Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Tony »

Weathertop kirjoitti:
Pro et contra kirjoitti: Kyllä, suuren yleisön silmisssä tämä konteksti ei silti ole mitenkään selvä, ei siis osata tehdä eroa ja eroa "beteliläisen" ja "todistajan" välillä johon jo Iltasanomien otsikointikin viittaa joten kohderyhmän todellinen kontekstointi jää kaikesta huolimatta vähintään epäselväksi ihan kuule riippumatta siitä ovatko nämä "ohjeet" periaatteen tasolla kaikkia todistajia koskevia.
Leinonen on näinolle oikeassa sanoessaan uutisen aiheen olevan taustastaan irrotettuna.
Höpön löpön. Jos olet katsonut esimerkiksi Cedarsin videon, olet huomannut, että siinä kerrotaan selvästi, mikä Betel on. Samoin tehdään JWsurveyn artikkelissa heti toisessa kappaleessa.
Juuri näin. Jos Leinonen laitettaisiin analysoimaan Cedarsin video ja vaadittaisiin yksilöimään videon epätodet väittämät tai se, mitä siinä oli "irrotettu kontekstista", niin kyllä me kaikki tiedämme että ainoa mitä kuuluisi olisi sirkkojen siritys taustalla.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Weathertop kirjoitti:Taidanpa juhlistaa tuota Iltalehden uutista (ja Tornin perinpohjaista nöyryytystä noin yleisemminkin) muutamalla olusella. Tänään on hyvä päivä olla luopio! :)

Taisin juuri saada tekosyyn käydä alkossa. :D

Veikkoja hermoromahduksen partaalla. :clap:
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Tony kirjoitti:
Weathertop kirjoitti:
Pro et contra kirjoitti: Kyllä, suuren yleisön silmisssä tämä konteksti ei silti ole mitenkään selvä, ei siis osata tehdä eroa ja eroa "beteliläisen" ja "todistajan" välillä johon jo Iltasanomien otsikointikin viittaa joten kohderyhmän todellinen kontekstointi jää kaikesta huolimatta vähintään epäselväksi ihan kuule riippumatta siitä ovatko nämä "ohjeet" periaatteen tasolla kaikkia todistajia koskevia.
Leinonen on näinolle oikeassa sanoessaan uutisen aiheen olevan taustastaan irrotettuna.
Höpön löpön. Jos olet katsonut esimerkiksi Cedarsin videon, olet huomannut, että siinä kerrotaan selvästi, mikä Betel on. Samoin tehdään JWsurveyn artikkelissa heti toisessa kappaleessa.
Juuri näin. Jos Leinonen laitettaisiin analysoimaan Cedarsin video ja vaadittaisiin yksilöimään videon epätodet väittämät tai se, mitä siinä oli "irrotettu kontekstista", niin kyllä me kaikki tiedämme että ainoa mitä kuuluisi olisi sirkkojen siritys taustalla.
Ja se ongelmahan tässä nimenomaan on, että jos suurelle yleisölle ei oikein aukea tuo konteksti, niin se johtuu siitä, että tämä touhu on yksinkertaisesti niin pimeää, ettei sitä ymmärrä ennen kuin on käyty Jehovamankelista läpi.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

J Hepatiitti kirjoitti: Ja se ongelmahan tässä nimenomaan on, että jos suurelle yleisölle ei oikein aukea tuo konteksti, niin se johtuu siitä, että tämä touhu on yksinkertaisesti niin pimeää, ettei sitä ymmärrä ennen kuin on käyty Jehovamankelista läpi.
Hyvä pointti tämäkin. Ja joka tapauksessa konteksti on tehty vähintäänkin niin selväksi kuin hyvät journalistiset tavat edellyttävät. Veikko siis puhuu taas kerran paskaa, eikä sitä tosiasiaa muuta mikään mustan selittely valkoiseksi.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Pro et contra kirjoitti:
On tehty täysin selväksi, että kyse on beteliläisille suunnatuista opetusvideoista. Konteksti on siis tuotu esille.
Kyllä, suuren yleisön silmisssä tämä konteksti ei silti ole mitenkään selvä, ei siis osata tehdä eroa ja eroa "beteliläisen" ja "todistajan" välillä johon jo Iltasanomien otsikointikin viittaa joten kohderyhmän todellinen kontekstointi jää kaikesta huolimatta vähintään epäselväksi ihan kuule riippumatta siitä ovatko nämä "ohjeet" periaatteen tasolla kaikkia todistajia koskevia.
Leinonen on näinolle oikeassa sanoessaan uutisen aiheen olevan taustastaan irrotettuna.
Kerrankin olen P&Cn kanssa samaa mieltä. Onhan tuo silloin kontekstistaan erotettu, jo sillä perusteella että kontekstiksi on suunniteltu beeteliläiset (aika pikkuruinen väestönosa, noin 160? suomalaista). Ei siis edes näiden 18 000 suomijepukan silmille tätä oltu TARKOITETTU, saati 5 miljoonan somi-somelaisen korviin...

Toki, tässä kohtaa en haluaisi olla sen VARSINAISEN kohderyhmän housuissa, jonka taas eksaktisti määrittelisin HOMOIKSI BEETELILÄISIKSI. Eikä kaiketi tämä pieni ryhmä ehkä sitten olekaan, kun on muotoutunut tarve oikein Hallintoelimessä aiheesta videokin värkätä? Hmmm...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Sieluni silmin näen (vaikkapa esimerkinomaisesti) videon Juha Sipilästä panevan vuohea kakkoseen. Sipilä vetoaa lehdistöön, että tämän videon julkistus oli KONTEKSTILTAAN VÄÄRÄ ja siksi harhaanjohtava ja asiayhteydestään (rakkaudesta eläimiin) irroitettu?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Weathertop kirjoitti:
J Hepatiitti kirjoitti: Ja se ongelmahan tässä nimenomaan on, että jos suurelle yleisölle ei oikein aukea tuo konteksti, niin se johtuu siitä, että tämä touhu on yksinkertaisesti niin pimeää, ettei sitä ymmärrä ennen kuin on käyty Jehovamankelista läpi.
Hyvä pointti tämäkin. Ja joka tapauksessa konteksti on tehty vähintäänkin niin selväksi kuin hyvät journalistiset tavat edellyttävät. Veikko siis puhuu taas kerran paskaa, eikä sitä tosiasiaa muuta mikään mustan selittely valkoiseksi.
Eihän Veikko edes ole katsonut sitä. Tuomitsee sen vain suoraan vääristeleväksi.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Tony »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Eihän Veikko edes ole katsonut sitä. Tuomitsee sen vain suoraan vääristeleväksi.
Tämäkin vielä. Veikko tosiaan tuskin on katsonut Cedarsin kahden tunnin pläjäystä, mutta ei anna sen turhaan haitata kun tuomitsee koko videon.

Moninkertaista epärehellisyyttä Veikolta. Taas.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Muitakin opetusvideoita on tuotu julki kuten JW broadcastingissa parhaillaan oleva aiheenaan "häät joihin on varaa ja jotka tuovat kunniaa Jumalalle" johonka sisältyy ohjausta jonka kohderyhmä ja konteksti ovat kaikki todistajat ja tervehenkinen elämänkumppanuuden juhlistaminen .
Samat neuvot soveltaen sopivat toki kaikille avioliittoa ja häitä suunnitteleville .
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Tony »

Pro et contra kirjoitti:Muitakin opetusvideoita on tuotu julki kuten JW broadcastingissa parhaillaan oleva aiheenaan "häät joihin on varaa ja jotka tuovat kunniaa Jumalalle" johonka sisältyy ohjausta jonka kohderyhmä ja konteksti ovat kaikki todistajat ja tervehenkinen elämänkumppanuuden juhlistaminen .
Samat neuvot soveltaen sopivat toki kaikille avioliittoa ja häitä suunnitteleville .
Jehovan todistajien avioliittomalli on todistetusti yksi maailman surkeimmista malleista. Kaikin tavoin. Siinä mennään naimisiin tuntematta yhtään tulevaa puolisoa ja nuoret ryntäävät liittoon vain että pääsevät harrastamaan seksiä. Ja kun eroaminenkin on tehty mahdollisimman vaikeaksi, kaikki osapuolet kärsivät hätiköidyistä liitoista.

Ja aivan turha yrittää mitään vastalauseita. Näistä on ensimmäisen käden kokemuksia roppakaupalla.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Jos nyt vielä itsestäänselvyytenä tässä saa todeta, että vaikka video on tarkoitettu beeteliläisille, niin kun tyynynhinkkaamisten ja sylisessioiden likaisuus pyritään löyhästi perustelemaan RAAMATULLA, niin videon materiaali soveltuu tätä kautta kyllä ihan jokaiseen Jehovan todistajaan.

Video oikeastaan kuuluisikin irrottaa asiayhteydestään, eikö? Confused? :crazy:
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Katsoin vielä nuo videot alkuperäisinä ilman Cedarsin kommentteja (sekä varmuuden vuoksi että siksi, että ne ovat kaikesta eettisestä vastenmielisyydestään huolimatta oikeasti hillittömän hauskoja). Mitään ei todellakaan ole irrotettu asiayhteydestä siinäkään mielessä, että esiin olisi nostettu vain yksittäisiä sellaisinaan noloja pätkiä. Cedarsin video sisältää koko roskan.

Onko sinulla, Veikko, ollenkaan kykyä tuntea häpeää? Tule ihmeessä kertomaan meille, kun tätä kuitenkin luet. Tai laita vaikka privaviestiä. Kiinnostaisi oikeasti tietää.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tyynyn hinkkaamisesta puheenollen paljastan salaisuuden että nahkasohvan nahkaiset tyynyt tuntuvat haarovälissä ihanilta:)

Kannattaa kokeilla, elämä on lyhyt:)
Viimeksi muokannut YksinäinenSusi, 30.01.2018 21:03. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

"Irroitettu asiayhteydestään"? Siis tämä tyyny kuivuneesta ejakulaatiostaan?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Kaarmis kirjoitti:"Irroitettu asiayhteydestään"? Siis tämä tyyny kuivuneesta ejakulaatiostaan?
"Tässä keskitytään nyt ihan liikaa vuodevaatteiden häpäisyyn Betelissä. Vuodevaatteiden häpäisyä tapahtuu muuallakin kuin Betelissä." - Liekko Vienonen

"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Vastaa Viestiin