Markku Meilo kirjoitti:mikkuitti kirjoitti:Jaaha, vaadit taas että Hese olisi laittanut ennustuksiinsa toteutumis ajankohdat jotta olisi sinusta uskottavaa.
Olet jälleen väärässä. Se vaatija en ole minä, vaan vaatija on ennustuksen uskottavuus, ei se onko ennustus uskottava minun mielestä. Tutkaile hyvä mies hieman mitä asiallisuuteen pyrkivät ovat asettaneet vakavasti esitetyn ennuksuksen edellytyksiksi
aloita vaikka täältä ja palaa sitten asiaan kun sulla on Raamatun ennustus, joka kannattaa ottaa vakavasti.
Ei sellasta ole siellä.
Josta jo yksin seuraa se, että jo tuolta osin kyse ei ole vakavasti otettavasta ennustuksesta, vaan uskontoihin liittyvästä näennäisennustuksesta
johon tässä hieman ohjeita.
Mikäli ennustukselle ei ole tarkkaa ajankohtaa tai aikarajaa, niin pitemmän ajan kuluttua voisi olla tilanne, jossa nippu uskovia soveltaa saman homman aivan muuhun käyttöön. Ja kuten todettu, niin uskovaiset eivät ole yhtenä rintamana asian takana, joten teksti ei ole täsmällinen ennustus, koska se on monitulkintainen.
Kuitenkin, ennustus on toteutunut, sitä et ole onnistunut kumoamaan.
Minä en ole lainkaan ainoa, joka en pidä tuollaista toteutuneena ja jo se osoittaa, että sepitelmä on epätarkka ja siksi kiistanalainen. Jumalan olettaisi kykenevän parempaan.
Tää väittely on nyt vähän sellasta, jos joku ampuu ilmakiväärillä tikkatauluun ja osuu napakymppitäplään. Ja mä kehun että hän ampui tosi hyvin ja sä sitten työntömitalla mittaat ja huomaat ettei luoti ole ihan tarkalleen keskellä napakymppitäplää ja sanot ampujaa hutiloijaksi.
Ei vaan tässä on kyse siitä, että sinä et noudata minkäänlaista logiikkaa sen suhteen mikä on vakavasti otettava ennustus ja mikä on täyttynyt ennustus.
No haluatko vielä yrittää kumota tämä todistus ennustuksen toteutumisesta vai siirrytäänkö seuraavaan kohtaan?
Ota nyt edes ensimmäinenkin vakavasti otettava asia esille. Aloitit yksittäisellä jakeella Hese 34:13, mutta kun lukee asiayhteyden, niin siellä on asioita, joita ei voi liittää nykyiseen Israelin valtioon. Eli irrotit yksittäisen jakeen ja ratsastat sillä, vaikka esiayhteys puhuu kirjoittamaasi vastaan. Otetaan vaikka 25. jae, niin nukkuuko porukka metsissä tai turvallisesti erämaassa. Hieman aiemmin luvussa todetaan kunkun nimi, onko Israelissa Raamatun kuvailema hallintomalli ja hallitsijana Daavid?
Joo, edelleenkin näkyy pysyvän pystyssä se asia että raamattu ilmoitti juutalaisten joutuvan hajaannukseen muitten maitten sekaan ja sitten heidät kootaan takaisin omaan maahan ja näin sitten todella tapahtui.
Uskottavuuden vuoksi kaipaisit hesekieliltä ja muilta suurempaa tarkkuutta, esim aikarajoja.. No, jos hese olisikin ilmoittanut että kaikki tulee tapahtumaan tarkalleen 1800 luvun lopussa, siitä olisit nyt sanonut olevan itseaiheutettu ennustuksen toteutuminen, koska ihmiset lukivat raamatusta näin tulevan tapahtumaan ja ryhtyivät toteuttamaan. Eli, en usko että olisi uskottavuus lisääntynyt.
Jos nyt haluat suurempaa tarkkuutta nähtäväksi, niin tässä sitä tulee, lainaus Petri Paavolan nettisivulta:
Isa 43:5,6
Fear not: for I am with thee: I will bring thy seed from the east, and gather thee from the west; I will say to the north, Give up; and to the south, Keep not back: bring my sons from far, and my daughters from the ends of the earth;
Jes 43:5,6
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä-
- (kirjoitettu noin 701-681 eKr.- toteutunut jo suurelta osin)
Profetta Jesaja sanoi, että juutalaiset palaavat kotimaahansa idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä. On muistettava, että Jesaja eli noin 2700 vuotta sitten ja mitä on tapahtunut juutalaisille ja Israelin maalle sen jälkeen! Vuonna 732 assyrialaiset veivät Israelin pohjoisen kuningaskunnan pakkosiirtolaisuuteen. Sitten Nebukadnessar tunkeutuu Juudaan ja kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen. Vuonna 605 eKr. vietiin ensimmäinen osa Juudaa babyloniaan. Vuonna 588 eKr. Jerusalemin valtauksen jälkeen vietiin lisää Juudan heimon jäseniä pakko-siirtolaisuuteen. Sitten vuonna 70 jKr. roomalaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin ja tappoivat monia sekä karkoittivat satoja tuhansia juutalaisia pois omasta maastansa Siitä lähtien juutalaiset ovat olleet hajaantuneina lähes joka maahan maailmassa. Mutta 1900 luvulla miljoonat juutalaiset ovat palanneet kotimaahansa Israeliin idästä, lännestä, pohjoisesta sekä etelästä.
Idästä: Monet juutalaiset lähi-idässä muuttivat Israeliin 1900 luvun alussa.
Lännestä: 1900 luvun keskivälin paikkeilla sadat tuhannet juutalaiset, jotka asuivat lännessä (Eurooppa ja Yhdysvallat) alkoivat muuttamaan Israeliin.
Pohjoisesta: Entinen Neuvostoliitto (Venäjä) on pohjoisessa Israelista käsin katsottuna. Neuvostoliitto (Venäjä) ei sallinut juutalaisten muuttavan Israelin maahan, vaan kielsi sen. Mutta monet maat ovat vuosia painostaneet Neuvostoliittoa (Venäjä) päästämään juutalaiset omaan maahansa. Neuvostoliitto (Venäjä) vihdoin vuonna 1980 salli juutalaisten paluun takaisin Israelin maahan. Tähän asti, sadat tuhannet Venäjän juutalaiset ovat muuttaneet Israeliin.
Etelästä: Etiopia, joka on etelässä Israelista katsottuna, myös kielsi juutalaisilta paluun Israelin maahan. Mutta kuitenkin vuonna 1985 Etiopia teki päätöksen, että juutalaiset saavat palata kotimaahansa Israeliin. Toukokuun 25 päivä vuonna 1991 14,500 Etiopian juutalaista lennättettiin Israelin maalle.
Jesajan profetia osui oikeaan sillä hän sanoi: Minä (Herra) sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Niin tämäkin on jo kirjaimellisesti täyttynyt, sillä niin Neuvostoliitto kuin Etiopia joutuivat taipumaan ja päästämään juutalaiset takaisin omaan maahansa.
Jesajan profetia osui myös oikeaan siinä, että juutalaiset palasivat maa äärestä takaisin kotimaahansa Israeliin. Viimeisen sadan vuoden aikana Kiinasta, Yhdysvalloista, Etelä- Afrikasta sekä skandinaviasta on juutalaisia muuttanut takaisin Israeliin, eli todellakin maan äärestä (ends of the world).
-----------------------
mielenkiintoinen yksityiskohta ne pohjoisen ja etelän pidättelyt.
No, väitit että yksikään raamatun ennustuksista ei ole toteutunut. Tämä väite ei näytä pitävän paikkaansa.
Uskon Jeesukseen ja olen helluntaiseurakunnan jäsen.