Uskonnollinen keskustelu ja oikeassa olemisen asteet

Jehovan todistajiin liittymätön uskonnollissävytteinen keskustelu. Alueella tiukka moderointi.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Uskonnollinen keskustelu ja oikeassa olemisen asteet

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Omiin tai lainattuihin aivoituksiin, yleisesti ja uskonnon alueella erityisesti, voi nähdäkseni suhtautua ainakin kolmella tavalla:

1) Nämä ovat vain mielipiteitä ja asian voi nähdä toisinkin.

2) Olen kyllä mielestäni oikeassa, mutta tietoni ei ole suoraan siirrettävissä. En pysty perustelemaan kantaani siten, että toisten tulisi se ilman muuta hyväksyä.

3) Näkemykseni on oikea ja perusteluni hyviä, mutta kaikki vain eivät vain hyväksy totuutta.

Jos kyseessä on lihapullat tai Abban musiikki, on eriävät mielipiteet vielä suhteellisen helppo hyväksyä. Politiikka on jo vaikeampi laji, kun siinä ollaan tekemisissä vakavampien ja elämään laajemmin vaikuttavien asioiden kanssa. Eri mieltä oleminen helposti kääntyy niin, ettei toinen ymmärrä, tai toinen on moraalisesti huono ihminen - mikä tietysti voi joissain tapauksissa pitääkin paikkansa, mutta ei suinkaan aina.

Uskonnollisessa keskustelussa 1- ja 2-kategoriat ovat erityisen hankalia, jos kyseessä on asia, johon täytyy uskoa tai muuten. Siksi näkemys ainakin tärkeimmissä kysymyksissä kääntynee 3-kategoriaan, ellei sitten halua elää sen kanssa, että Jumala vaatii ihmistä uskomaan asiaan, jota ei ole oikeastaan todistettu. Aina voi toki vedota Jumalan käsittämättömään viisauteen, joka ylittää inhimillisen ymmärryksen - etenkin, kun saa itse omista inhimillisistä lähtökohdistaan valita, mihin asioihin Jumalan käsittämätöntä viisautta sopii soveltaa.

Uskontoaiheisen keskustelun todennäköisin lopputulos taitaakin olla, ainakin vahvasti vakaumuksellisten, eri vakaumusta edustavien ihmisten kesken se, että keskustelun jälkeen kaikki osapuolet ovat entistä syvemmällä omassa poterossaan. Keskustelu ei silti ole välttämättä turhaa sitä seuraavien kannalta.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Uskonnollinen keskustelu ja oikeassa olemisen asteet

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Polyester kirjoitti:Omiin tai lainattuihin aivoituksiin, yleisesti ja uskonnon alueella erityisesti, voi nähdäkseni suhtautua ainakin kolmella tavalla:
Kolme on toki pelkistetty ja olisikin hienoa jos pelkästään niillä pääsisi keskustelelemaan.
1) Nämä ovat vain mielipiteitä ja asian voi nähdä toisinkin.
Jos mielipide koskee makuasioita, niin silloin kannattaa kiistellä, todellisuuden asioista ei juuri kannattaisi kehittää kiistaa.
2) Olen kyllä mielestäni oikeassa, mutta tietoni ei ole suoraan siirrettävissä. En pysty perustelemaan kantaani siten, että toisten tulisi se ilman muuta hyväksyä.
Nyt lähennymme jo vauhdilla besserwisserismiä puhtaimmillaan, aitoa kaikkien alojen erikoismiestä, joka ei juuri arvosta muiden mielipiteitä.
3) Näkemykseni on oikea ja perusteluni hyviä, mutta kaikki vain eivät vain hyväksy totuutta.
Jehovantodistajuutta sen jaloimmassa esiintymisasussa.
Politiikka on jo vaikeampi laji, kun siinä ollaan tekemisissä vakavampien ja elämään laajemmin vaikuttavien asioiden kanssa.
Ei ole vaikeaa, kysy vaikka Sipilältä, se osaa esimerkiksi ihan itse määrittää jääviytensä rajat kun tavallisen kuolevaisen kohdalla jääviyden määrittävät ulkopuoliset. No vaikeus on ehkä pääministeriksi pääsyssä.
Uskontoaiheisen keskustelun todennäköisin lopputulos taitaakin olla, ainakin vahvasti vakaumuksellisten, eri vakaumusta edustavien ihmisten kesken se, että keskustelun jälkeen kaikki osapuolet ovat entistä syvemmällä omassa poterossaan.
Noin se fundisten kanssa menemään.
Keskustelu ei silti ole välttämättä turhaa sitä seuraavien kannalta.
Asiallinen keskustelu ei ole koskaan haitaksi, sivustaseuraajat saavat siitä oman osansa, kuten keskustelijatkin harjaannusta. Esimerkiksi kun fundis on havainnut jonkin sudenkuopan näkemyksissään, niin hän oppii ohittamaan sen jatkossa á la Rauli. Hyvä esimerkki on Vt-seuran maailmanlopussa hengissä säilyvät, asiasta kysyttäessä mennään herkästi sivuraiteelle ja jos se ei riitä, niin valehdellaan.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Uskonnollinen keskustelu ja oikeassa olemisen asteet

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Markku Meilo kirjoitti: Esimerkiksi kun fundis on havainnut jonkin sudenkuopan näkemyksissään, niin hän oppii ohittamaan sen jatkossa á la Rauli. Hyvä esimerkki on Vt-seuran maailmanlopussa hengissä säilyvät, asiasta kysyttäessä mennään herkästi sivuraiteelle ja jos se ei riitä, niin valehdellaan.
Tässä on ainakin jehovantodistajuuden kannalta huono kuoppa. Jos esim Rauli haluaisi saada tutkistelun aikaan jonkun palstalaisen kanssa, niin hän olettaa että kun valehtelee kiinnostuneelle esim tuosta harmiksessa elossasäilyvistä ihmisistä niin asia etenee hyvin.

Ennen nettiaikaa näin olikin. Asiat eteni hyvin kun oli potentiaalinen kiinnostunut pihdeissä kiemurtelemassa.

Toisin on nykyään. Kiinnostunut tarkistaa netistä ja hakee tietoa juuri siitä asiasta mikä koskettaa kaikkein eniten. Ja harmagedonista elossa säilyminen koskettaa eniten silloin kun on alkanut jo hieman uskoa harmagedoniin.

Eihän ihmistä mikään kiinnosta oikeastaan enempää kuin se, miten voi säilyä elossa.

Ja silloin kiinnostunut törmää ristiriitaisiin ajatuksiin ja alkaa epäillä koska usko ei ole vielä tarpeeksi vahva. Hän suuttuu että tutkistelunpitäjä on sanonut asioita valheellisesti vaikka matskua löytyy netistä jopa jw.org'istakin, että vain ne pelastuu jotka ovat uskollisia jehovan todistajia.

Eli ei tarvitse ihmetellä sitä miksi maailmasta ei saada enää mukaan ihmisia jt-asian pariin. Syy voi olla osaksi tässä valehtelussa kiinnostuneille aivan alussa.
Tietoa kun on saatavilla ja kaiken voi tarkistaa netistä.

Ja nykyään sekin on vielä hieman helpompaa. Painaa vaan mikrofonin kuvaketta google-kentässä ja sanoo puhelimelle hakusanan, niin heti tulee hakutuloksia oikeasta aiheesta. Eli ei tarvitse vaivautua edes kirjoittamaan, mikä on ainakin puhelimella vaikeaa jos on isot pökkelösormet.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin