Sookien tarina

[Sookie]

Hei vaan kaikille!

Minä synnyin todistajaperheeseen, ja muutaman mutkan kautta pääsin pois niistä piireistä teininä. Omat kolmekymppiset kolkuttelee muutaman vuoden päästä ovella, ja huomaan, etten ole juurikaan käsitellyt näitä asioita, vaikka ne ovat todella paljon vaikuttaneet mun elämään. Osa perheestä on edelleen mukana, joten vaikuttaapa vieläkin, ikävä kyllä.

Kasteelle en ehtinyt, enkä kyllä silloin lapsena olisi halunnutkaan, kun aika aikaisin osasin jo epäillä "totuuksien" todellista laitaa. Minä halusin jotain muuta kuin rajoitettua elämää.

Muistan vieläkin, miten tympeää oli, kun minulta kiellettiin ekalla luokalla kirjeenvaihto maailmallisen luokkakaverini kanssa. Tai kun vanhempieni eron jälkeen eräs todistajaystäväni katkaisi välit myös minuun, vaikka en ollut tehnyt mitään ja kävin kokouksissa niinkuin ennenkin. Koulussa en uskaltanut edes kirjoittaa sanaa tonttu, kun pelkäsin seurauksia. Ja leikki-ikäisenä mielikuvitusystäväni oli pitkään itse Saatana, jonka lopulta eräänä päivänä todella ahdistuneena ajoin pois huutamalla "mene pois, Saatana!", ihan kuin oli opetettu. Se kun käski tehdä asioita, joita en halunnut.

Melkein en voi uskoa, että olen näinkin selväjärkisenä kaikesta selvinnyt

[rippeli]

Tervetuloa kirjoittelemaan

[paula]

Parempi myöhään kun ei lainkaan. Todistajuus on hyvin vaikuttava asia elämässä ja varmasti vielä lapsuudesta asti aivopesua saaneet tuntevat sen vaikutukset vielä syvemmin.


Tervetuloa lukemaan muiden tarinoita ja kertomaan enemmän itsestäsi

[Sookie]

Kiitos teille

Kovasti tässä tulee mietittyä, mitä viitsii kertoa itsestään ja mitä ei. En välttämättä halua, että joku tunnistaa, vaikka toisaalta sillä ei ole käytännön merkitystä kuitenkaan. Eipä sekään haittaisi, jos täällä olisi joku vanha tuttu. Jää nähtäväksi, paljastunko joskus

Jännä, kun nyt olen aika paljon lueskellut täällä ja muuallakin ihmisten kokemuksista, niin taas huomasin, etten olekaan ainoa. Lapsena isäni saattoi viedä minut kokouksessa pois salista ja antaa selkäsaunan, jos en ollut nätisti. Olin silloin varmaankin taapero - leikki-ikäinen ja muistan hävenneeni niitä tilanteita kovasti, kun kukaan muu lapsi ei joutunut sellaista nöyryytystä kokemaan meidän seurakunnassa, ainakaan niin, että olisin ollut tietoinen. Luin eilen, että jollain muulla oli ollut samanlainen kokemus lapsuudessa. Ja vielä että se kuului salin puolelle, eli muut aikuiset ovat olleet hyvin tietoisia siitä, mitä tapahtuu. Tämä oli aikamoinen järkytys, kun fyysinen väkivalta oli toki minun lapsuuden kodissa arkipäivää, mutta luulin, ettei kukaan tiennyt. No, mistä pieni lapsi olisi voinut tietää. Sitä olen kyllä miettinyt, miten yleistä fyysinen väkivalta lapsia kohtaan JT-piireissä noin yleensäkin on, kun eikös se mennyt jotenkin niin, että joka vitsaa säästää, se lapsiaan vihaa. Ja vihasivatko sitten vanhempani pientä sisarustani, kun hän ei joutunut sellaisen kurituksen kohteeksi No joo. Tämä on ehkä yksi isoimmista traumoistani, ja sitä on hyvin vaikea käsitellä, kun vanhemmat ei myönnä tällaista koskaan tapahtuneen.

[January]

Paljon samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia kuin sinulla. Mullakin kolmekymppiset lähestyy. Meillä ei väkivaltaa esiintynyt, selkään saatiin tai tukistettiin kun tuhmia oli tehty.

Sulla oli kyllä hyvä huomio, että miten tästä on näin selväjärkisenä selvinnyt!!! Hyvä me

[Sookie]

Oho, tosiaan aika paljon samaa meillä! Meillä oli myös todella tiukka isä verrattuna muihin JT-perheisiin. En millään ymmärtänyt, miksi muut lapset seurakunnassa sai tehdä jotain, mutta minä en. Joskus isä antoi ymmärtää, että ne muut ei olleet yhtä kuuliaisia ja tekivät väärin. En oikein tätäkään tajunnut, kun ei minunkaan kaverin perhettä rangaistu vaikka juuri siitä Aladdinin katsomisesta, ja Salkkareitakin ne katsoivat. Heh, mä katsoin Aladdinin vasta aikuisiällä. Ja tuo kokouksessa käymisen vaikeus, voi elämä. Sitä odotti vain, että se tylsyys loppuisi. Se oli juuri sellaista, kuin kuvasit.

Kyllä mun mielestä selkäsauna ja tukkapölly on väkivaltaa. Ei muakaan lyöty kuin ehkä kerran kaksi, mutta kaikkea muuta sitten tukkapöllystä potkimiseen ja siihen vitsaan, lähes päivittäin. Vaikkei siitä jälkeä jää, se sattuu ja se on väärin. Asiat selvitetään puhumalla. Sitä mun vanhemmat ei tajunneet, kai henkinen ja fyysinen väkivalta oli helpompaa.

Mä olen ihan hirveän onnellinen siitä, että voin kasvattaa omat lapseni aivan eri tavalla. Tiedän, millaista on todellinen rakkaudella kasvattaminen. Senkin joutuu opettelemaan, kun ei ole mitään terveitä malleja omasta lapsuudesta ja perheestä, ja hiton vaikeaa se myös oli ja on. Mutta se on täysin mahdollista ja todella palkitsevaa, kun näkee omasta lapsesta, että hän on mieleltään terve ja normaali, rohkea, tavallinen lapsi. Ei arasteleva ja alistettu, niinkuin minä olin.

[January]

Mäkin olen panostanut omien lasteni lapsuuteen ja haluan siitä oikein hyvän! Monessa asiassa mielestäni vanhempani ovat onnistuneet kasvattamisnäkökulmasta (ei uskonto-asioissa) ja meistä lapsista on kasvanut järkeviä, fiksuja, siistejä, harkitsevia ja hyväkäytöksisiä. Lapsuudessani on paljon onnellisia ja iloisia asioita. Mutta kaikki uskontoon liittyvä ei niihin kuulu. Ja sehän tietty oli aika isossa osassa meidän elämässä.

En voi kuvitellakaan, että kaikkeen omaan kokemaani lisättäisiin vielä vanhemmilta tuleva väkivalta! Järkyttävää! Onko masennus ollut mukana missään vaiheessa?

[pahis666]

on todellakin!!,, itse pääsin kanssa noista jäppisistä eroon 15vuotiaana vetoamalla peruslakiin, aivopesusta toipuminen kestää vuosia, jos sen kanssa jää yksin, ja useimmiten jää koska harva kaveri on niin hyvä että sille kehtaa kertoa millaisten sekopäiden kanssa joutuu tekemisiin!!?,, itselläni meni varmaan 25vuotiaaks ku vieläki "kummitteli" mielessä niitten opetukset just esim. lasten kasvatuksesta!, vaikka muutoin opein vähän turhankin nopeasti ja hyvin KUNNON maailman tavoille.

eniweis ne kunnon opit PIINAA ja syyllistää vielä pitkään kun vetää huonossa seurassa koomat ja irstailee? (vaikka hyvän maun rajoissakin) ja järjen tasolla ymmärtää ettei mitään "pahaa" nyt tapahdu ja toisinaan tehtynä tämä on virkistävää ja OK!! mutta silti se pelko on siellä persiissä että mitä jos loppu tulee nyt ja saatana syö mun sielun!!
väittäsin et entisten jt-nuorten morkkistasot normaaleihin verrattuna on ainakin 16kertaiset!!
siitähän sitä masista alkaa syntyä.

nyt 32vuotiaana ei ole enää ku vitun katkera siitä tuurista mikä kävi kun sattui niihin piireihin syntymään!!,, ja ihan hemmetin onnellinen siitä mitä kaikkea muuta voi omalle lapselle tarjota!!
PS. muistaako joku verimakkaraa!!,, mmm tuo mitä huokeahintaisin kouluruokatuote, minkä pienen ryhmäpaineen alla jossain vaiheessa melkein jokainen todistajalapsi syö siellä peruskoulussa!!?? AIJAI morkkisten aatelia,, kun illalla tarkemmin mietittynä tulee mieleen että: -"PERKELE?! tästä hyvästähän joutuu HELVETTIIN?!!", ja asiahan on sitten vaan hyväksyttävä!! itse taisin olla joku 8vuotias.....
ite

[Sookie]

On kyllä, tai pahempaakin. Kymmenisen itsemurhayritystä vuosien varrella. Elin 10 vuotta toivoen joka ikinen päivä, että kuolisin tavalla tai toisella. En selvinnyt ilman elinikäistä mt-diagnoosia. Nyt on kuitenkin mennyt useampi vuosi paljon paremmin, vihdoin löysin halun elää ja hoitaa itseäni hyvin. Elän ihan normaalia elämää, enkä tarvitse lääkärinkään mukaan säännöllistä lääkitystä. Elämä voitti. Osa tästä henkilökohtaisesta helvetistä selittyy kyllä muillakin asioilla kuin uskonnolla, mutta pidän aivan kieroa lapsuuttani (uskonto+vanhemmat) yhtenä isona, ellen isoimpana syypäänä. Uskon, että jo pelkän uskonnon puuttuminen lapsuudestani olisi voinut säästää minut tuolta diagnoosilta hyvällä tuurilla.

Elämä ei ole vieläkään täydellistä, eikä se sitä ikinä tule olemaankaan, mutta se on nyt tarpeeksi monelta kantilta normaalia. Voi hengittää ja olla onnellinenkin, eikö olekin huippua!

Pahis666, voi kyllä, se syyllisyys mitä on tuntenut näiden vuosien varrella, on ihan uskomatonta! Se on ehdottomasti yksi isoista asioista, joka sai toivomaan kuolemaa niin paljon. En kestänyt sitä häpeän ja syyllisyyden määrää, mikä tuli usein juurikin nuorempana kun teki jotain normaaleja nuoruuden tyhmyyksiä. Ja niitä tyhmyyksiä kerääntyi aikalailla, ja se syyllisyys oikein ruokki itseään. Terapian avulla opin selviämään sen kanssa ja jopa vaimentamaan niitä ajatuksia, mutta vieläkin olisi työstettävää. Onneksi tätä aikaa on

[pahis666]

JEP,, tuntuu olevan aika peruskauraa näissä piireissä, jos jt-kasvatus on ollut "kunnollinen" jossain järkiintymisen vaiheessa riski totaaliFlippaukseen ja raivokas amok päihteiden ja irtosuhteiden maailmaan on isompi kuin TEXAS!!, no joo ehkäpä mä oon hiljaa vaihteeks!!

[January]

Emmä oo koskaan syönyt niitä verilettuja?! Hyi, en syö vieläkään. Tuli muuten mieleeni, etten edelleenkään koske mihinkään veriseen ruokaan.....

[Vieraas]

Osa tästä henkilökohtaisesta helvetistä selittyy kyllä muillakin asioilla kuin uskonnolla, mutta pidän aivan kieroa lapsuuttani (uskonto+vanhemmat) yhtenä isona, ellen isoimpana syypäänä. Uskon, että jo pelkän uskonnon puuttuminen lapsuudestani olisi voinut säästää minut tuolta diagnoosilta hyvällä tuurilla.

Niin monella ex-todistajalla on vähintäänkin kriisivaiheita oman mielensä kanssa, että ei uskonnon osuutta varmaan voi pois sulkea. Tuntuu, että täällä kirjoittaneista selkeällä enemmistöllä on esimerkiksi pahoja painajaisia. Ei se mielenhallinta ainakaan hyvää pääkopalle tee.

Tervetuloa kirjoittelemaan!