Kotimaa24 kirjoitti:Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorilla on sananvapaus, mutta häneltä odotetaan lisäksi lojaalisuutta työnantajaansa kohtaan aivan kuten minkä tahansa työpaikan työntekijältä. Kun pohditaan mitä tämä käytännössä tarkoittaa, päästään tulkintoihin, joiden tiukimmissa versioissa lähestytään ajatusrikosta.
Jos pappi kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia, tarkoittaako lojaalisuus työnantajaa kohtaan sitä, että hän voi kertoa kantansa kunhan muistaa tähdentää, ettei se ole hänen työnantajansa edustama kanta? Vai tarkoittaako se, ettei hän voi kertoa julkisesti olevansa kirkon virallisen kannan kanssa eri linjoilla.
Papin sananvapaudellakin lienee rajansa. Voiko pappi esimerkiksi sanoa, ettei usko Jumalaan? Tuntuu varmaan kohtalaisen valheelliselta puhua Jumalasta ja suorittaa kirkollisia toimituksia, jos uskoa ei enää ole. Eläkeikään voi olla vielä matkaa, mutta toisaalta uutta ammattia ei välttämättä enää ehdi hankkia. Vaikea tilanne.
Vartiotorniseura ei tietenkään ole Jehovan todistajien työnantaja, vaan manipuloiva ja pelotteleva ilmaistyön teettäjä. Ymmärrän silti jonkin verran tuota lojaalisuusperiaatetta, että Jehovan todistajaksi tunnustautuvan ihmisen ei pitäisi ainakaan julkisesti opettaa sellaista, mikä on ristiriidassa järjestön opetuksen kanssa. Tietysti voi ajatella, ettei Vartiotorni ansaitse minkäänlaista lojaalisuutta ja kenties näin onkin, mutta jotain rumaa tuollaisessa ristiriidassa silti on.
Toisaalta kentällä pitäisi käydä, sillä toimettomana saa "huonosti mukana olevan" leiman otsaansa ja ainakin teokraattisimmat JT:t alkavat suhtautua viileämmin. Jos rivijäsenille tuo yksityisissä keskusteluissa esille epäilyksiä, asia tahtoo levitä ja tätä pidetään helposti jakaumien aiheuttamisena, mikä tuli myös Isaac Withersponen tapauksessa selväksi. Vanhimmille ehkä voisi epäilyksensä kertoa, mutta mitä hyötyä siitä olisi? Isaac ei saanut vanhimpien kanssa edes keskustelua aikaiseksi siitä, ovatko tietyt järjestön opetukset oikeita, vaan vanhimmat yrittivät ainoastaan saada hänet ruotuun ja ajattelemaan järjestön opin mukaisesti.
Melko mahdoton yhtälö, jos uskoo Jehovan todistajien olevan Totuus virheistään huolimatta, epäilee joitakin opetuksia, haluaa olla rehellinen ja yrittää vielä säilyttää hyvän maineen seurakunnassakin.