Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Oraakkeli
Viestit: 49
Liittynyt: 15.11.2015 21:29

Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Oraakkeli » 26.08.2018 22:14

Kuka Jeesus on? Entä kuka Jumala on? Miten Jeesus ja Jehova suhteutuvat toisiinsa ? Oikea ymmärrys Jumalasta on eittämättä perusta Raamatun oikeaan ymmärtämiseen. Virheellinen jumalakäsitys johtaa vääjäämättä virheelliseen teologiaan. Miettiessäni edellä mainittuja kysymyksiä Jehovan todistajien näkökulmasta, havahduin huomaamaan tulokulman, joka ei aiemmin ollut kirkastunut minulle - ei ainakaan niin selvästi.

Tajusin Jehovan todistajien haluavan puhua mieluummin kolminaisuudesta kuin Jeesuksen jumaluudesta. Vaikuttaa siltä, että todistajat tuntevat epävarmuutta, kun teemana on Jeesuksen jumaluus, sen sijaan sana "kolminaisuusoppi" saa heidän kasvoilleen itsetietoisen virneen. Ainakin minun kokemukseni mukaan. Tästä heräsikin itselleni kysymys: Missä järjestyksessä vastauksia pitäisi etsiä?

Toisin sanoen: Onko Jeesus luotu enkeliolento, koska kolminaisuus ei ole raamatullinen oppi (todistajien mukaan), vai täytyykö meidän ensin ratkaista kysymys Jeesuksen identiteetistä, jotta meillä olisi edellytyksiä tuntea Jumala?

Analyysini lopputulema on, että todistajat päättelevät väärinpäin, vaikka tuskin kovinkaan moni heistä on omaa argumentointiaan sen erityisemmin analysoinut. Uskoisin niin, että keskiverto Jehovan todistaja ajattelee Jumalan olevan yksi siten kuin ihminen on yksi, samalla tavalla miten luonnollinen ihmisjärki sen ymmärtää. Siis, yksi ruumis, yksi asuinpaikka, yksi persoona... " Jos Jumala olisi radikaalisti erilainen, se pitäisi ilmoittaa Raamatussa suurin piirtein joka sivulla", päättelee hän.

Vartiotornin logiikkaa seuraten tämä johtaa siihen, että Jeesus ei voi olla Jumala. Koska kysymys Jumalan olemuksesta on ensin selvitetty, eikä Jumala voi olla kuin yksi persoona, täytyy käsityksen Jeesuksesta mahtua tähän ihmisjärjen luonnolliseen oletukseen.

Kristinusko ajattelee asian toisin päin. Tie Isän luo kulkee Pojan, Jeesuksen kautta. Jeesus on avain Jumalan tuntemiseen, joka tarkoittaa kristityille sitä, että oikea ymmärrys Jeesuksen olemuksesta on välttämätön edellytys Jumalan olemuksen tuntemiseen. Kristityille Jumalan identiteetti määrittyy Jeesuksesta käsin. Järjestys on päinvastainen kuin todistajille tyypillinen tapa ajatella.

Kirkkohistoria kertoo varhaisten kristittyjen saaneen "kirkastuvaa valoa" juuri tässä järjestyksessä. Historialliset kolminaisuuden muotoilut tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun Jeesuksen jumaluus oli vahvistettu Nikeassa v.325. Tässä toteutui kronologisesti raamatullinen, teologinen, järjestys: Jeesuksen kautta isä Jumalan olemuksen tuntemiseen.

Jehovan todistajat monesti tuntuvat ihmettelevän sitä, ettei Raamatun teksteissä ole selvempiä kuvauksia kolminaisuudesta. Yksi syy voi olla se, etteivät he ymmärrä selvästi tätä raamatullista logiikkaa, jossa Jeesuksen jumaluus piti ensin vahvistaa ja muotoilla .( Helluntaina vuodatetun Pyhän Hengen merkityksen selvittäminen vaati luonnollisesti myös aikaa ). Tarvittava teologinen työstäminen kesti kaikkiaan joitain vuosisatoja, kunnes lopulta saatiin aikaan historialliset tekstit, jotka tunnetaan tänään klassisina uskontunnustuksina.

Kristitty voisi lisäksi muistuttaa todistajia Jeesuksen sanoista, joiden mukaan Hän sanoo kansalleen asioita sitä mukaa, kun nämä pystyvät "kantamaan niitä". (Joh.16:12).

Kristuksen sanat soveltuvat myös silloin, kun mietitään sitä, miksi Vanha testamentti ei puhu kolminaisuudesta suoremmin tai miksi Shema korostaa Jahven olevan yksi. Jahven liittokansa ei kyennyt "kantamaan" tuona aikana kolminaisuutta, koska sillä ei ollut edellytyksiä ymmärtää sitä. Kun israelilaiset olivat jo valmiiksi jatkuvasti kallellaan ympäröivien pakanakansojen monijumalaisuuteen, on varsin helppo nähdä mihin se olisi johtanut, jos Shema olisi kuulunut vaikkapa näin: " Kuule Israel, Herra, sinun Jumalasi on yksi ja silti kolme".

Yksi käytännöllinen sovellus keskusteltaessa Jehovan todistajan kanssa voisi olla seuraava: Jos hän haluaa keskustella kolminaisuusopista, hänelle voisi ystävällisesti kertoa "oikeasta järjestyksestä": Jeesuksesta Kolminaisuuteen eikä toisin päin.

Polyester
Viestit: 2793
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 26.08.2018 23:56

On nikealaisilla ja vartiotornilaisilla ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat ovat tuoneet mukaan ulkoraamatullisia asioita, joihin tulee uskoa, tai muuten.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 27.08.2018 01:58

Oraakkeli kirjoitti:Virheellinen jumalakäsitys johtaa vääjäämättä virheelliseen teologiaan.
Yleisesti ottaen teologit eivät tunnu suhtautuvan virheiden mahdollisuuksiin, paitsi milloin joku toinen on eri mieltä.
Tajusin Jehovan todistajien haluavan puhua mieluummin kolminaisuudesta kuin Jeesuksen jumaluudesta.
Kolminaisuus on Vt-seuran lähestymistapa ja jehovantodistajien retoriikka seuraa Vt-retoriikkaa. Jeesuksen jumaluus alkaa muistuttaa Vt-seuran verioppia, jossa veren jakeita pallottelemalla yritetään selvitä ongelmasta.

Vaikuttaa siltä, että todistajat tuntevat epävarmuutta, kun teemana on Jeesuksen jumaluus, sen sijaan sana "kolminaisuusoppi" saa heidän kasvoilleen itsetietoisen virneen.
Jeesuksen jumaluus on sanapari, jota ei Vt-lyriikassa viljellä ja itse en muista asiaa käsitellyn.
Tästä heräsikin itselleni kysymys: Missä järjestyksessä vastauksia pitäisi etsiä?
Minusta loogisinta olisi hankkia kiistaton osoitus jumalan olemassaolosta, seuraavaksi voisi olla hankintavuorossa kiistaton osoitus siitä, että Jeesus oli VT:n messias.
Jos Jumala olisi radikaalisti erilainen, se pitäisi ilmoittaa Raamatussa suurin piirtein joka sivulla", päättelee hän.
Jehovantodistaja ei päättele, vaan toistelee Vt-lyriikkaa. Tuosta suurinpiirtein jokasivusta itse kaipaisin yhden raamatunsivun, jolla osoitetaan kiistattomasti, että monoteistisenä aikana israelilaiset palvoivat Jeesusta jumalana tai ylipäänsä edes tunsivat Jeesuksen.
Jahven liittokansa ei kyennyt "kantamaan" tuona aikana kolminaisuutta, koska sillä ei ollut edellytyksiä ymmärtää sitä.
Tämän olen kuullut myös siinä yhteydessä kun on ollut keskustelu Raamatun maakuvasta, Olisi kuulema ollut porukan liian vaikea käsittää pallomainen maa ja sen kierto auringon ympäri. Turhan yksikertaisen kansan Raamatun jumala valitsi nimikkokansakseen
Yksi käytännöllinen sovellus keskusteltaessa Jehovan todistajan kanssa...
Mene ihmeessä keskustelemaan ja taivuttelemaan jehovantodistajia kolminaisuuden kannalle. Oletan tämän palstan kirjoittajien tuntevan aiheen sen verran hyvin, etteivät neuvot ole tarpeen.

Ariadna
Viestit: 2151
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 27.08.2018 09:19

Oraakkeli kirjoitti:Kirkkohistoria kertoo varhaisten kristittyjen saaneen "kirkastuvaa valoa" juuri tässä järjestyksessä. Historialliset kolminaisuuden muotoilut tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun Jeesuksen jumaluus oli vahvistettu Nikeassa v.325. Tässä toteutui kronologisesti raamatullinen, teologinen, järjestys: Jeesuksen kautta isä Jumalan olemuksen tuntemiseen.
Kirkastuva valokaan ei ollut uutta, palattiin vain vanhaan perhekeskeiseen jumalaan, isä,vaimo, poika. Juutalaisuudessa aiemmin ollut Asera, josta muotoutui Shekina, "pyhä henki" palautettiin perheeseen, kuten tiedämme Aseran poistaminen Jahven rinnalta tapahtui Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen ja taivaallinen kuningatar korvattiin, jumalan kirkkaudella eli Shekinalla

Nikeassahan kiista ei koskenut kolminaisuutta vaan Jeesuksen luontoa, sitä oliko hän luotu vai ei.
Päätös syntyi, häntä ei ollut luotu, kuten Areios oli päätellyt. Vaan...Hän, Jeesus on jumalan poika, syntynyt isästä ennen aikojen alkua (pyhän hengen avulla, Asera,Sekina,Sofia) ja ollen samaa olemusta isän kanssa ja näin ollen jeesus on jumala, kuten muutkin roomalaiset jumalat.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 27.08.2018 11:06

Ariadna kirjoitti:Nikeassahan kiista ei koskenut kolminaisuutta vaan Jeesuksen luontoa...
Mulle on tossa Raamatun jumaluuden evoluutiossa tiedollisia aukkoja. Oliko tässä vaiheessa myös keskustelu Jeesuksen omaamasta erillisestä (pyhästä?) hengestä sekä sen määrästä ja mitä saivat keksittyä raamattuihinsa?

Ariadna
Viestit: 2151
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 27.08.2018 11:50

Markku Meilo kirjoitti:Mulle on tossa Raamatun jumaluuden evoluutiossa tiedollisia aukkoja. Oliko tässä vaiheessa myös keskustelu Jeesuksen omaamasta erillisestä (pyhästä?) hengestä sekä sen määrästä ja mitä saivat keksittyä raamattuihinsa?
Eikös se kiista jatkunut ja sitä selvennettiin seuraavissa kokouksissa vuoden 325 jälkeen, kun Areolaiset ja ns. pneumatomakhit kielsivät hengen jumalaluuden.
Näkökanta oli ettei ilman henkeä jumalallisia jälkeläisiä synny? Siis ei ainakaan läntisen roomalaisen perinteen mukaisesti..

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8088
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 27.08.2018 14:54

Oraakkeli kirjoitti:Kirkkohistoria kertoo varhaisten kristittyjen saaneen "kirkastuvaa valoa" juuri tässä järjestyksessä. Historialliset kolminaisuuden muotoilut tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun Jeesuksen jumaluus oli vahvistettu Nikeassa v.325. Tässä toteutui kronologisesti raamatullinen, teologinen, järjestys: Jeesuksen kautta isä Jumalan olemuksen tuntemiseen.
Lainaus Jason Dullelta
Kolminaisuusopin kehitys
Johdanto
Koskaan ei ole ollut olemassa toista oppia, joka olisi omaksuttu yhtä laajalti kuin kolminaisuusoppi. Suurin osa kristikunnasta hyväksyy tämän opin ikään kuin jumalallisena totuutena. Vaikka suurin osa onkin omaksunut tämän opin nimellisesti, se ymmärretään kuitenkin varsin monin eri tavoin. Ääripäinä ovat kolmijumalaisuus eli triteismi ja toisaalta nykyajan ykseysoppi (oneness), ja lisäksi on oikeaoppinen vanhoissa uskontunnustuksissa oleva uskomus.

Mikä on YHWH:n, Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen välinen yhteys? Miten meidän on ymmärrettävä Raamatun opetus yksijumalaisuudesta eli monoteismi ja kuitenkin samalla tunnustaa Isän, Pojan ja Hengen jumaluus? Miten voimme pitää kiinni monoteismista ja samalla raamatullisesta erosta, joka vallitsee Isän, Pojan ja Hengen välillä?

Meidän sukupolvemme ei ole ensimmäinen, joka yrittää löytää tavan selittää edellä esitetyt kysymykset. Seurakunta on yrittänyt ymmärtää Jumaluuden luonnetta aivan alusta asti. Mutta oliko alkuseurakunnalla ymmärrystä tässä asiassa? Mistä on kolminaisuusoppi peräisin? Tässä artikkelissa käsitellään juuri näitä kysymyksiä. Yritän seuraavassa havainnollistaa kolminaisuusopin kehityskulun aina Konstantinopolin kirkolliskokoukseen vuonna 381 j.Kr. Teen sen tutkimalla niitä eri tapoja, joilla Jumaluus selitettiin eri sukupolvien aikana aina tuohon vuoden 381 kirkolliskokoukseen saakka, sellaisena kuin varhaisten teologien kirjoitukset siitä todistavat.

Apostolien jälkeinen aika (AD 90-140)
Tältä kaudelta ei ole jäljellä kovin monia dokumentteja. Meillä on ainoastaan Klemens Roomalaisen kirje, seitsemän Ignatius Antiokialaisen kirjettä ja yksi Polykarpos Smyrnalaisen kirje, Hermaksen Didakhe ja joitakin tuntemattomien kirjoittajien kirjoituksia. Nämä kirjoitukset ovat hyvin tärkeitä tutkimuksemme kannalta, koska he elivät lähellä apostolien aikaa. Joitakin apostoleita oli vielä toiminnassa, kun nämä miehet laativat kirjoituksensa. Heidän opetuksensa on todennäköisesti hyvin lähellä ensimmäisen vuosisadan yleistä käsitystä Jumaluudesta, jonka he olivat saaneet apostoleilta.

Kirjeessään korinttolaisille Klemens Roomalainen tunnusti Jeesuksen Kristuksen jumaluuden lausuen: "Meidän Jeesuksemme Kristuksemme [on] Jumalan Majesteettiuden Valtikka." [1] Hän tunnusti eron Isän ja Pojan välillä. Hän kirjoitti: "Eikö meillä (kaikilla) ole yksi Jumala ja yksi Kristus? Eikö meidän päällemme ole vuodatettu armon Henki? [2], jolla ilmeisesti viitataan Ef. 4:6:een.

Ignatiuksen kirjoitukset ovat vaikeaselkoisempia, koska hänen tekstiensä myöhemmät jäljentäjät ovat tehneet niihin selvästikin monia lisäyksiä. Uskotaan, että alkuperäisversiot löytyvät syyriankielisestä käännöksestä. Myös Ignatius tunnusti Kristuksen jumaluuden syvällisellä tavalla. Jeesus ei ole kukaan muu kuin lihaksi tullut iankaikkinen Jumala:

"Katsokaa Häneen, joka on kaiken ajan yläpuolella, iankaikkinen ja näkymätön, ja joka kuitenkin tuli näkyväksi meidän vuoksemme, jota ei voida käsin koskettaa eikä haavoittaa, mutta joka kuitenkin tuli haavoittuvaksi meidän hyväksemme; ja joka kärsi kaikin tavoin meidän edestämme." [3]
Jeesuksen ei sanota ainoastaan olleen ennen lihaan tuloaan Jumala, mutta hänen sanotaan myös kärsineen meidän edestämme "minun Jumalani ristinkärsimykset". [4]

Polykarposella oli hallussaan Ignatiuksen kirjoitukset ja hän kannatti hänen teologiaansa. [5] Siitä syystä voimme odottaa, että Polykarpoksen teologia muistuttaisi Ignatiuksen teologiaa. Ainoa Polykarpoksen lausuma, jota voitaisiin käyttää puoltamaan kolminaisuusoppia, on: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä ja Jeesus Kristus itse, joka on Jumalan Poika ja meidän iankaikkinen ylimmäinen pappimme, rakentakoon teitä uskossa ja totuudessa." [6]

Jotkut näkevät tässä lausumassa kolminaisuusopin alkuasteen, mutta nykyajan kolminaisuusoppia se ei edusta. Polykarpos ainoastaan esitti saman, mikä Raamatussakin esitetään, ts. erotuksen Isän ja Pojan välillä. Hänen lausumansa oli täysin raamatullinen eikä se edusta myöhempiä teologisia kehityskulkuja.

Paimenen kirjoittaja oli nimeltään Hermas, joka asui Roomassa. Hän ei ollut piispa eikä hänellä ollut virallista asemaa kirkossa, mutta hänen teoksestaan Paimen tuli hyvin suosittu kristittyjen keskuudessa. Hermas esittää lausuman, joka näyttäisi viittaavan Pojan ennaltaoloon Isästä erillisenä persoonana sanoessaan:

"Jumalan Poika on vanhempi kuin Hänen kaikki luotunsa, niin että Hän oli mukana neuvollaan Isän luomistyössä." [7]
Hän on kuitenkin saattanut tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Poika oli olemassa Jumalan suunnitelmana tai viisautena ennen inkarnaatiota eikä erillisenä persoonana.

Hermas piti Pyhää Henkeä Jumalan Pojan ilmentymänä: "Pyhän, ennaltaolevan Hengen, joka loi jokaisen olennon, Jumala pani asumaan lihassa, johon Hän suostui. Liha, jossa Pyhä Henki asui, oli nöyrästi alamainen tuolle Hengelle...ja oltuaan yhteistyössä ja oltuaan kaikessa Pyhän Hengen toiminnassa innolla mukana, Hän otti sen kumppaniksi." [8] Toisaalla hän sanoi: "Haluan selittää teille, mitä Pyhä Henki...näytti teille, sillä tuo Henki on Jumalan Poika." [9]

Apostolien jälkeiset kirkkoisät väittivät, että oli yksi Jumala ja että Jeesus Kristus oli Jumala. He tekivät eron Isän ja Pojan välillä ja käyttivät hyvin samanlaista kieltä kuin UT. Henki ei saanut paljon huomiota, mutta kun Hän sai, Hänestä puhuttiin Jumalan Henkenä, joka on paljastettu ihmisille Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Tänä aikana ei kirjoituksissa esiinny erityisesti kolminaisuusopillista kielenkäyttöä. Itse asiassa eivät jotkut opetukset, kuten esim. Pyhän Hengen samaistaminen Pojan kanssa, sovi yhteen kolminaisuusopin kanssa.

Kreikkalaiset apologeetit (AD 130-180)
Ajanjakso on saanut nimensä siitä, että sille antoivat leimansa kreikkalaiset opettajat/filosofit, jotka kirjoittivat pakanoille tarkoitettuja teoksia puolustaakseen ja selittääkseen kristinuskoa ei-uskoville. He yrittivät osoittaa, että kristinusko oli hyvää filosofiaa, niin että aikalaiset voisivat sen hyväksyä.

Tämän aikakauden tärkein kirjailija oli Justinos Marttyyri, joka oli kirjoittanut lukuisia teoksia. Muita tärkeitä tämän aikakauden kirjailijoita olivat Marcianus Aristides, Diognetokselle kirjoitetun kirjeen tuntematon kirjoittaja, Tatianos ja Meliton Sardeslainen.

Tänä ajanjaksona tuotiin esiin oppi Logoksesta ja sitä kehitettiin. Hellenistisessä kulttuurissa ja filosofiassa oli Logoksen käsite jo suosittu. Apologeetat omaksuivat tämän filosofian muunnellen sitä tarpeen mukaan, niin että evankeliumi voitaisiin ottaa vastaan yleisesti, sillä kristinuskoa pidettiin yleensä typeränä vouhotuksena. Kreikkalaisille oli Logos järki, joka kontrolloi maailmankaikkeuden periaatetta. Se oli persoonaton, ajatusmaailman käsite. Tuo maailma oli välitila Sanoin kuvaamattoman ja konkreettisen todellisuuden välillä. Edward Hardy selittää, miten apologeetat, ja erityisesti Justinos ottivat hellenistisen Logos-opin ja yhdistivät sen kristilliseen teologiaan:

Jumalan Logoksen käsite löytyi lukuisista lähteistä. Se leijui populaarin kreikkalaisen filosofian ja hellenistisen juutalaisuuden ilmassa...Justinos käytti sitä osittain raamatullisesti ja osittain apologeettisesti. Koska Logos oli jumalallinen, mutta ei kuitenkaan itse Isä, sitä voitiin käyttää sekä siitä jumaluudesta, jonka kristityt ovat löytäneet Jeesuksessa että retrospektiivisesti Vanhan Testamentin jumaluuden ilmestymisistä. [10]

Justinos Marttyyri (Oma lisäys: n. 100/114 – n. 162/168) on ensimmäinen tuottelias kirjailija, joka opetti selkeästi jumaluuden monikollisuudesta. Hän jopa mainitsi lukumääriä lausuen: "Me palvomme järjellisesti [Jeesusta Kristusta] saatuamme tietää, että Hän on itse tosi Jumalan Poika ja pidämme Häntä toisella sijalla ja profeetallista Henkeä kolmannella sijalla." [11] Hän sanoi myös: "On olemassa...toinenkin Jumala ja Herra, joka on alamainen kaiken Luojalle; jota kutsutaan myös Enkeliksi, koska hän julistaa ihmisille, mitä kaiken Luoja, joka on kaiken yläpuolella—jonka yläpuolella ei ole toista Jumalaa—haluaa heille ilmoittaa...Hän, jonka sanotaan ilmestyneen Aabrahamille ja Jaakobille ja Moosekselle, ja jota kutsutaan Jumalaksi, on erotettava Hänestä, joka on luonut kaiken— tarkoitan lukumäärää, en sitä, että heidän tahtonsa olisi eri." [12]

Logos oli Isän persoonasta seuraava ja alistettu Isälle. Hän oli itse asiassa Jumalan ensimmäinen luomistyö: "Sana...on Jumalan ensiksi synnyttämä." [13]

Henkeä ei paljonkaan mainita, mutta kun Hänet mainitaan, Hänet näytetään samaistettavan Logoksen kanssa. On selkeästi Hengen teologia. Justinoksen ensisijaisena mielenkiinnon kohteena oli Jeesuksen suhde Isään. Hänen näkemyksensä näyttää olevan binitaarinen (Jumalan kaksinaisuus) tai diteistinen (kaksijumalainen). Logos oli ajallisesti ja järjestyksessä sekä auktoriteetiltaan seuraava Jumalan jälkeen, mutta ei tahdon suhteen. Justinoksen opetukset muistuttavat läheisesti areiolaisuutta, jonka kukoistuskausi oli vuosisataa myöhemmin.

Justinoksen kannattaja Tatianos esitti selvästi, että Logos ei ollut sama kuin Isä, vaan Hänen luomistyönsä esikoinen. Hän oli olemassa Jumalassa, mutta syntyi Hänestä jo ennen maailman luomista ja ilmestyi fyysisessä muodossa Kristuksen persoonassa: "Jumala oli alussa; mutta alku...on Logoksen voimaa...Hänen kanssaan Logos Itsekin, joka oli Hän, on olemassa Logoksen voimasta. Ja Hänen tahdostaan syntyy Logos; ja Logoksesta, joka ei ole syntynyt turhaan, tulee Isän luomistyön esikoinen...Alussa synnytetty Logos synnytti vuorostaan maailman." [14] Tämä oli itse asiassa myöhemmin kehittyneen areiolaisuuden ydin.

Athenagoras ajatteli Jumalasta eräänlaisena triadina...Hän kirjoitti: "[Kristityt haluavat] vain tuntea Jumalan ja Hänen Logoksensa, mitä on Pojan ja Isän ykseys, mikä on Isän ja pojan yhteys, Mikä on Henki, mitkä ovat näiden kolmen, Hengen, Pojan ja Isän välinen ykseys ja heidän eroavuutensa ykseydessä." [15]

Apologeettien oppi ei ollut ollenkaan oikeaoppista kolminaisuusoppia. Raamatun oppi Logoksesta selitettiin kreikkalaisen filosofian termein eikä raamatullisin termein, mikä johti väärään ymmärrykseen Kristuksesta ja Hänen suhteestaan Isään. Poika käsitettiin Jumalan järjeksi, joka oli Jumalan mielessä ilman persoonaa, kunnes Hän syntyi Jumalasta esikoisena Isän luoduista erityisesti luomaan maailmankaikkeuden. [16] Tuossa vaiheessa Poika oli Isästä erillinen ja Hänestä riippuvainen ja jumalallinen. [17] Tatianos vertasi tätä meidän ajatuksiimme ja niiden ilmaisemiseen. Meillä voi olla ajatus, mutta sitä ei ole ilmaistu ennen kuin se on lausuttu. Samoin oli Poika isän mielessä Hänen Viisautenaan ja Järkenään, mutta syntyi Jumalasta Jumalan luomistyön alussa.

Apologeetat puhuivat Jeesuksesta, Joka oli ontologisesti alisteinen Isälle. He eivät uskoneet, että Isä ja poika olivat molemmat iankaikkisia, samaa olemusta ja tasa-arvoisia. Samoin kuin apostolien jälkeisen ajan kirkkoisät, eivät apologeetatkaan kiinnittäneet paljonkaan huomiota Pyhään Henkeen. "Joissakin kohdissa näyttää siltä, että Pyhää Henkeä pidetään samana kuin Isä, jolloin Logos käsitetään persoonattomaksi voimaksi. Kun Henki erotetaan selvästi Isästä ja Logoksesta, Hän on jopa Logostakin alempi asemaltaan, ehkäpä enkelien tasolla." [18] Tästä syystä on parasta pitää apologeettien käsitystä Jumalasta pikemminkin triadina kuin kolminaisuutena.

Mistä sellaiset väärinkäsitykset sitten johtuivat? "...Raamatun tekemä ero Jumalan ja Hänen Poikansa välillä, mikä liittyi inkarnaatioon, siirrettiin väärin koskemaan itse Jumalan olemusta." [19] "Pojan" ymmärrettiin tarkoittavan Isästä erossa olevaa jumaluutta, joka oli alempaa tasoa, sen sijaan, että Hänen olisi käsitetty olevan Jumalan ilmestyminen ihmisille ihmisen muodossa.

Vanhakatolinen aika (AD 170-325)
Tänä ajanjaksona tapahtui eniten teologista kehitystä. Suuri osa tämän aikakauden terminologiasta ja teologisista käsitteistä otettiin käyttöön Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokouksissa oikeaoppisen kolminaisuusopin määrittelemisessä. Sellaiset teologit kuin Irenaeus, Tertullianos, Klemens Aleksandrialainen, Origenes ja Kyprianos olivat tärkeitä vaikuttajia teologian kehityksessä.

Ireneus näytti hyväksyvän Pojan ennaltaolon teoksessaan Adversus Haereses (Harhaoppeja vastaan eli Niin kutsutun gnosiksen tunnistamisesta ja kukistamisesta) (182-188) sanoessaan, että seurakunnan usko oli uskoa "yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan...ja yhteen Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka tuli lihaksi meidän pelastuksemme takia; ja Pyhään Henkeen..." [20]

Päinvastoin kuin apologeetat, jotka opettivat, että Logos luotiin ajassa, Ireneus opetti, että Hän "oli olemassa samanaikaisesti" [21] Isän kanssa ja oli "iankaikkinen". [22] Irenaeus syyllistyi kuitenkin samaan kömmähdykseen kuin Justinianos jättäessään tekemättä eroa termien "Jumalan Poika" ja "Logos" välillä niiden suhteessa inkarnaatioon. Logos oli Jumalan näkyvä manifestaatio ja Hänen ilmestymisensä jo ennen inkarnaatiota. [23]

Pyhää Henkeä pidettiin samana kuin Isää (5:6:1) tai Jumalan Viisautena, niin kuin siitä VT:ssa puhutaan. Tässä oli ero apologeettoihin verrattuna, sillä he pitivät Viisautta ja Logosta samana.

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ymmärretään toimivan kolmella toisistaan eroavalla tavalla tai heillä voidaan ajatella olevan kolme eri aspektia yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, mutta kolmiyhteisen Jumalan kukin jäsen toteuttaa yhden aspektin: "Jumala suunnittelee kaiken hyvin ja antaa määräyksensä, Poika toteuttaa ne ja suorittaa luomistyön ja Henki ravitsee ja lisää (sitä, mitä on tehty)." [24]

Tertullianos (150-225) oli ensimmäinen, joka puhui Jumalasta kolminaisuutena ja kolmena persoonana, jotka ovat samaa olemusta. Jumala on "'kolminaisuus', jonka muodostavat 'kolme persoonaa'... (2) Jumala on 'yksi olemus, joka ilmenee kolmena toinen toisestaan erottamattomana ja koherenttina persoonana' (12). Isä ja Poika ovat 'kaksi eri persoonaa'; (4), 'kaksi eri olentoa' (4) ja 'toinen toisistaan erottuvia, mutta eivät erillisiä' (11). Poika on 'eri' kuin Isä 'persoonaltaan, mutta ei olemukseltaan—niin että heidät voidaan erottaa toisistaan heidän olematta silti kuitenkaan erillisiä' (12)." [25]

Tertullianos piti niin tiukasti kiinni kolminaisuuden eri persoonien välisestä eroavuudesta, että hän asetti heidät jopa keskinäiseen arvojärjestykseen sanoen: "...miten voi olla mahdollista, että Jumalan ajatellaan kärsivän erottelua ja erottamista Pojan ja Pyhän Hengen kohdalla, joilla on toinen ja kolmas sija kolmiyhteisessä jumaluudessa ja jotka ovat läheisesti yhtä Isän kanssa olemuksensa puolesta..." [26] Kun "Isästä" puhuttiin samassa yhteydessä "Pojan" kanssa, Tertullianos kutsui ainoastaan edellistä "Jumalaksi" ja jälkimmäistä puolestaan "Herraksi". Ainoastaan silloin kun Pojasta puhuttiin erikseen, käytettiin Hänestä nimitystä "Jumala". [27]

Hän puhui näistä kolmesta persoonasta kolminaisuuteen kuuluvina: "Isä on koko olemus, Poika on lähtöisin Hänestä ja osa kokonaista...Isä on...suurempi kuin Poika." [28] "Jumalan Poika on "osa koko kolmiyhteisestä Jumalasta". [29]

Vaikka Tertullianos koko ajan kielsi Jumalan kolmen persoonan olevan erillisiä, hän puhui jatkuvasti heistä sellaisina ja jopa kutsui heitä erillisiksi: "Tästä yhdestä henkeytetyn apostolin epistolan [1. Kor. 15:27-28] kohdasta olemme jo voineet osoittaa, että Isä ja poika ovat kaksi erillistä persoonaa, ei ainoastaan erillisten nimiensä Isä ja Poika puolesta, vaan sen tosiasian perusteella, että Hänen, joka antoi valtakunnan ja Hänen, jolle valtakunta annettiin...—on oltava tietenkin kaksi eri Olentoa." [30]

Hän julisti jopa, että he ovat olemukseltaan yhtä, mutta eivät lukumäärältään: "Tällä tavoin Isän ja Pojan välinen yhteys ja Pojan ja Puolustajan välinen yhteys saavat aikaan kolme yhtä olevaa persoonaa, jotka kuitenkin ovat toinen toisistaan erottuvia. Nämä Kolme ovat yhtä olemukseltaan, eivät yksi Persoona, kuten on sanottu "Minä ja Isä olemme yhtä" olemuksen ykseyden puolesta, ei lukumäärän puolesta." [31]

Emme voi jättää huomiotta hänen alistussuhdetta merkitsevää kielenkäyttöään hänen puhuessaan kolmiyhteisestä Jumalasta. Poika on selvästi alisteisessa asemassa Isään nähden ja Pyhä Henki alisteisessa asemassa Poikaan nähden:
Henki on todellakin kolmas Jumalan ja Pojan jälkeen; samoin kuin puun hedelmä on kolmas juuren jälkeen tai niin kuin joen virta on kolmas lähteen jälkeen tai samoin kuin säteen kärki on kolmas auringon jälkeen. Mikään ei kuitenkaan ole vierasta alkulähteelle, koska se on lähtöisin omastaan. Samalla tavoin kolminaisuus, joka virtaa Isästä toinen toisiinsa kietoutuneiden ja toinen toisiinsa liittyvien askelten kautta, ei millään tavoin häiritse Valtiasta [13], sen samaan aikaan valvoessa Taloudenhoidon tilaa.

Jos siis Hänkin on Jumala, Johanneksen mukaan, (joka sanoo): "Sana oli Jumala", silloin on olemassa kaksi Olentoa—toinen, joka käskee, että jotain luodaan, ja toinen, joka tottelee käskyä ja luo...Olen jo selittänyt, persoonien perusteella, en olemusten perusteella—ottaen huomioon toinen toisistaan eroamisen, en erottamista. Mutta vaikka minun on kaikkialla pidettävä kiinni yhdestä olemuksesta, joka ilmenee kolmena yhteenkuuluvana ja toinen toisistaan erottamattomina (persoonina), kuitenkin minun on pakko myöntää, että Hän, joka antaa käskyn on eri kuin Hän, joka tottelee käskyä. Sillä Hän ei antaisi käskyä, jos Hän tottelisi sitä itse, käskiessään toisen totella sitä. Mutta silti Hän antoi käskyn, vaikka ei tarkoittanutkaan tottelevansa sitä itse, jos Hän olisi vain yksi; tai muuten Hänen on täytynyt toimia ilman mitään käskyä, koska Hän ei olisi odottanut, kunnes olisi käskenyt itseään. [32]

Hengen Tertullianos näytti yhdistävän Logokseen:
Sanomalla "Jumalan Henki"...ja olemalla suoraan mainitsematta Jumalaa, hän toivoi, että sillä ymmärrettäisiin sitä osaa kolminaisuudesta, jonka oli määrä sulautua "Poikaan", kun Hänet lähetettiin. Tässä raamatunkohdassa [Luuk.1:35] Jumalan Hengen täytyy olla sama kuin Sana. Sillä aivan samoin kuin Johanneksen sanoessa: "Sana tuli lihaksi" me ymmärrämme Hengen myös Sanasta puhuttaessa, samoin tässäkin me ymmärrämme samalla tavoin Sanan mainittaessa Henki. Sillä Henki on toisaalta Sanan olemus ja toisaalta Sana on Hengen toimintaa ja nämä molemmat ovat Yksi (ja sama). [33]
Hän selitti myös Pyhän Hengen "lähtevän nimenomaan Isästä Pojan kautta". [34]

Origeneellä (185-254) oli suurin vaikutus kolminaisuusopin kehitykseen itäisessä kirkossa, niin kuin Tertullianoksella oli läntisessä. Hän oli ensimmäinen, joka opetti, että oli olemassa "kolme iankaikkista persoonaa". [35] Poika ei ollut ainoastaan iankaikkinen, vaan Hän oli Isän iankaikkisesti synnyttämä. [36] Vaikka hän puhui kolminaisuuden jäsenten tasa-arvoisuudesta sanoessaan: "Ketään kolminaisuudessa ei voida kutsua suuremmaksi tai alempiarvoiseksi" [37], hän sanoi, että "Sana Jumala on eri olento, jolla on oma olemuksensa." [38] Ainoastaan Isä on o[qeoj (ainoa Jumala), kun taas Poika on ainoastaan qeoj (jumala). Tämä käy selvästi ilmi Origeneen lausuessa:
Isä on ainoa tosi Jumala, mutta...muista tosi Jumalan rinnalla olevista olennoista...on tullut jumalia, koska niillä on osuus Jumalaan...Isä on jumaluuden lähde, Poika on sen järki...Oli olemassa ainut Jumala ja Jumala, sitten oli kahden luokan jumalia, joista korkeamman luokan Jumala on Sana Jumala, jonka ylittää itse maailmankaikkeuden Jumala. Ja edelleen, oli olemassa ainoa Logos, joka vastaa täydellisesti Jumalaa ja joka on jumala; ja Logoksia oli kahta eri arvoastetta. [39]

Hän päätteli, että:
On olemassa kolme hypostaasia [persoonaa], Isä ja Poika ja Pyhä Henki; ja samalla me uskomme, että Isä on luonut kaiken...Pyhä Henki on kaikkein ihmeellisin ja ensimmäinen kaikesta Isän Kristuksen kautta luomasta...Pyhä Henki näyttää tarvitsevan Poikaa, palvelevan Häntä olemuksellaan, niin että Hän kykenee olemaan olemassa ja lisäksi olemaan viisas, järkevä ja oikeudenmukainen. [40]

Tämä terminologia esittää vääristyneen kuvan siitä, mikä aikanaan tuli olemaan oikeaoppinen käsitys kolminaisuudesta. Sen sijaan, että noiden kolmen Persoonan kesken vallitsisi täydellinen tasa-arvoisuus, heidän välillään esiintyy keskinäistä riippuvuutta ja he ovat asemaltaan eriarvoisia. Logos ja Henki ovat Jumalan luomia eikä heidän voida sanoa olevan ainoa Jumala, vaan Jumala. Itse asiassa Origenes kutsui Jeesusta "järjestyksessä toiseksi Jumalaksi" [41] ja sanoi, että Hän oli "alempi" kuin Isä: "Sillä me, jotka sanomme, että näkyvä maailma on Hänen hallinnassaan, joka loi kaiken, julistamme niin sanoessamme, että Poika ei ole ylempänä Isää, vaan alempi kuin hän." [42]

Tämän aikakauden tärkeimmät opetukset kolminaisuusopin kehittymiselle olivat käsitykset yhdestä Jumalasta, jolla on kolme persoonaa, itse sana "kolminaisuus" ja käsitys siitä, että Jumalassa on useita persoonia, mikä oli peräisin Tertullianokselta; Pojan iankaikkinen luominen, mikä oli peräisin Origeneelta...Molempien mielestä Logos ja Henki olivat ontologisesti alisteisia Jumalalle, mutta eivät toiminnallisesti, sillä siinä oli kysymys inkarnaatiosta. Oppi persoonien välisestä tasa-arvoisuudesta, vaikka Origenes sitä opetti, rajoittui koskemaan Poikaa ja Isää. Henki oli Isän ensimmäinen luomistyö, jonka Hän teki Pojan kautta. Tässä vaiheessa ei vielä ole olemassa lopullista oppia persoonien tasa-arvosta tai näiden kolmen persoonan yhtäläisestä iankaikkisesta luonteesta. Sen sijaan käytetään hyvin triteististä (kolmijumalaista) kielenkäyttöä selitettäessä ainoan Jumalan ja jumaluuden kolmen persoonan välisiä suhteita. Yhtä mieltä oltiin siitä, että kolminaisuuden persoonat olivat samaa olemusta.

Areiolaisuus ja tie Nikean kirkolliskokoukseen
Vuonna 318 j.Kr. syntyi riita Aleksandriassa, Egyptissä erään tietyn Areios-nimisen presbyteerin ja Aleksandrian piispan Aleksanterin välillä. Areios opetti, että Logos luotiin tyhjästä ennen maailman alkua ja sen tähden hän ei ollut samaa olemusta Isän kanssa. Itse asiassa Hän oli Jumalan ensimmäinen luomisteko. Jeesus oli Jumalasta lähtenyt puolijumala. Molemmat ryhmät olivat samaa mieltä siitä, että Poika oli olemassa ennen lihaksi tuloaan. Pääasia kiistassa oli Jumalan Pojan iankaikkisuus. Aleksanteri väitti, että Poika oli samalla tavoin iankaikkinen kuin Isäkin, mutta areiolaisten taisteluhuuto kuului: "oli olemassa aika, jolloin Hän ei ollut olemassa".

Aleksanteri piti paikallisen kirkolliskokouksen vuonna 321, jossa tuomittiin Areioksen opetukset ja hänet ja hänen ystävänsä erotettiin kirkosta. Vastavuoroisesti Areios pyysi apua muilta piispoilta oppiensa tueksi. Hän saikin tukea Eusebios Nikomedialaiselta ja muutamilta muilta. Yhdessä he jatkoivat areiolaista oppia ja aiheuttivat siten eripuraa seurakuntien välillä.

Tämä eripuraisuus kantautui Konstantinuksen korviin. Konstantinuksesta oli juuri tullut Rooman keisarikunnan ainoa hallitsija vuonna 324 hänen voitettuaan Liciniuksen idässä. Konstantinus, joka oli ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt keisari, halusi sovittaa tämän teologisen kiistan, luultavasti saadakseen aikaan valtakuntansa yhtenäisyyden. Vastauksena hän lähetti neuvonantajansa Hosius Cordovalaisen Aleksandriaan sovittamaan kiistan. Kun kävi ilmi, ettei kiistaa voitu helposti ratkaista, Konstantinus kutsui piispojen neuvoston koolle Nikeaan (nykyinen Isnik Turkissa), joka sijaitsee 35 km pohjoiseen Bitynian Nikomediasta. (Oma huomautus: Todennäköisesti Hosius Kordobalaisen ja paavi Sylvester I:n toimesta.)

Vuonna 325 j.Kr. matkusti arviolta 300 piispaa eri kaupungeista Nikeaan keisarin kustantamina. Tämä oli vain noin 1/6 kaikista kristityistä piispoista. Jokainen piispa toi mukanaan muitakin, niin että läsnä oli kaiken kaikkiaan noin 2500-2000 henkeä. [43] Suurin osa näistä piispoista oli valtakunnan itäisestä, kreikkaa puhuvasta osasta. Kirkolliskokous kesti noin kuusi viikkoa.

Kirkolliskokouksessa oli edustettuina etupäässä kolmeen ryhmään kuuluvia ihmisiä. Siellä oli läsnä pieni vähemmistö, jotka olivat omaksuneet areiolaisen opin. Tämän näkemyksen puhemiehenä oli Eusebios Nikomedialainen eikä Areios. Tämä johtui siitä, että Areios oli vain presbyteeri eikä voinut siis osallistua kokoukseen. Oli myös toinen pieni piispojen vähemmistö, joka uskoi, että areiolaisuus uhkasi kristinuskon ydinsanomaa, ts. Jeesuksen Kristuksen täyttä jumaluutta.

Suurin osa läsnä olevista ei kuitenkaan kannattanut kumpaakaan näkemystä. Eusebius Nikomedialainen esitti kantansa kirkolliskokoukselle ja luki valmistamansa puheen. Hän luuli, että muuta ei tarvittu vakuuttamaan enemmistölle, että hänen ja Areioksen näkemykset olivat oikeat ja niin heistä tulisi oikeaoppisuuden puolustajia Aleksanterin sijasta. Hän erehtyi tässä pahan kerran. Kun läsnä olevat piispat kuulivat hänen kuvailevan Poikaa Jumalan luomaksi, he alkoivat huudella vihaisesti: "Sinä valehtelet! Jumalanpilkkaa! Harhaoppia!" Eusebiuksen ääni hukkui nopeasti ja hänen puheensa raastettiin hänen käsistään ja revittiin riekaleiksi ja poljettiin sitten jalkoihin. [44] Ennestään ilman selvää kantaa olevan enemmistön mielipide oli nyt kääntynyt Areioksen käsityksiä vastaan ja Aleksanterin puolelle.

Vakuuttuneina siitä, että areiolaisuus oli lopullisesti hylättävä, kirkolliskokous etsi sopivia sanamuotoja uskonsa määrittelemiseksi. Pelkkä Raamattu ei riittänyt, koska sekä areiolaiset että ne, jotka tunnustivat, että Jeesus oli iankaikkinen niin kuin Isäkin, yrittivät turhaan löytää raamatullisia perusteita kannalleen. Oli pakko laatia uskontunnustus.

Ensimmäinen kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen ehdotti kompromissiuskontunnustusta, jota hän käytti omassa kaupungissaan ja jossa todettiin, että Jeesus on "Jumalan Sana, Jumala Jumalasta...esikoinen kaikista luoduista, syntynyt Isästä ennen aikojen alkua." [45] Suurin osa piispoista oli tyytyväisiä siihen. Jopa areiolaiset lupasivat omaksua sen. Mutta Aleksanterin puolue vastusti sitä ankarasti, koska se ei ratkaissut itse ongelmaa. Hosiuksen kehotuksesta Konstantinus ehdotti sanan homoousios (tarkoittaa 'samaa olemusta') lisäämistä tunnustukseen. Aleksanterin kaunopuheisuuden vaikutuksesta hänen kantansa voitti. Uskontunnustus, joka esitettiin, kuului seuraavasti lopullisessa muodossaan:

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien luojaan. Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, Isästä syntyneeseen, joka on peräisin Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta [homoousios] kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty niin taivaassa kuin maan päällä; meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas ja tuli lihaksi, tuli ihmiseksi, kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen. Ja heidät, jotka sanovat "oli aika, jolloin häntä ei ollut", ja "ennen kuin hän syntyi, häntä ei ollut", ja että hän tuli olevaiseksi olemattomista asioista, tai toisesta hypostaasista tai olemuksesta, vakuuttaen, että Jumalan Pojassa tapahtuu muutoksia tai erilaistumisia, katolinen ja apostolinen kirkko erottaa. Ilmaukset "joka on peräisin Isän olemuksesta [homoousios]" ja "samaa olemusta [homoousios] kuin Isä" kiistävät areiolaisten käsityksen, että Logos ei ole samassa mielessä ollut ikuisesti olemassa niin kuin Isä. Viimeinen kappale, joka tunnetaan myös nimellä anateema, tuomitsi ne eri tavat joilla areiolaisuuden opit ilmaistiin.

Lopuksi ainoastaan kaksi piispaa jätti allekirjoittamatta uskontunnustuksen ja Eusebius Nikomedialainen kieltäytyi allekirjoittamasta anateemaa. Sen seurauksena keisari tuomitsi heidät ja Areioksen maanpakoon.

Kirkolliskokouksen merkitys kolminaisuusopin kehitykseen on todella huomattava. Se kieltää selvästi käsityksen, jonka mukaan Logos oli luotu eikä iankaikkinen niin kuin Isä ja päätti, että Logos oli samaa olemusta kuin Isä. Tämä jälkimmäinen väite aiheutti kuitenkin tulevina vuosina jälleen kiistaa. Jopa itse kirkolliskokouksessakin olivat monet piispat epäröiviä houmoousis -sanan lisäämisestä, koska se antoi mahdollisuuden modalismiin. Kirkolliskokouksen päätöstä ei kuitenkaan voida pitää kolminaisuusoppina, koska siinä ei käsitelty Pyhää Henkeä. Uskontunnustuksessa on ainoastaan yksi Häneen viittaava lause, jossa ainoastaan todetaan, että he uskoivat Pyhään Henkeen. Tämän kirkolliskokouksen aiheena oli Logoksen suhde Isään, ei Isään ja Pyhään Henkeen. Tämä aihe nostettiin esiin seuraavassa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.

Nikean jälkeen: Tie Konstantinopoliin
Nikean kirkolliskokouksen hajaannuttua piispat matkustivat takaisin omiin seurakuntiinsa ja monet opettivat edelleen samoin kuin olivat opettaneet ennen Nikean kirkolliskokouksen uskontunnustuksen hyväksymistä. Uskontunnustuksen sanamuoto antoi piispoille mahdollisuuden tulkita sitä eri tavoin.

Vaikka areiolaisuus oli kärsinyt tappion sekä uskontunnustuksen myötä että keisarillisen määräyksen voimalla, se nousi jälleen ja siitä tuli pian idän seurakuntien hallitseva käsitys. Kolmessa vuodessa Eusebius Nikomedialaisen onnistui (hän oli jollain tavoin sukua Konstantinukselle) päästä Konstantinuksen hovin kuultavaksi esittääkseen uudestaan käsityksensä. Konstantinus oli myötämielinen Eusebiusta kohtaan tällä kertaa ja salli Areioksen ja viraltapantujen piispojen palata takaisin vuonna 328 j.Kr. Eusebius Nikomedialaisella oli tärkeä asema Konstantinuksen hallintokaudella tästä alkaen. Hän jopa kastoi Kostantinuksen tämän kuolinvuoteella AD 337. Kaksi vuotta Konstantinuksen kuoleman jälkeen Eusebiuksesta tuli Konstantinopolin piispa edellisen piispan kuoltua.

Aleksanteri kuoli vuonna 328 ja hänen seuraajansa oli Athanasios, joka oli nikealaisen käsityksen kiihkeä puolustaja. Hänestä tuli kolminaisuusopin lipunkantaja.

Kolminaisuusopin kehittymisellä ja hyväksymisellä oli huomattava vaikutus vuonna 325 pidetyn Nikean kirkolliskokouksen ja vuonna 381 pidetyn Konstantinopolin kirkolliskokouksen välisen ajan poliittisen ilmaston muotoutumiseen. Konstantinus oli omaksunut areiolaisuuden Nikean kirkolliskokouksen jälkeen. Hänen kuolemansa jälkeen hänen poikansa Konstantinus II, joka hallitsi idässä Konstansin ja Konstantinus II:n hallitessa länttä, kannattivat edelleen areiolaisuutta. Konstantinus II toimi hyvin aktiivisesti areiolaisuuden puolesta ja nikealaisia vastaan vuonna 353 kolmen vuoden kuluttua siitä, kun hänestä tuli ainoa valtakunnan hallitsija. Konstantinus hallitsi keisarina kuolemaansa asti (AD 361). Areiolaisuuden kukoistuskausi vallitsi vuosina 328-379. Monet piispat allekirjoittivat areiolaisen uskontunnustuksen, mm. Hosius Cordobalainen.

Vaikka valtakunnan teologiaa hallitsikin areiolaisuus, koska keisarit olivat hyväksyneet sen ja omaksuneet sen, Athanasius ja muutamat muut jatkoivat taistelua Nikean tunnustuksen puolesta. Athanasios erotettiin virastaan Aleksandrian piispana jopa viisi kertaa, mutta hän jatkoi teologista taisteluaan vielä maanpaossakin.

Athanasios oli tietoinen monien epäröinnistä hyväksyä homoousios-terminologiaa, koska se avasi mahdollisuuden modalismiin, minkä takia hän hyväksyi termin homoiousios, joka tarkoittaa 'olemukseltaan samanlaista' kuvattaessa Pojan ja Isän suhdetta. Tämä oli hyvin tärkeä askel, koska hän oli aikaisemmin väittänyt, että sanan homoiousios käyttö oli yhtä harhaopillista kuin areiolaisuuskin. [47]

Athanasios julisti vuonna 362 paikallisessa kirkolliskokouksessa Aleksandriassa, että oli hyväksyttävää puhua Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä "yhtenä olemuksena" niin kauan kuin sillä ei tarkoitettu näiden kolmen persoonan välisen erotuksen poistamista ja oli hyväksyttävää puhua Isästä, Pojasta ja Pyhästä hengestä "kolmena olemuksena" niin kauan kuin näitä kolmea ei erotettu toisistaan eri jumaliksi. [48]

Athanasios kuoli vuonna 373 j.Kr., kahdeksan vuotta ennen kuin hänen peruskäsityksensä hyväksyttiin oikeaoppisiksi Konstantinopolissa. Hän ei elänyt kyllin kauan ollakseen todistamassa voittoaan, mutta hänen työtään jatkoivat suuret kappadokialaiset: Basileios Kesarealainen, Gregorios Nyssalainen ja Gregorios Nazianzialainen. He viimeistelivät osaa Nikean ja Athanasiuksen terminologiasta, niin että uskontunnustus olisi paremmin hyväsyttävissä. Heidän työnsä heijastuu nykyisen kolminaisuusopin synteesissä.

Heidän tärkein vaikutuksensa oli sanojen ousia ja hypostasis käyttö. Nikeassa näitä termejä käytettiin synonyymeinä, mutta kappadokialaiset tekivät erotuksen niiden välillä samalla tavoin kuin Tertullianus oli tehnyt 150 vuotta aikaisemmin. He sanoivat, että Jumaluus oli olemassa yhtenä ousiana, mutta kolmena eri hypostasiksena. Latinaksi nämä termit kuuluivat yksi substantia ja kolme personae. He sallivat krekankielen sanan prosopon käytön sanan hypostasis sijasta, mutta eivät pitäneet sitä parempana, "koska se tarkoitti alunperin 'kasvoja', 'ulkomuotoa' tai 'naamiota' ja Sabellius oli käyttänyt sitä merkityksessä 'manifestaatio' tai 'rooli'". [49]

Athanasios vastusti eläessään sanojen ousia ja hypostasis erottamista toinen toisistaan, koska Nikeassa niiden välillä ei tehty eroa. Hän ei halunnut sanoa "kolme hypostasista, koska silloin tehtiin liian suuri ero persoonien välille. Hän ei pitänyt termistä prosopon, koska se ilmaisi liian pientä erotusta. [50] Vuoden 362 kirkolliskokouksessa hän hyväksyi kuitenkin ilmauksen "kolme hypostasista" oikeaoppisena ilmauksena, vaikka hän silti puolusti vanhempaa, Nikeassa käytettyä kieltä.

Vaikka ilmaus "kolme hypostasista olikin monien mielestä hyväksyttävä, monien muiden mielestä se oli triteismiä eli kolmijumalaisuutta. Lainattiin Heprealaiskirjeen kohtaa 3:1, missä opetetaan, että Jeesus oli Jumalan hypostasiksen kuva eikä toinen hypostasis. Athanasios lisäsi tätä väärinkäsitystä sanomalla, että kaikilla ihmisillä oli sama olemus samoin kuin Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä oli sama olemus. Kappadokialaiset rakensivat tämän käsityksen pohjalle ja vertasivat kolminaisuutta kolmeen ihmiseen. Samoin kuin Pietari, Jaakob ja Johannes olivat samaa homoousiosta keskenään, mutta kuitenkin kolme eri persoonaa, samoin Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat samaa homoousiosta keskenään, vaikkakin kolme eri Persoonaa, Joilla oli sama jumalallinen luonto. [51]

Gregorios Nissalainen käsitteli tätä väärinkäsitystä ja myönsi, että käytetty kieli oli tyypillistä kielen väärinkäyttöä. Hän sanoi, että toisin kuin kolmen ihmisen kohdalla, kaikki kolminaisuuden osapuolet osallistuvat toinen toistensa työhön: "Jokainen toiminta, joka ulottuu Jumalasta Luomiseen...on alkujaan Isästä ja etenee Hänestä Pojan kautta ja tulee täydelliseksi Pyhässä Hengessä. [52]

Kappadokialaiset käyttivät edelleen kolmannen vuosisadan alisteisuutta kuvaavaa kieltä puhuessaan Pojasta ja Hengestä. Basileios opetti, että meidän tulee "käsittää kolme, Herra, joka antaa määräyksen, Sana, joka luo ja Henki, joka vahvistaa" ja "luonnollinen Hyvyys ja synnynnäinen Pyhyys ja kuninkaallinen Arvokkuus ulottuvat isästä Ainosyntyisen kautta Henkeen". [53] Gregorios Nissalainen sanoi: "Armo virtaa katkeamattomana virtana Isästä Pojan ja Hengen kautta niille, jotka ovat siihen arvollisia". [54] Gregorios Nazianziolainen julisti jopa: "En haluaisi kutsua Isää suuremmaksi, koska hänestä lähtevät sekä Tasa-arvoisuus että Tasa-arvoisten Oleminen (tämän myöntävät kaikki), mutta pelkään käyttää sanaa Alkuperä, etten vain tekisi Hänestä Alempiarvoisten Alkuperää...Sana Suurempi...ei koske Luontoa, vaan ainoastaan Alkuunpanijaa". [55]

Yhteenvetona Kolme Kappadokialaista opettivat, että:
Jumala käsittää kolme tasa-arvoista, iankaikkisuudesta olemassa ollutta, iankaikkista, samaa olemusta olevaa persoonaa ja tämä totuus on käsittämätön mysteeri. Heidän välillään vallitsee olemuksellinen ykseys, mutta persoonien välillä vallitsee ero. Tämä kolminaisuus on täydellinen, erottamaton, näkymätön ykseys ja persoonat toimivat yhdessä kaikessa. Ainutlaatuiset persoonia toisistaan erottavat ominaisuudet ovat seuraavat: Isä ei ole syntynyt, Poika on syntynyt (siitetty) ja Pyhä Henki lähtee (etenee). Pojan siittäminen ja Pyhän Hengen eteneminen ovat kuitenkin mysteereitä. Vaikka nämä persoonat ovatkin tasa-arvoisia ja samalla tavoin ikuisia, Isä on kuitenkin tietyssä mielessä pää ja alkulähde. [56]

Konstantinopolin kirkolliskokous
Theodosius I:stä tuli AD 379 koko Rooman maailmanvallan hallitsija. Hän oli Nikean opin uskollinen kannattaja. Hänen johdollaan kutsuttiin kokoon toinen ekumeeninen kirkolliskokous AD 381 Konstantinopoliin. Läsnä oli ainoastaan noin 150 piispaa eikä kukaan heistä ollut lännen kirkosta. Gregorios Nissalainen ja Gregorios Nazinazolainen olivat tärkeimmät puhujat. Basileios Kesarealainen oli kuollut useita kuukausia sitä ennen.

Kirkolliskokouksen omaksuma uskontunnustus kuului:
Me uskomme kaikkien näkyväisten ja näkymättömien yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen. Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä. Hänen kauttaan luotiin kaikki. Hän astui alas taivaasta meidän ja meidän pelastuksemme tähden: Pyhän Hengen voimasta hän tuli lihaksi Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi. Hänet ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana meidän edestämme; hän kärsi kuoleman ja hänet haudattiin. Kolmantena päivänä hän nousi kuolleista Raamatun mukaisesti; hän nousi ylös taivaaseen ja istuu Isän oikealla puolella. Hän tulee takaisin kirkkaudessa [kirkastettuna, kunniassa] tuomitsemaan elävät ja kuolleet eikä hänen valtakunnallaan ole loppua. Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja elämän antajaan, joka lähtee Isästä [ja Pojasta]. [57] Häntä palvotaan ja kunnioitetaan yhdessä Isän ja Pojan kanssa. Hän on puhunut Profeettojen kautta. Me uskomme yhteen pyhään, yhteiseen [katoliseen] ja apostoliseen seurakuntaan. Me tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Me odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. Aamen.

Tässä kirkolliskokouksessa eikä Nikean kirkolliskokouksessa laadittiin ensimmäinen lopullinen, oikeaoppinen ja universaali uskontunnustus, jossa käsiteltiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välistä suhdetta. Nikean kirkolliskokouksen ensisijaisena aiheena oli Jeesuksen suhde Isään, mutta Konstantinopolissa lisättiin Nikean uskontunnustukseen Pyhän Hengen täysi, tasa-arvoinen ja iankaikkisuudesta alkuisin oleva Jumalan kanssa samaa olemusta oleva Pyhän Hengen jumaluus. Tästä syystä sitä pidetään ensimmäisenä, todella kolmiyhteisenä uskontunnustuksena.

Tämä kirkolliskokous on tärkeä kahdesta muustakin syystä. Se oli ensiksikin lopullinen teologinen isku areiolaisuudelle, vaikka se laadittiinkin lopulliseen muotoonsa vasta 500-luvulla. Toiseksi kukistettiin apollinarismi, joka opetti, että Jeesuksen ihmisluonto ei ollut täydellisesti ihmisluonto.

Johtopäätös
Raamatussa tyydytään puhumaan ainoastaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä Jumalana, mutta ei selitetä miten. Kolminaisuusoppi oli yritys puolustaa kolmea raamatullista opetusta samanaikaisesti: monoteisimia; Isän, Pojan ja Hengen jumaluutta; ja Isän, Pojan ja Hengen välisiä raamatullisia eroja. Oppi kehittyi hitaasti yli 200 vuoden aikana ja sitä muokattiin vähitellen sellaiseksi, miten sitä selitettiin vuosisatoja myöhemmin. Sen kehitys alkoi yrityksestä ymmärtää Jumalan luonne kreikkalaisen filosofian käsittein ilmaistuna, ts. käsitys siitä, että Jumala on tutkimaton ja muuttumaton.

Koska Jumala ei voinut kärsiä eikä muuttua, Jumalan Pojan julistettiin olevan lähtöisin Jumalasta, Hänen ensimmäinen luomistyönsä, jonka kautta kaikki muu luotiin. Vaikka Logos oli jumala, hän oli lähtöisin Isästä, inkarnoitui, kärsi, kuoli ja haudattiin ja nousi ylös. Vähitellen omaksuttiin käsitys Isän ja Pojan yhtäläisestä iankaikkisuudesta ja tasa-arvosta ja aikaa myöten myös Pyhän Hengen katsottiin omaavan nuo samat ominaisuudet. Lopullisena tuloksena oli usko yhteen Jumalaan, joka on olemassa kolmena eri persoonana. Isä ei ole syntynyt; Poika on syntynyt; ja Henki lähtee (etenee). Kullakin kolminaisuuden persoonalla on tietty tehtävä jumaluuden taloudenhoidossa, vaikka kukin persoona onkin mukana muiden kahden tehtävissä. Isä nähdään luomisessa, Poika pelastuksessa ja Henki pyhityksessä. Nämä kolme ovat kaikki yhtä iankaikkisia, tasa-arvoisia ja samaa olemusta. Kolminaisuus on jakamaton ykseys persoonien ollessa toinen toisistaan erottuvia, mutta ei kuitenkaan erillisiä.

Merkitys aikamme uskovalle
Jumalan luonto ja olemus ovat ihmiselle kaikkein käsittämättömin asia. Miten meidän tulisi ymmärtää sitä, millä ei ole alkua, joka on kaikkivaltias, kaiken tietävä, kaikkialla läsnäoleva ja ikuinen? Vaikka mieli voisikin nuo käsitteet tietää, niitä ei voi täydellisesti käsittää. Meillä ei ole tässä maailmassa sellaista kokemusta, jonka avulla noita elementtejä voitaisiin ymmärtää. Kun on kysymys sellaisesta käsitteestä kuin Jumala, meidän on tunnustettava, ettei kukaan kykene selittämään tyydyttävästi Hänen luontoaan ja olemustaan. Huolimatta kaikesta mietiskelystä ja yrityksistä näiden asioiden selvittämiseksi jokainen ihminen on vajaa ja hänen teologiansa on puutteellinen. Kun me tämän ymmärrämme, meidän on valvottava itseämme, ettemme korota mitään tiettyä uskontunnustusta, tietyn kirjoittajan selitystä tai omaa käsitystämme Jumalasta kajoamattoman oikeaoppisuuden asemaan. Samoin kuin kolminaisuusoppi kehittyi aikojen kuluessa ja yksilöiden teologiat (jotka olivat olennaisen tärkeitä sen kehitykselle), samoin kehittyy omakin ymmärryksemme Jumalasta aikojen kuluessa.

Vaikka Nikean ja Konstantinopolin uskontunnustuksista saattaa olla hyötyäkin kristitylle, ne eivät ole lopullinen sana Jumaluuden luonteesta. Kolminaisuusopin kehitys tapahtui asteittain. Jotkut sellaiset käsitykset, joita varhaisemmat teologit kannattivat, tuomittiin myöhemmin harhaopeiksi, vaikka kehityksessä myöhempi, oikeaoppisena pidetty käsitys perustuikin alunperin niihin. Frank Stagg puhui kolminaisuusopin kehityksen puutteista sanoessaan "Mutta se, mikä alkoi kolminaisuuden ykseydenvaatimuksesta kehittyi aikaa myöten kolmeuden korostamiseen vaarantaen siten uskon ykseyteen...Sanaan kolminaisuus lisättiin pian sanat "persoonaa", "kolme persoonaa", "jumaluuden kolme persoonaa" ja elettiin jopa asettaa nämä persoonat keskinäiseen arvojärjestykseen: ensimmäinen, toinen ja kolmas. Tällä tavoin kolminaisuusoppi oli kehittymässä nopeaan tahtiin kolmijumalaisuutta (triteismiä) kohti, mikä on itse asiassa uskoa kolmeen eri jumalaan. Tällaista ei Uusi Testamentti ole koskaan tarkoittanut eikä kannata." [58]

Koska kolminaisuusopin kehitys tapahtui vaiheittain ja koska opin kehittäjillä oli puutteita teologioissaan, minun on pakko uskoa, että eivät edes nuo kirkolliskokouksetkaan eivätkä niissä laaditut uskontunnustukset tehneet loppua yrityksille ymmärtää Jumalaa tai teologisille puutteille. Vaikka me voimmekin rakentaa varhaisempien uskon pioneerien perustalle, meidän on pyrittävä tekemään heidän teorioistaan täydellisempiä. Uskon, että aikamme uskovan velvollisuutena on tutkia uudelleen käsityksiään Jumalasta, niin että hän voi olla varma siitä, että me perustuvat Raamattuun. Ei ole olemassa mitään uskontunnustusta tai perinnäisoppia, joka olisi yhtä tärkeä kuin totuus eikä yhtään totuutta, joka olisi yhtä tärkeä kuin Jumala. Aikamme seurakunnan on pyrittävä täydellisempään käsitykseen Jumalasta. Se saattaa tosiaankin edellyttää kolminaisuusopin uudelleentutkimista sen kehityksessä halki vuosisatojen. Nykyään on monia kolminaisuusoppia kannattavia kirjailijoita, jotka yrittävätkin löytää kolminaisuusopille tuoretta selitystä, jossa pyritään vapauttamaan lukija alisteisuutta ja trioteistisiä eli kolmijumalaisia käsityksiä sisältävistä jumalakäsityksistä, jotka perinteinen kolminaisuusoppi on saanut aikaan eri yksilöiden mielissä.

Aikamme seurakunnan on jatkettava alkuseurakunnan tapaan sellaisen tavan etsimistä, jolla voisimme ymmärtää ja selittää Raamatun monoteististä opetusta, Raamatun kieltä, jossa tehdään ero Isän, Pojan ja Hengen välillä ja Raamatun opetusta Isän, Pojan ja Hengen jumaluudesta. Onko meidän ymmärrettävä, miten kolme Olentoa voi olla yksi Jumala vai onko meidän ymmärrettävä, miten Yhdestä olennosta voidaan puhua kolmella eri tavalla? Mikä on painotuksemme? Vastaus tähän kysymykseen ratkaisee käsityksemme Jumalasta ja suhteemme tähän Jumalaan, mikä on koko ihmiskunnan lopullinen tarkoitus. Olkoon Jumala kanssamme tämän suuren ja kirkastetun päämäärän saavuttamiseksi!
________________________________________
Lähdeviitteet
1. Clement of Rome, Epistle to the Corinthians, 16
2. Ibid., 46.
3. Ignatius, Epistle to Polycarp, 3.
4. Ignatius, Epistle to the Romans. 6.

5. David K. Bernard, Oneness and Trinity A.D. 100-300: The Doctrine of God in Ancient Christian Writings (Hazelwood, MO: Word Aflame Press, 1991), 38.
6. Polycarp, Epistle to the Philippians, 12.
7. Hermas The Shepherd, Similitude, 9:12.
8. Ibid., 5:6.
9. Ibid., 9:1.
10. Cyril Richardson et al., käännös ja toimitus., Early Christian Fathers (New York: Macmillan, 1970), 233.
11. Justin, First Apology, 65.
12. Justin, Second Apology, 56.
13. Justin, First Apology, 21.
14. Tatian, Address to the Greeks, 5.
15. Athenagoras, Plea for the Christians, 12.
16. Berkhoff, The History of Christian Doctrines (Grand Rapids: Baker, 1937), 58, David K. Bernardin teoksessa Oneness and Trinity A.D. 100-300 (Hazelwood, MO: Word Aflame Press, 1991), 87.
17. Bernard, 86.
18. Bernard, 88-89
19. Bernard, 175.
20. Irenaeus, Against Heresies, 1:10:1.
21. Ibid., 2:25:3.
22. Ibid., 2:13:8.
23. Bernard, 100.
24. Irenaeus, 4:38:3.
25. Tertullian, Against Praxeas, 2, 12, 4, 11, 12, quoted in David K. Bernard, Oneness and Trinity A.D. 100-300 (Hazelwood, MO: Word Aflame Press, 1991), 107.
26. Tertullian, Against Praxeas, 3.
27. Ibid., 13.
28. Ibid., 9.
29. Ibid., 26.
30. Ibid., 4.
31. Ibid., 25.
32. Ibid., 8.
33. Ibid., 26.
34. Ibid., 4.
35. Bernard, 112.
36. Origen, On the Principles, 1:3:4.
37. Ibid., 1:3:7.
38. Origen, Commentary on John, 1:23.
39. Ibid., 2:3.
40. Ibid., 2:6.
41. Origen, Against Celsus, 5:39.
42. Ibid., 8:15 .
43. David K. Bernard, The Trinitarian Controversy in the Fourth Century (Hazelwood, MO: Word Aflame Press, 1993), 15.
44. Justo Gonzalez, The Story of Christianity. Volume 1: The Early Church to the Dawn of the Reformation (New York: Harper Collins Publishers, 1984), 164.
45. Bernard, The Trinitarian Controversy in the Fourth Century, quoting from The Nicene and Post-Nicene Fathers, 2d ser. (Reprint, Grand Rapids: Eerdmans, 1976), 4:74; 14:3.
46. Homoousios comes from homo meaning "the same," and ousia meaning "substance."
47. Gonzalez, 179.
48. Ibid.
49. Bernard, The Trinitarian Controversy in the Fourth Century, 40.
50. Ibid.
51. See Basil, Letters, 38; 8:137.
52. Gregory of Nyssa, On "Not Three Gods," 4:84.
53. Basil, On the Spirit, 16:38, 47.
54. Gregory of Nyssa, On the Holy Spirit, 5:323.
55. Gregory of Nazianzus, Oration on Holy Baptism, 7:375-76.
56. Bernard, The Trinitarian Controversy in the Fourth Century, 45.
57. Lause "ja Pojasta" (filioque) ei kuulunut alkuperäiseen uskontunnustukseen, vaan läntinen kirkko lisäsi sen Toledon synodissa vuonna 589. Roomalaiskatolinen kirkko hyväksyi tämän lisäyksen täysin, mutta itäinen, ortodoksinen kirkko on aina kiistänyt sen. Vaikka filioque ei kuulunutkaan alkuperäiseen uskontunnustukseen, olen ottanut sen mukaan suluissa, koska se on nykyään kolminaisuusopin kannattajien uskontunnustuksen yleisimmin omaksumassa muodossa.
58. Frank Stagg, The Holy Spirit Today (Nashville: Broadman Press, n.c.), 14-15.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.onenesspentecostal.com/trinhistory.htm by Jason Dulle

Ariadna
Viestit: 2151
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 28.08.2018 11:51

Markku Meilo kirjoitti:Mene ihmeessä keskustelemaan ja taivuttelemaan jehovantodistajia kolminaisuuden kannalle. Oletan tämän palstan kirjoittajien tuntevan aiheen sen verran hyvin, etteivät neuvot ole tarpeen.
Tästä olen samaa mieltä Markun kanssa, Oraakkeli ei nähtävästi tajua kirjoittajien taustaa ja kirkon kolminaisuusopin ja Jehovantodistajien oppien tuntemusta.

Oraakkelin merkillinen tapa syöttää aineistoa ilman keskusteluun osallistumista ei juuri innosta vastaamaan, mutta Jaakon vaivannäön vuoksi laitan tähän "uuden tutkimusalan" Koraani Raamatun rinnalla, joka hahmottaa ja avartaa lisää ajalaskun ajan uskonollisia kehyksiä.

Kristinusko muotoutui roomalaisessa uskonnollisessa sulatusuunissa kun taas Koraani sai oppinäkemyksensä Lähi-Idän ympäristössä.
Rinnakkain tutkittaessa Raamattua ja Koraania huomataan kuinka niissä on samaa taustaa ja tarinaa joiden uudet lisäykset rakentuvat aina vanhan pohjalle.
Juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on sekä historiallisesti että teologisesti yhteiset juuret,Abraham, Mooses, jopa kristinuskon Jeesus, Maria, VT:n luominen, jumalkäsitys ja tuonpuoleinenkin paratiisineen.

Kilpailevina uskontoina juutalaisuus, kristinusko ja islam saivat kukin omat erityispiirteensä, juutalaisuudessa kritisoidaan monijumalaisuutta, Koraanissa kolminaisuutta, kristinuskossa harhaoppisuutta, Paavali vastaan muut, toisenlaisen evankeliumin tuojat jne..
Liiallinen samankaltaisuus johtaa aina kilpailutilanteisiin, selvästi nähtävissä jo kristikunnan sisällä, johon Jehovan toditajia ei hyväksytä, koska islamin ja juutalaisuuden lailla kieltävät kolminaisuuden.

Oraakkeli
Viestit: 49
Liittynyt: 15.11.2015 21:29

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Oraakkeli » 28.08.2018 23:23

Ariadna kirjoitti:Markku Meilo kirjoitti:
Mene ihmeessä keskustelemaan ja taivuttelemaan jehovantodistajia kolminaisuuden kannalle. Oletan tämän palstan kirjoittajien tuntevan aiheen sen verran hyvin, etteivät neuvot ole tarpeen.
Mielelläni keskustelisin Jehovan todistajien kanssa, erityisesti sukulaisteni, mutta pitäisihän teidän tietää miksi se on vaikeaa. Meitä exiä kartetaan. Toivon, että mahdollisimman monet todistajat käyvät uteliaisuuttaan täällä ja saisivat toisenlaista näkökulmaa järjestön oppeihin.
Ariadna kirjoitti:Oraakkelin merkillinen tapa syöttää aineistoa ilman keskusteluun osallistumista ei juuri innosta vastaamaan, mutta Jaakon vaivannäön vuoksi laitan tähän "uuden tutkimusalan" Koraani Raamatun rinnalla, joka hahmottaa ja avartaa lisää ajalaskun ajan uskonollisia kehyksiä.
Pidän kritiikkiä oikeutettuna. Yritän vastata paremmin selviin ja asiallisiin kysymyksiin. Toisaalta, elämässä on muitakin aikaa vieviä asioita, joten olen pahoillani, jos en aina kerkeä tai syystä tai toisesta pysty osallistumaan keskusteluun riittävän aktiivisesti.

Polyester
Viestit: 2793
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 29.08.2018 00:38

Oraakkeli kirjoitti:Toivon, että mahdollisimman monet todistajat käyvät uteliaisuuttaan täällä ja saisivat toisenlaista näkökulmaa järjestön oppeihin.
Toisenlainen näkökulma on mielestäni ihan tervetullutta, eikä Jumalaa, Jeesusta, Jehovaa tms. ole mikään pakko heittää pois, vaikka Vartiotorni-seurasta luopuisikin. Toisaalta pitää vähän ymmärtää sitäkin puolta, että uskonnolla pahastikin huijatuilla ihmisillä saattaa olla korostunut tarve kysyä perusteluja, kun heille väitteitä esitetään. Kettu ei kahta kertaa samaa myrkkyä syö.

Jos nyt metakeskustelua jatketaan, niin joskus pistää silmään vähän yksioikoinen käsityksesi "oikeasta kristinuskosta", jossa tulee pitkälti ohitetuksi asian eksegeettinen monimuotoisuus, mutta jokainen tyylillään kai.

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 29.08.2018 04:22

Oraakkeli kirjoitti:oivon, että mahdollisimman monet todistajat käyvät uteliaisuuttaan täällä ja saisivat toisenlaista näkökulmaa järjestön oppeihin.
Kai vaihtoehtoisen ainoan oikean näkemyksen julistamista voi tuollakin tavalla yrittää perustella.

Ariadna
Viestit: 2151
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Ariadna » 29.08.2018 07:00

Oraakkeli kirjoitti:Kirkkohistoria kertoo varhaisten kristittyjen saaneen "kirkastuvaa valoa" juuri tässä järjestyksessä. Historialliset kolminaisuuden muotoilut tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun Jeesuksen jumaluus oli vahvistettu Nikeassa v.325. Tässä toteutui kronologisesti raamatullinen, teologinen, järjestys: Jeesuksen kautta isä Jumalan olemuksen tuntemiseen.
Kolminaisuus näyttää olevan avainasemassa kristillisen pelastushistorian mukaan. Pyhän kolminaisuuden sanotaan olevan ikkuna jumalan salaisuuteen. Taivaallisen ikkunan takana olisi näyttämö jota ei paljasteta suoranaisesti, vaan sen voi löytää salattuna. Näyttämötaidetta, totisesti..

Onko uskovan pelastus mahdollista ilman uskoa kolminaisuuteen? Kirkon mukaan näin on, muut ovat harhaoppisia eikä heillä ole oikeaa totuutta.

Jaakko mainitsi tuolla varhaisia kirkkoisiä, jatkan nyt heidän mielipiteitään Hebrealaisevankeliumista, joka on ollut hebrealaisin kirjaimin kirjoitettu arameaa.

Origeneen mukaan kirjoittaja oli Matteus tullimies ja Jeesuksen seuraaja, Ireaeus ei kerro muuta kuin sanoo Matteuksen kirjoittaneen sen juutalaisille heidän omalla kielellään.

Tuhotusta hebrealaisevankeliumista ei ole jäljellä muuta kuin muutamia kirkkoisien mainintoja, kuten tämä joka liittyy hyvin aiheeseen.

Kerrotaan: Pyhästä Hengestä Shekinah "läsnäolon näkymätön pilvi" on heidän mukaan feminiininen ja siksi he kutsuvat Henkeä äidiksi. Myös täivaallinen Jerusalemin kaikkein Pyhin joka laskeutuu taivaasta pidetään naisellisena "meidän kaikkien äitinä".

(Myös Paavali näyttää olleen samaa mieltä Gal.4:2)

Edelleen, Hebr.evankeliumi kertoo Jeesuksen kiusauksen yhteydessä: "Myös minun äitini,Pyhä Henki, joka otti kiinni yhdestä hiussuortuvasta ja vei minut suurelle Tabor-vuorelle"

Kuten Heb,evank. myös Vanhan testamentin nykyisinkin luettava osa pitää Pyhää henkeä feminiininä, kreikkalainen osa Uusi testamentti käyttää vastaavasti neutria, kun taas latinan vastaava Pyhä Henki on maskuliini ja ainoastaan tämän viimeisen sukupuolen vaihdoksen jälkeen voitiin oikeasti puhua kolmiyhteisestä jumalasta.

Onko tämä Oraakkeli sinusta johdonmukaista valon lisääntymistä?

Oraakkeli
Viestit: 49
Liittynyt: 15.11.2015 21:29

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Oraakkeli » 29.08.2018 23:13

Ariadna kirjoitti:Kolminaisuus näyttää olevan avainasemassa kristillisen pelastushistorian mukaan. Pyhän kolminaisuuden sanotaan olevan ikkuna jumalan salaisuuteen. Taivaallisen ikkunan takana olisi näyttämö jota ei paljasteta suoranaisesti, vaan sen voi löytää salattuna. Näyttämötaidetta, totisesti..

Onko uskovan pelastus mahdollista ilman uskoa kolminaisuuteen? Kirkon mukaan näin on, muut ovat harhaoppisia eikä heillä ole oikeaa totuutta.
Itse lähtisin siitä, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen pelastuu. Ilmaisisin asian siis niin, että avainasemassa on Kristuksen tunnustaminen Herraksi ja Jumalaksi.( Joh.20:28). Perustelen asian yksinkertaisesti Raamatun sanalla, jonka mukaan usko Jeesukseen pelastaa. Mitä tulee Jumalan salaisuuteen, ymmärrän Jumalan, Pyhän Kolmiyhteyden, "idean" olevan Jumalan persoonien välinen ikuinen rakkaus. Tässä on perimmäinen todellisuus, joka antaa olemassaololle merkityksen. Perimmäisessä todellisuudessa, Jumalassa, yhdistyy moneus ja ykseys. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Kolminaisuudesta ei oikeastaan pitäisi ajatella liian opillisesti. Kysyisin mieluummin, että minkälaisen Jumalan on oltava jos koko elämä ja olemassaolo palautuu viime kädessä persoonien väliseen rakkauteen.
Ariadna kirjoitti:Onko tämä Oraakkeli sinusta johdonmukaista valon lisääntymistä?
Tämä on tietysti todella laaja kysymys. Itse en lähde rakentamaan apokryfisinä pidettyjen evankeliumien varaan, mutta ymmärrän toki, että jos Raamattu halutaan rinnastaa lähtökohtaisesti muihin pyhinä pidettyihin kirjoihin, vaikkapa Koraaniin tai Bhagavadgitaan niin apokryfit voivat olla silloin kanonisten kirjojen kanssa tutkimuksen suhteen samalla viivalla.

Mitä Pyhään Henkeen tulee, en usko, että kielitieteellinen näkökulma on oleellinen. Ratkaiseva seikka on jälleen Raamatun status. Puhummeko Jumalan sanasta vai pelkästä ihmisten kirjoittamasta kirjakokoelmasta? Lähtökohtamme määrittelee sitten pitkälti sen, tulkitsemmeko Raamattua pelkästään uskonnonhistoriallisesta näkökulmasta vai näemmekö Raamatussa jumalallisen tarinan. Tarinan näkökulmasta Pyhän Hengen vuodattaminen helluntaina sopii pelastustarinaan mielestäni oikein hyvin. Pointtihan on se, että Kristuksen sovittavan työn kautta asema Jumalan lapsina tuli mahdolliseksi syntisille ihmisille. Siten Pyhä Henki astuu tarinaan juuri oikeana ajankohtana, helluntaina, todistamaan lapsen asemasta.

Pyhä Henki on kuin tuuli. Et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. (Joh.3:8.) Onko tässä sitten johdonmukaisuutta?

On uskottavaa ajatella, että Jumalassa on sellaisia ulottuvuuksia, jotka tuntuvat meistä ihmisinä kummallisilta. Ja Jumalassahan on kaikki niin maskuliiniset kuin feminiiniset jumalalliset ominaisuudet. Vaikka Jumala ilmaisee itsensä Isänä, Raamatussa on kohtia, joissa tulee selvästi ilmi Jumalan äidin kaltainen huolenpito. Ajattelen, että emme rajallisina ihmisinä voi purkittaa tai lokeroida Pyhää Henkeä. Onneksi. Tuntuu huojentavalta, kun Jumala on suurempi kuin oma järkeni.

Polyester
Viestit: 2793
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 30.08.2018 00:32

Oraakkeli kirjoitti:Itse lähtisin siitä, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen pelastuu. Ilmaisisin asian siis niin, että avainasemassa on Kristuksen tunnustaminen Herraksi ja Jumalaksi.( Joh.20:28). Perustelen asian yksinkertaisesti Raamatun sanalla, jonka mukaan usko Jeesukseen pelastaa.
Mutta Raamatun sanaa se on Matteuksen evankeliumikin, jossa Jeesus sanoo "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21). Ero on melkoinen, mutta mitään outoa tuossa ei välttämättä tarvitse olla: käsittääkseni Matteuksen evankeliumi vain on lähempänä sitä, miten Jeesuksen ensimmäiset seuraajat ovat uskoneet, ja Johanneksen evankeliumi puolestaan edustaa sitä, millaiseksi kristinusko oli muotoutunut 1. vuosisadan lopulla kreikkalaisella alueella.
Mitä tulee Jumalan salaisuuteen, ymmärrän Jumalan, Pyhän Kolmiyhteyden, "idean" olevan Jumalan persoonien välinen ikuinen rakkaus. Tässä on perimmäinen todellisuus, joka antaa olemassaololle merkityksen. Perimmäisessä todellisuudessa, Jumalassa, yhdistyy moneus ja ykseys. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Kolminaisuudesta ei oikeastaan pitäisi ajatella liian opillisesti.
Melko opillista se tuntuu olevan, jos kolminaisuus pitää nähdä Raamatussa ja vakaasti uskoa, tai muuten. Minun on nykyään vaikea ymmärtää, miksi kolminaisuuteen uskominen tai ei-uskominen on kristityille kiistan aihe. Mitä käytännön merkitystä tuolla kysymyksellä on? Kilpailisivat oikean opin sijaan siitä, kuka tekee eniten hyviä tekoja.

YksinäinenSusi
Viestit: 3715
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Kolminaisuudesta Jeesukseen vai toisin päin?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi » 30.08.2018 06:52

Polyester kirjoitti:Minun on nykyään vaikea ymmärtää, miksi kolminaisuuteen uskominen tai ei-uskominen on kristityille kiistan aihe. Mitä käytännön merkitystä tuolla kysymyksellä on? Kilpailisivat oikean opin sijaan siitä, kuka tekee eniten hyviä tekoja.
Ongelmana onkin se kun hyvät teot määritellään eri tavoin eri uskontojen kristittyjen keskuudessa ja heidän opeissaan.
Kirkkoon kuuluva kristitty saattaa pitää hyvänä tekona lahjoittaa pienen summan rahaa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle, vaikkapa Unicefille.

Jehovan todistajan näkökulmasta se on huono ja väärä teko. Jehovantodistajan mielestä ainoa hyvä tapa lahjoittaa rahaa on lahjoittaa sitä jehovantodistajien järjestölle.

Myös pahat teot tulkitaan eri tavoin:
-jehovantodistajat eivät saa polttaa tupakkaa, mutta saavat juoda viinaa
-lestadiolaiset eivät saa juoda viinaa, mutta saavat polttaa tupakkaa

Kokonaisuutena kaikki kristityt maailmassa tekevät aivan samoja tekoja, mitä uskonnottomatkin tekevät.

Ainoa ero uskovaisen ja uskonnottoman välillä on se että uskovainen pyytelee vääriä tekojaan anteeksi Jumalalta ja anteeksi saatuaan unohtaa pyytää anteeksi siltä jolle on vääryyttä tehnyt.

Uskonnoton pyytää anteeksi siltä jolle on vääryyttä tehnyt tai ei pyydä anteeksi ollenkaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.

Vastaa Viestiin