Muut uskonnot

Jehovan todistajiin liittymätön uskonnollissävytteinen keskustelu. Alueella tiukka moderointi.

Valvoja: Moderaattorit

Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Nukahtanut kirjoitti:Tuli vain mieleen, kun jt aina joka tilanteessa tuppaa sanomaan "eikö tämä todistakin Jumalan luomisesta?" Samalla tavalla se voi todistaa myös päinvastaista, kuten tuossa dokkarissa esitettiin.
Ihmiset voivat arvioida samaa havaintoaineistoa ihan eri tavalla ja tulla täysin vastakkaisiin johtopäätöksiin. Esimerkiksi ihmisen olemuksessa voi nähdä selvät todisteet luomisesta tai selvät todisteet apinasta kehittymisessä, jossa siinäkin voi selvästi nähdä Jumalan osallisuuden tai osattomuuden.

Oikeudessakin tapahtuu sitä, että jonkun tuomarin mielestä todisteet riittävät tuomioon ja toisen mielestä eivät, vaikka siellä asiaa tarkastellaan suppeasti lähinnä lain näkökulmasta ja tuomareilla on ainakin periaatteessa rutiinia asian puntarointiin. Kuinka sitten laajoissa elämänkatsomukseen liittyvissä kysymyksissä edes teoriassa voisi odottaa, että täysin eri lähtökohdista ponnistavat ihmiset pääsisivät suunnilleenkaan yhteisymmärrykseen oikeasta opista? Tästä näkökulmasta Vartiotornin ehdoton vaatimus kääntymyksestä ainoaan oikeaan uskontoon tuntuu absurdilta, mutta muuttuu toki ymmärrettävämmäksi homman talkootyöluonteen muistaen.
Markku Meilo kirjoitti:Olen aikoinaan antanut itselleni kertoa, että eräskin hyvin tunnettu jt olisi viimeisillään ihmetellyt tyylikkäästi ääneen, että josko me sittenkään vielä elämme lopun aikaa.
Veikko Leinosen viimeisiä sanoja en suinkaan vielä toivo, sillä kaveri on sen verran hyvää mainosta Vartiotorniseuran rehellisyydelle että toivotan hänelle pitkää virkaikää ja paljon media-aikaa. Mutta kunhan se aika tulee, korvan takana voisi olla valmiina "me kartetaan sittenkin".
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Veli-Hopea kirjoitti:Jos sitä lähetään aina vaan muokkaamaan ajan mukaan, aina on mahdollisuus huijata ihmisiä käyttäen raamatun tekstejä hyväksi periaatteessa kylmästi sanottuna tehden sen avulla itselleen rahaa .
No mitään oleelllista muutosta se ei tilanteeseen tekisi. Oleellisempaa on huomata, että koko muutostarve puhuu aivan muuta kuin miten uskonnot kuvailkevat jumalan ja Raamatun luotettavuutta sekä pysyvyyttä.

Ongelma on puhtaasti siinä, ettei Raamattu puhuttele lainkaa aikaamme, vaan näytelmä pyörii kaiken aikaa menneessä. Sen tunnustaminen veisi pohjan pois nykyisiltä Jeesusta odottavilta uskonnoilta.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Ongelma on puhtaasti siinä, ettei Raamattu puhuttele lainkaa aikaamme, vaan näytelmä pyörii kaiken aikaa menneessä.
Niinpä vaikka se tulkitaan välillä ihan muuksi, vaikka tulevaksi, joskus tuntuu jopa että ihan tahallaan. Pelottavaa jos raamatun puhuttelu vielä muokattaisiin pyörimään tulevaisuudessa pelkkien erikoisten tulkintojen lisäksi.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Tony »

Lottopallo kirjoitti:Kuten pappavainaakin aikoinaan todisti, juoksuhaudoissa ei ole ateisteja. Kevyempänä esimerkkinä otetaan vaikka kovaan turbulenssiin joutuva matkustajakone. Paniikissa olevien ihmisten suusta kuulee tuollaisissa tilanteissa jeesusta ja jumalaa yllättävän paljon, vaikka edellisestä kirkossakäynnistä olisi kaksikymmentä vuotta aikaa. Tarvitaan vain pieni hetki yllättävän kuoleman uhasta niin hengellismielisyyttä löytyy muutamassa minuutissa kahdenkymmenen vuoden edestäkin.
Oma kysymyksensä on sekin, paljonko näissä ilmiöissä on varsinaista hengellisyyttä ja paljonko pelkkää tavallista kuolemanpelkoa, tai sitä ettei yksinkertaisesti halua kuolla. Epätoivoiset tilanteet tuottavat epätoivoisia ratkaisuja.

I'm not scared of dying, I just don't want to -Robbie Williams
Parkkiintuneimmillekin ateisteille tulee taatusti hetkiä, jolloin ajattelee voisiko tuolla jossain olla jotain. Voisiko totuus olla, vaikka tuolla ulkona.
Erilaisilla skenaarioilla on hauska spekuloida. Totuuskin on varmaan jossain tuolla ulkona, mutta kuinka kaukana ja mikä meidän osuus on siinä, jos mikään, on toinen kysymys.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Oma kysymyksensä on sekin, paljonko näissä ilmiöissä on varsinaista hengellisyyttä ja paljonko pelkkää tavallista kuolemanpelkoa, tai sitä ettei yksinkertaisesti halua kuolla. Epätoivoiset tilanteet tuottavat epätoivoisia ratkaisuja.
Niin, tätä vähän olen hakenut. Sanoo viime hetkillä mitä tahansa, merkitseekö se todellisuudessa nyt sitten yhtään mitään.


Meilo vähän otti kantaa ja taidettiin olla jonnin verran eri mieltä. Viime metreillä sanomiset ei ole välttämättä epäröintiä tai aatteiden vaihtoa, vaan pelkkää helinää ja pelkoa milloin nyt tulee sanottua mitä tahansa.

Miten nää nyt sit ottaa..
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Mun silmissä tollanen spontaani jumalan huuto voi olla samantapainen, kuin saatanan kiroilu. Yhtä spontaania, eikä välttämättä sen syvempää merkitystä.
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Veli-Hopea kirjoitti:Niinpä vaikka se tulkitaan välillä ihan muuksi, vaikka tulevaksi, joskus tuntuu jopa että ihan tahallaan.
Tietoistahan oppiveivaus on, mutta kun katteeton toivorikkaus kannattaa eikä ylpeys anna periksi niin homma jatkuu. Hyvin kuvaava esimerkki on jt-opetus sukupolvesta, jolla Jeesus puhutteli silloin häntä kuulemassa olleita seuraajiaan. Nyt tuo kaksi vuosituhatta sitten kuollut kyseinen sukupolvi on monen edestakaisen vaiheen jälkeen kaksi limittäin elänyttä peräkkäistä sukupolvea, josta jälkimmäinen on vielä elossa. Jo tuollainen esimerkki osoittaa kuinka oppimuutoksia tehdään pakon sanelemana, siis tietoisesti ja tarkoituksellisesti kuulijoita harhauttaen. Jos sitten oppisorvari ei olisikaan titoinen selittelynsä ongelmista, niin sitä pahempi, koska silloin sorvari ei edes tiedä mistä puhuu.

Minä en tiedä muuta rehellistä vaihtoehtoa kuin laittaa lappu luukulle ja todeta tämän tuntemamme kristillisyyden olleen jo kaksi vuosituhatta katteettomalla pohjalla. Epärehellisyys on välttämätön osa niin kauan kuin tuolla kattettomalla pohjalla jatketaan. Rehellisyyden seuraukset olisivat rajuja ja siksi kai uskonnolliset johtajat katsovat valehtelun oikeutetuksi ja tilanne jatkuu entisellään seurakuntalaisten tyytyessä kuulemiinsa katteettomiin lupauksiin.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Nukahtanut kirjoitti:Mun silmissä tollanen spontaani jumalan huuto voi olla samantapainen, kuin saatanan kiroilu. Yhtä spontaania, eikä välttämättä sen syvempää merkitystä.
Itse kukin isäänsä avuksi huutaa, kuten sekin Jehovan todistaja, joka aikoinaan lateli sarvipäitä urakalla ja laskuun sen verran, että muuan Korhonen ja minä olisimme ne kaikki kiinni saatuamme perin äveriäitä ihmisiä edelleen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Itse kukin isäänsä avuksi huutaa...
Hieman vakavammin arvioiden olisin taipuvainen kallistumaan pelkkään tapaan, jolla toki voi olla jokin merkityksellinen tausta menneisyydessä. Asiaa en tunne paremmin, mutta Nyytinmurtajissa sitä on (ainakin) kerran tutkailtu ja kivun sietokyky oli eri tasolla kiroillessa kuin kiroilemati. Uskovaisten piireissä kiroileminen korvataan usein kiertoilmauksilla. Mun nuoruudessa voihan perjantai oli ihan yleisessä jt-käytössä, Väinämöisenkadun juoksupojillakin. No pojat eivät ehkä olleet tietoisia mitä kaikkea perjantaihin ja etenkin 13. päivän perjantaihin liitetään. Joten helppo oli esitelmässä selitellä sitä kuinka ollaan täysin irti pakanallisuudesta ja kälä kälä. Jo viikon- sekä kuukaudenpäivien käyttö kyseenalaistaa jt-hurskastelun sekä langettaa tekopyhyyden varjon ilman sen suurempia vaikeuksia.

En toki arvosta ylenmääräistä kiroilua, oli se sitten vaikka raamattupohjaista, kiliin liittettyä, ruåtsin 17 jne. Mutta satunnaisia kirosanoja moittiva jt joutuisi ongelmiin jos karsisi kaiken Vt-seuran karsastaman pakanallisuuden pois jutustelustaan. Toki siihen saliuskottavissa piireissä pyritään, esimerkiksi ohjeen mukaan salin ilmoitustaulusta ei saa käyttää bulletin board -nimitystä.

Tuli vielä sitten mieleen ukkonen, sehän juontuu Ukko ylijumalasta ja näin ollen on pakanallinen ilmaus jos kerran bulletin board -nimityskin on pahasta (juontuu paavin sinetistä - bulla). Vt-seuran ohjeiston mukainen jt-puuhastelu on silkkaa tekopyhyyttä sanan kirjaimellisimmassa merkityksessä.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Se voipi olla niinkin, ettei saliuskottavien edessä erinäisiä voimasanoja viljellä, mutta voidaan niitä runsaastikin käyttää maailmallisten ja Suuresta Babyloniasta oleville, jottas paremmin tätä Jehovan viisautta ymmärtäisivät (siis vihnsa osalta).
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Se voipi olla niinkin, ettei saliuskottavien edessä erinäisiä voimasanoja viljellä, mutta voidaan niitä runsaastikin käyttää maailmallisten ja Suuresta Babyloniasta oleville, jottas paremmin tätä Jehovan viisautta ymmärtäisivät (siis vihnsa osalta).
Mulle on kiroilemisen lisäksi selvinnyt käytännön kautta myös se, että työpaikkalla jt voi huolettomammin myöntää kankkusensa kuin salilla. Vaikka se ei kaikille jehovantodistajille tunnukaan olevan selvää, niin ihan samanlaisia ihmisiä yksittäiset jehovantodistajatkin ovat, moraali ei heillä ole sen parempi, jos sitten ei huonompikaan.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Markku Meilo kirjoitti:...ihan samanlaisia ihmisiä yksittäiset jehovantodistajatkin ovat, moraali ei heillä ole sen parempi, jos sitten ei huonompikaan.
Vaan menepäs tuo hälle toteamaan.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Vaan menepäs tuo hälle toteamaan.
Todellisuus on myrkkyä uskonnollisille luuloille puhele kaikenlaista perustelematta -kirjan myrkkylasivertauksesta huolimatta.
Marjolie
Viestit: 262
Liittynyt: 22.01.2013 14:42

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Marjolie »

Itselle on muutama vatuttava koettelemus ollut, joissa olen kokenut...sanotaan vaikka yliluonnollisen läsnäolon. Yhet sossutantat ja yks autolla ulos ajo. Sossuakkojen piinanaamana 4kk tunsin etten ollut yksin ja asia päättyi meidän eduksi. Ulosajossa oli muutamasta millistä kiinni ettenkö olisi lyöny päätäni tärskyssä kiveen joka oli maassa kuskin ikkunan lähellä. Olin onneksi yksin ratissa. Noitten kokemusten jälkeen ainakin omalla kohdalla voin sanoa, että tuolla on joku korkeampi voima.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Noitten kokemusten jälkeen ainakin omalla kohdalla voin sanoa, että tuolla on joku korkeampi voima.
Aika, sattuma ja hyvä onni?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Vastaa Viestiin