Menneisyyden vanki avautuu

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Menneisyyden vanki
Viestit: 127
Liittynyt: 16.05.2014 11:41

Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja Menneisyyden vanki »

Hei kaikille!

Olen lukenut tätä palstaa satunnaisesti vuosien ajan ja nyt päätin rekisteröityä.

Viimeisten viikkojen julkisuus Jehovan todistajiin liittyen "pakotti" rekisteröitymään sivustolle. On todella huojentavaa, että epäkohdat on saatettu päivänvaloon. Oma taakkanikin ikään kuin keveni ex-todistajuuteen liittyen.

Lukuisia kertoja olen saanut vertaistukea tältä palstalta sekä Johanneksen pojan ja UUT:n sivuilta ja olen siitä todella kiitollinen. Uskon että kaltaisiani on muitakin. Haluan erityisesti kiittää Teitä, jotka olette omin kasvoin ja nimin olleet julkisuudessa Jehovan todistajuuteen liittyen. Olette kaikki tosi rohkeita ja teette ansiokasta työtä. Rekisteröityminen tänne oli itselleni jo iso askel.

En halua omaa tarinaani kertoa julkisuudessa, koska tiedän seuraksena olevan täydellisen karttamisen. Julkisuuten tulohan mielletään panetteluksi ja parjaukseksi järjestöä ja Jehovaa kohtaan.

Yksi syy miksi en enää ole todistaja on, etten pysty hyväksymään "lukuisia perinnäissääntöjä" jotka ovat aikojen kuluessa iskostuneet kirjoitetuiksi ja kirjoittamattomiksi säännöiksi. Ihmisten yksityisyys on murrettu intiimeissäkin asioissa ja uskonto tulee mukaan elämään 24/7 jopa "aviovuoteeseen" saakka.

Irtiotto järjestöstä vaati ja vaatii kovaa henkistä kanttia kaikki sen kokeneet tiedämme sen. Taakse jää elämänmittaiset ystävyyssuhteet, kenties kaikki ihmissuhteet tapauksesta riippuen. Alussa sattui hirveästi kun ystävät tulivat vastaan kaupungilla ja kauppakeskuksissa ja katsoivat ohi tai käänsivät päänsä pois tai olivat kuin eivät tuntisi.

Olen päättänyt olla selviytyjä. Olen saanut uusia ihmissuhteita, perustanut perheen ja saanut lapsia. Uskon että elämä kantaa. Ikuiset arvet on kuitenkin jäänyt, arvet ovat toki haalenneet, eivät enää vereslihalla. Ajoittain arpiin sattuu ja tiedän etteivät ne häviä kokonaan. Jehovan todistajuus vaikuttaa minuun läpi elämän tahdoin tai en.

Olen kasvanut todistajaperheessä. Uskonnonvapaus ei ole koskenut minua ja olen osittain kartettu."Totuus" ahdisti, ei vapauttanut.

"Maailmassa" yllätti etteivät kaikki ihmiset ole pahoja ja Saatanan vallassa niin kuin oli uskoteltu. Nyt tiedän että kaikissa kansanryhmissä uskonnosta riippumatta on hyviä ja pahoja ihmisiä ja Jehovan todistajuus ei ole tästä poikkeus. Itse asiassa kaikissa meissä on hyvää ja pahaa ja on oma valinta teemmekö hyviä vai pahoja tekoja.

Itselleni tärkeitä arvoja ovat mm. inhimillisyys, toisten kunnioittaminen, mielipiteen vapaus ja tasa-arvo.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Tervetuloa kirjoittelemaan ja lueskelemaan. :)
Let me go Master I hate you so
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Tervetuloa myös kirjoittelemaan. Välillä on hyvä päästellä hieman höyryjä ulos. Tekee kyllä hyvää..

Suosittelen muillekkin koska täällä ne höyryt kirjoitellessa ulos pääsee, ainakin osittain :)
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Tervetuloa!
Video ei ollut ohjeistusvideo.
paula
Viestit: 136
Liittynyt: 11.06.2007 04:04
Paikkakunta: muuttanut keskisuomeen

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja paula »

luin juuri lehteä: tarjolla on suuri joukko erilaisia aatteita......joidenkin aatteiden kannattajat väittävät että heidän aatteensa edustaa ainoaa ja oikeaa totuutta....pyrkivät hallitsemaan kannattajiensa ajatusmaailmaa. Aivan kuin jt maailma.
Tärkeää on olla rehellinen itselle ja purkaa "tarinaa" mitä on sisäistänyt koko lapsuuden ajan.

Onneksi olet osannut rakentaa omaa elämääsi ja jatka sitä. Tervetuloa kirjoittelemaankin.
Menneisyyden vanki
Viestit: 127
Liittynyt: 16.05.2014 11:41

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja Menneisyyden vanki »

Kiitos ketjuun kirjoittaneille erosisarille-ja veljille.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Menneisyyden vanki avautuu

Viesti Kirjoittaja Tony »

Menneisyyden vanki kirjoitti:Olen päättänyt olla selviytyjä. Olen saanut uusia ihmissuhteita, perustanut perheen ja saanut lapsia. Uskon että elämä kantaa. Ikuiset arvet on kuitenkin jäänyt, arvet ovat toki haalenneet, eivät enää vereslihalla. Ajoittain arpiin sattuu ja tiedän etteivät ne häviä kokonaan. Jehovan todistajuus vaikuttaa minuun läpi elämän tahdoin tai en.
Elämä saattaa kantaa huomattavastikin leppoisammin, kun siinä ei ole ylimääräistä kolmatta pyörää, esimerkiksi yhdysvaltalaista ahdasmielistä uskonnollista lahkoa.

Menneisyydellemme emme voi mitään, mutta jos siitä saa ongittua edes jotain positiivista loppuelämälle, niin ei se ihan hukkaan ole mennyt. Itselle jehovantodistajuudesta irtautuminen tuotti aikamoisen vapauden kokemuksen. Kokemuksen ajattelun- ja mielipiteenvapaudesta, kokemuksen vapaudesta olla asioista mitä mieltä haluaa ja muodostaa ihan ikioma elämän- ja maailmankatsomuksensa. Kun näitä perusasioita ei ole aina omannut siinä missä lahkomaailman ulkopuolella, sitä ainakin osaa arvostaa ihan omalla tavallaan.

Myöhästyneet tervetulotoivotukset. :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vastaa Viestiin