Pulu kirjoitti:Tuota smurffijuttua en kuullut koskaan ollessani mukana. Voisin väittää sitä höpöhöpöksi, elleivät tuntemani lähteneet olisi myöhemmin tuosta kertoneet. Uskomatonta, rehellisesti sanottuna. Mistä lie moinen juttu lähtenyt liikkeelle.
En minäkään smurffijuttua kuullut aikoinaan, kun olin mukana. Saattaa olla että se on 1990-luvun loppupuolen juttu tuo, kun olin jo liuennut pois järjestön piiristä.
Mut sitten 1980- luvun lopussa oli muita kummallisia juttuja: esim Kuunuu-nimisestä demonista josta ihan Herätkää-lehdestä luin pidemmän artikkelin.
Hyväuskoisena hölmönä kun sen luin, niin se vahvisti uskoani ja kentällä sitten -hätääntynyt ilme naamallani- yritin todistella ihmisille ovilla, että "lukekaa vaikka itse tästä ja ottakaa tämä Herätkää-lehti, että tietäisitte että se on totta - että se Kuunuu-demoni pahoinpiteli yhtä naista pitkän aikaa, kunnes siitä tuli jehovantodistaja jne..."
No, eräskin ovenavaaja(mies) sanoi vaan että "No se nyt kyllä on IHAN höpöä" ja pisti oven kiinni vaivautunut ja hämmästynyt ilme naamallaan.
Että on nuita juttuja ollut kaikenlaisia ja tuo smurffi-juttu voi olla tullut uudempien sukupolvien myötä.
Mutta voihan se toisaalta olla luulokin. En voi kieltää etteikö olisi, koska en ole smurffi-juttuihin perehtynyt.
Mutta tuo Kuunuu-demonin riivaus jutun luin aikoinaan Herätkää lehdestä ja se on jäänyt mieleen ihan oikeana järjestön keksimänä kauhutarinana, jolla kait saatiin uskonkiimaa valettua jäsenistöön että innokkaammin tekisivät kenttätyötä. Ja minuunkin se tosiaan vaikutti.
Syntymä-jehovantodistajiin se Kuunuu ei niin näyttänyt tepsivän, eivät ainakaan puhuneet siitä mitään. Eikä kukaan siitä Kuunuusta oikeastaan puhunut mitään seurakunnassa. Taisin olla seurakunnan ainoa tosi herkkäuskoinen ihminen.
Mut elämä opettaa, ollaansiitä iloisia eikä uskota enää satuihin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.