Helvetti on lukittu sisältä päin
Lähetetty: 29.07.2018 00:52
Helvetin kieltäminen on ollut perinteisesti Jehovan todistajien yksi parhaimmista "sisäänheittotuotteista", jonka avulla moni on löytänyt "totuuden". Jt-kulttuurissa elää edelleen myyttinen sankaritarina palomestari Russellista sammutusletkuineen. "Markalla helvettiin ja toisella takaisin", kuului raamatuntutkijoiden iskulause.
Näin helposti helvetistä tuskin eroon pääsee - jos Raamattuun haluaa uskoa. Aihe nimittäin löytyy Jumalan Sanasta, vaikka se herättääkin vaikeita kysymyksiä. Pohdin seuraavaksi tätä teemaa ja pyrin nostamaan pöydälle sellaisia näkökulmia, joista hallintoelin ei halua puhua, ei ainakaan missään syvällisessä mielessä.
Minusta Vartiotorniseuran tapa käsitellä koko kysymystä on pinnallinen ja harhaanjohtava. Kun pitäisi puhua aidasta Seura puhuu aidan seipäästä. Selitän. Vartiotornissa esitetään usein seuraavankaltainen kysymys: "Rankaisisiko rakastava isä lastaan laittamalla tämän käden kuuman hellan päälle?" Kysymys olettaa, että joku väittää näin Jumalasta. Mutta kuuleeko kirkoissa enää saarnaa tällaisesta helvetistä?Todellisuudessa kristikansan piirissä on esiintynyt 2000 vuoden aikana koko joukko kirjavia tulkintoja helvetistä. Tottakai tällaisia dantelaisia kauhukuvia on esiintynyt, mutta nykyään juuri kukaan ei enää pidä Raamatun kuvauksia helvetistä täysin kirjaimellisina.
Vartiotornin yritys luoda asetelma, jossa vaihtoehtoina ovat pelkästään tulinen helvetti kidutuksineen ja ikuinen tuhoutuminen ei toimi.
Olennaisinta helvetissä on sen perustan, olemuksen, ymmärtäminen. Minusta tämä on tärkeämpi kysymys kuin sen pohtiminen, mitä eri yksityiskohdat raamatunkohtien kuvauksissa tarkoittavat. Vartiotorni ei ole korostanut riittävästi sitä helvetin ulottuvuutta, joka on kaikkein keskeisin: Kadotus, eli ero Jumalasta. Helvetti on yksinkertaisesti pelastuksen vastakohta. Näen tässä seuraavan vastaavuuden: Koska Seuran käsitys pelastuksesta on liian yksiulotteinen ja kohdistuu pitkälti ikuiseen elämään paratiisissa, sen käsitys helvetistä on samoin ahdas rajoittuen lähinnä vain sen pohtimiseen, onko helvetissä tietoista olemassaoloa vai ei.
Hallintoelimen linja onkin ollut Russellin ajoista asti mesota, miten kristikunnan "tulinen helvetti" häpäisee Jehovaa sen sijaan, että se kertoisi lukijoilleen mitä tarkoittaa Jumalasta erossa oleminen ja miten voimme ymmärtää helvetin Raamatun juonessa pelastuksen ideasta käsin.
Itse ymmärrän helvetin porttien olevan lukittu sisältäpäin. Ihminen siis valitsee helvetin. Valinnanvapauteen perustuva malli on viime aikoina noussut perinteisen rankaisemiseen keskittyvän tulkinnan tilalle monien kristittyjen filosofien pohdinnoissa. Kadotus ymmärretään yhä enenevässä määrin ihmisen omaksi valinnaksi, jossa ihminen hylkää pelastuksen, siis Jumalan. Toisin sanoin, Jumala antaa niin suuren arvon ihmisen vapaudelle, että sanoo tälle lopulta: "Tapahtukoon sinun tahtosi".
Moderni paradigma helvetistä voi auttaa ymmärtämään, miten kadotus tosiasiallisesti alkaa jo täällä ajassa. Ihminen, joka elää nyt erossa Jumalasta on jo oikeastaan hukassa ja tämä asema siirtyy elämään kuoleman jälkeen. Näinhän Raamattu vaikuttaa puhuvan demoneista. Nyt ne ovat "kahleissa manalan pimennoissa" ( 2.Piet.2:4. ), josta ne joutuvat helvettiin. Joku voisi kysyä, onko Tartaroksella ja helvetillä mitään eroa?
On luonnollisesti vaikea käsittää, miten kukaan voisi valita tietoisesti helvetin? Itse olen pohtinut kysymystä vapauden arvon kannalta. Halu olla oma jumalansa, jopa luojansa, on todellinen, humalluttava, aito, ja houkutteleva vaihtoehto. Miten muuten voisimme ymmärtää - edes jotenkin - henkimaailman kapinaa. Yleensähän kapina yhdistyy mielikuvissa johonkin todelliseen sortoon tai alistamiseen, josta halutaan vapautua. Enkelien kapinassa täytyy olla kysymys jostain muusta.
Sama perusasetelma soveltuu ihmisiin. Kuuntelin kerran radiosta erästä tunnettua aikamme mediapersoonaa, joka julisti omaan pateettiseen tyyliinsä, ettei helvettiä ole. Se on hänen mielestään rakkaudettomien, barbaaristen kristittyjen pelottelua, muinaisjäänne, johon kukaan sivistynyt ihminen ei voi 2000-luvulla enää uskoa. Samaan hengenvetoon hän totesi uhmakkaasti, että Raamatun jumala on sellainen hirviö, ettei hän ikinä sellaista palvoisi.
Muistan tuumanneeni hengessäni, että ymmärsiköhän kaveri, mitä juuri sanoi. Hän oikeastaan totesi lukitsevansa helvetin portit sisältä päin. Ennemmin helvetti kuin Vanhan Testamentin Jahve!
Miksi meidän pitäisi olettaa, että kaikki haluavat itsestäänselvästi rakastaa Raamatun Jumalaa? Onko niin, että jos Jumala on olemassa, hänessä onkin jotakin sellaista, mitä jotkut eivät halua hyväksyä? Ehkei ajatus ikuisesta kapinasta olekaan niin vaikeasti kuviteltavissa.
Kääntäen: Eikö rakkaussuhde ole merkityksellisempi, jos sille on olemassa joku aito vaihtoehto? Raamatussa Jumalan rakkautta havainnollistetaan sulhasen rakkauden avulla. Emmekö ajattele, että rakkaussuhde on aidompi ja sillä on enemmän arvoa jos osapuolilla - myös morsiamella - on ollut aito vapaus valita myös toisin.
Jos Jumalan tarkoitus on saada ihmiset rakastamaan itseään persoonallisena Jumalana - ei korkeimpana tuomarina - miten Sulhanen toimii? Järjestääkö hän asiat niin, ettei ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa Jumalan rakastamisen järkevyys ja hyöty? Tyrkyttääkö sulhanen itseään ja pistää morsiamen selkä seinää vasten, niin ettei morsiamella ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa sulhasen mahti? Olisiko tämä Sulhasen, Jehovan, "todellista rakkautta"?
Edellä kuvattu valintaan pohjaava tulkinta helvetistä ratkaisee minusta myös niitä moraalisia ongelmia, mitä oppiin on aina liitetty. Helvetti ei olekaan luotu tuskan tuottamista varten, ei luusereita eikä edes rikollisia varten. Kadotus on niiden valinta, jotka sanovat Jumalalle: "kiitos, mutta kiitos ei".
Kuinka kauheaa on olla erossa Jumalan rakkaudesta? Jos otamme lähtökohdaksi sellaisen käsityksen, missä helvetti pohjimmiltaan alkaa jo tässä ajassa, kun ihminen torjuu Jumalan, voisi ehkä ajatella, ettei kadotus olennaisesti muutu toisenlaiseksi rajan tuolla puolen. Jotkut kristityt ajattelijat väittävät, että helvetissä ihmisen kaikki pahat halut tyydytetään. Kadotus on synnin harjoittamisen ikuinen oravanpyörä, jossa kapinallinen ei saa koskaan lepoa, koska synti ei tuo koskaan rauhaa ja täyttymyksen tunnetta, minkä vain rakkaussuhde Luojaan voi antaa.
Onko helvetistä ulospääsyä? Voiko valita myöhemmin toisin, jos tulee katumapäälle? Universalismia, oppia, jonka mukaan kaikki lopulta pelastuvat, on aina esiintynyt kristikunnassa. Raamattu ei ainakaan suoraan tue ajatusta, mutta kieltääkö se katumuksen mahdollisuuden eksplisiittisesti? Tai itsemurhan mahdollisuuden? On paljon kysymyksiä mihin Raamattu ei vastaa. Osuiko kirkkoisä Origenes oikeaan ja vielä tulee päivä, jolloin helvetti tyhjenee kokonaan. Ovatko Uuden Jerusalemin portit auki sitä varten? ( Ilmestys.21:25 ).
Myös annihilaatio - ikuinen tuho - on lisännyt suosiotaan viime aikoina yhtenä tapana tulkita Raamatun kielikuvia. Jehovan todistajat eivät ole suinkaan ainoita, jotka opettavat helvetin tarkoittavan tietoisen elämän tuhoutumista. Monet kristikunnassa uskovat samalla tavalla.
Tästä herääkin kysymys: Miksi kenenkään, joka uskoo Jumalaan ja kauhistuu tulisesta helvetistä pitäisi mennä Jt-järjestöön? Kristityillä on oikeus vapaasti pohtia tätä(kin) kysymystä, eikä siihen välttämättä tarvitse mitään lopullista oikeaa vastausta itselleen muodostaa, eikä sitä edes voi tehdä; sanotaanhan Raamatussa, että "Jumalan tuomiot ovat tutkimattomia" ( Room.11:33.) Täytyy muistaa sekin, että helvetin tekniset tulkinnat eivät ole koskaan olleet kristillisen uskon ydinkohtia, eivätkä muodosta vedenjakajaa terveen opin ja harhaopin välillä.
Vartiotornin retoriikka on minusta ollut pitkälti mainospuhetta, mutta samalla on muistettava, että helvetillä on varmasti ihmisiä peloteltu ja traumatisoitu. Moni kristitty on varmasti tässä suhteessa epäonnistunut. Samaa tosin pitää sanoa Harmagedonilla pelottelusta. Helvetistä pitää puhua vastuullisesti ja sielunhoidollisesti oikealla tavalla.
Ainakin minulle ajatus sisältäpäin lukitusta helvetistä on huojentava. Tuntuu vaikealta uskoa rakkauden Jumalaan, joka rankaisee ihmisiä aiheuttamalla erityistä tarkoituksellista piinaa helvetissä - ikuisesti. Moraalinen hämmennys häviää merkittävästi, jos piina tuleekin siitä, että ihminen erottaa itse itsensä Jumalan rakkaudesta. Ihminen valitsee tällöin oman piinansa, vaikka sitä on - myönnettäköön - vaikea täysin ymmärtää.
Kaikki pääsevätkin taivaaseen - jos vain haluavat.
Joku voi huomauttaa, että tällainen "laimennettu" helvetti ei oikein istu Raamatun tekstien tulikivenkatkuisiin kuvauksiin. Nostan muutaman pointin tähän liittyen: Ensiksi, voi hyvin olla, että Jumalalla on omat syynsä sanoa asioita tavalla, joka ei tämän päivän humanisteille avaudu. On mahdollista, että ajatus tulisesta tuomiosta on eliminoinut vakavia rikoksia vuosituhansien aikoina ja luonut osaltaan pohjaa myös ihmisten yhteistyölle, joka on vaikuttanut vuorostaan kehittyneiden sivilisaatioiden syntymiseen. Ihmisten on vaikea omasta ajasta käsin arvioida tällaisia asioita, mutta se ei tietenkään ole ongelma Jumalalle, jonka perspektiivi historiaan on täydellinen.
Toiseksi, helvetin kuvaaminen äärimmäisen ankeana paikkana voi olla Raamatun puhetapaan liittyvä tehokeino. Jeesuksen kehotus isänsä ja äitinsä vihaamisesta liittyy tähän kategoriaan. Raamattu korostaa, miten Jeesuksen seuraaminen on verrattomasti parempaa kuin mikään muu - on muu sitten itsessään kuinka hyvää tahansa. Saman logiikan mukaan, kadotus on kaameaa verrattuna taivaan pohjattomaan iloon.
Olisiko Vartiotornin syytä jo puhua helvetistä monipuolisemmin ja ottaa huomioon modernit teologiset painotukset? Se voi olla vaikeaa, koska tarina palopäällikkö Russellista on syvään juurtunut osa järjestön traditiota.
Näin helposti helvetistä tuskin eroon pääsee - jos Raamattuun haluaa uskoa. Aihe nimittäin löytyy Jumalan Sanasta, vaikka se herättääkin vaikeita kysymyksiä. Pohdin seuraavaksi tätä teemaa ja pyrin nostamaan pöydälle sellaisia näkökulmia, joista hallintoelin ei halua puhua, ei ainakaan missään syvällisessä mielessä.
Minusta Vartiotorniseuran tapa käsitellä koko kysymystä on pinnallinen ja harhaanjohtava. Kun pitäisi puhua aidasta Seura puhuu aidan seipäästä. Selitän. Vartiotornissa esitetään usein seuraavankaltainen kysymys: "Rankaisisiko rakastava isä lastaan laittamalla tämän käden kuuman hellan päälle?" Kysymys olettaa, että joku väittää näin Jumalasta. Mutta kuuleeko kirkoissa enää saarnaa tällaisesta helvetistä?Todellisuudessa kristikansan piirissä on esiintynyt 2000 vuoden aikana koko joukko kirjavia tulkintoja helvetistä. Tottakai tällaisia dantelaisia kauhukuvia on esiintynyt, mutta nykyään juuri kukaan ei enää pidä Raamatun kuvauksia helvetistä täysin kirjaimellisina.
Vartiotornin yritys luoda asetelma, jossa vaihtoehtoina ovat pelkästään tulinen helvetti kidutuksineen ja ikuinen tuhoutuminen ei toimi.
Olennaisinta helvetissä on sen perustan, olemuksen, ymmärtäminen. Minusta tämä on tärkeämpi kysymys kuin sen pohtiminen, mitä eri yksityiskohdat raamatunkohtien kuvauksissa tarkoittavat. Vartiotorni ei ole korostanut riittävästi sitä helvetin ulottuvuutta, joka on kaikkein keskeisin: Kadotus, eli ero Jumalasta. Helvetti on yksinkertaisesti pelastuksen vastakohta. Näen tässä seuraavan vastaavuuden: Koska Seuran käsitys pelastuksesta on liian yksiulotteinen ja kohdistuu pitkälti ikuiseen elämään paratiisissa, sen käsitys helvetistä on samoin ahdas rajoittuen lähinnä vain sen pohtimiseen, onko helvetissä tietoista olemassaoloa vai ei.
Hallintoelimen linja onkin ollut Russellin ajoista asti mesota, miten kristikunnan "tulinen helvetti" häpäisee Jehovaa sen sijaan, että se kertoisi lukijoilleen mitä tarkoittaa Jumalasta erossa oleminen ja miten voimme ymmärtää helvetin Raamatun juonessa pelastuksen ideasta käsin.
Itse ymmärrän helvetin porttien olevan lukittu sisältäpäin. Ihminen siis valitsee helvetin. Valinnanvapauteen perustuva malli on viime aikoina noussut perinteisen rankaisemiseen keskittyvän tulkinnan tilalle monien kristittyjen filosofien pohdinnoissa. Kadotus ymmärretään yhä enenevässä määrin ihmisen omaksi valinnaksi, jossa ihminen hylkää pelastuksen, siis Jumalan. Toisin sanoin, Jumala antaa niin suuren arvon ihmisen vapaudelle, että sanoo tälle lopulta: "Tapahtukoon sinun tahtosi".
Moderni paradigma helvetistä voi auttaa ymmärtämään, miten kadotus tosiasiallisesti alkaa jo täällä ajassa. Ihminen, joka elää nyt erossa Jumalasta on jo oikeastaan hukassa ja tämä asema siirtyy elämään kuoleman jälkeen. Näinhän Raamattu vaikuttaa puhuvan demoneista. Nyt ne ovat "kahleissa manalan pimennoissa" ( 2.Piet.2:4. ), josta ne joutuvat helvettiin. Joku voisi kysyä, onko Tartaroksella ja helvetillä mitään eroa?
On luonnollisesti vaikea käsittää, miten kukaan voisi valita tietoisesti helvetin? Itse olen pohtinut kysymystä vapauden arvon kannalta. Halu olla oma jumalansa, jopa luojansa, on todellinen, humalluttava, aito, ja houkutteleva vaihtoehto. Miten muuten voisimme ymmärtää - edes jotenkin - henkimaailman kapinaa. Yleensähän kapina yhdistyy mielikuvissa johonkin todelliseen sortoon tai alistamiseen, josta halutaan vapautua. Enkelien kapinassa täytyy olla kysymys jostain muusta.
Sama perusasetelma soveltuu ihmisiin. Kuuntelin kerran radiosta erästä tunnettua aikamme mediapersoonaa, joka julisti omaan pateettiseen tyyliinsä, ettei helvettiä ole. Se on hänen mielestään rakkaudettomien, barbaaristen kristittyjen pelottelua, muinaisjäänne, johon kukaan sivistynyt ihminen ei voi 2000-luvulla enää uskoa. Samaan hengenvetoon hän totesi uhmakkaasti, että Raamatun jumala on sellainen hirviö, ettei hän ikinä sellaista palvoisi.
Muistan tuumanneeni hengessäni, että ymmärsiköhän kaveri, mitä juuri sanoi. Hän oikeastaan totesi lukitsevansa helvetin portit sisältä päin. Ennemmin helvetti kuin Vanhan Testamentin Jahve!
Miksi meidän pitäisi olettaa, että kaikki haluavat itsestäänselvästi rakastaa Raamatun Jumalaa? Onko niin, että jos Jumala on olemassa, hänessä onkin jotakin sellaista, mitä jotkut eivät halua hyväksyä? Ehkei ajatus ikuisesta kapinasta olekaan niin vaikeasti kuviteltavissa.
Kääntäen: Eikö rakkaussuhde ole merkityksellisempi, jos sille on olemassa joku aito vaihtoehto? Raamatussa Jumalan rakkautta havainnollistetaan sulhasen rakkauden avulla. Emmekö ajattele, että rakkaussuhde on aidompi ja sillä on enemmän arvoa jos osapuolilla - myös morsiamella - on ollut aito vapaus valita myös toisin.
Jos Jumalan tarkoitus on saada ihmiset rakastamaan itseään persoonallisena Jumalana - ei korkeimpana tuomarina - miten Sulhanen toimii? Järjestääkö hän asiat niin, ettei ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa Jumalan rakastamisen järkevyys ja hyöty? Tyrkyttääkö sulhanen itseään ja pistää morsiamen selkä seinää vasten, niin ettei morsiamella ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa sulhasen mahti? Olisiko tämä Sulhasen, Jehovan, "todellista rakkautta"?
Edellä kuvattu valintaan pohjaava tulkinta helvetistä ratkaisee minusta myös niitä moraalisia ongelmia, mitä oppiin on aina liitetty. Helvetti ei olekaan luotu tuskan tuottamista varten, ei luusereita eikä edes rikollisia varten. Kadotus on niiden valinta, jotka sanovat Jumalalle: "kiitos, mutta kiitos ei".
Kuinka kauheaa on olla erossa Jumalan rakkaudesta? Jos otamme lähtökohdaksi sellaisen käsityksen, missä helvetti pohjimmiltaan alkaa jo tässä ajassa, kun ihminen torjuu Jumalan, voisi ehkä ajatella, ettei kadotus olennaisesti muutu toisenlaiseksi rajan tuolla puolen. Jotkut kristityt ajattelijat väittävät, että helvetissä ihmisen kaikki pahat halut tyydytetään. Kadotus on synnin harjoittamisen ikuinen oravanpyörä, jossa kapinallinen ei saa koskaan lepoa, koska synti ei tuo koskaan rauhaa ja täyttymyksen tunnetta, minkä vain rakkaussuhde Luojaan voi antaa.
Onko helvetistä ulospääsyä? Voiko valita myöhemmin toisin, jos tulee katumapäälle? Universalismia, oppia, jonka mukaan kaikki lopulta pelastuvat, on aina esiintynyt kristikunnassa. Raamattu ei ainakaan suoraan tue ajatusta, mutta kieltääkö se katumuksen mahdollisuuden eksplisiittisesti? Tai itsemurhan mahdollisuuden? On paljon kysymyksiä mihin Raamattu ei vastaa. Osuiko kirkkoisä Origenes oikeaan ja vielä tulee päivä, jolloin helvetti tyhjenee kokonaan. Ovatko Uuden Jerusalemin portit auki sitä varten? ( Ilmestys.21:25 ).
Myös annihilaatio - ikuinen tuho - on lisännyt suosiotaan viime aikoina yhtenä tapana tulkita Raamatun kielikuvia. Jehovan todistajat eivät ole suinkaan ainoita, jotka opettavat helvetin tarkoittavan tietoisen elämän tuhoutumista. Monet kristikunnassa uskovat samalla tavalla.
Tästä herääkin kysymys: Miksi kenenkään, joka uskoo Jumalaan ja kauhistuu tulisesta helvetistä pitäisi mennä Jt-järjestöön? Kristityillä on oikeus vapaasti pohtia tätä(kin) kysymystä, eikä siihen välttämättä tarvitse mitään lopullista oikeaa vastausta itselleen muodostaa, eikä sitä edes voi tehdä; sanotaanhan Raamatussa, että "Jumalan tuomiot ovat tutkimattomia" ( Room.11:33.) Täytyy muistaa sekin, että helvetin tekniset tulkinnat eivät ole koskaan olleet kristillisen uskon ydinkohtia, eivätkä muodosta vedenjakajaa terveen opin ja harhaopin välillä.
Vartiotornin retoriikka on minusta ollut pitkälti mainospuhetta, mutta samalla on muistettava, että helvetillä on varmasti ihmisiä peloteltu ja traumatisoitu. Moni kristitty on varmasti tässä suhteessa epäonnistunut. Samaa tosin pitää sanoa Harmagedonilla pelottelusta. Helvetistä pitää puhua vastuullisesti ja sielunhoidollisesti oikealla tavalla.
Ainakin minulle ajatus sisältäpäin lukitusta helvetistä on huojentava. Tuntuu vaikealta uskoa rakkauden Jumalaan, joka rankaisee ihmisiä aiheuttamalla erityistä tarkoituksellista piinaa helvetissä - ikuisesti. Moraalinen hämmennys häviää merkittävästi, jos piina tuleekin siitä, että ihminen erottaa itse itsensä Jumalan rakkaudesta. Ihminen valitsee tällöin oman piinansa, vaikka sitä on - myönnettäköön - vaikea täysin ymmärtää.
Kaikki pääsevätkin taivaaseen - jos vain haluavat.
Joku voi huomauttaa, että tällainen "laimennettu" helvetti ei oikein istu Raamatun tekstien tulikivenkatkuisiin kuvauksiin. Nostan muutaman pointin tähän liittyen: Ensiksi, voi hyvin olla, että Jumalalla on omat syynsä sanoa asioita tavalla, joka ei tämän päivän humanisteille avaudu. On mahdollista, että ajatus tulisesta tuomiosta on eliminoinut vakavia rikoksia vuosituhansien aikoina ja luonut osaltaan pohjaa myös ihmisten yhteistyölle, joka on vaikuttanut vuorostaan kehittyneiden sivilisaatioiden syntymiseen. Ihmisten on vaikea omasta ajasta käsin arvioida tällaisia asioita, mutta se ei tietenkään ole ongelma Jumalalle, jonka perspektiivi historiaan on täydellinen.
Toiseksi, helvetin kuvaaminen äärimmäisen ankeana paikkana voi olla Raamatun puhetapaan liittyvä tehokeino. Jeesuksen kehotus isänsä ja äitinsä vihaamisesta liittyy tähän kategoriaan. Raamattu korostaa, miten Jeesuksen seuraaminen on verrattomasti parempaa kuin mikään muu - on muu sitten itsessään kuinka hyvää tahansa. Saman logiikan mukaan, kadotus on kaameaa verrattuna taivaan pohjattomaan iloon.
Olisiko Vartiotornin syytä jo puhua helvetistä monipuolisemmin ja ottaa huomioon modernit teologiset painotukset? Se voi olla vaikeaa, koska tarina palopäällikkö Russellista on syvään juurtunut osa järjestön traditiota.