Vilkas uutispäivä, mainiota materiaalia. Nuo netistäkin löytyvät Ylen ja MTV:n aamulähetykset ovat todella onnistuneita, toimittajat olivat selvästi aiheeseen perehtyneitä. Uskollinen JT varmaan vaihtaa kanavaa, kun tällaisia aiheita käsitellään, mutta jos katsoisi, olisiko tuo hänen mielestään vainoa? Enbuskekin kehui, miten mukavia ja rehellisiä ihmisiä JT:t ovat, niin kuin tietysti ovatkin. Asiassa vain on toinenkin puoli, mikä sekin tuli ihan oikein esille. Mitä Jehovan todistajista sitten pitäisi julkisuudessa puhua, ettei se olisi vainoa?
hs kirjoitti:Leinonen kertoo, että Jehovan todistajat karttavat yhteisöstä erotettuja ja eronneita, koska nämä eivät halua noudattaa Raamatun periaatteita.
"Karttaminen tarkoittaa uskonnollisten siteiden katkaisemista ja siitä johtuen vähempää kanssakäymistä. Se ei tarkoita, että perhesiteet katkeaisivat", hän sanoo.
"Soitellaan, ollaan tekemisissä, hoidetaan yhteisiä asioita. Mutta läheinen yhteydenpito ei ole läheskään sitä, mitä se on, kun ollaan samassa seurakunnassa."
Leinonen myöntää, että uskonnollisten siteiden katkaisu voi tarkoittaa sosiaalisten suhteiden häviämistä melko suurelta osin.
Tämä on Leinoselta selvää edistystä, mutta kovin valmiina totuuden puhujana häntä ei voi vielä pitää. Mutta kuten koulussakin, jotkut oppivat nopeammin, toiset vähän hitaammin, mutta kaikki oppivat ajan ja harjoituksen myötä. Hyvä siitä vielä Veikollakin tulee.
Vähän huvitti tuo Aila Ruohon haastattelussa esiin tullut Leinosen harmittelu siitä, että kielteiset kokemukset painottuvat kirjassa. Ei sen pitäisi ihme olla, jos JT:t on manipuloitu kiertämään kaukaa kaikki vastustukselta saati luopioilta haiskahtava eikä Leinonen itsekään pyynnöstä huolimatta halunnut osallistua.
hs kirjoitti:"Yksilöt tekevät erilaisia ratkaisuja. Minunkin mielestäni joissakin tilanteissa jotkut ihmiset tekevät turhan jyrkkiä ratkaisuja omassa henkilökohtaisessa suhteessa johonkin lähimmäiseensä. Se ei johdu Raamatun periaatteista. Siinä on kyse omista henkilökohtaisista suhtautumistavoista. Joissakin niistä olisi lieventämisen varaa."
Rivijäsenen voi heittää tuleen, kun tiukkaan paikkaan joutuu. Milloinhan Leinosen suusta kuullaan, että hallintoelimessäkin ollaan välillä turhan jyrkkiä, esitetään omia näkemyksiä liian varmaan sävyyn ja muutenkin säännöissä olisi lieventämisen varaa?
On tietysti totta, että varsinkin uusilla todistajilla ja kiinnostuneillakin homma voi mennä vähän överiksi jopa Vartiotornin mittapuulla, mutta kenenköhän vika se mahtaisi olla? Heille on syötetty mustavalkoinen maailmankuva, jossa vain Jehovan järjestö on hyvä ja koko maailma on paha, ja ihan arkisiin tapoihin tai asioihin voi kätkeytyä yllättäviä miinoja. Pikku juttu voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos lievennyskampanjaa toivotaan, sen pitää tietenkin tulla järjestön opetuksen kautta.