IRanon kirjoitti:Saarnivaara itse edusti teologisissa kirjoissaan epäkriittistä raamatuntulkintaa, jossa hän apologogiassan puolustaa esim. kreationismia, maailmanlaajuista vedenpaisumusta yms. ja nykypäivänä hänen raamattuhistoriallinen näkemys, jossa lähtökohtaisesti raamatun tarinat kuvaavat todellista historiaa, on varmasti vanhentunut. 50 luvulta alkaen kirjoittanut Saanivaara kylläkin myöntää teologiansa lähtökohdat auliisti teoksissaan.
Nyt on eri ajat ja niin ovat pojatkin, 1950-luvulla ei ollut tilaa, eikä tilaustkaan esimerkiksi Räisäsen Rosoiselle Raamatulle. 1950-luku oli vielä havaittavan uskonnollista aikaa, asia olli helppo aistia ihan Vt-materiaalia ovilla kaupatessa. Nyt jt-väenkin on ollut pakko ottaa lusikka käteeen ja linnoittautua lehtikiärryn suojaan. Porukka on sen verran valveutuneen kriittistä, ettei kaikki mene läpi.
...Herrick Åbergiin ja hänen omakohtaisinn kokemuksiinsa lahkossa. Tämä on varmasti nostanut enemmän niskakarvoja aikalaisten JT:n keskuudessa. Samoin myöhäisempi internetin vaikutus, joka todennäköisesti tulee vaikuttamaan uskontokenttään peruuttamattomasti.
Näin se on ja netinkin suhteen Vt-porukan oli pakko ottaa lusikka käteen ja hylätä alkuperäinen toistelunsa siitä, että Internetissä ei ole muuta kuin luopioita ja pornoa. Nyt jt kuleksii tabletti tanassa ja tarjoaa ohikulkijoille JW.ORG-elämystä.
Koska on aika todennäköistä, että ex-JT:t eivät ole koskaan lukeneet Saarnivaaran tai muiden vastaavien teoksia, olisi kiinnostavaa lukea heidän mietteitä nisstä näin jälkeenpäin, mikäli saavat vuosikymmeniä vanhoja teoksia jotenkin niitä käteensä. Toki ymmärrän että uaakonnollinen kirjallisuus, varsinkaan "oikeaoppisuus", josta näkökulmasta nämä ovat kirjoitettu on varmasti luotaantyöntävää ex-jt näkökulmasta.
Ainakin mulla Turusen kirjan luku jäi siihen kohtaan kun käänytysmoodi heitti päälle, samoin kävi Liljeqvistin Torni ja temppeli-kirjan kanssa, toki siinä em. osuus on lyhyt ja ytimekkäämpi. Sitten on jonkun (Helenan?) kirjoittama ja oliko nimessä jotain ovityöhön liittyvää. Se taisi mennä samalla painolla alusta loppuun, vaikka siinäkin on perusvireenä se kuinka jt:t ovat väärässä suunnilleen kaikessa.
Tästä syystä erilainen teologia tai lahkokriittinen kirjallisuus ei kohtaa ketään JT:aa, ellei tämä jo ole valmiiksi ottamassa eroaskelia lahkosta.
Vuosikymmeniä sitten annettiin aivan suora ohje olla lukemattaovella tarjottua (ja tietysti muutenkin) kilpailijoiden kirjallisuutta, nyt sama ohje koskee Vt-materiaalia jota tarjotaan väärältä taholta. Muistaaksenijuuri Walsh-oikeudenkännissä tuli esille se kun jt:t paheksuivat jonkin papin seurakuntalaisilleen antamaa ohjetta olla vastaanottamatta Vt-matskua. Uskonnollisuus on muuttunut monilla tavoilla jo puolessakin vuosisadassa.