Helvetti on lukittu sisältä päin

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Oraakkeli
Viestit: 49
Liittynyt: 15.11.2015 21:29

Helvetti on lukittu sisältä päin

Viesti Kirjoittaja Oraakkeli » 29.07.2018 00:52

Helvetin kieltäminen on ollut perinteisesti Jehovan todistajien yksi parhaimmista "sisäänheittotuotteista", jonka avulla moni on löytänyt "totuuden". Jt-kulttuurissa elää edelleen myyttinen sankaritarina palomestari Russellista sammutusletkuineen. "Markalla helvettiin ja toisella takaisin", kuului raamatuntutkijoiden iskulause.

Näin helposti helvetistä tuskin eroon pääsee - jos Raamattuun haluaa uskoa. Aihe nimittäin löytyy Jumalan Sanasta, vaikka se herättääkin vaikeita kysymyksiä. Pohdin seuraavaksi tätä teemaa ja pyrin nostamaan pöydälle sellaisia näkökulmia, joista hallintoelin ei halua puhua, ei ainakaan missään syvällisessä mielessä.

Minusta Vartiotorniseuran tapa käsitellä koko kysymystä on pinnallinen ja harhaanjohtava. Kun pitäisi puhua aidasta Seura puhuu aidan seipäästä. Selitän. Vartiotornissa esitetään usein seuraavankaltainen kysymys: "Rankaisisiko rakastava isä lastaan laittamalla tämän käden kuuman hellan päälle?" Kysymys olettaa, että joku väittää näin Jumalasta. Mutta kuuleeko kirkoissa enää saarnaa tällaisesta helvetistä?Todellisuudessa kristikansan piirissä on esiintynyt 2000 vuoden aikana koko joukko kirjavia tulkintoja helvetistä. Tottakai tällaisia dantelaisia kauhukuvia on esiintynyt, mutta nykyään juuri kukaan ei enää pidä Raamatun kuvauksia helvetistä täysin kirjaimellisina.

Vartiotornin yritys luoda asetelma, jossa vaihtoehtoina ovat pelkästään tulinen helvetti kidutuksineen ja ikuinen tuhoutuminen ei toimi.

Olennaisinta helvetissä on sen perustan, olemuksen, ymmärtäminen. Minusta tämä on tärkeämpi kysymys kuin sen pohtiminen, mitä eri yksityiskohdat raamatunkohtien kuvauksissa tarkoittavat. Vartiotorni ei ole korostanut riittävästi sitä helvetin ulottuvuutta, joka on kaikkein keskeisin: Kadotus, eli ero Jumalasta. Helvetti on yksinkertaisesti pelastuksen vastakohta. Näen tässä seuraavan vastaavuuden: Koska Seuran käsitys pelastuksesta on liian yksiulotteinen ja kohdistuu pitkälti ikuiseen elämään paratiisissa, sen käsitys helvetistä on samoin ahdas rajoittuen lähinnä vain sen pohtimiseen, onko helvetissä tietoista olemassaoloa vai ei.

Hallintoelimen linja onkin ollut Russellin ajoista asti mesota, miten kristikunnan "tulinen helvetti" häpäisee Jehovaa sen sijaan, että se kertoisi lukijoilleen mitä tarkoittaa Jumalasta erossa oleminen ja miten voimme ymmärtää helvetin Raamatun juonessa pelastuksen ideasta käsin.

Itse ymmärrän helvetin porttien olevan lukittu sisältäpäin. Ihminen siis valitsee helvetin. Valinnanvapauteen perustuva malli on viime aikoina noussut perinteisen rankaisemiseen keskittyvän tulkinnan tilalle monien kristittyjen filosofien pohdinnoissa. Kadotus ymmärretään yhä enenevässä määrin ihmisen omaksi valinnaksi, jossa ihminen hylkää pelastuksen, siis Jumalan. Toisin sanoin, Jumala antaa niin suuren arvon ihmisen vapaudelle, että sanoo tälle lopulta: "Tapahtukoon sinun tahtosi".

Moderni paradigma helvetistä voi auttaa ymmärtämään, miten kadotus tosiasiallisesti alkaa jo täällä ajassa. Ihminen, joka elää nyt erossa Jumalasta on jo oikeastaan hukassa ja tämä asema siirtyy elämään kuoleman jälkeen. Näinhän Raamattu vaikuttaa puhuvan demoneista. Nyt ne ovat "kahleissa manalan pimennoissa" ( 2.Piet.2:4. ), josta ne joutuvat helvettiin. Joku voisi kysyä, onko Tartaroksella ja helvetillä mitään eroa?

On luonnollisesti vaikea käsittää, miten kukaan voisi valita tietoisesti helvetin? Itse olen pohtinut kysymystä vapauden arvon kannalta. Halu olla oma jumalansa, jopa luojansa, on todellinen, humalluttava, aito, ja houkutteleva vaihtoehto. Miten muuten voisimme ymmärtää - edes jotenkin - henkimaailman kapinaa. Yleensähän kapina yhdistyy mielikuvissa johonkin todelliseen sortoon tai alistamiseen, josta halutaan vapautua. Enkelien kapinassa täytyy olla kysymys jostain muusta.

Sama perusasetelma soveltuu ihmisiin. Kuuntelin kerran radiosta erästä tunnettua aikamme mediapersoonaa, joka julisti omaan pateettiseen tyyliinsä, ettei helvettiä ole. Se on hänen mielestään rakkaudettomien, barbaaristen kristittyjen pelottelua, muinaisjäänne, johon kukaan sivistynyt ihminen ei voi 2000-luvulla enää uskoa. Samaan hengenvetoon hän totesi uhmakkaasti, että Raamatun jumala on sellainen hirviö, ettei hän ikinä sellaista palvoisi.

Muistan tuumanneeni hengessäni, että ymmärsiköhän kaveri, mitä juuri sanoi. Hän oikeastaan totesi lukitsevansa helvetin portit sisältä päin. Ennemmin helvetti kuin Vanhan Testamentin Jahve!

Miksi meidän pitäisi olettaa, että kaikki haluavat itsestäänselvästi rakastaa Raamatun Jumalaa? Onko niin, että jos Jumala on olemassa, hänessä onkin jotakin sellaista, mitä jotkut eivät halua hyväksyä? Ehkei ajatus ikuisesta kapinasta olekaan niin vaikeasti kuviteltavissa.

Kääntäen: Eikö rakkaussuhde ole merkityksellisempi, jos sille on olemassa joku aito vaihtoehto? Raamatussa Jumalan rakkautta havainnollistetaan sulhasen rakkauden avulla. Emmekö ajattele, että rakkaussuhde on aidompi ja sillä on enemmän arvoa jos osapuolilla - myös morsiamella - on ollut aito vapaus valita myös toisin.

Jos Jumalan tarkoitus on saada ihmiset rakastamaan itseään persoonallisena Jumalana - ei korkeimpana tuomarina - miten Sulhanen toimii? Järjestääkö hän asiat niin, ettei ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa Jumalan rakastamisen järkevyys ja hyöty? Tyrkyttääkö sulhanen itseään ja pistää morsiamen selkä seinää vasten, niin ettei morsiamella ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa sulhasen mahti? Olisiko tämä Sulhasen, Jehovan, "todellista rakkautta"?

Edellä kuvattu valintaan pohjaava tulkinta helvetistä ratkaisee minusta myös niitä moraalisia ongelmia, mitä oppiin on aina liitetty. Helvetti ei olekaan luotu tuskan tuottamista varten, ei luusereita eikä edes rikollisia varten. Kadotus on niiden valinta, jotka sanovat Jumalalle: "kiitos, mutta kiitos ei".

Kuinka kauheaa on olla erossa Jumalan rakkaudesta? Jos otamme lähtökohdaksi sellaisen käsityksen, missä helvetti pohjimmiltaan alkaa jo tässä ajassa, kun ihminen torjuu Jumalan, voisi ehkä ajatella, ettei kadotus olennaisesti muutu toisenlaiseksi rajan tuolla puolen. Jotkut kristityt ajattelijat väittävät, että helvetissä ihmisen kaikki pahat halut tyydytetään. Kadotus on synnin harjoittamisen ikuinen oravanpyörä, jossa kapinallinen ei saa koskaan lepoa, koska synti ei tuo koskaan rauhaa ja täyttymyksen tunnetta, minkä vain rakkaussuhde Luojaan voi antaa.

Onko helvetistä ulospääsyä? Voiko valita myöhemmin toisin, jos tulee katumapäälle? Universalismia, oppia, jonka mukaan kaikki lopulta pelastuvat, on aina esiintynyt kristikunnassa. Raamattu ei ainakaan suoraan tue ajatusta, mutta kieltääkö se katumuksen mahdollisuuden eksplisiittisesti? Tai itsemurhan mahdollisuuden? On paljon kysymyksiä mihin Raamattu ei vastaa. Osuiko kirkkoisä Origenes oikeaan ja vielä tulee päivä, jolloin helvetti tyhjenee kokonaan. Ovatko Uuden Jerusalemin portit auki sitä varten? ( Ilmestys.21:25 ).

Myös annihilaatio - ikuinen tuho - on lisännyt suosiotaan viime aikoina yhtenä tapana tulkita Raamatun kielikuvia. Jehovan todistajat eivät ole suinkaan ainoita, jotka opettavat helvetin tarkoittavan tietoisen elämän tuhoutumista. Monet kristikunnassa uskovat samalla tavalla.

Tästä herääkin kysymys: Miksi kenenkään, joka uskoo Jumalaan ja kauhistuu tulisesta helvetistä pitäisi mennä Jt-järjestöön? Kristityillä on oikeus vapaasti pohtia tätä(kin) kysymystä, eikä siihen välttämättä tarvitse mitään lopullista oikeaa vastausta itselleen muodostaa, eikä sitä edes voi tehdä; sanotaanhan Raamatussa, että "Jumalan tuomiot ovat tutkimattomia" ( Room.11:33.) Täytyy muistaa sekin, että helvetin tekniset tulkinnat eivät ole koskaan olleet kristillisen uskon ydinkohtia, eivätkä muodosta vedenjakajaa terveen opin ja harhaopin välillä.

Vartiotornin retoriikka on minusta ollut pitkälti mainospuhetta, mutta samalla on muistettava, että helvetillä on varmasti ihmisiä peloteltu ja traumatisoitu. Moni kristitty on varmasti tässä suhteessa epäonnistunut. Samaa tosin pitää sanoa Harmagedonilla pelottelusta. Helvetistä pitää puhua vastuullisesti ja sielunhoidollisesti oikealla tavalla.

Ainakin minulle ajatus sisältäpäin lukitusta helvetistä on huojentava. Tuntuu vaikealta uskoa rakkauden Jumalaan, joka rankaisee ihmisiä aiheuttamalla erityistä tarkoituksellista piinaa helvetissä - ikuisesti. Moraalinen hämmennys häviää merkittävästi, jos piina tuleekin siitä, että ihminen erottaa itse itsensä Jumalan rakkaudesta. Ihminen valitsee tällöin oman piinansa, vaikka sitä on - myönnettäköön - vaikea täysin ymmärtää.

Kaikki pääsevätkin taivaaseen - jos vain haluavat.

Joku voi huomauttaa, että tällainen "laimennettu" helvetti ei oikein istu Raamatun tekstien tulikivenkatkuisiin kuvauksiin. Nostan muutaman pointin tähän liittyen: Ensiksi, voi hyvin olla, että Jumalalla on omat syynsä sanoa asioita tavalla, joka ei tämän päivän humanisteille avaudu. On mahdollista, että ajatus tulisesta tuomiosta on eliminoinut vakavia rikoksia vuosituhansien aikoina ja luonut osaltaan pohjaa myös ihmisten yhteistyölle, joka on vaikuttanut vuorostaan kehittyneiden sivilisaatioiden syntymiseen. Ihmisten on vaikea omasta ajasta käsin arvioida tällaisia asioita, mutta se ei tietenkään ole ongelma Jumalalle, jonka perspektiivi historiaan on täydellinen.

Toiseksi, helvetin kuvaaminen äärimmäisen ankeana paikkana voi olla Raamatun puhetapaan liittyvä tehokeino. Jeesuksen kehotus isänsä ja äitinsä vihaamisesta liittyy tähän kategoriaan. Raamattu korostaa, miten Jeesuksen seuraaminen on verrattomasti parempaa kuin mikään muu - on muu sitten itsessään kuinka hyvää tahansa. Saman logiikan mukaan, kadotus on kaameaa verrattuna taivaan pohjattomaan iloon.

Olisiko Vartiotornin syytä jo puhua helvetistä monipuolisemmin ja ottaa huomioon modernit teologiset painotukset? Se voi olla vaikeaa, koska tarina palopäällikkö Russellista on syvään juurtunut osa järjestön traditiota.

Polyester
Viestit: 2840
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Helvetti on lukittu sisältä päin

Viesti Kirjoittaja Polyester » 29.07.2018 18:25

Oraakkeli kirjoitti:Minusta Vartiotorniseuran tapa käsitellä koko kysymystä on pinnallinen ja harhaanjohtava. Kun pitäisi puhua aidasta Seura puhuu aidan seipäästä. Selitän. Vartiotornissa esitetään usein seuraavankaltainen kysymys: "Rankaisisiko rakastava isä lastaan laittamalla tämän käden kuuman hellan päälle?" Kysymys olettaa, että joku väittää näin Jumalasta. Mutta kuuleeko kirkoissa enää saarnaa tällaisesta helvetistä?Todellisuudessa kristikansan piirissä on esiintynyt 2000 vuoden aikana koko joukko kirjavia tulkintoja helvetistä. Tottakai tällaisia dantelaisia kauhukuvia on esiintynyt, mutta nykyään juuri kukaan ei enää pidä Raamatun kuvauksia helvetistä täysin kirjaimellisina.
Vartiotorni hyökkää eräänlaista kristinuskon karikatyyriä vastaan, eikä vaikuta juurikaan kiinnostuneelta kristinuskon monimuotoisuudesta tai muista maailmanuskonnoista. Kristinusko on alusta lähtien ollut hajanainen, monenkirjava porukka, ja hyvin kaukana Vartiotornin markkinoimasta "ensimmäisen vuosisadan hallintoelimen" johtamasta yhtenäisestä ryhmästä. Katolinen kirkko on tosin vastoin Matt. 13:29:n ohjetta kitkenyt rikkaviljaa niin innokkaasti aikojen saatossa, että kristinuskon luonnollinen biodiversiteetti on kärsinyt, mm. areiolaisuus on hävinnyt käytännössä kokonaan. Riittäähän noita oppikiistoja silti.
Itse ymmärrän helvetin porttien olevan lukittu sisältäpäin. Ihminen siis valitsee helvetin. Valinnanvapauteen perustuva malli on viime aikoina noussut perinteisen rankaisemiseen keskittyvän tulkinnan tilalle monien kristittyjen filosofien pohdinnoissa. Kadotus ymmärretään yhä enenevässä määrin ihmisen omaksi valinnaksi, jossa ihminen hylkää pelastuksen, siis Jumalan. Toisin sanoin, Jumala antaa niin suuren arvon ihmisen vapaudelle, että sanoo tälle lopulta: "Tapahtukoon sinun tahtosi".
Jumalan hyljätäkseen pitäisi kai kuitenkin ensin uskoa häneen. Ylipäätään pidän vieraana ajatusta, että ihminen tuomittaisiin sen perusteella, mitä hän pitää totena - ja eikö Jeesuksenkin pitänyt tuomita jokainen tekojensa mukaan?
Sama perusasetelma soveltuu ihmisiin. Kuuntelin kerran radiosta erästä tunnettua aikamme mediapersoonaa, joka julisti omaan pateettiseen tyyliinsä, ettei helvettiä ole. Se on hänen mielestään rakkaudettomien, barbaaristen kristittyjen pelottelua, muinaisjäänne, johon kukaan sivistynyt ihminen ei voi 2000-luvulla enää uskoa. Samaan hengenvetoon hän totesi uhmakkaasti, että Raamatun jumala on sellainen hirviö, ettei hän ikinä sellaista palvoisi.
Pateettinen tyyli harvoin toimii käyttäjänsä eduksi, ainakaan jos yleisöllä on kykyä ja uskallusta kriittiseen ajatteluun. Voidaan silti mielestäni aiheellisesti ihmetellä esimerkiksi Raamatun Jumalan taipumusta ulottaa kostotoimenpiteensä myös viattomiin ja kyvyttömyyttä antaa anteeksi ilman, että joku tapetaan.
Jos Jumalan tarkoitus on saada ihmiset rakastamaan itseään persoonallisena Jumalana - ei korkeimpana tuomarina - miten Sulhanen toimii? Järjestääkö hän asiat niin, ettei ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa Jumalan rakastamisen järkevyys ja hyöty? Tyrkyttääkö sulhanen itseään ja pistää morsiamen selkä seinää vasten, niin ettei morsiamella ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa sulhasen mahti? Olisiko tämä Sulhasen, Jehovan, "todellista rakkautta"?
Tähänhän Vartiotorni vetoaa helvettiä vastustaessaan, mutta ei lopulta itse pääse puusta pitkään, vaan ainoastaan korvaa helvetin harmagedonilla. Pelotevaikutus voi olla jopa pahempi, ei vähiten siksi, että asiaa pidetään jatkuvasti yksityiskohtaisesti esillä.
Edellä kuvattu valintaan pohjaava tulkinta helvetistä ratkaisee minusta myös niitä moraalisia ongelmia, mitä oppiin on aina liitetty. Helvetti ei olekaan luotu tuskan tuottamista varten, ei luusereita eikä edes rikollisia varten. Kadotus on niiden valinta, jotka sanovat Jumalalle: "kiitos, mutta kiitos ei".
Tällaiset pakotetut valintatilanteet jotenkin häiritsevät minua. Jumala siis heittää ihmisen olemassaoloon, ilman mahdollisuutta hävitä olemattomiin, ja antaa ikään kuin valita taivaan ja helvetin välillä. Lisäksi aktiivinen valinta edellyttäisi uskoa siihen, että kyseessä on todella valintatilanne ja että on Jumala, joka pystyy jotain tarjoamaan.
Onko helvetistä ulospääsyä? Voiko valita myöhemmin toisin, jos tulee katumapäälle? Universalismia, oppia, jonka mukaan kaikki lopulta pelastuvat, on aina esiintynyt kristikunnassa. Raamattu ei ainakaan suoraan tue ajatusta, mutta kieltääkö se katumuksen mahdollisuuden eksplisiittisesti? Tai itsemurhan mahdollisuuden? On paljon kysymyksiä mihin Raamattu ei vastaa. Osuiko kirkkoisä Origenes oikeaan ja vielä tulee päivä, jolloin helvetti tyhjenee kokonaan. Ovatko Uuden Jerusalemin portit auki sitä varten? ( Ilmestys.21:25 ).

Myös annihilaatio - ikuinen tuho - on lisännyt suosiotaan viime aikoina yhtenä tapana tulkita Raamatun kielikuvia. Jehovan todistajat eivät ole suinkaan ainoita, jotka opettavat helvetin tarkoittavan tietoisen elämän tuhoutumista. Monet kristikunnassa uskovat samalla tavalla.

Tästä herääkin kysymys: Miksi kenenkään, joka uskoo Jumalaan ja kauhistuu tulisesta helvetistä pitäisi mennä Jt-järjestöön? Kristityillä on oikeus vapaasti pohtia tätä(kin) kysymystä, eikä siihen välttämättä tarvitse mitään lopullista oikeaa vastausta itselleen muodostaa, eikä sitä edes voi tehdä; sanotaanhan Raamatussa, että "Jumalan tuomiot ovat tutkimattomia" ( Room.11:33.) Täytyy muistaa sekin, että helvetin tekniset tulkinnat eivät ole koskaan olleet kristillisen uskon ydinkohtia, eivätkä muodosta vedenjakajaa terveen opin ja harhaopin välillä.
Kysymys askarruttaa monia, ja ratkaisuvaihtoehtoja riittää. Kuuntelin kerran Youtubesta Pasi Turusen luennon siitä, onko helvetti oikeudenmukainen ja kuka sinne joutuu. Mielestäni siinä pyörittiin jonkinlaisessa kehäpäätelmässä, jossa ei pystytty päästämään irti ajatuksesta, että helvetin täytyy olla oikeudenmukainen, jos Jumala on näin säätänyt.
Joku voi huomauttaa, että tällainen "laimennettu" helvetti ei oikein istu Raamatun tekstien tulikivenkatkuisiin kuvauksiin. Nostan muutaman pointin tähän liittyen: Ensiksi, voi hyvin olla, että Jumalalla on omat syynsä sanoa asioita tavalla, joka ei tämän päivän humanisteille avaudu. On mahdollista, että ajatus tulisesta tuomiosta on eliminoinut vakavia rikoksia vuosituhansien aikoina ja luonut osaltaan pohjaa myös ihmisten yhteistyölle, joka on vaikuttanut vuorostaan kehittyneiden sivilisaatioiden syntymiseen. Ihmisten on vaikea omasta ajasta käsin arvioida tällaisia asioita, mutta se ei tietenkään ole ongelma Jumalalle, jonka perspektiivi historiaan on täydellinen.
Toisaalta joissain tilanteissa helvetin pelko on ollut niin voimakas, ettei ihminen ole uskaltanut tehdä itsemurhaa, vaan on tehnyt henkirikoksen joutuakseen teloitetuksi, josta on hänen käsityksensä mukaan ollut mahdollisuus pelastua taivaaseen. Teko tunnetaan suisidaalimurhana.
Olisiko Vartiotornin syytä jo puhua helvetistä monipuolisemmin ja ottaa huomioon modernit teologiset painotukset? Se voi olla vaikeaa, koska tarina palopäällikkö Russellista on syvään juurtunut osa järjestön traditiota.
Vartiotorni taitaa olla strategiansa valinnut ja yrittää olla piikkinä "kristikunnan" lihassa, saamatta sillä alalla kuitenkaan mitään aikaiseksi. Järjestö joutuu yhä sivummalle marginaaliin kannattajakunnan ikääntyessä ja vähentyessä ja rahavirtojen kuihtuessa. Tuskin kyseistä tuotetta silti kokonaan ollaan vetämässä uskontojen markkinoilta, nämä hankkeet tuppaavat olemaan sitkeähenkisiä ja luomaan nahkansa muutamaan kertaan uudelleen tarvittaessa.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Helvetti on lukittu sisältä päin

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 29.07.2018 21:14

Oraakkeli kirjoitti:Näin helposti helvetistä tuskin eroon pääsee - jos Raamattuun haluaa uskoa.
Kyseisessä tapauksessa on kyse valikoivasta Raamattuun uskomisesta.
Aihe nimittäin löytyy Jumalan Sanasta, vaikka se herättääkin vaikeita kysymyksiä.
Kuten Raamatusta löytyy aihe, jolla helvetistä pääsee eroon hyvin kivuttomasti, se on paluulupaus, jolla Jeesus petti seuraajansa. Minusta se viimeistään kuittaa Raamatun uskottavuuden.
Vartiotornin yritys luoda asetelma, jossa vaihtoehtoina ovat pelkästään tulinen helvetti kidutuksineen ja ikuinen tuhoutuminen ei toimi.
Minusta pastafaarit ovat osanneet tuotteistaa helvettinsä helvetin hyvin. Ja hyvyysarvo on nimenomaan opettavuudessa. Pastafaarien taivaassa on kylmää kaljaa ja naisia, heidän helvetissään on myös kaljaa ja naisia, mutta kalja on lämmintä ja naisilla tauti.
Moderni paradigma helvetistä voi auttaa ymmärtämään, miten kadotus tosiasiallisesti alkaa jo täällä ajassa. Ihminen, joka elää nyt erossa Jumalasta on jo oikeastaan hukassa ja tämä asema siirtyy elämään kuoleman jälkeen. Näinhän Raamattu vaikuttaa puhuvan demoneista. Nyt ne ovat "kahleissa manalan pimennoissa" ( 2.Piet.2:4. ), josta ne joutuvat helvettiin. Joku voisi kysyä, onko Tartaroksella ja helvetillä mitään eroa?
Pietarin toinen kirje hiihtelee samaa latua kuin Raamatun loppupään kirjeet, vakuuttelua lopun ajasta ja katteetonta toivorikkautta Jeesuksen lupaamasta paluusta. Niinpä 2000 vuotta myöhemmin on katteetonta lainata asiantuntijaksi kirjoittajaa, joka mm. uskoo kirjaimelliseen vedenpaisumukseen.
On luonnollisesti vaikea käsittää, miten kukaan voisi valita tietoisesti helvetin?
Käsittämistä avittaakin se, että itsensä ylentäneet uskovaiset valitsevat helvettiin menijät.
Itse olen pohtinut kysymystä vapauden arvon kannalta. Halu olla oma jumalansa, jopa luojansa, on todellinen, humalluttava, aito, ja houkutteleva vaihtoehto.
Minusta riittää pelkkä halu elää tämä kuolemaa edeltävä elämä todellisuudessa.
Miten muuten voisimme ymmärtää - edes jotenkin - henkimaailman kapinaa.
Samalla tavalla kuin muutakin vanhaa mytologiaa.
Samaan hengenvetoon hän totesi uhmakkaasti, että Raamatun jumala on sellainen hirviö, ettei hän ikinä sellaista palvoisi.
Olen samoilla linjoilla, Raamatussa lukuina ilmaistut "jumalan tappamat" on noin 1,5 miljoonaa, eli lukuina ilmaisemattomat siihen päälle. Saatana on pyhäkoulupoika tuossa suhteessa, ainoa tapaus liittyy Jobiin ja silloinkin Raamatun jumala oli osasyyllinen.
Miksi meidän pitäisi olettaa, että kaikki haluavat itsestäänselvästi rakastaa Raamatun Jumalaa?
Ei helvetissä, Koraanin ja muiden kansalliseeposten jumalille pitää jättää oma reviiri - kaikki tai ei mitään.
Onko niin, että jos Jumala on olemassa, hänessä onkin jotakin sellaista, mitä jotkut eivät halua hyväksyä?
Minusta useammankin miljoonan henkilön vakuuttuminen jumalan olemassaolosta ei tee jumalaa tippaakaan todelliseksi. Etenkin kun ko. henkilöt ovat hyvin ponnekkaasti torppaamassa vaikkapa noin kaksisataakertaisen kannattajakunnan omaaman jumalan olemassaolon olankohautuksella.
Kadotus on niiden valinta, jotka sanovat Jumalalle: "kiitos, mutta kiitos ei".
Kyseessä on uskovaisten tapa valikoida helvettiin menevät.
Jotkut kristityt ajattelijat väittävät, että helvetissä ihmisen kaikki pahat halut tyydytetään. Kadotus on synnin harjoittamisen ikuinen oravanpyörä, jossa kapinallinen ei saa koskaan lepoa, koska synti ei tuo koskaan rauhaa ja täyttymyksen tunnetta, minkä vain rakkaussuhde Luojaan voi antaa.
Tämä tuodaan hyvin kuvaavasti esille pastafarismissa, rakkaussuhde ainoaan oikeaan luojaan (Lentävään spaghettihirviöön) antaa rauhan ja takaa kylmän kaljan sekä snygit böönat.
On paljon kysymyksiä mihin Raamattu ei vastaa.
Ongelmat kumpuavatkin siitä, että on paljon kysymyksiä joihin Raamattu vastaa tuhansia vuosia sitten eläneiden mielipiteillä ja maailmankuvalla.
Täytyy muistaa sekin, että helvetin tekniset tulkinnat eivät ole koskaan olleet kristillisen uskon ydinkohtia, eivätkä muodosta vedenjakajaa terveen opin ja harhaopin välillä.
No se mitä olen lyhyen elinkaareni aikana havainnut, niin (omasta mielestään) terveen raamatullisen opin julistajat myyvät hyvinkin samaa tuotetta eri paketissa. Yksi yhteinen Raamatun ydinkohta unohtuu ja se on 2000 vuotta sitten eletty tilanne.
Raamattu korostaa, miten Jeesuksen seuraaminen on verrattomasti parempaa kuin mikään muu - on muu sitten itsessään kuinka hyvää tahansa.
Seuraajansa pettäneen Raamatun hemmon jalanjäljissä kuljeskelu voi olla verrattomasti parempaa kuin jokin muu sekoilu, mutta ei mitenkään ylivertaista todellisuudessa elämisen rinnalla.

Vastaa Viestiin