Ihmiset voivat arvioida samaa havaintoaineistoa ihan eri tavalla ja tulla täysin vastakkaisiin johtopäätöksiin. Esimerkiksi ihmisen olemuksessa voi nähdä selvät todisteet luomisesta tai selvät todisteet apinasta kehittymisessä, jossa siinäkin voi selvästi nähdä Jumalan osallisuuden tai osattomuuden.Nukahtanut kirjoitti:Tuli vain mieleen, kun jt aina joka tilanteessa tuppaa sanomaan "eikö tämä todistakin Jumalan luomisesta?" Samalla tavalla se voi todistaa myös päinvastaista, kuten tuossa dokkarissa esitettiin.
Oikeudessakin tapahtuu sitä, että jonkun tuomarin mielestä todisteet riittävät tuomioon ja toisen mielestä eivät, vaikka siellä asiaa tarkastellaan suppeasti lähinnä lain näkökulmasta ja tuomareilla on ainakin periaatteessa rutiinia asian puntarointiin. Kuinka sitten laajoissa elämänkatsomukseen liittyvissä kysymyksissä edes teoriassa voisi odottaa, että täysin eri lähtökohdista ponnistavat ihmiset pääsisivät suunnilleenkaan yhteisymmärrykseen oikeasta opista? Tästä näkökulmasta Vartiotornin ehdoton vaatimus kääntymyksestä ainoaan oikeaan uskontoon tuntuu absurdilta, mutta muuttuu toki ymmärrettävämmäksi homman talkootyöluonteen muistaen.
Veikko Leinosen viimeisiä sanoja en suinkaan vielä toivo, sillä kaveri on sen verran hyvää mainosta Vartiotorniseuran rehellisyydelle että toivotan hänelle pitkää virkaikää ja paljon media-aikaa. Mutta kunhan se aika tulee, korvan takana voisi olla valmiina "me kartetaan sittenkin".Markku Meilo kirjoitti:Olen aikoinaan antanut itselleni kertoa, että eräskin hyvin tunnettu jt olisi viimeisillään ihmetellyt tyylikkäästi ääneen, että josko me sittenkään vielä elämme lopun aikaa.