskovat ja kaikki Jumalan nimeä kunnioittavat, keitä näillä viimemainituilla sitten tarkoitettaneenkin. Tämähän jää avoimeksi.

Jae 19 vahvistaa jakeet 15-18 samalla kun varsinainen visio avautuu Johanneksen eteen. Taivaan avautuminen ja Jumalan valtaistuimen tullessa näkyviin, sillä tätähän arkki kuten toisaalla Raamatussa esiintyvä armoistuin varsinaisesti tarkoittavat, tarkoittaa Kristuksen aikaansaaman uuden järjestyksen voimaanastumista (SUTS).Vanhan liiton viimeisetkin säädökset ovat poispyyhityt. Uusi on tullut sijaan ja kaikki saavat sitä katsella, ei ainoastaan ylipappi, joka hänkin vain kerran vuodessa. En voi mitään sille, että mieleeni nousee taas ehtoollinen.

Tätä kuvaani ei suinkaan ole heikentämässä se, että Nikolaisen mukaan Jumala majailee nyt kansansa keskellä (samoin Giertz), juuri tätä ehtoollisen viikoittainen vietto kuvastaa ja on kuvastanut aina alkuseurakunnan ajoista. Toisaalta merkkisoitto, liitonarkkiarkki, salamat, äänet ja ukkosenjylinä, maanjäristykset ja suuret rakeet – kaikki nämä jumalalliset kauhut yhdessä ovat olleet vanhastaan ”pyhän sodan” tunnusmerkkejä. Merkittävää on se, että nyt Jumala itse, eivät ihmiset, toimii tämän ”pyhän sodan” julistajana (SUTS).

AUT ei enää lähde tulkinnassaan näin pitkälle. ”Pyhä sota” saa väistyä. Nikolaisen uudempaan tulkintaan riittää mainita teofaniasta, kuten nämä äänet, salamointi ja maanjäristykset rakeineen on jo aiemminkin tulkittu. Taivas on avoin, ainakin Johanneksen katsella.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 12

Luvut 12 – 14 muodostavat Ilm:n keskuksen. Kaiken edellisen perusteella voisimme nyt olettaa näytöksen jatkuvan loppuhuipennukseen, mutta Johannes on tavallaan löytänyt peruutusvaihteen, jota hän käyttää. Mainituissa luvuissa palataan aikahistoriallisesti jo tapahtuneeseen, mutta taas uudesta näkökulmasta, näin arvioisin. Luku 12 sinänsä jakaantuu kolmeen eri näkyyn: naiseen ja lohikäärmeeseen, sotaan taivaassa ja lohikäärme maan päällä. Selittämisen vaikeutena on, että luvun 12 teksti sisältää paljon muinaisten myyttisten kertomuksien ainesta traditio- ja aikahistoriasta, jota täydennetään uskontohistoriallisella aineksella (AUT).

Nikolainen (SUTS) muistaa huomauttaa Saatanan raivosta Kristusta ja hänen seurakuntaansa vastaan, mikä hyvin muistuttaa niitä seitsemää seurakuntaa jo koetusta, nyt koettavasta ja lähitulevaisuudessakin kohtaavista kristittyjen vainoista. Luvun 13 kuvatessa kolmatta ”Voi!” –huutoa ja saatanallisten voimien raivoisaa mellastusta maan päällä, tulee muistaa, että taistelu taivaassa on jo käyty ja päättynyt Saatanan tappioon (SUITS), mutta maan päällä se vielä jatkuu. Luvun 12 keskus on Saatanan joukkoineen heittämisessä ulos taivaasta, mutta ennen tätä on Johanneksen kerrottava jotakin tärkeää seurakunnilleen.

Nainen ja lohikäärme, jakeet 1- 6

Tämän jakson taustalla kummittelee useampikin taru. Juutalaisuudesta ei juuri apuja löydy. Tosin on tunnettu se Talmudin taru hurskaan Hiskias-kuninkaan pojasta, joka messiaanisesti taivaaseen messiaana temmattiin, mutta tämä taru on huomattavasti Ilm syntyajankohtaa nuorempi. Edelleen on tiedossa muinaisbabylonialainen taru Tiamat –merihirviöstä, joka pyrstöllään taivaan tähtiä pudottelee, kuten myös egyptiläinen kolmiodraama Hathor / Iisis, jonka poikalapsen, Horuksen, tätä vainoava lohikäärme Tyfon / Seet tappaa. Niin ikään kreikkalainen Apolloksen syntytaru on tiedossa, mutta tässähän Apollo itse surmaan vainoojansa, lohikäärme Pythonin ja tuskinpa Johannes lähtisi pakanallisia myyttejä entiselle pakanalliselle alueelle kuvaamaan.

Mitään todellista vertauspohjaa ei muinaistaruihin löydy. Ainoa todellinen yhtymäkohta näihin itämaisiin myytteihin on siinä, että vastassa on ”yli-inhimillinen, demoninen hirviövalta”, jonka aikomukset on torjuttava. Tämä ajatus esiintyy jo VT:ssa (SUTS). Aurinkojumalan aurinkovaimokaan ei tule kyseeseen, sillä aurinko mainitaan vain vaatepartena, joka omaa sen kirkkauden näin heijastaen vaimon merkityksellisyyttä. Jostakin taivaallisesta on siis kyse. UT:n ”aurinkovaimolla” tässä Ilm:n kohdassa on aivan omintakeinen merkityksensä ja sama koskee myös syntyvää poikalasta.

Nikolainen aloittaa jakeen 1 kommentoinnin tavalleen yllättäen, hyvin jyrkästi: ”On ehdottomasti käännettävä taivaalla näkyi suuri merkki, eikä kuten KR33/38 taivaassa. Tämä käännös edellyttää, että kaikki, aivan kaikki, näkevät tämän merkin. Kysymys on samankaltaisesta tapahtumasta kuin Matt 24:30 Ihmisen Pojan merkistä puhuttaessa (AUT).

Jes 7:11 puhuu merkistä Aahaan yhteydessä. Nyt synnyttävä nainen on merkkinä. Kyseeseen tulee Messiaan äiti, joka tässä saa Jumalan kansan merkityksen. Puhutaan siis seurakunnasta, joka heijastetaan taivaaseen (AUT) – onhan se seurakunnan varsinainen kotipaikka.

Vaimoa ei sinänsä kuvata, vain vaatetus ja koristeet. Kuva on Psalmista 104:1-2. Tähän Ilm:n naiseen, vaimoon liittyy moniakin astraalisia merkityksiä, mutta Raamatussa tällaiselle ei ole sijaa. ”Auringolla ei ole jumalallista arvoa”, huomauttaa Nikolainen – ja tässäkin se on ainoastaan vaate. Myöskään luku 12 ei ole astrologinen, vaan Israelin 12 heimosta uuteen Israeliin sovellettu. Toki niin VT kuin muukin juutalainen kirjallisuus ottaa astrologiasta rinnasteita (1 Moos 37:9-11), mutta tästä ei ole nyt kysymys (AUT).

SUTS epäröi vielä rinnastuksen suhteen, mutta ei malta olla huomauttamatta, että katolinen kirkko on ottanut tästä ainoasta UT:n kohdasta tuen Marialle taivaan kuningattarena. Kuitenkin nyt puhutaan taivaallisesta Israelista, täydellisestä seurakunnasta.

Kuka on tämä vaimo! Giertz näkee hänessä Jumalan seurakunnan, johon erityisesti Rooman valtion vaino kohdistuu. Tämä tulkinta ei ole ainoa. Riekkisen mukaan synnyttävä nainen on Messiaan äiti, Israelin kansa, jonka joukosta Jumalan valinnan mukaan Messias tulee maailmaan. Näin käsite ”messiaaniset synnytystuskat” tulevat myös juutalaisesta kirjallisuudesta. Tästä käsin nainen voidaan käsittää taivaalliseksi viisaudeksi, Sofiaksi, joka on Logoksen, Jumalan sanan, äiti. Johannes käyttäisi siis hyväkseen olemassa olevia myyttisiä käsitteitä maailman hallitsijan synnyttävästä ”taivaan kuningattaresta”. Maria ei näin ollen ole mikä tahansa maallinen vaimo, vaan ”aurinkovaimo”, jonka 12 tähteä ovat Israelin symbolina, kansan, josta Messias tulee (ILMESTYS s 95). Ajatus Sofiasta la Logoksesta ei ole puhtaasti Riekkisen. Taustalla piileskelee Lohmeyer, mutta palaan aiheeseen luvun viimeisessä perikoopissa.

Jakeen 2 messiaaniset synnytystuskat ovat aina vaikeita. En lähde esittämään eri vaihtoehtoja tai spekulaatioita niistä. On kuitenkin huomautettava eräästä seikasta. Ortodoksisen kirkon joulutervehdys kuulu: ”Kristus syntyy, kiittäkää!”. Tässä sinänsä yksinkertaisessa lauseessa on kiteytettynä äärettömän paljon. Messiaaniset synnytystuskat koskevat kristillistä seurakuntaa, jotka vainoineen ovat sille ylen tukalat, mutta kaikesta huolimatta ja kaiken tuskan ja taistelun keskeltä kaikuu kiitos Jumalalle, sillä se tietää olevansa voittaja (Jes 66:7). Jotain samantapaista sisältyy tähän tervehdysjakeeseen.

Tämä sama koskee niin yksittäistä kristittyä kuin kokonaista seurakuntaakin, ei vain Johanneksen aikaisissa kärsimyksissä, vaan kaikkina aikoina, kunnes täyttymys koittaa. Kristillisen uskon oivaltaminen ja usko Kristukseen ei ole itsestään selvyys. Jo sinällään se on hyvinkin kivulias kokemus, mutta samalla vapauttava ja tämän paradoksaalisen vapauttavan tuskan alla jokainen kristitty sekä kristillinen seurakunta joutuu elämään tässä ajassa. Tässä on jotain Jobista (Job 19:25): ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä”. Tämä jos mikä on Ilm:n sanomaa – sanomaa toivosta.

Jakeessa 3 esitellään toinen ennen näkemätön merkki taivaalla. Suuri lohikäärme (dragoon megas). Se on väriltään punainen ja muistuttaa siten Babylonian Musrussua tai Egyptin Tyfonia. Väri kuvaa lohikäärmeen tehtävää: verenvuodatusta. Babylonian ja Kreikan mytologian alkuhirviöiltä löytyvät sen seitsemän päätä ja Dan:sta kymmenen sarvea (Dan 7:7).

Tässä VT tarjoaa apuaan, sillä lähtökohtana on Leviatan, VT:n alkuhirviö, joka on Jumalan vastustaja ja kaaoksen aikaansaaja (Ps 74:14, Jer 51:34, Jes 27:1, 51:9, Job 7:12) ja lisää esimerkkejä löytyy VT:n apokryfeista. Kun vaimon pään koristeena on seppele (stefanos) kaksinetoista tähtineen, on tällä hirviöllä jokaisessa seitsemässä päässään kruunu (diadeema). Tämä sisältää vihjeen, kenestä on kysymys, kuten vaimonkin 12 tähteä seppeleensä koristeena. Vastakkain ovat Saatana ja Kristus seurakuntansa kanssa (SUTS). Se, että Saatanalla tulee olla kruunu, on selviö. Miten hän muutoin pyrkisi jäljittelemään Jumalaa, voitettunakin.

Jakeen 4 tähtiä pyyhkivä pyrstön heilautus kuvaa Riekkisen mukaan eräänlaista voimannäyttöä ja ylimielisyyttä ja ”tähtisade” Saatanan syöksemistä alas taivaasta ja näin kaaoksen syntymistä ja Saatanan tappiota (ILMESTYS s 94-95, AUT). SUTS lisää tähän viittauksen Dan 8:10:een, jolloin ”tähtisade” ei pelkästään ole Saatanan ulosheitto, vaan myös osuu enkeleihin, taivaan sotajoukkoon sekä tähtiin, jotka nekin syöksysyvät radoiltaan.

Mikäli tällä tarkoitetaan langenneita enkeleitä, kuvaus osuu aivan kohdalleen. Mitään varsinaista uutta ei Riekkiselläkään ole tähän esittää. Toisaalta tämä sinänsä läpi Ilm:n käyvä dualismi viittaa myös 1 Moos 3:een, jossa tämä samainen ”Valon kantaja”, Lucifer, kuten traditio tietää kertoa, ensi kertaa esiintyy (lohi)käärmeen olomuodossa syntiinlankeemuskertomuksen yhteydessä ihmisille. Langettamisen jälkeen luetaan Saatanalle tuomio samalla kun ensimmäinen Messias- ennustus saatetaan julki.

Jakeen 4 loppuosa siirtää katseet kauas eteenpäin luomiskertomuksesta. Lohikäärme on nyt vaanimassa synnyttämäisillään olevan vaimon lasta tuhotakseen tämän. Nainen synnyttää pikalapsen ja kun viittauskin on messiaanisesta Psalmista 2 ”kaitsee pakanakansoja rautaisella valtikalla”, ei voi syntyä epäilystä, kuka lapsi on. Hän on Messias. Nikolainen korostaa ”poikalasta” erityisen merkittävänä yksityiskohtana, koska se sisältää VT:n ennustusten täyttymyksen (Jes 7:14, 66:7). Nuori neito on LXX:ssa käännetty neitsyeksi (AUT).

Saatana kokee tappion: lapsi temmataan turvaan taivaaseen Jumalan luo kirkkauteen, jae 5, mutta vaimon on paettava, jae 6 (on aivan sama, käännetäänkö gynee naiseksi vai vaimoksi, kumpikin käännös on mahdollinen). Giertz vertaa vaimon, seurakunnan, pakoa erämaahan Israelin kansan pakoon Egyptistä. Pako ei ole silmitöntä ja sattumanvaraista. Jumala on huolehtinut tästäkin seurakuntansa turvaan saattamisesta. Se muistuttaa Eliaan pakoa Siinaille Iisebelin uhkauksilta, kommentoi Nikolainen, mutta lisää, että lähempikin kuvaus löytyy Juutalaissodan vaiheilta 66-70, jolloin Jerusalemin alkuseurakuntalaiset pakenivat Pellaan (AUT). Luku 1260 päivää eli 3,5 vuotta on apokalyptinen.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Sota taivaassa, jakeet 7-12

Tämä jakso on eittämättä koko luvun keskus. Näkijä on sivustaseuraajana. Mitään kronologisia määritelmiä ei esitettävän pohjalta voida laatia. Ei siis voida sanoa tai laskea, milloin kuvattava sota on käyty. Kuten ei voida sanoa, koska Jumalan Poika on syntynyt (Ps 2:7 "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”). Oleellista on, että taivaallinen välienselvittely on suoritettu. Saatana joukkoineen on hävinnyt, eikä hänellä ole enää sijaa taivaassa.

Jae 7 ei yksiselitteisesti kerro, kuka itse asiassa tämän taivaallisen sodan aloittaa, mutta ylienkeli Miikael jo nimensäkin puolesta (”Kuka on kuin Jumala”) sopii hyvin taivaallisten joukkojen johtajaksi. Missään tapauksessa joukkoja ei johda Kristus.

Kertomuksen taustalta löytyy kaksikin myyttistä legendaa. Ensimmäinen niistä on tieto enkelten kapinasta Jumalaa vastaan ja toisena Saatanan heittäminen ulos taivaasta (Jes 14:12). Tämä perimätieto näyttää olleen tuttu Jeesukselle, jonka hän on soveltanut omaan kutsumustehtäväänsä (Luuk 10:18, Joh 12:31, 1 Joh 3:8). Mikael mainitaan useissakin lähteissä Israelin suojelusenkelinä (etenkin Dan:ssa), mutta myös hurskaitten israelilaisten tai profeettojen. Juuda 9 sisältää myös kiintoisan tradition, jossa Mikael kinaa Mooseksen ruumiista Saatanan kanssa.

Mikaelin arvoa enkeleistä ensimmäisenä korostaa sekin, että hänet on ainoana enkelinä luettu niin katolisen kuin ortodoksisen kirkonkin piirissä pyhimysten joukkoon (SUTS, AUT). Hän on myös ainoa enkeli, jonka Ilm mainitsee nimeltä. Kertomukselle enkelten sodasta löytyy myös yhtymäkohtia qumranilaisesta kirjallisuudesta.

Jakeissa 7-9 ei taivaallista sotaa lähemmin kuvata, mutta lopputulos kerrotaan. Mikael joukkoineen on voittaja ja Saatana joukkoineen kokee tappion, minkä seurauksena hänet ja häneen yhtyneet enkelit heitetään maan päälle (”ei löytynyt sijaa” taivaasta perustuu Dan:aan). Sellainen tulkinta, että Saatana olisi heitetty maan läheisyyteen ei saa tukea Ilm:sta, eikä muualtakaan Raamatusta (ebleethee eis teen geen, tulee kääntää maan päälle).

Tällä ”lohikäärmeellä” on monta epiteettiä: ”se vanha käärme” (viittaa paratiisiin), ”perkele”, ”panettelija” (LXX), ”saatana”, ”koko maanpiirin villitsijä” löytyvät VT:sta ja muusta juutalaisesta kirjallisuudesta, kuten myös ”lentävä käärme” (Jes 14:29), joka sekin on Saatanan epiteetiksi tulkittu. Ehkä tämä kaikki kuvaa sen mahtia maan päällä, mutta on muistettava tämän mahdin olevan rajoitettua. Lopullisen voiton on saavuttanut Kristus, mikä jo edellä on esitetty, ei Mikael, joka on juutalaisen apokalyptiikan voittajahahmo. Tässä on yksi niistä oleellisista eroista, jotka antavat Ilm:lle sen oman, juutalaisesta apokalyptiikkakirjallisuudesta poikkeavan, leiman (SUTS).

Jakeiden 10-12 ylistys on hyvin ymmärrettävä seuraus edellisestä. Taivas riemuitsee ja siellä ylistetään samalla kun maahan kohdistuu syvä valitus sen saamasta osasta.

Jakeessa 10 on oikeastaan kyse taivaallisesta jumalanpalveluksesta, jonne Ilm:ssa alin omaan on ratkaisun hetkillä palattu. Ylistäjät ovat enkeleitä. Sitä kuvastaa suuri ääni, pauhu. On tapahtunut jotain hyvin merkittävää, joka ei enää koskaan tule toistumaan. Nikolainen toteaa tässä yhteydessä edellisten jaksojen vaikeudet ”ajoittamisen” suhteen huomauttaen tekstiyhteyden joka tapauksessa viittaavan menneeseen aikaan, mutta olevan yhteydessä selvästi historiallisen Jeesuksen lähettämiseen (SUTS). Tällainen ylimaallinen ajattomuus tulee tässä kysymykseen.

Tämänkaltaisessa ajattomuudessa liikutaan myös ylistyksen sisällön yksityiskohdissa. Pelastus katsotaan Nikolaisen mukaan viittaavan Kristuksen voittoon, joka aiemmin on esitetty jo toteutuneeksi tapahtumaksi. Vieläkin merkityksellisempi on ylistyksen viittaus ”Karitsan vereen”, jae 11, joka on tuonut voiton uskoville.

Mikäli ”meidän veljemme” ovat marttyyreita, voiton avaimeksi korostuu nimen omaan Karitsan veri, jonka Kristus uhrikuolemallaan on saavuttanut. Tähän myös marttyyrien todistus viittaa Kraftin tulkinnassa. Ne, jotka eivät ”ole henkeänsä rakastaneet” ei tarkoita ainoastaan väkivaltaisen kuoleman kohdanneita, vaan kaikkia niitäkin, jotka eivät ole vainojen paineessa hellittäneet uskossaan, eivätkä myöskään tule uskostaan tinkimään. Tätä seikka on syytä uuden marttyyriajan edellä korostaa (AUT).

Taivaan joukkojen riemuun ratkeaminen, jae 12, esiintyy useissa kohdin VT:ssa (Ps 96:11, Jes 44:23, 49:13). Riemuitsijoina ovat enkelit. ”Pyhät ovat maan päällä”, on Lutherilta tuttu toteamus. Ylösnousemus antaa vielä odottaa. Kuitenkaan eivät vain ”pyhät”, eli seurakunta, ole maan päällä, siis tässä maailmassa. Siellä on nyt myös Perkele joukkoineen, eikä se suinkaan ole toimeton. Sen suuri viha kohdistuu nimenomaan kristittyihin ja kristilliseen seurakuntaan. Kolmas ”Voi” –huuto voidaan katsoa täyttyneen. Saatanallisen hirmuhallinnon, missä muodossa se milloin esiintyneekin, suunnaton viha piilee myös siinä, että tämä ”pimeyden ruhtinas” tietää aikansa olevan vähissä (SUTS).

Lohikäärme maan päällä, jakeet 13-18

Tämän perikoopin ratkaisuun vaikuttava avain on siinä, miten ”vaimo” tulkitaan. Lohmeyeriin pohjaavan Riekkisen tulkinnan olen esitellyt. Samoin olen viitannut siihen mahdolliseen tulkintaan, että kristillinen seurakunta yleiskäsitteenä on tämä ”vaimo”, mutta vielä kaksi muutakin mahdollista tulkintavaihtoehtoa on syytä mainita. ”Vaimo” on tulkittu useimpien eksegeetikkojen toimesta juutalaiseksi seurakunnaksi, joka juutalaissodissa kohtasi äärimmäisen hädän, mutta myös kristilliseksi alkuseurakunnaksi, jota on aina vainottu (SUTS).

Jakeessa 13 voidaan lähteä siitä, että vainojen aika on alkanut. Tämä ei vaikuta puolestaan siihen, minkä sisällön ”seurakuntavaimolle” annamme. Jokaiselle esitetylle tulkinnalle on yhteistä vaino, jolta ei voida välttyä. Jeesuksen sanat tästä eivät sisällä mitään kiistaa (Luuk 22:31, Joh 16:24).

Jakeen 14 ”kotkan siivistä” tuo mieleen otaksuttavasti Ilm:n kotkan keskitaivaalla, josta aiemmin ”Voi!” -huutojen yhteydessä mainittiin. Tästä ei ole kyse, vaan 2 Moos 19:4 mainitusta kohdasta: ”Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni”.

On aivan totta, että seurakunnan on paettava, mutta se ei ole samanlaista pakoa, mitä muissa apokryfeissä, kuten 4. Esra tai Heen. esitetään. Sen estämättä, että jotkin Ilm:n kohdat ovatkin yleisitämaista mytologiaa, Johanneksen näkyyn vaikuttavat nimenomaisesti Kristuksessa tapahtunut pelastushistoria ja VT:n perinne apoklyptiikkoineen.

Annettu aikamäärä aika, kaksi aikaa ja puoliaikaa on Danielilta peräisin oleva apokalyptinen aikamääre, joka aiemminkin on esiintynyt eri varianteissa. ”Seurakunnan on viivyttävä maan päällä juuri se aika, jonka antikristus temmeltää. Sitä ei temmata pois tästä maailmasta, mutta se varjellaan pahasta”, huomauttaa Nikolainen (SUTS). Tämä ei tietenkään tarkoita yksittäisten kristittyjen joutumista vainojen kohteeksi, vaan sitä, että kristillinen kirkko varjellaan kaikesta huolimatta. Takuumiehenä on Jumala.

Tästä kuvauksena on jae 15. Olemme tottuneet ajatukseen, että lohikäärmeiden tulee syöstä tulta. Tässä se syökseekin vettä tuhotakseen seurakunnan. Luonnollisesti näin: Leviatan alkuhirviönä on yhdistetty krokotiiliin – ja muutoinkin vesi on Raamatun kielessä tuhon kuva. Alkuun minun oli vaikea tajuta tätä, kunnes sen omin silmin näin. Vuorilla satoi muutaman päivän ja vastaavasti muutamassa tunnissa kuiva joenuoma muuttui vyöryväksi koskeksi, jossa vesi nousi hetkessä monia metrejä. Se sorti suuria kallioita, siirsi mennessään hirvittäviä maamassoja ja satojen kilojen painoisia kiviä. Kaiken tielleen osuvan se tuhosi ja jälkien korjaaminen vei aikaa. Siksi oli tyhmyyttä rakentaa hiekalle.

Näin tässäkin: uskon varassa elävän seurakuntansa Jumala pelastaa turvaan, jae 16, miten ja minne, ei ole tärkeää, vaan pelastuminen.. Nikolainen ei löydä tälle kohdalle mitään selvää viittausta VT:iin, mutta arvelee olevan mahdollista viittaus Egyptistä pakoon ja Punaisen meren ihmeeseen (SUTS), mihin hän taas AUT:ssa toteaa, ettei se ole välttämätöntä.

Oma otaksumani on pikemminkin jokavuotisessa ja yleisesti tunnetussa autiomaan tapahtumassa, ei välttämättä sen kummemmasta. Johanneksen taustalla voi hyvinkin olla jokaiselle noilla alueilla asuvalle tuttu vadien tulva-ilmiö, sillä monesti moinen vesimassojen vyöry tukahtuu autiomaan hiekkaan ennen mereen pääsyään. Maa on kuitenkin raamatullisessa kielenkäytössä ystävällinen ja turvallinen (SUTS)

Jakeen 17 selitys ei kummempia kaipaa. Koska seurakuntaa ei kokonaisuudessaan voida tuhota, tuhoaminen ja vaino kohdistuu yksittäisiin kristittyihin. Lohikäärmeen seisahtuminen meren hiekalle jakeessa 18 on joko Saatanan mahtipontisuuden osoitus tai sitten se ennakoi seuraavaa episodia.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 13

Kaksi petoa, jakeet 1-18

Lukua 13 voidaan pitää Ilm:n yhtenä merkillisimmistä luvuista. Se jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen, jakeet 1-10 kuvaavat merestä nousevaa petoa ja toinen maasta ilmestyvää, jakeet 11-18. Ne muistuttavat toisiaan, mutta erojakin löytyy. Yhtymäkohtana on, että kumpikin saa voimansa ja valtuutensa Lohikäärmeeltä, Saatanalta. Samalla alkaa seitsemän näyn sarja, jotka jokainen alkavat sanoilla: ”Ja minä näin”.

Nyt nähtävä näky perustuu hyvin vankasti Dan 7:ään. Vallan mainiosti voisin laatia rinnastukset Ilm:n ja Dan:n petoihin, mutta sitä en tee. Jätän tämän lukijoille. Puitteet silti annan. Lähtökohdaksi ottaisin Dan 7:3, mistä jatkaisin aina Dan 7:8:aan asti, tämä mukaan luettuna ja jae jakeelta. Toki nämä pedot eroavat toisistaan. Se, minkä Dan esittää yksittäisenä, siitä Ilm on tehnyt koosteen, mutta tunnusmerkit täsmäävät.

Ilmestykseen pätee sama, mikä Danieliinkin, jonka sanoman tiivistelmä on: ensin esiin tulevat historialliset valtakunnat ja viimeisenä Kristuksen iankaikkinen valtakunta. Ensin suuret muinaiset valtakunnat: Babylonian leijona, Meedian karhu, Persian pantteri ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Aleksanteri Suuren petomainen valtakunta, jonka jatkajaksi muodostui Rooman imperiumi ja sen peni sarvi, Syyrian Antiokos IV Epifanes oli se, joka häpäisi Jerusalemin temppelin kesäkuun 25. päivänä 167 eKr ja jonka kunnian Juudas Makkabilainen palautti joulukuun 25. päivänä 164 eKr. kunnes roomalaiset lopullisesti ottivat koko Palestiinan hallintaansa päättäen juutalaisten vajaan vuosisadan kestäneen itsenäisyyden.

Tätä taustaa vasten luki hurskas juutalainen Danielinsa, jolloin neljäs peto tulkittiin ilman epäilyä Rooman valtakunnaksi. Lisätueksi tuli se, että Meedia luettiin osaksi Persiaa, sillä Meedialla ei ollut silloisessa historiassa mitään merkittävää roolia suurvaltana. Tällainen oli tilanne Johanneksen aikaan Patmoksella (SUTS, ks. Danielin kirjan kommentointini).

Peto, jonka Johannes ensimmäisenä näki on kiistatta kaikkien edellä mainittujen yhdistelmä. Mitään aikahistoriallista pohjaa tällä ei tietenkään ole. Ilm:n näkökulmasta Rooman maailmanvallan jälkeen seuraava maailmanvalta kuulukin sitten ”Ihmisen Pojalle”. Jumalan suoman ”jatkoajan” puitteissa on tietenkin pyrittävä selvittämään ensimmäisen pedon mysteeri ja sen tunnusmerkit, jotta se lopullisesti tullessaan voitaisiin tunnistaa, toteaa Nikolainen (SUTS).

Merestä nouseva peto, jakeet 1-10

Jakeet 1-2. Henkiolentona Saatana voi tietenkin ottaa haluamansa hahmon, pukeutua vaikka ”valkeuden enkeliksi” (2 Kor 11:14), mutta toimiessaan sekin tarvitsee ihmisiä. Merestä nousevalla pedolla ovat kaikki Saatanan tunnusmerkit. Se on varsinainen vallan anastaja, sillä kruunu(t) kuvastavat valtaa ja se taas kuuluu Kristukselle. Pedon tarkoituksena on ilmeinen hämäys, tekeytyminen joksikin muuksi, mitä se ei ole. Se nousee merestä, ts. syvyydestä, joka on tyypillinen demonisten olentojen paikka.

Pedon seitsemän päätä täsmäävät lohikäärmeen päihin. Ero lohikäärmeeseen on vain siinä, että pedon kruunut ovat sen sarvissa, ei päissä, kuten lohikäärmeellä. Tavallaan peto on lohikäärmeen peilikuva, eräänlainen projisoituma (Kraft). Päät ja sarvet ovat Danielilta. Niitä on vain hieman yhdistelty laskemalla yhteen kolmen ensimmäisen eläimen päät ja neljännen neljä päätä (AUT). Aiemmin Nikolainen arveli taustalla olevan Rooman seitsemän kukkulaa. Kuitenkin näyn ollessa kyseessä ja apokryfisen kirjallisuuden muutoinkin esillä, vaikutta uudempi (AUT) tulkinta mielekkäämmältä.

Niin SUTS kuin AUTkin tulkitsevat herjaavat nimet (Dan suuret sanat) Rooman keisarikulttiin kuuluviksi. Olkoot esimerkkeinä vaikkapa ”Augustus”, Kunnioitettava, ”Divus”, jumalallinen tai Domitianuksen itselleen vaatima puhuttelu ”Dominus et Deus”, Herra ja jumala, joka joissakin kirjoituksissa on saanut muodon ”teidän Herranne ja jumalanne”. Mikäli keisari ei kaikkia jumalallisia arvonimiä oivaltanut ottaa, tarjosivat hänen liehittelijänsä niitä, varsinkin harhaluusoille Domitianukselle. Kristittyjen kannalta katsottuna tämä oli ja on jumalanpilkkaa, johon ei voitu eikä voida suostua (SUTS, AUT).

Siitä ei liene epäilystä, etteikö Ilm:n kirjoittamisen kohteena olisi harjoitettu keisarikultti. Tällä kultilla on pitkät perinteet, jotka jatkuvat henkilöpalvontana edelleen. Länteen tämän idean toi Aleksanteri Suuri ja sen innokas kannattaja oli Antiokos IV Epifanes, kuten lisänimikin jo ilmaisee (jumaluuden ilmestys). Alku juontaa muinaiseen Egyptiin, sieltä Sumeriin ja Akkadiin, Babyloniaan ja niin edelleen, mutta mikään mahdottomuus ei ole, että sen juuret ulottuvat vieläkin kauemmas ihmisen alkuhämäriin. Tätähän jo 1 Moos 3 oleva syntiinlankeemuskertomus edellyttää.

Sen vallan, voiman ja valtakunnan, jonka lohikäärme antoi merestä nousseelle pedolle ei voida tulkita muuksi kuin Kristuksen taivaallisen valtaistuimelle nousun irvikuvaksi (5:12), mutta valitettavan todelliseksi sellaiseksi. Yhteenvetona Nikolainen toteaa hyvin jyrkästi Rooman keisarin olevan Saatanan palvelijan, hänen valtakuntansa Saatanan valtaistuimen ja suuren valtansa Perkeleen lahjaa (SUTS). Sittemmin Rooman imperiumin kukistuttua ja toisaalta nimenomaan katolisen kirkon saatua valtaa nämä keisariin kohdistuneet palvonnan piirteet osoitettiin Rooman piispalle, Paaville, mihin näkemykseen edelleen varsinkin lahkoliikkeiden piirissä yhdytään, mutta tällainen tulkinta menee liian pitkälle.

Sinänsä Ilm on Jeesuksen, Pietarin ja Paavalin linjoilla tässä asiassa. On kristillisestä näkökulmasta aivan oikein korostaa, että valtiokin on Jumalan palvelija. Mikäli se astuu tämän rajan yli, siitä tulee Ilmestyskirjan peto, saatanallinen systeemi riippumatta siitä onko kyseessä totalitarismi vai demokratia. Teokratia tässä ajassa on itsepetosta ja suuri harha.

Jakeen 3 alkutekstistä (GNT) puutuva sana ”eidon” (näin) olisi ehdottomasti lisättävä ainakin käännökseen, kuten onkin tehty (KR33/38, KR92), sillä Johannes näki pedon päässä merkittävän tunnuksen. Sitä on kuolettavasti haavoitettu, mutta haava on parantunut. Tässä SUTS näkee kaksi asiaa:

Ensinnäkin yhä selvemmäksi käy, että peto on antikristus, joka mitä ilmeisemmin on jäljittelevinään teurastettua Karitsaa, Kristusta. Lohmeyer esittää tästä omat tulkintansa: petokin on kokenut väkivaltaisen kuoleman ja noussut kuolleista, tai se on ollut valekuollut, tai sitten kyseessä on petos.

Johanneksen käyttämä kieli ei Nikolaisen mukaan anna täyttä selvyyttä, mutta hän kallistuu aksioomaan, että doketismista, näennäisyydestä, on kyse. Peto ja Kristus eivät ole rinnasteisia. Peto on tulkittu Jumalan voittamaksi alkuhirviöksi, mutta ei lopetetuksi. Tämän tulkinnan takana on Hermann Gunkelin tunnettu tulkinta, johon monet selittäjistä ovat yhtyneet. Kyseeseen tulisi maailmanloppua seuraava alkukaaokseen palaaminen, jota ainakin teoreettisesti voisi jatkua loputtomiin. Uuta alkuräjähdystä seuraisi siis uusi maailmanloppu, jota seuraisi taas uusi alkuräjähdys, näin olen tämän käsittänyt (SUTS).

Yleisin on käsitys, että pedon kukin pää edustaisi yhtä Rooman keisareista. Tässä yhteydessä kyseeseen tulisivat uusina antikristuksina lähinnä uudet Caessar ja Nero, tai miksei myös Domitianus kaikki väkivaltaisen kuoleman kohdanneina. Ainakin taru Neron heräämisestä oli Johanneksen aikaan varsi voimakkaasti elävä, jopa niin, että Domitianus nähtiin uutena Nerona (RKH, nide 9, s 218).

Sama ilveily jatkuu jakeessa 4. ”Hera, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa”, sanoo 2 Moos 15:11. Nyt tätä samaa retorista kysymystä toistavat lohikäärmeen ja pedon palvelijat. Johanneksen ironian kohteena on keisarikultti, joka olemukseltaan on saatananpalvontaa, toteaa Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 5 voimme ihmetellä miten seitsenpäisellä pedolla on yksi suu. Tällaiset yksityiskohdat eivät ole tarpeen selittää. Paljon oleellisempaa on, mitä suu puhuu. Suuret ja herjaavat sanat ovat Dan:sta. Itse asiassa Jumalan, hänen asuinsijansa ja palvelusväkensä herjaaminen ovat pedon työttä, valtuudet tulevat Saatanalta, mutta eivät rajattomat.

Saman Dan:ssa esiintyvä ja myös jo usein Ilm:ssa tuttu luku on taas esillä. Tällä kertaa se mainitaan 42 kuukautena. Tämä tarkoittaa edelleen sitä, että pahuuden valta on Jumalan hallinnassa. Sillä on oma hetkensä ja aikansa, joskin aika on ankara kristityille. Aika on tietenkin apokalyptinen, mutta se on silti kulloisestakin pituudestaan huolimatta rajoitettu. Se on määräaika.

Jakeet 6 ja 7 kuuluvat yhteen. Saatanan ihmishahmoinen peto voi pilkata Jumalaa ja kaikkea jumalallista mielin määrin, minkä se toki tekeekin. Lähinnä tulkinnallinen ongelma on siinä, mitä Jumalan majalla tarkoitetaan. Se on tulkittu temppeliksi. Mistään konkreettisesta temppelistä ei ole kyse, vaan taivaasta Jumalan asuinsijana (AUT, SUTS) ja taaskin taustalla on Dan ( 8:10-11, mutta myös 2 Tess 2:4).

Niin ikään taistelu pyhiä, eli kristillistä seurakuntaa vastaan (jae 7) on Danielilta, joka toisaalta on katsottu viittaavan Domitianuksen vainoihin, eivätkä edes niihin pääty (AUT). Jakeesta käy hyvin ilmi, ettei kristillinen seurakunta (kuten ei Saatanankaan seurakunta) ole johonkin tiettyyn paikkaan tai tiettyyn uskonnolliseen ryhmään sidottu. Kysymys on maailmanlaajuisen ihmisyhteisön muodostamasta joukosta. Se nyt vain on jakautunut kahteen leiriin, joista toisen osan muodostaa Saatanan seurakunta ja tietenkin edellytetään kummankin osapuolen tuntevan omansa. Saatanallinen kristittyjen vaino on selviö, kuten sekin, etteivät kristityt sinänsä säästy vainoilta. Jotkut heistä menehtyvät niissä, mutta kirkko säilyy.

Jae 8 osoittaa pedon vallan: kaikki maan päällä asuvat kumartavat sitä, mutta sillä rajoituksella, etteivät kristityt näin tee. Karitsan elämän kirjaan kirjoitettu nimi ei ole fraasi, huomauttaa Nikolainen. Se on toisaalta ennaltamääräämisen (predestinaation) ja toisaalta uskon huomioonottamista. Ajatus on Kraftin.

Omasta puolestani totean, että minulle ennaltamäärääminen johonkin, joko jumalalliseen tai saatanalliseen rooliin, on tuntunut vieraalta, siitäkin huolimatta, että Jeesus tähän Juudas Iskariotin kohdalla yhtyi (Joh 17:12). Vastaavasti päinvastaisella kannalla ovat syntiinlankeemuskertomuksen kanssa useat muut raamatunkohdat, jotka korostavat vähintäänkin ihmisen mahdollisuutta ainakin osittaiseen omaan valintaan (esim. Snl 28:13 ” Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon”). Kaikille tämä Jumalan tahto tehdään tiettäväksi, jae 9. On sitten eri kysymys kuullun ymmärtämisestä tai suostumisesta siihen.

Jae 10 päättää tämän perikoopin ja on ollut vaikeasti tulkittava, johtuen eri käsikirjoitusten erilaisesta lukutavasta. Sen enempää muihin lukutapoihin puuttumatta Nikolaisen on sitä mieltä, että Aleksandrinus on alkuperäinen, KR33/38 lukutapa on saanut lisäjuonteita Matt 26:52:sta ja luonnollisesti vaikuttanut siihen viittaaviin käsikirjoituksiin ja tulkintaan. Tästä tulkinnasta voi johtaa sen päätelmän, että siihen sisältyisi eräänlainen vainoojiin kohdistuva uhkaus.

Parempi käännös jakeelle 10 olisikin: ”Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan”, kuten KR92 kääntää. Tausta tälle löytyy Jer 15:2:sta. Tosin, se myönnettäköön, tähänkin lukutapaan ja etenkin mainittuun Jeremiaan kohtaan liittyy tietynlainen fatalismi.

Maasta nouseva peto, jakeet 11-18

Maasta nouseva peto, jota myös profeetaksi on nimitetty, muistuttaa kaksine sarvineen Jumalan Karitsaa, Kristusta, eräänlaista krstuskloonia, mutta sen puheet ja toiminta viittaavat pois Jumalasta, Saatanaan, jae 11. Tätä toista petoa ei, kuten ensimmäistäkään, voida täsmentää miksikään tietyksi ihmiseksi, mutta ihminen se on – saatanallinen ihminen, kuten ensimmäinenkin peto.

Jae 12 kertoo sen tehtävän. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua ensimmäisen propagandapäälliköksi. Sille on annettu ensimmäisen pedon valta, jota se julkisesti yhdessä ensimmäisen kanssa käyttää tämän hyväksynnällä, sillä tavoitteet ovat samat. Oikeastaan voisi myös puhua demagogista, kansan kiihottajasta ja yllyttäjästä. Näet tällä pedolla, tai kuten sen nimeän, profeetalla, on taito puhua ja tehdä sellaisia tunnusmerkkejä, että ihmiset uskovat, jae 13. Tuli taivaasta viittaa Eliaan taisteluun Baalin profeettoja vastaan (1 Kun 17). Idea piilee siinä, että tämän valeprofeetan tähtäin on saattaa pedolle jumalallista kunniaa.

Oikeastaan kyse on triadista. Saatanan pyrkimyksestä mahdollisimman täydellisesti jäljitellä Jumalan olemusta, joka paljastuu epäaidoksi jäljitelmäksi, mutta tätä ei välttämättä huomata – ja miten huomattaisiin, ei Raamattu ole välttämättä tämänkään ajan ”bestseller”.

Jakeet 14 ja 15 voidaan tulkita yhdessä. Se Jumalan valta, joka tälle väärälle profeetalle suodaan, sallii hänen tehdä sellaisia ihmeitä, joita tavalliset maan tallaajat hämmästelevät. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaikkapa omaan aikaamme verrattuna. Ovathan esim. erilaiset ennustelijat ja horoskoopit monille aivan vakavissaan otettuja.

Nikolainen lähtee siitä (AUT), että Johanneksen mieleen ovat nousseet aikansa roomalaiset ylipapit, mikä tulkinta on Kraftin. Näin jälkikäteen tietäen roomalaisten taikauskon, ei myöskään mikään ihme ollut ihme vaan ihmeteltävä asia, johon uskottiin. Edes tämä ajatus ei ole kovin kaukaista perua suomalaisillekaan. Salomies kirkkohistoriassaan kertoo, miten ”ihmeitä” esiteltiin Turun tuomiokirkon vihkiäisten yhteydessä katolisena aikana. Tällaisessa tilanteessa Johanneksen aikaan elettiin.

Pedon kuvan eli patsaan teettäminen on osa palvontamenoja ja se, että siitä tuli puhuva on pelkkä kikka ja kuvastaa taikuutta, jonka jo egyptiläiset arkkitehdit tunsivat rakentaessaan Memnonin monoliitit, papeistaan puhumattakaan. Tässä tapauksessa ääniefekti perustui ilman kosteuteen ja lämpenemiseen, mutta Roomassa, sanoo Nikolainen, ääni perustui joko papiston vatsastapuhumisen taitoon tai yksinkertaisesti joku asteli sisään onttoon patsaaseen ja puhui sieltä (SUTS, AUT). Samalla tuli tarkattua ihmisten käyttäytymistä, jotka eivät rukoillen patsasta kunnioittaneet, tapettiin (jae 15). Kuva on Danielilta (Dan 3).

Ongelmallisena Nikolainen pitää mainintaa pedon merkistä, jae 16, mutta tämä jae tulee tulkita seuraavien jakeiden yhteydessä (jakeet 16-18). Se on selvää, että tässäkin jäljitellään Ilm 7:ssa mainittua Jumalan sinetillä merkittyjä. Lopun aikoina ei voi olla tunnustamatta ”väriään”. Sitä on joko kristitty tai sitten ei, mutta merkki on ongelmallinen. Se on otettava joko käteen tai otsaan voidakseen myydä tai ostaa. Merkki on aikojen saatossa saanut mitä ihmeellisimpiä tulkintoja.

Sekään ei ole varmuudella selvää, millaista merkkiä Johannes on tarkoittanut. Onko kyseessä tatuointi vai polttomerkki. Otsamerkki Nikolaisen mukaan merkitsisi jonkinlaista pantaa (AUT). Tatuointi tai polttomerkki tulisi kyseeseen lähinnä kädessä. Ja mikä itse asiassa on ”pedon merkki”, 666, sen Johannes edellyttää kirjeensä vastaanottajille tunnetuksi, mutta jo Ireneukselle se oli mysteeri. Ihmistä se joka tapauksessa tarkoittaa.

Tähän lukusymboliikkaan palataan hieman myöhemmin, mutta jo tässä yhteydessä on selvää, että tällaisen merkin käyttö on ollut noihin aikoihin yleistä. Pompeijin Vesuviuksen tuhkaan peitetyistä raunioista on löytynyt kirjoitus: ”Rakastan tyttöä, jonka luku on 545”. Tällainen ei ratkaise arvoitusta. Pedon kohdalla luku 666 voi viitata niin Neroon kuin Domitianukseenkin, riippuen minkä kielen sanastoa gematriassa (lukumystiikassa) käytetään: heprean, kreikan vaiko latinan. Nämä kielet tulevat lähinnä kyseeseen (AUT, SUTS).

Lukusymboliikalla on arvuuteltu myöhemminkin yhdistäen ne eri ihmisiin historian eri aikoina. Tällaisesta leikistä ei Ilm:ssa ole kysymys. On selvää, että Johannes on olettanut luvun 666 olleen Aasian seurakunnissa tunnettu. Joka tapauksessa 666 jää kolmesti alle Jumalan täydellisyyden luvun, joka tässä tapauksessa on 777.

Luku 666 ei kuitenkaan ole ihmismielistä kadonnut. Sitä on yhdistelty ja yhdistellään mitä erilaisimpiin henkilöihin ja asioihin. Joku on nähnyt tämän ”pedon luvun” pankkikortissa, sirukorteista tai lähitulevaisuudessa ihmisiinkin asetettavista sirutunnisteista puhumattakaan, mutta ani harva on huomannut tämä luvun olleen kaupan käytössä jo vuosia.

Ellen perin väärässä ole, jokaisen tuotteen viivakoodin alusta, keskeltä ja lopusta löytyy numero 6, eli laskettuna yhteen lukumäärä, saadaan 666, mutta tällaisen tulkitseminen pedon merkiksi menee liian pitkälle. On ilmeistä, jae 18, että meiltä puuttuvat tarpeelliset tiedot tämän luvun täsmälliselle ymmärtämiselle ja ratkaisemiselle. Se ei sentään ole yllätys, että lukua 616 on pidetty pedon lukuna (jo Irenaeus tiesi tämän), mutta sen merkitys lukuun 666 nähden on jäänyt hyvin vähäiseksi (SUTS).
Nikolainen on kuitenkin selitysteokseensa (SUTS) laatinut vallan mainion lukupyramidin, jonka tähän lainaan ja samalla myös Iso Raamatun tietosanakirjan keskeisimmät osat tähän liittyen. Lähempiä perusteluja tälle en anna. Olkoot ne itse kunkin harkittavissa.

Lähden liikkeelle viimemainitusta: Luku 2 kuuluu parinmuodostumiseen. Se kuvaa täydennystä, yhteyttä, yhteenkuuluvaisuutta, mutta myös ilmaisee Jumalan tahdon. Luku 3 on Jumalan täydellisyyden, kokonaisuuden, luku. 4 liittyy maailmaan. Se on luodun maailmankaikkeuden luku ja samalla Jumalan ilmoituksen tunnusluku. Luku 6 kuuluu ihmiselle. Luku 7 on jumalyhteyden ja täydellisyyden luku, joka samalla ilmentää myös pyhyyttä ja täydellisyyttä. Luku 12 kuvaa kaikkia luotuja ja Jumalan kansaa, mutta myös tämän kansan täydellisyyttä edistävää. 2 x 12 (24) vanhinta puolestaan edustavat VT:n ja UT:n Jumalan kansan universaalisuutta kuvaavaa lukua. 12.000 on Jumalan kansan universaali luku, eikä se kerrannaisineen muuksi muutu (12 x 12.000 = 144.000), IRT, nide 2, palstat 3236-3251.

Seuraavaksi rakennetaan lukupyramidi, joka perustuu kolmioluvuille, joista oleellisin on luku 8. Lukujen 1-36 summa on 666, josta puolestaan 36 on lukujen 1-8 summa, millä perusteella antikristukseksi on laskettu Rooman kahdeksas keisari, mutta ensin lukupyramidiin (SUTS).

                           1
                        2 3 4
                    5 6 7 8 9
         10 11 12 13 14 15 16
   17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36

Kun jokaisen rivin laskee yhteen ja saadun tuloksen summaa, pitäisi laskutoimituksesta seurata luku 666, mutta tarkistetaan tämä vielä luvun 8 kolmiopyramidilla:

   1
 234
5678

Tämän pyramidin lukujen summa edellisellä laskukaavalla tulee olla 36. On siis otaksuttu kahdeksannen keisarin olevan Ilm:ssä kuvatun antikristuksen, kuka hän saattaisi olla ja mistä keisarista tulisi lähteä liikkeelle. ILMESTYS antaa viitteitä, s 41 (Sama luettelo on myös RKH, nide 9 s 218). Luettelo alkaa Augustuksesta (27 eKr – 14 jKr), häntä seuraavat: Tiberius (14-37), Caligula (37-41), Claudius (41-54), Nero (54-68), Vespasianus (69-79), Titus (79-81) ja Domitianus (81-96), jota pidettiin Neron inkarnaationa. Vähäpätöisiä vallantavoittelijoita vuonna 68-69 ei Johannes laskenut mukaan. Heitä olivat: Galba, Otho ja Vitellius, eikä heitä edes kaikissa Rooman provinsseissa keisareiksi tunnustettu. Ei hassumpaa, mutta myös Domitianuksen jälkeen vainot jatkuivat, joskin Domitianuksen seuraajan, Nervan, aikana niihin tuli tauko. Tähän palataan myöhemmin luvun 17 yhteydessä. Domitianuksen aikaan useimmat selittäjistä otaksuvat Johanneksen nähneen näkynsä ja kirjoituttaneen ne.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 14

Uusi laulu Siionin vuorella, jakeet 1-20

Kristus seurakuntansa keskellä, jakeet 1-5

Lukua 14 voitaneen pitää Ilm:n keskuksena (Lohmeyer). Jae 14:14 on puolestaan sen huipentuma, kirjan keskeisin ydin. Myös sisällöllisestä huipusta voidaan puhua, sillä luvussa 14 ilmenevät Kristuksen paluu, hänen seurakuntansa kokoaminen sekä kansojen ja Jumalan vastaisten voimien tuomio: kaikki tämä jo ennakoiden.

Hyvin oleellinen on kysymys, mitä tässä luvussa kuvataan: ovatko jo nyt esillä lopunajalliset ratkaisut, kuten antikristuksen ajan päättyminen, pyhien ylösnousemus ja tuhatvuotinen valtakunta, jota näkemystä Charles, Rist ja myös Bousset ovat esittäneet, vai kuvataanko tässä valmiutta kestämään vielä edessä olevaa, kuten Hadorn ja Lohse ovat asian käsittäneet.

Oleellisia ovat jakeet 1-5. Siionin vuorella eivät ole vielä voittajat –siis pelastuneet, vaan ne taistelevat kristityt, jotka tarvitsevat rohkaisua kestääkseen loputkin koettelemuksistaan. Tähän näkemykseen Nikolainen yhtyy, ja huomauttaa taas kerran, ettei Kristuksen seurakunta vaikeimmissakaan olosuhteissa häviä, vaan kestää (SUTS).

Jae 1. Karitsa Siionin vuorella edellyttää jotain uutta tapahtuvaksi. Myöskään petojen aika ei ole ohi, koska niihin vielä useassa yhteydessä palataan (14;9, 11, 15:2 16:10,13, 17: 3-17, 19:20). Nikolainen tulkitsee asian näin: ”Johannekselle näytettiin Karitsa ja hänen väkensä juuri siksi, ettei edellisen luvun herättämä petopelko hämmentäisi kristittyjen mieliä. Merestä noussutta petoa vastassa on Siionin vuorelle noussut Karitsa” (SUTS).

Sinänsä Siionin vuori on Raamatun teksteissä eskatologisen taistelun paikka, jonne kansat
kokoontuvat, kuten Miika 4:1-3. Samalle se esiintyy Jumalan kansan eskatologisena turvapaikkana, kuten Joel 3:5 asian esittää ja vielä lisäksi kansojen tuomion paikkana Jes 2:2-4:n mukaan, mistä puolestaan johtuu, että ”Siionin vuori” mainitaan vuorista korkeimpana. Oofel, Mooria ja Siionin vuori, Jerusalemin kolme kukkulaa, joille Daavid aikoinaan rakensi kaupunkinsa, ja joista yhdellä sijaitsi temppeli, muodostavat tämän vuoren (SUTS).

Vanhan kaupungin länsipuolella on Kidronin purolaakso ja etelästä itäpuolella kaartuva Hinnomin poikien laakso, joka ammoisista ajoista on toiminut kaupungin kaatopaikkana ja toisaalta epäjumalien uhripaikkana. Juuri tälle kaatopaikalle rikolliset heitettiin ja hygieenisistäkin syistä siellä paloi ”ikuinen tuli”, pitihän roskat polttaa. Hinnomin laaksosta on sittemmin tullut kreikan kielen kautta Gehenna, helvetti, sanastoomme. Edellä mainituista profetioista (Miika-Joel-Jeremia) on myöhäisjuutalaisuudessa tehty päätelmä, että Messias ilmestyy Siionin vuorella ja juuri Hinnomin laakso toimisi viimeisen tuomion paikkana (SUTS). Täten ”Siionin vuori” tulee käsittää apokalyptiseen kuvakieleen kuuluvaksi allegoriseksi paikaksi, jonne Jumalan kansa kokoontuu.

Periaatteellista ongelmaa ei ole siinä, keitä ovat vuorella Karitsan kansa olevat 144.000, joilla on otsassaan Jumalan ja Karitsan nimi. He ovat sama joukko, joka jo aiemmin (7:3-8, Hebr 12:22) on mainittu, siis Jumalan seurakunta. Vastaavasti Saatanan seurakunnallakin on omat tunnuksensa joko otsassa tai oikeassa kädessään (Ilm 13:16).

Ongelma tulee siinä, missä olotilassa nämä 144.000 ovat. Tulkinnat vaihtelevat. Lohmeyer ja Stake pitävät heitä taivaallisella Siionin vuorella olevina marttyyreina, joiden ylöstempaaminen on jo tapahtunut ja jotka ovat pukeutuneet kuolemattomuuden viittaan 4 Esra 2:42 mukaisesti (SUTS). Charles ja Rist tulkitsevat 42 kuukautisen antikristuksen ajan olevan ohi ja marttyyrit ovat saapuneet maan päälle viettämään tuhatvuotisen valtakunnan aikaa (SUTS).

Nikolaiselta ei heru tukea kummallekaan tulkinnalle. He (144.000) ovat se jo mainittu (Ilm 7:3-8 ja Hebr 12:22) joukko. Näyn tarkoitus on painottaa sitä, että Kristuksen kanssa seurakunta kestää. Sen lisäkorostuksen Nikolainen sallii, ”että ’nouseminen’ Siionin vuorelle korostaa Karitsan lopullisen tulemisen nyt olevan aivan lähellä” (SUTS), mutta mitään etuoikeutettujen ryhmää ei ole.

Jakeen 2 meren pauhu ja suunnaton ukkosenjyly viittaavat taivaaseen, kuten aiemminkin. Ääni muistuttaa harppujen helinää ja soittajien laulua, jossa ääniä ei voi erottaa toisistaan, tai kuten KR33/38:ssa kanteleitten soittoa. Kantele ei ole paras mahdollinen käännös. Harppu saattaisi tulla pikemminkin kyseeseen. Vielä kolmannenkin mahdollisuuden tulkinnalle on Nikolainen saanut Kraftilta. Yhden äänen sijaan voitaisiin ajatella kahta eri ääntä. ”Ensin yksiköllistä, sitten monikollista”, kuten AUT asian ilmaisee. Tämä tulkinta siirtäisi laulajat taivaasta maan päälle Jumalan kansan valittujen esitykseksi. Samalla häviää mystifiointi siitä, ketkä ja miten ovat oppineet tämän uuden laulun.

SUTS tulkitsee tämän siten, että kyseessä olisi taivaallinen enkelten kuoro, jae 3, joka laulaisi uutta laulua valtaistuin olennoille ja 24 vanhimmalle, jonka sanat kuuluvat maan päälle, mutta niiden ymmärtämisen aika ei vielä ole koittanut. Tässä on ilman muuta kyseessä taistelun helteessä ponnistelevan seurakunnan rohkaisu. He joko osallistuvat riemulliseen taivaalliseen jumalanpalvelukseen (AUT) tai sitten he joka tapauksessa saavat nähdä ja kuulla osan siitä (SUTS). Näin samankin selittäjän tulkinnat eri aikoina saattavat vaihdella. On pidettävä rikkautena ja tulkinnallisena nöyryytenä löytää uutta ja olla valmis tarkistamaan näkemyksiään.

Jae 4 on herättänyt kysymyksiä mainitsemalla neitsyet, jopa siinä määrin, että tämä käsite on esitetty poistettavaksi tekstistä. Tekemättä eroa naisten ja miesten välillä 144.000 on esitetty neitsyiksi, joille mainitaan neljä ominaisuutta: siveellinen puhtaus on näistä ensimmäinen – toisin sanoen, he eivät ole saastuttaneet itseään epäjumalanpalveluksessa. Etteivät ole saastuttanet itseään naisten kanssa, on Johanneksen kuvakieltä.

Naimattomuuden ihanteesta ei ole kysymys, vaan mainitusta uskonnollisesta siveydestä, uskollisuudesta Kristukselle. Puhutaanhan seurakunnasta Kristuksen morsiamena kollektiivisesti, kuten vertauksessa ”viisaista neitsyistä” (Matt 25:1-12) vastaavasti sulhasta odottavista yksilöinä. Sama vertaus on Paavalille tuttu (2 Kor 11:2 ja Kol 1:22), AUT. Vastaavasti Raamattu puhuu tytär Jerusalemista, tytär Egyptistä, tytär Tyyrosta, tytär Baabelista, tytär Siionista, tytär Siionin vuoresta, kollektiivisina käsitteinä kaikkine asukkaineen, jne.

Toinen ominaisuus, kärsimysalttius, liittyy uskon vakauteen ja Kristuksen seuraamiseen kaikissa olosuhteissa, jossa nähdään viittaus marttyyriuteenkin (AUT). Hyvin tiukasti nämä 144.000 ovat vielä maan päällä. ”Ei ole puhetta Karitsan perässä kävelemisestä taivaan saleissa”, kärjistää Nikolainen (SUTS).
Kolmantena mainitaan erottautuminen muista. He ovat maailmassa, mutta eivät maailmasta (Joh 17:16, 18:36, 1 Joh 4:5). Tällainen morsiusseurakunta on myös esikoisseurakunta (aparkhee). Nikolainen viittaa tässä sadon ensi osaan, joka erotettiin ja pyhitettiin Jumalalle. Vastaavasti seurakunta on tällainen esikoislahja Kristuksen uhrin perusteella, Kaikista muista ihmisistä Jumalalle erotettu (SUTS).

Neljäs ominaisuus on totuudellisuus, vilpittömyys, jae 5. Mistään täydellisistä paratiisi-ihmisistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan niistä, joista aiemmin sanottiin ”ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä” (7:14), tässä lähtökohtana on Sef 3:11 ja Jes 53:9 (AUT). Kristuksen todistajien totuudellisuus perustuu Kristukseen moitteettomuuteen: heillä on Kristuksen mieli (SUTS).

Kolmen enkelin viimeinen kutsu ja tuomionjulistus, jakeet 6-13

Jae 6.Siionin vuorelta Johanneksen katse siirtyy keskitaivaalle, jossa hän havaitsee lentävän enkelin. Se, että enkeli lentää, on myöhäisjuutalaista perua. Aiemmin, VT:ssa, enkelit ilmestyivät, paitsi poikkeuksellisesti Dan 9:21 (KR92). Aivan syyttä suotta eivät enkelit ilmaannu. Nytkin on tehtävänä julistaa iankaikkinen, aina samana pysynyt, evankeliumi (sana euangelion esiintyy tässä Ilm:ssa ainoan kerran), ilosanoma, ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa tai ”maan asukkaat” viittaa Jer 25:29-30. Vaikka evankeliumin sisältöä ei kuvata, voidaan hyvin otaksua sen koskevan ylösnousseen Kristuksen voittoa.

Siksi äänenkin, jae 7, on oltava hyvin voimakas, että kaikki varmasti kuulisivat. Näkemisen kanssa ei synny ongelmaa, sillä tuon ajan maailmankuva oli nelikulmainen. Evankeliumiin sisältyy myös Jumalan pelko, syvä kunnioitus, ja luonnollisesti kunnia, Jumalan vallan tunnustaminen, koska myös Saatan tätä tavoittelee.

Peruste on selvä: Jumalan tuomion hetki on tullut, mutta vielä on mahdollisuus, viimeinen tilaisuus, valintaan. Kumartuminen tarkoittaa tässä tapauksessa Jumalan valtaan alistumista. Myös AUT viittaa näihin esille ottamiini seikkoihin ja lisäksi Kraftin tulkintoihin, mutta jätän Kraftin rytmiikkansa kanssa sikseen. Se, että Jumala erityisesti mainitaan luomakunnan Luojana korostaa Saatanan valheellisuutta luotuna olentona, joka tekeytyy luojaksi. On siis syytä valita oikein. Jotenkin mielessäni väikkyy Joosua (Joos 24:15).

Paitsi, että Jumalan tuomion hetki on tullut, myös suuri Babylon on kukistunut, jae 8. Mitä tällä seuraavan enkelin julistuksella tarkoitetaan. Nikolainen näkee tässä kolmen eri profeettalauseen kombinaation, nimittäin Jes 21:9, vastaava Jer 51:8 ja ”Suuri Babylon” on saatu Dan 4:27:stä. Ero on yksityiskohdissa. Jer 51:7 ”Babylon on ”malja Herran kädessä”, nyt Babylon toimii juottajana AUT).

Haureus ja vihan viini KR33/38 tai portto KR92 tarkoittaa epäjumalanpalvelusta ja siihen houkuttelemista tässä, kuten niin monessa muussakin raamatunkohdassa ja KR92:n ”iljetys” tietenkin epäjumalia, mutta otaksuisin Johanneksella tämän viittaavan erityisesti keisarikulttiin, vaikka Rooma valtionakin oli sinänsä täynnä erilaisia jumalia. Toisaalta ei sovi unohtaa, että Rooma Johanneksella tarkoittaa erityisesti Rooman kaupunkia, imperiumin keskuspaikkaa (AUT).

Jakeen 9 kolmas enkeli on ajallisesti ensimmäinen, päättele Nikolainen, ”koska sen sanoma koskee kristillisen kirkon nykyaikaa” (AUT). Rooman nimitys ilmestyskirjallisuudessa on yleisesti Babylon, joskin sillä lisäyksellä, että se laajenee historiallisesta Babylonista kuvastamaan kaiken jumalanvastaisen rintaman ”pääkaupunkia”, eikä vain fyysistä Rooman kaupunkia (Kraft). Näin vastakkain on kaksi poolia Jumalan Karitsa kansoineen ”Siionin vuorella” ja Saatana oman joukkonsa myötä ”Babyloniassa” – siis vastakuvallisuus.

Kolmannen enkelin viesti on viimeinen ja vakavin varoitus. Pedon puolelle asettuneet saavat, jae 10, juoda Jumalan vihan viinin laimentamattomana, päihdyttävänä. Näet tapana oli laimentaa viini vedellä suhteessa 1:3. Tällainen oli normaali ruokajuoma.
Tavallisesti väkevää viiniä käytettiin juhlissa, nyt se symboloi Jumalan todellista ja aitoa vihaa, jota hyvällä syyllä voidaan verrata kuolemaan tuomittujen myrkkymaljaan. Tämän maljan saavat antikristuksen palvelijat tyhjentää, eikä seurauksena ole kunnon humala ja sitä seuraava roima krapula.

Jakeet 10b ja 11 kuvaavat näitä seuraamuksia. Ne löytyvät VT:n puolelta – tietenkin, eihän Uutta testamenttia vielä ollut, joskin yksittäisiä evankeliumeita, kirjeitä ja tietysti apokalyptista kirjallisuutta löytyi ja luettiin. Vihan malja ja viini löytyvät Ps 75:8-9, 60:5, Jes 51:17, 22, Jer 25:15.

Kiduttava tuli, rikki ja savu löytyvät 1 Moos 19:24, Ps 11:6, Hes 38:22. Rangaistus sammumattomassa tulessa on Jes 66:24:sta. Rangaistuksen katkeamaton jatkumo löytyy Jes 34:10. Aivan itsestään selvää ei ole tarkoitetaanko näillä rangaistuksilla Jumalan hylänneitä vaiko Babylonin (Rooman) lopullista tuhoa (AUT). Jakeen 12 ”pyhät” ovat kristittyjä, eivät jakeen 10 enkeleitä. Enempää tulkintaa jakeet eivät kaipaa kaikki muu löytyy tekstistä.

Koko Ilmestyskirjan keskeisimpänä pidetty jae 14:13, on nähty erinomaisen vaikeaksi selittää, muistuttaa Nikolainen. Hän kysyy: Mitä tarkoitetaan ajan määrityksellä ”tästä lähtien”? Mitä sellaista on tapahtunut edellä, joka on muuttanut tilanteen? ”Kuolla Herrassa” on Paavalin termejä, joka tarkoittaa kristittyjen kuolemaa Kristukseen uskovina erotukseksi toisista ei uskovista. Tämä saattaisi tarkoittaa marttyyrien kuolemaa ennen Kristuksen paluuta. Hehän ovat onniteltavia, koska heidän ei tarvitse kokea ja nähdä kaikkia kärsimyksiä loppuun asti (SUTS, AUT).

Marttyyrien kuolinpäivääkin ryhdyttiin pitämään heidän syntymäpäivänään uuteen elämään (Pol.mart 18:3), ovathan he päässeet lepoon kaikista kokemistaan vaivoista. (Giertz). Samaa lepoahan Dan 12:13 tarkoitetaan (ks. 1 Sam 28:15). Juutalaisuudesta peräisin oleva ajatus hyvien tekojen seuraamisesta on Talmudista ja juutalaisesta apokalyptiikasta tunnettu, mutta ansio-opista ei ole kysymys (AUT, SUTS). Saattaisiko kyseeseen tulla, että näitä marttyyreita ihaillaan, koska he ovat tehneet eläessään niitä uskon tekoja, joita usko Jumalaan synnyttää ja olleet näin esikuvana toisillekin. Selvää joka tapauksessa on, että tässä Johannes toisen kerran saa käskyn kirjoittaa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Sadonkorjuun aika, 14-20

Jae 14 Nikolainen toteaa näyn Ihmisen Pojasta muodostavan koko näkysarjan keskuksen (SUTS). Taustalla on Dan 7:13-14. Nikolaiselle ei jää epäselväksi, kuka valkealla pilvellä istuu: näyssä ilmestyy Kristus. Edes se, että hänen päässään on kultainen seppele kruunun sijaan, ei asiaa muuksi muuta. Sirppi on tuomion vertauskuva. Sekin esiintyy näyssä. Kysymykseen ei tule vielä tuomion hetki, vaan ennakkoilmoitus siitä, kuten koko perikoopissa. Valkea pilvi heijastaa taivaallista kirkkautta.

Taivaallisesta temppelistä, siis hyvin läheltä Jumalaa (jae 15) tulee enkeli. Hänellä on asiaa pilvellä istuvalle. Sirppi tulee heittää maan päälle. Aika on kypsä tuomion tulla, mutta ei vielä sillä tämä on, kuten sanottu, vasta tulevan ennakointia. Joel 3:13 on tässä hyvin keskeinen VT:n kohta: ”Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuavat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri”.

Tästä Joelin kohdasta on tehty tulkinta kahdenkertaisesta tuomiosta, vaikka todellisuudessa on kyse VT:n kielenkäytössä hyvin yleisestä saman yhden asian, toisinaan runollisestakin, toistosta, kuten tässä –siis rinnakkaissanonnasta. Nikolainen mainitsee 4. Esra (4:28-32) esimerkkinä kaksinkertaisesta tuomiosta, jossa ensimmäinen tarkoittaa jumalattomien rangaistusta tässä ajassa ja toinen vanhurskaiden kokoamista tulevassa maailmanajassa (SUTS). Raamatussa (esim. Matt 13:37-43) Jeesus puhuu vertauksella tällaisesta elonkorjuusta. Toinenkin Jeesuksen vertaus voidaan rinnastaa edelliseen (Luuk 17:34-36).

Alkutekstin käyttämän sanan (ekseeranthee) kuivunut, tuleentunut aoristimuoto osittaa oikeastaan viljan olevan ylikypsää (SUTS). Tämän voisi tulkita korostavan, ettei Jumala todellakaan ole kiirehtinyt tuomionsa kanssa. Hän odottaa viimeiseen asti, että ihmiset kääntyisivät pois pahuudestaan (Hes 33:11), mutta kärsivällisyydelläkin on rajansa, Jumalankin kärsivällisyydellä.

Nikolainen huomauttaa ettei enkeli ole rinnastettavissa Ihmisen Poikaan, vaan edellisiin enkeleihin. Ihmisen Poika, Kristus, suhteessa enkeleihin ei ole mikään ”ensimmäinen vertaistensa joukossa” (SUTS). Se ettei Ihmisen Poika tee mitään ilman Jumalan erityistä käskyä käy yhteen Jeesuksen omien sanojen kanssa (Matt 24:36).

Jakeessa 16 Kristus heittää sippinsä ja sato tulee samalla korjatuksi, mutta tämäkin on vasta tulevan ennakointia. Seuraavissa jakeissa 18-20 kuvattua sanotaan juuri Jumalan vihan toteutumiseksi ja useat selittäjät aina 1600-1700 lukujen vaihteessa eläneestä Johann Albrecht Bengelestä alkaen (1687-1752, mainittakoon kuriositeettina, että Bengelen laskuopin mukaan tuhatvuotinen valtakunta olisi tullut alkaa 1836) ovat intoutuneet selittämään Ihmisen Pojan sirpinheiton kuvaavan uskovien kokoamista, elonkorjuuta hyvässä merkityksessä (SUTS, Wikipedia, haku: Bengel).

Ilm:n teksti ei kuitenkaan anna riittävästi tukea tällaiselle kahden tuomion aksioomalle, vaikka siitä toisaalla Raamatussa puhutaankin. Ilmeistä lienee, että tuomiosta puhutaan, mutta ”sehän on hyvien erottamista pahoista”, kuittaa Nikolainen (SUTS).

Jakeessa 17 ilmestyy näkyville taas uusi enkeli, jolla on mukanaan sirppi. Hänkin saapuu hyvin läheltä Jumalaa. Tätä taivaan temppeli tarkoittaa. Vieläkin saapuu yksi enkeli, jae 18, tällä kertaa alttarista ja hänellä on tuli vallassaan, mutta mitään polttamaan hän ei tule. Sen sijaan hänellä on matkassaan käsky sirppiä pitelevälle enkelille heittää sirppinsä maan päälle, jotta viiniköynnöksen sato tulee korjattua, sillä sekin on valmistunut. Myös tämän tekstin taustalla on jo esitetty Joel 3:13. Samalla ilmenee rinnakkaisuus jakeen 15 kanssa.

Tässä yhteydessä voidaan aprikoida enkelten arvojärjestyksellä, jota Lohmeyer on pohdiskellut. Hänelle arvokkain on se enkeleistä, joka on lähinnä Jumalaa. Näin tämä kuudes enkeli olisi edeltäjiään vähäarvoisempi. Tällaisen spekuloinnin Nikolainen katsoo tarpeettomaksi. Enkelit eivät kanna arvomerkkejä (SUTS). Mutta sitä lahkoajatusta, jossa Jumala antaa käskyn Jeesukselle, joka toimittaa sen (enkelin välittämänä) maan päällä pienelle pyhän hengen ohjauksessa olevalle uskottujen kollegiolle, jonka tehtävänä yksin on saattaa saamansa tieto toisille ihmisille, kannattanee pohtia. Mikäli tällainen hierarkia olisi raamatullinen, miten joku enkeli voi antaa käskyn Ihmisen Pojalle, jonka tehtävänä tulee olemaan maailman tuomitseminen (jae 15)!

Jakeen 18 sadonkorjuun kaksi muotoa voidaan toki johtaa Joelista, mutta aivan käytännöllisestikin se on johdettavissa Johanneksen tekstiin: Palestiinan alueella on kaksi sadonkorjuuaikaa. Vehnä on valmis leikattavaksi ja varastoihin vietäväksi toukokuussa, kun taas rypäleiden aika koittaa syksyllä. Tästä huolimatta tekstissä ei kuitenkaan ole kyse kahdesta sadonkorjuusta, kahdesta tuomiosta, vaan yhdestä ja samasta, kuten jo aiemmin todettiin jakeen 16 yhteydessä (SUTS, AUT).

Jakeessa 19 vaikuttaisi ensin siltä, että kuvataan tavallista viininkorjuuta (Joel 3:13b). Korjuuväki leikkaa ja oksat rypäleineen heitetään viinikuurnaan ja kuurnan täyttyessä sen sisältö jaloin poljetaan, kunnes rypäleiden mehu on irronnut. Nyt nämä kummatkin työt suoritetaan enkelten toimesta: sato heitetään Jumalan vihan viinikuurnaan. Sama mainitaan myös Jes 63:3:ssa. Näin näky laajeneekin koskemaan jumalattomia ihmisiä. Heidät murskataan kuten rypäleet ja veri tirskuu.

Jakeessa 20 huomio kiinnittyy heti siihen, että Jumalan suunnaton viinikuurna on kaupungin ulkopuolella. Tavallisestihan se ei siellä ollut. Tässä on aivan ilmeinen viittaus siihen juutalaiseen käsitykseen, että pakanat tuomitaan kaupungin (Jerusalem) ulkopuolella Hinnomin laaksossa, joka myös Josafatin laaksona tunnetaan (Joel 3:2, 12, Heen 53:1, ks. myös Sak 14:2-4), SUTS.

Se verimäärä, mikä tästä taistelusta syntyy on suunnaton ja ylittää kaikki mittasuhteet. yli 300 kilometriä pitkä ja hevosen kuolaimiin asti ulottuva verivirta on käsittämätön. Sen pituushan on likimain Israelin valtakunnan pituus El-Arishista Tyyroon, nykyisen Sour ’in lähelle. Tässä nähdään ennakoiden se hirvittävä taistelu, joka Kristuksen tulemuksen päivänä käydään. On myös mahdollista, että tässä viitataan Googin ja Maagogin sotaan (SUTS).

Ilm:n ominaisuuksia on, että paikannimistö on palestiinalaista, vaikka varsinainen tapahtuma ei siellä välttämättä toteutuisikaan. Kyse on hyvin pitkälle symboliikasta. Luvun 14 sisällön voisi tiivistää näinkin: Jumala varjelee uskovaisensa Siionin vuorella, mutta uskottomat tuomitaan kaupungin ulkopuolella. Sellainen tulkinta, että maan viinipuu tarkoittaisi yksinomaan Israelia Jumalan omaisuuskansana ei saa ainakaan Ilm:n tekstistä mitään tukea. Niin tuomio kuin pelastuskin ovat globaaleja käsitteitä koskien koko ihmiskuntaa ketään erottelematta (SUTS). Luvussa esiintyvät näyt ja yksityiskohdat lopullisesta tuomiosta ovat paljossa VT:n moninaisuuksista ja erilaisuuksista johtuvia, joten tämä ei ole ongelma (AUT).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 15

Vihan maljat luovutetaan, jakeet 1-8

Ilm:n rytmiikalle ominaiseen tapaan aina jotakin suurta tapahtumaa ennen, edeltää eräänlainen välijakso. Näin tässäkin. Loppu ei vielä ole käsillä, mutta Johanneksen tyyliin kuuluu kuvata sen lähestymistä monella tapaa. Tällä kertaa seurataan tavallaan esipuhetta pian tulevalle maljanäkyjen sarjalle.

Jae 1 mainitsee toisen tunnusmerkin taivaassa, minne Johannes näyttää jälleen siirtyneen. Tämänkertainen tunnusmerkki viittaa luvussa 12 esitettyyn auringolla vaatetettuun vaimoon, mutta saa vielä yhden lisämääreen: suuren lisäksi tämä merkki on myös ihmeellinen. Ensimmäinen tunnusmerkki kohdentui vainonalaiselle seurakunnalle, tämä toinen julistaa tuomion maailmalle.

Nyt esitettävä näky on suora jatkumo jo esitetyille kahdelle edelliselle enkelten seitsensarjalle, sinettinäylle ja torvinäylle. Viimeisten seitsemän vitsauksen on vielä toteuduttava. Nämä vitsaukset ovat nyt todella viimeiset, niissä tyhjentyy Jumalan viha (AUT). Maailman historian tulee päättyä maailman tuomioon (SUTS). Tämän johdantojakeen jälkeen alkaa varsinainen näky.

Jakeessa 2 kohtaamme jo Johanneksen valtaistuinnäystä tutun lasisen meren (4:6), joka nyt on saanut uuden tulipunaisen värin. Väreillä on Raamatussa oma symboliikkansa, kuten taivaallisista ratsastajista muistamme. Tässä näyssä punainen kuvasi sotaa ja verta. Kuvataanko nyt samaa? Entä keitä ovat ne, jotka tämän meren päällä seisovat?

Nikolaisen mukaan punainen sävy saattaisi ennustaa tulevaa tuomiota, mutta toisaalta se saattaisi viitata myös Punaisen meren ylitykseen (2 Moos 14), SUTS. Olen jo aiemmin kertonut sen kokemukseni, miten punaiselta tämä meri todella peilityynenä auringon laskiessa näyttää. Kenties väri toimii erottajana kaikista muista vesistä (AUT). Vai halutaanko punaisella värillä korostaa, millaisesta taistelun helteestä sen päällä seisojat ovat tulleet?

Joka tapauksessa meren päällä seisovat ovat voittajia. He ovat voittaneen pedon, sen kuvan ja eivät ole suostuneet pedon merkkiin. Lisäksi heillä ovat Jumalan antamat harput (Tätä kantele – harppu asiaa on jo aiemmin käsitelty ja todettu harppu kannelta paremmaksi käännökseksi). Mutta keitä he ovat?

Giertz toteaa heidät pelkistetysti ”voittajiksi” alkutekstin mukaan (tuus nikoontas). Se, että he ovat voittaneet taistelun petoa vastaan, toimii yhdyssiteenä jakeeseen 13:15 ja siinä ”tapettaviin”, jolloin kysymykseen tulisivat marttyyrit, veritodistajat (joiden liturgisena värinä luterilaisuudessa on punainen). Tälle kannalle selittäjistä kallistuvat mm. Bousset, Charles ja Rist. Samalla tämä yhdistetään muihin marttyyrinäkyihin, kuten 6:9-11 ja 8:2-5 (SUTS). Tässä he vain ovat nousseet alttarin alta Jumalan valtaistuimen eteen.

Viitaten Ilm:n yleiseen katsomustapaan, Nikolainen pitää kuitenkin oikeampana tulkintaa, joka rinnastaa näyt 7:9-16 ja 15:2, jolloin Johannes olisi molemmissa tapauksissa nähnyt voittajat Jumalan kirkkauteen jo ennakolta perillepäässeinä, eli ”tuus nikoontas” tulisi perfektisen ”ne, jotka olivat voittaneet” tulkinnan sijasta lukea futuurisesti ”ne, jotka tulevat voittamaan”. Tekstikään ei välttämättä edellytä marttyyriutta. Voittajia voivat olla muutkin (SUTS), jolloin kyseeseen tulisi koko Jumalan riemuitseva seurakunta. Vielä ponnekkaammin Nikolainen ilmaisee kantansa AUT:ssa ja jatkaa johdonmukaisesti linjaansa. Sen estämättä, että monet selittäjät ovat tulkinnoissaan marttyyreiden kannalla, johtaisi tämä tulkinta marttyyreiden erityisasemaan, minkä Nikolaisen mukaan on Ilm:lle ja koko UT:lle vieras ajatus. Harput säestyssoittimina taas ennakoivat seuraavia jakeita.

Jakeen 3a ”Mooseksen, Jumalan palvelijan ja Karitsan virsi” on varsin omintakeinen sanonta seuraavalle ylistyslaululle. Taustalla on se ajatus, että samoin kuin israelilaiset muinoin Mooseksen johdolla pelastuivat Punaisen meren kautta egyptiläisiltä, johon nämä hukkuivat, on Jumalan kansa nyt lopullisesti ylittänyt oman ”merensä”, johon heidän vihollisensa ovat hukkuneet. Karitsan virrelle on peruste siinä, että voitto on saavutettu Jumalan Karitsan, Kristuksen veren kautta (SUTS). Toisaalta Mooseksen ja Karitsan yhdistäminen saattaisi myös viitata Jeesuksen omiin sanoihin: ” Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään (Matt 5:17).

3b-4 käsittää ylistyslaulun sisällön. Se ei missään tapauksessa ole se voittovirsi, jota israelilaiset aikoinaan lauloivat, huomauttaa Nikolainen. Sen sisältökin on VT:sta (SUTS, AUT): ”Herran suuret teot” (Ps 111:2), ”ihmeelliset ovat tekosi” (Ps 139:14, ”Herra, Jumala Kaikkivaltias” (Aam 4:13), ”totiset ovat hänen tekonsa ja kaikki hänen tuomionsa” (5 Moos 32:4), ”kuka ei minua, kansojen kuningasta, pelkäisi!” (Jer 10:6-7), ”kaikki kansat” (Ps 86,9, ks. Malakia 1:11), ””Sinä yksin olet Pyhä”, viittaa sekin Psalmiin (Ps 145:17).
Välttämättä eivät virren sanat esiinny mainituissa raamatunkohdissa, mutta ajatus kylläkin. Johannes on tuntenut oman Raamattunsa hyvin. Tämä näkyy läpi Ilm:n.

Jakeessa 5 sanat ”Sen jälkeen” viittaavat taukoon, joka korostaa seuraavan näyn merkityksellisyyttä. Mutta miten ymmärtää sanat” todistuksen majan temppeli avattiin”. Tämähän avautui jo 11:19. Onko se ollut välillä kiinni, kuten Kraft on arvellut, ks. Hebr 9:3 (AUT). Oikeastaan tällaisella seikalla ei ole erityisempää merkitystä, eihän taivaassa ole sen paremmin telttamajaa kuin temppeliäkään (Ilm 21:22).

Taustalla voi olla se sinänsä vanha ajatus, että taivaassa on fyysisesti maalisen rakennuksen malli, kuten 2 Moos 25:9, 40 on virheellisesti tulkittu. Toisaalta laskeutuuhan uusi Jerusalemkin alas taivaasta (Ilm 21:10), jos näin halutaan tulkita, mutta katsotaan tätä tuonnempana. Siksi toiseksi, pitäähän enkeleiden silti jostakin lähteä, jae 6, ja he lähtevät temppelistä mukanaan viimeiset seitsemän vitsausta.

Enkeleiden pukuihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ne ovat samanlaiset papinpuvut kuin aiemmin Kristuksella (1:13), mitä puhtainta pellavaa, kultaisella vyöllä rinnan kohdalta kiinnitetyt. Tämä puku erottaa heidät edeltäjistään merkkitorven soittajista ja onhan heidän tehtävänsäkin toinen, toimia Kristuksen välittöminä edelläkävijöinä ennen lopullista tuomiota.

Yksityiskohtana GNT alaviitteessään mainitsee enkelten vaatetuksessa kaksi eri lukutapaa eri käsikirjoituksissa, jotka Nikolainen (SUTS) teoksensa alaviitteessä on tuonut myös esiin. Mm. Vulgata lukee ”lithon”, jalokivi, mutta Sinaiticus ”linon”, pellava(vaate). Tätä jälkimmäistä pidetään oikeana (ks. Dan 10:5) ja edellistä myöhäisempänä korjauksena, jonka syy tai aihe löytyy Hes 28:13:sta.

Jakeessa 7 yksi valtaistuinolennoista antaa vihan maljat edellä kuvatuille enkeleille. Tämän katsotaan korostavan näiden olentojen suurta asemaa Jumalan tahdon välittäjinä enkeleille. Samat olennothan toimivat myös apokalyptisten ratsastajien esiinkutsujina ja saattavat uskovien rukoukset Jumalan eteen.

Sitäkin sopinee pohtia, miksi näitä olentoja oikein voitaisiin kutsua. Heidän arvonsa tiedämme, mutta millaisia, minkäkaltaisia, he ovat? Charles nimittää heitä kerubeiksi. Holy Bible, New international version kääntää heidät kentaureiksi, uusimmat suomalaiset raamatunkäännökset olennoiksi, paitsi 1776 raamatunkäännös, joka puhuu heistä eläiminä, kuten alkutekstikin, eli Johanneskaan ei osaa heitä kuvata (dzoo’on, elävä olento, eläin). Kenties tämä kysymys jääneen aikanaan nähtäväksi.

Maljat eivät tässä tarkoita juomapikareita (poteerion), kuten 14:10, vaan laakeita astioita (fialee), jotka ovat täynnä Jumalan pyhää vihaa. Seitsemän on tässäkin apokalyptinen luku niin enkelten kuin maljojenkin kohdalla (SUTS).

Jakeen 8 selityksessään Nikolainen toteaa maljan sisällyksen olevan tulta, jota temppelin täyttyminen savulla kuvaa (SUTS). En lähtisi tällä spekuloimaan. Riittää, että maljat sisältävät Jumalan vihan. Savu temppelissä ei ole varsinaisesti mitään uutta. Näky on tuttu muista Jumalan kunniaa, kirkkautta ja läsnäoloa kuvaavista raamatunkohdista, kuten 2 Moos 19:18, Jes 6:4, 65:5, 2 Moos 40:34 mainitsee Jumalan kirkkauden ja Hes 44:4 Jumalan kunnian täyttävän temppelin. Jumalan vihan käydessä ilmeiseksi ja alkaessa purkautua ei häntä enää voida lähestyä. Vastaanotto on päättynyt, toistaiseksi.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 16

Jumalan vihan maljat, jakeet 1-21

On alkamassa kolmas seitsemän enkelin toimittamasta jumalalisen vihan sarjasta. Kysymykseen ei tule edellisten kertaaminen, vaikka samoja piirteitä esiintyykin. Jokainen ”kierros” on edellistä ankarampi. Vaikka kyseeseen tuleekin Jumalan oikeutetun vihan ilmentymä, jonka jo saattaisi edellyttää lopullista tuomiota, ei näin vieläkään ole. Edelleen saattaisi olla ihmiskunnalle tai osalle siitä mahdollisuus kääntyä pois pahoista teoistaan.

Toisaalta luvun 16 kohdalla varsinkin joutuu pohtimaan ihmiskunnan käsitettä. Miten laajalle se Johanneksen ajattelussa ulottuu? Onko se Eufratilta Gibralttarille ja Välimeren ympäristö sekä Niilin laakso jonnekin nykyisen Sudanin seuduille, vaiko tätä suurempi alue.

Luvun 16 näyt muistuttavat edellisiä torvinäkyjä, mutta näiden maljanäkyjen tuhovoima on moninkertainen edellisiin nähden. Molemmilla on pohjana ja vertauskohtanaan Egyptin vitsaukset (2 Moos 7-10), joista Nikolainen on laatinut mainion taulukon niin SUTS:iin kuin AUT:iinkin. Liitän tähän SUTSin taulukon rakenteellisesti hieman muunneltuna.

Pasuuna 1. rakeita ja tulta heitetään maan päälle (8:7 )
Malja 1. tyhjennetään maan päälle, pahoja paiseita (16:2 )
Egypti 1. Vrt. kuudes vitsaus

Pasuuna 2. kolmasosa merestä muuttuu vereksi, kolmasosa elävistä olennoista kuolee (8:8 )
Malja 2. meri muuttuu vereksi, sen elävät olennot kuolevat (16:3 )
Egypti 2. Vrt. ensimmäinen vitsaus

Pasuuna 3. kolmasosa jokien ja lähteiden vedestä tulee karvaaksi (8:10 )
Malja 3. joet ja vesilähteet muuttuvat vereksi (16:4 )
Egypti 3. Vrt. ensimmäinen vitsaus

Psuuna 4. Aurinko ja tähdet pimentyvät kolmannelta osaltaan (8:1 2)
Malja 4. Aurinko paahtaa ihmisiä tulella (16:8 )
Egypti 4. Vrt. yhdeksäs vitsaus

Pasuuna 5. Heinäsirkat pimentävät auringon ja vaivaavat ihmisiä (9:1-12 )
Malja 5. Pedon valtakunta pimenee, ihmiset ovat tuskissaan (16:10 )
Egypti 5. Kahdeksas ja yhdeksäs vitsaus

Pasuuna 6. Enkelit suuren Eufrat-joen varrella päästetään irti (9:14 s.)
Malja 6. tyhjennetään suureen Eufrat-jokeen (16:12 )
Egypti 6. Vrt. toinen vitsaus

Pasuuna 7. salamoita, ääniä, ukkosen jylinää, maanjäristys, rakeita (11:19 )
Malja 7. salamoita, ääniä, ukkosen jylinää, maanjäristys, rakeita (16:17-21 )
Egypti 7. Vrt. seitsemäs vitsaus


Kyseessä eivät silti ole samat onnettomuudet, vaan vallan muuta. Tellus kiertää rataansa ja historia jatkaa kulkuaan. Eteen tulevat aivan uudet onnettomuudet, kun edellisistä on jotenkuten toivuttu.

Jakeessa 1 kuuluva suunnaton ääni on Jumalan. Nyt hän itse toimii käskynantajana. Maahan (teen geen) on käsitettävä koko luomakuntaa tarkoittavaksi, koskien paitsi maata, myös merta, ilmakehää ja aurinkoa, elämän edellytyksiä, sillä kyseessä on kaiken aikaa ihmisten rankaiseminen, ks. Ps 69:25 (SUTS).

Ensimmäinen enkeleistä tekee työtä käskettyä, jae 2. Se ei juuri kommentointia kaipaa. ”Pahat ja ilkeät” paiseet ovat niiden osana, jotka ovat suostuneet keisarinpalvontaan ja muihin jumalattomuuksiin. Aikahistoriallisesti tulkittuna voitaisiin viitata Neron aikana tämäntyyppiseen ruttotautiin kuolleen noin 30.000 ihmistä (SUTS, AUT). Myöhemminkin tätä sairautta on esiintynyt.

Wikipedia tietää kertoa : ”Musta surma (myös nimellä musta rutto) oli Eurooppaa 1300-luvulla runnellut epidemia, jonka arvioidaan tappaneen noin kolmasosan maanosan väestöstä. Suurin osa tutkijoista uskoo, että kyseessä oli paiseruttoepidemia, joka oli aikaisemminkin pyyhkäissyt Euroopan yli - kuten Roomassa 590 levinnyt rutto.” Ilm:n kuvaus sopii paiseruttoon, jota voidaan antibiootein hoitaa.

Jakeessa 3 toisen enkelin vihan malja kaadetaan mereen, joka muuttuu ikään kuin kuolleen vereksi ja minkä seurauksena jokainen elävä olento, tai kuten alkuteksti sanoo – jokainen elämän sielu (pasa psykhee dzooees), kuolee. Ihmiskunnan yhteen tärkeimmistä ravinnonlähteistä kohdistuu äärettömän vakava isku. Meri on kokonaisuudessaan kelvottomaksi saastunut.

Miten tämä on tapahtunut ja mitä ”ikään kuin kuolleen veri” tarkoittavat eivät minulle ole oleellisia kysymyksiä. Saattaa olla kyse ihmisen omista toimista tai jostakin ihmisestä riippumattomasta. Nikolaiselta toki löytyy aksioomat näihinkin kysymyksiin – minulle riittää, että meri on menetetty. Siitä on tullut käyttökelvoton ja tappava – tämähän on asian ydin.

Mutta mitä merta Johannes tarkoittaa? Onko se kenties Välimeri, joka tuohon aikaan Suurena merenä tunnettiin, eikä sen lisäksi oikeastaan ollut kuin Palestiinan Suolameri, nykyiseltä nimeltään Kuollut meri, vai onko Johannekselle näytetty yhtenä merenä kaikki maailman meret –tätä jään pohtimaan, vaikkakin Välimeren kannalle kallistun tulkinnassani. Olisihan muutoin tullut puhua meristä ei merestä (teen thalassan).

Jakeen 4 kolmas enkeli iskee makean – siis juomaveden – lähteisiin. Nekin muuttuvat vereksi, juomakelvottomiksi. Kyseeseen tulee globaali saastuminen. Johanneksen aikaan tällainen tilanne saattoi koskea paikallisesti muutamia, mutta nyt puhutaan koko ihmis- ja eläinkunnasta.

Nykytiedoin suurin osa maailman köyhimpiä seutuja koettelevista sairauksista ja lasten kuolleisuudesta voitaisiin välttää puhtaalla makealla vedellä - toisaalta teollistuneiden maiden pohjavedetkin alkavat olla ihmisen piittaamattomuudesta johtuen osin hyvinkin saastuneita, muta tässä mennään vielä pidemmälle ja globaalimpaan suuntaan.

Jakeiden 5-6 ”vetten enkeli” on kiinnostava. Taustalla lienee Persiasta lähtöisin oleva zarahustralainen (parsilainen) ajatusrakennelma siitä, että kaikkia luonnonilmiöitä ohjasi enkeli, vaikka mistään luonnon palvonnasta tai –uskonnosta ei olisikaan kysymys. Tämänkaltainen enkelioppi kohtasi myös juutalaisuuden, joka omaksui sen oman jahvistisen uskontonsa suodattamana pakkosiirtolaisuuden jälkeisenä aikana (Nykyisin parsit ovat hyvin pieni etninen ryhmä, ehkä noin 100.000 henkeä lähinnä Intiassa).

”Vetten enkeliin” ovat verrattavissa ”tuulen” ja ”tulen” enkelit (7:1, 14:18). Vetten enkeli ei millään muotoa puolusta omaa aluettaan. Hän on Jumalan palvelija ja siksi hän ylistää Jumalaa tämän teoista ilmoittaen samalla syyn. Vuodatettu veri on oikeutettua vaatia sen vuodattajilta, Pedon palvelijoilta. Tästä aiheutuu ainakin kaksi kysymystä.

Ensinnäkin on kysyttävä, koskeeko tämä myös VT:n hurskaita profeettoja, jotka hengellään saivat maksaa hurskautensa hinnan? Miksi ei koskisi! Näkihän pakanallinen Bileamkin Kristuksen, tosin hyvin kaukaa (4 Moos 24:17) ja joutui vasten tahtoaankin ennustamaan Israelin puolesta. Mikseivät sitten Jahven omat profeetat!, jotka julistivat Herran sanana sen minkä Jumala heille puhuttavaksi antoi. Vaikka ”pyhät” useimmiten tarkoittavatkin kristittyjä, voitaneen tämä nimitys yhtä hyvin kohdistaa VT:n marttyyriprofeettoihin kuin UT:n kristillisen seurakunnankin marttyyreihin.

Toinen kysymys koskee sitä, miten Jumala voi vaatia kostoa, eikö hän olekaan rakkauden Jumala? Onko Ilm tässä koston lain kannalla: Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä? Noudattaako se sitä apokryfikirjojen linjaa, johon myös Qmranin yhteisö oli halukas suostumaan? Enkelin sanakin toteaa, millaista maailmanhistoria on ollut: vääryyttä ja väkivaltaa, jae 6 (SUTS). Eikö anteeksiantamukselle ole sijaa? Mutta, eikö tätä mahdollisuutta ole toisaalta toistuvasti, kärsivällisesti ja pitkän aikaa tarjottu? Toki, mutta siihen ei olla suostuttu. Onko syy silloin Jumalan!

Jae 7 ratkaisee asian. Kysymys on jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta, joka palauttaa rauhan kaaokseen. Juuri siksi Jumalan ankarimmatkaan tuomiot eivät sisällä mitään väärää. Myös Psalmit puhuvat ”oikeudenmukaisesta Jumalasta” (Ps 119:137, 147:17), AUT. Ääni, joka puhuu on alttari, joka voidaan tässä ajatella olevan tulen enkeli. ”Alttari” on personifioitu, kuten moni muukin apokryfeissa tai joissakin Raamatun teksteissä, kuten jo mainitun Bileamin aasi (2 Moos 22:27-30). On myös mahdollista jättää tämä asia sikseen, kuten Giertz tekee.

Vihan maljat ovat kohdistuneet nyt maahan: ihmisiin, mereen ja makean veden lähteisiin. Neljäs malja tyhjenee aurinkoon (jae 8 ), vai tyhjeneekö se sittenkin ilmakehään – tätähän Johannes ei liene tuntenut. Kuitenkin auringon säteily muuttuu. Se suorastaan ”paahtaa ihmisiä tulella”. Kun meillä Suomessa lämpötila varjossa nousee +25 asteeseen tai yli varjossa, puhumme helteestä.

Entä sitten, kun lämpötila yöllä on yli +30 astetta ja päivällä varjossa yli +40 tai 50 astetta (celsiusta). Tämä mahtuu vielä välimeren maiden toleransseihin normaalina ilmiönä. Korkein ulkolämpötila, jossa olen työskennellyt on + 46 astetta C, eikä se vielä ollut edes kuuminta aikaa. Yöllä unen sai vasta kastelluin lakanoin. Aurinko ei vielä ”paahtanut tulella”.

Jae 9 antaa lisää ajattelun aihetta. Vaikka kuumuus on lähes sietämätön, ei sekään vaikuta ihmisten ajatuksiin. Päinvastoin Jumalan pilkkaaminen, mitä kaikkea sillä sitten tarkoitettaneenkin, jatkuu ihmisten pahuuden myötä. Tämä on viides kerta, kun ihmisten katumattomuus mainitaan Ilm:ssa, vielä kahdesti se tullaan mainitsemaan. Ilmeisesti kaikki suojaavat ilmakerrokset ovat tuhoutuneet, aprikoi Nikolainen auringonpaahteen aiheuttajaksi (SUTS), mutta syy siitä lankeaa ihmisille.

Seuraavat vitsaukset kohdistuvat oikeastaan ”suureen Babyloniin” ennakoiden sen tuhoa, joka seuraavissa luvuissa esitetään, näin luku 16 kokonaisuudessaan toimiin tavallaan esipuheena seuraavalle suurelle tapahtumalle: antikristuksen valtakunnan tuholle SUTS).

Viidennen enkelin isku, jakeessa 10, kohdistuu suoraan maaliin: pedon valtaistuimeen, minkä seurauksena koko sen valtakunta pimeni. Tämä ei kuitenkaan anna aihetta kaiken tuskankaan keskellä antaa kunnia Jumalalle, vaan herjaaminen jatkuu, jae 11, eikä mistään parannuksen tekemisestä edes mainita, vaikka siihen vielä olisikin tilaisuus. Mistä nyt on kysymys?

Missään Ilm:ssa ei mainita miten nopealla syklillä eri vitsaukset ihmiskuntaa kohtaavat. Toisaalta näyttäisi siltä, että joittenkin vitsausten välillä ihmiskunta saa aikaa toipua ja joittenkin kohdalla ei. Tästä viimemainitusta vaikuttaisi nyt olevan kysymys. Vauhti kiihtyy loppua kohden.

Jakeen 10 tulkintaan vaikuttaa oleellisesti, miltä kannalta asiaa tarkastellaan. Mikäli pitäydytään aikahistorialliseen tulkintaan, kyseeseen tulee Rooma. Maailmanvallan ja keisarikultin edustajana se oli uhka kristityille. Tällä ei kuitenkaan aivan kaikkea voida selittää, jolloin mukaan tulee ottaa traditiohistoriallinen tulkinta. Valtakunta pimenee samoin kuin muinoinen Egypti Mooseksen vitsauksilla (2 Moos 10:2-22), mutta miten pimeys voi aiheuttaa kipuja, kysyy Nikolainen (SUTS).

Tässä yhteydessä viitataan viidenteen torvivitsaukseen ja demonisten heinäsirkkojen aiheuttamaan auringon pimenemiseen ja tuskaan. Toisaalta missään ei ole sanottu, että märkivien haavojen aiheuttamat tuskat olisivat parantuneet, päinvastoin - tai että auringon paahteen aiheuttamat vaivat olisivat sen pimentyessä helpottaneet – entä saastunut vesi, josta mitä ilmeisimmin aiheutuu sairauksia, jopa pandemiaan asti.

On myös mahdollista tulkita tämä kohta uskontohistoriallisesti, jolloin mikään historiallinen valtakunta ei välttämättä tulisikaan kysymykseen. Pikemminkin huomio kiinnitetään myyttisyyteen ja hengelliseen tulkintaan. Kyseeseen tulisi tällöin demonien demoninen valtakunta, joita jotkin yksityiskohdat toki puoltavat, mutta eivät anna riittävästi tälle Lohmeyerin tulkinnalle tukea (AUT, SUTS).

Vahvimmilla nykytulkinnassa on aika- ja traditiohistoriallisen tulkinnan yhdistelmä. Egyptin auringonpimennyksen yhteydessä on eräänä mahdollisuutena viitattu suureen tulivuorenpurkaukseen, jolloin hienojakoinen mutta runsas ylimpiin ilmakerroksiin asti noussut pöly olisi pimennyksen aiheuttanut, mutta tällaisella arvuuttelu ei liene tarpeellista.

Kiistatonta ei välttämättä ole sekään, mitä pedon valtaistuimella ja valtakunnalla lopulta tarkoitetaan: yksinkö Roomaa, vai universaalisesti koko maailmaa. Kummallekin näkökohdalle löytyvät omat puoltajansa. Se sentään on selvää, että se on pahuuden täyttämä, kuten maailma tapaa olla.


Kuudennen enkelin, jae 12, tyhjentäessä maljansa Eufrat-virtaan tapahtuu ainoastaan paikallinen onnettomuus: virran vesi kuivuu, mutta eikö se ollutkin jo saastunut. Tässä voidaan viitata Jes 11:15:een. Tie aukenee idän kuninkaille. Kuudes enkeli ei tuota varsinaista onnettomuutta suuressa mittakaavassa, mutta toimiin eräänlaisena valmistelijana. Keitä nämä idän kuninkaat ovat – parttilaisiako? Itse asiassa he olivat Rooman valtakunnalle ainoa uhka noihin aikoihin ja saavuttivatkin joitakin yksittäisiä voittoja.

Eufratin kuivuminen ei sinänsä ole mitään uutta. Kyyroksen joukkojen kerrotaan padonneen joitakin joen uomista ja johtaneen veden toisaalle niin, että Babylonian valloittaminen tuli mahdolliseksi.

Aikahistoriallinen tulkinta ei anna yksin riittävää selvyyttä asiaan, koska Eufrat olisi silloin todellinen rajajoki ja parttilaiset kuninkaat niin ikään todellisia. He olisivat samalla ne kuninkaat, jotka pedolle hetkeksi (17:12) alistetaan. Ei voi olla mahdollista, että Rooman keisari, joka itsessään on pedon palvelija voisi yllyttää parttilaiset pedon palvelijat itseään vastaan (Mark 3:26).

Hadorn esittää ratkaisuksi, ettei mitään rajajokea oikeastaan ole, sillä aikojen lopulla idän ja lännen valtakunnat tulevat muodostamaan yhden valtakunnan. Tällöin tulkintaa tulisi täydentää Hadornin myytillä: mukaan tulee ottaa myytti parttilaisten edellä palaavasta uudelleen herätetystä Nerosta (Nero redivivuksesta). Uskontohistoriallinen tulkinta ei kohtaa samoja ongelmia, koska se hengellistää tekstin: Eufrat on symbolinen joki, virtojen kuivuminen on jo vanhastaan Jumalan tuomioiden vertauskuva (Jes 11:15, Jer 28:36, Sak. 10:11), idän kuninkaat domoneita, jne… (SUTS).

Edellinen vaikuttaa jollakin tavalla ”jalat irti maasta –tulkinnalta”, joten on pohdittava, löytyisikö jokin rationaalisempi ratkaisu. Nikolainen esittääkin lähtökohdaksi aikahistoriallista tulkintaa, jota täydennetään traditiohistoriallisilla ja eskatologisilla näkökohdilla (SUTS).

Minun tulkintani mukaan tämä merkitsisi sitä, että aikahistoriallisesti Eufrat olisi rajajoki, jonka takana väijyvät parttilaiset, mutta tradition mukaan Kristus tulee auringonnoususta joukkoineen, jolloin kyseeseen tulisivat Jesajan ennustukset (Jes 41:2, 25, 46:11, 59:19).
Jakeessa 12 toteutuisi myös Jes 40:3 ennustus, joka Matt 3:3:sssa vielä toistetaan. Tällöin eskatologisen näkökohdan muodostaa, ei 17:12, vaan 19:11-14. Tällä selittyisi myös jakeiden 13-16 yllätyksellisyys, mitä niiden esiintymiskohtaan tulee.

Edellä mainittua traditiota puoltavat lukuisien vanhojen kirkkojen sijoitukset siten, että niiden alttari on asetettu itää kohti sisäänkäynnin ollessa lännen puolelta – korostus on: kuolemasta elämään tai elämää kohti. Näin myös Siinain Pyhän Katariinan luostarin kirkon osalta, jossa nousevan auringon ensisäteet osuvat ensimmäiseksi suunnattoman kauniin mosaiikkiteoksen Kristus –kasvoihin.

Mikäli tulkintani osuu oikeaan suuntaan, se merkitsisi käytännössä sodan julistusta Saatanalle, jolloin seuraamuksetkin olisivat vallan muut kuin pelkän joen kuivuminen. Mittasuhteet muuttuisivat kosmisiksi. Eikä myöskään olisi kummeksuttavaa, miksi tuttu kolmikko esiintyy seuraavassa jakeessa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Jae 13 tuo esille lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan, joiden suusta lähtee sammakko kustakin.(Tästä kaiketi tuttu sanonta: ”päästi suustaan sammakoita”). Sammakot kuvataan saastaisina henkinä, demoneina, kuten parsilaisuudessa, mutta kreikkalaisessa ja osin egyptiläisessä mytologiassa ne edustavat päinvastaista (AUT, SUTS).

Sammakot historiallisessa tulkintatavassa ovat antaneet oivan aiheen mätkiä vastapuolta ”Raamatulla”. Niinpä Paavin tiedetään protestanttisia uskonpuhdistajia tarkoittaessaan sanoneen heitä Ilmestyksen sammakoiksi, mutta ei Luther kumppaneineen tälle hävinnyt. Lutherin mukaan ”Sammakot ovat sellaisia sofisteja kuin Faber, Eck ja Emser, jotka pöyhistelevät evankeliumia vastaan, mutta jäävät sammakoiksi” (SUTS).

Tiimalasin hiekka on käymässä loppuun ja Saatanan on ryhdyttävä viimeisiin epätoivoisiin toimenpiteisiin kumppaneineen. Jae 14 kertoo näiden sammakon hahmossa ilmestyneiden demoneiden tehtävän. Niillä on saatanallinen kyky tehdä ihmeitä, jota ne käyttävät lähtiessään kaikkien maan hallitsijoiden luo, houkuttaakseen ja kootakseen heidät yhteisenä rintamana sotaan viimeiseen taisteluun Jumalaa vastaan. Tämä ei ole mitään uutta ilmestyskirjallisuudessa.

Nikolainen huomauttaa, ettei sodan kohdetta ilmaista, mutta on selvää, että kyseeseen tulee jumalanvastaisten voimien kokoaminen. Tässä Johannes liittyy vanhatestamentilliseen perinteeseen (Ps 2:1-5, Dan 2:14). Ihmiskunnan kokoaminen kuuluu Jumalan tarkoituksiin, eikä sitä voi toteuttaa kukaan muu, paitsi Kristus, joskin pahojen henkienkin on tässä suoritettava jumalallista tehtävää, Jumalan tuomion valmistelua tietoisesti tai tietämättään (SUTS).

Jae 15 viitta siihen yllätyksellisyyteen, millä kaikki tapahtuu ja jonka Jeesus jo ilmaisi vertauksissaan. Jakeen korostus on valppaanaolossa. Tätä valveillaolo tarkoittaa. Näet Johanneksenkin aikaan oli tapana nukkua alasti, mutta vartija ei voi olla alaston. Hänellä tulee olla vaatteet päällä, kuten sotaa käyvällä rintamasotilaalla. Kriittisellä hetkellä ei ole enää aikaa pukeutumiseen.

Taustalla on Jeesuksen vertaus varkaasta, kuten jae itsekin antaa ymmärtää (Luuk 12:39-40). Tähän jakeeseen on kohdistunut kritiikkiä, ja sitä on esitetty poistettavaksikin. Aihetta tähän ei ole, syy löytyy siitä väärästä olettamuksesta, että Kristuksen seurakunta olisi jo temmattu taivaaseen, jota mm. Lohmeyer edustaa (SUTS).

”Jos seurakunta kuitenkin on maan päällä antikristuksen aikana, Herran sana valvomisesta on paikallaan hetkellä, jolloin kaikki maan kuninkaat kokoontuvat Ja hänen voideltuaan vastaan!”, huomauttaa Nikolainen (SUTS).

Jae 16 kertoo ”kansainvälisen sotajoukon kokoamispaikan”. Tällaiseksi ilmoitetaan korostetusti Harmagedon, eli Megiddon kukkula. Megiddo oli aikoinaan tärkeä vartiokaupunki ja vahvasti linnoitettu. Se vartioi Saaronin laaksosta Jisreliin ja sieltä edelleen itään kulkevaa kauppateiden risteystä ja sen rinteille Dan:n (Dan 11:45) mukaan Antiokus IV Epifanes pystytti leirinsä hyökätäkseen Palestiinaan.

Jisreel taas tunnetaan paitsi hedelmällisyydestään myös muinaisten kuninkaiden taistelukenttänä, samoin Karmel- vuori, joka oikeastaan alkaa Megiddosta, on tunnettu hedelmällisistä viinitarhoistaan yhä edelleen.

Harmagedon Megiddon seutuna ei ole aivan itsestään selvä tulkinta, joskin sillä on vankka puoltonsa. Näet sen heprealainen nimi, joka tekstissäkin poikkeuksellisesti mainitaan, voidaan lukea joko ”hedelmällinen vuori” tai ”kaivattu kaupunki”, riippuen miten konsonanttisen hepreankielen vokalisointi asetetaan, mikä puolestaan on antanut aihetta tekstikorjauksille. Edellinen lukutapa viittaa Karmeliin, jossa Elia voitti aikoinaan Baalin profeetat, jälkimmäinen taas Jerusalemiin (SUTS).

Megiddon ja Jisreelin kautta kulki suorin tie Egyptistä Babyloniaan, siis silloiseen kaksoisvirtainmaahan ja Eufratille, joten se tuli yhdessä Meren tien (Via Maris) kanssa, joka edelleenkin seuraa Välimeren rantaa, tärkeäksi kauppa- ja sotatieksi, mitä pitkin eri armeijat liikkuivat milloin pohjoiseen, milloin etelään. Pelkästään historiallisinkin syin voidaan Megiddo asettaa ensisijalle tulkinnassa lopunajallisen näytöksen ratkaisupaikkana.

Jisreelin tasangolla käytiin lukuisia taisteluita kautta historian, joista muutamat Raamatussakin mainitaan. Näin Megiddo ja sen lähiseutu sopisivat mitä mainioimmin lopputaistelun näyttämöiksi. Sen sijaan se usein eri saarnaajilta kuultu ”totuus”, että tällä alueella tapahtuisi lopunajallinen kansojenvälinen suuri sota ei saa aikakaan Ilm:n tekstistä mitään tukea (SUTS). Mitään ratkaisutaistelua ei vielä tapahdu. Se siirtyy myöhemmin esitettäväksi, nyt ainoastaan sitä valmistellaan.

Jakeessa 17 on seitsemännen enkelin vuoro tyhjentää maljansa, tällä kertaa ilmaan. Samalla temppelistä kuuluu taas valtaisa ääni: ”Se on tapahtunut”, mikä muistuttaa Jeesuksen viimeisiä sanoja ristillä: ”Se on täytetty”. Selittäjät ovat yksimielisiä siitä, että ääni kuuluu Jumalalle. Teofaniaan viittaa myös seuraavan jakeen, 18, ukkosenjyly, äänet, ja ennenkuvaamaton maanjäristys.

Liekö, jae 19, Johanneksen mielessä jo mainittu Vähää-Aasiaa koetellut järistys, joka tuhosi kaupunkeja Johanneksen aikana vuonna 62 (6:12), tiedä häntä, mutta tämä järistys on hyvin tuhoisa. Onko suuri kaupunki Jerusalem, kuten jotkin selittäjät katsovat, vai Rooma tai jokin muu, ei suoranaisesti tekstistä käy ilmi, mutta varsin suurella todennäköisyydellä Roomaa tarkoitetaan. Oikeastaan tällä ei ole oleellista merkitystä.

Sen sijaan seuraamuksilla on. Kun vielä 11:13 kuvatun maanjäristyksen seurauksena kymmenes kaupunkia tuhoutui, nyt kyseeseen tulee käytännöllisesti katsoen koko kaupunki, joka jakaantuu kolmeen osaan. Aivan ilmeistä on, että juuri samasta kaupungista on tässäkin kyse. Tämän lisäksi myös muut (Välimeren alueen?) kaupungit tuhoutuvat. Tätä ilmeisesti ”kansojen kaupungit” tarkoittavat. ”Vihan kiivauden viinimalja” heijastelee vaikutteita Jes 51:sta ja Jer 25:sta (SUTS).

Jakeessa 20 kuvattu saarten ja vuorten katoaminen on 6:14:ssa kuvattua voimakkaampi ilmaisu. Miten tämä tulee tulkita, on epävarmaa, sillä kautta aikojen telluksella mantereet ovat siirtyneet, vuoristoja on syntynyt ja kadonnut, kuten saariakin.

Vuorien katoamisesta on hyvä esimerkki Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa aina Itä-Karjalan Paanajärven suuntaan. Tällä alueella sijaitsi aikoinaan Karelidien vuoristo, jonka huiput on otaksuttu yltäneen nykyisten Alppien korkeudelle. Nyt niistä on jäljellä enää noin kymmenenteen osaan madaltunut kvartsiittiydin. Mikäli taas ajassa tätä laskettaisiin miljoonat vuodet eivät riittäisi, puhutaan miljardeissa. Myös maapallon globaalin lämpenemisen otaksutaan aiheuttavan merenpinnan nousua siinä määrin, että monet asututkin saaret jäävät vetten alle. Joka tapauksessa Johannes näkee jotain globaalia, koko maapalloa koskettavaa, joskaan ei tässäkään tapahtumasarjoja voida systematisoida, päättelee Nikolainen (SUTS).

Seitsemännen maljaenkelin vitsauksiin liittyvät niin geologiset kuin ilmastollisetkin katastrofit. Viimemainituita kuvaa jakeen 21 raesade, johon jo aiemmin on viitattu. Tällä kertaa rakeiden koko mainitaan järkyttäväksi. Koulupoikana loruttelin painomittoja: milligramma-senttigramma-desigramma, gamma, dekagramma, hehtogramma-kilogramma-leiviskä-senttaali-tonni.

Nyt kyseeseen tulevat leiviskänkokoiset rakeet. Riippuen, mistä katsoo, painomitta vaihtelee. Esim. KR33/38 käännöksessä leiviskä on hyvin venyvä, mutta kunnioitettava paino: runsaasta 20 kilosta reiluun 50 kiloon. KR92 on hieman avarampi vanhoja painoja tulkitessaan, mutta antaa arvoksi kuitenkin kilohaarukan 35-40 kg. Kesällä 2006 näkemäni rakeet painoivat arviolta reilut 50-75 grammaa ollen läpimitaltaan suuren kananmunan kokoiset. Jo tällainen aiheutti paljon tuhoa.

Olivatpa rakeet grammoissa tai kiloissa, suunnatonta tuhoa tässä joka tapauksessa ollaan ilmoittamassa. Entä ihmisten reaktio? Se ei entisestään muutu: ihmiset jatkavat Jumalan pilkkaamista. Heillä ei ole edes ajatustakaan kääntyä Jumalan puoleen. He ovat vielä paatuneempia kuin Egyptin Farao (2 Moos 9:27-28). Hän sentään lupasi tehdä parannuksen. Nyt ei enää luvat yhtään mitään, ihmisten omnipotenssi on kasvanut todella potensseihin.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 17

Babylonin tuomio, jakeet 1-18

Suuri Babylon, mikä se on? Se on maailmanvallan keskus, joka tässä yhteydessä asettuu Roomaan. Sitä kutsutaan portoksi vanhaan raamatulliseen tapaan, kuten mitä tahansa muutakin kaupunkia on kutsuttu. Kaupunkia, joka ennen muuta alentuu epäjumalan palvontaan, tässä tapauksessa ennen muuta keisarikulttiin, mutta myös siveelliset näkökohdat tulee ottaa huomion.

Rooman siveellistä tilaa kuvaa hyvin se, että salamurhat ja juonittelut olivat yleisiä, edes keisari ei niiltä säästynyt. Elämäntyylii varakkaiden keskuudessa oli mässäilevää ja irstailevaa. Johannes tunsi hyvin sen ympäristön, missä joutui elämään.

Portto pedon selässä, jakeet 1-6a

Jakeessa 1 yhdellä vihan maljoja kantaneista enkeleistä on asiaa Johannekselle. Hän haluaa näyttää porton tuomion. Tuomion ydin on tämän kohtaamassa tuhossa. Aikahistoriallisen tulkinnan kannattajat ovat olleet hyvin yksimielisiä siitä, mitä portolla tarkoitetaan. Se on yksinkertaisesti Rooma kaupunkina. Tulkinta on saanut myös tukea traditiohistorian puolelta, jossa profeetat kuvaavat jumalatonta ja syntistä kaupunkia portoksi (SUTS).

Myös ”suuret vedet” ovat VT:n kieltä. Tällöin yleensä tarkoitettiin Eufratia ja sen rantamilla asuvia ihmisiä. Vesi on oleellinen elementti kulttuurien syntymiselle. Babylonkin, jonka tuhon Jer 51:53 ilmoittaa, sijaitsee Eufratin rannalla. Tosin Tberiä tuskin voidaan Eufratiin rinnastaa, mutta vähäisempänäkin jokena se saa kantaa entisen paheiden pesän nimeä Rooman astuttuaan sen sijaan. Niin ikään Tyyro on ollut yksi Rooma-Babylonin vanhatestamentillisista esikuvista (SUTS). Meri, ”paljot vedet”, osoittautuu kansojen paljoudeksi. Tämäkin sopii Roomaan.

Jakeen 2 ”Maan kuninkaat” ja ”haureuden viini” kaivannevat myös jonkun selittävän sanan. ”Maailman kuninkaat” on Jesajan (Jes 23:15-17) ennustuksesta Tyyroa vastaan ja sen uudelleen rakentamisesta. Rikkaana satamavaltiona se omasi kaikki mahdolliset aikansa paheet. Maailman kuninkaita edustivat kauppakumppanit kaikkialta silloisesta maailmasta.

”Haureuden viini” on KR92 käännöksessä käännetty ” ”Iljettäväksi viiniksi” (ek tuu oinuu tees porneias autees), josta maan asukkaat ovat juopuneet. Rooma on personifioitu. Joskaan käännös ei ole sanatarkka, se kuitenkin antanee paremman käsityksen nykyihmisille, mistä on kysymys. Suostumalla maailmankaupungin yleiseen menoon, elämällä iloisesti sen humussa asiaa tarkemmin ajattelematta –tätä tuo juopuminen iljettävästä viinistä tarkoittaa. Taustalla ovat Jeremian ennustukset Babylonia vastaan (Jer 15:15, 51:7, SUTS, AUT).

Vasta jakeessa 3 Johannekselle näytetään varsinainen näky. Edellinen on ollut sille johdantona. Autiomaa on vanhastaan näkyjen näkemisen paikka (esim. 1 Moos 28:12-15, ym.) ja tietenkin riivaajien asuinseutua. Sinne Johannes enkelin saattelemana ekstaattisessa tilassa joutuu ja hänen huomionsa kiinnittyy ensiksi petoon, joka väriltäänkin on isäntänsä kaltainen. Sillä on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, mutta niistä ei mainita sen enempää. Sen sijaan Jumalaa herjaavat nimet, jotka tarkoittanevat yksin Jumalalle kuuluvia, mutta (ihmisen) itse ottamia arvonimiä, ovat kuin tatuoinnit, peittäen pedon ruumiin. Näky muistuttaa Dan 7:7:ssä olevaa, joskaan samana sitä ei voida pitää, saman kaltaisena kylläkin, mikä jo edellä on esitetty Dan:n pedoista suhteessa Ilm:aan.

Toiseksi Johannes havahtuu kuvaamaan pedolla ratsastajaa. Nikolainen huomauttaa, että pakanallisissa myyteissä naiset usein ratsastivat eläimillä, kuten Kybele, Artemis ja vähäaasialainen äitijumalatar Dea Syra (AUT). Nyt Johanneksen edessä saattaa olla Rooma-jumalatar, Dea Roma. Mikäli peto on Rooman imperiumi ja portto sen pääkaupunki, tai mikäli portto tarkoittaa antikristillistä Rooma-uskontoa, näkijän (miksei lukijankin) eteen on avattu vaikuttava kuva, toteaa Nikolainen (SUTS) ja viittaa Lohmeyeriin, joka uskontohistoriallisessa tulkinnassaan on tässä nähnyt viitteitä mandelaiseen mytologiaan: Ruha-portto ratsastaa Ur-hirviöllä, myös yhtymäkohdat Istar-kulttiin ovat hyvin mahdolliset. Kielelliset seikat tekstissä taas puoltavat petoa Rooman keisarina (AUT, GNT).

Katseen siirtyessä naiseen, jae 4, hänet näytetään kuninkaallisissa vaatteissa, johon purppura viittaa ja toisaalta myös helakanpunainen, joka yhdistää hänet petoon. Ilmeisesti aivan tietoisesti Johannes käyttää punaisen eri sävyjä, sillä löhikäärmeen väriksi esitettiin tulipunainen (12:3). Näin tämä kolmikko kytkeytyy yhteen ja muodostaa tietyt vastakohtaparit: Jumala – Lohikäärme, Karitsa – Peto, auringolla puettu nainen - purppuraan vaatetettu portto, joksi pedon selässä ratsastaja osoittautuu.

Kulta, jalokivet ja helmet, kuten ylenpalttinen korujen ja ylellisten vaatteidenkin määrä, on VT:n profeetoille lähinnä pakanallisuuden merkki ja siksi jumalanvastaisuuden symboli (Jes 3:18-23, Hes 28:4-6, AUT). On oikeastaan luonnollista, että naisen kädessä oleva malja (poteerion) on kultainen. Muu ei kuvaan sopisikaan, mutta entä juoma-astian sisältö? ”Kauhistukset ja haureuden iljetykset” pitävät paljon sisällään. Kysymyksen ei tule mikään päihdyttävä juoma, vaan teot.

GNT lukee kohdan: ”gemon bdelygmatoon kai ta akatharta tees porneias autees”, eli ”täynnä iljetyksiä ja haureutensa saastaisuuksia”. Ongelmallinen on sana ”bdelygmatoon”, iljetyksiä, jota Raamatussa käytetään antikristillisen temppelin häpäisemisen yhteydessä. Sanalle on hyvin vaikeaa löytää suomenkielistä vastinetta, vaikka idean oivaltaisikin.

Tällä kaikella haluan sanoa, että naisen kädessä oleva malja tulee liittää antikristillisiin jumalanpalvelusmenoihin, mikä tässä yhteydessä sanottuna on suoraan kristillisen uskon ja sen jumalanpalveluselämän häpäisemistä. Edellä esitetty GNT:n lukutapa ei ole ainoa: toinen lukutapa yhdistää sanat seksualikulttiin, joka edelleenkin toimii uskonnon irvikuvana, huomauttaa Nikolainen (SUTS, ks. GNT:n alaviite).

Pitäähän portto tunnistaa, jae 5. Johanneksen aikaan oli tapana, että heillä oli nimi tai lempinimi otsakoristeessaan. Tällä kertaa nimi myös ilmoitetaan: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti”. Samalla (SUTS) huomautetaan kyseessä olevan allegorisen peitenimen. Nikolainen kuittaa tämän seikan (AUT) hieman lyhyemmällä maininnalla.

SUTS:issa hän esittelee ratkaisunsa laajemmin: Babylon korvataan sanalla Rooma. Tämän jälkeen negatiivisille portto- ja kauhistus-käsitteille annetaan niiden myönteiset vastakohdat, jolloin naisen nimeksi muodostuu: ”Rooma-äiti, maan jumalattarien ja jumalallisten äiti”. Tällöin kysymykseen tuleekin äiti-jumalatar. Tässä tapauksessa Dea Roma.

”Magna Mater-kultti”, joka sekin oli vähä-aasialaista perua, saavutti Rooman jo noin 200 eKr, mutta se edusti siveellistä puhtautta. Tästä Nikolainen päättelee Johanneksen tarkoittaneen mahdollisesti uutta äiti-jumalatar-kulttia, Dea Romaa, joka oli kiinteästi yhteydessä keisarikulttiin, eikä sulkenut pois temppelihaureutta eikä muitakaan irstailuja. Tämä taas oli kristityille mitä suurin kauhistuksen aihe (SUTS).

Edellisen sijaa Nikolaisen mukaan on yksi suurimmista eksegeettisistä virheistä tulkita katolinen kirkko, tai muukaan kristillinen kirkko, Babylon-portoksi. Hyvin voimakkaasti Nikolainen pitää historioivaa tulkintatapaa tällaisessa yhteydessä erittäin suurena virheratkaisuna. Ei mikään kirkko ole ollut edes Johanneksen mielessä hänen Babylon-näkyjensä yhteydessä (AUT).

Tietenkin jotkin protestanttiset lahkot ja lahkosaarnaajat ovat koettaneet luoda omaa ”kirkkopolitiikkaansa” tällaisella tulkinnalla tai tulkitsemalla kaiken ekumeenisen toiminnan antamalla sille porton leiman ja näin häpäistä niitä yrityksiä, mitä eri kirkoilla on löytää yhteyksiä keskenään tai pitää kirkkojen välistä keskustelua yllä. Tällainen ”huorittelu” ei lähde Raamatusta, eikä sillä ole Ilm:n kanssa mitään tekemistä.

Jakeessa 6a Johannes havaitsee naisen olevan päihtynyt, kuten tavanomaista oli, portoista puhuttaessa. Päihtymys ei aiheutunut viinistä, vaan pyhien verestä. Pyhät ovat seurakuntalaisia, Jeesuksen todistajia. Heitä nimenomaisesti nyt himoitaan saaliiksi. Kuva päihdyttävän viinin muuttumisesta vereksi on Jer 25:15-17, 51:7:stä. ”VT:n veritodistajien joukkoon ovat liittyneet kristityt marttyyrit, Jeesuksen todistajat”, kuittaa Nikolainen (AUT), joskin omasta puolestani, en välttämättä ”Jeesuksen todistajilla” tarkoittaisi yksin marttyyreita, vaikka heistä tässä yhteydessä olisikin kyse.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Enkeli selittää porton ja pedon mysteerin, jakeet 6b-18

Jakeet 6b-7 Kuka tahansa ihmettelisi moisen näyn nähtyään. Sehän on suorastan painajaismainen. Tässä jakeen loppuosaa käytetään keinona siirtyä uuteen keskusteluun, jota jae 7 jatkaa, jossa luvataan paljastaa sekä porton että pedon salaisuus (mysteerion).

Jakeesta 8 huomauttaa Nikolainen, ettei nyt esitetty peto täysin vastaa luvussa 13 esitettyä ja kiinnittää huomiota sanaan syvyys, josta peto nousee, kun se luvussa 13 nousi merestä. Kuitenkin Raamatussa meri kuvaa syvyyttä (Neh 9:11, Miika 7:19, Matt 18:6), joten mitään oleellista ristiriitaa ei ole.

Toiseksi kiinnitetään huomiota uuteen ilmaisuun ”on ollut, eikä sitä enää ole”, mikä sanonta itse asiassa pilkkaa petoa, sillä Kristuksesta sanotaan joka oli, on ja on tuleva. Tälläkin tavoin Johannes haluaa osoittaa aidon väärästä. Varsinaisesti Nikolaisen mukaan eroavuudet ovat selitettävissä sillä, että Johannes on käyttänyt yhdistelmää eri antikristus-traditioista. Luonnollisesti jakeeseen lienee vaikuttanut myytti Neron inkarnoitumisesta, joka varsin yleisenä kulki kansan suussa (SUTS).

Lopulta jäljellä on kaksi ihmisryhmää: ne, joiden nimet ovat kirjoitetut Jumalan elämän kirjaan ja ne, joiden nimiä ei sieltä löydy. Ensin mainitut muodostavat ne 144.000 valittua, toisen ryhmän osana on pedon kanssa joutua kadotukseen. Spekulointi sillä, kumpaan ryhmään kukakin kuuluu, on jo ajatuksenakin mieletön. Jumalan hallussa on tuomio ja hänen hallussaan on myös elämän kirja. Asia selviää, kun tulee aika avata kirjat (Dan 7:10, Ilm 20:12). ”Hamasta maailman perustamisesta” korostaa sitä, ettei ketään ihmisistä jätetä viimeisen tuomion ulkopuolelle riippumatta siitä, milloin hän on elänyt.
Ennen kuin salaisuus avautuu, jae 9, tarvitaan Jumalan antamaa ymmärrystä (nuus) ja viisautta (sofia). Peto saa ”maalliset muotonsa”. Seitsemän päätä ovat seitsemän kukkulaa, joka epäilyksettä viittaa Roomaan, jonka päällä portto istuu, eli portto olisi Rooman kaupunki (seitsemälle kukkulalle rakennettu). Kuitenkin samalla tarkoitetaan seitsemää kuningasta, jotka olisivat Rooman imperiumin hallitsijoita. Keitä he voisivat olla? Asiaahan jo sivuttiin pedon luvun yhteydessä, luvussa 13.

Näistä kuninkaista, jae 10, viisi on kuollut, kuudes hallitsee parhaillaan (hänen aikanaan Johannes kirjoittaa kirjansa) ja seitsemäs odottaa vielä tuloaan ja hän hallitse vähän aikaa. Hänen jälkeensä, jae 11, tulee kahdeksas, joka on itse peto ja saa osakseen kadotuksen. Samalla viitataan inkarnaatioon: Hän, kahdeksas on ollut yksi seitsemästä. Kummitteleeko tässäkin Nero-myytti? Koetetaan selvittää.

Luvun 13 keisariluettelossa lähdettiin Augustuksesta ja päädyttiin Domitianukseen, joka olisi ollut tarkoitettu peto, joka edellytti itseään kutsuttavan arvonimellä ”herra ja jumala” (deus et domini) ja joka vainosi kristittyjä. Nikolainen esittää (AUT) Kraftin ratkaisumallin: Domitianuksen kuoltua 96 keisariksi tuli Nerva. Vuoden 97 kesällä Nerva otti kanssahallitsijakseen ottopoikansa Trajanuksen. Nervan kuoltua keväällä 98 astui Trajanus hänen sijaansa halliten vuoteen 117 (AUT).

Apokalyptiset laskelmat edellyttävät normaalisti pian koittavaa lyhyttä aikaa, missä Johannes Trajanuksen kohdalla erehtyi. Sanonta, että peto, joka on ollut, ei nyt ole selittyisi sillä aikahistoriallisella tulkinnalla, että Nervan toimesta kristittyjen vainot lopetettiin. Tästä kävisi todistuksena 1 Kleemensin kirjeen myönteinen asennoituminen keisarilliseen esivaltaan.

Johanneksen näkyjen perusteella tämä oli kuitenkin väliaikainen olotila, peto on nukahtanut toistaiseksi. Keisarikultti yhdistettynä Dea Roman palvontaan ilman muuta tulee johtamaan kristittyjen ja keisarin väliseen ristiriitatilanteeseen ja näin uusiin vainoihin. Kraftin tulkinnan mukaan Nervasta tulisi Ilm:n avainhenkilö ja Ilm olisi kirjoitettu sinä lyhyenä aikana, jolloin Nerva hallitsi.

Muitakin tulkintoja on esitetty. Mm. Novum, nide 4, s 915 mainitsee, että seitsemän vuorta on tulkittu valtakunniksi. Perusteluna on käytetty sitä, että VT:ssa vuoret merkitsevät joskus valtaa (Jer 51:25). Niin ikään allegorinen tulkinta on saanut kannatusta. Novum itse päätyy siihen lyhyeen toteamukseen, että uskottavinta lienee ratkaista ongelma on tulkita jae 10 maailmanvallan ilmenemiksi historian eri vaiheissa. Edelleen on esitetty teoriaa, jossa Ilm olisi kirjoitettu niin monista käsikirjoituksista, että niiden teksti olisi koontivaiheessa sekoittunut, mitä Giertz pitää lähinnä mielivaltaisena.

Giertzin oma tulkinta lähtee siitä, että päät, vuoret ja kuninkaat ovat kaikki vallan eri vivahteiden vertauskuvia. Seitsenluku on tulkittava jumalallisen täydellisyyden lukuna, jota täydellisyyttä, toisin sanoen Jumalan asemaa, Saatana tavoittelee pedon avulla.

Jakeen 11 kahdeksatta petoa Novum pitää pahan vallan henkilöitymänä. Hieman samalle kannalle asettuu Kraft toteamalla Antikristus-pedon olevan enemmän kuin Rooman keisarit, vaikka nämä ovatkin olleet edistämässä sitä epäjumalanpalvelusta ja henkilökulttia, joka ruumiillistuu Antikristuksessa (AUT).

Kraftin teorian mukaan Ilm:n keisariluettelo muodostuisi seuraavaksi: Klaudius (41-54), Nero (54-68), Vespasianus (69-79), Titus (79-81), Domitianus (81-96), Nerva (96-98), Trajanus (98-117). Seuraava olisikin Antikristus. Monia muitakin keisariluetteloita on laadittu. Ongelma onkin siinä, miten tulkita se, että peto on kahdeksas, mutta silti yksi seitsemästä.

Giertz ratkaisee ongelman sillä, että peto alunalkuaankin on pelkkä huono kopio Kristuksesta. Paitsi että se pyrkii tekemään samankaltaisia tekoja, se myös pyrkii puhumaan Kristuksen tavoin. Itse asiassa peto on jo esiintynyt, mutta se on mennyt välillä piiloon (tai nukkuu, kuten Nikolainen toteaa, AUT). Mutta taas kohta se tulee esiin jälleen kadotakseen, jopa niin, että sen luullaan kuolleen – mutta lopulta se ilmaantuu koko voimassaan perustaakseen totalitaarisen demonisen supervaltansa, kunnes sen aika päättyy Kristuksen tulemuksessa.

Klassinen selitys pedolle on myytti Neron paluusta joko idästä tai kuolleista heränneenä. Tämä kansan parissa elänyt uskomus, voi hyvinkin olla Johanneksen taustalla. Mahdotonta ei ole sekään, että ”yksi seitsemästä” on eräänlainen yhteenveto aikaisemmista keisareista, eikä nimenomaisesti Nero Novum, uusi Nero (AUT).

Jakeet 10-11 ovat olleet hyvin monen tulkintayrityksen kohteina, eikä mikään niistä ole täysin tyydyttävä. Jokaisesta löytyvät omat vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. On vain tyydyttävä siihen tosiasiaan, että Johanneksella ja hänen aikalaisillaan oli se ”nuus” ja ”sofia”, jota meillä ei toistaiseksi ole tulkita nämä jakeet. Kenties Giertz on omassa tulkinnassaan lähinnä oikeaa, tiedä häntä, sillä läpi historian on ilmaantunut erilaisia petomaisia hallitsijoita, joista yksikään ei vielä ole kyennyt perustamaan globaalia totalitaarista pedon valtakuntaa. Ehkä se onkin edessä eikä takana.

Jakeessa 12 on Dan 7:20,24 vaikutusta, jossa myös kymmenen sarvea mainitaan kuninkaina. Tekstistä ilmenee, etteivät ne vielä ole saaneet valtaa, mutta tulevat sellaista saamaan, joten voitaneen tulkita niiden olevan lähitulevaisuudessa ilmaantuvia vasallikuninkaita, jotka tavallaan ovat osa pedon hallintoa, mutta vain hetken (alkutekstin mukaan yhdeksi hetkeksi, ”mian hooran”, kuten KR33/38 kääntääkin) ja toimivat pedon alaisuudessa (luovuttavat tälle voimansa ja valtansa), jae 13.

Nero-myyttiin kuului ajatus, että hän palaisi roomalaisten pahimpien vihollisten, parttilaisten satraappien mukana, mistä myytin toinen versio idästä tulevana on peräisin. Dan vaikutuksesta näitä satraappeja olisi kymmenen. Ongelman on ensinnäkin se, että parttilaisia satraappeja tiedetään olleen 14 ja toiseksi: he eivät olleet kuninkaita. Lisäksi vaikuttaisi perin oudolta, että peto hyökkäisi oman valtakuntansa keskukseen yhdessä sen pahimpien vihollisten kanssa (SUTS).

Lohmeyer uskontohistoriallisine tulkintoineen otaksuu kymmenen sarven edustavan maailmanaikaa mittaavia tähtidemoneita, joita tähtikuvioiden mukaan olisi 12, mutta Dan vaikutuksesta luku olisi muuttunut kymmeneen. Näin ”yksi tunti” (mian hooran) tulisi käsittää ”yhtenä maailmanpäivän tuntina”, eli kullakin tähtiolennolla olisi oma tuntinsa. Tästä seuraa, että seitsemän kuningasta tulkitaan seitsemäksi aurinkokunnan seitsemäksi planeetaksi.

Edelleen: ne viisi kuningasta joita ei enää ole olisivat viisi tunnettua planeettaa ilman aurinkoa ja kuuta. Kun sitten kaikki maailmanviikon seitsemän päivää ovat kuluneet, tapahtuu ratkaiseva aikojen käänne, jolloin kahdeksannen, demoneista turmiollisimman, aika alkaa (SUTS). Näin mystifioitu tulkinta gnostilaisine tunnuspiirteineen on mahdoton. Kirje on lähetetty tietyssä historiallisessa tilanteessa tiettynä historiallisena aikana, huomauttaa Nikolainen. Aivan toinen asia on, että luvut 4 ja 7, ym ovat tulleet jo VT:iin yleisitämaisesta tähtiajattelusta. Tosiasia on, että alkukirkko tulkitsi aikojen merkkejä Dan:sta käsin, mutta ei missään tapauksessa pakanallisen ympäristönsä gnostilaisuudesta (SUTS). Nikolainen toteaakin, etteivät mainitut kuninkaat ole menneen ajan henkilöitä, vaan ”lopunajallisia hahmoja läheisessä tulevaisuudessa” (AUT).

Jakeessa 14 ennakoidaan myöhemmin esitettävän lopputaistelun lopputulos. Peto vasalleineen sotii Kristusta vastaan, mutta tämän taistelun tulos on ollut selvä jo ajat sitten. Peto kaikkine liittolaisineen kohtaa siinä lopullisen tuhonsa, sillä vain Kristuksesta voidaan sanoa, että hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas. Taustalla on kaikkien entisten suurvaltojen, Babyloniasta Roomaan, kuninkaiden tapa ottaa itselleen mahtipontisia nimiä.

Kristuksen kanssa voittajia ovat hänen omansa, ne 144.000 Siionin vuorella, jotka tässä saavat itselleen kolme määrettä: kutsutut, valitut ja uskolliset. Kaksi ensimmäistä ovat tutut Paavalin kirjeistä ja siten paavalilaista alkuperää. Kolmas, uskolliset, on Ilm:n omaa, lähinnä marttyyrikäsitteistöä (SUTS).

Jae 15 palaa ”suuren porttoon”. Meri tarkoittaa enkelin selityksessä maailman kaikkia kansoja (vrt. Jes 8:7, Jer 47:2). Kieltämättä Johanneksen aikainen Rooma oli juuri tällainen kansojen meri, jonka asukkaat koostuivat kaikkialta silloisesta tunnetusta maailmasta tai ainakin asioivat siellä, kuka mistäkin syystä. Ymmärrettävästi kansoilla tarkoitetaan tässä niitä, jotka osallistuivat Rooman uskontojen pakanallisiin menoihin ja henkilöpalvontaan sekä muihin paheisiin, mitä silloisen maailman metropolissa suinkin vain harjoitettiin.

Jakeessa 16 esitetään pedon ja hänen vasalleittensa suhtautuminen porttoon. Voisi ajatella Antikristuksen ja hänen kumppaneittensa lyöttäytyneen yhteen porton kanssa, mutta ei: he vihaavat tätä. Vihan syytä ei kerrota, seuraukset kylläkin. Portto riisutaan alastomaksi ylellisistä vaatteistaan ja koruistaan. Hänet surmataan, syödään ja poltetaan. Mikäli portolla on tarkoitettu Rooman kaupunkia (jae 18), se kokee nyt täydellisen tuhon. Käytetty kuvakieli on kieltämättä brutaali, mutta sitähän oli myös kaupungin elämä (vrt. Hes 16:37-44).

Tästä herää tietenkin kysymys, mihin Antikristus nyt perustaa valtaistuimensa, vai eikö se ollutkaan Roomassa? Onko tämä Antikristus-peto henkilö, vai personifioitunut hahmo, joka esiintyy ihmisenä historian eri aikakausina? Tähänhän Giertz viittaa. Tällöin ne kymmenen sarvea olisivatkin samaan tapaan aikakausien pedon hännystelijöitä. Ehkä tällainen pohdinta on tarpeetonta. Se on kuitenkin selvää, jae 17, että paha näyttäisi tuhoavan itsensä ja että se kaikessa pahuudessaan ja jumalanvastaisuudessa on pakotettu täyttämään Jumalan tarkoitusperiä.

Jae 18 paljastaa porton lopullisesti Rooman kaupungiksi. Nimenomaan Roomaa Johannes tarkoittaa. Tosin sitä on verrattu Babyloniin, siis kaupunkiin ja toisaalta porttoon, mutta tällaisia kaksoisvertauksia tiedetään esiintyneen muitakin (SUTS).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 18

Babylonin tuho, jakeet 1-24

Bo Giertz on todennut noin viidenneksen luvun 18 sisällöstä löytyvän pieninä katkelmina VT:sta (Jes 13,47, Jer 50-51, Hes 26-27). Mistään suorista lainauksista ei silti ole kyse, eikä Johannes myöskään viittaa VT:n teksteihin. Näkijä on tuntenut oman Raamattunsa hyvin ja oivaltanut sen yhteyden, mikä hänen näkemänsä ja jo aiemmin nähtyjen kesken vallitsi.

Tähän lukuun perehtyessäni olen pohtinut, onko sittenkään kysymys johonkin tiettyyn paikkaan sijoitettavissa olevasta kaupungista, vai tulisiko pikemminkin ajatella globaalimmin koko maailmaa hallitsevaa itseriittoista kerskakulttuuria. Sen loputonta itsekkyyttä, ahneutta, piittaamattomuutta ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua kaikkein heikoimpien kustannuksella. Mieleeni nousee kuva Vigelandin puiston obeliskista Oslossa.

Joka tapauksessa luku 18 ei edusta vielä kaiken loppua, pikemminkin lopun alkua. Luvulle ominaista on luku kolme, joka esiintyy kolmena enkelinä, kolmena kauhistelijoitten joukkona sekä heidän kolmesti toistuva kaksinkertainen ”voi!”-huutonsa, joiden vastakohtana on kolme pelastettujen joukkoa. Babylon-Roomankin tuhoutumiseen ilmoitetaan kolme syytä. Luku 18 voidaan jakaa kolmeen alaosaan, jonka katkaisee ainoastaan jakeen 20 riemuhuuto omana perikooppinaan.

Jakeessa 1 esiintyy uusi enkeli, toinen, kuin edellisessä luvussa. Hän on Jumalan edustaja, kuten enkeleiden tapana on. Tätä korostaa sekin, että hänellä on suuri valta. Niin suuri, että koko maailma kirkastuu hänen edessään. Enkelin olemuksessa ja kirkkaudessa on jumalallisen ilmestyksen mahti, Kuten Hes 43:2:ssa.

Hänen äänensä on mahtava, jae 2, ja hänen asiansa on ennustuksenomainen ilmoitus, joka muistuttaa VT:n profeettojen tuomioprofetioita: ”Suuri Babylon on kukistunut”. Siitä on tullut raunioitunut ja autio: demonien ja saastaisten lintujen asuinpaikka. Tosin Rooma on vielä mahdissaan, mutta sen tuhon lopullisuus on Jumalan päätöksissä niin varma, että siitä voidaan puhua jo toteutuneena tapahtumana (SUTS).

Tähän kukistumiseen, jae 3, ilmoitetaan kolme syytä: ensinnäkin se on omalla elämäntavallaan johtanut harhaan kaikki maailman kansat ja saanut ne palvomaan ihmistä Jumalan sijaan sekä harjoittamaan muutakin siveettömyyttä. Haureuden vihan viini lienee tulkittavissa Jer 25:15:sta käsin.

Toiseksi: maan kuninkaat, ne, joilla on valta, ovat olleet edistämässä tätä siveettömyyttä. Kolmantena, aivan uutena syytöksenä, on metropolin kaupankäynti, joka on johtanut kevytmieliseen, hillittömään ylelliseen elämään ja sen myötä rappeutuneeseen kulttuuriin, jossa mitään paheita ei käytännössä tunnettu. Muinoinen Tyyro (Jes 23) käy tästä esimerkkinä (AUT).

Jakeesta 4 alkaa uusi perikooppi, jonka aloittaa taivaasta kuuluva ääni. Ääni taivaasta merkitsee aina jotakin erityistä tapahtuvaksi. Kenelle ääni kuuluu? Jumalalleko, kuten Giertz arvelee vaiko Kristukselle, jonka Nikolainen tuo esille Jumalan ohessa (SUTS). Molemmille vaihtoehdoille löytyy sama perustelu, sanat: ”minun kansani” (ho laos muu). Nikolainen esittää kolmannenkin vaihtoehdon. Ääni todennäköisemmin jonkun enkelin. Perustelu tälle tulkinnalle on se, että Jumalan ja Kristuksen sanat esiintyvät Ilm:ssa yleensä vain alussa ja lopussa (SUTS).

”Lähteä ulos” tai pois lähtemisen ajatus, erottautuminen on Raamatussa tuttu sanonta, kun pitää tehdä eroa synnintekijöihin (Jes 48:20, 52:11, Jer 50:8, 51:6,9,45, 2 Kor 6:14-17, 1 Tim 5:22, 2 Joh j. 11). Giertz tarkoittaa tällä samankaltaista lähtemistä kuin Lootin lähtö Sodomasta. Nikolaiselle koko Israelin kansan historia on yhtä lähtemistä: ensin Sodomasta, sitten Egyptistä, lopulta Baabelista ja viimeiksi Jerusalemistakin (AUT, SUTS).
Itse asiassa exoduksen, poislähtemisen, ajatus korostuu erityisesti ilmestyskirjallisuudessa.

Mitä tällä Baabelista poislähtemisellä tarkoitetaan, on aiheuttanut erilaisia korostuksia ja tulkintoja, erimielisyyksiäkin. Askeettisten erakkoliikkeiden reaktio on ollut sama kuin Qumranin essealaisten: eristäytyminen omaksi yhteisökseen. Radikaalipietismi on kohdistanut vaatimuksensa erota maallistuneesta kirkosta, tai eriytyä omaksi oikea- tai tosiuskovaisten ryhmäkseen. ”Babylon ei ole mikään kirkon tai kirkollisuuden peiteilmaisu”, napauttaa Nikolainen, eikä kirkosta ole edes kysymys tässä yhteydessä (SUTS, AUT).

Uuden testamentin evankeliumikirjoista tiedämme, että Jeesus varsin kovin sanoin soimi aikansa uskonollista ulkokultaisuutta ja kaksinaamaisuutta sekä sen harjoittajia, mutta silti hän ”tapansa” mukaan kävi synagogajumalanpalveluksissa (Luuk 4:16), eikä suinkaan jättänyt niitä, saati käskenyt ketään muutakaan jättämään. Se, mitä hän käski, oli ”tehdä parannuksen soveliaita hedelmiä” (Matt 3:7-8); viittaus liittyy tulevaan tuomioon ja pakenemisestahan tässäkin oli kyse, tosin negaationa.

Kaiketi oikeimman tulkinnan lienee tehnyt jo Augustinus (354-430), ajatus on E. Lohsen. ”Profeetallinen käsky on ymmärrettävä hengellisesti; meidän on siten paettava tämän maailman kaupunkia, että rakkaudessa toimivan uskon askelin pakenemme elävän Jumalan turviin.” (Augustinus: De civitate XVIII, 18; SUTS, AUT). Jo Jesaja julisti: ”ellette usko, niin ette kestä” (Jes 7:9). Osallisuus Babylonin synteihin ei ole ainoastaan niiden tekemistä, vaan myös niiden hyväksymistä (SUTS).

Jae 5 liittyy oleellisesti Jeremian ennustukseen Babylonian tuhoutumisesta (Jer 51:9), mistä myös ”taivaita hipovat” (ekolleethesan, verbistä kollaoo) synnit ovat peräisin. Toisaalta voidaan myös viitata Sodoman ja Gomorran syntisyyteen (AUT). Sekin ulottui taivaaseen (1 Moos 18:20-21, 19:13). Samasta on kysymys Babylon-Roomankin kohdalla. Syntiensä tähden se tuhotaan.

Jaetta 6 on kritisoitu joskus ankarastikin: miten hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala voi edellyttää näin ankaraa kostoa, jopa kaksin verroin. Kiritiikki on jokseenkin absurdi: Ensin on kritisoitu sitä, miksi Jumala sallii kaiken pahan – ja sitten, kun hän sanoo siihen puuttuvansa lopettamalla pahanteon ja antavansa itse kullekin runsain mitoin ansioittensa mukaan, taas kritisoidaan. Koston ajatus esiintyy myös Paavalilla (Room. 12:19). Se kuuluu Jumalalle, kristittyjen ei tule antaa sille sijaa itsessään.

Ensin enkeli on puhutellut kristittyjä. Nyt puhe osoitetaan antikristityille. Paha kääntyy itseään vastaan. On toki mainittava, ettei Johannes osoita kostokäskyä millekään tietylle ryhmälle, mutta voidaan hyvin sen tulleen osoitetuksi muille, paitsi Kristuksen seurakunnalle. Tuho kohtaa hetkessä, samana päivänä. Jakeiden 7-8 sanonnat löytyvät Jesajalta (Jes 47:7-9).
Jakeen 7 kohdalla Nikolainen huomauttaa, että tavallisesti kirkastamisen yhteydessä käytetty verbi ”doksadzoo” on tässä kohden sen alkuperäisessä maallisessa merkityksessä, tarkoittaen kunnian hankkimista (SUTS). UT:ssa usein esiintyvä sana ”hekuma” tarkoittaa nykysuomeksi ylellisyyden tavoittelua. Kunnia ja ylellisyys ovat vanhastaan tuttu sanapari käytännön elämästäkin.

Leskeksi joutuminen oli antiikissa ja on edelleenkin Lähi-Idässä käypä termi kuvaamaan äärimmäistä hylätyksi tulemista, haukkumasananakin käytetty. Itseriittoisuus tulee muuttumaan äärimmäiseksi nöyryytykseksi ja hädäksi, eikä auttajaa ei ole. Nikolainen viittaa vastaavaan mainintaan Sibyllan oraakkeleissa (Sib. or. 5:168-171).

Jakeessa 8 kerrotaan vitsauksen kestävän vain yhden päivän. Sitten kaikki on loppu. Kaikki kolme: kuolema, suru ja nälkä kohtaavat samanaikaiseksi. Lisäksi loppu poltetaan tulessa. AUT sanoo suoraan kuolemaa rutoksi, SUTS epäröi hieman. Miten tämä hävitys käytännössä toteutetaan, ei kerrota. Ihmisten toimesta se kuitenkin näyttäisi tapahtuvan (vrt. 17:16). Oleellisinta on, että tuho kohtaa metropolia totaalisesti ja hetkessä.

Jakeessa 9 alkaa kolmen ryhmän valitus suuren kaupungin tuhon johdosta. Jotain samantapaista lienee Aabraham nähnyt katsellessaan Sodoman ja Gomorran suuntaan (1 Moos 19:27,28). Tällä kertaa mainitaan ensimmäisinä katselijoina maan kuninkaat. Eikö tähän kuitenkin sisälly ristiriita: miten katselijoina ja valittajina voivat olla ne, jotka kaupungin ovat tuhonneet?

Tässä yhteydessä Nikolainen (SUTS) huomauttaa, etteivät aiemmin mainitut kymmenen vasallikuningasta, jotka kaupungin hävittävät kata kaikkia maanpiirin kuninkaita. Nämä muut mainitaan peitetysti siinä kansojen meressä (17:15), joka kaupunkia ympäröi. Ongelman varsinainen ratkaisu löytyy kuitenkin siitä vanhatestamentillisesta perinteestä, mitä Johannes on johdonmukaisesti noudattanut.

Tämän Ilm:n kohdan pohjana on Hesekielin luvut 26-27, jotka koskevat Tyyron kaupungin tuhoa. Saman Hesekielin tekstin pohjalta esiintyvät myös nyt mainitut maan kuninkaat, kuten koko joukon itku ja parkukin. Heidän valitusparkunsa aihe on kaupungin tuhoutuminen. Sitä he itkevät. Sama Hesekielin teksti on myös seuraavan valittajajoukon pohjana (SUTS).

Jakeen 10 selityksessä Nikolainen viittaa suoraan mainittuun Hesekielin tekstiin ja Tyyroon, jossa meren kuninkaat ovat aivan käytännön syystä muuttuneet Ilm:ssa maan kuninkaiksi. Rooma, vaikka kauppakeskus olikin, ei sentään ollut niin merellinen kuin Tyyro, joten maa sopii paremmin tyyliin (AUT). Seisoa pelokkaina kauhusta loitolla tuo mieleen sen pelon, että on itsekin ilmeisessä vaarassa joutua kokemaan saman kohtalon, minkä nyt edessään näkee. Nikolainen korostaa erityisesti Hes 26:15-17 tämän jakeen tulkinnassa (SUTS).

Jakeessa 11 Tyyro korostuu entisestään Ilm:ssa nyt esitettävä esikuvana Johanneksen marssittaessa seuraavan valittajien joukon, kauppiaat. Heidän valituksensa aiheena on tulolähteen menetys. Tässä yhteydessä Nikolainen korostaa erästä sanaa: ”ho gomos”, joka alun perin on merkinnyt ”kuormaa”, ”rahtia” (SUTS) ja jolle Gyllenbergin UT:n kreikkalais-suomalainen sanakirja antaa merkityksen ”(laivan) lasti, tavarat”, sekä viittauksen juuri Ilm 18:11-13 (myös Apt 21:3). Alkutekstinkin mukaan kyseessä on kaupankäynti, joka mahdollisti ylellisen elämän ja toi silloisille ”varustamoille” ja välittäjille runsaat rahat, sekä koko joukolle muita merenkulkijoita hyvät ansiot, joihin vielä palaamme.

Seuraavat jakeet 12 ja 13 luettelevat koko joukon tavaravalikoimia, jotka kauttakulkuliikenteen mukana kierrätettiin. Muinoinen Tyyro rikastui juuri tällaisella kaupalla. Sinne tuli ja sieltä lähti senaikaisen maailman kaikki mahdolliset rikkaudet. Samoin Rooman kohdalla, joskin se jo itsessään oli suurkuluttaja turhuuksien markkinoilla.

Lohmeyer huomauttaa, ettei moisia tavaroita, jotka Tyyron kauppaluetteloista löytyvät, voida suoraan verrata Roomassa liikkuneisiin, ei varsinkaan kaikkia luetelluista. Toisaalta Nikolainen tietää Plinuksen lähteisiin vedoten, että Rooman idänkauppa oli vuositasolla 100 miljoonaa sestertiusta. Vaikka Lohmeyerin huomautus on aivan aiheellinen, ei silti voida kieltää, miten suunnattomat määrät tavaraa Roomaan ja Roomasta eteenpäin kulki (SUTS).

Tavaraluettelon on Johannes laatinut ja rytmittänyt taidokkaasti, kehuu Nikolainen. Ensin mainitaan (KR92) Ylelliset arvometallit ja korut, sitten kalliit kankaat, kolmanneksi hyvin arvokkaat tarve- ja rakennusaineet (tuijapuu, norsunluu, muu jalopuu, pronssi-, rauta- ja marmoriesineet). Neljäs ryhmä mainitsee mausteet ja hajuvoiteet; mausteista erikseen mainitaan kaneli (kinnamoomon).

Viidennen ryhmän muodostavat elintarvikkeet ja nautintoaineet, kuten erityisen hieno vehnäjauho, mitä KR33/38:n sana ”lestyjä” tarkoittaa. Kuudes ja samalla viimeinen ryhmä muodostuu hevosista ja juhlavaunuista. Orjat olivat kauppatavaraa nekin. Vimeisimpänä mainitut ”ihmisten ruumiit ja sielut” (soomatoon kai psykhas anthroopoon) ovat myytäviksi tarkoitettuja orjia. Orjia oli siis kahdenlaisia: niitä, jotka jo olivat orjia ja niitä, jotka vapaina oli otettu kiinni tai muusta syystä annettu orjina myytäviksi (AUT), SUTS).

Kauppiaiden valitusta, jae 14, kauppansa ”hedelmistä” on pidetty myöhempänä lisäyksenä, Lohmeyer tai sitten jae on joutunut irti yhteydestään, B. Weiss, Hadorn. Jae sopisi paremmin kolmannen enkelin julistuksen yhteyteen (Kraft), vaikkapa jakeiden 18:22-23 jälkeen (AUT). Joka tapauksessa kaupankäynti on nyt loppu.

Jakeissa 15-16 kauppiaiden valitus ja voivottelu voidaan tiivistää siihen, että varma tulolähde on hetkessä tyrehtynyt. Myös he seisovat loitolla. Giertz on nähnyt tässä tiettyä itsekkyyttä ja oman voiton tavoittelua. Suunnaton rikkaus on hetkessä tuhoutunut.

Aivan omana ja uutena ryhmänään esiintyy jakeissa 17-19 logistiikka. Osittain heidät jo mainitsin jakeen 11 yhteydessä: laivurit (jotka omistivat laivansa), rannikkopurjehtijat (jotka hoitivat paikallisempaa jakelua), merimiehet (edellisten palkolliset) ja kaikki merenkävijät, seisovat hekin loitolla katselemassa.

Tässä Nikolainen esittelee neljä merenkulkijoiden ryhmää: ensinnäkin laivurit ja kapteenit, toiseksi alemman päällystön (purjehtijat) – mikä itse asiassa on ollut raamatunkäännöskomitean valistunut arvaus, kolmanneksi merimiehet ja neljäntenä kaleerilaivojen soutajat (Kraft), mahdollisesti voitaisiin tarkoittaa myös kalastajia (AUT). Heidänkin tulonsa ovat tyrehtyneet ja työpaikat menneet.

Jaetta 18 ei tarvinne enemmälti kommentoida. Teksti kertoo puolestaan, mutta taustalla on jo mainittu Hesekiel. Jae 19 esittää muinaisitämaisen tavan osoittaa mielipahaa surua ja tuskaa (Näin jo Job: 2:8,12, vrt. Hes 27:30-31). Tähän yhteyteen Nikolainen liittää H. Liljen sanonnan: ”Rikkauden nautinto on lyhytaikaisin kaikista kiusauksista elää ilman Jumalaa” (AUT, SUTS).

Kesken maailman parkumisen kajahtaa käsky kohottaa riemuhuuto, jae 20, Vihdoinkin Jumala on puuttunut peliin ja pannut yhden tuomioistaan täytäntöön. Kun monet ovat saaneet marttyyreina kärsiä kuoleman, häpäisyn ja pilkan amfiteattereiden riemuitsevan katsojajoukon edessä, on nyt tullut taivaan joukolle ja Kristuksen seurakunnalle aika herätä iloon.

Taivas tarkoittaa enkeleitä, pyhät maanpäällä olevaan Kristuksen seurakuntaa, joista erikseen nostetaan esille UT:n profeetat – julistajat ja opettajat sekä apostolit kirkon työntekijöinä. Onhan Kristuksen kirkko apostolien ja profeettojen perustalle rakennettu (Ef 2:20). Ilm ei missään tapauksessa esitä mitään virka- tai seurakuntaoppia (AUT).

Jakeen 21 kolmas enkeli, joka saa attribuutin ”iskhyros” voimakas, väkevä, tekee vanhatestamentillisen profeetallisen teon (vrt. Jer 13:4-10, 51:59-64). Enkelin attribuutti korostaa hänen vertauskuvallista tekoaan: ottaa suuri myllynkivi ja paiskata (hormeemati) se mereen. Aivan hyvin voisimme otaksua, ettei kyseeseen tule tavallinen käsikivi, jolla naiset tapasivat jauhaa viljaa, vaan Matt 18:6 ja Mark 9:42:ssa mainittu ”mylos onikos” (GNT) vielä suurempi myllynkivi, johon tarvittiin aasi sitä pyörittämään.

Myllynkivi kaulaan ja meren syvyyteen, on Jeesuksen vertaus niistä, jotka viettelevät häneen uskovan lapsen. Tätä teloitustapaa eivät juutalaiset käyttäneet, mutta syyrialaiset, kreikkalaiset ja egyptiläiset kylläkin (Novum, nide 1, s 421). Samaa vertausta käyttää Johannes ilmoittaakseen Babylon-Rooman lopullisen tuhon merkityksen: kadonnut jäljettömiin.

Luvun 18 loppujakeet 22-24 saavat lähes runollisen muodon. Se Vähä-Aasian puhekielen profaani kreikka, jota Johannes käyttää, ei tätä estä, kuten ei muutakaan sanataiturointia. Ne kuvaavat sitä tuhoa seurannutta muutosta, mikä aiemmin niin iloisessa kaupungissa vallitsi. Kuvaukset ovat Hesekieliltä (Hes 26:13) ja Jesajalta (Jes 24:8).

Kaikki soitto ja laulu ovat loppuneet, kuten muukin musisointi. Perinteisiä antiikin soittimia olivat kieli-, puhallin- ja lyömäsoittimet. Niiden ääntä ei enää kuulu. Alkukielen ”kithara” ei ole kitara, ei liioin kannel. Se on käännetty harpuksi, mutta ei se ole oikein sekään, kuitenkin lähinnä sitä. Se on soitin, jolla usein säestettiin laulua.

Huilut soinnillisina liittyivät usein maalliseen musiikkiin ja torvet, joilla ei oikeastaan tuolloin sointiääntä ollut kuuluivat uskonnollisten menojen piiriin (AUT, SUTS). Näin maallisen ja kultillisen musiikin äänet ovat vaimenneet lopullisesti. Sitäkään, mitä sanalla ”muusikoon” on alkujaan tarkoitettu, ei enää tiedetä varmuudella. Se saattoi liittyä soittoon, jolla laulajat itseään säestivät (SUTS).

Kaikki elämän ilo on poissa, ei kuulu käsityöläisten työn ääniä kaduilla. Heitäkään ei ole, ei liioin herätä käsikivien tuttuun jyryyn naisten jauhaessa päivittäistä jauhoannosta. Kaikki on mennyt. Pimeys peittää paikan, jae 23, edes valo ei loista. Soihtujen ja lyhtyjen valolla voitiin päivää suurkaupungissa jatkaa ja näin pidentää työn ja toimen aikaa, mutta myös riehakkaan juhlimisen. Edes hääilonkaan ääniä ei enää kuulu (vrt. Jer 25:10). Ilottomaksi ja autioksi on kaikki muuttunut. Näkymä on lohduttoman ankea. Mikäli jae 14 on kuulunut jakeen 23 jälkeen, se koskisi myös puutarhojen ja hedelmälehtojen kuvausta. Niitäkään ei enää ole, huomauttaa Nikolainen (SUTS).

Kukistumisen syihin palataan uudelleen. Mainitaan kauppamiehet maan mahtavina, ylimyksinä (megistates). Ilmeisesti tähän liittyy tietty häijyys ja häikäilemättömyys. Myös farmasian etymologian Nikolainen selittää. Alkujaan ”farmakeia” tarkoitti velhoutta, taikuutta. Sittemmin ”farmakon” sai merkityksen myrkky ja taikakeino, lopulta parantava lääke. Henkilökultti ja valtion jumalointi oli tuhoon johtava huume (SUTS).

Jakeessa 24 Johannes tyylitaiturina siirtyy puhutteluissa yksikön kolmanteen persoonaan, eikä enää sinuttele, kehuu Nikolainen ja jatkaa, ettei Rooma tietenkään ollut syypää kaikkien marttyyrien vereen, mutta Johanneksen aikana se oli myös tätä osaa esittänyt (SUTS).

Tässä Nikolainen poikkeaa huomattavasti aiemmin mainitusta Giertzin käsityksestä, että ”Rooma” olisi symbolinen, ei todellinen paikka Ilm:ssa. Nikolainen jatkaa sillä, että pyhät ja profeetat mainitaan, mutta apostolien sijaan ovat astuneet marttyyrit, noudattaen näin Jer 51:35 ajatusta: ”Kärsimäni väkivalta ja minun raadeltu lihani tulkoon Baabelin päälle” (AUT, SUTS).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ilmestyksen ihmeellinen maailma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JOHANNEKSEN ILMESTYS, LUKU 19

Luvusta 19 alkavan ja kirjan loppuun päättyvän jakson on Nikolainen SUTS:issa otsikoinut ”Seitsemän näkyä viimeisistä tapahtumista”, kuin kruunatakseen itsekin tämän Johanneksen ilmestykselle ominaisen seitsenluvun. Tämän jakson ydin on ilmaistu 19:11-21, Kristuksen paluuta ja lopullista voittoa kuvaavassa perikoopissa.

Tähänkin jaksoon sisältyy välijakso pyhien, siis Kristukseen uskovien ja yleisen ylösnousemuksen välissä on tuhatvuotisen rauhan aika. Ilmeisesti juuri tästä syystä Johannes palaa vielä Goog-Maagoog aiheeseen. Onhan Kristuksen voittokin vielä toistettava (20:7-20). Vasta tämän jälkeen seuraa viimeinen tuomio, mutta kirja ei lopu kauhunäkymiin, vaan sitä jatkaa lohdullinen näky uudesta taivaasta ja uudesta maasta sekä uudesta Jerusalemista, joka laskeutuu taivaasta alas (21:1-22-25).

Riemulaulu taivaassa, jakeet 1-10

Tämä perikooppi toimii johdantona ja sen sisältämät ”Halleluja” –huudot on nähty edellisen luvun valittajille vastineeksi, sillä myös tähän ylistyslauluun osallistuu kolme ryhmää (SUTS, AUT). Heprealaisperäinen halleluujaa (kuten se tulisi heprealaisittain ääntää) tarkoittaa: ””Ylistäkää Herraa”, mutta se voitaisiin aivan hyvin kääntää ”Ylistäkää Jumalaa” tai ”Ylistäkää Jahvea”, mutta Herra on mielestäni parempi käännös, sillä missään UT:ssa ei puhutella tai mainita Jumalaa muutoin kuin Jumalana tai Herrana (ho theos, ho kyrios, herra, ts. se jolla on valta). Halleluja on erityisesti Psalmien kieltä, niissä tämä sana esiintyy hyvin usein.

Ei myöskään missään muualla UT:ssa kuin nyt esillä olevassa perikoopissa mainita sanaa ”hallejuja”. Tässä se mainitaan neljästi. Näin ne, jotka käyttävät Jumalan nimeä Jehova tai jotain muuta UT:ssa tekevät väkivaltaa alkukielen (kreikka) teksteille. On näin ollen väärin puhua tekstin ennallistamisesta tai ennalleen saattamisesta, kuten joillakin lahkoliikkeillä on tapana. Kysymyksessä on tekstin omavaltainen korjailu.

Oikeastaan kolme heprean sanaa sellaisenaan on siirtynyt alkuperäisinä nykyaikaisiin raamatunkäännöksiin asti: halleluja, aamen (totisesti) ja hoosianna (oi auta, pelasta). Syy lienee siinä, että nämä sanat oleellisesti kuuluivat jo hellenistijuutalaisiin synagogajumalanpalveluksiin (SUTS) ja siirtyivät sieltä alkuseurakunnan jumalanpalvelukseen ja tätä kautta meidän jumalanpalveluksiimme. Kyse on vanhasta liturgisesta kielestä ja jumalanpalvelusperinteestä.

Jakeet 1-2. Tämän jälkeen (meta tauta) osoittaa uuden jakson alkamisen. Näkyä ei Johannes näe, mutta äänen hän kuulee. Se muistuttaa kansanpaljouden ääntä, mutta tulee taivaasta. Ihmisistä ei täten ole kysymys, vaan enkeleistä. Kyseeseen tulee sama joukko, joka 5:11 mainittiin. Tässä, kuten seuraavissakin ylistyslauluissa kerrataan jo aiemmin esitettyjen ylistysten keskeinen sisältö (SUTS).

Nikolainen huomauttaa tämän enkelten ylistyslaulun suuntautuvan jo tapahtuneeseen: suuri portto on tuhottu ja pyhien veri kostettu. Näiden laulujen aihe löytyy Psalmista (tässä Ps 79:10). Niitä ei sinänsä lainattu, mutta alkukirkko käytti niitä hyväkseen. Jumalan koston ajatus on 5 Moos 32:43:sta ja toisaalta 2 Kun 9:7:stä, jossa viitataan Iisebeliin suuren porton esiäitinä (AUT).

Jae 3 muodostaa edellisille antistrofin, vastasäkeistön (deuteron). Sen esittävät sama myriadienkelijoukko toistaen hallelujan, mutta samalla liittäen ikään kuin muistutukseksi porttokaupungin ikuisen savun (eis tuus aioonas toon aioonoon), GNT, SUTS. Tosin ei kaupunki vielä minnekään ole kadonnut, mutta sen tuomio on varmaakin varmempi. Tekstin pohja löytyy Jes 34:10 ennustuksesta Edomille.

Jakeessa 4 esiin tulee toinen ylistäjien ryhmä, jonka ylistys kohdistuu luonnollisesti Jumalalle ja jonka Johannes nyt näkee. Myös tämä ryhmä on tuttu: neljä valtaistuinolentoa ja 24 vanhinta taivaallisen valtaistuimen ympärillä. Viimeiksi heidät kohdattiin Siionin vuorella (14:3) ja lisäksi yksi valtaistuinolennoista (15:7). 19:4 jälkeen heitä ei enää mainita. Mitä he rukoilivat, sitäkään ei mainita, mutta laulun sisältö: ”Aamen, halleluja” on Psalmin 106 loppujae (Ps 106:48), ”totisesti, kiittäkää Heraa” (SUTS).

Tähän Kraftilla on huomautettavaa. Hänen mukaansa teksti ”aamen, halleluja” sopisi paremmin suuren kansanjoukon kuin korkeimpien enkeleiden suuhun, mutta Johanneksen sanavalinta on tietoinen. Hän haluaa korostaa, hierarkian murtumista uudessa liitossa. Arvoerot Jumalan palvelijoiden väliltä ovat poistuneet (AUT).

Laulun antistrofin esittäjä, jakeessa 5, jää tuntemattomaksi. Häntä voisi sanoa solistiksi. Johannes määrittää äänen tulevan valtaistuimelta, mutta ainakaan Jumalasta ei ole kyse, ei myöskään Kristuksesta, sillä ei hänkään voisi sanoa: ”meidän Jumalastamme” (AUT). Nikolainen huomauttaa siitä, ettei koko apokalypsissa (4:1-22:5) Kristus puhu, hän toimii (SUTS). Antistrofin sanat löytyvät KR33/38 esilläolevan jakeen alaviitteistä (Ps 134:1 ja 135:1).

”Jumalan palvelijat”, ”Jumalaa pelkäävät”, ”pienet ja suuret” ovat juutalaisesta synagogalaitoksesta käsin johdettuja uskonnollisia termejä em. Psalmien pohjalta. Kristillisessä käytössä niillä ei tarkoiteta mitään eriarvoisia ryhmiä, vaan kaikkia kristittyjä (vrt. Ps 115:13 GNT, AUT). He ovat Jumalan palvelijoita ”kansallisuuteen ja säätyyn katsomatta”, kuten Paavali opetti: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal 3:28, vrt. Kol 3:11).

Jae 6 esittelee kolmannen ylistäjien ryhmän, joka muodostuu maan päällä olevista kristityistä, ”kansan paljoudesta”. Perusteluksi esitetään se, että äänen voima sopii yhteen Siionin vuorella 144.000 Kristuksen seurakunnan kuulemaan, johon se itsekin saivat yhtyä, 14:1-5 (SUTS).

Uudemmassa tulkinnassaan (AUT) Nikolainen päätyy toisenlaiseen ratkaisuun. Äänessä onkin nyt sama myriadi enkelien joukko, joka esiintyi ensimmäisessäkin ylistyksessä. Tätäkään Johannes ei näe, mutta kuulee (ekusa). Alkutekstiin verrattuna KR92 kääntää tämän kohdan edeltäjäänsä paremmin, joten tätä uudempaa käännöstä on aihetta seurata KR33/38:n sijaan.

Ylistyslaulun sanat ovat selkeät mutta äärettömän joukon ääni muistuttaa valtameren pauhua tai mahtavaa ukkosen jylyä. Se on suunnattoman voimakas, Johannekselta ovat sanat loppumassa sitä kuvatessaan. Ylistyksen aloittaa neljäs ja viimeinen halleluja-sanonta.

Mistä ”Herraa, meidän Jumalaamme” nyt ylistetään: Hän on kaikkeuden valtias (ho pantokratoor), jota VT:ssa vastaa ”Herra Sebaot”. Hän on ottanut kuninkuuden (12:10, 19:1) Herran rukouksen pyyntö: ”Tulkoon sinun valtakuntasi” on toteutunut. Kehotus iloitsemiseen ja riemuitsemiseen on Psalmista 118 (Ps 118:24), AUT.

Kun ensimmäinen ylistys suuntautui ikään kuin menneeseen, suuntautuu tämä ylistys tulevaan: Karitsan häihin, jae 7. Kysymykseen tulee tietenkin Kristus ja seurakunta. Taustalla väikkyvät VT:n lukuisat vertaukset Israelista Jumalan morsiamena, joka sinänsä on yleisitämainen. Vasta myöhempi rabbiininen kirjallisuus ja tulkinta liitti messiaan päivät hääjuhlaan (SUTS, AUT).

Tämä eskatologis-mystinen käsite on UT:ssa hyvin tuttu Jeesuksen vertauksista ja Paavalilta (2 Kor 11:2), mitä Efesolaiskirjeessä on edelleen kehitetty (Ef 5:22-27), SUTS, AUT. Jopa niin tuttu, että se on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa kristillisessä julistuksessa ja sen virsirunoudessa sekä hartauskirjallisuudessa. Voisi melkein puhua niin tutusta käsitteestä, että sen varsinainen alkuperä Johanneksen Ilmestyskirjaan luomana terminä on lähes unohtunut.

Ilm 12:ssa mainittiin seurakunta, Jumalan kansa, Messiaan taivaallisen äidin ominaisuudessa. Tämäkin ajatus on Paavalille tuttu (Gal 4:26). Tässä yhteydessä riittänee todeta vain se, että Kristus ja seurakunta ovat erottamattomat. Koska Karitsa on Ilm:n keskeisin kristologinen käsite on ymmärrettävää puhua Karitsasta ja hänen vaimostaan contra Antikristus ja portto (SUTS). Johannes yhtyy tähän nyt esitettyyn teologiseen ajatteluun (AUT).

Jakeessa 8 vastakohtaisuus Karitsan vaimon ja porton välillä edelleen korostuu. Vaimo on pukeutunut puhtaan valkoiseen pellava-asuun, joka kuvastaa taivaallista kirkkautta, puhtautta ja viattomuutta. Porton asuna oli sen sijaan purppura ja helakanpunainen kangas. Asua täydensivät kalliit korut. Tästä syystä punaista väriä pidettiin hyvin syntisenä värinä aina 1980-luvulle asti hurskaitten luterilaistenkin keskuudessa. Ei sopinut punaisiin pukeutuneena kirkkoon tulla, mieli välttyä paheksuvilta katseilta, saati meikattuna ja korut kaulassa.

Jaetta on pidetty myöhempänä lisäyksenä (SUTS), mutta vaikka näin olisikin, se sopii vallan hyvin tähän yhteyteen ja Johannekselle, tavallaan näkijän omana selityksenä. Selityksentapainen on jakeen loppuosakin ”pyhien vanhurskaus”, ts. pyhien vanhurskaat teot vastakohtana porton teoille.

Pyhien, siis Kristuksen seurakunnan, valkeat vaatteet eivät perustu ansio-oppiin. Niitä ei ole hankittu miellyttämällä Jumalaa. Päinvastoin ne ovat lahja Jumalalta. Se on saanut juhlapukunsa puhdistamalla vaatteensa Karitsan veressä (7:14, 12:11). Paavali sanoisi tämän näin: ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.” (Room 3:23-24).

Nikolainen tekee pari merkittävää huomautusta Karitsan häistä. Ensinnäkin teksti ei sisällä mitään morsiusmystiikkaa, Bernhard Clairvaux’in tai Zinzendorfin tapaan tulkita yksityinen kristitty Kristuksen morsiameksi. Morsian on koko seurakunta. Toiseksi yhtä väärä on Karl August Auberlen (1824-1864) vuonna 1857 esittämä tulkinta: ”Me olemme morsiusseurakunta, virallinen kirkko on suuri portto” (SUTS).

On aivan totta, että vastakkain ovat kaksi yhteisöä, mutta ne ovat ”antikristillinen yhteiskunta ja sen ateistinen uskonto ja koko kristillinen seurakunta. Koska kysymys ’virallisesta kirkosta’ ei ollut mahdollinen Johanneksen seurakuntien historiallisessa tilanteessa, ei tällainen tulkinta voi olla oikea”, huomauttaa Nikolainen (SUTS).

Jakeen 9 aloittaa enkelin käsky Johannekselle: ”Kirjoita”. Mitä pitää kirjoittaa: ”Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle”! Tämä on Ilm:n neljäs makarismi, autuaaksijulistus. Samalla kirjoitettava toimii kutsuna. Ilman sitä ei ole asiaa Karitsan hääaterialle.

Kuka käskee kutsun kirjoittaa, sitä ei mainita, mutta Nikolainen otaksuu sen olevan saman enkelin, joka on koko kirjan ajan toiminut Johanneksen oppaana. Entä ketkä saavat tämän kutsun? Kuva on vaihtunut. Seurakunnasta, Kristukseen uskovista, morsiamena on nyt tullut häävieraita (SUTS).

Otaksuttavasti tähän vaihtumiseen on ollut vaikuttimena Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä (Matt 22:1-14). Jes 25:6 puhuu sekin eskatologisen ateriajuhlan kutsuvieraista ja apokryfikirjoissa se oli hyvin yleinen aihe saaden useasti messiaanisen ilojuhlan luonteen. Hääateria on kuitenkin Jeesuksen kuvakieltä ja esiintyy myös Matt 25:1-13 ja Luuk 12:35-38 (SUTS).

Jakeen loppuosan enkelin vakuutus vahvistaa vielä jakeen alun. Sanat ovat Jumalan. Sanat, jotka Johannes välittää, ovat todet ja todelliset Jumalan sanat. Johannes on oikea profeetta. Johanneksen profeetallisuuden laillistaminen tapahtuu enkelin kautta, mutta tämä kuuluu Ilm:n luonteeseen, toteaa Nikolainen lopuksi (SUTS).

Jae 10 päättää tämän perikoopin. Kuten monissa muissakin yhteyksissä jo VT:ssa Johannes kumartuu maahan enkelin edessä rukoillakseen häntä, mutta tämä torjutaan. Samankaltainen kertomus löytyy juutalaisesta ilmestyskirjasta ”Jesajan taivaaseennousu” ja muualtakin juutalaisesta apokalyptisestä kirjallisuudesta (SUTS).

Liittyykö tämä episodi enkelipalvonnan torjumiseen. Ainakaan juutalaiskristillisissä seurakunnissa ei tällaista pelkoa ollut, mutta pakanakristillisissä seurakunnissa saattoi olla aihetta tästäkin huomauttaa (Kol 2:18). Oli myös olemassa sekin vaara, että Kristusta voitiin pitää yhtenä enkelinä (vrt. Hebr 2:5-9), SUTS.

Näinhän esimerkiksi edelleenkin Adventistit ja Jehovan todistajat tekevät. Johannes, kuten ei Paavalikaan, tällaiseen harhaan yhdy. Päinvastoin enkelit ovat Johanneksen ja hänen veljiensä, siis toisten kristittyjen, kanssapalvelijoita. Ainoa, jota tulee kumartaen rukoilla on Jumala.

”Jeesuksen todistus on profetian henki” Lohsen mukaan tämä tarkoittaa, että ”profeetan suun kautta puhuva Henki välittää seurakunnalle Jumalan sanan”. ”Johannes on oikea profeetta ja hänen kirjansa on kanoninen”, toteaa Nikolainen perikoopin lopuksi (SUTS).
Vastaa Viestiin