Ariadna kirjoitti:Kristityillä oli Pyhänä kirjanaan VT;n kirjoitukset Septuaginta, josta he lukivat juutalaisten käsityksen synnistä, perisyntiä sieltä ei löydy, vaan hebrean kielen yhden sanan "harhaanosuminen" käännöksen kuusi erilaista muotoa.
Yhdessäkään niistä ei ole perisyntiä, on vain lain rikkomista, sopimuksen rikkomista, ,vahingossa tehtyä pahaa, tottelemattomuutta(väärin kuultua),, kieltämällä oikea lain tulkinta, suoraa kapinointia jumalaa vastaa. Ei siis pienintäkään viitettä perisyntiin.
Septuagintasta ei löydy mielestäsi pienintäkään viitettä perisyntiin? Tässä tulee mielestäni taas hyvin esille se, kuinka eri tavoin Raamattua voidaan lukea. Luemmeko Jumalan inspiroimaa kertomusta vai pelkkiä ihmisten sepittämiä hajanaisia tekstejä? Minusta olennaista ei tässä yhteydessä ole itse perisynnin käsite vaan se ajatus, jonka se sisältää. Myöskään pelkästään kreikan tai heprean sanojen kielitieteellinen tutkiminen ei vielä riittävästi avaa synnin roolia Raamatun juonessa.
Täytyy muistaa, ettei Raamattua ole kirjoitettu teologeille tai filosofeille. Blaise Pascalin, 1600-luvulla eläneen ranskalaisen kuuluisan filosofin ja matemaatikon kuoltua, löytyi hänen takkinsa vuorista paperilappu. Lapussa luki: "Tuli! Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten."
Me emme tosiaan löydä VT:n sivuilta kovin modifioitua systemaattista syntiteologiaa. Raamatun kuvaus synnistä on ennemminkin lihan ja veren katkuinen. Siellä kerrotaan esimerkkejä synnin erilaisista ilmenemistavoista ihmisten ja kansakuntien suhteissa. Traagisia valintoja ja syntisten ihmisten elämänkohtaloita, jotka palvelevat ajattomina varoituksina ja tienviittoina oikeaan vaellukseen Jumalan ja lähimmäisen edessä.
Psalmi 51:n asiayhteys puoltaa mielestäni tulkintaa perisynnistä, vaikkei siinä sanaa "perisynti" käytetäkään. Ajatus ihmisen syntisyydestä oli joka tapauksessa tuttu Lähi-idässä VT:n kirjoittamisen aikaan. Jobin kirja on tästä ehkä paras esimerkki. Esim. Job.25:4 ja 14:1,4 tuovat esille käytännössä saman ajatuksen kuin Psalmi 51.
Totta on, että monesti Raamatun tekstit puhuvat Israelin kansan synneistä kollektiivisesti. Kansa eli liitossa Jahven kanssa, ja tämä tarkoitti sitä, että yksittäisen israelilaisen synti oli samalla koko kansan rikkomus liittoa kohtaan. Kollektiivista synti-käsitystä ei silti tarvitse asettaa keinotekoisesti vastakkain yksilöllisen synnin kanssa. Pikemminkin ne elivät rinnakkain ja täydensivät toisiaan. Tämä tulee esille esimerkiksi siinä, miten profeetat korjasivat kansan keskuudessa kulkevaa sanontaa, jonka mukaan isät söivät rypäleitä mutta lasten hampaita vihloo. Hes.18 muistuttaa, miten jokainen vastaa omasta synnistään. ( Tämä pitäisi Jehovan todistajienkin tajuta. Hes.18 ei suinkaan opeta sielun olevainen kuolevainen, vaan jakeen tähtäyspiste on ihan muualla.)
Ariadna kirjoitti:Puhuuko Paavali perisynnistä? Ei vaan kuolemasta. joka olisi ollut Aatamin syytä.
En oikein ymmärrä tässä kohtaa ajatuksenkulkuasi. Takerrutko jälleen perisyntiin teknisenä terminä? Room.5:12 linkittää minusta selvästi yhdessä jakeessa nimenomaan Aadamin synnin ja sen kaikille mukanaan tuottaman kuoleman." Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema..."
Luulen, että perisynnin problematiikkaa voi edistää osaltaan se, että sana suomen kielessä herättää helposti ajatuksen jonkinlaisesta synnin biologisesta periytymisestä. Siitä ei kuitenkaan ensisijassa ole ymmärtääkseni kysymys. Parempia ilmauksia ajatuksen hahmottamisen kannalta voisivat olla esim."alkuerhe" tai "Original sin". Siltikin kysymys jää tietysti osittain mysteeriksi. Kuten todettua, Raamattu ei kuvaa asiaa ensisijaisesti teknisesti tai filosofisesti. Olennaisempaa kertomuksessa onkin synnin luonteen välttämätön ymmärtäminen pelastuksen taustalle. Ilman syntiä ei tarvita sovitusta.
Perisynti käsitteenä valaisee hyvin sitä ulottuvuutta, että koko ihmiskunta on samalla tavalla syntinen suhteessa Jumalaan - ja samalla tavalla armahdettu. Tämä oppi luo edellytyksen todelliselle ihmisten tasa-arvolle ja varjelee samalla sellaiselta moralismilta, jossa jaetaan ihmiset syntisiin ja vain epätäydellisiin. Asian voisi kiteyttää seuraavasti: Ihminen ei ole syntinen, koska tekee syntiä vaan ihminen tekee syntiä, koska on syntinen.
Ariadna kirjoitti:Samoin Justinoksen lailla muut varhaiset kirkkoisät pitivät juutalaista pappia ja filosofia Filon Aleksandrialaista n.20 jKr. kristittynä koska hän oli kirjoissaan tuonut uusplatonismin ja stoalaisuuden logoksen juutalaisuuden selitysoppiin.
Justinos oli kristinuskon apologeetta, jonka pyrkimyksenä oli luoda siltaa aikansa kreikkalaisen filosofian ja kristinuskon välille. Hänen logos-kristologiansa pyrki osoittamaan, miten kreikkalainen filosofia sisältää totuuden ituja, jotka sitten täydellistyivät Sanan tullessa lihaksi Kristuksessa. Justinosta ei tarvitse tulkita niin, että hän olisi sotkenut filosofiaa kristillisyyteen tai, että olisi selittänyt Kristuksen merkityksen uusplatonismista käsin. Kyse oli vain Paavalin periaatteen soveltamisesta "olla kreikkalaisille kuin kreikkalainen." On sitten oma kysymyksensä, menivätkö Justinos tai Origenes tai jotkut muut liian pitkälle apologeettisissa pyrkimyksissään. Se, missä määrin filosofiaa tulee käyttää kristillisen uskon selittämisessä on aina jakanut kristikansaa.
Ariadna kirjoitti:Jeesuksen opetuslasten Jeesus nousi taivaaseen palatakseen lopunaikana, Paavalille hän palasi ja opetti kaiken sen mitä Paavali olisi voinut opetella opetuslapsilta.
Jeesuksen paluu esiintyy Uuden Testamentin teksteissä 300 kertaa. En oikein nappaa, mitä tarkoitat kun kirjoitat Jeesuksen palanneen Paavalille. Jeesus toki ilmestyi Paavalille mutta mitä tekemistä tällä on sen parousian kanssa, mistä koko Uusi testamentti johdonmukaisesti puhuu? Paavali itse odotti Kristuksen paluuta tulevaisuudessa, eikä varmasti ymmärtänyt parousian toteutuneen hänen elinaikanaan.
Eksegetiikka on luonnollisesti hyvä asia mutta jos Raamatun teksti pilkotaan esim. kielen tasolla niin pieniksi osiksi, että tarina unohtuu, seuraa siitä ongelmia. Metsä ei enää näy puilta. Siksi eksegeettistä työskentelyä on hyvä tasapainottaa systemaattisella otteella ja erityisesti narratiivisella metodilla. Toki, myönnän, kaikkihan lähtee raamattukäsityksestä; onko Raamattu Jumalan sana ihmisille vai ihmisen sanoja Jumalasta/jumalista?