Valehtelun motiivi

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Menneinä viikkoina ollaan saatu kuulla ja katsoa, sekä lukea aika paljon kaikenlaista siitä, kuinka jehovantodistajat karttavat jopa omia perheenjäseniään uskonnon sääntöjen takia. Toisaalta virallinen tiedottaja on valehdellut telkkarissa , ettei mitään karttamista edes ole. Itsekin olen käynyt jututtamassa muutamia jt-kärrynvartijoita ja noin puolet julistajista on väittänyt, ettei minkäänlaista karttamista vaadita. jotkut ovat jopa väittäneet, että luopiot keksivät valheita karttamisesta vaikeuttaakseen todistajien toimintaa.
Olen miettinyt todella paljon motiivia tuohon suoraan valehteluun. Itse tietenkin tiedän totuuden, olenhan itsekin karttanut ja nyt kartettu. "Maailmalliset" eivät asian todellista laitaa tiedä, joten heille tuo valehtelu voi mennä läpi. Mutta miksi valehdella? Jos kerran jt-usko on maailman suurin ja puhtain totuus, niin sen kaikkia puolia pitäisi julistaa suoraan ja rehellisesti. Nythän todistajat puhuvat vastoin omia sääntöjään, joiden he uskovat tulevan Jehovalta. Luulisi, että puntti vähän tutisee, kun kieltää oman uskonsa, kuin Pietari konsanaan.
Miksi karttamisesta pitää valehdella?
Häpeävätkö jt:t itsekin niin paljon oppejaan, etteivät halua kertoa niistä ulkopuolisille, vaikka toisaalta ovat valmiita kiertelemään ovelta-ovelle?
Let me go Master I hate you so
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Tony »

Häpeä voi olla yksi syy, mutta näkisin että kaikki nivoutuu tässäkin mielenhallintaan. Jt ei välttämättä näe mitään kyseenalaista siinä, että antaa ulkomaailmalle virheellistä tietoa jehovantodistajuudesta. Jos se sataa Vt-seuran laariin, se sataa Jehovan laariin ja sehän on vain Jehovan suunnitelmien edistämistä.
Vartiotorni 1.2.2007 kirjoitti: Valehtelu on aina totuudenvastaista puhetta, mutta kaikki totuudenvastainen puhe ei ole valehtelua. Miksi ei? Suomen kielen perussanakirjan mukaan valhe on ”vilpillisesti esitettävä totuudenvastainen, perätön väittämä t[ai] tieto”. Valehtelemiseen sisältyy siis toisen tarkoituksellinen harhaanjohtaminen. Niinpä se, että joku puhuu perättömiä vahingossa – esimerkiksi antaa erehdyksessä vääriä tietoja – ei ole valehtelemista.
- -
Millainen esimerkki Jeesus Kristus on meille tässä asiassa? Kerran hän keskusteli joidenkin ei-uskovien kanssa, jotka olivat kiinnostuneita hänen matkasuunnitelmistaan. He neuvoivat Jeesusta: ”Lähde täältä ja mene Juudeaan.” Mitä Jeesus vastasi? ”Menkää te ylös juhlaan [Jerusalemiin]; minä en vielä mene ylös tähän juhlaan, koska minun oikea aikani ei ole vielä täysin tullut.” Pian tämän jälkeen Jeesus kuitenkin meni Jerusalemissa pidettävään juhlaan. Miksi hän antoi tuollaisen vastauksen? Hänen tulemisensa ja menemisensä yksityiskohdat eivät kuuluneet noille ei-uskoville. Jeesus ei siis valehdellut, vaan hän kertoi vain osan totuudesta minimoidakseen itselleen tai seuraajilleen mahdollisesti koituvan vahingon. Apostoli Pietari kirjoitti Kristuksesta: ”Hän ei tehnyt syntiä, eikä hänen suustaan tavattu petosta.” (Johannes 7:1–13; 1. Pietarin kirje 2:22.)
Vartiotorni 15.6.1961 s. 285, 286 kirjoitti:
LUKIJAIN KYSYMYKSIÄ

Silloin tällöin saamme kirjeitä, joissa kysytään, oikeuttaisiko jokin tietty tilanne kristityn tekemään poikkeuksen totuuden puhumisen suhteen. Vastaukseksi näihin mainitsemme seuraavaa:
Jumalan sana käskee: "Puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa." (Ef.4:25) Tämä käsky ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän tulisi puhua jokaiselle, joka meiltä jotakin kysyy, kaiken mitä hän haluaa tietää. Meidän täytyy sanoa totuus sille, joka on oikeutettu tietämään sen, mutta sille, jolla ei ole oikeutta tietää sitä, me voimme olla vastaamatta. Mutta me emme saa valehdella.
- -
On olemassa kuitenkin yksi poikkeus, mikä kristityn soturin täytyy pitää aina mielessään. Kristuksen soturina hän osallistuu teokraattiseen sodankäyntiin ja hänen täytyy olla erittäin varovainen ollessaan tekemisissä Jumalan vihollisten kanssa. Niinpä Raamattu osoittaa, että Jumalan valtakunnan etujen suojelemiseksi on oikein kätkeä totuus Jumalan vihollisilta.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja rippeli »

""On olemassa kuitenkin yksi poikkeus, mikä kristityn soturin täytyy pitää aina mielessään. Kristuksen soturina hän osallistuu teokraattiseen sodankäyntiin ja hänen täytyy olla erittäin varovainen ollessaan tekemisissä Jumalan vihollisten kanssa. Niinpä Raamattu osoittaa, että Jumalan valtakunnan etujen suojelemiseksi on oikein kätkeä totuus Jumalan vihollisilta.""

Ilmeisestikin kaikki "maailmalliset" ovat Jumalan vihollisia.
Let me go Master I hate you so
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Jt ei välttämättä näe mitään kyseenalaista siinä, että antaa ulkomaailmalle virheellistä tietoa
Omasta jt kokemuksestani voin kertoa, että vaikka huomasinkin jo puhuvani perusteettomia tai muuten vain jo melkein puutaheinää, jatkoin keskustelut loppuun samassa hengessä, koska henkeen ja vereen piti puolustaa vtseuraa ja omaa uskoa, oli kuinka "väärässä" tai" oikeassa". Monesti asiat karkasi myös vilpillisyyteen ja puolitotuuksien kertomiseen, kunnes havahduin ja kysyin itseltäni : " mitä hemmettiä sä oikein teet?"

Siitä lähtikin sitten tie poispäin tuosta harhaisesta maailmasta. Totuus ja rehellisyys oli minulle tärkeämpää.

En paremmin osaa selittää , miksi itse toimin niin tyhmästi
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Tony »

rippeli kirjoitti:Ilmeisestikin kaikki "maailmalliset" ovat Jumalan vihollisia.
Käsitehän venyy aika helposti ja tilanteen mukaan. Jos media kysyy julkisuudessa kiperiä kysymyksiä, niin se tulkitaan tietenkin vihamieliseksi ja tuubaa saa näppäillä huoletta.

Virallinen tiedotuspolitiikkahan on globaalisti Suomen kanssa yhtenäistä. Karttamissääntöä vähätellään tai se suoraan kielletään. Yksi iso syy tähän on näkemykseni mukaan se, että karttamissääntö on periaatteessa useiden länsimaiden perustuslain vastaista, ja jos Jt-tiedotus todentaisi asian reilusti sellaisena kuin se on, siihen aivan varmasti puututtaisiin joissain maissa. Tämä taas voisi aiheuttaa Järjestön toimintaan vaikeuksia maissa joissa esim. toiminnan verovapaus perustuu siihen että se on perustuslain mukaista. Tanskassahan tästä hetki sitten jo älähdettiin. Tässä yhteydessä virheellisen tiedon antaminen on juurikin tuota Vartsikassa mainittua Valtakunnan etujen suojelemista.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Heitän ilmaan ajatuksen kuolemanpelosta.

Jos myöntää uskossa ja vtseurassa jotain mätää, puhuu vtseuraa vastaan = puhuu Jehovaa vastaan = pilkkaa pyhää henkeä?

Alitajuisesti pakko puhua sontaa , ettei langeta vahingossa päällensä anteeksiantamatonta syntiä?

Mitä Leinosen valheisiin tulee, olen lukenut että jotkut jtt sanovat, ettei yhden miehen puheet( tai valheet) totuutta muuta miksikään.

Muistutan heille Paveliunan sanat : "Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?"
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Nimrod »

Uskoakseni karttamisen julkinen leviäminen tappaisi ne vähätkin kasvun mahdollisuudet maailmanlaajuisesti sekä pilaisi todistajien ennestään kyseenalaisen maineen lopullisesti. Ihmettelen silti miksei karttaminen ole jo tullut julkisuuteen, siten että Leinosen valehtelut tulee ilmi. Mites tämä vanhinten salainen ohjekirja jonka ministeriö sai tutkittavaksi? Onko siitä kuulunut mitään? Laittomaksihan koko touhu pitäisi julistaa, ellei kiristystä ja hengenvaarallisia kieltoja kumota.

En näe muuta syytä valheille ja peittelylle kuin häpeä ja se oman uskontonsa maineen suojelu. Maine on rehellisyyttäkin tärkeämpi, mutta tämähän oli jo vanha juttu. Karttamisesta valehtelu myös kertoo Leinosta myöten, että se tiedostetaan itsekin vääräksi toiminnaksi, muttei sitä haluta myöntää. Onko ameriikoista tullut kenties jotain ohjeistusta karttamisen kiistämiseen?

Mielestäni karttamisesta valehteleminen on ihan läpinäkyvä juttu. Varmaan monista muistakin.

EDIT. Rippelin jutusta tuli mieleen, ainoa asia mitä itse tässä ihmettelen on se miten rivijäsenet toden totta valehtelevat päin naamaa karttamisesta. Ei ihmekään ettei ex-JT:t ole sallittujen listassa todistajien ennestään suppeassa kontaktirepertuaarissa :D
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Filippos »

"Valehtelemiseen sisältyy siis toisen tarkoituksellinen harhaanjohtaminen." Koko teokraattisen sodankäynnin ajatus on johtaa tarkoituksella harhaan, joten sehän on Vartiotorninkin mukaan täyttä valehtelua, mikä on aina väärin. "Mutta me emme saa valehdella."
jpb5

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja jpb5 »

Ok, valehtelun motiivi on siis tehdä lisää opetuslapsia.

Kysymys kuuluu, missä vaiheessa tutkisteluoppilaalle voi paljastaa, että erotettuja ja eronneita täytyykin karttaa?

Koska jos heidät on saatu tutkistelemaan sillä tiedolla varustettuina, että karttamista ei ole, niin siirtymävaihe on varmaan hankala päättää.

On varmaan hankala päättää, milloin tutkisteluoppilas on kylliksi aivopesty, että tämä voi sulautua siihen ajatukseen, että karttamisen kieltäminen olikin vain teokraattista sodankäyntiä.

Veikkaisin, että tästä tulee lisäongelma ainakin länsimaissa, mutta kehitysmaissa tietysti lahkolaiset pysyvät ilman internetiä pimennossa.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Eikä toi oo edes ainoa mistä valehdellaan tutkisteluoppilaalle. Ensimmäinen mitä varmaan tulee vastaan on se että ketkä voivat pelastua. Luulisi ihmettelyn hieman heräävän kun ensin sanotaan että paljon muitakin pelastuu, mut pian kuoleekin 99,9% maapallon väestöstä...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

jpb5 kirjoitti:Kysymys kuuluu, missä vaiheessa tutkisteluoppilaalle voi paljastaa, että erotettuja ja eronneita täytyykin karttaa?
Hyvä pointti.

Luultavasti siinä vaiheessa, kun tutkistelija vaikuttaa riittävän sitoutuneelta järjestön oppeihin ja haluaa tulla tunnetuksi siitä, että hengailee ihan tosissaan Jehovan todistajien piireissä. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun tutkistelija on valmis kohtaamaan läheisiltään kritiikkiä omaksumiensa uusien näkemysten johdosta, ollaan jo aika pitkällä.

Karttamissäännön kiistäminen kuuluu järjestön "ulkopoliittisiin" markkinointikeinoihin. Eli todistajat osaavat kyllä erottaa, millainen touhu kuulostaa yleisesti ihmisten korvissa liian oudolta ja sopimattomalta, ja asettelevat sanansa sen mukaan.

Esimerkiksi työkaverilleni todistajat olivat tässä taannoin esittäneet, että heidän tekemänsä saarnaustyö on täysin vapaaehtoista eikä heitä kukaan pakota siihen. Kaveri sitten kysäisi asiaa minulta ja totesin, että ellei Jehovan todistaja halua olla toimettoman leimaa kantava, ei esimerkillinen ja jatkuvasti autettava seurakunnan jäsen, niin kyllä se säännöllinen saarnaaminen vähän niin kuin pakko on. Tämän kuultuaan kollegani totesi minulle, että eihän se sitten mitään oikeaa vapaaehtoisuutta olekaan.

Vaikka joka tilanteessa ei suoraan valehdellakaan, niin täysin väärän kuvan tällainen asian esittäminen silti antaa. Tämä lainaus on vaan niin helmi, että laitan sen tähänkin yhteyteen esille:
"Kiusallisessa tilanteessa voimme tuntea myös houkutusta kaunistella tosiasioita jättämällä jotain kertomatta. Sanamme voivat pitää muodollisesti paikkansa mutta silti antaa täysin väärän kuvan asiasta. Ehkä tämä ei ole räikeää valehtelemista, joka on nykymaailmassa yleistä, mutta voimmeko tällöin sanoa noudattaneemme kehotusta ”puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä [tai veljensä] kanssa”? (Efesolaisille 4:15, 25; 1. Timoteukselle 4:1, 2.) Kun kristitty tietää sisimmässään esittävänsä asiat siten, että veljet tekevät väärän päätelmän ja uskovat sellaista, mikä ei ole aivan totta eikä pidä tarkasti paikkaansa, miltä arvelet Jumalasta tuntuvan?” (Elä Jehovan päivä mielessäsi 2006)
Tässäkin tosin puhuttiin laskelmoivasti ainoastaan toisten Jehovan todistajien kanssa kommunikoimisesta. Mutta sopivaa olisi kysyä, että eikö näiden samojen hienojen ohjeiden ja periaatteiden tulisi soveltua aivan kaikkien ihmisten kanssa yhtä lailla? Vai jätettiinkö tässäkin jälleen epäsuorasti takaportti auki "teokraattiselle sodankäynnille"? Että todistajan ei tulisi harhauttaa toisia todistajia, mutta tarpeen mukaan muita ihmisiä saa kyllä vedättää, jos siitä on jotakin hyötyä järjestölle.
B.Kaktus
Viestit: 29
Liittynyt: 16.05.2014 14:06

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja B.Kaktus »

Olen ajatellut että seuraavanlaisen keskustelun haluaisin käydä jonkun vanhimman kanssa, ja uskon että fiksua tapaa vastata siihen ei voi olla, kutkuttaa ihan mahtaako tilaisuutta tulla. Olen siis edelleen semiaktiivi jt ja kyllähän tämä keväinen medioille valehtelu on ottanut aivoon, mutta siis näin haluaisin aloittaa:


'-Haluaisin kysyä eräästä mieltä askarruttaneesta asiasta: Käytämme loputtomasti resursseja että saisimme ihmiset tulemaan kokouksiimme ja kiinnostumaan. Jaamme satoja tuhansia kutsuja että saisimme ihmiset tulemaan konventtiin. Kuulemaan mitä todella opetamme. Jotta uskoisivat että luopiot ja sanomalehdet vain valehtelevat meistä. Jotta näkisivät että me aina olemme olleet haastatteluissa rehellisiä ja meitä syyttä herjataan ja syytetään toimintatavoistamme. -Niin? Kyllä, noin se on, mitäs siitä? -Niin sitä vain että kun kaveri sitä multa kysyi vaan että onko se totta että ette saa edes tervehtiä saatika puhua entisille todistajille, ja perheenjäsenkin hylätään, onko se totta? Sanoin siihen kuten meille on aina opetettu hyvin selvästi että juuri noin meidän tulee karttaa, se on juuri noin. Se perustuu raamattuun minkä voit vaikka heti sieltä lukea, siinä ei ole mitään salattavaa, se ei edes ole meidän opetuksemme vaan raamatun käsky! Kaveri siihen sanoi että kun tehän olette kokoajan lehdissä kieltäneet tuon karttamisen ja se Veikko Leinonen on syyttänyt entisiä jehovan todistajia valehtelusta niin onko se siis ihan toisinpäin, ainoastaan teidän uskonto valehtelee ja teitä syyttävät ovat oikeassa, vai. Niin jouduin ihan miettimään ja toteamaan että niin kai sitten. En vain tiedä syytä. Niin haluaisinkin sinulta veli Vanhin kysyä että vastasinko oikein ja olenko ymmärtänyt tämän niin kuin se on, että me tarkoituksella valehtelemme medialle? -Ei, siis ei Leinonen ole valehdellut, mistä tuollaista olet kuullut, ei meidän tarvitse valehdella, asiat pitää vain esittää maailmallisille toimittajille hienovaraisesti ettei tule mitään syytöksiä.. -Niin kyllä ymmärrän... Mutta kuten aluksi totesin niin käytämme hirveästi resursseja että saisimme ihmiset nimenomaan kuuntelemaan kokouksiin ja konventtiin mitä ihan oikeasti opetamme, meillä kun ei ole mitään peiteltävää eikä salattavaa opeissa, emme ole salaseura... -Niin? -..Niin sitä vain että miksi lehdissä ja muussa mediassa samoille tavallisille ihmisille pitää valehdella karttamissäännöstä kun kerran kaikki sen kuitenkin saavat vapaasti kuulla esim. konventin palopuheissa jos vain ottavat kutsun vastaan? Haluamme että kaikki saapuisivat konventtiin katsomaan vaikka näytelmän missä perhe hylkää kompastuneen teinin, mutta samat ihmiset eivät saa missään nimessä lukea sellaisesta tavasta uutisista? Kai myönnät veli Vanhin että olen yhtä ymmälläni kuin kaverini, en nyt ymmärrä tätä yhtään, kai sinä vanhimpana osaat auttaa minua että miten minun tämä pitäisi ymmärtää ja miten tämä pitäisi kaverille selittää?'

Luultavasti vanhin ei vastaisi suoraan asiaan ja minua odottaisi pian vakavat keskustelut kyseenalaistamisesta. Kuitenkin, juuri näin haluaisin asiasta keskustelun aloittaa vanhimman kanssa jolla lähtökohtaisesti olisi halu auttaa minua vastaamaan 'maailmalliselle ystävälleni'. Olisihan se mahdollista että tämä tajuaisi itse kuinka naurettavaa tämä teatteri on..

Anteeksi jos tämä 'keskustelunäytelmäni' venyi. Ja hei saa käyttää!

Taatusti tulee jännä keskustelu ja vastaajalle tukala paikka.. ei kerta ole olemassa järkevää vastausta syyksi ristiriitaiseen valehteluun täysin avoimista konventeissakin opettamistamme opetuksista. Järjestö valehtelee joka kerta haastatteluissa raamatun opettamista käskyistä, MIKSI?
"Totuuden Jumala” vihaa valheita, ei katso suopeasti niitä, jotka pitävät kiinni valhetta opettavista järjestöistä. Ja haluaisitko sitä paitsi edes kuulua uskontoon, joka ei ole ollut rehellinen sinua kohtaan?" (Nykyinen elämämme 1975, s. 45)
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

B.Kaktus kirjoitti:Olen ajatellut että seuraavanlaisen keskustelun haluaisin käydä jonkun vanhimman kanssa
Tuohan oli oikein hyvä suunnitelmateksti! Sen verran laajasti koko maan ykkösmedioissa tuo Leinosen toistuva valehtelu on viime aikoina ollut, että tämä olisi kyllä aivan perusteltu keskustelunavaus seurakuntalaiselta vanhimman puoleen.

Pohtia sopisi myös, että JOS Veikko Leinonen todella uskoisi Jt-opetusten ja käytäntöjen olevan taivaasta tulevaa täydellistä ohjausta, niin miksi noita Jumalan antamia hyviä ja oikeita ohjeita pitää peitellä ja hävetä? Miksi niistä on valehdeltava ihmisille?

Toki kannattaa tosiaan miettiä niitä seurauksiakin hieman. Kuten jo totesitkin, tuollaisen avauksen jälkeen sinulta saatetaan hyvin pian kysyä, onko sinulla laajemminkin kriittinen asenne järjestöä kohtaan. Ja oletko käynyt luopiosivuilla tai keskustellut luopioiden kanssa. :evil:
Riippuu varmaan aika paljon vanhimmasta, mutta itse vastaavassa tilanteessa muistan jo hyvin varhaisessa vaiheessa vanhinten vetäneen tämän kortin esiin. Ja olinhan minä toki käynyt "luopiosivuilla", tälläkin palstalla, en sitä kieltänyt. Mutta sen lisäksi olin itse tarkistanut kritiikin aiheet ja huomannut näiden luopioiden olleen monessa asiassa aivan oikeassa.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Tony »

Olisipa ollut mielenkiintoista olla eilen Betelissä aamiaisella. Etenkin jos sattui olemaan Veikon vuoro lukea päivän teksti.

Kuva
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Valehtelun motiivi

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Että todistajan ei tulisi harhauttaa toisia todistajia, mutta tarpeen mukaan muita ihmisiä saa kyllä vedättää, jos siitä on jotakin hyötyä järjestölle.
Ehkä näin, mutta teot puhuvat mielestäni muuta. Esim suomen johdon viimeisin kirje kaikille seurakunnille, missä "oiottiin vääriä käsityksiä" puhuu sen puolesta, että ainakin johdolla on oikeus vedättää ja harhauttaa kierrellen ja kaarelleen juuri näitä toisia todistajia.

Kirje ei mielestäni ollut vilpitön.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Vastaa Viestiin