Pointtina tässä oli, että mun ainakin on muistutettava itselleni kun kuulen ihan päättömiltä tuntuvia juttuja ja joku tuntuu epäreilulta ja suututtaa, niin olen ollut itse ihan samanlainen pahvi vielä vähän aikaa sitten. Tuntuisi aika ulkokultaiselta mennä arvostelemaan kovin jyrkästi, kun on itse toiminut yhtä tekopyhästi joissain asioissa ja silti vaan roikkunut mukana. Mutta ehkäpä sinun ei ole tarvinnut miettiä tällaisia. Toki kivien viskominen on silloin helpompaa.Veli-Hopea kirjoitti:Elisenda kirjoitti:Mäkin kuulin jostain tän "Kiitos sanoin"-jutun ja itseasiassa käytinkin sitä muutaman kerran. Silloin se tuntui ihan hyvältä idealta, eikä omatunto kalvanut. Tuntui niin epäkohteliaalta olla vastaamatta normaalilla tavalla toivotuksiin. Mielenhallinan vaikutuksessa sitä on kyllä tullut seliteltyä aika helkkarin paljon pahempiakin juttuja itselle parhain päin. Ihmismieli on joustava ja totuus niin venyvä käsite tarpeen vaatiessa. Väittäisin kyllä, että about kaikki ovat tätä todistaja-aikoina tehneet. Siksi en ihan hirveästi lähtisi huutelemaan tekopyhydeestä,ulkokultaisuudesta ja lapsellisuuksista. Se nyt vaan ainakin minun korviin kuulostaa melkoiselta jeesustelulta.Veli-Hopea kirjoitti:Niinpä, siis jos homma pitää paikkaansa. Jos pariskunta olisi kakkosluokkalaisia, olisin hiljaa. Silloin ymmärtäisin täysin.Voimantorni kirjoitti:Onko tämä nyt ihan tosi juttu?SonOfJesus kirjoitti:Yksi pariskunta vastasi ovelasti "Kiitos sanoin".
Siis ajatteliko tuo pariskunta ihan tosissaan, että he voivat hämätä kanssakeskustelijoitaan kuulemaan / luulemaan, että heille todella on toivotettu takaisin hyvät joulut? Tai uskoivatko he, että Jehova tekee mieluummin erotuksen yhden kirjaimen välillä, eikä katso siihen valheelliseen kokonaisvaikutelmaan, jonka hänen todistajansa pahaa aavistamattomalle kanssakeskustelijalle salakavalasti virittävät? - Voi tätä ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden määrää.
Olet oikeassa varmasti siinä että mielenhallinnasta tämä johtuu. Minä huutelen ja jeesustelen, koska tällainen käytös ei ole normaalia. Jos joku tänä päivänä minun läsnäollessa lähtisi käyttämään tällaista ihmeellistä sanakikkailua selvitäkseen tilanteesta kuvitellen sen olevan hyvä juttu ja kikka, kysyisin takuulla päin naamaa että "mitä vittua siinä oikein sekoilet?"
Mun korviin tää kuulostaa aika helvetin uskomattomalta, että tällainenkin asia on todellista totta.
No eihän se ole normaalia käytöstä, ei. Mun mielestä silti ihan helvetin paljon uskomattomampaa, että seurakunnat ovat täynnä rapajuoppoja johtavissa asemissa, perheenpäät pahoinpitelevät vaimojaan ja lapsiaan ja mitä vaan voi tehdä, kunhan ei jää kiini. Silti ollaan niin vanhurskaita ja niin oikeassa. Jotenkihan nämäkin asiat on seliteltävä itselleen. Ei kukaan muuten pystyisi elämään itsensä kanssa.