Sukupolvioppia ikä kaikki

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Sukupolvioppia ikä kaikki

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Sukupolvioppi jälleen kerran muutoksen kourissa. Tässä lyhyt ote, joka liittyy pian voimaan astuvan sukupolviopin muutokseen:

”Vartiotornissa on aiemmin selitetty, että Matteuksen 24:34:ssä mainittu ”tämä sukupolvi” merkitsi ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden ei-uskovien juutalaisten sukupolvea”.*”...”* Ks. Vartiotorni 1. 11. 1995 s. 11-15, 19, 30, 31.” (Vartiotorni 15. helmikuuta 2008 sivu 23)

Ei ollut vaikea arvata, että tekstissä oleva alaviite sisälsi ainoastaan viittauksen vuoden 1995 oppimuutokseen. Vt-seuran ollessa kyseessä olisi ollut yltiörehellistä kertoa jehovantodistajille koko totuus, siitä mitään pois jättämättä. Odotetusti Vt-seura salaa jehovantodistajilta sen, että vuoteen 1927 kyseinen sukupolvikäsitys oli likimain sama kuin se on olut vuodesta 1942 tähän päivään. Eli nyt uutena esitettävä oppinäkemys on ollut jo kerran aikaisemmin käytössä, kuten oli korvattavakin versio.

Russelin alkuperäinen näkemys sukupolvesta oli kuriton sukupolvi, jonka pituus oli 36,5 vuotta ja joka sukupolvi päättyi vuonna 1914:

“Or, since the master said, ‘When ye shall see all these things’, and since, ‘the sign of the son of man in heaven,’ and the budding fig tree, and the gathering of ‘the elect’ are counted among the signs, it would not be inconsistent to reckon the ‘generation’ from 1878 to 1914 - 36 ½ years - about the average human life today.” (The Day of Vengeance p. 605)

Russelin seuraaja Rutherford teki useita muutoksi oppinäkemyksiin ja eräs muutos koski sukupolvea, olihan vuosi 1914 mennyt ja sukupolviopetusta oli pakon edessä muutettava. Vuonna 1927 Rutherford vaihtoi kurittoman sukupolven tilalle pienen lauman, eli voidellut, käyttäen silloin heistä ’uusi luomus’ –nimitystä:

”Question: In Matthew 24:34 Jesus said: "Verily I say unto you, This generation shall not pass, till all these things be fulfilled." What did he mean by "this generation" ? Answer: It could hardly be said that he meant any human being living on the earth at that time. He was giving testimony concerning things that were to transspire at the end of the world. That was a long way off. No generation of the human race has ever existed as long as a thousand years. It follows then that Jesus must have meant something else. What could he have meant ? At the Jordan Jehovah started a new generation, a new creation, of which Christ Jesus is the Head. Jesus selected twelve disciples, who were with him for three and one-half years. Eleven of these we have every reason to believe constitute a part of that new creation. In 1 Peter 2:9 the apostle, speaking to the church of course, referred to those who are faithful. The irresistible conclusion therefore is that Jesus referred to the new creation when he said: "This generation shall not pass until all these things be fulfilled." This then would be a strong indication that some members of the new creation will be on the earth at the time of Armageddon.” (w27 Feb. 15 p. 62)

Näin siis tasan 81 vuotta sitten, 15. helmikuuta 1927 Rutherford hylkäsi Russelin aiemman sukupolvinäkemyksen ja otti tilalle näkemyksen, jota tarjoillaan taas jehovantodistajille uutena juuri 15. helmikuuta 2008. Kuinka pitäikäinen tuo Rutherfordin näkemys oli, eli koska vuoden 1927 näkemys hylättiin ja nyt tulevassa helmikuussa hylättävä näkemys otettiin käyttöön? Helmikuussa hylättävä näkemys otettiin käyttöön vuonna 1942:

“So too after the winter of Armageddon the remnant and their companions will come forth from their protected place under God’s hiding and enter into the glorious season of the Kingdom in its undisputed power over earth. (Job 37: 22-24) Pointing to the events of our time since 1914 Jesus said: "Behold the fig tree, and all the trees; when they now shoot forth, ye see and know of your own selves that summer is now nigh at hand. So likewise ye, when ye see these things come to pass, know ye that the kingdom of God is nigh at hand. Verily I say unto you, This generation [including the remnant] shall not pass away till all be fulfilled."“(Luke 21:29-32) (w42 July 1 p. 204 par. 43, brackets original)

Näin siis palattiin jälleen kurittomaan sukupolveen, jonka iäksi arvioitiin suunnulleen sama kuin mitä Russell opetti jo 1897. Myös Jeesuksen ajan kuulijakunta oletti sukupolven iäksi 30-40 vuotta. Jerusalemin temppelin hävitys vuonna 70 tapahtui tuon aikahaarukan sisällä. Tämä sama ajatus valjastettiin käyttöön vuoden 1914 pettymyksen jälkeen ja näin luotiin uusi pohja kymmeniä vuosia kestäneelle harmagedonennustelulle, joka eli omaa rinnakkaiselämäänsä aina vuoteen 1995. Katsellaan hieman pakon edessä oppiin tehtyjä muutoksia. Tässä esimerkki tavasta, jolla rinnastettiin Jeesuksen elämän ja Jerusalemin välinen ajallinen etäisyys nykyaikaan:

"The thirty-six intervening years since 1914, instead of postponing Armageddon, have only made it nearer than most people think. Do not forget: "This generation shall not pass, till all these things be fulfilled." (Matt. 24:34) Consequently, the important question is: What is the most profitable way in which to use the remaining time? If you are wise you will not dodge or side-step the answer.-Eccl. 8:5." (w50 1 Nov. p. 419)

Ja tässä toinen:

"The length of time is indicated by him when he said, "Truly I say to you that this generation will by no means pass away until all these things occur." (Matt. 24:34, NW) The actual meaning of these words is, beyond question, that which takes a "generation" in the ordinary sense, as at Mark 8:12 and Acts 13:36, or for those who are living at the given period." (w51 July 1 p. 404)

Vartiotorniseura toimi hyvin tarkoitushakuisesti kuten esimerkiksi vertaamalla vuoden tarkkuudella ajanjaksoa aikaan, jolloin Jeesus puhui ennen Jerusalemin tuhoa:

"By keeping the people ignorant they led them into having Jesus killed on a torture stake at Calvary. Thirty-seven years later this willfully cultivated ignorance led to its fatal consequences, the destruction of the city of Jerusalem with an enormous loss of human lives, just as Jesus had predicted, and the breaking up of the Jewish nation till this day. And now in this "time of the end" the revived nation of Israel with capital at the modern city of Jerusalem chooses to go on in the steps of its forefathers . . ." (w50 Sep. 1 p. 277; see also w50 Oct. 1 p. 407)

"Counting from the end of the "appointed times of the nations" in 1914, we are 37 years into the "time of the end" of this world. (Luke 21:24, NW; Dan. 12:4) During these crucial years Jehovah's witnesses have sought shelter and strength in him, and they can confess for themselves that he is a "well-proved help in trouble". If it were not for this, they would not be here today nor increasing in numbers. But we are entering the most serious and trialsome years of this "time of the end". The final conflict of Armageddon draws near." (w51 Feb. 15 p. 179)

"WHEREAS the "appointed times of the nations" ended in 1914, it is now 37 years that we have been in the "time of the end" of Satan's world." (Watchtower April 1 1951 page 214)

Tässä jätettiin lukijan laskettavaksi 1914+37=1951. Ja laskutaitoisia löytyi, mutta mitään odotettua ei tapahtunut. Mutta teoreettinen, neljänkymmenen vuoden pituisen sukupolven yläraja oli tulossa vastaan 1954. Ongelmana oli sekin, että jatkuvasti oli esitetty lopun kohtaavan ennen sukupolven aikarajan päättymistä, eli vuonna 1951 olikin Jehovan profeetan selittelytaito vakavalla koetuksella. Vartiotorniseura päättikin vaihtaa sukupolvi-sanan merkitystä ja käyttöön otettiinkin keskimääräinen ihmisikä:

"Webster's unabridged dictionary gives, in part, this definition of generation: "The average lifetime of man, or the ordinary period of time at which one rank follows another, or father is succeeded by child; an age. A generation is usually taken to be about 33 years." But the Bible is not so specific. It gives no number of years for a generation. And in Matthew 24:34, Mark 13:30 and Luke 21:32, the texts mentioning the generation the question refers to, we are not to take generation as meaning the average time for one generation to be succeeded by the next, as Webster's does in its 33-year approximation; but rather more like Webster's first-quoted definition, "the average lifetime of man." Three or even four generations may be living at the same time, their lives overlapping. (Ps. 78:4; 145:4) Before the Noachian flood the life span was hundreds of years. Down through the centuries since, it has varied, and even now is different in different countries. The Bible does speak of a man's days as being threescore and ten or fourscore years; but it assigns no specific number of years to a generation. - Ps. 90:10. Even if it did, we could not calculate from such a figure the date of Armageddon, for the texts here under discussion do not say God's battle comes right at the end of this generation, but before its end." (w52 Sept. 1 p. 542, 543)

"To try to say how many years before its end would be speculative. The texts merely set a limit that is sufficiently definite for all present practical purposes. Some persons living A.D. 1914 when the series of foretold events began will also be living when the series ends with Armageddon. All the events will come within the span of a generation. There are hundreds of millions of persons living now that were living in 1914, and many millions of these persons could yet live a score or more years. Just when the lives of the majority of them will be cut short by Armageddon we cannot say." (ibid)

Näin tällä sanan merkityksen vaihtamisella takaraja siirrettiin välille 1984-1994, mutta muistettiin muistuttaa, että vanhaan malliin Harmagedon tulee joka tapauksessa aikaisemmin kuin esitetty takaraja. Näin saatiin jäsenistö pysymään edelleen varpaillaan. Tapa, jota käytetään jatkuvasti, viimeisin esimerkki on jäsenistön motivointi ”Väärän uskonnon loppu on lähellä”-kampanjalla.

Jonkin verran hankausta syntyi jäsenistön keskuudessa, koska kaikki eivät olleet tyytyväisiä tilanteeseen. Vanhemmat jäsenet muistelivat vielä edellistä 40 vuoden pituista sukupolvea, joten tarvittiin lohdutuksen- ja rohkaisunsekainen sanoma myös vuoden 1954 Harmagedonia odotteleville:

"18 There is no time to lose. This is a most urgent message. Time is fast running out for Satan and his system of things, for they refuse to recognize that the "Gentile times" ended in 1914 and Christ Jesus was then enthroned as earth's rightful Ruler. We are now forty years within "this generation," the generation that witnessed the eventful year 1914, the generation doomed to experience Armageddon. (Matt. 23:36; 24:34) Make no mistake about it, that final war is a fixed date on the divine calendar, just as sure to occur on time as all the other purposes of Jehovah have. "For everything there is a season, and a time for every purpose under heaven." "For to every purpose there is a time and judgment." (Eccl. 3:1, 17; 8:6, AS) Really, it is much later than most people think!" (w54 Aug. 1 p. 478)

Vuoteen 1914 liittyneen sukupolven edustajien ikä vuonna 1914 on eräs kiinnostava piirre. Se tuntuu olevan häpeällinen, koska minulle on kerrottu kahdesta erillisestä tapauksesta, joissa seurakunnan vanhimmille järjestetyssä tilaisuudessa on kierrosvalvojan taholta valehdeltu, että Vartiotorniseura ei olisi koskaan opettanut, että 1914-sukupolvelta ei olisi koskaan edellytetty ymmärrysikää:

"Jesus was obviously speaking about those who were old enough to witness with understanding what took place when the 'last days' began. . . . Even if we presume that youngsters 15 years of age would be perceptive enough to realize the import of what happened in 1914, it would still make the youngest of 'this generation' nearly 70 years old today." (g68 Oct. 8 p. 13; ‘with understanding’ kursivoitu alkuperäisessä tekstissä)

Alkuperäisen opetuksen mukaisesti tuolta 1914-sukupolvelta odotettiin siis 15 vuoden ikää vuonna 1914 ja luonnollisesti tuo joukko (jotka siis pääosin tunnustautuivat nk. voidelluiksi) oli iäkästä. Vuoden 1975 epäonnistuneen maailmanlopun ennustuksen jälkeenkin tuolta sukupolvelta edellytettiin 1914 tapahtumien käsittämistä:

”Niinpä kun on kysymys sanan ’sukupolvi’ soveltamisesta meidän aikaamme, se ei johdonmukaisesti ajatellen soveltuisi ensimmäisen maailmansodan aikana syntyneisiin lapsiin. Se soveltuu Kristuksen seuraajiin ja muihin, jotka kykenivät panemaan merkille tuon sodan ja muut seikat, jotka ovat tapahtuneet Jeesuksen esittämän monesta osasta koostuvan ’tunnusmerkin’ täyttymykseksi. Jotkut tällaisista ihmisistä ’eivät missään tapauksessa katoa, ennen kuin’ kaikki se, mitä Kristus ennusti, tapahtuu, mukaan luettuna nykyisen pahan järjestelmän loppu.” (Vartiotorni 15. helmikuuta 1979 sivu 30)

Aika kuitenkin riensi lahjomattomasti ja maailmanlopun aikahaarukan vuosi 1984 lähestyi ilman merkkiäkään maailmanlopusta, ennustukselle oli siis ostettava lisäaikaa. Se tapahtui ’nuorennusleikkauksella’, eli kyseeseen tulevan 1914-sukupolven ikärakennetta nuorennettiin viidellä vuodella:

”Julkaisun U.S. News & World Report tammikuun 14. päivän numerossa 1980 sivulla 56 ilmestyneessä kirjoituksessa osoitetaan, että ’jos oletetaan, että kymmenen vuoden iässä jokin tapahtuma jättää pysyvän vaikutelman ihmisen muistiin’, niin nykyään on yli 13 miljoonaa sellaista amerikkalaista, jotka ’muistavat ensimmäisen maailmansodan’. Ja jos tämän maailman paha asiainjärjestelmä kestäisi vuosisadan vaihteeseenkin, mikä on hyvin epätodennäköistä, kun otetaan huomioon maailman suuntaukset ja Raamatun profetian täyttymys, niin ensimmäisen maailmansodan aikaiseen sukupolveen kuuluvia olisi vielä jäljellä. Mutta se tosiasia, että heidän määränsä on vähenemässä, on yksi ilmaus siitä, että ’asiainjärjestelmän päättyminen’ on nopeasti lähestymässä loppuaan.” (Vartiotorni 15. tammikuuta 1981 sivu 31)

Vieläkään mitään ei tapahtunut, 1914-sukupolvi ikääntyi, tilannetta oli pakon edessä muutettava jo radikaalimmalla tavalla. Oli hylättävä alkuperäinen vaatimus ymmärrysiästä:

”Jos Jeesus käytti sanaa ’sukupolvi’ tuossa merkityksessä ja me sovellamme sen vuoteen 1914, niin tuon sukupolven pienokaiset ovat nyt 70-vuotiaita tai vanhempia, ja toiset, jotka olivat elossa vuonna 1914, ovat nyt ainakin 80–90-vuotiaita ja muutamat harvat jopa 100-vuotiaita. Miljoonat tuohon sukupolveen kuuluvat ovat yhä elossa. Jotkut heistä ’eivät missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu’. (Vartiotorni 15. elokuuta 1984 sivu 5)

Käytetyllä termillä ’1914 sukupolvi’ tarkoitettiin nyt henkilöitä, jotka olivat syntyneet viimeistään vuonna 1914:

”Samoin on nykyään suurin osa vuoden 1914 sukupolvesta jo nukkunut pois. Silti jäljellä on vielä miljoonia, jotka ovat syntyneet tuona vuonna tai ennen sitä. Vaikka heidän määränsä koko ajan pieneneekin, tulevat seuraavat Jeesuksen sanat osoittautumaan tosiksi: ’Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.’ Tämänkin takia on perusteltua uskoa siihen, että varkaan tavoin tuleva Jehovan päivä on jo hyvin lähellä. Millaisia tapahtumia valppaitten kristittyjen pitäisi siksi tähyillä? (Herätkää! 8. huhtikuuta 1988 sivu 14)

Nyt oli kaikki syntymäajoista irronnut joustovara käytetty ja tarvittiin kiireen tuntua. Maailmanloppua odotettiin seuraavaksi hieman yllättäen vuodelle 1989, perusteena Raamatun asemesta oli perimätieto:

”Raamatunkääntäjä J. A. Bengel kirjoittaa: ’Heprealaiset – – laskevat yhden sukupolven 75 vuoden mittaiseksi, ja sanat ei katoa antavat ymmärtää, että useimmat tähän [Jeesuksen päivien] sukupolveen kuuluvista – mutta eivät kaikki – olisivat kadonneet, ennen kuin kaikki toteutuisi.’ (New Testament Word Studies) Näin kävi vuonna 70, jolloin Jerusalem hävitettiin.” (Herätkää! 8. huhtikuuta 1988 sivu 14)

Tämän jälkeen olikin sitten vastassa ihmisiän ylärajaksi esitetty 80 vuotta, josko viimeistään 1994 toisi Harmagedonin? Takarajahan oli lyöty lukkoon vuonna 1968:

"It is not reasonable to expect that present favorable conditions for preaching the good news will continue indefinitely. Besides, did not Jesus say that this generation will not pass away until all things are fulfilled? A generation, according to Psalm 90:10, is from seventy to eighty years. The generation that witnessed the end of the Gentile Times in 1914 does not have many more years left." (w68 Dec. 1 p. 715)

Vielä 1984 oli Vartiotiotorniseura uhmakkaan voitonvarma:

”Pelkästään inhimilliseltä näkökulmalta katsoen saattaisi näyttää siltä, että tällaiset tapahtumat tuskin ehtisivät sattua ennen vuoden 1914 sukupolven poistumista näyttämöltä. Mutta kaikkien vuoden 1914 sukupolven ajalle ennustettujen tapahtumien toteutuminen ei riipu pelkästään ihmisten verrattain hitaasta toiminnasta. Jehovan Jeesuksen Kristuksen kautta esittämä profeetallinen sana kuuluu: ’Tämä [vuoden 1914] sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu.’ (Luukas 21:32) Ja Jehova, joka on henkeytettyjen ja erehtymättömien ennustusten lähde, saa aikaan Poikansa sanojen toteutumisen verrattain lyhyessä ajassa.” (Vartiotorni 15. elokuuta 1984 sivu 6-7)

Se kun tässä vaiheessa haluaa vielä puolustaa Vartiotorniseuraa on hyvä ja lukee tuon lainauksen uudelleen ja hyvin tarkkaan. Tuossa lainauksessa viitataan henkeytettyyn ja erehtymättömään profetiaan, myös vuosi 1914 on sijoitettu hakasulkuihin Raamatun tekstiin. Juuri tiukemmin seura ei itseään voisi naulata vuoteen 1994.

Vuonna 1991 silloinen Vartiotorniseuran presidentti ja vuoden 1975 Harmagedonin pääarkkitehti, Fred Franz sanoi: ”Tuo toivo on meissä yhtä voimakkaana kuin ennenkin, ja me annamme arvoa sille aina vain enemmän, mitä kauemmin joudumme odottamaan sen toteutumista. Sitä kannattaa odottaa, vaikka sitä täytyisi odottaa miljoona vuotta. Pidän toivoamme suuremmassa arvossa kuin koskaan ennen, enkä koskaan halua lakata arvostamasta sitä. Pienen lauman toivo varmistaa myös sen, että muiden lampaitten suuren joukon odotus toteutuu pettämättömän varmasti yli suurimpienkin kuvitelmiemme.” (Vartiotorni 15. joulukuuta 1991 sivu 11)

Vuosi 1994 tuli ja meni, mitää odotettua ei tapahtunut. Vartiotorniseura jätti jälkeensä jälleen yhden "Miljoonat nykyään elävät eivät kuole koskaan"-mallisen monumentin. Tämä monumentti on Vartiotorniseuran pitkäikäisin harmagedonennustelu. Sitä saarnattiin yli seitsemän vuosikymmentä, ehkä juuri siitä johtuen tuo sukupolvi-sanan uusin versio kylvi epäilyksen siemenen usean jäsenen sydämeen.

Oli tullut johtopäätösten aika. 1995 marraskuun 1. päivän Vartiotorni myönsi aikaisemman laskelmoinnin, mutta tuttuun tapaan ei myöntänyt, että Vartiotorniseuralla olisi asian kanssa tekemistä. Kuten niin usein aiemminkin, syy vieritettiin näiden jo kuuluisuutta saavuttaneiden "joidenkin" ja "eräiden" hartioille: ”Koska Jehovan palvelijat ovat innokkaita näkemään tämän pahan järjestelmän lopun, he ovat toisinaan rakennelleet teorioita ajasta, jolloin ’suuri ahdistus’ puhkeaisi, ja jopa liittäneet tämän laskelmiin siitä, mikä on sukupolven elinaika vuodesta 1914 lähtien. Voimme kuitenkin ’tuottaa viisaan sydämen’ siten, ettemme pohdi, kuinka monta vuotta tai päivää muodostaa sukupolven, vaan ajattelemme, miten ’laskemme päivämme’ ylistämällä iloisesti Jehovaa (Psalmit 90:12). Sen sijaan että Jeesuksen käyttämä sana sukupolvi antaisi säännön ajan mittaamiseen, se viittaa etupäässä jonkin historiallisen ajanjakson kuluessa eläviin ihmisiin tunnusomaisine piirteineen.” (Vartiotorni 1. marraskuuta 1995 sivu 17)

Tämä rivijäsenten syyttäminen on koeteltu ja toimivaksi havaittu keino jo 1900-luvun alkupuoliskolla, etenkin 1914 ja 1925 epäonnistumiin liittyen. Järkeä ja logiikkaa ei tuo keino kaipaa missään vaiheessa tuekseen ja niinpä Vartiotorni jatkaa: ”Merkitseekö täsmällisempi näkemyksemme ’tästä sukupolvesta’ sitä, että Harmagedon on kauempana kuin olimme ajatelleet? Ei suinkaan! Vaikka emme ole milloinkaan tienneet tuota ’päivää ja hetkeä’, Jehova Jumala on aina tiennyt sen, ja hän ei muutu (Malakia 3:6). Maailma vajoaa selvästikin yhä syvemmälle kohti lopullista turmiota. Hereillä pysyminen on tärkeämpää kuin koskaan ennen. Jehova on paljastanut meille ’sen, minkä täytyy pian tapahtua’, ja meidän tulisi osoittaa vastakaikua tuntien syvästi ajan kiireellisyyden sekä hellittämättömyyden tarpeen.” (Sivu 20)

Kukaan asioita seurannut ja ajatteleva henkilö ei voi olla ihmettelemättä kuinka helposti jehovantodistajat ovat johdateltavissa. Mikä siis on tuo ’täsmällisempi näkemys’ sukupolven pituudesta, siis sen aiemmin vuoden tarkkuudella mitatun?

”Siksi ’tämä sukupolvi’ viittaa Jeesuksen profetian nykyisessä, lopullisessa täyttymyksessä ilmeisesti niihin maailman kansoihin, jotka näkevät Kristuksen läsnäolon tunnusmerkin, mutta eivät paranna tapojaan. (Sivu 19)

Vartiotorniseuran sukupolviopetuksen ’tarkentumisen’ lyhyt historia:

Kuriton sukupolvi 1897-1927
Voidellut 1927-1942
Kuriton sukupolvi 1942-2008
Voidellut 2008-

Kurittomaan sukupolveen vuonna 1995 tehty muutos aiheutti Euroopan protestanttisilla alueilla jäsenkadon, josta kaikki maat eivät ole toipuneet vieläkään. Tämä vuoden 2008 muutos tuskin yltää samaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
ravari

Viesti Kirjoittaja ravari »

Helvetisti tekstiä :o oon kuullu sellaisesta käsitteestä kuin "tiputushoito" joka on tehokkaaksi todettu. Ei selitetä koko hevonhoitoa kerralla, vaan pikkuhiljaa herätetään mielenkiintoa. MM voisi kokeilla samanlaista "jatkokertomus" tyyliä niin tällainen aktiivinenkin ravari voisi joku päivä jättää paholaisen kikkelinkärjen.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kerralla eroon, kuten tupakastakin parhaiten pääsee. Jätetään "tiputushoito" tutkistelun pitäjille.
ravari

Viesti Kirjoittaja ravari »

no markkuhan on täällä yks tutkistelun pitäjä :lol:
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

ravari kirjoitti: MM voisi kokeilla samanlaista "jatkokertomus" tyyliä niin tällainen aktiivinenkin ravari voisi joku päivä jättää paholaisen kikkelinkärjen.
Tota, joo, niinku fraktioina, aha. Kyseessä on ajankohtainen aihe ja sen koko historian esilletuonti kerralla on mielestäni perusteltua. Niin, ja kuinkahan aktiivinen ravari selviää sunnuntain värtsymatineasta tai viikolla palveluskoulusta ja -kokouksesta jos tätä hengentuotettani ei jaksa lukea loppuun kerralla? Jos selasit jutskan loppuun, niin siellä oli oleellinen oppivenkoilu hyvin lyhyesti. Mahdollisuudet ovat rajattomat, voi lukea nyt osan ja toukokuussa lisää.

Minä kirjoitan näitä omista lähtökohdistani, päämääräni ei ole mitenkään erityisesti käännytellä aktiivisia ravareita eikä rivijulleja. Sekun haluaa, lukee ja sekun ei, ohittaa. Valehtelevan Vt-seuran jättäminen on jokaisen perskohtainen päätös, vähän alkoholismin malliin. Pyydettäessä annetaan apua, mutta päätöksiä ei toisen puolesta ole syytäkään yrittää tehdä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

ravari kirjoitti:no markkuhan on täällä yks tutkistelun pitäjä :lol:
Ei muuten oo, radiomiehenä kanniskelen mikrofonia.

+i -MM
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 27.01.2008 16:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tämä palsta on tarkoitettu "syvälliseen keskusteluun". Siksi tänne voidaan hyvin laittaa pitkiä kirjoituksia tutkittavaksi. On hyvä, että on kirjoituksia joissa asiat käydään perusteellisesti läpi. Silloin saa paljon tietoa kerralla eikä tarvitse läpikäydä pitkiä viestiketjuja. Ne jotka ovat kiinnostuneita, jaksavat varmasti lukea. Tuo yleisen keskustelun palsta sopii paremmin asioiden lyhempään käsittelyyn ja "kevyempään" kirjoitustyyliin. Tälle palstalle nimenomaan on tarkoitus laittaa vaativammat aiheet ja hyvin perusteelliset kirjoitukset.
am-ha·’a’rets
Viestit: 296
Liittynyt: 28.05.2007 12:44

Viesti Kirjoittaja am-ha·’a’rets »

ravari kirjoitti:Helvetisti tekstiä :o oon kuullu sellaisesta käsitteestä kuin "tiputushoito" joka on tehokkaaksi todettu. Ei selitetä koko hevonhoitoa kerralla, vaan pikkuhiljaa herätetään mielenkiintoa. MM voisi kokeilla samanlaista "jatkokertomus" tyyliä niin tällainen aktiivinenkin ravari voisi joku päivä jättää paholaisen kikkelinkärjen.
Se on katsos vielä "maitoruokaan" tottuneille vaikea sisäistää näitä kokonaisuuksia.. :roll: Verho auki vaan kokonaan niin kyllä siihen valoon ajan kanssa tottuu. Ja jos tuon olisi pikkuhiljaa tiputellut niin todennäköisesti samanlaista kokonaiskuvaa siitä ei olisi saanut vaan jengi olisi yhtä pihalla kuin valtakunnansalilla ilmestyksen viimeisimpien lottonumeroiden jälkeen.
"Life is what You make of it."
Vastaa Viestiin