Rehellisyys työnsaamisessa

Uskontoon liittymätön keskustelu.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tuossa yks päivä eräs vanhempi rouvashenkilö - joka tietää huonekalun korjaus-osaamisestani - pyysi minua kotiinsa kunnostamaan keittiön pöytänsä ja kuusi tuolia.

Sovittiin että kunnostan ne 100 euron hintaan.

Työskentely yksityisille ihmisille tuottaa kuitenkin sen ongelman, ettei voi yhtään valehdella taustoistaan. Täytyy rehellisesti kertoa kaikki niinkuin asiat omalla kohdalla ovat olleet.

Huomennä menen suorittamaan kunnostustyön sinne. Hion ja maalaan heidän ruokapöytänsä ja tuolinsa.

Tänään he kuitenkin tarjosivat päivällistä minulle ja lopulta kysyivät, että missä olen käynyt sotapalvelukseni. Sanoin empimättä rehellisesti, etten ole käynyt armeijaa, että sain vapautuksen siitä. Syytä he eivät kysyneet, ainakaan vielä.

Olen väsynyt kuitenkin olemaan epärehellinen elämässäni vain sen vuoksi että saisin työpaikan. Niinpä ajattelen vain niin, että jos minua ei huolita työhön vain siksi että armeija on jäänyt käymättä, niin okei - sitten minua ei hyväksytä töihin ja sillä sipuli.

Asia vain yksinkertaisesti on niin etten ole niin välkky ja terävä, että osaisin uskottavasti valehdella. Siispä en valehtele. Olen väsynyt siihen häpeään että yritän valehdella taustoistani ja aliarvioida siten työnantajan älykkyyttä ja havaintokykyä huomata valehtelu.

Jos en saa töitä rehellisesti, niin olkoon niin. Minua ei kuitenkaan kukaan eikä mikään estä yrittämästä hankkia töitä vain sen takia etten ole käynyt armeijaa.

Onko kukaan muu huomannut että rehellisyys armeijan käymättömyyden takia on tärkeää työn hankinnassa, vai onko tärkeää kaikkien kohdalla?
Vai onko niin että toiset taas voivat valehdella asian ja ajattelevat että niin kannattaa tehdä ja luottavat valehtelutaitonsa olevan niin hyvä että uskalta helposti valehdella?

No omalla kohdallani asia on kuitenkin niin, etten voi valehdella koska en osaa valehdella uskottavasti. Enkä edes jaksa, koska silloinhan pitäisi olla tosi hyvä muisti että muistaisi aina mitä kaikkea viime kerralla valehteli, ettei valehtele asioita ristiin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Lottopallo
Viestit: 257
Liittynyt: 14.12.2014 20:00

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Lottopallo »

Voihan tuon armeijan käymisen valehdella, jos pohjustaa hyvin. Pitää ainakin ottaa selvää vuosia taaksepäin saapumiserien ajankohdista ja aselajeista. Omanikäisille ei ainakaan kannata valehdella käyneensä inttiä. Tulee muuten helposti emmävaan sua muista- tilanne.

Olen ollut monessa työpaikassa. Intin käymistä kyseltiin muistaakseni vain yhdessä paikassa. Sekin oli tyyliin rasti ruutuun asevelvollisuus suoritettu kyllä vai ei.

Armeijan käymisen tärkeys korostuu ainoastaan, jos on hakemassa valtiolle duuniin.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Tuntematta ihmisiä, keskustelua yms. mutta tulee väkisin mieleen, että armeijan käymättömyys jäytää vain sinua JPB5. Eli kysyjät eivät välttämättä edes ajattele koko asiaa enää. :think:

Moni saa armeijasta vapautuksen rauhan aikaisesta palveluksesta, vaikka ihan ikävän astman/ihottuman (allerginen armeijalle? :lol:) tms. vuoksi, tai näin ainakin muistaakseni yläpunkastani lähtenyt kaveri selitteli 2 vkon jälkeen kun pääsi pois (luojan kiitos, olin tulla hulluksi siitä köhinästä ja sängyn hytkyttelystä kääntyessä, meillä kun oli maailman vanhimmat tutisevat valurautasängyt alokasaikana). Tuntematta asiaa tosiaan tarkemmin, mutta en lähtisi kyllä missään nimessä valehtelemaan asiasta. Ei. Katso nyt että kysyvätkö he edes asiasta lisää. Tuskin. :shh:
Taustatietoa varusmiespalveluksen esimieskoulutuksesta yms. aiheesta rönsyilyäni, siivuta jos ei kiinnosta
Ei armeijan käymisellä ole merkitystä kuin joissain tehtävissä joissa siitä on hyötyä. Esim. esimiestehtävät, pienetkin, voivat olla tällaisia, ainakin Suomessa. Voi olla työpaikkoja, joista armeijasta ei kannata mainita, näin kuulemma varsinkin ulkomaille haettaessa, riippuen maasta tietysti.

Jos on varusmiespalveluksessa suorittanut AUK:n eli aliupseerikoulutuksen (palveluksen loppupuoli/ulos pääsosin alikersanttina) tai sitten RUK:n reserviupseerikoulutuksen (pohjana AUK suorittaminen, palveluksen loppupuoli upseerikokelaana/ulos reservin vänrikkinä), joka on vielä parempi CV:ssä, jos työ on sellainen jossa tällaisissa on merkitystä. Ja tosiaan etenkin RUK:n suorittamisesta. Enemmistö varusmiespalveluksen suorittavista naisista* suorittavat nykyään vähintään AUK:n ja heistä 10% jatkaa/pääsee RUK:hon, ja saanevat siitä aivan varmasti hyötyä tietyissä työpaikoissa esimiestehtävissä.

Aiheesta rönsylyä tuskin haittaa jos mainitsen oman mielipiteeni, että armeijan käymisestä, vaikka ihan "tavallisena" varusmiehenä, on vain puhdasta hyötyä. :thumbup: Tekee monelle nuorelle miehelle perhanan hyvää oikeasti. Itse lykkäsin armeijaa mahd. pitkälle, mutta lopulta asian voi tiivistää: missään ei ole vatuttanut niin paljon kuin varusmiespalveluksessa, mutta sieltä on hauskimmat muistot. Ja opetti monta asiaa elämästä. Mutta se siitä. Ja armeijan käymättömyys ei ole mikään häpeällinen asia!

* Areenassa on mielenkiintoinen ja hauskakin, 6-osainen reality/dokkari naisten armeijan suorittamisesta. Suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

  • Naissotilaat

    Katsottavissa toistaiseksi. Kannattaa katsoa mikäli aihe kiinnostaa yhtään. Hyvä sarja. :)

    Näkee edes pintaraapaisuna mitä varusmiespalvelus nykyään on, ja naisten osuus siitä, joka oikeastaan luonnollisesti on täysin sama kuin miehillä. Oli mielenkiintoista seurata joidenkin naisten nouseminen loistoonsa. Yhdestä näki jo alussa, ettei tule pääsemään esimieskoulutukseen, kuten kaikki muut pääsivät. Mutta hoiti hommansa varmaan muuten ihan ok. Kun muistaa vielä mitä rötväkkeitä miehistä löytyy, lusmuilivat ihan kaikesta, niin tässä heikoinkin nainen pesi mennen tullen tällaiset rötvät äijät joita meikäläisenkin aikana oli. On toki selvää, että naisten vapaaehtoisuus karsii surkeimmat jo pois, motivaatio on kunnossa naisilla, koska ovat itse paikalle halunneet.

    Mutta niin kuin jokainen ikäpolvi varmaan toteaa: on kyllä mennyt nykyisten varusmiesten palvelus helpoksi. :eh: Toista se oli silloin minun aikana, kun ukki mummia mäjäytteli. :wink:
En usko, että tässä "kunnostustyössä" on sellaista, että tarvitsisi olla esimiehenä porukalle, et ainakaan maintse sellaisesta. Joten tosiaan mieleen tulee, että asia pyörii vain sinun ajatuksissa, he eivät välttämättä edes muista kysyneensä koko asiaa. Näin siis tuntematta ihmisiä, keskustelua että miten asiaan päädyttiin yms. Eikun hommiin vaan. Eikä valehteluja, jos aihe nyt jostain syystä tulee puheeksi. :thumbup:

Tsemppiä, hyvin se menee. :thumbup:
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Lottopallo kirjoitti:Voihan tuon armeijan käymisen valehdella...
Miksi pitäisi? En näe mitään syytä valehteluun. On niin monta eri syytä, miksi varusmiespalveluksesta vapautetaan tai miksi joku haluaa suorittaa siviilipalveluksen. Ei armeijan käymisellä tai käymättömyydellä ole enää erityisempää merkitystä työnantajille.

Esim. ei kukaan työnantajistani ole koskaan kysynyt minulta olenko suorittanut varusmiespalvelukseni vai en, mutta jos olisi kysynyt, olisin vastannut rehellisesti. Rehellisyys sinänsä on jo itseisarvo.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Eka päivä pulkassa. Tein pohjatyöt pöytään ja tuoleihin. Hioin ne ja ja huomenna maalaan ne sitten. He ovat näköjään aika varakasta porukkaa. Perheen isäntä pyysi minut saunomaan nyt illalla. Talossa on uima-allaskin. Uitiin siinä ja välillä löylyissä.

Tarjosi saunan jälkeen saunakaljan minulle. Jouduin kieltäytymään sen juomisesta. Vaikuttaa siltä että isäntä hieman loukkaantui. Mutta tällanen mä oon. 10 vuotta raittiina niin ei oikein viitsis alottaa ryyppäystä uudelleen.

Jos mua ei tällasena hyväksytä, niin en sitten tee kellekää enää mitään töitä. En mää ala ottaan alkoholia , enkä tupakoimaan.

No hoidan tuon homman kunnialla loppuun. Ei minusta saa kaveria. Teen vain työn, jos joku tarttee työpanostani, ei siinä sen kummempaa. En minä mitään kavereita tartte, erakko kun olen.

Harmittaa vain kun aina törmää tuhon että pitää kieltäytyä alkoholista ja tarjoaja saattaa loukkaantua. Mutta en voi asialle mitään. Jos olisin tänään juonut sen saunakaljan, niin olisin rikkonut 10 vuotta kestäneen raittiuteni. Se olisi johtanut alkoholisoitumiseen uudelleen.

Onneksi Aa kerhon opit meni hyvin jakaukseen silloin aikoinaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Hatun nosto periaatteen pitämisestä. Ikäviä tietenkin tuollaiset tilanneet. Mutta kuten sanoit, ei miellyttämisen vuoksi itselle tärkeää raittiutta voi, eikä saa uhrata.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Niin. Ja jos olisin miellyttämisen vuoksi juonut sen saunakaljan, niin kohta talon isäntä olisi tuonut toisen ... ja ehkä kolmannenkin. Olisin nyt aivan kännissä ja huomenna tulisi rokulipäivä. No oneksi en mennyt juomaan.

Voi kuitenkin olla että välit etääntyvät ja talon isäntä ei ehkä halua enää olla tekemisissä kanssani. Mutta piruakos mää siitä välitän. Teen siellä vain työni ja lähden kävelemään ja sillä sipuli.

Mulle on tärkeää vain tehdä se työ loppuun. En voi sille mitään, kun en pysty olemaan seuramies. Sanoin heille jo aivan alussa että olen erakko ja siksi minulla ei ole vaimoa, eikä edes naisystävää kun he näitä asioita utelivat. Sanoin myös aivan alussa, etten juo alkoholia kun he sitäkin utelivat.

Miksi sitten piti tuoda se kaljatölkki siihen nokkani eteen?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Tony »

JPB5 kirjoitti:Miksi sitten piti tuoda se kaljatölkki siihen nokkani eteen?
Se saattoi toki olla ihan vain inhimillistä ajattelemattomuutta. Me ihmiset kun olemme sellaisia.

Oma ilmiönsä on toki sekin, että juomattomuuteen ei oikein osata välttämättä suhtautua. Mutta se ei ole sinun ongelmasi. Pidät vain pintasi ja olet oma itsesi. Paljon tsemppiä tähänkin projektiin. :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Polyester »

JPB5 kirjoitti:No omalla kohdallani asia on kuitenkin niin, etten voi valehdella koska en osaa valehdella uskottavasti. Enkä edes jaksa, koska silloinhan pitäisi olla tosi hyvä muisti että muistaisi aina mitä kaikkea viime kerralla valehteli, ettei valehtele asioita ristiin.
Sepä se. Vartiotorni-seurakin joutuu pinnistelemään, vaikka harjaantunut ammatti- ja tapavalehtelija onkin, ja olisi valheidensa kanssa totaalisesti kusessa, ellei ensisijainen kohdeyleisö olisi niin peloteltua ja hyväuskoista. Kuinka sitten amatööri voisi onnistua?

"Maailmalliset" ovat usein varsin ymmärtäväistä porukkaa. Ei se ole maailman ihmeellisin asia, jos joku on käynyt sivarin, tai saanut vapautuksen armeijasta siksi, että on ollut tuohon aikaan Jehovan todistaja. Ehkä asiasta voi syntyä ihan mukavakin keskustelu, rehellisyyden pohjalta. Ja jos toisen tietää entiseksi alkoholistiksi, eipä hänelle tee mieli tarjota edes sitä ensimmäistä ryyppyä.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Jep, turhaan hermoilin. Seuraavana päivänä kun menin sinne taas maaladehääräämään, niin talon isäntä oli aivan hyvällä tuulella. Samoin emäntä. Antoivat ruokaa ja tarjoilivat kaffet säännöllisesti. Sanoivat jopa, että ovat alkaneet pitämään minua omana poikanaan.

Se on aikamoinen kohteliaisuus minua kohtaan, kun olen kuitenkin jo 49 vuotias.

Ei siellä laihtumaan ainakaan pääse. Ei tarvi omia eväitäkään mukaan ottaa.

Saa nähdä kehittyiskö tuosta mulle ammatti. Auttelisin tuollaisia vanhempia pariskuntia erilaisissa asioissa, kutn nyt kun kunnostan heidän huonekalujaan.

Kun tekee täydellistä jälkeä, niin uskon että puskaradio alkaa soimaan ja voin saada lisääkin töitä. Ja mikä parasta, saa olla itse itsensä pomo. Ei tartte kumarrella ketään.

Pomon vittuiluihin olen kyllästynyt aika raskaasti. Haluttanut vetää turpiin sitä jo monta kertaa. Onneksi olen hillinnyt itseni kuitenkin. Tulis paljon vaikeuksia jos alkais pieksämään pomojaan. Hankala kun on tätä sisäistä vihaa niin paljon. Täytyy koittaa purkaa sitä kovaan työntekoon.

Onneksi tuo palkkatyö loppuu kolmen päivän kuluttua. Pääsee pomon vittuiluista eroon. Alankin suuntautumaan kohti yrittäjyyttä, niin ei tartte koskaan kuunnella pomon vittuilua.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Jos on jännittäjätyyppiä ja taipumusta ns. katastrofiajatteluun, niin helposti paisuu päässä asiat turhan suuriksi. Ei ne muut yleensä ole paljoa kiinnostuneempia sinusta kuin sinä niistä muista. Omalla kohdalla ei ole koskaan tullut ongelmaa siitä, että on armeija käymättä ja olen tämänkin varmaan sanonut jo täällä aikaisemmin, mutta jt-taustastakin olen opetellut olemaan mahdollisimman avoin. Kun on kortit pöydällä, niin ei tarvi huolehtia siitä, ettei kelpaisi sellaisena kuin on.

Opettelua on toki ollut. Avoimuus ei ole itselle tullut mitenkään helpolla, mutta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta, kun on ison osan elämästä yrittänyt bullshitata itseänsä ja muita.

Oikeasti hyvä, että et lähtenyt turhaan puhumaan palturia ja mitä rivien välistä tulkitsen, niin taisi talon isäntäkin kunnioittaa rehtiä miestä vaikka kaljakaveri jäi saamatta. Rehellisyys haisee hyvälle.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Oho!!! Sain tänään tietää että pomoni, joka aina vittuilee minulle ja minäkin sille takas, niin olikin suositellut minua tuolle vanhemmalle pariskunnalle. Kun tänään se mummeli kehui minua pomolleni, niin pomoni oli sanonut että "määhän sanoin, että kyllä se jarkke osaa".

Tosi yllättävää. Oon ärsyttänyt sitä pomoa paljon ja ihan suuttumispisteeseen asti, ja hän on ärsyttänyt minua ihan tahallaan ja vittuillut koko ajan.

No, se on tää adhd mulla joka aiheuttaa hankaluuksia näköjään. Pannaan sen piikkiin niin ei tarvitse ketään syyttää.

Pomoni ei oikei käsitä miten vaikea adhd-potilas on työmiehenä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Koskaan en ole pomo ollut, mutta välillä varmaan hankala työntekijä. Ihmisiä ne pomotkin on. Ainakin kunnes tiede toisin todistaa. :D...pahoittelut mahdollisille pomoneuvoksille.

Kyllähän adhd-arki mitä vierestä olen seurannut on sen verran hankalaa, että työelämän puolella, kun pitäisi olla skarppina, ajoissa ja pysyä jatkuvasti aikataulussa, niin ei varmaan ole helppoa. Pomolla verenpaine nousee ja kun ei ehkä muuta osaa, niin menee vittuilun puolelle, mutta ehkä tämä proggis oli merkki siitä, että sinulla on pomo kuitenkin katsellut, että mikä olisi sinulle sopivaa hommaa ja siksi pistänyt sinut asialle.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja Polyester »

J Hepatiitti kirjoitti:Ihmisiä ne pomotkin on. Ainakin kunnes tiede toisin todistaa.
Kädellisiä, päätään ja persettään raapivia vähäkarvaisia apinoita, joita myös ihmisiksi sanotaan.

Pomot ovat joskus enemmän, joskus vähemmän kivoja. Yleisesti ottaen heitä kannattaa kuitenkin sietää, sillä omaksi pomokseen ryhtyminen on helpommin sanottu kuin tehty. Se on toki sopiva ja jopa ideaalinen vaihtoehto joillekin, mutta vaatii tietynlaisia ominaisuuksia ja vähän tuuriakin.
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Rehellisyys työnsaamisessa

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Polyester kirjoitti: Pomot ovat joskus enemmän, joskus vähemmän kivoja. Yleisesti ottaen heitä kannattaa kuitenkin sietää, sillä omaksi pomokseen ryhtyminen on helpommin sanottu kuin tehty. Se on toki sopiva ja jopa ideaalinen vaihtoehto joillekin, mutta vaatii tietynlaisia ominaisuuksia ja vähän tuuriakin.
Omalle luonteelle minkäänlainen yrittäjyys ei kyllä sovi. Vaatii elämäntapana liikaa sitoutumista. Helpompi kun joku potkii perseelle ja komentaa sen mitä rahan eteen tarvii tehdä. Lopun ajan sitten ihanteellisesti saa käyttää siihen mistä oikeasti nauttii.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Vastaa Viestiin