SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Valvoja: Moderaattorit
-
UME
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Kun minä olin sisällä järjestössä, kerrottiin salien olevan tarpeen kun vainot alkaa. Saleilla on tilaa kastetuille todistajille ja ystävät voivat auttaa toisiaan.
Mieleen luotiin kuva suurista ihmismassoista patjoilla lattialla kuin sotaa pakenevia konsanaan.
Kaikilla olisi silti hyvä olla sillä järjestöön kuuluvat olisivat yhdessä.
Oven taakse jäisi sitten äiti lapsineen kun ei kuulu järjestöön?
Kaikki tuntui niin suunnitellun suljetulta... Epäinhimilliseen käytökseen opetellulta.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Salin esikuvana on markkinoitu Nooan arkkia hyvin pitkään. Ainakin USA:ssa salien napamiehet ovat pitäneet luetteloa seurakunnan väestä yhteystietoineen, jotta saliporukkaa voidaan haalia kasaan pian kohtaavassa ties monennessako maailmanlopussa.UME kirjoitti:Saleilla on tilaa kastetuille todistajille ja ystävät voivat auttaa toisiaan.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Markku Meilo kirjoitti:Salin esikuvana on markkinoitu Nooan arkkia hyvin pitkään. Ainakin USA:ssa salien napamiehet ovat pitäneet luetteloa seurakunnan väestä yhteystietoineen, jotta saliporukkaa voidaan haalia kasaan pian kohtaavassa ties monennessako maailmanlopussa.UME kirjoitti:Saleilla on tilaa kastetuille todistajille ja ystävät voivat auttaa toisiaan.
Joo itsekin muistan valtakunnan salit jo nyt suojana maailmanlopun lisäksi.SIellä oli aina Jehovan enkelit vartioimassa tiloja.
Turvallistahan siellä tietenkin on olla kun enkelit vartioi.
Paikallisessa salissa tuo vartiointi toimii huonosti kun piti asentaa erikseen varashälytin. Joskus tuolla ikkunan kautta varkaissa taisivat jotkut pikkupojat käydä. Ilmeisesti enkeleihin ei luoteta?
EIvät ne enkelit ketään myöskään siellä bulgariassa?(missä olikaan) ketään suojellut,kun jokin pelleporukka tunkeutui salille kesken toimitusten vielä hiukalla väkivallalla yms.
(En enään muista miten se meni)
Jokatapauksessa niiden piti olla turvapaikkoja jo nyt. Siltä ei näytä, tai sitten enkelit ovat laiskoja duunissaan. Ehkä niitä siksi myydäänkin ja Enkelit joutuvat liiton päivärahoille leimaamaan.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
katselemassa
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Eipä yhdessä pohjoissuomalaisessa seurakunnassa ole enkelit vartioineet kun tuli kattava vesivahinko eikä minkäänlaista vakuutusta ollut olemassakaan. Kukahan senki lystin sitten maksaa?
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Myös smurffimyytissä enkeleillä taisi olla tapahtumahetkellä lakisääteinen. No, siinä sitä onkin kun isketään myyttiä myytin päälle.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
katselemassa kirjoitti:Eipä yhdessä pohjoissuomalaisessa seurakunnassa ole enkelit vartioineet kun tuli kattava vesivahinko eikä minkäänlaista vakuutusta ollut olemassakaan. Kukahan senki lystin sitten maksaa?
Meinasin jo vastata, että vakuutuksistahan sen saa
Kysymys tuskin tarvii vastausta, kun hyvin tiedetään kuka sen maksaa. Tuskinpa sitä kaipasitkaan
Kyllä pääkonttorilla rahaa löytyy maksamaan, mutta mitä sitä nyt makselemaan kun maksajat löytyy muutenkin. Uskonto tuntuu olevan hommassa monesti peitetarina jollekkin muulle bisnekselle.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
katselemassa
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Eikö sieltä pääkonttorista voisi tulla rahaa esim. salimme vesivahingon korjaukseen kun sitä rahaa on kuulemma siellä pääkonttorissa yltäkyllin? Vai onko niin, että sinne vain virtaa raha, mutta mitään ei tule ulos?
Joskus joku jt taisi mainita tästä raha-asiasta, että pitäähän sitä rahaa olla siellä pääpaikalla kun lehtien ja kirjallisuuden painamisessa on suuret kustannukset, onhan vartiotorni maailman laajalevikkeisimpiä lehtiä ja sen tekeminen ei ole ilmaista.

- Verilettu
- Moderaattori
- Viestit: 1862
- Liittynyt: 06.07.2014 17:30
- Viesti:
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
No nythän painotoimintaa on supistettu rankasti, mahdollisimman monen olisi hyvä lukea materiaalit suoraan JW.orgin sähköisestä arkistosta. Samaan aikaan saleja myydään yms. Selvästi nyt kerätään rahaa johonkin. Onko se 3. maailmansodan varalle ja Jehivaatin perustamiseksi, sen vain JW.org tietää.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Rahalle ei taida olla käyttöä 3. maailmansodan jälkeen, koska silloin ollaan taas kivikaudessa ja nekin harvat ihmiset jotka pelastuisivat siitä, kuolisivat pian säteilyyn.Verilettu kirjoitti:Selvästi nyt kerätään rahaa johonkin. Onko se 3. maailmansodan varalle ja Jehivaatin perustamiseksi, sen vain JW.org tietää.
Että sikäli Jehivaatin perustaminenkaan ei olisi silloin enää ajankohtaista, eikä kukaan koko jehovasta edes tietäisi mitään.
Jehovantodistajia kun on niin vähän muihin uskovaisiin verraten, niin veikkaan että harvat pelastuneet edustaisivat jotain muuta uskontoa kuin jt-uskontoa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
- Verilettu
- Moderaattori
- Viestit: 1862
- Liittynyt: 06.07.2014 17:30
- Viesti:
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Varmasti näin, mutta rahaan järjestö luottaa lopulta. Ja eihän siellä kovin fiksuja koskaan ole oltu. Jo alusta lähtien oppi on muuttunut miten sattuu, ja välillä on ennusteltu maailmanloppua yms. Jos todistajat joskus pohtisivat jo pelkästään järjestön ja oppien historiaa ja muutoksia, moni ajatteleva lähtisi siitä pois.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Rahalle ei taida olla käyttöä 3. maailmansodan jälkeen, koska silloin ollaan taas kivikaudessa ja nekin harvat ihmiset jotka pelastuisivat siitä, kuolisivat pian säteilyyn.Verilettu kirjoitti:Selvästi nyt kerätään rahaa johonkin. Onko se 3. maailmansodan varalle ja Jehivaatin perustamiseksi, sen vain JW.org tietää.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Harmagedonia ajatellen, muistaakseni Järjestö on kertonut, että sillä on merkittävä rooli myös uudessa maailmassa. Ehkä Järjestö - hengellisen johtajuuden lisäksi - myös omistaa kaiken paratiisissa?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Näinhän se menisi, koska ihmistekoinen järjestö pyrkii ottamaan omistukseen kaiken mitä irti saa. Jos jehovantodistajien hallintoelin saisi vallan maailmassa, se estäisi kaikkia muita instansseja toimimasta jo senkin takia että ne olisivat saatanasta.Tony kirjoitti:Harmagedonia ajatellen, muistaakseni Järjestö on kertonut, että sillä on merkittävä rooli myös uudessa maailmassa. Ehkä Järjestö - hengellisen johtajuuden lisäksi - myös omistaa kaiken paratiisissa?
Kaikki hallintoelintä vastustavat tapettaisiin luopioina vanhan kunnon testamentin lain hengessä ja se todisteltaisiin, että jehova on niin määrännyt.
Mutta onneksi näin ei tule koskaan käymään koska jt:t eivät osallistu politiikkaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: SVT: Jehovan todistajat jättävät Ruotsin
Omistaa kaiken eikä itse ole maksanut mistään latin latia. Kaikki on muiden maksamaa, eikä näistä kukaan omista mitään.Ehkä Järjestö - hengellisen johtajuuden lisäksi - myös omistaa kaiken paratiisissa
Paljonkohan hallintoelin lahjoittaa seuralle kuussa? Paljonkohan ylipään kukaan pääkallopaikalla olevista lahjoittaa?