JT-pariutumismarkkinat ja markkina-arvo

[Polyester]

Sosiologi Henry Laasanen on kirjoittanut parisuhteen markkina-arvoteoriasta, jossa analysoidaan mitkä yksilölliset ominaisuudet ovat arvokkaita pariutumismarkkinoilla kumppania etsittäessä. Esimerkiksi raha, valta ja status nostavat selvästi miehen markkina-arvoa, mutta naisten markkina-arvoa ne eivät nosta yhtä selkeästi, sillä näitä ominaisuuksia Laasanen pitää tietyllä tapaa "miehisinä" ja monet miehet saattavat kokea esimerkiksi korkeasti koulutetun naisen jopa hieman pelottavana. Laasasen ajatukset saattavat kuulostaa kärjistetyiltä ja kenties sitä ovatkin, mutta mielestäni niissä on totta vähintään toinen puoli ja ainakin keskustelua ne ovat herättäneet. Lisää voi lukea esimerkiksi tuolta:

http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen

En mene Laasasen ajatuksiin sen enempää, vaan halusin ainoastaan käyttää tätä lyhyenä johdantona Jehovan todistajien pariutumismarkkinoihin liittyen. JT-pariutumismarkkinat eroavat valtaväestön vastaavista radikaalisti siltä osin, että naimattomia nuoria sisaria on enemmän kuin veljiä. Pariutuminen on suotavaa lähinnä oman yhteisön sisällä, mikä muodostaa tietynlaiset suojatullit markkinoiden ympärille. Markkina-arvoteorian mukaan kysytyt mutta niukasti tarjolla olevat ominaisuudet ovat arvokkaita, kun taas ylitarjonnasta kärsivät ominaisuudet menettävät arvoaan. Koska veljistä on pulaa ja sisarista ylitarjontaa, veljien suhteellinen asema parantuu ja vähäisemmilläkin pelimerkeillä voi päästä kiinni melko korkeatasoiseen puolisoon. Sisaret puolestaan ovat kärsijän roolissa ja joutuvat laskemaan rimaansa tai suuntaamaan seksuaalisen energiansa tienraivaukseen - lukuunottamatta niitä harvoja, joilla riittää pokkaa ottaa puoliso järjestön ulkopuolelta.

Mutta millaiset henkilökohtaiset ominaisuudet ovat JT-pariutumismarkkinoilla haluttuja? Veljissä on kuitenkin eroja, kuten myös sisarissa. Ovatko kriteerit pohjimmiltaan samat kuin valtaväestön markkinoilla, ainoastaan naamioituna jotenkin "teokraattisempaan" muotoon? Vai onko jotain perustavanlaatuisia eroja sittenkin olemassa? Miten vaikuttavat esimerkiksi ulkonäkö, raha, maailmallinen status, koulutustaso, hengellismielisyys vs. kulttuuritodistajuus, käännynnäisyys vs. syntymäjehovantodistajuus, oma teokraattinen asema (tienraivaaja/vanhin/ap), vanhempien teokraattinen asema, maalaisuus vs. kaupunkilaisuus, pohjoinen vs. etelä, Betel vs. muut, ja niin edelleen.

Näkemyksiä ja kokemuksia toivotaan!

[Gloria]

Hyvä aloitus. Mun mielestä ulkonäköseikat on ylikorostuneet JT-piireissä. Toki silläkin on merkityksensä, kenen poikia/tyttöjä ollaan, eikä rikas appiukkokaan pahasta ole. Mutta noin muuten, aika "laihat" on perusteet, jos noiden perusteella pitää valita kenen kanssa loppu elämänsä (parhaassa/pahimmassa tapauksessa) viettää.

[Flick]

Voi että, ah niitä nuoruusvuosien JT-ihastuksia onkin ihana muistella ja pohtia mikä niissä tietyissä sit oikeestaan ees viehätti.

Toki niinkuin tuossa jo aiemmin mainittiin, ulkonäkökeskeisyys on ihan omaa luokkaansa JT-piireissä, ja tähän liittyy aika vahvana osana pukeutuminen. Toki kullakin on oma makunsa, ja yhtä voi miellyttää huoliteltu hyvin istuva pukeutuminen, toista "kriteerit täyttävä" asu, ja kolmatta selkeästi "pushing the limits"-tyyppinen valinta. Toki tämä voi myös kertoa henkilön arvomaailmasta jonkin verran (kuinka tärkeänä itse pitää VT-seuran ohjeita).

Itse aikoinaan nuorena sisarena kärsin äärettömän heikosta itsetunnosta, joka omalta osaltaan vaikutti vahvasti parinvalintaprosessiin. Itse asiassa tulin itse juurikin heikosta itsetunnosta johtuen valinneeksi ns. väärin, en valinnut sitä kehen pitkään olin ollut ihastunut ja josta aidosti olin kiinnostunut, vaan valitsin sen joka osoitti olevansa minusta kiinnostunut. Jonkin verran on tullut vuosien saatossa leikittyä ajatusleikkiä "mitä jos..."

Jos nyt pohdin niitä joista itse aikoinaan olin vahvasti kiinnostunut, niin selkeästi heissä on havaittavissa tietynlainen samankaltaisuus. Hyvistä ja arvostetuista perheistä (vähintään toinen vanhemmista tienraivaajina ja/tai vanhimmistossa), mutta veljet itse enemmänkin hiljaisia, ei kovinkaan äänekkäästi itse esillä, tekee oman osansa tunnollisesti muttei liioitellusti (huomaamattomina mikkimiehinä/Vartiotornin-lukijoina, osa-aikaisena perinteisesti huhtikuussa ja konventeissa jotain pieniä vapaaehtoisrooleja, kuten ensiavussa kökkiminen). Aika pitkälle siis kuten minä itse olin. Itse asiassa, mitä enemmän itsellä alkoi olla ns. rikkeitä listalla, niin sitä enemmän alkoi viehättää myös vahvasti toiminnassa mukana olevat veljet, ehkä sitä ajatteli että heidän "hyvyyden" voimalla sitä itsekin jotenkin kiillottuisi..

Voi että, tää olikin mukava aihe!

[Songbird]

Hauska puheenaihe!
Nuoruusvuodet esitin olevani hyvin mukana ja heikkoina hetkinä mielessä kävi, että joku oikein hengellinen mies saattaisi minut "pelastaa". Olivat vaan kaikki niin käsittämättömän t-y-l-s-i-ä! Enkä tarkoita, että miehen olisi pitänyt olla jonkinlainen action hero, vaan näistä hengellisistä miehistä ei saanut ensimmäistäkään ajatusta irti. Keskustelutaito nolla, jos puhuttiin muusta kuin raamatusta.

Joten enemmän tuli hakeuduttua niiden ei-niin-kunnollisten seuraan. Hupaisaa kuitenkin oli/on, että "pahasta maailmasta" löytyi enemmän järkeviä, tasapainoisia, tasa-arvoisia, naista kunnioittavia ja huumorintajuisia miehiä kuin seurakunnan sisältä.

Joskus leikin ajatuksella, minkälaista elämäni olisi, jos olisin jäänyt seurakuntaan ja avioitunut veljen kanssa. Hetken tätä ajatusta pyöriteltyään osaa taas arvostaa omaa elämäänsä, puolisoaan ja itseään paljon enemmän. Ja tajuaa olevansa onnellinen tässä ja nyt.

[meikku]

Eiköhän se mene niin että samanlaiset löytävät toisensa. Ei-niin-hyvin-mukana-olevat pariutuvat usein toisen samanlaisen kanssa, ja nämä tienraivaaja-beteliläiset löytävät niinikään toisensa. Ja hyvä niin. Olisin kyllä jo kuollut tylsyyteen jos olisin tullut menneeksi yksiin jonkun kunnollisen hengellisen veljen kanssa. Perheen palvonta illat ja lauantaisin kenttäpäivä :p

[Tony]

Kyllä, yleismaailmalliset tendenssit pitävät kutinsa myös lahkomaailmassa. Puolisoa ei mielellään haeta salillakaan yli sosiaalisten rajojen, vaan teokraattiset pariutuvat teokraattisten kanssa ja alemmalla statuksella olevat pariutuvat keskenään. Poikkeuksia toki löytyy, etenkin silloin jos omalta tasolta ei löydy puolisoa, mutta lähtöoletuksena Laasasen analyysi ylettyy kaikkialle.

Itse kavahdin kovasti ajatusta teokraattisesta Jt-puolisosta. Tästä syystä muutama viritys kosahtikin karille, vaikka muuten ei olisi ollut mitään valittamista. Minulle siis liika teokraattisuus (omilla mittareilla mitattuna) oli ominaisuus joka peittosi ihan kaikki muut ominaisuudet.

[YksinäinenSusi]

Itse aikoinaan nuorena sisarena kärsin äärettömän heikosta itsetunnosta, joka omalta osaltaan vaikutti vahvasti parinvalintaprosessiin. Itse asiassa tulin itse juurikin heikosta itsetunnosta johtuen valinneeksi ns. väärin, en valinnut sitä kehen pitkään olin ollut ihastunut ja josta aidosti olin kiinnostunut, vaan valitsin sen joka osoitti olevansa minusta kiinnostunut.

Jos nyt pohdin niitä joista itse aikoinaan olin vahvasti kiinnostunut, niin selkeästi heissä on havaittavissa tietynlainen samankaltaisuus. Hyvistä ja arvostetuista perheistä (vähintään toinen vanhemmista tienraivaajina ja/tai vanhimmistossa), mutta veljet itse enemmänkin hiljaisia, ei kovinkaan äänekkäästi itse esillä, tekee oman osansa tunnollisesti muttei liioitellusti (huomaamattomina mikkimiehinä/Vartiotornin-lukijoina, osa-aikaisena perinteisesti huhtikuussa ja konventeissa jotain pieniä vapaaehtoisrooleja, kuten ensiavussa kökkiminen). Aika pitkälle siis kuten minä itse olin. Itse asiassa, mitä enemmän itsellä alkoi olla ns. rikkeitä listalla, niin sitä enemmän alkoi viehättää myös vahvasti toiminnassa mukana olevat veljet, ehkä sitä ajatteli että heidän "hyvyyden" voimalla sitä itsekin jotenkin kiillottuisi..

Kiitos Flick, tää oli palsamia mun henkisille haavoille. En olekaan yksin, joka on kokenut juuri saman kuin sinä. Tässä huomaa vertaistuen voiman.

Minulla oli myös nuorena erittäin huono itsetunto(eikä se ole korjautunut paljoa vieläkään).
Samoin minä en pystynyt valitsemaan sitä johon oikeasti olin ihastunut, vaan sitten sen joka oli minuun ihastunut ja minä en siihen.

Kuusi vuotta olin naimisissa sen kanssa, sitten ero kun en pystynyt rakastaan sitä, aina valehtelin tietysti että rakastin etten pahoittaisi sen mieltä. Lopulta kuitenkin ero tulee väkisin, jos ei aitoa rakkautta.

Tosin se vaimo rakasti mua, mutta minä en tosiaankaan sitä. Ikävää, mutta mies ei voi oppia rakastaan, jos ei jo alussa oo rakastunu. Nainen ehkä paremmin voi sen oppia, muttei mies.

Sen jälkeen en koskaan uskaltanut enää mihinkään parisuhteeseen, kun huomasin aina saman piirteen itsessäni, etten voi mennä edes jutteleen sen kanssa johon olen ihastunut - en halunnut enää toistaa samaa kuviota, jossa pariutuisin uudelleen sen kanssa johon en ole ihastunut ja rakastunut.

Tämä sama on jatkunut nykyäänkin, mutta nuoruuden kukoistus on osaltani mennyt jo ohi, eikä ole onneksi enää mitään tarvetta suhteeseen, enkä edes ihastu enää.

Se vain harmittaa, että nuoruus meni siinä suhteessa hukkaan, etten saanut vaimoa johon olisin ihastunut ja jota olisin rakastanut.

Aamen.

[Markku Meilo]

Samoin minä en pystynyt valitsemaan sitä johon oikeasti olin ihastunut, vaan sitten sen joka oli minuun ihastunut ja minä en siihen.

Ei järin yhteinen pohja yhteiseksi miellettävälle elämälle.

Kuusi vuotta olin naimisissa sen kanssa, sitten ero kun en pystynyt rakastaan sitä, aina valehtelin tietysti että rakastin etten pahoittaisi sen mieltä. Lopulta kuitenkin ero tulee väkisin, jos ei aitoa rakkautta.

Näillä vuosilla edustan ajattelua, jossa "minä rakastan sinua" -hokeminen on ajanhukkaa, käytös ja toimiminen kertovat kyllä kaiken tarpeellisen jos ja kun yhteenkuuluvuuden tunne on molemminpuolinen. Aikuisilla riittää kun ennen vihkimistä ilmoittaa asian kerran ja lupaa samalla ilmoittaa jos asiaintilaan tulee muutos.

[YksinäinenSusi]

Ei järin yhteinen pohja yhteiseksi miellettävälle elämälle.

Tuntuuhan se tietysti siltä, että minä olen ollut jotenkin tyhmä ihminen ja olen sen jo hyväksynyt, mutta toisaalta kun sitten myöhemmin tuli tilanteita muutama, että joku nainen ihastui minuun, niin torjuin sen heti. En toistanut samaa virhettä enää uudelleen, koska tajusin etten ollut itse ihastunut.

Ja toisaalta jos itse ihastuin, niin kärsin vain sen nahoissani ilmaisematta sitä millään tavoin ihastukseni kohteelle.

Moni mies(työkaverit) on ihmetellyt, että miksi elän yksikseni, että onko minulla siihen jokin syykin. Olen vain sanonut etten ole sen arvoinen, että voisin saada naista.

[Markku Meilo]

Tuntuuhan se tietysti siltä, että minä olen ollut jotenkin tyhmä ihminen ja olen sen jo hyväksynyt...

Nyt tuntuu siltä, että kieriskelet menneessä, olemme tavanneet ja tyhmäksi en sinua koe.

Ja toisaalta jos itse ihastuin, niin kärsin vain sen nahoissani ilmaisematta sitä millään tavoin ihastukseni kohteelle.

Tämän asenteen voisi toki laskea "tyhmyydeksi".

Olen vain sanonut etten ole sen arvoinen, että voisin saada naista.

Mites aikoinaan ilmaistiin se VPK:n "edisty tässä", oliko se E?

[Polyester]

Konventtimuotia, jos joku ei ole vielä nähnyt:

http://www.youtube.com/watch?v=l3YGZHvqC_c

Parissa kohtaa hyvät maisemat, mutta eipä tuonne mieli tee.

[Tony]

Tuntuuhan se tietysti siltä, että minä olen ollut jotenkin tyhmä ihminen ja olen sen jo hyväksynyt, mutta toisaalta kun sitten myöhemmin tuli tilanteita muutama, että joku nainen ihastui minuun, niin torjuin sen heti. En toistanut samaa virhettä enää uudelleen, koska tajusin etten ollut itse ihastunut.

Ja toisaalta jos itse ihastuin, niin kärsin vain sen nahoissani ilmaisematta sitä millään tavoin ihastukseni kohteelle.

Moni mies(työkaverit) on ihmetellyt, että miksi elän yksikseni, että onko minulla siihen jokin syykin. Olen vain sanonut etten ole sen arvoinen, että voisin saada naista.

Kuulostaa ennemminkin ujoudelta. Tai torjutuksi tulemisen pelolta. Ja toki myös heikohkolta itsetunnolta. Mutta näillä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa. Tuttuja tuntemuksia ja tilanteita varmaan meille kaikille.

[SuurinBabylon]

Voi kun sitä olisi tiedostanut huono-itsetuntoisena teininä millaisessa loistavassa asemassa sitä olikaan. Ei olisi paljoa tarvittu, että olisi voinut alkaa seurustelemaan yhden jos toisenkin sisaren kanssa, jotka ulkonäön puolesta olisivat maailmassa ulottumattomissa, itsehän kun en mikään adonis ole. Melkein yhteen seurustelusuhteeseen ajauduinkin, mutta onneksi erottaminen katkaisi tällaisen epäsuotuisan kehityksen.

Todistajapiireissä naisen markkina-arvoon vaikuttavat pitkälti samat asiat kuin maailmassakin: ulkonäkö ja sosiaaliset taidot. Miehen markkina-arvoon vaikuttavat myös samat asiat, mutta todistajamaailmaan sopeutettuna. Teokraattinen asema kertoo statuksesta työpaikkaa enemmän, mutta toki palkkapussin paksuudella on todistajasisarillekin merkitystä.

Jostain syystä hissukkaveljet avioituivat melko hyvin, mikä johtuu sukupuolten epäsuhdasta. Sisaret joutuvat tekemään aloitteita, joten ujompikin mies voi päästä kauniin neidon kanssa naimisiin. Perheenpään asema tuntuikin olevan monissa perheissä pelkästään muodollinen.

Mielestäni maalaisuus vs. kaupunkilaisuus ei ole markkinoilla kriteeri, kuten ei myöskään korkeakoulutus, jota todistajat eivät ymmärrä arvostaa. Kuten jo aiemmin maintisin, teokraattinen asema kertoo statuksesta, mutta se ei saa yhdistyä henkiseen tyhjyyteen. Parhaiten markkinoilla pärjäävät AP:t, beteliläiset ja nuoret vanhimmat, jotka osaavat keskustella myös naisia kiinnostavista asioista. Kulttuuritodistajat saattavat herkemmin ottaa puolison myös järjestön ulkopuolelta ja heidän kriteerinsä ovat "maallisempia".

Omien kokemuksieni mukaan auto on ehdottomasti paras keino parantaa mahdollisuuksiaan pariutua. Sisaret tarvitsevat kyytiä kokouksiin ja kentälle, ja autohan on tässä verohelvetissä myös statussymboli, ellei kyse ole vuoden -88 Corollasta. Autossa naisia pääsee myös hauskuuttamaan veikeillä omilla jutuillaan, jos on tällaiseen kykyä. Nuoret naiset, joita sinkkusisaret poikkeuksetta ovat, saattavat nähdä autoilevan miehen autotonta aikuisempana ja vauraampana.

[jext]

Itse ihastuin todistaja-aikanani tasan kerran ja se olikin myrskyisää aikaa. Kiinnostus oli molemminpuolista, mutta ei siitä jutusta mitään vakavampaa ikinä tullut, pelkästään pari vuotta tyhjänpäiväistä säätöä. Mutta itse olin niitä tyttöjä, jotka pyöritti montaa jätkää yhtä aikaa. Olin melko huomionkipeä tapaus ja tajusin teininä, että helpoiten huomiota sai miespuolisilta ihmisiltä, joten niitä sitten otin tavalla tai toisella elämääni pyörimään. Sitten aina välillä olinkin kusessa, kun kaikki sai tietää toisistaan, kun todistajapiirit tosiaan pienet ovat.

Ja sitten ongelmia tulikin, kun jonkinlaisiin fyysisiin kontakteihin niiden kanssa ryhdyin, kun pelkkä puhuminen ja flirttailu oli tylsää. Oi aikoja, oi tapoja.

Ja tosiaan ne teokraattisimmat veljet oli minun silmissäni kaikkein tylsimpiä ja niiden kanssa en olisi alkanut yhtään mihinkään. Tosin nykyään, kun asiaa aattelee niin olisihan se ollut jännää saattaa, joku kunnollinen veli pahoille teille...

[Verilettu]

Ulkonäkö, tärkeä kriteeri Enemmän luulisi olevan tärkeää saada ihastua ja tutustua rauhassa ihmiseen, mutta mahdollisuuksien puutteessa sitten on valittava ulkoisten piirteiden ja statuksenkin avulla. Siinä sitä sitten ollaan nalkissa ties minkälaisen ihmisen kanssa, lahkon lisäksi. Onneksi itselleni ei käynyt näin, oli kaunis ja ihana vaimo ja yhdessä lähdettiin lahkosta pois. Vaikka ollaan tosin erottu nykyään, niin välit ovat erinomaiset.