Sivu 1/1

Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 04.03.2020 14:24
Kirjoittaja Johanneksen poika
Kuva
Kuva: Vartiotorni

Eräs Jehovan todistaja oli lukenut JP-sivuilta toisen Jehovan todistajan laatiman kirjoituksen. Siitä rohkaistuneena hän lähetti julkaistavaksi oman kirjoituksensa.

* * * * *

Jeesuksen kuoleman muistonvieton vertauskuviin osallistujien määrä on noussut huimasti vuoden 2007 jälkeen. Kuten alla olevasta kaaviosta näkyy, luku pysyi vuosia lähes samana kunnes lähti selvään nousuun vuonna 2007. Miksi juuri silloin? Vartiotornissa 1.5.2007 julkaistiin oppimuutos, jonka mukaan "taivaallinen kutsu" ei päättynytkään vuonna 1935 kuten aiemmin oli opetettu. Hallintoelimen oli pakko tehdä kyseinen muutos, sillä uudemmat hallintoelimen jäsenet (joilla kaikilla on "taivaallinen toivo") ovat syntyneet vuoden 1935 jälkeen.

Kuva

Lue lisää.

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 04.12.2020 01:12
Kirjoittaja Markku Meilo
Ramatuntutkijoidenkin lukumäärä kasvoi samalla tavalla. Ensin "ovi suljettiin", sen jälkeen se olikin "raollaan". Oven raotus oli luonnollinen seuraus siitä, että opetus sulkemisesta oli yhtä perusteeton kuin 1930-luvun-versio. Noin 2 000 vuotta vanhojen juttujen lämmittely on taitolaji.

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 04.12.2020 11:43
Kirjoittaja Syväkurkku
Wikipediasta tilastoa vähän kauempaa:

Kuva

Jos oikein olen ymmärtänyt, ennen 1930-lukua kaikki Raamatuntutkijat osallistuivat vertauskuviin. Kun lukuihin lisätään aiempina vuosisatoina eläneet, taivas on tainnut olla täynnä jo aikoja sitten.

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 04.12.2020 18:18
Kirjoittaja Sami Uusi-Luomalahti
Osaako joku selittää, miksi tuo sininen viiva huitelee yli 20 miljoonan tuolla 1931-luvulla?

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 04.12.2020 19:03
Kirjoittaja Syväkurkku
Sami Uusi-Luomalahti kirjoitti: 04.12.2020 18:18 Osaako joku selittää, miksi tuo sininen viiva huitelee yli 20 miljoonan tuolla 1931-luvulla?
Sinisen viivan asteikko on oikealla, huitelee 50 tuhannessa. 1930-luvun alussa kolmasosa taivaspaikoista oli varattuina.

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 06.12.2020 20:59
Kirjoittaja Observer
Onpa muuten kiinnostava nähdä, mikä luku on tänä poikkeuksellina zoom-vuonna, nouseeko vai laskeeko.

Harmi, ettei tuo ylläoleva taulukko ulotu 1920-luvulle asti, sillä sieltä löytyy mielenkiintoinen nopea nousu sekä sitten romahdus:

Nämä luvut löytyy Danielin kirjan selitysteoksesta vuodelta 1958:

1922: 32661
1923: 42000
1924: 62696
1925: 90434
1926: 89278

Luvusta voi nähdä, miten Miljoonat, jotka nyt elävät eivät kuole koskaan -kampanja tehosi, siinähän sanottiin lopun tulevan 1925. Kun Rutherfordin ennustus vuodesta ei toteutunut, monet jättivät Rutherfordin jengin ja se näkyi kohta myös tässä luvussa. Kirja Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä vuodelta 1959 kertoo, mikä luku oli parin vuoden päästä:

1928: 17380

Melkoinen romahdus siis.

Sitten luku taas lähti seuraavina vuosina nousuun kun ovi taivaaseen oli vielä hetken avoinna ja vuonna 1935 luku oli 52465 (Tämä luku löytyy "historiakirjasta", jostain syystä tuo wikipedian taulukko on ihan eri lukemissa). Siitä se alkoi taas laskea, kun Rutherford oli käskenyt olla koskematta leipään ja viiniin, ja vuonna 1938 luku oli 39225.

Mielenkiintoista sekin, että Russellin mukaan 144000 oli tullut täyteen jo vuonna 1881!

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 08.12.2020 15:46
Kirjoittaja Syväkurkku
Observer kirjoitti: 06.12.2020 20:59 1922: 32661
1923: 42000
1924: 62696
1925: 90434
1926: 89278
Kiitokset luvuista, en ole näihin aiemmin törmännyt. Seura varmasti haluaisi haudata nämä luvut syvälle piiloon.

Luvuista näkee selvästi, mikä pakotti Rutherfordin keksimään "maanpäällisen toivon". Määrä 144 000 alkoi yksinkertaisesti olla uhkaavan lähellä.

Re: Miksi vertauskuviin osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

Lähetetty: 08.12.2020 16:50
Kirjoittaja Pro et contra
Syväkurkku: Luvuista näkee selvästi, mikä pakotti Rutherfordin keksimään "maanpäällisen toivon". Määrä 144 000 alkoi yksinkertaisesti olla uhkaavan lähellä.
Taivaaseen oli menossa pitkään Rutherfordin aikaankin kaikki kastetut ja vihkiytyneet Raamatuntutkijat mukaan lukien pieni lauma ja heitä sinne seuraavat suuri joukko lukumäärästä riippumatta ja Russellilta peräisin oleva luokittelu oli parhaassa terässään joten suuri joukko, vaikkakin olikin menossa taivaaseen ei aivan yltänyt kaikkein korkeimman kutsun saaneiden seuraksi... 144 000 oli kirjaimellisia juutalaisia.
Jokin muu asia pakotti Rutherfordin erottamaan nk. voidellut ja asian ydin liittyy tulkintaan vertauksen lampaiden ja vuohien erottamisesta jonka olisi tullut alkaa vuodesta 1914 mutta ei sitten alkanutkaan joten tulkinnan uudelleen tulkinnan avulla suuri joukko muodostuikin nyt Rutherfordin Raamatun tutkijoiden maanpäällisen luokan eli "Joonadabien" suuren joukon uudesta tehtävästä asuttaa paratiisi. Jako vuohin eli maailman ihmisiin ja lampaisiin eli Joonadabeihin saattoi alkaa Rutherfordin näppärän oppimuotoilun seurauksena ja tuo "merkintätyö" oppi olikin voimissaan sitten aina 2010 luvulle saakka jolloin oppia tulkittiin jälleen uudestaan ja merkintä vuohiin ei saarnaamistyössä olekkaan taas kuranttia.