YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todistaja

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todistaja

Viesti Kirjoittaja Tony »

Nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui sen, koska asiakas oli 20 vuotta sitten Jehovan todistaja

Yhdenvertaisuusvaltuutettu kertoo että yhdenvertaisuuslain sekä rikoslain perusteella on kiellettyä syrjiä ihmistä esimerkiksi uskonnon tai etnisen taustan perusteella.

Oululainen Ella-Saarenpää-Kervinen, 36, voitti Instagram-kilpailussa ajan ripsien laittoon oululaiseen kauneushoitolaan. Kun Saarenpää-Kervinen oli tekemässä lähtöä kotoaan sovittuun kauneushoitoon, hän sai yllättävän viestin yrityksen työntekijältä.

Viestissä kerrottiin, ettei työntekijän omatunto salli ottaa Saarenpää-Kervistä asiakkaaksi, koska tämä on entinen Jehovan todistaja. Työntekijä perui ripsiajan sekä Saarenpää-Kervisen voiton kisassa. Viestin loppuun työntekijä kirjoitti, että Saarenpää-Kervinen on tervetullut asiakkaaksi jatkossa "jos ja kun asiat muuttuu".

– Minä ajattelin, että tämän täytyy olla vitsi, eihän tällaista voi tapahtua, Ella Saarenpää-Kervinen kertoo.

Saarenpää-Kervinen on elänyt lapsuutensa Jehovan todistaja -perheessä. Nainen ei ole kuitenkaan kuulunut liikkeeseen yli 20 vuoteen. Hän tiesi työntekijän ennalta taustansa vuoksi, mutta ei ajatellut sillä olevan merkitystä ja osallistui arvontaan.
Lisää aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-10426703
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Selvää syrjintäähän tuo on, mutta todistajapiireissä tuokin työntekijä nähdään ilman muuta Saatanan maailman vainon uhrina, jos asia etenee oikeuteen ja tuomio tulee. Omatunto on vielä herkempi kuin järjestö vaatii, ja sehän on pelkkää plussaa.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Weathertop kirjoitti:Selvää syrjintäähän tuo on, mutta todistajapiireissä tuokin työntekijä nähdään ilman muuta Saatanan maailman vainon uhrina, jos asia etenee oikeuteen ja tuomio tulee.
Onneksi Jehovan todistajia ei juurikaan taida työskennellä portsarina. Jäisi ulkopuolelle muitakin kuin romaneita.
Omatunto on vielä herkempi kuin järjestö vaatii, ja sehän on pelkkää plussaa.
Kun järjestö huomaavaisesti asettaa alarajan sille, miten "omatunto" saa toimia, se voisi yhtä hyvin asettaa myös ylärajan, jotta edes pahimmat idioottimaisuudet vältettäisiin.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Ettei omatunto salli, no voi hyvänen aika sentään...
Mitä jos lääkäri kieltäytyy samasta syystä hoitamasta ex-jtodistajaa tai opettaja opettamasta tai myyjä myymästä taikka bussinkuljettaja kuljettamasta?

Ja toisaalta pintapuoliseen ja ulkokohtaiseen kaunistaumiseen on neuvot ( 1Tim.1:9 ) , mitähän eroa lopulta on siinäkään tekeekö tatuointeja työkseen vaiko kaunistaa ihmisiä työkseen?
Melkoisen tekopyhää ja järjetöntä mutta sitä nämä järjestön rakentamat karttamistulkinnat todistajan mielessä teettävät.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Pro et contra kirjoitti:Ja toisaalta pintapuoliseen ja ulkokohtaiseen kaunistaumiseen on neuvot ( 1Tim.1:9 ) , mitähän eroa lopulta on siinäkään tekeekö tatuointeja työkseen vaiko kaunistaa ihmisiä työkseen?
No sellainen analogia tuli mieleen, että jt ei saa myydä kokopäiväisesti röökiä, jota Raamattu ei tosin mainitse hyödykkeenä. Tatuointi on jehovantodistajien nounounounou-luettelossa ja mainitaan Raamatussa. Oldottaisin asiaa käsitellyn, muuta en asiasta tiedä.

Toisaalta Raamatussa on mainintoja ahmattiudesta, mutta koska on viimeksi kuultu ketään erotetun ahmattiudesta? Jakeluajossa taas ei saanut jakaa puolustusvoimille tilattua tavaraa, joten uskonnollisen roolipelin tuhatvuotiset säännöt ovat hallintoelimen äänestyspäätöksiä.
Melkoisen tekopyhää ja järjetöntä mutta sitä nämä järjestön rakentamat karttamistulkinnat todistajan mielessä teettävät.
Uskonnollisuus ruokkii tekopyhyyttä, josta yksi kouluesimerkki ovat nykyiset ortodoksijuutalaiset, ortodoksijehovantodistajat eivät tunnu häviävän esikuvilleen.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Tony »

Iltalehdessä Veikolta perinteinen lukematta paskaa -kannanotto. Ei kai yritys nyt julkisesti pahoittele asiaa jos sitä ei ole oikeasti tapahtunut.
Iltalehti kirjoitti:Ei kuulu toimintamalleihin

Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen sanoo, ettei vastaava kohtelu kuulu millään tavoin uskonnon toimintamalleihin.

–Jos nyt lähdetään siitä, että on kyseessä entinen Jehovan todistaja eli eronnut tai erotettu, sehän tarkoittaa sitä, että hengelliset sekä uskonnolliset siteet ovat poikki, mutta humanitääriset siteet eivät ole. Entinen Jehovan todistaja on asiakas siinä missä kuka tahansa muu, Leinonen korostaa.

Leinosen mukaan entisiä Jehovan todistajia ei missään nimessä syrjitä työelämässä tai asiakassuhteissa. Hänen mielestään kyseessä voisi olla jonkinlainen mustamaalauskampanja, jossa entiset Jehovan todistajat yrittävät luoda sellaisen käsityksen, että Jehovan todistajat karttaisivat entisiä Jehovan todistajia ja haluaisivat katkaista kaikki välit heihin.

–Ihmisinähän me olemme toistemme kanssa tekemisissä ihan normaalisti.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/ddded7 ... 1_u0.shtml
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

...mustamaalauskampanja, jossa entiset Jehovan todistajat yrittävät luoda sellaisen käsityksen, että Jehovan todistajat karttaisivat entisiä Jehovan todistajia ja haluaisivat katkaista kaikki välit heihin.
:lol: :lol: :lol:

Ai! Entiset jehovantodistajatko ne nyt sitten ne karttamissäännöt luovatkin?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Skitso1234

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Skitso1234 »

Nyt alkoi poppareita kulua :D seuraan FB:n keskusteluja ko. aiheesta.
Odotamma Hr. Leinosen kommentointeja!

Näyttää siltä että kuitenkin yrittäjä itse olisi jopa sisko tuolle tärähtäneelle, joten sieltäpäin tuleva pahoittelukaan ei pelasta firmaa.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Polyester »

"Humanitääriset siteet". Entisen uskonveljen saa nostaa avannosta, jos hän on hukkumassa, kunhan ei samalla juttele niitä näitä?
Pohtiva

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Pohtiva »

Käy pian niin että tämä joka kieltäytyi laittamasta ne ripset erotetaan seurakunnasta koska oli aiheuttanut kieltäytymisellään huonoa mainetta järjestölle. :idea:
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

No ei sentään eroteta, ei tämä kohu missään nimessä sitä vaadi ja laimenee pian tältä osin.
Sisar saa varmaankin enemmän sympatiaa kuin moitteita seurakunnan taholta.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Ja eihän siinä ripsien laittamisessa tarvi puhua kuin pakolliset "Terppa! Käys istuun nii alotetaan ripseytys!", ja lopuksi "Valmista tuli! ... Voit mennä! ... Heippa!"

Luulis että noilla pakollisilla sanomisilla pärjäis kun järjestökin on opettanut että pakolliset sanomiset saa sanoa kunhan ei yhtään enempää sitten siihen päälle"
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Polyester »

JPB5 kirjoitti:Ja eihän siinä ripsien laittamisessa tarvi puhua kuin pakolliset "Terppa! Käys istuun nii alotetaan ripseytys!", ja lopuksi "Valmista tuli! ... Voit mennä! ... Heippa!"

Luulis että noilla pakollisilla sanomisilla pärjäis kun järjestökin on opettanut että pakolliset sanomiset saa sanoa kunhan ei yhtään enempää sitten siihen päälle"
Asiakaspalvelutilanteen voisi aloittaa sanalla "terse", sillä tersehtimistä ei kielletä Raamatussa, ja päättää toivottamalla "kiitos sanoin" siihen, mitä erotettu sitten toivottaakin lähtiessään. Ja Veikko voisi sitten kommentoida mediassa: "Kyllä erotetulle voi sanoa 'terse' tai 'terska'. Asia on kärjistynyt julkisuudessa. Kyseessä vaikuttaa olevan entisten Jehovan todistajien masinoima mustamaalauskampanja."
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Asiakaspalvelutilanteen voisi aloittaa sanalla "terse", sillä tersehtimistä ei kielletä Raamatussa, ja päättää toivottamalla "kiitos sanoin" siihen, mitä erotettu sitten toivottaakin lähtiessään. Ja Veikko voisi sitten kommentoida mediassa: "Kyllä erotetulle voi sanoa 'terse' tai 'terska'. Asia on kärjistynyt julkisuudessa. Kyseessä vaikuttaa olevan entisten Jehovan todistajien masinoima mustamaalauskampanja."
Terse!
Tämähän on oikein mainio tapa olla olematta enemmissä puheissa exien kans ja kuitenkin toimia käyttäytymiseltään korrektisti ketään syrjimättä :thumbup:
Kiitos sanoin! :D
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: YLE: Oululainen nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui, koska asiakas oli entinen Jehovan todist

Viesti Kirjoittaja Tony »

Muistaakseni tuota "kiitos sanoin!" -muotoa on käytetty joidenkin toimesta ihan oikeastikin, esimerkiksi hyvän joulun toivottelujen yhteydessä. Ja taas säilyi teokraattinen omatunto puhtaana.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vastaa Viestiin