Sivu 1/2

Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 14:51
Kirjoittaja Syväkurkku
Lisäsin aiheesta blogipäivityksen. Asia on myös esillä tässä John Cedarsin videossa.

"Suuri Babylon on tuhottu, ette vaan näe sitä".. :)

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 17:06
Kirjoittaja Markku Meilo
Tuota noin, Russell ei ennustanut, että 1914 Jeesus saapuisi maan päälle ja hänen valtakuntansa alkaisi hallita. Russell opetti, että Jeesus palasi 1874 ja samalla alkoi sekä milleniumi että maailmanloppu, jonka tuli päättyä 1914. Vasta vuonna 1943 julkaistussa kirjassa Fred Franz löi lopullisen sinetin Jeesuksen 1914-paluulle.

Aiemmin Suuren Babylonin tuli Rutherfordin kaudella tuhoutua vuonna 1918, siis ajoissa ennen 1925-maailmanloppua. Russelin aikakaudella oli luokkia enemmän ja silloin pelastui myös kirkkokansaa. Vt-seura on vaihdellut oppejaan niin kiitettävästi, ettei merkittävimpiin asioihin osata enää keksiä mitään aiemmin jo käytössä ollutta näkemystä.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 17:26
Kirjoittaja Polyester
Jotain tällaista voisi hyvinkin veikkailla. Suuren Babylonin pitäisi kukistua ennen kuin prosessi voi edetä Harmagedoniin asti, mutta ongelmana on, ettei Suuri Babylon näytä olevan häviämässä minnekään. Ratkaisu on vanha tuttu.

"Ja hatusta tulee esiin: näkymätön täyttymys!"

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 18:04
Kirjoittaja Syväkurkku
Markku Meilo kirjoitti:Tuota noin, Russell ei ennustanut, että 1914 Jeesus saapuisi maan päälle ja hänen valtakuntansa alkaisi hallita. Russell opetti, että Jeesus palasi 1874 ja samalla alkoi sekä milleniumi että maailmanloppu, jonka tuli päättyä 1914. Vasta vuonna 1943 julkaistussa kirjassa Fred Franz löi lopullisen sinetin Jeesuksen 1914-paluulle.
Wikipedia/Russell: "Russellin käsitykset lopun ajoista olivat omintakeiset ja osin monimutkaiset, sitä paitsi hänen odotuksensa muuttuivat vuosien myötä....Vuonna 1874 Jeesus Kristus kuitenkin saapui todellisesti läsnä olevaksi ilmakehän ylempiin kerroksiin....Tämä taistelu saavuttaisi lakipisteensä vuonna 1914, jolloin Jeesus Kristus puuttuisi asioiden kulkuun, hajottaisi ihmisten luomat valtakunnat ja valtarakenteet sekä perustaisi Jumalan valtakunnan maan päälle. "

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 22:18
Kirjoittaja Oraakkeli
Mielenkiintoisia uutisia. Täytyy olla silti näiden termien kanssa tarkkana. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikö Suuri Babylon kukistunut Jt-opin mukaan vuonna 1919. Näin ainakin ennen opetettiin, ellei viime vuosina ole tullut asiaan "kirkastuvaa valoa".

Eli uusi painotus lienee se, että Suuri Babylon tuhoutuisi ( organisoitu uskonnon harjoittaminen ), mutta ihmisiä ei vielä tapettaisi. Sen jälkeen olisi sitten vuorossa Harmagedon, jossa alkaisi varsinainen verilöyly...

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 23.07.2018 22:38
Kirjoittaja Syväkurkku
1919 Suuri Babylon kuulemma kukistui (engl. fall), edessä vielä tuhoutuminen (destruction). Ks. selitys täältä.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 00:05
Kirjoittaja Polyester
Oraakkeli kirjoitti:Mielenkiintoisia uutisia. Täytyy olla silti näiden termien kanssa tarkkana. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikö Suuri Babylon kukistunut Jt-opin mukaan vuonna 1919. Näin ainakin ennen opetettiin, ellei viime vuosina ole tullut asiaan "kirkastuvaa valoa".

Eli uusi painotus lienee se, että Suuri Babylon tuhoutuisi ( organisoitu uskonnon harjoittaminen ), mutta ihmisiä ei vielä tapettaisi. Sen jälkeen olisi sitten vuorossa Harmagedon, jossa alkaisi varsinainen verilöyly...
Aivan, kukistuminen vs. tuho. Esittämäsi näkemys on toistettu ainakin vuoden 2013 Vartiotornissa. Jos toistaiseksi Suuren Babylonin tuho on "järjestäytyneen väärän uskonnon" tuho, joka jättää entiset kannattajat hädissään etsimään suojaa, jonkin verran siinä saa peruutella, että saa täyttymyksen käännettyä kuvaannolliseksi tai näkymättömäksi. Eipä sillä, etteikö sekin tarvittaessa onnistuisi. Alaviitteitä samasta Vartiotornin artikkelista:
Kappale 6: Tämä on korjaus näkemykseemme. Aiemmin ajattelimme, että Jeesus suoritti tarkastuksen vuonna 1918.

Kappale 16: Danielin 12:3:ssa sanotaan, että ”ymmärtäväiset [eli voidellut kristityt] loistavat kuin taivaanlaajuuden hohde”. Tämä toteutuu siten, että he maan päällä ollessaan osallistuvat saarnaamistyöhön. Matteuksen 13:43 viittaa kuitenkin aikaan, jolloin he loistavat kirkkaasti taivaallisessa Valtakunnassa. Aiemmin ajattelimme, että molemmat raamatunkohdat tarkoittivat samaa toimintaa – saarnaamistyötä.

Kappale 14: Tämä on korjaus näkemykseemme Matteuksen 13:42:sta. Julkaisuissamme on aiemmin sanottu, että tekokristityt ovat vuosikymmenien ajan itkeneet ja kiristelleet hampaitaan vaikeroidessaan sitä, että ”valtakunnan pojat” paljastavat heidät ”paholaisen pojiksi” (Matt. 13:38). On kuitenkin syytä panna merkille, että hampaiden kiristeleminen yhdistetään tuhoon (Ps. 112:10).

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 03:45
Kirjoittaja Markku Meilo
Syväkurkku kirjoitti:Wikipedia/Russell:...
Mun fiba, luin huolimattomasti ja ajattelin 1914-paluuta. Nyt tuli vielä mieleen, että vuonna 1914 Russell siirsi 1914-odotukset kiireesti vuodelle 1915. Kiire oli sen verran kova, että joissain laskutoimituksissa tekijät jäivät entiselleen, tulokseksi vaan muutettiin 1915. Niin ja Pyramidin mittaa kasvatettiin yhdellä tuumalla.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 04:04
Kirjoittaja Markku Meilo
Syväkurkku kirjoitti:1919 Suuri Babylon kuulemma kukistui (engl. fall), edessä vielä tuhoutuminen (destruction). Ks. selitys täältä.
Rutherfordille SB oli ajoitettu tuhoutumaan, ja kirkkoväki kuolemaan, vuonna 1918. Toi 1919 heijastaa sitä muutosta, joka on ollut Jeesuksen 1918 tupatarkastuksenkin yhteydessä kun se vaihdettiin vuodeksi 1919. Vaihto tapahtui muistaakseni tossa vuoden 1963 SB on kukistunut -kirjassa.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 22:52
Kirjoittaja YksinäinenSusi
että tekokristityt ovat vuosikymmenien ajan itkeneet ja kiristelleet hampaitaan vaikeroidessaan sitä, että ”valtakunnan pojat” paljastavat heidät ”paholaisen pojiksi”
Ei kai muut kristikunnan uskonnot näin ole tehneet. Jos olisivat niin hehän myöntäisivät olevansa paholaisen poikia. Jokin tuossa ei nyt tunnu rimmaavan sitten ollenkaan.

Paremminkin itse olen huomannut että kirkkoväki pitää jehovantodistajia marginaali-uskontona, joka haukkuu ja räksyttää siellä marginaalissa ja jonka on hyvin helppo haukkua ja räksyttää marginaalista, kun ei tarvitse kantaa minkäänlaista yhteiskunnallista vastuuta mistaan.

Valtakirkot eivät voi haukkua ja räksyttää, koska niillä on vastuu ja ne kantavat vastuun teoistaan. Ne ovat sopeutuneet jo hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan kokonaisuutena, mutta niilläkin on vielä paljon oppimista koska niitäkin vaivaa raamatun liian tiukka soveltaminen, vaikka raamattu ei sovellu nykyaikaan enää juuri mistään kohtaa.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 23:26
Kirjoittaja Polyester
JPB5 kirjoitti:Paremminkin itse olen huomannut että kirkkoväki pitää jehovantodistajia marginaali-uskontona, joka haukkuu ja räksyttää siellä marginaalissa ja jonka on hyvin helppo haukkua ja räksyttää marginaalista, kun ei tarvitse kantaa minkäänlaista yhteiskunnallista vastuuta mistaan.
Jehovan todistajien uskonto on suuren yleisön kannalta jotain mitättömän ja täysin merkityksettömän välillä. Toki karua niille, jotka tavalla tai toisella joutuvat sen uhriksi.
Valtakirkot eivät voi haukkua ja räksyttää, koska niillä on vastuu ja ne kantavat vastuun teoistaan. Ne ovat sopeutuneet jo hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan kokonaisuutena, mutta niilläkin on vielä paljon oppimista koska niitäkin vaivaa raamatun liian tiukka soveltaminen, vaikka raamattu ei sovellu nykyaikaan enää juuri mistään kohtaa.
Jehovan todistajien kaltaisen marginaaliuskonnon on helppo toimia, kun toisinajattelijat voi sulkea ulkopuolelle. Valtauskonnolla se ei noin vain onnistukaan, minkä seurauksena oppi väistämättä väljähtyy ja muuttuu monenkirjavaksi, ellei haluta käyttää todella kovia otteita. Jehovan todistajien uskonto voi toimia nykyisellä tavalla vain niin kauan, kun se on marginaalissa (eli varmaan aina). Pienuus on siihen sisäänrakennettuna.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 23:31
Kirjoittaja Oraakkeli
Hallintoelin on tässä asiassa viime aikoina muuttanut ilmaisutapaansa. Muistan, kuinka todistaja-aikoina särähti korvaan, miten kirjallisuudessa puhuttiin ennen vanhaan esim. Suuren Babylonin kukistumisesta v.1919. Saatettiin eloisasti kuvailla, miten kristikunnan papisto tunsi kuolettavan piston sydämessään tajutessaan, miten se ei voinut enää pitää vankejaan. Kristikunnan johtajat olivat yhtäkkiä lamaannuttavan kauhun vallassa joutuessaan todistamaan tosi palvonnan ennallistamista. Papisto koki tuskallista piinaa, kun se huomasi, että sen pakanalliset valheet oli paljastettu ja Jehova oli osoittanut olevansa kristikunnan jumalaa vahvempi.

Mitä oli todellisuudessa tapahtunut? Ei mitään. Rutherford ja pari muuta Seuran edustajaa oli vapautettu vankilasta. Siinä kaikki.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 24.07.2018 23:53
Kirjoittaja Polyester
Oraakkeli kirjoitti:Mitä oli todellisuudessa tapahtunut? Ei mitään. Rutherford ja pari muuta Seuran edustajaa oli vapautettu vankilasta. Siinä kaikki.
Näinpä. Ehdotettu täyttymys ei ehkä "ihan" vastaa sitä, miten dramaattiselta siihen liitetty Ilmestyskirjan teksti kuulostaa.

Ilm. 18:1 Tämän jälkeen näin taas yhden enkelin tulevan alas taivaasta. Hänellä oli suuri valta, ja hänen kirkkautensa valaisi koko maan.
2 Hän huusi kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon! Siitä on tullut pahojen henkien tyyssija ja kaikkien saastaisten henkien ja kaikkien saastaisten ja inhottavien lintujen pesäpaikka.
3 Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Jesajan profetia – valoa koko ihmiskunnalle II (2001)

Nykypäivän uskonnot ovat säilyttäneet monia muinaisen Babylonin oppeja. Siksi väärän uskonnon maailmanmahtia sanotaan sopivasti Suureksi Babyloniksi (Ilmestys 17:5). Tämä kansainvälinen uskonnollinen yhteenliittymä on jo kukistunut samalla tavalla kuin muinainen Babylon kukistui vuonna 539 eaa. (Ilmestys 14:8; 18:2). Vuonna 1919 Kristuksen veljien jäännös pääsi vapaaksi hengellisestä vankeudesta ja irtautui kristikunnan, Suuren Babylonin hallitsevan osan, uskonnollisesta vaikutusvallasta. Sen jälkeen kristikunnan vaikutusvalta on heikentynyt huomattavasti monissa sellaisissa maissa, joissa se aiemmin oli vahva.
https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102001028

Tuossa Vartiotorni turvallisesti pää takapuolessa keskittyy pelkästään kristikuntaan. Kun uskonnon vaikutusvallan heikkenemistä ei (valitettavasti) ole esimerkiksi islamilaisessa maailmassa juurikaan havaittavissa, on täytynyt kikkailla "hallitsevan osan" kanssa.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 25.07.2018 01:28
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Tuossa Vartiotorni turvallisesti pää takapuolessa keskittyy pelkästään kristikuntaan. Kun uskonnon vaikutusvallan heikkenemistä ei (valitettavasti) ole esimerkiksi islamilaisessa maailmassa juurikaan havaittavissa, on täytynyt kikkailla "hallitsevan osan" kanssa.
Uskonnon vaikutusvallan heikkeneminen kristikunnassa lienee samalla sarjatasolla kuin Vt-seuran vaikutusvallan heikkeneminen. Päättelen asian kaiken aikaa hurjemmasta epätoivosta, jolla hallintoelin kerää rahaa ja yrittää väkisin pakottaa uskollisuutta sille itselleen. Uskomattoman ymmärtämättömän kyypparin aseman omaksuminen oli lopullinen asettuminen jumalan asemaan.

Re: Oppimuutos valmisteilla?

Lähetetty: 27.07.2018 13:51
Kirjoittaja Nukahtanut
Polyester kirjoitti: Tuossa Vartiotorni turvallisesti pää takapuolessa keskittyy pelkästään kristikuntaan. Kun uskonnon vaikutusvallan heikkenemistä ei (valitettavasti) ole esimerkiksi islamilaisessa maailmassa juurikaan havaittavissa, on täytynyt kikkailla "hallitsevan osan" kanssa.
Tuo onkin muuten mielenkiintoinen yksityiskohta. Aina puhutaan muusta kristikunnasta, vaikka maailmalla uskontoja piisaa Kristittyjen ulkopuolellakin melkoinen määrä.