Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Aihe nousi mieleeni tuosta edellisestä ketjusta "Miksi teidät erotettiin/erositte".
Tein selvyyden vuoksi asiasta oman avauksen. Mainitussa ketjussa
Viljo kirjoitti:Ainoa järjellä selitettävissä oleva syy siihen, ettei enää eritellä onko lähtijä erotettu vai eronnut, on tietenkin se, että eroavien määrä on niin suuri että mikäli rivijäsenet sen tietäisivät, niin mielenhallinta voisi murtua ja alkaisivat ihmettelemään mistä oikein on kyse. Nyt voivat hyristä tyytyväisenä luulotellessaan että on hyvä kun katumattomat syntiset poistetaan seurakunnasta.
Uskon tämän todellakin olevan varsin realistinen syy siihen, miksi tätä asiaa ei enää nykyään eritellä seurakunnalle. Päätelmää tukee myös se, että Veikko Leinonen vähättelee itse eroavien määrää medialle, antaen jälleen kerran julkisuuteen väärää tietoa Jehovan todistajien tilanteesta.

Vielä aiemmassa painoksessaan Järjestetyt -kirja ohjeisti ilmoittamaan avoimesti seurakunnalle, oliko henkilö erotettu seurakunnasta vai oliko hän itse halunnut erota:
"Kun käy välttämättömäksi poistaa katumaton väärintekijä seurakunnasta, niin siitä tehdään lyhyt ilmoitus, jossa vain mainitaan, että hänet on erotettu. Ei ole tarpeen sanoa enempää. Tämä saa seurakunnan uskolliset jäsenet huomaamaan, että heidän on lakattava seurustelemasta hänen kanssaan." (s. 148)

"sellaiseen henkilöön, joka on eronnut kieltämällä uskon ja hylkäämällä harkitusti Jehovan palvonnan, suhtaudutaan samalla tavoin kuin erotettuun. Seurakunnalle annettaisiin lyhyt ilmoitus siitä, että kyseinen henkilö on omasta tahdostaan eronnut seurakunnasta." (s. 150)

(Järjestetyt suorittamaan palveluksemme 1995)
Nykyään käytössä olevia ohjeistuksia on viilattu siten, ettei ilmoituksesta käy selville, oliko henkilö itse halunnut erota vai erotettiinko hänet:
"Kun katumaton väärintekijä on tarpeen erottaa seurakunnasta, esitetään lyhyt, yksinkertainen ilmoitus: "[Henkilön nimi] ei enää ole Jehovan todistaja." Mitään selityksiä ei tarvita. Uskolliset seurakunnan jäsenet tajuavat ilmoituksesta, että heidän on lakattava seurustelemasta hänen kanssaan." (s. 155)

"siihen, joka eroaa lupumalla uskosta ja hylkäämällä harkitusti Jehovan palvonnan, suhtaudutaan samalla tavoin kuin erotettuun. Seurakunnalle tehdään lyhyt ilmoitus: "[Henkilön nimi] ei enää ole Jehovan todistaja."

(Järjestetyt tekemään Jehovan tahto 2005)
Nyt on sitten tiedottaja Leinosen helpompaa hömpäyttää suurta yleisöä ja mediaa väittäen, ettei tästä "Jumalan järjestöstä" suinkaan moni halua omasta tahdostaan erota, vaan että heidät joudutaan erottamaan, koska he ovat niin pahoja ja likaisia. Pyhä seurakunta ei muuten pysyisi puhtaana.

Kuitenkin pekästään Veljesseura-foorumia lukemalla käy selväksi, ettei Leinosen väite pidä paikkaansa. Vuosittain järjestöstä eroaa aivan omasta tahdostaan paljon enemmän väkeä kuin mitä Jehovan todistajien johto haluaisi myöntää. Mistäköhän tämä kertoo?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Viimeisin tilasto Suomessa olevien rekisteröityjen uskontokuntien jäsenmäärästä on 31.12.2012 ja löytyy täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_S ... yskunnista
Luterilainen ja ortodoksinen kirkko eivät ole tässä tilastossa mukana. Tilasto ei ole esitetyistä syistä täysin luotettava, mutta suuntaa antava kuitenkin.
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Voimantorni kirjoitti: Nyt on sitten tiedottaja Leinosen helpompaa hömpäyttää suurta yleisöä ja mediaa väittäen, ettei tästä "Jumalan järjestöstä" suinkaan moni halua omasta tahdostaan erota, vaan että heidät joudutaan erottamaan, koska he ovat niin pahoja ja likaisia. Pyhä seurakunta ei muuten pysyisi puhtaana.
Veke on mediassa puhunut vuosien varrella suunsa niin pahasti ristiin (eri asioissa kuvainnollisesti valehdellut silmät päästään) Seuran asioiden osalta ja Seuran suhtautumisesta eri asioihin etc, että mahdollisesti ainoa, lahkomainen, tapa on vaikeneminen ja kommentoimattomuus ainakin hetkeksi aikaa. <- Onneksi asiat ovat mediassa ja muuallakin tallessa. Myös selkeät faktat sekä Seuran kirjallisuus.

Veke voi kikkailla vaikka mitä eronneiden tai erotettujen määristä. Lopputulema on se, että Seuran mukaan eronneita sekä erotettuja kartetaan, vaikka Veke tätä asiaa on ristiin rastiin koittanut tasoitella mediassa suuntaan jos toiseen. Valitettavasti Veken selitykset ovat niin pahasti jo ristissä, että Vekellä ei ole kunniallista ulospääsyä liittyen kuvainnolliseen karttamis-valahteluunsa.

Toivottavasti etenkin ns "maailmalliset" sekä "kiinnostuneet" tämän tajuavat. Jotkut vilpittömät Jehovan Todistajat tajuavat asian, mutta hyväksyvät sen ns hiljaisuudessa tai ainakin julkisemmin eivät ole eri mieltä Seuran kanssa koska: seurakunnan etu, yhteneväisyys, erottaminen, eroaminen, karttaminen...
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Nämä on näitä juttuja jotka askarruttaa. Koen sen jotenkin huijaamisena tai puijaamisena, vähintäänkin epäreiluna, kun ei voi rehellisesti ilmoittaa, ettei joku vain enää halunnut olla jt.

Tässä on jotain hämärää ja tuo hämäryys taitaa olla juuri se mistä tässä puhutaan :D
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Bergerac kirjoitti:Lopputulema on se, että Seuran mukaan eronneita sekä erotettuja kartetaan...
Näin se ohjeistuksen mukaan menee.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Voimantorni kirjoitti:Vuosittain järjestöstä eroaa aivan omasta tahdostaan paljon enemmän väkeä kuin mitä Jehovan todistajien johto haluaisi myöntää. Mistäköhän tämä kertoo?
Vuoden 1995-sukupolvioppimuutoksen jälkeinen notkahdus on korjaantunut ja nyt Vt-seuran oman ilmoituksen mukaan jäsenmäärä on Suomessa suunnilleen sama kuin vuonna 1995.

Tuosta vuodesta eteenpäin laskien on ilmoituksen mukaan kastettu 7273 ja vuosittainen 1 % luonnollinen poistuma tekee melko tarkkaan puolet. Elävänä on lopullisesti poistunut keskimäärin noin 200 per vuosi. Jos vaikka puolet monotetuista palaa, niin melkoista liikennettä asian tiimoilla on.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Jehovan todistajien jäsenmäärä oli 31.12.1995 kaikkiaan 17 402 henkilöä ja 31.12.2012 kaikkiaan 18 826 henkilöä. Kun poistumaksi lasketaan tuo 200 henkilöa per vuosi, Jehovan todistajia pitäisi olla nyt noin 18 600 henkilöä.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Mä laskin Vt-seuran vuosikirjalukujen mukaan, eli 1995 oli 18906 ja sitten 2013 oli 18643.
Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Nimrod »

Allekirjoittanutta alettiin karttamaan jo ennen eroamista. Myöskään henk.kohtainen yhteydenotto maistraatin erovahvistuksen tiimoilta ei ole riittänyt lavalta ilmoitukseen. Pääseekö tästä lahkosta lainkaan eroon ilman että rustaisi vanhinten vaatimaa epävirallista sekä vapaamuotoista eroilmoitusta?

Vai onko jäsenkato niin fataalissa alamäessä.
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Toi ilmoitus lavalta tehdään vain sen vuoksi, että muut osaisivat ryhtyä karttamaan. Jos ei olisi karttamista, ei olisi mitään tarvetta ilmoitella salilla yhtään mitään jonkun pois jäämisestä.
Let me go Master I hate you so
Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Nimrod »

Mutta silti karttaminen on voimassa.
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Varsinainen pointti oli siinä, mikä tarve järjestöllä oli ylipäätään lähteä muokkaamaan ilmoituksen sanamuotoa. Miksi entinen avoin ilmoitusformaatti ei enää kelvannut? Miksi haluttiin, etteivät seurakuntalaiset enää saa tietää, onko henkilö erotettu vai oliko hän itse halunnut erota järjestöstä?
Mielestäni Viljo kertoikin tähän jo ihan hyvän syyn.
Nimrod kirjoitti:Mutta silti karttaminen on voimassa.
Tämähän tuosta ohjekirjasta käy myös selville (vaikka ilmeisesti Leinosen julkisia tehtäviä hoitavalle sivupersoonalle ei ole selvinnyt).
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Markku Meilo kirjoitti:Mä laskin Vt-seuran vuosikirjalukujen mukaan, eli 1995 oli 18906 ja sitten 2013 oli 18643.
Joo, mun laskelmat perustuvat VRK:n tilastoihin, mitkä Kirkon kalenterista (1997) ja netistä noukin, mutta aika liki lähelle tuo lopputulema silti.
.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Markku Meilo kirjoitti:Vuoden 1995-sukupolvioppimuutoksen jälkeinen notkahdus on korjaantunut ja nyt Vt-seuran oman ilmoituksen mukaan jäsenmäärä on Suomessa suunnilleen sama kuin vuonna 1995.
Eikö tällä välin käynyt myös niin, että numeroita kaunisteltiin pudottamalla kenttäpalveluksen vähimmäismäärä neljännekseen entisestä?
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Julkinen ilmoitus erottamisesta / eroamisesta

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Asiaan löyhästi liittyen, olisiko jollain vielä mukana roikkuvalla munaa ilmoittaa omasta erostaan salin äänilaitteiden kautta lavalta? Jos joku sen tekee, hankin hänelle punaisen maton vaikka Suokin miittiin. Varmaankin myös kunniakuja järjestynee? :)
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vastaa Viestiin